Asioita joista ei kerrota, juoksu, lenkkikengät, Muu elämä, perhe, yksinhuoltaja

Äiti, mä otin nää sun nastalenkkarit…

Lasteni isän kuoltua joitakin vuosia takaperin, dynamiikka perheessämme luonnollisesti muuttui. Aiemmin hyvinkin konservatiivisesta ilmapiiristä, missä kaikki oma oli pyhää on liu’uttu tilanteeseen, missä kaikki oma tai toisen sosialisoidaankin kaikkien kesken lähes kysymättä. Ja tämä ilmiö näkyy lähes yhtenään – myös juoksemisessa!

Olen tavattoman iloinen siitä, että perheen molemmat teinit juoksevat. Tuntuu siltä, että he käyvät lenkeillä nykyisin jopa minua enemmän. Juoksuajat eivät mene useinkaan yksiin, kun yksi on koiravahtina ja joku toinen ei sitten muuten vain ole samaan aikaan kotona. Tai sitten vain toisen lenkki ajoittuu siihen, kun itse on jo yöpuvussa sohvalla tai ei ole vielä herännyt.

Mutta olemme erittäin tietoisia toistemme lenkeistä. Useimmiten toteutuneet juoksulenkit huomaa pyykkikoneen eteen ilmaantuvasta vaatekasasta, tai siitä, että pitkähihainen lenkkipaita, mitä lenkille lähtiessä itselle etsii, löytyykin hikisenä tai haisevana jostakin lattialta. On siten lähdettäväkin juoksemaan lenkki valkoisessa, eikä siinä sinisessä paidassa, missä on ne kivat peukalokolot hihoissa.

Ja sama jatkuu. On turha kysyä puuttuuko toisilta paitoja tai napista, ettei toisen omaa saa viedä. Ja joskus toki on itsellekin käynyt niin, ettei jostain vaatekappaleesta enää tiedä kenen se alunperin oli. Ai, se vaaleanpunainen takki olikin ostettu tytölle. Samankuosiset juoksutrikoot erottaa toisistaan vain niin kauan, kun koko näkyy lapusta.

Toki itse lähden siitä, että kunkin urheiluvaatteet ovat omia. On kiva laittaa lenkille itselle hankitut vaatteet ja nappasta jalkaan tietenkin vain ne omaan jalkaan istuvat kengät. Olen myös valmis satsaamaan siihen, että kaikilla meillä on omat varusteet juoksemiseen säässä kuin säässä.

Kun kyselen nuorisolta, onko tarvetta lenkkareille tai juoksutakille, vastaus useimmiten on, ettei mitään tarvita. Syynä voi olla se, ettei puutetta tiedosteta tai ettei juuri silloin huvita sovitella vaatteita. Tai, että äidin kanssa shoppailu ei vain ole niin pop. Tai sitten vain kieltäydytään uudesta, kun halutaan säästää yksinhuoltaja mamman varoja. Syitä lienee monia.

Toisinaan yritän myös kiikuttaa teineille uusia vaatteita kaupasta. Nappailen mitä milloinkin käteen sattuu. Useimmiten ostoksistani saan vain nurinaa. Tuote on väärän värinen tai tarpeeton. Mutta sama lainaaminen toiselta jatkuu. Takki, minkä sain lahjaksi, katoaa ennen kuin ehdin sitä kertaakaan käyttää. Tuubihuivi, minkä vedän kaulaan haisee partaveden ja hien sekoitukselle.

Ja kun nuoren lähtiessä lenkille huikkaan, että tiet ovat muuten liukkaat, saan vastaukseksi, että ei haittaa, sillä otin jalkaan nää sun nastakengät! – Voin vain huokaista. Sinne meni lempinastakengät. Siis ne, mihin jalkani on jo muovannut jälkensä ja jotka kuuluvat vain minulle.

Ostan itselleni siis vähin äänin uudet lenkkarit tai sitten etsin kaapin uumenista irtonastat. Nastoille kun on käyttöä! Tosin, toisinaan kun ajattelen lähteväni urheilukauppaan, huomaankin, että joko auto tai ainakin sen avaimet ovat poissa ja Whatsapissa on viesti: ”Sori, auton avaimet on sen takin taskussa, minkä vein aamulla.”

juoksu, juoksukengät, lenkkikengät, Varusteet

Mitä kuuluu Asicseillemme

Saimme vajaa vuosi sitten testattavaksemme useammat Asicsin lenkkarit. Kirjoittelimme silloin juttuja uudenkarheista lenkkareista, mutta onko kokemuksemme pysynyt samana?

Anu: testissä olivat Asics GlideRide -kengät, jotka päätyivät loppujen lopuksi siskontyttärelle. Tykkäsin kyllä kovasti niistä, tavallaan. Mutta joku juttu kuitenkin ärsytti. Ehkä se, että kengät tuntuivat yllättävän painavilta, vaikkei painoa sitten kuitenkaan ole enempää kuin 285 g. Nuo testikengät olivat GlideRide ykköset, ja uudempaan malliin Asics onkin saanut painoa tiputettua reippaasti. Naisten versio painaa uudistetussa mallissa vain 235 g.

Juoksen tällä hetkellä enimmäkseen Hoka OneOne Cliftoneilla, joilla on painoa jokseenkin saman verran kuin Asicsin uusilla. Hokat rullaavat kivasti ja sujahtavat muutenkin jalkoihin mukavasti. Kenkiä on kyllä käytössä aikamoinen määrä; juoksumatolla sutkuttelen enimmäkseen Saucony Kinvara kympeillä, metsässä kipittelen Merrelleillä ja nopeahkoille asfalttipyrähdyksille valintani on Saucony Kinvara 12. Hokat ovat kuitenkin tämän hetken bestikseni. Glideriden sisarkenkä Evoride päätyi puolivahingossa kenkärepertuaariini, ja niitäkin käytän juoksumattokenkinä. Mukavan kevyet ja hengittävät.

Miksi GlideRidet sitten lopulta päätyivät sukulaistytölle – ja vieläpä lähes käyttämättöminä? Ehkä siksi, että jalkani eivät jotenkin ikinä tottuneet siihen erikoiseen pehmustepötkylään, joka kulkee pitkittäin kengänpohjassa. Se tekee toki askelluksesta uneliaan pehmeän, mutta samalla se sai minut tuntemaan, että tasapainoaistini on tippunut kyydistä. Ja arvelisin, että ne ovat paremmat sellaiselle juoksijalle, joka ei tassuttele näin vahvasti päkiällä kuin minä.

Ei enää niin valkoiset GlideRidet

Sirpa

ASICS Gel-Lyte Modern Tokyo oli villi kenkävalinta alunperinkin. Kun maksutta sai, päätin tietoisesti testata jotain, mitä en itse kaupasta ostaisi.

Asics sinänsä on minulle tuttu merkki. Tykkään heidän urheiluvaatteistaan ja ekat polkujuoksukenkäni olivat myös Asicset. Mutta Modern Tokyo oli niin kumma kenkä, että kolmen kokeilun jälkeen pari jäi hyllylle pölyttymään.

Juoksin näillä vain yhden pidemmän lenkin, minkä jälkeen parantelin kipeytynyttä polvea monta viikkoa. Se oli sitten siinä.

Tällä hetkellä odottelen, että postimies toisi kotiin vasta tilaamani päivityksen ykköskenkiin. Nuukana naisena hankin uudet Brooksin Ghostit edellisvuoden mallia. Väriä ei enää voi valita, mutta malli on edelleen vanha tuttu – minulle sopiva.

Katja

Minulle kengät tupsahtivat kotiin viimeisenä – pari kuukautta sisarten jälkeen, mutta testikenkiä tulikin sitten kaksin kappalein. Sain kokeiltavakseni sekä Gel Cumulus 22:set että NovaBlastit.

Vaikka värikkäämmät NovaBlastit ilahduttivat aluksi mustia Gel Cumuluksia enemmän, muodostui niihin erikoisempi viha-rakkaussuhde.

Aluksi jalkani kipeytyivät NovaBlasteilla lyhyilläkin lenkeillä. Hain juoksuasentoa ja ihmettelin askellusta, mutta vaikka kengät tuntuivat itselle sopimattomilta, jatkoin kuitenkin niiden käyttöä. Lopulta, joidenkin satojen kilometrien jälkeen kengistä tulikin yllättäin lempi juoksukenkäni! Olin vain harmikseni ollut näiden kenkien kohdalla ”sekakäyttäjä” eli sekä juossut että kävellyt niillä. Tämä on luonnollisesti pilannut pohjaa.

Jos nyt hankkisin uudet NovaBlastit, ottaisin ne ehdottomasti vain juoksulenkkikäyttöön ja käyttäisin niitä niin lyhyillä kun puolimaratonin mittaisilla matkoilla.

Ainoa matkan aikana ilmennyt miinus on kenkien nauhoitus. Nauhat tulee tuplasolmia, tai ne aukeavat varmasti. Myös kengän suu on hieman löystynyt ja jos kenkää ei sido hyvin, jää kengän yläosa avonaiseksi ja askeltaessa epätasaisella pinnalla kengän tuki nilkkaan on heikko. Muuten kenkä on varsin passeli ja tukee päkijäjuoksua hyvin.

Gel Cumulukset, joista odotin suosikkiani, ovat puolestaan jääneet vähemmälle kulutukselle. Kuten ajattelin aiemmin, ne ovat hyvin perinteiset perus lenkkarit.

Vaikken ole juossut Gel Cumuluksilla paljoakaan, toimivat ne moitteetta loppukesän puolikkaalla. Kengät muistuttavatkin yksinkertaisuudessaan aiempien vuosien Asicsin pitkän matkan kenkiä. Mitään ihmejippoja niistä ei löydy, mutta niillä matkaa mutkattomasti maratonin jos toisenkin.

juoksukengät, lenkkikengät

Testissä Asicsin NovaBlastit

Lupasin aiemmassa Asicsin juoksukenkiä koskevassa blogitekstissäni palata NovaBlastien testifiiliksiin. Kuten jo lyhyt ensivaikutelma kertoi, kyseessä tosiaan on hyvin erilainen kenkä!

Asicsin mukaan harrastejuoksijalle tarkoitettu NovaBlast tarjoaa hyviä ominaisuuksia nopeaan juoksuun flytefoam välipohjan ansiosta. Kenkien kerrotaan parantavan juoksumukavuutta pitkillä matkoilla niiden korkeuden sekä vaimennuksen kautta.

Pinkit raidat tuo väriä

Kengät ovat jalassa napakat. Ne sopivat kaltaiselleni, neutraalisti askeltavalle jalalle. Kengän droppi on 10 ja painoa on 225 grammaa (naisten malli).

Ensimmäisten lyhyiden juoksulenkkien jälkeen tunsin kipua jalkojen lihaksissa. Ajattelin rasituksen kohdistuvan muilla kengillä passiivisina pysyviin lihaksiin, ja jatkoin testausta, vaikka muistin myös pikkusiskoni (sirpaontherun) maininneen kivuista kokeiltuaan NovaBlast Tokyoitaan.

Seuraaville testilenkeille lähtö antoi hieman odottaa. Keksin mitä ihmeellisimpiä tekosyitä ja valikoin eri lenkkareita juoksulenkeilleni. Milloin halusin juosta pidempään tai testata intervalleja. Huikkasi jopa tyttärelle, että ehkäpä hän voisi kokeilla NovaBlasteja ja pitää ne itsellään, jos ne hänelle sopisivat.

Lopulta jatkoin kenkien kokeilua. Jokaisella lenkillä juoksuasentoa sai hakea. Huomasin tekeväni niin lyhyempää kuin pidempää askellusta. Milloin etenin varpailla, milloin kantapäillä. Testailin eri vauhteja kävelystä kovempaan hölkkään.

Kenkien paksun pohjan vuoksi alustaan ei saanut tuntumaa ja askel ei rullannut. Oli olo, kuin juoksisi kengillä, joiden pohja olisi tehty lasten uimalaudoissa käytettävästä vaahtomuovista.

Asics NovaBlastit ovat mielestäni mitä mainioimmat kengät kävely- tai kaupunkipyörälenkkejä tekevän henkilön jalkaan. Niillä on kiva pyörähtää asfaltilla, mutta pidemmille, kuten maratontasoon tähtääville lenkeille valitsisin kuitenkin Asicsin toisen, perinteisemmän mallin.

juoksu, juoksukengät, lenkkikengät

Mitättömän tavalliset vai taivaalliset lenkkarit maratonille?

Loppuvuodesta Asicsin yhteyshenkilö laittoi meille siskoksille viestiä siitä, haluaisimmeko olla mukana testaamassa Asicsin uusia juoksukenkiä. Ja halusimmehan me!

Siskoni testasivat Glideridet ja Novablast modern Tokyot. Minun valitsemia kenkiä ei kuitenkaan kuulunut.

Lopulta, jo koko lenkkariasian unohtaneena, UPS kiikutti kotiovelleni sekä mustat (Black/Carrier Grey) pitkänmatkan juoksuun sopivat, neutraalin askelluksen Gel-Cumulus 22 -kengät, että harrastejuoksijalle mainostetut Novablastit.

Tuijottelin kenkiä hieman ihmeissäni. Ne tuntuivat niin mitättömän tavallisilta. Värittömiltä. Hieman ehkä painavilta. Sellaisilta, mihin en ikinä olisi urheilukaupan alelaaristakaan tarttunut.

Hieman jännemmät Novablastit

Kävin juoksulenkillä muilla kengilläni, kunnes lopulta päätin kokeilla asicseja.

Gel-Cumulukset tuntuivat jalkaan laitettaessa napakalta. Pohdin, näinköhän kengät hankaisivat. Ihan kun etuläppäkin vetäisi sukkaa jotenkin ryttyyn. Laitoin kuulokkeet päähän ja Eerika äänikirja tekstin vyörymään korviini. Kävelin hetken ja lähdin juoksemaan.

Äänikirjan sanat soljuivat tajuntaan. Koskettavat katkelmat ja kuvaukset tytöstä, jonka elämän olisi toivonut menevän toisin. Sosiaaliviranomaisten tapaamiset. Lastensuojeluilmoitukset. Läheisten toiminnat.

Nämähän ovatkin yllättävän kevyet. Näillähän askeltaa helposti ja pehmeästi. Nämähän ei hankaa.

Eerikan tarina vei mennessään. Tein Gel-Cumulus testikengillä toisen ja kolmannen lenkin kirjaa kuunnellen. Kengät tuntuivat joka kerta hyviltä.

Askellan sohjossa ja lätäköissä. Kengät pysyvät kuivina. Pohja pitää ja askel ei lipsu sorallakaan. Pohja on sen verran paksu, ettei kivet ja tien epätasaisuudet tunnu pohjan läpi. Askellus on samalla kevyt ja tukeva. Kenkiä tuskin huomaa.

Ihan toista, kuin Asicsin lenkkarini joskus reilu vuosikymmen sitten. Silloin kengissä väriä riitti. Pohja oli ohut, kova ja joustamaton. Kehitys on siis huima – sillä nämähän ovat taivaalliset! Gel-Cumulukset ovat juuri sellaiset, kun juoksukenkien kuuluukin olla. Kun hetken juoksee, jalat voi unohtaa. Tällaisilla kengillä lenkki pitenee, ja äänikirja ja juoksu vie mukanaan.

Gel-Cumulus 22 on minimalistinen, mutta siinä on kaikki. Niitä voi luonnehtia lenkkikenkien elitiksi. Kengät sujahtavat hyvin suhteellisen kapealestiseen ja neutraalisti askeltavaan jalkaan – antaen tukea ja ponnahduspintaa – olematta kuitenkaan raskaat.

Novablastien kanssa olen juossut sen verran vähän, että jätän niiden kommentoinnin myöhempään postaukseen, mutta sen voi kyllä jo todeta, että eroa näiden kahden mallin välillä löytyy!

juoksu, juoksukengät, lenkkikengät, Varusteet, Vinkkejä (eli kantapään kautta opittua)

Testissä Asics NovaBlast (Modern Tokyo)

Omalla tyhmyydellä oli varmasti osuutta asiaan. Polvi kuitenkin kipuili viikkokaupalla, joten varoituksen sana lienee paikallaan. Asics NovaBlast on maksikenkä, eikä ainakaan loukkaantumiseen taipuvaisen pidä sellaisilla mennä harkitsemattomasti juoksentelemaan.

Ensikosketus

Onneksi on juoksevat siskot. Olin pakkaamassa lautasia muuttolaatikoihin, kun Katja-sisko laittoi viestin: ”Asics tarjoaa meille kenkiä testiin, mitkä näistä haluat?” En siinä hetkessä ehtinyt ryhtyä tutkimustyöhön. Siskojen kysymyspatteristo sinkosi kuin ikänsä juoksukaupassa työskennelleiltä. Kun olimme selvitelleet dropit, askellukset, supinaatiot ja tyypillisen juoksumatkan pituuden, sain lopulta postitse kengät, joita innokkaasti halusin kokeilla, mutta joita en itse olisi tohtinut ostaa.

Olen varsin konservatiivinen kenkieni suhteen, ja Asics NovaBlast (Modern Tokyo) -juoksulenkkarit ovat hauskalla tavalla erikoisimmat juoksukengät, joita olen koskaan kokeillut. Ensijuoksun jälkeen olin hyvin hämmentyneissä tunnelmissa. Voisinko enää koskaan juosta millään muilla kengillä? Uskaltaisinko toisenkin kerran juosta näillä?

No millainen kenkä?

NovaBlast kuuluu muotoilultaan ja idealtaan samaan koulukuntaan kuin vaikkapa viime vuosien ultramodernit Niket ja Hoka One Onet. Kyseessä on paksupohjainen, runsaasti topattu neutraali kenkä, jossa on korkea 10 mm droppi, kapea lesti ja ilmavanviileä päällinen.

Kenkä istuu jalkaan kuin hansikas, pysyy napakasti paikallaan ja antaa kuitenkin varpaille mukavasti tilaa. Pituussuunnassa tuntuu, että kenkää riittää ehkä vähän pidemmälle kuin omankokoisissa lenkkareissa yleensä (mikä saattaisi pitkillä matkoilla säästää varpaiden päitä ja kynsiä). NovaBlastin merkittävin omintakeisuus piilee kuitenkin siinä, että kengässä on kantapään alla trampoliini. Valmistaja kutsuu tätä FLYTEFOAM Blast -teknologiaksi.

Flytefoamin ideana on keventää ja nostattaa askelta eteenpäin. Ekalla testilenkillä tuntui, että näissä kengissähän on jousitus! Laskeuduttuaan kantapää heti aivan vaivatta singahtaa takaisin ilmaan. Oli helppoa saavuttaa juoksuun tasainen rytmi, vauhtikin kohosi lenkillä aivan huomaamatta.

Itse askellan aika lailla tasajalalla, päkiällä juoksevalle siskolleni kengän teknologiasta tuskin olisi paljonkaan iloa. Tarkoituksella leikitellen kokeilin muutaman askeleen verran myös teennäisen pitkää kanta-astuntaa. Kenkä tuntui tällöin sivuttaissuunnassa suorastaan hiukan epävakaalta. Loppuverkkana kävelin hetken, ja vaihdoin pian kävelyn takaisin hitaaseen hölkkään. NovaBlastit tuntuvat huomattavasti paremmilta juostessa kuin kävellessä, ellei sitten tykkää kävellä melkein kuin muljuvilla hyppykengillä.

Nopea, kevyt, mukava – ja kaunis: olin esittänyt väritoiveeksi ärtsyn pinkkiä, mutta paketista kuoriutuivat upean tyylikkäät, kultakoristeiset, mustavalkoiset lenkkarit. Tokyo-malliston kuviointi kunnioittaa olympialaisia, joista emme vuonna 2020 päässeet nauttimaan. Kukapa näistä voisi olla haltioitumatta?

Mutta…

Jo muutaman ensimmäisen testimailin aikana tulin väkisinkin pohtineeksi, mitä näin suuriluonteinen kenkä tekee askellukselle ja juoksudynamiikalle? Lyhyen lenkinkin jälkeen pohkeet, sääret ja ulkoreidet kertoivat, että jotain oli tehty toisin. Huomasin, että Ameriikassa on jo tutkittu, kuinka maksikengät vaikuttavat askellukseen. Tutkimuksessa pääteltiin, että itse asiassa juoksija ei muuta eikä mukauta omaa juoksutyyliään. Samaan aikaan maksitopatun kengän muotoilu siirtää iskutuksen kovempana juoksijan jalkaan kuin kenkään.

Ja sitten pari päivää myöhemmin tein ison virheen: lähdin viikonlopun puolipitkikselle uusissa kengissä. Yhdeksän kilometrin ajan meno tuntui hyvältä ja vauhtia oli helppo pitää yllä. Toisen kengän nauhoitus oli hiukan kireällä ja jalkaan hiertyi pieni rakko. Varsinainen vamma syntyi kuitenkin vasempaan polveen, jonka alaosa oli seuraavaan aamuun mennessä niin kipeä, ettei jalalla oikein tohtinut edes kävellä. Viikkoon en juossut askeltakaan, kahta viikkoa myöhemmin kinesioteippasin polvea edelleen.

Loppupäätelmänä

NovaBlast on kertakaikkisen jännittävä tuttavuus. Se on moderni kenkä, joka omalla tyylillään kuvastaa viime vuosikymmenien juoksukenkäajattelun heilahtelua äärilaidasta toiseen: minimaalisesta paljasjalkajuoksusta mentiin muutamassa vuodessa maksimaalisen topattuihin avaruuslenkkareihin.

Paljasjalkakengillä juoksijat saivat (pohje)vammoja (joskin toiset juoksevat Vibramin Fivefingerseillä edelleen aivan onnellisina). Loogisesti ajatellen aivan päinvastaisen suunnan piti olla oikea: topataan niin maan perusteellisesti, ettei kukaan loukkaannu. Mutta vaikuttaa siltä, ettei mikään ääripää ole (ainakaan kaikille juoksijoille) lopullinen totuus – vammoja tulee edelleen, vain toisenlaisia. Jos siis siirryt NovaBlastin kaltaiseen maksimaalisesti topattuun vieterijuoksukenkään, siirry rauhassa ja maltilla totutellen.

NovaBlastia ei ole suunniteltu huippusuorituskengäksi. Itse ajattelen nyt, että juuri minun juoksutyylilläni sen liike-energiaa palauttavat ominaisuudet ovat silti ehkä parhaimmillaan lyhyissä retkissä ja ratapäivissä – silloin kun tavoitteena on vauhti. Jokapäiväisiksi juoksukavereiksi ja hitaille pitkiksille valitsen jatkossa toiset kengät.