Hyvinvointi, juoksu, mieli, Terveys

Palautumisen palikoita

Liikunnan ilon säilyminen on terve merkki siitä, että kuormituksen kokonaismäärä on tasapainossa. Kevyt liikunta on lääke, joka palauttaa – kunhan se vain antaa enemmän kuin ottaa.

Yksittäisiä takkupäiviä tulee ja menee, eikä niistä kannata sen enempää hätääntyä. Mutta jos ilo tuntuu olevan enemmänkin kateissa eikä mieli meinaa elpyä arjen rasituksista, asian äärelle kannattaa pysähtyä. Jos kiireen tuntu on valunut liikuntaharrastuksiinkin, kivasta ja aiemmin energiaa antaneesta asiasta voi tulla pakkopullaa.

Silloin tällöin törmää termiin ”ylikunto”. Päinvastoin kuin luulisi, se tarkoittaa alipalautumista. Heikentynyt suorituskyky, haluttomuus, infektiokierteet ja väsymys voivat olla kehon hätähuutoja siitä, että olisi aika himmailla. Akuutimmassa tilassa syke pysyttelee oudon korkealla, ja verenpainekin saattaa huidella omissa sfääreissään.

Viisaammat sanovat, että erityisessä riskiryhmässä ovat tunnolliset suorittajatyypit sekä ne, joiden elämässä ei juurikaan löydy tilaa palauttaville osa-alueille.

Kaltaisellani tavallisella kuntojuoksijalla kamelin selkä voi katketa, jos useammalta elämän osa-alueelta puskee kuormitustekijöitä. Jos työt änkeävät uniin ja yksityiselämässäkin on huolia, ahkera kuntoilija saattaa huomaamattaan lisätä elimistönsä taakkaa tunkemalla väkisin kalenteriin rasittavia treenirupeamia. Ei ihme, jos vähitellen unikin sakkaa.

Uni ei kuitenkaan ole ainoa levon lähde. Käsiini osui yhdysvaltalaisen Saundra Dalton-Smithin lausahdus siitä, että arjen oravanpyörässä olemme unohtaneet tyystin psyykkisen levon merkityksen. Siis sen, että fyysisen levon lisäksi tarvitsemme sellaisia asioita, jotka auttavat mieltä elpymään.

Dalton-Smith kannustaa erityisesti pitämään taukoa aistiärsykkeistä. Aivot nauttivat vapaiden ajatusten hetkistä. Oivallan asian, kun seison jäätynyttä meren selkää katsellen. Aurinko kimmeltää tasaisesta jääpinnasta, ohut lumi narskuu kenkien alla. Katse tavoittaa taivaalla liitelevän merikotkan, on täysin hiljaista. Vastakohta arjen äänihälylle, elektronisille piippauksille ja multitaskaamisille on hätkähdyttävä. Allekirjoitan täysin, että luonnossa liikkuminen palauttaa tehokkaasti. Se rentouttaa myös mielen. Luonto elvyttää, vaikkei ihminen tekisi siellä mitään erityistä, kuljeskelisi vain.

Levon voi toki löytää muualtakin kuin meren jäältä. Jollekin psyykkinen lepo voi olla vaikkapa käsillä tekemistä tai rauhaisaa puuhastelua. Dalton-Smithin mukaan olennaista on, että rentoutuu tekemällä jotakin mukavaa, mikä ei vaadi erityisiä fyysisiä taikka älyllisiä ponnisteluja.

Jos Dalton-Smithin ajatukset kiinnostavat, niitä löydät hänen tieteellisestä julkaisustaan ”Sacred Rest: Recover Your Life, Renew Your Energy, Restore Your Sanity”.

Dalton-Smithin vinkkejä arjen palautumiseen: hyvää unta et voi korvata millään muulla. Etsi arjen hälinän keskellä pieniä taukoja; sulje vaikka silmäsi hetkeksi. Anna aisteille lepoa. Inspiroidu luonnosta ja kauneudesta. Iloitse ystävistä – ja vältä niitä, jotka vievät energiaasi. Sulje puhelimesi tai laita se äänettömälle – keskity hetkeen. Vaali henkistä lepoasi.

Omat hyvän olon ja levollisen mielen lähteeni lymyävät pienissä asioissa. Kuten vaikkapa upeassa hetkessä merellä.

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan terveys on tila, jossa ihminen voi fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti toteuttaa itseään. Aika jännä ajatus, vai mitä sanotte? Terveys ei siis olekaan sitä, että olemme tiettyyn fyysiseen muottiin muotoutuneita tai mieleltämme tietyn kaavan mukaisia – vaan että voimme toteuttaa itseämme. Uusimpina elementteinä WHO on lisännyt listalle myös joustavuuden ja sopeutumiskyvyn – ns. resilienssin. Rutiinien tiedetään rauhoittavan, mutta elämässä harvoin mikään säilyy muuttumattomana. Joustavuus edesauttaa sitä, että osaamme suhteuttaa elämämme osa-alueiden vaatimukset kulloiseenkin elämäntilanteeseen.

Saan rauhan, kun ajattelen itselleni tärkeitä asioita. Karua kalliota merellä, ääretöntä hiljaisuutta, rakkaita paikkoja saaristossa. Tai vaikkapa kirkkoholvin kaarta. Puolustan oikeuttani pieniin omiin hetkiin. Liikuntatuokioon aamuvarhaisella, pienen pieniin ”hiljaisuuden retriitteihini” sekä rauhoittaviin tuokioihin neuleideni äärellä. Sporttispurtteihin luonnossa, uppoutumista hyvään kirjaan, tapaamisia itselleni merkityksellisten ihmisten kanssa. Levolliset yöunet ovat hyvä lisuke, niitä vaalin suuresti.

100 x hugs, Anu

Hyvinvointi, juoksu, mieli, Terveys, Treenit

Uuden vuoden kynnyksellä: ajatuksia menneestä ja tulevasta

ANU

Voi elämä, mikä vuosi. Koronaa ja kaikenlaista. Ja tulipa koettua ylikuntokin, sekä työpaikanvaihdos. Mutta nyt uutta päin ja innolla. Sain entisiltä työkavereilta läksiäislahjaksi lahjakortin sporttikauppaan, joten uudet nastakengät huutelevat hakijaansa.

Ääneen lausumattomana uudenvuodenlupauksena lupaan juosta enemmän ulkona kuin sisällä. Taas on nimittäin juoksumatto houkutellut enemmän kuin rähmäkelit.

Sen olen itselleni myöskin luvannut, etten turhan paljon etukäteen sido itseäni mihinkään tiettyyn tapahtumaan. Ilmoittaudun vasta viime hetkellä, jottei tarvitse kieriä surussa ja murheessa, jos flunssa tai korona tai mikälie iskee ja juoksu peruuntuu. Suomi on täynnä kivoja tapahtumia, joten valinnanvaraa riittää.

KATJA

Loppusyksy on ollut kiireinen ja koronatäyeinen ja en ole ehtinyt liikkumaan niin paljoa, kun olisin halunnut. Kilometrejä kertyi vuoden aikana takataskuun 2550. Lappujuoksuja tuli juostua muutamia. Lähinnä puolikkaita. Kuitenkin ehdoton ilonaihe oli kuuden kilometrin yhteislenkki metsässä täysi-ikäisen jälkikasvuni kanssa jonakin vehreänä kesäiltana. Tossuihin piti pistää vauhtia, kun halusi säästyä itikoilta!

Tulevalta vuodelta toivon monipuolisuutta ja uusien asioiden kokemista. Pyrin juoksemaan läpi vuoden, mutta pidän kaiken muunkin ulkoilun mukanani. Niinpä lisäksi hiihdän, fillaroin, melon, kävelen, patikoin, soudan ja teen kärrynpyöriä purjelautatreeneissä myös jatkossakin. Monipuolisuudesta on hyötyä iän karttumisen myötä, ja koen tärkeäksi eri lihasten huomioimisen ja tasapainon kehittämisen.

Ensi vuonna edessä on ainakin HCR ja Itämeri puolikas Hangossa. Ja ehkäpä tänä kesänä eteen mahtuu polku jos toinenkin. Keväinen hiihtotapahtuma myös kutkuttelisi kovasti. Hiihtovauhtini on vain niin verkkainen ja sukset parinkymmenen vuoden takaiset, että tekisi tiukkaa ehtiä maaliin aikarajojen puitteissa. Mutta, jos rohkaistuisin mukaan, olisin ainakin yhtä elämystä rikkaampi.

SIRPA

Tältä vuodelta jää mieleen kaksi kohokohtaa: lukuisat uima-altaassa vietetyt tunnit ja Kopparnäsin kauniit rantakalliot. Altaassa olen kuntouttanut läpi vuoden kenkkuillutta selkää. Kopparnäsissä juoksin siskon kanssa kahdeksan kilometrin lappujuoksun kesällä ja hihkuin mennessäni, etten olekaan koskaan tällaista maastoa kokenut. Reitti oli todella kaunis ja tapahtuma ehdottomasti katsastamisen arvoinen.

Sairastelut ja nivelvaivat estivät kerta toisensa jälkeen osallistumasta tapahtumiin, joten ensi vuodelle toivon sekä pitkiä, tasaisia treenijaksoja että useampia lappujuoksuja. Iso tavoite on ensimmäinen maraton. Se joko tapahtuu huhtikuussa tai sitten vasta myöhemmin – ja muut tavoitteet ja tapahtumat mukautuvat tähän. Kaikenlaisia haaveita toki on. Kesällä olisi mahdollisuus juosta kolmekymmentä kilometriä trooppisen kuumassa metsässä keskellä yötä ja useampiakin kivoja tapahtumia on, joissa voisi tehdä sprinttimatkan triathlonin taikka duathlonin… Nähtäväksi jää, mitä kaikkea tuleva vuosi pitää sisällään!

Hyvinvointi, juoksu, mieli, talvi, talvijuoksu

Toppahame ja muita talvijuoksun ihanuuksia

Lumi tuli jotenkin ihan yllättäen. Sielu eleli vielä syksyisissä muisteloissa. Sitten yhtäkkiä piha täyttyi kinoksista. Ihan kuin talvella, sanoin miehelleni.

Pää ei meinannut pysyä muutoksessa mukana – vielä hetki sittenhän olimme veneilemässä ja suppailemassa.

Suomessa talvikausi on pitkä. Talviliikunta on asennelaji, jossa pärjää, kun varustautuu oikein. Kirpakkaan keliin lähteminen on joskus työvoitto, kun mieli vetää sisätilojen lämpöön. Aamureippailijat vakuuttavat, ettei mikään herätä uuteen työpäivään niin hyvin kuin pyrähdys ulkoilmassa. Iltaulkoilijat ravistelevat päivän nuutuneisuudet luonnon helmaan. Aktiiviset talviliikkujat uhoavat, ettei huonoja kelejä ole – on vain huonoa pukeutumista. Ja ehkä mukavuudenhalua, jonka ylittämiseen joskus tarvitaan pientä patistelua.

Useimmiten arkijuoksu on ihan vain tavallista treenaamista. Vastapainoksi on upeaa, kun pääsee kokemaan jotakin elämyksellistä. Henkeä salpaavia maisemia, upeaa luontoa ja erikoisia reittejä. Eikä niitä tarvitse aina kaukaa hakea – riittää, että hyppää ovesta ulos.

Tänään luminen luonto näytti erityisen pehmeältä. Kauniilta ja hiljaiselta. Aurinko pilkisteli pilvien välistä ja maisema oli kuin postikortista. Hengittelin hiljaa, etten rikkoisi lumousta. Olo oli kuin sadussa.

Meri saa pikkuhiljaa jääpeitteen. Vielä se on kovin ohut, joten parempi pysytellä rannalla.

Illan hämärtyessä sujautin jalkoihini nastakengät. Muistin myös toppahameen – wau, sellaisenkin olen hankkinut. Havahduin hameen tarpeeseen muutama vuosi sitten, kun uudenvuoden juoksutapahtumassa edelläni juoksevalla naisella oli sellainen. Juoksun jälkeen jäimme hetkeksi rupattelemaan. Ilma oli kirpakan kylmä ja tunsin pakkasen kipristelevän juoksutrikoiden läpi. Tulin maininneeksi, että peppuhan tässä jäätyy. Juoksuhameinen juoksijakollega kehaisi, että eipä jäädy, kun hankit tämmöisen. Ja niinpä hankin.

Vaikka juokseminen ei olekaan varsinaisesti varustelaji, hyvistä vermeistä on kyllä ilmeinen hyöty. Vuosikaudet lipsuttelin irtonastoilla – siis sellaisilla remmeillä, jotka kiepsautetaan lenkkitossuun. Hyvin pärjäsin, mutta huomasin pärjääväni huomattavasti paremmin, kun hankin oikeat nastakengät. Irtonastat ovat ihan hyvät tilapäisiin tarpeisiin, ja ovathan ne varsin edulliset. Ties kuinka monet olen tiputellut matkan varrelle. Pöppyrälumessa ne irtoilevat erityisen herkästi, mutta muuten ovat tokikin ihan kelpo vimpaimet.

Hanskojenkin suhteen olen nykyisin vähän krantumpi kuin ennen. Juokseehan sitä villatumpuillakin tai vaikka ilmankin, mutta juoksuhanskat ovat kyllä kiva juttu. Kun kämmen lämpenee, hien kastelema kinnas voi tuntua kurjalta. Juoksuhanskoissa ei kylmä puraise, vaikka kangas kostuisikin. Eniten tykkään sellaisista, joissa on sormien päälle kietaistava lisäosa. Olen saanut vuosien varrella lapsilta joululahjoiksi muutamia kivoja juoksuhanskoja. Oivaltavia lahjoja juoksevalle äidille, kiitos niistä!

Joskus olen erehtynyt talvilenkille ilman kaulaliinaa. Enää en erehdy. Kun pakkanen puraisee hengitysteistä, huomaa äkkiä olevansa kurkkukipuinen ja äänetön. Tuubihuivit ovat näppäriä, ne mahtuvat juoksutakin kauluksen alle – tai voihan sellaisen laittaa kauluksen päällekin, miten nyt kukakin haluaa. Tuubihuivista on moneksi; joskus vastatuuli on äitynyt niin ärmäkäksi, että huivi on ollut oiva suoja, kun sen on vetänyt silmiin saakka. Kovalla pakkasella ja lumimyräkässä ihan mainio, kun saa posketkin piiloon.

Arkeni on ollut niin hoppuista, että talven tulo yllätti tänä vuonna täysin. On vähän noloa myöntää, että juoksumatto on vienyt voiton monesta ulkolenkistä. Tänään luonto oli niin kaunis, että juoksumatto sai jäädä odottelemaan omaa vuoroaan. Ennen lenkille lähtöä seisoin hetken pimeällä kotipihalla. Katselin täysikuuta, kuuntelin hiljaisuutta. Tuntui etuoikeutetulta päästä nauttimaan tällaisesta mahtavuudesta. Nastat rapisivat, juoksuhame kahisi, sormet lämpenivät juoksuhanskoissa. Elämyksellisyyttä parhaimmillaan!

Ihania talvijuoksuja! Nautitaan tästäkin vuodenajasta

Hyvinvointi, mieli, Muu elämä

Postauksia hyvästä elämästä

Olen ihan hirveän huono haasteketjuiluissa – niissä kiertävissä fb-jutuissa, joita somessa jaetaan. Kun pikkusiskot alkoivat postailemaan ”10 kuvaa hyvästä elämästä” -julkaisujaan, odotin kauhulla, milloin vuoro napsahtaa omalle kohdalle. En ärsyynny siitä, että minut haastetaan – saan näppylöitä ennemminkin siitä, että minunkin pitäisi haastaa joku muu. Tuntuu, kuin haasteineni tunkeutuisin toisen yksityisalueelle.

Kun tuo haaste sitten napsahti, yllätyin itsekin siitä, että se sai minut todella hyvälle tuulelle. Sotimisten, ilkeyksien ja loputtomien kriisien keskellä tuntui yhtäkkiä erityisen mahtavalta kiinnittää ajatukset elämän hyviin hetkiin.

Ja varsin mukavaa oli miettiä, kuka kavereistani voisi olla sellainen, joka niin ikään ilahtuisi hyvän elämän postauksista.

Hyvä mieli kumpuaa pienistä asioista. Tai toki isoistakin, mutta useimmiten pienikin riittää. Kuten vaikkapa juuri oikealla tavalla tehty aamukahvi; sopivan vahvaa ja vaahdotettua kauramaitoa kyytipoikana. Tai kirkas tähtitaivas loppusyksyn ensimmäisinä pakkasöinä.

Työpäivää lopetellessani sain puhelun työystävältäni. Puhelu oli lämminhenkinen ja siitä jäi hyvä mieli. Puhelun aikana ystävä kertoi kurvailevansa juuri mökille. Ennakkoajatus hetken päästä lämpenevästä saunasta ja takkatulesta saivat ystäväni äänen kuplimaan iloa. Ja mikä huikeinta, hän tahtoi jakaa tätä hyvää mieltään muillekin – sanoi lähettävänsä kuvia, kun on saanut paikan kauniiksi ja kynttilät viriteltyä.

Yksi rakkaimpia rentoutumisen keinojani on neulominen. Käsillä tekeminen rauhoittaa ja on melkeinpä meditatiivista. Sain juuri valmiiksi kauniin villatakin, jossa oli monta vaikeaa työvaihetta. Lopputulos miellytti, ja laitoin valmiin villatakin kaappiin. Siellä se voisi odottaa sopivaa käyttöhetkeä. Kaapin ovea sulkiessani tajusin, että se sopiva hetki on juuri nyt. Miksi en käyttäisi kaunista takkiani ihan vain omaksi ilokseni, miksi sulkisin sen kaappiin. Jos takki kerran tuottaa iloa, tuottakoot sitä sitten vaikka joka päivä.

Lähikaupassa käväistessäni panin merkille, että tuttu kassarouva oli erityisen kaunis. Ajattelin, että hänen täytyy olla rakastunut. Niin rohkea en ollut, että olisin kertonut hänelle mietteistäni – eikö se olisi ollut vähän liian iholle menemistä. Nyt vähän kaduttaa – ehkä hän olisi siitä ilahtunut. Mutta voi olla, että rohkaistun ja kerron – ehkäpä se tuntuisi hänestä yhtä mukavalta kuin ne kauniit mökkikuvat, jotka välittivät hyvää mieltä monelle.

#korona, Hyvinvointi, juoksu, mieli, Terveys

Terveys edellä (hemmetti, miten vaikeaa!)

Kroppa huutelee kyllä, kun se alkaa olla finaalissa. Niitä huuteluja tosin mieluusti väistelee – tuttu juttu monille.

Viime kuukaudet ovat olleet omassa arjessani melkoisen stressaavia. Tiedossa on, että liiallinen stressi vie ilon ja aiheuttaa huonounisuutta ja pinnan kiristymistä. Ja vaikka itsekin tajuaa, mistä on kyse, miten sitä onkin niin tollo, että sitten vielä itse omalla toiminnallaan lisää kehon stressikuormaa. Vaikkapa treenaamalla maratonille, kun tuli luvattua.

Meri – loputon energianlähde!

Koronatestin kaksi viivaa ovat sallittu selitys maratonin väliin jättämiselle, mutta ehkä pitäisi ymmärtää vähemmästäkin. Jos pelkästä tavanomaisesta työpäivästä palautuminen tuntuu vaikealta, ehkä voisi olla itselleen vähän armollisempi. Liikkua siten, että se toisi iloa ja uutta energiaa – eikä siten, että ne viimeisetkin energiarippeet ovat tiessään.

Minä ja siskoni Katja olemme pitkin vuotta hehkutelleet, että syksyllä on Vantaan maraton. Niin onkin – mutta ilman meitä. Vielä viime hetkeen saakka aprikoimme molemmat, eikö tässä sittenkin voisi lähteä radalle. On ihan hirveän vaikea myöntää, että ei voi.

Myöntää se kuitenkin nyt täytyi. Tulin katsoneeksi aivan sattumalta Yle Areenasta dokumentin sydänkuolemista (nyt menee dramaattiseksi…). Dokumentti oli pysäyttävä: on ihan oikeasti järkevää sanoa ei, kun terveydentila sitä edellyttää. Maraton, puolimaraton ja lyhyempikin rypistys on kisamielessä kova rasitus terveellekin ihmiselle. Puolikuntoiselle se voi olla kohtalokasta.

Tässä kohtaa joutuu tsemppaamaan itseään ihan tosissaan. Sitä vain odottaa hetkeä, että tuntee taas askeleen lentävän. Mutta onneksi on paljon muitakin ilon aiheita; rauhallinen metsäpatikointi nuotiokahveineen tai hetki meren äärellä aaltoja katsellen. Kun tekee asioita, joista nauttii, psyykkeen ja kropan kuormittuminen tasaantuvat. Muutaman päivän pieni himmailu ei kuntoa kaada, ja terveenä on sitten taas kiva kirmailla.

Täysikuu keskellä merenselkää – ja täysi hiljaisuus.

Päivälehtien lööpit huutelevat, että edessä on kova influenssasyksy. Koronalukematkin ovat taas koholla. Taitaa olla aika kaivaa käsidesit esiin. Nautitaan silti elämän mukavista antimista; tähän aikaan vuodesta on ihanaa katsella tähtitaivasta, kuunnella iltatuulen huminaa ja sytytellä kynttilöitä. Elämä on kivaa – vaikka maraton nyt tältä erää jäikin juoksematta.

Niemenkärjessä viritellään nuotiokahvihetkeä – nautinnollista!