juoksuohjelma, maraton, Vantaan maraton

Vantaan maraton lähestyy!

Vantaan maraton juostaan lokakuun toisena viikonloppuna. Osallistumme tapahtumaan sisareni kanssa. Itselläni tavoitteena on hölkätä kisa rauhallisesti läpi, joten aloitin viikolla 24 yhteensä 16 viikon mittaisen harjoitteluohjelman lähestyvää maratonia varten.

Olen niitä ihmisiä, jotka tarvitsevat juoksemista varten tavoitteen ja tavoitetta varten ohjelman. Muuten tekemisestäni katoaa fokus.

Joku tarkkasilmäinen tosin äkkiä laskee, että käynnistäessäni treeniohjelmaa, viikkoja tapahtumaan oli jäljellä 17:sta. Koska pitkään harjoittelujaksoon ilmaantuu helposti treenaamista sotkevia elementtejä, jätin kalenteriin ennakkoon ns. ”flunssa-viikon”. Näin ohjelmaan saa joustoa, jos joku treeni jää syystä tai toisesta väliin.

Nyt alkamassa on harjoittelujakson kuudes viikko. Menneiden viikkojen juoksutreenit ovat koostuneet pääosin yhdestä perustreenistä, yhdestä interval- ja tempojuoksusta sekä viikonloppuihin painottuneista pitkästä, mutta hitaasta lenkistä.

Huomaan, että säännöllinen, ohjelman mukainen juoksu vähentää muuta aktiivisuuttani. Pyöräilen ja kävelen huomattavasti vähemmän. Myös muille ex tempore tekemisille, kuten uinneille, hiit-treeneille tai purjelautailulle jää vähemmän tilaa.

Koetan olla juoksuohjelman suhteen kuitenkin maltillinen. Edellisestä maratonistani on vierähtänyt tovi. Ensin murtui jalka, sitten käsi. Jossain vaiheessa silmäongelmat estivät treenit. Sitten iski korona.

Nyt, aktiivisesta elämäntyylistäni huolimatta tunnen olevani juoksemisen suhteen lähtökuopissa. Siinä missä minulle kilometrejä kertyy hieman yli parikymmentä viikossa, kertoo sisareni painelevan viidenkymmenen kilometrin treeniviikkoja. Maltillisuudellani pyrin kuitenkin pitämään harjoitusohjelman loppuun saakka ehjänä ja ymmärrän, että joku kovakuntoinen ja huippuaikaa saavutteleva treenaa siis toisin.

Koen kuitenkin hieman epävarmuutta, mihin aloittelijatasolle tarkoitetut juoksumääräni riittävät. Vaikken odota ihmeitä tai kuvittele kehittyväni samoin, kun nuorempana, toivoisin näiden treeniviikkojen riittävän siihen, että matka sujuisi ja juoksun jälkeen olisin kunnossa. Nähtäväksi siis jää, mihin treeniohjelma kantaa. Selvää on, että viikot ennen maratonia hujahtavat hetkessä!

juoksu, Juoksuhaaste, maraton, Vantaan maraton

Matkalla Vantaan maratonille

Tavoitteellisuus on juoksuharrastuksen suola ja sokeri – sen lisäksi, että haasteet luonnollisestikin motivoivat liikkumaan, ne pitävät mielenkin kivassa vireessä. Nyt tavoitelistallamme on lokakuussa juostava Vantaan maraton.

Itsellä edellisestä maratonistani (Tukholmassa) on koronavuosien takia vierähtänyt tovi. Olen viimevuosina hölkännyt lähinnä ex tempore puolikkaita sekä osallistunut lyhyisiin polkujuoksutapahtumiin.

Lokakuusta huhtikuuhun olen hiihtänyt sekä kävellyt lenkkejä koiran kanssa. Säännöllisempää hölkkäämistä lisäsin viikkoihin vasta maaliskuussa teiden sulettua ja huhtikuun puolivälistä mukaan on tullut mukavasti vaihtelua tuova suunnistus.

Koska olen kuitenkin enimmäkseen hiihtänyt, huomaan juoksemisen tuntuvan lihaksissani. Kasvatankin viikottaista juoksukilometrimäärää maltilla ja lisään treeneihin myös pyöräilyä. Tandemilla polkiessa syke pysyy suhteellisen matalana ja kanssapyöräilijän kanssa on helppo jutella. Lisäksi ohjelmaan tulee myöhemmin mukaan intervalleja ja tempo-juoksuja.

Treeniohjelmani on melko kevyt. Jäljellä olevat viikot 1-6 jatkan kolmen juoksulenkin tahtia pitäen yllä peruskuntopohjaani. Viikoilla 7-9 pidennän lenkkejä ja viikolla 10-20 otan ohjelmaan mukaan vauhtileikittelyä, intervalleja, tempojuoksua sekä mäkitreeniä. Viimeisen pitkän juoksun teen kolme viikkoa ennen maratonia.

Moni treenaa minua kovemmin ja se näkyy varmasti myös loppuajoissa. Tavoitteenani ei ole juosta kovaa, vaan selvitä tästäkin koetoksesta läpi hyvillä mielin ja ehjänä. Enää ei kannata kuitenkaan tuudittautua ajatukseen, että aikaa on. Edessä oleva puoli vuotta menee äkkiä, joten matka kohti Vantaan maratonia on hyvä aloittaa nyt!

Valmistautumistamme Vantaan maratonille voi seurata Juoksusiskot blogissa sekä Instagramissa että Facebookissa. Nyt vuoden alusta liikuttuja kilometrejä on itselläni takana 859.

Tervetuloa seuraamaan minun ja sisareni treenimatkaa kohti Vantaata!

juoksu, maraton, Tapahtumat, Vantaan maraton

Tavoitteena Vantaan maraton

Ihan alkuun todettakoon, että me juoksusiskot olemme hyvin tavallisia taapertajia. Liikumme kukin todella paljon ja omien intohimojemme innoittamina. Emme kuvittele olevamme Juoksijoita isolla jiillä; pikku-jiikin välillä arveluttaa, vaikka itselläkin maratoneja on plakkarissa pian kolmisenkymmentä ja muita juoksenteluja päälle. Juoksemme ja liikumme siis silkasta nautinnosta ja elämänhalusta.

Toisekseen todettakoon, että blogimme kertoo meistä liikunnan harrastajina, ihmisinä ja siskoksina. Rahoitamme harrastuksemme ihan itse, ja lähtökohtaisesti teksteissämme vilahtelevat tuotteet ovat itse hankkimiamme. Kaupallista yhteistyötä teemme harvakseltaan, mutta silloin kun sellaista teemme, meistä on reilua kertoa se blogissamme kiemurtelematta.

Kiemurtelemiseen ei yleensä ole kyllä aihettakaan, eikä tälläkään kertaa. Yhteistyömahdollisuus Vantaan maratonin kanssa on sen verran kiva, että siitä kyllä kertookin ihan mielellään! Arvostamme suuresti kaikkia niitä vapaaehtoisia, jotka pistävät itsensä likoon juoksutapahtumien järjestämiseksi. Siksi on tosi mukavaa, että voimme omalla panoksellamme hieman promota tällaista toimintaa. Vastineeksi saamme lokakuussa juoksunumerot rinnuksiimme – tervetuloa siis seuraamaan treenimatkaamme!

Oma treenimatkani Vantaan maratonille ei ole aivan uusi – vanhasta muistivihkostani löytyy nimittäin merkintä vuodelta 2006. Mielikuvissani näen itseni raahustamassa läpimärkänä loputonta ylämäkeä. Muistikuva on kuitenkin väärä, sillä ylämäkiähän Vantaalta ei löydy etsimälläkään. Reitti on todella tasainen ja nopsajalkaisille varmasti otollinen ennätystehtailuun. Märkyys sen sijaan oli totisinta totta; taivas repesi samaan aikaan kuin starttipyssy paukahti, ja vettä tuli vaakatasossa. Mutta juoksevalle kicksit tulevat ihmeellisistä asioista, ja ukkosmyrskystä huolimatta vihkoni on täynnä hymynaamoja ja huutomerkkejä.

Huutomerkkejä on nyt myös tämän vuoden kalenterissani. Ne ovat merkkeinä etapeista ja treenien rytmittämisestä. Vaikka juoksuvuoteni eteneekin yleensä aika intuitiivisella otteella, teen kuitenkin jonkinmoisen vuosikellon.

Vuosikelloni tässä vaiheessa juoksulenkkini ovat rentoja ja maltillisia. Pöppyräkeleillä hyppään mieluusti juoksumatolleni ja hölkyttelen fiiliksen mukaan. Keväämmällä tahti kiihtyy ja treenit muuttuvat laadukkaimiksi ja tavoitteellisemmiksi. Kilometrejä tulee lisää ja toivottavasti vauhtiakin.

Tästä lähdetään! Toivottavasti treenimatkamme saa muitakin mukaan. Nähdäänkö Vantaalla?

The HossBoss: Do It!

juoksu, maraton, Puolimaraton, Teksas/ulkosuomalainen

Virtuaalipuolikkaalle Austiniin

Tavallisesti helmikuussa järjestettävä Austinin marathon olisi viettänyt tänä vuonna 30-vuotisjuhliaan. Helmikuu on Texasissa tyypillisesti mainio juoksukuukausi: ei ole vielä kuuma, eikä ole vielä kevätsateiden aika. Ei ole kammottavan kosteaa, mutta saattaa olla jo mukavan lämmin. Tänä vuonna kisa olisi tosin tainnut osua juurikin snowmageddonin liepeille, joten kisa olisi epäilemättä peruttu joka tapauksessa.

Tämän mantereen mittakaavassa Austinin marathon on näpsäkänkokoinen tapahtuma. Se kerää kyllä juoksijoita kaikista osavaltioista ja ulkomailta, mutta osallistujia on tyypillisesti noin seitsemäntoista tuhatta – kun taas esimerkiksi Boston, NYC ja LA Marathon juoksuttavat noin 30 0000 osallistujaa. Silti Austinkin on suuri yleisötapahtuma ja kaikkihan me tiedämme, ettei sillä alalla näinä päivinä juhlita.

Austin on osavaltion pääkaupunki, joten täällä on myös Texas State Capitol.

Yhteistyössä paikallisten terveysviranomaisten kanssa maraton laati tälle vuodelle poikkeussuunnitelman. Juoksu siirrettiin helmikuusta huhtikuulle siinä toivossa, että silloin tartuntatautitilanne olisi parempi, ja matka lyhennettiin kokomaratonista puolikkaaksi. Samalla julkistettiin laaja patteristo ohjeita siitä, kuinka tilaisuus järjestetään terveysturvallisesti. Niille, jotka olivat ilmoittautuneet ennen muutosta, annettiin mahdollisuus siirtää juoksunsa tuleville vuosille. Lisäksi järjestettiin virtuaalinen sarja.

Meille on toisteltu, että suuret yleisötapahtumat palaavat viimeisinä. Toisin on Texasissa, jossa kuvernööri suuressa viisaudessaan julisti juurikään poistavansa sekä maskipakon että rajoitukset. Periaattessa maraton kymmenine tuhansine osallistujineen saisi nyt siis täysin vapaasti taapertaa pitkin kaupungin katuja, kunhan osallistujat vain muistaisivat pitää turvavälit toisiinsa. Kaupungin pormestari ja paikalliset terveysviranomaiset tekisivät tosin kaikkensa estääkseen tämän – ja huhtikuuhun mennessähän kaikki saattaa säädöstenkin osalta olla jo toisin. Poliittista hullunmyllyä siis täälläkin.

Austin hauska ja rento kaupunki, joka tunnetaan mm. katutaiteesta ja musiikista.

Vaikka juoksu- ja urheilutapahtumia kaipaankin, itselläni ei ole mitään hinkua suuriin yleisötapahtumiin vielä hyvään toviin. Päädyinkin ilmoittautumaan Austinin virtuaaliselle puolikkaalle, ja onnistuin houkuttelemaan mukaan myös Anu-siskon. Juoksemme sitten taas yhdessä mutta erillämme, yhdessä mutta omia aikojamme, yhdessä mutta tuhansien kilometrien päässä toisistamme. Ja onhan se nyt tavallaan aika hauskaa, että muistoksi jää mitali siitä maratonista, josta tuli puolimaraton, ja virtuaalinen. Tilaisuus on kuitenkin historiallisen ainutlaatuinen, toivottavasti.

Ilmoittautuminen on muuten edelleen auki myös kansainvälisille juoksijoille. 🙂

Suosittu ulkoilualue Lady Bird Lake kaupungin keskustan tuntumassa on osa Colorado-jokea. Järvi on nimetty presidentti Lyndon B. Johnsonin vaimon mukaan.
Juoksuhaaste, maraton, Muu elämä, Puolimaraton, Tapahtumat, Teksas/ulkosuomalainen

Yhteisjuttu: 2019 peruutuspeilissä

Elämä ja urheilu vertautuvat toisiinsa monella tavalla. Sitä saa mitä tilaa; juuri sen verran saa kuin panostaa. Myös se totuus pätee, että usein paremmin näkee vasta jälkikäteen. Mikä toimi, mikä ei, mikä onnistui, missä ehkä mentiin harhapolulle?

Jouluna 2019 juoksu on meidän kaikkien siskosten elämässä erilaisessa asemassa kuin se oli vuosi sitten. Jos kuka on lukenut meidän juttujamme pidempään, on jo huomannut, että me kirjoitamme paljon kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, mielen ja kehon yhteydestä, urheilun sovittamisesta elämän vaihtuviin vaiheisiin. Ja mikä muu elämässä olisikaan yhtä pysyvää kuin muutos?

Jos juuri nyt katsoo eteenpäin, suhde juoksuun on meillä jokaisella pienemmässä tai isommassa murroksessa. Tavalla tai toisella juoksu hakee kaikkien meidän elämässä uutta paikkaansa osana kokonaisvaltaisesti hyvää arkea ja elämää.

Mutta mitä eväitä vuosi 2019 antoi?

Sirpa: Kaksi puolimaratonia ja eka duathlon – näin jälkiviisaana, ehkä se oli minulle tänä vuonna paljon. Keväällä, kun olin uusissa töissä Teksasissa ilman perhettä, urheilu oli arjessani hyvin keskeisessä roolissa ja varmasti auttoi pitämään päätä kasassa. Mutta duathlonin jälkeen olinkin sitten tosi väsynyt. Teksasissa elettiin vuoden kuumimpia aikoja. Viikkoihin ei tehnyt edes mieli juosta. Luulin, että annoin itselleni kunnolla aikaa toipua, mutta jälkikäteen näen, että jossakin näillä main jotain meni pieleen: kun sitten hiljalleen taas juoksin, melkein heti ajauduin ongelmiin hamstringin kanssa.

Syksyn ja talven ajan päälajini onkin ollut uinti, siis uinnin opetteleminen. Uinnin kaverina olen pyöräillyt, patikoinut, tehnyt voimatreeniä ja fysioterapiaharjoitteita, joita lapseni kutsuvat pepun suurennusharjoitteiksi. Ilokseni olen huomannut, että hyvinvointini ei tarvitse välttämättä juuri juoksua, sillä melkein saman fiiliksen löytää myös altaasta. Melkein. Kyllä silti odotan sitä, että reisi taas kestää juoksua, edes vähän – ja työskentelen tämän eteen ankarasti.

Jos jotain tänä vuonna syvemmin ymmärsin, niin sen, kuinka tärkeää on pitää rasitus ja lepo tasapainossa. Että ilman kovia pohjia ei voi tehdä kovia tuloksia. Ja että ne kovat pohjat rakennetaan ajan kanssa, kärsivällisyydellä, pieni askel kerrallaan. Toivottavasti muistan tämän, sillä niin helppoahan on harhautua innoissaan kaikenlaisten kivojen tapahtumien ja haasteiden viidakkoon ja tavoitella jotain sellaista, mihin ei vielä ole valmis.

Anu: Melkein loppumetreille saakka kausi oli onnistunut. Muutama vuosi on mennyt repaleisesti; on ollut olkapääleikkausta ja kaikenlaista. Tänä vuonna juoksu kulki kivasti ja sain harjoitella terveenä. Hienoin kokemus oli ilman muuta kevään ultrajuoksu. Mukavana muistona on myös alkukesän maraton Tukholmassa.

Hölmöys iski joulukuun alussa: intouduin lähtemään mukaan ’marrasputkeen’, eli juoksua joka päivä. Ei paha, jos sen tekee maltilla. En tehnyt. Itsenäisyyspäivänä iski armoton niskakipu ja niska turposi. Kuvaustutkimus kertoi, että kärsin spondylolyysistä ja oikoryhdistä. Tässä nyt sitten ihmettelen, mitä nuo termit tarkoittavat tulevien juoksujen kannalta. Itku pääsi, kun soitin lääkärikäynnin jälkeen miehelleni. Lääkärin sanat olivat lohduttomat: ei pitkiä juoksuja enää ikinä. Lempeä jooga voisi kuulemma toimia.

Katja: Peruutuspeiliin vilkaisu riittää. On ihan selvää, ettei 298:ssa täysin päämäärättömässä treenissä, ex-temporee juostussa HCR.ssä tai Länsiväyläjuoksussa sekä kasassa peruuntuneita juoksutavoitteita ole aihetta juhlaan.

Kun lyhyeen ajanjaksoon kasaantuu rajallisia voimavaroja liikaa kuormittavia asioita, on ollut viisautta hellittää juoksutavotteiden suhteen ja kuunnella kehoaan. Tehdyt valinnat ovat olleet jälkeenpäinkin katsottuna ainoat oikeat. Olisin varmasti selvinnyt luopumistani juoksutapahtumista, mutta olisin tehnyt ne jaksamiseni kustannuksella.

Vuoteen mahtuu myös uudenlaisesta itsetutkiskelua ja koko juoksupersoonan pohdintaa. Ennen lähes kaistapäisestä treenaajasta on tullut hiipuneita treenimääriä ja kadonneita kilpatavotteita ihmettelevä keski-ikäinen yh-mamma. Se mikä tuntui vielä vuosi sitten merkitykselliseltä ja antoi kiksejä elämään, ei tunnu enää tavoittelemisen arvoiselta. Yht’äkkiä onkin hyvä olla näin. Juosta vain muuten vaan. Huvikseen. Ilman päämääriä.

Ja on ollut pakko myöntää, ettei tavoitteelliselle treenaamiselle ole ollut myöskään tilaa. Uusiin, liikuntamuotoihin panostaminen on tuonut vuoteen hiihtoa, luistelua, juoksua, polkujuoksuja, suunnistusta, patikointia, melontaa, pyöräilyä ja kävelyä. Rämpimistä siellä täällä hetkenkin mielijohteesta. Eli paljon hyviä, omaan persoonaan, aktiivisuustasoon ja elämään sopivia hetkiä.

Vuodestamme tuli meille kaikille sisaruksille täysin erilainen, kuin mistä uumoilimme. Tilanteet muuttuivat ja me muutuimme. Ja vaikkei kukaan meistä tiedä tulevaa, jatkamme vakaasti liikkumiseen luottaen.