Alle sata päivää KK Nutsiin!

Vaikka näin kevättalvella toukokuu tulevine polkujuoksuineen tuntuu olevan kaukana, ei seuraavaan KK Nutsin lähtöön ole enää jäljellä kuin 97 päivää!

55, 83 ja 166 kilometrien lähdöt ajoittuvat toukokuun viimeisen viikonlopun perjantaille. 55:n lähdöt käynnistyvät ilta kuudelta, 83:lle lähtevät odottelevat poluille pääsyä kymmeneen. Pisimmän matkan juoksevat, ovat lähteneet matkaan aamukahdeksalta. Lyhyemmät 13 ja 34 matkat kisataan lauantaina. Osa starttaa molempien päivien matkoille yksin, perheenjäsenen tai ystävänsä kanssa.

Itse olen polkujuoksijana ja juoksijana sen verran hidas, että lauantain iltapäivän lyhyt matka saa tuplamatkana jäädä, vaikka juoksumaasto olisi entuudestaan hyvinkin tuttu. Juoksu lähtee Rukan kisakylästä suunnaten kohti Pyhänjysäystä. Reitti on mukavaa ja hyvin juostavaa sekä paikoin vauhdikasta ylä- ja alamäkeä. Tämä on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen ja toimiva juoksureitti myös ensikertalaiselle tai perheen teineillekin.

Maisemat Pyhänjysäyksen reitiltä Rukalle päin.

37:n matka kulkee puolestaan osin samaa reittiä muiden pidempien matkojen kanssa. Alkumatkasta mennään aika peräkanaa. Reittiin mahtuu niin tasaista maastoa, kun kunnon portaikkoakin. Maisemat ovat kauniit ja viimeiset seitsemän kilometriä saa miettimään, miksi kisaan lähtikään.

55:lla  yö menee itsellä metsässä juostessa ja osin kävellessä. Kelistä riippuen pitkospuut saattavat olla jäisessä riitteessä, polut mudassa ja kalliot liukkaat. Toisaalta, jos talvi on vähäluminen, voi polku olla yllättävänkin kuiva. Matkaan mahtuvat riippusillat mykistävät kauneudellaan ja reitti on mukavan vaihtelevaa. Ja satoi tai paistoi, yö menee letkeästi välillä muiden kanssa rupatellen tai energiaa nauttien.

Valtavaara (etummainen) ja Konttainen (Valtavaarasta vasemmalla)

Siinä, missä lyhyimmästä matkasta selviää lähes lajia aiemmin kokeilematta, vaatii 34:n puolestaan jo hyvää peruskuntoa. Haittaa ei ole siitä, jos on jaksanut treenata etenkin alamäkiä. Itselläni ne on se heikoin kohta. Ei ole yksi tai kaksi, kun rallattelevat ohitseni, kun etenen niin hitaasti alaspäin mentäessä. Mutta toki myös nousuja on hyvä treenata.

55:n ei juurikaan eroa 34:sta, matka vain on hieman pidempi. Peruskunnolla pärjää, mutta jos kulutettavaa aikaa haluaa typistää, on hyvän peruskunnon lisäksi hyötyä, jos hallitsee polkujuoksutekniikkaa. Molempien matkojen loppu on kuuluisa nousustaan, mutta kokonaisuudessaan mukaan mahtuu myös paljon hyvin juostavaa polkua. Tällä matkalla on tärkeintä katsoa juostessa eteensä, ettei väsyneenä askella vaikkapa liukkaaseen juurakkoon.

Kaikesta liikkumisesta ja tekemisestä on Nutsia ajatellen hyötyä. Hyvät jalkalihasvoimat helpottavat kumpuilevassa maastossa ja vahva keskivartalo auttaa pitämään asennon hyvänä väsyneenäkin. Ja välillä käsivoimiakin voi – yllättävää kyllä – tarvita.

Kun ohitat Valtavaaran mökin, matkaa ei ole enää paljoa jäljellä!

Pisimpiä matkoja en ole kokeillut, joten en rohkene vinkata, mitä ne vaativat. Epäilemättä niissäkään ei ole pahitteeksi, jos mukana on hyvää kuntoa, sisua sekä suunnitelmallisuutta. Energiatankkauksen opettelusta on varmasti myös omat hyötynsä.

Vaikka toukokuuhun on aikaa, on lenkkikengät hyvä kaivaa esille viimeistään nyt. Kisa on matkasta riippumatta kivempi juosta, kun pohjat on kunnossa. Silloin ne viimeisetkin mäet tuntuvat matkavalinnasta riippumatta yllättävän kivoilta!

Kuinka äkkiä kunto laskee?

Me kaikki, jotka kuntoilemme ja urheilemme, nautimme siitä, miten liikkuminen ylläpitää ja kehittä kuntoamme. Välillä, syystä tai toisesta liikkumiseen tulee tauko. Joko mieli tekee stopin, saamme liikuntakieltoa, rasitusmurtumaa – tai kohtaamme vitsaukset, kuten covidin tai influenssan. Taukoja tulee kaikille, halusimmepa tai emme.

Kun liikkumista miettii, on helppo luetella kaikkia myönteisiä vaikutuksia, mitä se tuo tullessaan. Aineenvaihdunta hyrrää, uni on parempaa, paino pysyy hallinnassa. Jos taas emme liiku, huomattavaa kunnon laskua tapahtuu jo neljässä viikossa, mikäli harjoitusmäärät ja -tehot laskevat selvästi. Joidenkin tutkimusten mukaan nopeinta kunnon lasku on kolmannen ja neljännen taukoviikon aikana.

Kävelyllä.

Erityisesti juoksijalle kuukauden liikkumattomuus vaikuttaa. Kestävyyskunto kun laskee lihaskuntoa nopeammin. Samalla matkalla juoksulenkkiin kuluu tauon jälkeen enemmän aikaa. Syketaso on tuolloin rasituksen jälkeen korkeampi ja palautuminen hitaampaa.

Liikuntatauon aikana myös lihaskunto heikentyy. Kaikki, joilla on ollut raaja kipsattuna, ovat nähneet lihaksissa tapahtuvan eron. Laskua lihasmassaan voi reilussa kuukaudessa tulla lähes kymmenen prosenttia.

Myös se, paljonko olemme liikkuneet ennen taukoa, vaikuttaa kestävyyden ja voiman heikkenemisen suuruuteen. Keskitasoisen liikkujan kunto laskee hitaammin ja tasaisemmin, kuin huippu-urheilijan, jolla romahdus tapahtuu suuremmin ja nopeammin.

Lihaksiin voimaa pienilläkin keinoilla.

Mutta mitä asialle voi tehdä? Sairaana ei pidä lähteä kuntoilemaan, ja palautua kannattaa kunnolla. Mikäli tauon aikana voi kuitenkin ylläpitää kevyttäkin arkiliikkumista, vähentää se kunnon alenemaa ainakin lyhyemmän tauon aikana. Nyt covidinkin jyllätessä ei siis ole pahitteeksi jaloitella välillä pelkän nukkumisen sijaan. Rauhallinen koiran ulkoilutus voi olla hyväksi, kunhan vain kuuntelee vointiaan ja pahimmat kuumepäivät ovat takana. Lenkkitossut kannattaa toki kaivaa esille vasta, kun on toipunut. Nyrkkisääntö on, että flunssan jälkeen on hyvä jättää niin monta taukopäivää, kun mitä kuumepäiviä on sairauteen mahtunut.

Kunnon notkahdus kannattaa myös hyväksyä. Eihän kukaan meistä aina pysy huipulla. Lohdullista on, että kadonnut kunto myös kohenee, kun jaksaa taas maltilla treenata ja elimistö on taas valmis uurastukseen.

Hengähtämällä saamme kuntoon puhtia!

Ihailen niitä, jotka malttavat tehdä alkulämmitykset ja loppuvenytykset juoksulenkin yhteydessä ja osaavat lenkin sijaan heittäytyä toisinaan sohvalle. Itsellä elimistön kuuntelu ja itsestä huolehtiminen tuppaa unohtumaan. Venyttely iskeytyy mieleen vasta, kun lihaksia jo kiristää ja jotain on pakko tehdä. Ja lenkille tulee lähdettyä väsyneenäkin, vaikkei kannattaisi.

Kiireessä ja hektisessä arjessa vaadimme itseltämme toisinaan huomaamattamme liikaa. Työt ja treenit tehdään luterilaisella uskollisuudella ja hiljentää ei aina ymmärretä silloinkaan, kun elimistömme antaa merkkejä rauhoittumiseksi.

Jos päivä näyttää tältä, tulisi hälytyskellojen soida. (Vihreä palautumista, harmaa rasittuneisuutta).

Ongelmia kuitenkin syntyy, jos paahdamme aina täysillä. Vaikka on vaikea hyväksyä, stressi tai ahdistuneisuus lisääntyvät, jos arki kuormittaa liikaa eikä palautumiselle jää tilaa. Jos tilanne ei muutu, lopulta kamelin selkäranka voi katketa. Pysähdymme vasta, kun on pakko.

Meiltä kaikilta tulisikin löytyä aikaa myös hengähtämiseen. Vaikka tavoittena oleva maraton tai ultrajuoksu siintäisi edessä, voi lopputulos olla kokonaisuuden kannalta parempi, kun välillä osaa himmata. Onneksi juoksukellon tietoja katsomalla voi nopeasti nähdä, milloin ylirasitus tai -kunto uhkaa. Jos uni jää lyhyeksi, ja treenikin kuormittaa, kuntokin laskee, jos jatkamme itsepintaisesti treenejä.

Stressi ei ole pahasta, niin kauan kuin elimistö pysyy tasapainossa ja palautuu kuormituksesta. Ongelmia syntyy jos elimistön stressitila kroonistuu ja pitkittyy jolloin vagushermo, jonka tehtävänä on viestiä elimistöllemme milloin on aika toimia ja milloin palautua, ei toimi enää kunnolla.

Joskus voi vain olla.

Itse olen yrittänyt opetella ottamaan välillä rennommin. Olen ymmärtänyt, että pienillä asioilla, kuten vaikka pelkällä hengityksellä voi vaikuttaa vagushermon kautta verenpaineeseen. Joskus ei ole pahitteeksi sekään, että lämmittää lenkin päälle rentouttavan saunan tai käpertyy viltin alle. Tai vaihtaa lajia. Kuormittavan lenkin sijaan voi hyvin vain samoilla metsässä tai ottaa aikaa siihen venyttelyyn. Myös maiseman vaihto ja arjen rutiinien rikkominen auttaa. Vain itsestä huolehtimalla jaksamme enemmän!

Lyhytkin maiseman ja lajin vaihto auttaa!

Kaamosta ja motivaation etsiskelyä

Syyssateet piiskaavat ikkunaa, eikä ulos huvita lähteä. Lähipiirin kesähölkyttelijät alkavat hiippailla kohti kuntosaleja ja sisäjumppia – keväällä sitten nähdään taas juoksubaanoilla, kuulemma.

Ensimmäinen pakkasaamu

Itse juoksen ympäri vuoden. Ehkä siksi, että hiihtäminen ällöttää (kiitos koululiikunnan ja pakkohiihdon), enkä koe saavani kiksejä muistakaan talvilajeista. Laskettelurinteessä piipahtelen satunnaisesti, ja siinäpä se sitten.

Kahvikupposten äärellä pohdittiin, miten kukaan saa näissä olosuhteissa mitenkään pidettyä lenkkeilymotivaatiota yllä – on aina vaan pimeämpää, märempää ja kylmempää.

Sanoisin, että rutiineja luomalla se onnistuu. Kun jo aamulla tekee tietoisen päätöksen iltahämärissä juostavasta lenkistä, se alkaa tuntua houkuttelevalta. Ja onhan siinä oikeastikin jotain oudolla tavalla houkuttelevaa – aika ihanaakin. Hämärässä on helppo vajota omaan meditatiiviseen kuplaansa.

Lenkkimaisema hämärähyssyssä

Sekin edesauttaa, että varusteet ovat hyvät ja mukavat, säähän sopivat. Itselläni on tietyt vermeet tiettyihin lämpötiloihin: on eri paksuisia trikoita ja pitempää ja lyhyempää takinhelmaa. Juoksuhanskojakin on moneen tarpeeseen, ja niistä parhaimmat löytöni olen tehnyt Lidlin alelaareista: ohuimmat ihan vaan viileneviin syysiltoihin ja järeimmät niihin hetkiin, kun pakkanen kirpaisee kunnolla.

Treenipaikan ja -alustan vaihtelukin antaa harrastukseen uutta buustia. Välillä tekee mieli pinkaista kuntoportaita ja revitellä napit kaakossa, ja sitten on niitä päiviä, jolloin mäen nyppylöistä haluaa pysyä mahdollisimman kaukana. Joskus riittää ihan vaan se, että laittaa juoksumaton hyrräämään.

Kotikunnan juoksuportaat

Ympäri vuoden on kivoja juoksutapahtumia, ja niihinkin ilmoittautumalla saa puskettua itseensä lenkkeilyintoa – ehkä. Tuossa taannoin pohdimme siskojen kanssa, että syksyn tapahtumien aikaan tuntuu aina olevan kimpussa lentsu jos toinenkin. Osallistumisen kanssa on enemmän epävarmuustekijöitä kuin keväällä ja kesällä. Tätä kirjoittaessani olen ollut kahden perättäisen flunssa-aallon kourissa. Niiden välissä ennätin käydä kolme kertaa lenkillä, ja taas on huilin aika. Kismittää ja ärsyttää – varsinkin kun omaan vuosikelloon alleviivaten merkitty syksyn ”the tapahtuma” on koittamassa ihan kohtsillään.

Kivaa vipinää tuo kuitenkin se, että keväällekin on jo tullut buukattua kaikenlaista. Ja niin kuin edellisen flunssakierteen melskeissä ja juoksutapahtumien jäädessä väliin vannoin, että ikinä en enää etukäteen ilmoittaudu mihinkään. Mutta joihinkin on vaan ilmoittauduttava, jos niihin mielii, sillä nehän viedään käsistä. Horisontissa siintää nyt kivasti vatsanpohjaa kutkuttava KK Nuts 55 km. Pikkusisko selvästikin vähätteli reitin rankkuutta, kun houkutteli sinne mukaan. Totuus on alkanut valkenemaan YouTube-videoita vilkuilemalla: ei taida olla ihan tasamaan lenkki luvassa.

Tossua toisen eteen siis, ja tavoitteita kohti! Aina tavoitteiden ei tarvitse olla ihan noin suurisuuntaisia, ja jokainen määrittää ne ihan omista lähtökohdistaan. Joskus riittää ihan vaan, että harrastuksestaan saa lisää virtaa ja eväitä arjen pyöritykseen. Ja jos asiaa oikein pysähtyy pohtimaan, juuri tuossa kohtaa ei tosiaankaan ole kyseessä mistään ”ihan vaan” -jutusta – sehän onkin itse asiassa koko homman ydin ja juonen juuri. Lyhytkään lenkki ei ole turha, ja jokaisella askelella mieli elpyy. Ja vaikka taivaalta tulisi räntää vaakatasossa, lenkin jälkeistä voittajaoloa ei peittoa mikään.

p.s Ehkä pieni motivaatiobuusti löytyy tästäkin: KK Nutsille ilmoittauduttuani huomasin, ettei minulla ole mitään hajua gaiterseista tai avaruuslakanoista, saatikka juoksutakkien vesipilariarvoista. Kun nämä varusteet ovat reitillä pakollisia, saan hyvän syyn palkita itseäni aika ajoin uusilla juoksuvermeillä. 🙂

Hanskoille ja tuubihuiville alkaa olla taas käyttöä.

Missä mieluiten juokset?

Itselläni on vuosien varrella tullut tavaksi juosta aika vakio lenkkejä. Vaihtelua on aika vähän. Mutta toisaalta, tarvitaanko sitä?

Juoksulenkkini määräytyvät pitkälle sen mukaan, mikä on kulloisenkin lenkin tavoite. Silloin, kun tähtäimessä ei ole mitään juoksutapahtumaa, lenkki valikoituu sattuman, käytössä olevan ajan sekä fiiliksen mukaan. Maratonille tai muulle juoksumatkalle treenatessa seuraan juoksu-ohjelmaa, mikä määrittää lenkin reitin ja tarkoituksen.

Lenkkimaisemia.

Päivinä, jolloin on tarkoitus juosta maksimissaan tunnin lenkki, kipsuttelen usein ympyräreitin pitkin asfalttia. Pidemmälle tasavauhtiselle juoksulenkille valikoituu sen sijaan mäkinen ja mutkainen hiekkatie metsän siimeksessä. Tuolloin kännykässä pauhaa useimmiten äänikirja, ja nopeudella ei ole väliä. Välttelen vain melua ja autoja.

Intervallitreeneihin tulee valittua tasaiset reitit. Usein teen silloin niin, että juoksen lenkin puoliväliin ja palaan samaa reittiä takaisin. Intervalleilla tämä ei kuitenkaan lienee paras ratkaisu, kun loppua kohti vauhti kiihtyy, jolloin treenistä tuppaa tulemaan hieman tavoitetta lyhyempi. Toisinaan teenkin sitten joitakin ylimääräisiä ympyröitä, jotta juoksuaika tulee lenkillä täyteen. Juoksen aina aikaa, en matkaa.

Mäkitreeniä varten ajelen mielellään jollekkin täyttömäelle, tai valitsen parin kilometrin päästä kotoa olevan loivan, mutta melko pitkän mäen. Polkujuoksuun kelpaa taas lähimetsän polut. Koiran kanssa tulee taaperreltua hyvin vakio lenkkejä.

Mutta se, minne kaikkein mieluiten juoksen, on ranta. En voisi kuvitellakaan eläväni saharassa tai sisämaassa, missä meri ei loiski rantakiviin ja kostea ilmavirta ei tunnu iholla.

Tänne on kiva juosta hengähtämään.

Koppernäs juoksun jälkeen

Valitsen usein myös melko tiedostamatta juoksutapahtumia, missä meri on läsnä. Espoon rantamaratonilla reitti myötäilee pitkään kaunista rantaa. Helsinki Twilight ja Night Run juostaan osin rannalla. Koppernäsin polkujuoksussa viiletellään rantakalliolla ja Kaliforniassa vuosia sitten juostu puolikas pidettiin rannalla. Viikon päästä juostava Hangon Itämeri maratonkin myötäilee kaunista rantaviivaa.

Sinne minä mieluiten juoksen. Rantaan.