juoksu, Kilpailuhenkisyys, maraton, Teksas/ulkosuomalainen, Treenit

Matkani maratonille: tankkauksen suunnittelua

Muutaman erehdyksen jälkeen opin siihen, ettei Texasissa lähdetä juoksemaan ilman juomapulloa. Kuumilla keleillä täytän pullon suoraan urheilujuomalla. Suosikkimerkkejäni ovat Nuun ja Bodyarmor Lyte. Molemmat tarjoavat keholle nopean elektrolyyttitäydennyksen ja sisältävät minimaalisesti sokeria. Lyhyillä lenkeillä tämä on riittänyt energiaksi.

Juoksulenkkien pidentyessä havahduin siihen, että muutakin tankkausta taas tarvitaan. Jossakin yläkaapissa oli vielä vanhoista treeneistä tallessa muutama Honey Stinger -geelipussukka. Tutustuin merkkiin vuosia sitten, koska sitä tarjottiin juoksemani puolimaratonin vesipisteillä. Halusin tuolloinkin testata geelin jo harjoittelussa – se kun on aina vähän sattumankauppaa, minkä vatsa kelpuuttaa.

Samasta syystä tein juuri tutkimusmatkan huhtikuisen tapahtuman sivuston syövereihin ja tilasin näytteet Hammer Nutrition -tuotteista, joita siellä sanottiin tarjottavan.

Asiantuntijat sanovat geelien sisältämän hiilihydraatin tarpeesta monenlaista. Yksi nyrkkisääntö on, että yli tunnin kestävällä juoksulla niitä tarvitaan. Muistan lukeneeni, että ensimmäisen tunnin jälkeen napataan joka 30-45 minuutin välein noin 30 grammaa hiilareita. Jos puhutaan vaikkapa Honey Stingereistä, se tarkoittaa kokonaista geelipussia, sillä yhdessä pussissa on 24 g hiilihydraatteja. Eli siis jopa kaksi tunnissa, ja jos siihen maratoniin menee viisikin tuntia, niin… Hirveä määrä geelejä!

Treenireitin varrelta.

Kyselin siskoilta, miten he oikein kantavat geelipussukat mukanaan. Mietin, että oma juoksuvyöni olisi joka puolelta aivan pullollaan. Anu sanoi ripustelevansa geelejä hakaneuloilla paidanhelmaan kuin koristeita joulukuuseen. Katja totesi suoriltaan, ettei hän koskaan ole tuommoista määrää edes mukaan haalannut, vaan on pärjännyt muutamalla taskuun tungetulla.

Tapani mukaan aloin tutkia vaihtoehtoja, ja yksi niistä oli juoksupodcasteissa paljon mainostettu Ucan. Nämä geelit sisältävät pakkausselosteen mukaan vain 19 grammaa hiilareita, mutta alkujaan lääketieteellisiin tarkoituksiin kehitetty maissipohjainen ”supertärkkelys” vapauttaa energiaa hitaasti. Näitä sanotaankin tarvittavan vain yksi pakkaus tunnissa. Ensikokeilujen perusteella Ucan maistuu aivan erilaiselta kuin perusgeelit ja sen kaveriksi tarvitaan vettä. Tuote kyllä pitää sen minkä lupaa: energia tulee tasaisesti eikä syöksähdellen.

Neljä tai viisi geeliäkin kuulostaa kuitenkin paljolta, mutta onneksi vaihtoehtoja riittää. Joskus vuosia sitten käytin muutaman kerran GU- ja Gatorade-merkkisiä energy chew -tuotteita. Muistelen, että kääreitä oli juostessa vaikea repiä auki ja kädet jäivät sokerista tahmaisiksi. Energiakarkit olivat näppärämpiä, mutta niiden kanssa piti pystyä korkeampaan matematiikkaan – eli montakos tarvitsen ja montako olen nyt ottanut. Kilometrien edetessä alkujaankin rajallinen kykyni matemaattisiin toimenpiteisiin tapaa heikentyä rajusti.

Viime viikonlopun 10 mailia (16 km) meni Honey Stingerin voimalla.

Kokeilut ja pohdinnat ovat siis tätä kirjoittaessani edelleen kesken. Tiedän, että huhtikuun tapahtumassa tarjoillaan huoltopisteillä myös ihan oikeaa ruokaa, koska osa juoksijoista on reissun päällä suorittamassa ultrajuoksua. En ole koskaan kesken juoksun napsinut sipsejä tai hedelmiä, joten sitäkin pitää varmaan vielä testata. Hiilareiden näkökulmasta yksi keskikokoinen banaani korvaa yhden geelipussin, mutta lieneekö keho käytännössä samaa mieltä?

Se nyt on joka tapauksessa selvää, että tankkaamatta ei maratonista selviä, ja ettei kisapäivänä pidä kokeilla mitään uutta. Testaukset siis jatkuvat.

juoksu, juoksuohjelma, maraton, Teksas/ulkosuomalainen, Treenit

Matkani maratonille: harjoitusohjelman valinta

Maratontapahtuman valitsemisen ja ilmoittautumisen jälkeen oli tietysti ryhdyttävä etsimään harjoitusohjelmaa. Itseään on hankala valmentaa, joten vaikka pyynnöstä kirjoittelenkin harjoitusohjelmia muille, tahdoin omaan harjoitteluun ulkopuolisen antamat ohjeet.

Monet (suuremmat) maratonit tarjoavat suoraan omilla sivuillaan mahdollisuuden seurata heidän ehdottamaansa yleispätevää, ilmaista harjoitusohjelmaa. Harvat tapahtumat tarjoavat henkilökohtaisempaa palvelua, mutta joskus näkee, että lisämaksusta voi hankkia juuri itselle suunnitellun harjoitusohjelman. Valitsemani maraton on pieni, eivätkä sen järjestäjät näin ollen tarjoa kumpaakaan vaihtoehtoa.

Tiesin speksit: halusin neljä juoksupäivää viikossa ja tilaa myös voimaharjoittelulle sekä muille lajeille. Tiedän kokemuksesta, että selkäni pitää välillä viedä altaaseen ja puolison kanssa pyöräilemme mielellämme yhdessä. Yksi lepopäiväkin viikkoon pitää mahtua. Realismia on myös se, että elämäntilanne vaatii raameihin väljyyttä: isoiksi ehtineet teinilapset osaavat jo huolehtia itsestään, mutta työni ei näinä päivinä jousta yhtään.

Viime viikolla juoksin pitkiksen uutta reittiä pitkin. Onneksi tässä kohdassa oli joka tapauksessa aika kääntyä takaisin kohti kotia!

Jonkin aikaa olin vakuuttunut siitä, että menisin turvallisella Higdonin klassikolla. Luettuani sitä tarkemmin aloin kuitenkin miettiä, riittäisikö minulla oikeasti rahkeita juosta keskelle viikkoa sijoittuvaa puolipitkää juoksua. Higdonin ohjelmassa se alkaa pidentyä viikolla 9 ja pisin arkipäivän matka on 16 km (10 mailia). Hidas kymmenen mailia kestää minulla sen verran pitkään, että kaksitoistatuntisten työpäivien jälkeen se saattaisi yksinkertaisesti jäädä tekemättä.

Haaveilin, että jos harjoittelu sattuisi menemään ihanteellisesti, A-tavoitteeni voisi olla juosta maraton alle viiteen tuntiin. Toki tämä on ihan haihattelua, koska en tässä kohtaa ole puolimaratonia pidempää matkaa taittanut. Katselin kuitenkin Runner’s World -lehden sivuilta ohjelmaa, jonka vauhtitreenit näyttivät houkuttelevilta ja viikonpäiväjuoksut olivat pisimmillään vain noin 11 kilometriä (7 mailia). Koko viikon juoksukilometrit kohoavat tässä ohjelmassa korkeimmillaan noin 53:een. Äärimmäisen taitavasti ja pikkutarkasti laadittu ohjelma tuntui minusta kokonaisuutena kuitenkin vähän liian tekniseltä, joten jatkoin etsimistä.

Paikallisen juoksupalstan keskusteluissa joku esitteli omaa harjoitusohjelmaansa. Se oli suunniteltu kiireistä juoksijaa ajatellen niin, että arkipäivisin juostiin kolme kertaa 8 km, viikonloppuna kirmattiin pidemmästi. Tämä vaikutti houkuttelevalta! Palstalla ohjelma tyrmättiin kuitenkin saman tien, sillä ensinnäkin pitkis kahmaisi harjoittelusta prosentuaalisesti ison osuuden. Toisekseen viikkokilometrien olisi nettiasiantuntijoiden mielestä tullut nousta vähintäänkin 64:ään (40 mailia), jotta noviisi selviäisi maratonistaan kunnialla. ”Tee vaan tämä, mutta kävelet kyllä maaliin”, konkarit pilkkasivat.

Koko etsintä alkoi tässä kohden tuntua hämmentävältä. Onneksi on siskot, joilta kysellä neuvoja! Lähettelin kommentoitavaksi muutamia harjoitusohjelmia. Huomasimme, että maratonharjoitteluohjelmissa on paitsi henkilökohtaisia näkemys- sekä koulukuntaeroja, myös valtava kulttuurinen juopa.

Se, mitä amerikkalaiset moittivat kevyeksi, näytti kymmeniä maratoneja selvittäneiden siskojeni silmiin hyvinkin raskaalta ensikertalaiselle. Siskot lähettivät kumpikin kuvia suomalaisten asiantuntijoiden laatimista harjoitteluohjelmista, joita itse olivat menestyksellisesti käyttäneet maratonharjoittelussa moneen kertaan. Minä puolestani luin niitä hämmästyneenä, sillä jotkut niistä vastasivat aika tarkalleen sellaisia amerikkalaisia ohjelmia, joita itse olen noudattanut puolimaratonharjoitteluun.

Amerikassa siis juostaan mailimääräisesti merkittävästikin enemmän ja jo aloittelijaohjelmien pitkät juoksut lähtevät liikkeelle 12-16 kilometrin matkoista. Täällä puhutaankin, että maratonille aikovan on ensin treenattava, jotta voi treenata. Olisi kiinnostavaa löytää ja vertailla loukkaantumistilastoja. Podcast-maailmassa liikkuu sellaisia huhuja, että jopa 60 % amerikkalaisista juoksijoista loukkaantuu joka vuosi. Eipä ihme, jos näin on.

Joululomallakin ulkoallas oli (osittain) avoinna kuntouimareille. Uimaseuralaiset taisivat lomailla ja kaikille halukkaille riitti tilaa ihan hyvin näinkin.

Alkoi tuntua, ettei täydellistä valmista ohjelmaa ehkä olekaan. Käänsin kuitenkin netin ympäri vielä toiseen kertaan ja tarkistin sekä englanninkieliset että suomenkieliset harjoitusohjelmat. Lopulta sain hyvän ajatuksen: rupesin kahlaamaan läpi isojen maratonien sivuja nähdäkseni, mitä siellä olisi tarjolla. Lontoon kohdalla tärppäsi.

Lontoon maratonin sivuilla on ainakin tätä kirjoitettaessa tarjolla kolme ilmaista ohjelmaa: aloittelijan, aikaansa parantavan ja edistyneen juoksijan harjoitusohjelmat. Arkijuoksujen tavoitteet on ilmoitettu ajassa, ei matkassa, mikä sopii minulle mainiosti. Keskimmäisessä ohjelmassa pisin viikonpäiväjuoksu kestää tunnin. Viikonlopun pitkikseen tarjotaan ohjeeksi mailimäärät, jotka alkavat kuudennella viikolla 10 mailista ja pidentyvät 13. viikkoon mennessä 20-22 mailiin (32-35 km).

Aloittelijan harjoitusohjelmassa juoksuja on viikossa kolme, aikaa parantavalla neljä ja edistyneellä viisi. Kaikissa ohjelmissa on mukana vauhtitreeniä ja oheisharjoittelulle jää tilaa. Viikkomaileja ei näistä voi oikein laskea, mutta näppituntumalla ne osuvat jonnekin suomalaisten ja amerikkalaisten ohjelmien välimaastoon. Totesin, että huh – tässä se nyt vihdoin on!

Matkan varrella tietysti sattuu kaikenlaista ja ohjelmaa on muokattava. Syksyllä sairastin jo kaiken mahdollisen ja moneen kertaan; saattaahan se kevätkin mennä samoilla kaavoilla. Jos näin käy, on ohjelmaa sovellettava. Tuntuu kuitenkin kivalta, että jääkaapin ovessa riippuu taas runko, jota noudatellen mennään askel kerrallaan kohti tavoitetta.

juoksu, Kilpailuhenkisyys, maraton, Puolimaraton, Tapahtumat, Teksas/ulkosuomalainen

Matkani maratonille: tapahtuman valinta

Puolisolla oli yksi ehto. Hän toivoi, etten valitsisi ”vain kerran elämässä” -tyyppistä kisaa, jota ei voisi tarpeen tullen siirtää tai jättää väliin. ”Ei mitään New York City Marathonia siis”, sovimme. Minullakin oli yksi ehto: treeniaikaa mahdollisimman paljon. Kun siis mietin, missä tapahtumassa juoksen ensimmäisen maratonini, jo helmikuussa vastaan tuleva Austin Marathon tippui heti vaihtoehdoista.

Texasissa suurin osa kokopitkistä maratoneista järjestetään loka- ja helmikuun välisenä aikana, koska silloin on riittävän viileää. Viimeiset asvalttimaratonit järjestetään huhtikuussa. Sen jälkeen on ennen myöhäissyksyä tarjolla lähinnä polkumaratoneja, joista monet juostaan yöllä. Ymmärrettävästi kisojen järjestäjät eivät halua kärrätä sairaalaan kuorma-autoittain ylikuumentuneita juoksijoita.

Tutuksi tullut mäki monien viikonloppupitkisten reitin varrelta.

Ensin treenipolun varteen valikoitui puolimaraton. Georgetown Half Marathon järjestetään tänä vuonna vasta toisen kerran. Pohdin sitä jo viime vuonna: Georgetown on meiltä katsoen se viereinen pikkukaupunki ja paikallinen kisa kiehtoi.

No, Georgetownin puolikas juostaan ensi viikonloppuna, ja jo toisen kerran ilman minua. Vaikka ilmoittauduin ja treenasinkin, osallistuminen kaatui taas siihen koronaan. Kipeänä ei ole lähtöviivalle asiaa, joten näin sitä ollaan ollaan hyvän matkaa suunnitelman B puolella jo ennen varsinaisen maraton-harjoittelun alkamista.

Täälläkin sataa, tuulee ja miltei pakastaa. Talviharjoittelu voittaa silti mennen tullen kesätreenit +40 asteessa.

Puolikkaan valittuani aloin silmäillä maalis- ja huhtikuun tapahtumia. Huhtikuun puolella kisakandidaatteja oli järkevän matkan päässä tarjolla kolme. Yksi Dallasin esikaupunkialueilla juostava karsiutui heti kättelyssä, sillä aiempien vuosien juoksijat olivat antaneet järjestäjille pyyhkeitä kuka mistäkin. Ihmiset olivat eksyneet reitiltä, juomat loppuneet huoltopisteiltä ja niin edelleen. Tämä ei siis kuulostanut sellaiselta kisalta, jonka ehdoin tahdoin haluaisi kokea.

Pitkään odottelin tietoa Silo District Marathonista Wacon pikkukaupungissa. Juoksin tässä kisassa puolikkaan vuonna 2019. Tapahtuma jäi mieleen hyvin järjestettynä ja reitti kauniina, joten olisin todella mielelläni mennyt Wacoon uudestaan. Kevään kisapäivää ei vain vieläkään ole julkistettu, joten alkaa olla varmaa, ettei maratonia ensi vuonna järjestetä. Paljon hyviä juoksutapahtumia on näinä pandemiavuosina kadonnut kokonaan.

Tapahtumanjärjestäjätkin toisinaan intoutuvat mukaan kiitospäivän jälkeisiin alennusmyynteihin. Sellaisen tuoksinassa laitoin nyt sitten ilmon sisään Waxahachiessa järjestettävään pieneen ultrakisaan. 50 mailin kylkeen tarjotaan myös lyhyempiä matkoja, mm. kokonainen maraton. Ultraajien vuoksi reitti pysyy auki 12 tuntia, joten maratonin juoksijoilla ei ole minkään valtakunnan aikapaineita.

Hachie50 on aiempina vuosina saanut kovasti kehuja hyvistä järjestelyistä, ystävällisistä vapaaehtoisista ja toimivasta reitistä. Maratonilla juostaan pääosin kevyen liikenteen väylää puistoisten (ja siten toivottavasti myös varjoisien) alueiden halki. Reitti on luuppi, jonka maratonin juoksijat taittavat kolmesti.

Luuppireitti on katsojille mukava: paikaltaan hievahtamattakin perhe näkee minut kolmesti. Juoksua on ehkä myös helppo suunnitella, kun reitti on jo ensimmäisen kolmanneksen jälkeen tuttu. Toisaalta toki mietityttää, että se kolmas kierros saattaa tuntua mahdottoman tylsältä.

Suunnitelmat ovat siis selvät, mutta kaikkea voi sattua ja joustomielellä täällä ollaan. Jos Hachie ei jostain syystä toteudu, suunnitelma B on kesämaraton. Sitä varten olisi sitten vain matkustettava johonkin toiseen osavaltioon hiukan viileämmän kelin perässä. Sekään ei ole hullumman kuuloinen vaihtoehto: suuressa maassa riittää kyllä vaihtoehtoja.

juoksu, juoksukilpailu, maraton, polkujuoksu, Puolimaraton, Tapahtumat, ultrajuoksu

Kivoja juoksutapahtumia

Juoksukalentereita on jos jonkinmoisia, ja silti on joskus vaikea löytää tapahtumatietoja. Harmittaa kauheasti, kun jälkeenpäin kuulee, että jossain on ollut joku kiva juoksu, eikä itsellä ole ollut siitä mitään hajua! Siitäpä se ajatus sitten lähti: kootaan tähän postaukseen ainakin ne oman juoksuelämän aikana eteen tulleet kivat tapahtumat, joista voi olla iloa muillekin. Matkan pituudella ei ole tässä jutussa nyt väliä: tosi hyviä hyrinöitä on tullut niin viiden kilometrin kuin viidenkymmenen kilometrin juoksutapahtumasta.

Tukholman maraton: Postaus löytyy vaikkapa täältä. Takuuvarmasti kiva tapahtuma, hyvin järjestetty ja helppo osallistua. Miinus on se, että osuu yleensä koulujen päättäjäisviikonlopulle. Aina on lähipiirissä tai sen liepeillä joku, jolla on ylppärit tai muut valmistujaiset. Selittele siinä sitten, että juokset mieluummin. Mutta kannattaa mennä, Tukholmassa on aina hyvä fiilis. Ehkä toinen miinus on se järjetön Västerbron silta, joka kiivetään kahteen kertaan. Uusitulla reitillä nousua on vieläkin enemmän kuin aiempina vuosina. Mutta voihan siinä ottaa muutaman kävelyaskeleenkin, ja sitten taas kiristää vauhtia, kun alamäki alkaa. Maalialueella on hyvät jälkitarjoilut. Jos reissuun lähtee laivalla, sielläkin on yleensä mukavat säpinät juoksun jälkeen.

Vantaan maraton: tasainen reitti, mäkiä saa etsimällä etsiä. Miinuksena ajankohta: aina sataa, tai jos ei sada, sateen uhka on päällä. Ja osuu tyypilliseen flunssakauteen. Mikään ei kismitä enempää kuin se, että olet ilmoittautunut etkä starttaa. Siinä joutuu aina koettelemaan itseään – lähteäkö toipilaana/flunssan ensioireita potevana, vaiko ei. Tietenkin vastaus on ei, mutta aina se päätös on yhtä vaikea. Postauksia luettavissa täältä, tuolta ja sieltä.

HRD (Helsinki Running Day: puolikas ja kokonainen): täällä on tullut juostua monet kerrat. Ilmoittautumisen ajankohtana odotukset ovat yleensä suuret, mutta päivän koittaessa realismi iskee. Ei tullut taaskaan treenattua riittävästi, kevät yllätti juoksijan. Miinusta siis, että niin aikaisin keväällä. Vielä ei ole ennättänyt orientoitua kesän juoksukauteen. Mutta yksi Suomen tunnetuimmista tapahtumista, ihme ettei ole suurempaa suosiota sitten kuitenkaan saanut. Yleensä hyvät järjestelyt, hyvä reitti, hyvät reittitarjoilut. Jos tykkää isoista tapahtumasta, kyllä tämä kannattaa kokea. Tunnelmia voi lukaista täältä ja tuolta.

Espoon rantamaraton/puolikas: Ennen niin mäkinen ja kamala. Uusittuna tasainen ja merellisen ihana. Maratonilla lähes sama reitti kipsutellaan tuplana. Ajoittuu syyskuulle, jolloin ilma on vielä suhteellisen lämmin. Saman tapahtuman ympärillä on myös rantakymppi ja Aalto10. Rantamaratonille toivoisi enemmän osallistujia – ihmiset kun luovat sen tunnelman. Viimeisimmästä puolikkaasta fiilistelyä täältä.

Salon maraton (Andy)/puolikas: Takavuosina tuli juostua täällä monena vuonna. Sitten se jotenkin jäi. Harmi, että jäi, sillä pieneksi tapahtumaksi tämä on oikein kiva. Andy on järjestelyjen henki ja sydän; tämä on niitä tapahtumia, jotka pitkälti nojaavat yhden aktiivin innostuksen varaan. Salossa on kiva juosta, sinne on helppo mennä ja sieltä pääsee myös yöksi kotiin. Suhteellisen tasainen reitti. Miinusta on se, että reittiä suhataan tosi monta kertaa. Rapsaa ei tästä blogista löydy, sillä viimeisin Salon maraton tuli juostua aikana ennen blogia. Sieltä Anulle napsahti pariin kertaan jopa sijoituspokaali – hyvät muistot siis!

Helsinki Twilight Run: Välillä heinäkuun loppuun ja toisinaan elokuun puolelle asettuva kesäillan puolikas. Tapahtuma on mutkaton. Reitti on mukava ja maisemat merellisen kauniit. Välillä juostaan asfaltilla ja toisinaan pieniä pätkiä hiekkapohjalla. Tästä enemmän sieltä ja täältä tai tuolta!

Porvoon mitalla: täältä löytyy juttua Porvoon juoksuun valmistautumisesta, ja tuolta sitten itse juoksusta. Porvoo itsessään on viehättävä pikkukaupunki. Vanha Porvoo on idyllinen, ja juostessa saa fiilistellä menneiden aikakausien havinaa. Pieni tapahtuma, vähän juoksijoita. Jos tykkää pikkujuoksuista, tämä kannattaa käydä kokeilemassa. Nopeimmat saavat palkkioksi Porvoon mitalla -mittamukit. Me hitaammat hankimme sellaiset itse. 🙂

Sohvaboikotin uudenvuoden juoksu: Uusi vuosi lupailee parempaa ja ehompaa elämää. Siksipä aattojuoksu sopii kuin nenä päähän. Kun nyt juoksen, varmasti tuleva vuosi tuo tullessaan pelkkää hyvää. Vaurautta, juoksukuntoa, treenatun kropan. No, ei ole tuonut, mutta hyvä tapahtuma silti. Juoksun jälkeen on tarjolla glögiä ja pari piparkakkuakin. Sen jälkeen voi sitten hyvällä omallatunnolla siirtyä juhlistamaan vuoden vaihtumista. Miinusta on se, että ikinä ei tiedä, pitääkö valita nastalenkkarit vaiko tavalliset. Järjestäjän syyhän se ei ole mitenkään, että luontoäiti on niin ailahtelevainen. Ratkaisuehdotus: irtoremmit, jotka voi laittaa lenkkareihin tarvittaessa. Ovat sen verran edulliset, että ei haittaa, jos toinen tai molemmat häviävät sinne poluille. Kiva tapahtuma, kannattaa mennä! Postaus täältä.

Kaarinan rataultra: Jos ultrajuoksu on ihan must, ja jos kuulut niin outoihin, jotka saavat kiksejä urheiluradan kiertämisestä, tämä on juuri Sinun juttusi. Ja tokihan suuntaa vaihdetaan kolmen tunnin välein, joten ei se niin puuduttavaa ole, kuin voisi kuvitella. Tässä on sitä jotain, mitä on vähän vaikea selittää. Luepa tästä!

Salla Midnight Trail Run: Keskikesän yöttömässä kesäillassa ja mahtavissa Lapin maisemissa juostava, pieni, mutta kovatasoinen polkujuoksutapahtuma, minne on kiva mennä, jos kesälomareissulla pyörii niillä seuduilla. Järjestelyt toimivat mutkattomasti. Reitti on vaihteleva ja melko haastava, ja matkaksi voi valita lyhyemmän tai pidemmän 24 kilometrin matkan. Fiiliksiä voi lukea täältä.

Kopparnäs Coast Trail: Reitti on kyllä yksi kauneimmista, joita on tullut rämmittyä. Nimenomaan rämmittyä, sillä tämä on polkujuoksu, jossa polkuja ei ole. On kallioita, risukoita ja kaikenlaista alustaa. Pitempi matka on 18 kilometriä: siitä postaus täällä. Mahtavat kiksit saa lyhyemmältäkin taipaleelta, sillä maisemat ovat vertaansa vailla. Rapsa löytyy täältä.

Nuuksio Bodom trail: Erittäin hyvin järjestetty polkujuoksutapahtuma, missä matkojen pituudet vaihtelevat. Tapahtuma kerää paljon osallistujia, eikä polulla juosta ainakaan yksin. Lisää voit fiilistellä blogista.

Espoo Trail Run: Useita kertoja vuodessa järjestettävän polkujuoksutapahtuman taustalla häärivät Espoon Akilleksen suunnistajat. Tapahtuma sopii niin aktiivijuoksijoille kuin harrastelijoillekin. Koko perhe voi tulla mukaan, ja tuotto käytetään lasten ja nuorten harjoitustoiminnan kehittämiseen. Matkojen pituudet ovat 3, 7 ja 14 kilometriä. Tunnelmia täältä.

Paukunharjun polkujuoksu: Kylätunnelmainen, Hyvinkään Hiihtoseuran ja Hyvinkään Juoksijoiden järjestämä polkujuoksutapahtuma Hyvinkään Hiihtoseuran majalta. Matkat vaihtelevat 8,5 km:stä puolikkaaseen. Kotiintuomisiksi saa mukavan palkintokassin. Omat luokkansa kisailijoille ja harrastajille. Mukava metsäinen juoksu.

KK Nuts: Ehkäpä suomen paras ja kaunein polkujuoksutapahtuma, mille osallistumisen kipinä kyti pitkään. Matkat vaihtelevat 14 km:sta 160:een. Ehdottomasti kisa, jossa kannattaa käydä. Kokemuksista voit lukea täältä.

Länsiväyläjuoksu: Alkukevääseen ajoittuva, mukava tapahtuma. Tähän aikaan vuodesta on hyvä mitata omaa juoksukuntoaan tai juosta muuten vaan alkukesän ensimmäisiä pitkiä lenkkejä. Matkoja on lyhyestä kävelystä 17 kilometriin. Reitti on kaunis ja vaihteleva ja tapahtuma vetää osallistujia. Täältä on jokaisella kerralla jäänyt takataskuun varsin mukavat fiilikset.

Jyväskylä Finlandia: Jos klassinen musiikki saa aikaan värinöitä, tässä tapahtumassa värinät ovat pelkkää plussaa. Kaunis järvireitti, matkan varrella kajahtelee Sibelius aidon orkesterin soittamana. Ehdottomasti juoksu, joka pitää kokea. Rapsaa ei valitettavasti ole tästäkään, sillä edellisestä juoksusta on jo vierähtänyt aikaa. Mutta ehkäpä tulevaisuudessa…

Forssan puolimaraton/maraton (Suvi-ilta): Kiva kesäkuinen tapahtuma, jossa väkeä riittää. Lajeja riittää kaikille; on pitkää ja lyhyttä matkaa, ja rullaluistimillakin voi sutkutella. Monet paikalliset kokoontuvat reitin varrelle kannustamaan. Postausta ei ole, sillä viimeksi tuli juostua tässä tapahtumassa vuosia sitten, kauan ennen kuin aloitimme bloggaamisen. Hmmm, ehkä Forssaankin kannattaisi mennä uudelleen.

Joulujuoksu: Pelastakaa lapset ry:n juoksutapahtuma, missä hölkätään, juostaan tai kävellään viiden kilometrin mittainen lenkki Töölönlahdella ja tuetaan osallistumismaksulla hyvää asiaa. Osallistujille on jaettu mitalin sijaan samanväriset pipot. Tapahtuma, jossa voi juosta ystävien kanssa pikkujouluhengessä. Kaupan päälle saa vielä iloisen mielen. Postausta ei löydy tästäkään, mutta pistetäänpä tämäkin tulevien juoksujen suunnitelmalistalle.

Helsinki Midnight Run: Tapahtuma, joka lupaa tunnelmaa – ja pitää lupauksensa. Matkoina 5 tai 10 kilometriä pimenevässä Helsingin illassa. Sateettomana syysiltana aivan paras juoksu Helsingin keskustassa. Juoksutunnelma säilyy alusta loppuun huikeana. Hehkutusta löytyy enemmän täältä.

#korona, juoksu, maraton, Treenit

Ensi vuonna juoksen maratonin

Katselin olohuoneen telkkarin kautta YouTuben Kona-videoita, kun jälkikasvu käveli ohitseni. ”Mitä sä oikein katsot, taas jotain juoksudokumenttia?” Lapsi jumittui sohvalle viereeni, vaikkei dokkari häntä kuulemma yhtään kiinnostanutkaan.

Kyseisessä jaksossa koko matkan triathlonia suoritti kaveri, jonka jalat olivat nuorena tapahtuneen onnettomuuden seurauksena halvaantuneet. Sekä teiniä että minua kylmäsi, kun kaksi miestä vain tyynesti heitti paraurheilijan villeinä kuohuviin meren aaltoihin ja lähetti uimaan 3,8 kilometriä. ”Äiti oletko sä tehnyt tollaisen kisan”, kyseli lapsi. ”No en, mutta ois kyllä aika huikeeta”, vastasin. ”No mikset sitten tee? Oletko sä edes juossut sitä maratonia? Eikös sulla kuitenkin ole kaksi toimivaa jalkaa”, tivasi teini. Piti myöntää, että onhan minulla.

Samoihin aikoihin työkaveri kertoi ohimennen ilmoittautuneensa puolimaratonille. Vastasin, että sepäs upeaa ja kyllä minäkin haluaisin taas sellaisen juosta, mutta kun aina on niin kiire. No työkaverihan tietysti tekee saman määrän työtunteja kuin minäkin – ja on lisäksi pienen vauvan äiti. Esimerkkien voima, josta Katja-siskokin jokin aika sitten kirjoitti, sai minut pohtimaan, että mitkä ne minun omat tekosyyni ovatkaan.

Viikonloppuisin, jos on aikaa, ajan jonnekin vähän kauemmas juoksemaan kauniiseen ympäristöön. Uusi puisto tai uusi polku antaa kummasti iloa ja energiaa sekä itse juoksuun että koko päivään. Kuin lahja itselle!

Kevään 2020 jälkeen kaikki on ollut yhtä vellomista niin minun kuin monen muunkin urheiluelämässä. Olen ilmoittautunut tapahtumiin, jotka on peruttu. Olen tehnyt virtuaalikisoja itsekseni, keksinyt projekteja ja toteuttanut ne puoleenväliin. Monen monta juttua on kaatunut sairasteluun ja joidenkin kanssa olen vain antanut periksi. Tuntuu että monilla meistä arkiurheilijoista on ollut kateissa vuoroin aivan kaikki: kisatapahtumat, terveys, motivaatio, aika ja kunto.

Tyttären kanssa käydyn keskustelun jälkeen ajattelin, että jospa sen vellomisen aika olisi nyt ohi. Ennen kuin ehdin tarkemmin harkita tai katua, napsuttelin menemään ilmoittautumisen naapurikaupungin puolimaratonille. Sitten sovin perheen kanssa, että vuonna 2023 juoksen ensimmäisen kokomaratonini.

YouTubesta on paljon helpompaa löytää hurjia ultra- ja triathlon-videoita kuin maraton-dokumentteja. Jotenkin tuntuu, että maratonista on monen mielessä tullut ”vain maraton” ja puolimaratonista jotain jonka voi kuvitella huitaisevansa treenaamatta milloin vain. Ennen pandemiaa tehtyjen tilastojen valossa ainakin silloin juoksuharrastus sinänsä oli laskussa ja maratonien kokonaisajat nousussa. Keski-iän kuohuissa kamppailevat tyyppi A:t näyttivät siirtyneen triathlonien, ultrien ja mantereiden läpi juoksemisen pariin. Mietin, että onkohan se kokomaraton enää edes mikään mainitsemisen arvoinen tavoite.

Radalla on kiva käydä tekemässä kevyttä vauhtileikittelyä, vaikken mitään tiettyä aikaa sinänsä ekalla kokomaratonilla tavoittelekaan. Kunhan pääsen ehjänä sekä lähtö- että maaliviivalle!

Nettitiedot kuitenkin väittävät, että kaiken kaikkiaan vain noin yksi prosentti maailman väestöstä on juossut maratonin. Yhdysvaltojen väestöä tarkastelevat arviot heittelehtivät lähteestä riippuen aina puolesta prosentista himpan alle kokonaiseen prosenttiin. Että eipä se maratonin juokseminen sittenkään ihan niin jokapäiväistä kauraa ole kuin YouTubea katselemalla voisi luulla. Ehkä nykyisen tiedonvälityksen aikana me kaikki aihepiiristä kiinnostuneet vain tiedämme niistä muutamasta promillesta, jotka tekevät jotain vielä kovempia juttuja. Neljäkymmentäkaksi ja risat on silti ihan yhtä pitkä matka kuin ennenkin.

Muutaman lupaavan ja riemukkaan viikon jälkeen puolimaratontreenini ottivat heti takapakkia, kun työpaikalta tarttui mukaan sitkeä, pieneksi paikalliseksi epidemiaksi villiintynyt A-tyypin influenssa. Hetken itseäni surkutellen pohdin, että tähänkö tämä taas kaatuu. Mutta toisaalta, juuri jatkuvaa joustamista ja uudelleensuunnittelemistahan tässä on koko maailman voimin muutama vuosi harjoiteltu.

Maratontreenissäkin hyvin todennäköisesti tulee eteen jokin takapakki. Sitä silmällä pitäen teen jo valmiiksi suunnitelmat A, B, ja C. Joustan vain, enkä luovuta ollenkaan, sillä nyt on tämän aika.