#ravinto, Arkiliikunta, kesä, mieli, Muu elämä, painonhallinta, Terveys

Mukavaa arkea!

Amerikkaan kotiutunut siskoni Sirpa(therunner) jaksaa ihmetellä eurooppalaisittain pitkiä kesälomiamme. Tuolla suuressa maailmassa lomailua ei juuri tunneta – muutama vapaapäivä vuodessa on jo ylellisyyttä.

Mutta kyllä melankolinen kansa lomansa tarvitsee. Hektisten työkuukausien jäkeen epäsosiaalinen elämä on nautinto. Rentoudumme, kun saamme oikein luvan kanssa erakoitua ja vetäytyä metsien suojiin. Saunat lämpiävät ja valoisat kesäyöt hellivät mieltä. Kesäparrat kasvavat ja meikkipussit odottelevat syksyä kaappien perukoilla.

Kun ihmisten ilmoille elokuussa kömpivä kansa on akkunsa ladannut, uusi uljas elämä kutsuu. Saunajuomat ovat jättäneet jälkensä ja päättäväisinä suuntaamme uuteen ryhdikkääseen arkeen. Ja mehän ryhdistäydymme, hinnalla millä hyvänsä. Ainakin hetkeksi. Mutta helppoa se ei ole, emmekä itse sitä ainakaan yhtään helpommaksi tee!

Somessa kyselemme huolestuneina, miten näistä kesäkiloista oikein pääsee. Kurinalaisesti intoudumme tempomaan tiukkoja ketodieettejä ja ”kevennämme”. Otsa kurtussa tutkimme kaloritaulukoita ja päätämme, että nyt tämä toimii.

Olen jotenkin surumielisenä lukenut näitä terveelliseen elämän tavoittelun somekeskusteluja. Jos joku erehtyy kysymään ”typeriä”, vastaukseksi saa täyslaidallisen välittömästi. Somessa on niin helppoa äyskähdellä ja ärhennellä. Mitäs kyselet, tee kuten minä. Ja kuitenkin jokainen tiedämme sen, että kaikki konstit eivät sovi kaikille. Jos yksi nauttii paastoamisesta tai vähähiilarisesta elämästä, toiselle ne eivät välttämättä sovi mitenkään.

Luin vähän aikaa sitten artikkelin mukavuudesta. Siitä, miten tutkijoiden mukaan mukavuus vaikuttaa ihmisen fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiin. Se puolestaan heijastuu positiivisesti esimerkiksi sairauspoissaoloihin ja yleiseen tyytyväisyyteen. Mukavuus liitetään tässä ajattelussa empaattisuuteen – siihen, että haluamme yhteistä hyvää, emme ilkeile emmekä öykkäröi. Edes somessa.

Pieni mukavuuden ele omaa itseäkin kohtaan voisi tehdä joskus hyvää. Hampaat irvessä treenaaminen tai viikkokausien kaalisoppadieetti eivät kovin lempeiltä kuulosta. Tuntuu, että olemme ajoittain aika julmia omaa kehoamme kohtaan. On vähän hassua, että emme tunnista niitä asioita, jotka ovat itsellemme hyväksi. Jokainen kuitenkin itse tietää parhaiten, mitkä asiat ovat niitä, jotka saavat voimaan hyvin. Ja senkin kaikki tiedämme, että ystävällisyys omaa itseä kohtaan saisi meidät vieläpä näyttäytymään mukavampina myös kanssaihmisille. Ja kaiken kukkuraksi terveyskin kohenisi; hyvä mieli hellii koko kroppaa eikä verenpainekaan pompsahtele.

Mukavuustutkimukseen tutustuessani oivalsin (jälleen kerran), että suhtautuminen omaan itseen on avain hyvän elämän rakentamiseen. Hyvänä muistutuksena tuli sekin, että arkipäivän asenteilla on väliä: lähdenkö uuteen päivään äykkäpäisenä murjottaen, vai onnistuisinko näkemään synkkien pilvien raoista jotakin hyvää? Koko elämää ei tietenkään voi kerralla toisenlaiseksi muuttaa ja välillä vain on niitä kettumaisempia päiviä. Mutta totta on, että omien suupielten asento vaikuttaa yllättävän paljon siihen, tuntuuko huominen valoisalta vaiko tylsältä ja merkityksettömältä. Kirjailija Suvi Bowellania siteeraten: ”elämä voi muuttua kummasti helpommaksi, kun emme enää ole itse itsemme jarruina”.

Hei kaiffa! Kiva kohdata, vaikka vähän olet erilainen ♡

#korona, Arkiliikunta, juoksu, Koronakevät, mieli, Muu elämä, painonhallinta, Terveys

Koronakiloja ja loman odotusta

Kesä tuli tänä vuonna jotenkin varkain. Vaikka nimenomaan luulisi, että juuri tänä keväänä olisi ollut aikaa seurata sen saapumista. Villasukista luopuminen on kuitenkin käynyt hitaasti, vaikka aurinko kuumottaa. Kalenterin tyhjeneminen perinteisistä kevään ja alkukesän juoksuista vei terän vuodenajan vaihtumiselta, eikä pää ole pysynyt muutoksessa mukana.

Heräsin huomaamaan kesän saapumisen, kun työkaveri toisensa jälkeen alkoi ilmoittelemaan lomille lompsuttelemisestaan. Mitä, nytkö jo! Etätöihin siirtyminen maaliskuussa tapahtui sähäkästi, ja sillä tiellä ollaan. Kun sosiaaliset kontaktit ovat olleet Teamsin ja Zoomin varassa, ei normielämän kahvipöytärupatteluja ole ollut. Kesälomasuunnitelmat ovat jääneet toteamatta ja lomille lähtijät ovat häipyneet etäyhteyksien päästä aivan vaivihkaa, ilman lomapullatarjoiluja.

Arvailla sopii, minkälaisiin puitteisiin lomien jälkeen työpaikoille palaillaan. Toiveikkaimmat tuumailevat, että se oli tässä, kohti normielämää vaan. Skeptikot muistuttelevat, että kyllä se toinen aalto sieltä vielä tulee. Kävi miten kävi, tavallaan kyllä vähän harmittaa, jos paluu entiseen tapahtuu ihan sellaisenaan. Poikkeuskuukausina on omaksuttu monia uusia toimintamalleja, ja joidenkin niistä soisi jäävän työkalupakkiin jatkossakin. Kuten vaikkapa etäkokousten.

Etäilevälle toimistohiirelle työpäivien alut ovat olleet suorastaan nautinnollisia. Kun työmatkan pituus on ollut mitattavissa askeleina kahvinkeittimeltä olohuoneessa odottavan tietokoneen äärelle, matkan on voinut taivaltaa tukka pörröllään ja unisukat kurtussa. Ja vaikka monesti työpäivä on alkanut kuin vahingossa anivarhain, vastapainoksi on voinut hyvällä omalla tunnolla nostella pyykit koneesta kesken päivän tai nauttia päiväkahvit pihakeinussa.

Tuossa taannoin osui kohdalle ensimmäinen live-kokous pitkään aikaan. Omassa työssäni iltakokouksia on todella paljon. Live-istunnon jälkeen olin aivan nuutunut ja puutunut. Miten ihmeessä kukaan voi istua neljä tuntia liikkumatta? Teamsin äärellä kokoustaessa olen hypellyt ja venytellyt, pyöritellyt olkapäitä tai muuten vaan touhunnut. Eikä jumituksia missään. Rennoimmissa palavereissa puhetta on pidetty kävelylenkkien lomassa ja webinaareja olen kuunnellut juoksumatolla hölkytellessä. Paluu toimistoon tuntuu ylipääsemättömältä asialta.

Yhden naisen otantana väitän, että etäily on tuonut muutenkin paljon hyvää. Toki sosiaalisia kontakteja jo vähitellen kaipaa, ja eleettömälle koneelle puhuminen tuntuu vieläkin vähän oudolta. Moni on itkeskellyt, että kevät meni mässyttäen ja yritä tässä nyt sitten mahtua kesämekkoon. Hemmetin korona. Itselleni koronakilot ovat tarkoittaneet kovaa kyytiä alaspäin; seitsemän kiloa on häipynyt kuin itsestään. Iso osa putosi varmaan ihan siitä ilosta, että jatkuva istuminen vaihtui aktiivisemmaksi touhuiluksi. Ja syöminen oman näköiseksi ruokailemiseksi; ei ole ollut pakko tyytyä lähikuppilan rasvaiseen tarjontaan, vaan on voinut syödä juuri siten kuin oma mieli haluaa.

Juhannus häämöttää, ja sen jälkeen ihan nurkan takana heinäkuu. Lomakuu. Veneilykuu. Aion nauttia hyvästä olostani, toivottavasti loputtomasta auringonpaisteesta, meren kimalluksesta ja kiireettömistä päivistä. Kesän jälkeen sitten uusin voimin arkea päin, mitä se sitten ”uudessa normaalissa” tarkoittaakaan.

#korona, #ravinto, Arkiliikunta, juoksu, Koronakevät, mieli, Muu elämä, painonhallinta, Terveys, Vinkkejä (eli kantapään kautta opittua)

Terveellisen elämän resepti

Sisaruskolmikkomme keskimmäinen, Katjatherunner eli oikeammin Katja, on varsinainen monitaituri. Hänellä on takataskussaan sekä kaupallinen että hoitotieteellinen korkeakoulututkinto, lisäksi hän on sairaanhoitaja. Minä ja toinen siskoni Sirpa olemme humanisteja. Mutta kaikki isosiskot tietävät, että todellinen tietämys ei synny tutkinnoista, vaan ikähierarkiasta. Isosiskoilla on elämänkokemusta enemmän, siksi siis myös tietoa. Loogista.

Koska olen meistä vanhin, tuo hoitotieteilijä-sairaanhoitajasiskoni lähetti minulle kuvan koronan runtelemasta nielustaan ja kysyi, pitäisiköhän sitä lähteä lääkäriin. Isosiskon tietämys on rajaton.

Kerran Katja soitti jostain Alppien takaa. Hän oli laskettelureissulla ystävänsä kanssa, ja vuokra-autosta menivät jarrut. Katjatässämoi, voitsä kertoa, miten tämän volkkarin jarrut korjataan? Öh, hmm. Jospa soitat kuitenkin sinne autovuokraamoon.

Joskus takavuosina sain kuvan lapsen ihottumasta. Mitä tää on? No, tätä ei suoranaisesti opetettu valtiotieteellisessä, mutta veikkaan vauvarokkoa.

Isoimpana isosiskona tuo toki hivelee itsetuntoa, mutta toimii tämä toisinkin päin. Siskojen kanssa whatsapp-viestit singahtelevat. Käymme läpi toistemme sykekäyriä ja pohdimme, onko syvää unta tullut riittävästi. Vaihdamme tietoa tai tiedoksi luulemaamme. Tiesittekö, että yhdessä karkkipussissa on yhtä paljon sokeria kuin 12 banaanissa? No, hmm. Mietinkin tässä juuri, että ottaisinko pari namua vai valitsenko sittenkin 12 banaania.

Koronan mullistamassa arjessa olen ennättänyt katsoa muutaman tiededokumentin, jotka kolahtivat kovaa. Tiesittekö, että jos syö päivittäin 25 kcal yli tarpeensa, kymmenessä vuodessa ylikiloja kertyy 13? Ei kuulosta pahalta, paitsi se 13 kiloa. Tai että liikunta torjuu matala-asteista tulehdusta, jos liikkuu monipuolisesti ja järjen kanssa. Ja että pieni nälkä silloin tällöin saa elimistön torjumaan sekä tauteja että ikääntymiseen liittyviä vaivoja.

Omasta mielestäni ikävuosiin on vielä pitkä matka, mutta tosiasia on, että päivä päivältä ne sieltä lähestyvät. Siskojen kanssa on puhuttu siitäkin, että nyt jos koskaan täytyy panostaa tulevien terveiden vuosien keräämiseen. Rakentaa pohjaa. Paljon terveitä vuosia siis, kiitos!

Ahmimissani tiededokumenteissa toistuu sama oivallus: kalorivaje aika ajoin tekee ihmiselle hyvää. Kannattaa miettiä, mitä syö. Minä olen miettinyt koko ikäni ja kaikki mitä olen syönyt, on vauhdilla varastoitunut vyötärölle. Vastapainoksi olen kokeillut niin pussikeittodieetit kuin ketoositkin. 16:8 -pätkäpaastolla kehoni jämähti säästöliekille, koska en osannut syödä ”syömisikkunan” aikana riittävästi. Ketoosikokeiluni toi hyvän olon ja kilot karisivat, mutta treenit jämähtivät ja sykekäyrät pompsahtivat oudoiksi.

Katsomissani dokumenteissa tutkijat korostavat sopivan liikunnan ja oikean ravinnon ohella myös sosiaalisia aspekteja. Tällä korona-aikakaudella nekin ovat heittäneet häränpyllyä. Ole tässä sitten sosiaalinen, kun kohtaamiset tapahtuvat lasiseinien takaa ja kättely on vaihtunut vilkutteluksi. Mutta hätä keinot keksii, ja onneksi on some.

Kysymättä hoitotieteilijä-sairaanhoitajasiskoltani paljastan ihan ilmaiseksi terveellisen elämän reseptin: Nauttikaa liikunnasta monipuolisesti. Juoksemisen lisäksi voi tehdä muutakin, kuulemma. Korona ei ole syy jämähtää sohvalle mässyttämään, eikä maltillinen kalorivaje silloin tällöin tapa. Nähkää ystäviä, tehkää mielekkäitä asioita. Tämä kaikki ison siskon rajattomalla viisaudella, olkaa hyvät!

#ravinto, painonhallinta, Terveys, Uncategorized

Yhteisjuttu: kiloja ja kilsoja

Varsinkin näin vuodenvaihteen jälkilöylyissä moni miettii, miten aloittaa uusi terveellinen elämä. Useimmiten motivaattorina ovat lanteille kertyneet jenkkakahvat – äkkiä eroon!

Kaikki me siskokset liikumme paljon, ja peruselämäntapamme ovat terveelliset. Ei övereitä millään syöminkien tai juominkien osa-alueella, mutta kukaan meistä ei toisaalta myöskään noudata mitään ehdotonta ruokailumaailman ismiä. Vaikka olemme ihan oikeassakin elämässä siskoksia ja samassa lapsuuden perheessä kasvaneita, meillä jokaisella on oma tapamme syödä ja ruokarytmimme ovat yksilölliset.

Katjatherunner: Minulla on ollut lievää ongelmaa painonhallinnan ja minäkuvani kanssa. Nuorena olin pienen kouluyhteisön pyöreäposki ja olen pitänyt itseäni helposti lihavana. Lasten saannin jälkeen kokeilin kaikki mahdolliset dieetit, ennen kuin löysin kultaisen keskitien painoni kanssa.

Edelleen pienikin ulkopuolinen kritiikki painostani tai vartalostani aiheuttaa mielipahaa. Lyhyenä ihmisenä muutokset ravinnossa tai liikkumisessa (ja stressissä ja lyhyissä yöunissa) näkyvät vartalossani. Syön säännöllisesti mutta osittain väärin, vaikka terveysalan ammattilaisena ei tietoa puutukaan.

Meistä siskoksista mätän eniten punaista lihaa sisuksiini ja ruokavaliooni kuuluu vahvasti myös kala ja kana. En ehdi tai jaksa ituhippeillä, mutta pyrin syömään kasviksia aina, kun niitä on saatavilla. En aina jaksa pyöräyttää salaattia tai raasteita ruuan lisukkeeksi, ja kiehuttelen ihan liikaa pastaa (vaikkakin valitsen niistä sitä terveellisempää) ja juon tolkuttomasti vahvaa kahvia. Laktoosi-intolerantikkona käytän myös maitotuotteita liian vähän. Muuten pyrin valikoimaan puhdasta perusruokaa ja välttelemään kaikkea keinotekoista. En siis suosi mitään light-, diet- tai vähärasvaisia kevyttuotteita tai makeutusaineita.

Syön säännöllisesti. Aamu käynnistyy kaurapuurolla, mihin pilkon mukaan kiivin tai nakkaan päälle pakastemarjoja. Jos aivan hurjaksi heittäydyn, saatan kaataa sekaan jogurttia. Päivällä töissä syön valtavan lounaan ja syntisen hyvän vaalean leipäpalan. Iltapäivällä pureskelen jälkiruuaksi valitsemani hedelmän (ja kittaan kahvia).

Toisinaan syön toisen lämpimän aterian lasteni kanssa. Joskus taas tyydyn hedelmiin tai korvaan ruoan leivällä. Illalla pureskelen usein muutaman pähkinän ja juon lämmintä vettä. Perjantai-iltaisin kokkailemme lasteni kanssa jotain tavallisuudesta poikkeavaa ja linnottaudumme sohvalle yömyöhään katsomaan jotain sarjaa tai elokuvaa.

Lomalla syön mitä mieleen juolahtaa ja otan elämän kokonaisvaltaisen rennosti. Liikun, kun siltä tuntuu.

En kieltäydy herkuista, mutta pyrin kohtuuteen. Luin jostain sattumalta 20/80 säännön. Että, jos 80 prosenttia ravinnosta on kunnossa, ei maailma kaadu pieniin herkutteluihin. Syönkin toisinaan jäätelöä ja salmiakki on paheeni.

Joulun aikaan ja lomilla herkuttelun suhdeluku repsahtaa. Näin tammikuussa huomaan viimeisimmän loman jälkimainingit. Soitan siskolle, ja kuulen, että on vain otettava heti itseä niskasta kiinni, vähennettävä tietoisesti herkkuja ja lisättävä liikuntaa.

Sirpatherunner:

2015 Grand Canyonilla

Ruokavalioni on gluteeniton ja maidoton (maitoproteiiniton), mikä onnekseni rajaa sopivan herkkuvalikoimani pieneen. Välttääksemme ylimääräisiä hormoneita ja torjunta-aineita pyrimme koko perhe syömään kasvispainotteisesti luomuruokaa, lisäksi yksi tyttäristä on kalaa toisinaan syövä vegetaristi. Olemme Teksasissa paikallisittain hiukan kummallisia, kun pakkaamme lapsillekin kouluun oikeita hedelmiä (hedelmäpohjaisten välipalatuotteiden sijaan) ja juomapulloihin laitetaan vettä (eikä limpparia).

Kuulostaa siis tavallaan siltä, että ruokailuhommat voisivat olla ihan lapasessa, mutta toisinaan meillä lipsahtaa. Viikonloppuaamuihin kuuluu useinkin vohvelinpaisto ja jos kumpikin vanhemmista tekee töitä myöhään eikä kukaan ehdi laittaa ruokaa, päivällispöydästä löytyy burgereita tai pitsaa. En tiedä, tekeekö asiaa paljonkaan paremmaksi se, että suurin osa meistä valitsee täytteeseen feikkilihan oikean sijasta.

Nuorempana olin hyvinkin hoikka; lapsien, nivelsairauksien ja Yhdysvaltoihin muuton jälkeen en niinkään. Farkkukoot ovat vuosien aikana heitelleet useampaan kertaan ja nykyään ymmärrän jo, että naisen keho nyt vain muuttuu kaiken aikaa. Keski-ikäiselle minulle on tärkeintä olla vahva ja terve – se miltä kehoni näyttää tai ei näytä, on vain elämäntapani sivutuote.

2019 paitaostoksilla

Anutherunner: Parikymppisenä minäkuva oli vielä hakusessa, ja pidin itseäni tosi lihavana. Lasten synnyttyä olin jonkin aikaa niin hukassa painoni kanssa, etten voinut lähteä perheen kanssa uimahalliinkaan. Olin mielestäni valtava valas. Jälkikäteen harmittaa moinen tyhmyys. Valokuvienkaan perusteella en ollut lihava, en edes ylipainoinen.

Tätä nykyä olen sinut kroppani kanssa. Ei se silti tarkoita sitä, että voisin antaa asian vain olla – tarkkailen kyllä painoani ja reagoin, jos en enää mahdu farkkuihini. Tähän ikään mennessä olen oppinut tunnistamaan, mitkä tekijät saavat painon nousemaan. Tiedän myös, miten palaudun taas omaksi itsekseni. Ja oma itseni olen silloin, kun tuntuu hyvältä. En ole koskaan ollut mikään laiheliini, eikä minusta sellaista tulekaan.

Mieheni elimistö voi hyvin, kun hän malttaa noudattaa ns. FODMAP-ruokailutapaa. En ole keittiössä mikään velho, mutta yritän tasapainoilla kotilieden äärellä siten, että tuo tarve tulee huomioiduksi. Oma kroppani tykkää, kun höttöhiilarit pysyvät kaukana. En ole koskaan ollut makean perään, joten on helppoa olla syömättä mitään pullamössöä. En oikeastaan ikinä syö vaaleata leipää tai sokeria. Oma hiilaritietoinen syömistapani ja mieheni FODMAP sopivat itse asiassa aika hyvin yhteen. Syömme paljon kalaa ja kasviksia, salaatteja sekä keittoja. Innolla olen tutustunut kauppojen uusiin lihakorvikkeisiin ja syömme niitä useammin kuin varsinaista lihaa.

Arjen aamupuuroni ohje:

1. Pue lenkkivaatteet

2. Erottele yksi munanvalkuainen

3. Lisää siihen 1 rkl chiansiemeniä, 1 rkl seesaminsiemeniä ja 1 rkl kookoshiuteleita, 1 dl kaurakermaa/kookosjuomaa/mantelimaitoa/kermaa ja 0,5 dl vettä. Sekoita ja jätä turpoamaan

4. Juokse 20-30 min, käy suihkussa 😉

5. Lämmitä kattilassa tippa öljyä tai vähän voita (20 g riittää!). Sekoita öljyyn/voihin kaikki ainekset

6. Sekoita koko ajan miedossa lämmössä (pari minuuttia), kunnes puuro on paksua. Älä päästä puuroa kiehumaan. Lisää ripaus suolaa, jos haluat.

Noin 600 kcal, jos käytät kermaa ja voita. Hiilareita mitättömät 3 g. Ilman rasvaakin tämä onnistuu, jolloin kalorimääräkin tietenkin tippuu. Nam!!