Kellonhuoltosotku

Suunto-kello (Peak 5) sai hermoromahduksen elokuussa erään allasuintireissun päätteeksi. Ensin se alkoi vähän surahdella omia aikojaan, sitten surina hirtti päälle. Arvelin, että vesitiiviiksi luvattu kello olisi ehkä kostunut. Heitin sen riisipussiin muutamaksi päiväksi kuivattelemaan.

Riisipussihoidon jälkeen käynnistin kellon uudelleen. Se surisi edelleen. Tehtiin päivitykset sekä pehmeät ja kovat resetoinnit, eivät auttaneet. Aloin jutella huollon kanssa Suunto-sovelluksen välityksellä. Päädyttiin siihen, että kello pitää toimittaa heille katsottavaksi.

Lähin – olisiko ollut peräti ainoa – huoltopiste Texasissa sijaitsee College Stationilla. Meiltä on sinne matkaa noin 150 kilometriä. Kello laitettiin siis postipakettiin, ja sillä tiellään se on edelleen. Kun kyselin perään, sanoivat, että hoidetaan kunhan keretään. Nettipalvelusta näkyvän statuksen mukaan näin lokakuun alkaessa kiirettä on pitänyt sen verran, että vielä ei ole edes sitä pakettia avattu.

Vielä kesällä Peak 5 ui kanssani Meksikonlahdella.

Amerikkalaisittain Suunnon asiakaspalvelu on huoltoprosessin aikana ollut luvattoman huonoa. Kenellekään ei voi soittaa – täällä täytyy aina saada puhua ihmisen kanssa. Chatti ei vastaa viikonloppuisin – oletus olisi 24/7. Mitään luotettavia arvioita kestosta tai hinnoista ei ole annettu, eikä prosessia voi mitenkään kiirehtiä. Ja mikäli kello päätetään korjata, minulle saatetaan kuulemma jopa lähettää siitä lasku – pöyristyttävää.

Amerikkalainen kuluttaja on tottunut olemaan kuningas. Kuninkaalle kellofirma olisi lähettänyt saman tien upouuden laitteen ja liittänyt oheen vilpittömät pahoittelut tämän kokemasta vaivasta ja mielipahasta. Sen jälkeen kuluttaja olisi hykerrellyt tyytyväisyyttään ja kertonut kavereilleenkin siitä, kuinka näpsäkästi kaikki hoitui.

Kellofirma puolestaan olisi korjannut alkuperäisen laitteen ja myynyt sen uudestaan vain hiukan halvemmalla hinnalla. Miksi? Koska he olisivat pitäneet yhden uskollisen asiakkaan ja saaneet toisen uuden. Pitkällä tähtäimellä tämä olisi maksanut itsensä moninkertaisesti takaisin – ja näinhän täällä yleensä toimitaan.

Tässä ollaan jännän äärellä: uuden kumppanuuden alkutaipaleella.

Lähetettyäni Peak 5:n huoltoon ostin välikelloksi maailman halvimman räpsyn. Se osoittautui juuri niin huonoksi kuin saattoi odottaa. Puoliälyisestä räpsystä ei ole ollut urheilukelloksi alun alkaenkaan, mutta eihän sen ollut tarkoituskaan palvella kuin viikko tai kaksi. Kahden kuukauden nurkamilla räpsy alkoikin jo tulla elinkaarensa päähän.

Vaikka mainio Suunto-sovellus uskollisesti mittasi kännykän kautta puolimaratonharjoittelua koko tämän ajan, altaaseen siitä ei ollut kaveriksi. Aloin menettää uskoni siihen, että Suunto-kello enää edes palaakaan kotiin. Odottavan aika kerta kaikkiaan kävi siis liian pitkäksi, ja oli aika ottaa uusi askel.

Lähdin tutkimustyöhön tietäen, että tarvitsen monilajeihin soveltuvan perusjuhdan, jota kehtaa pitää kädessään myös töissä. Ammatinvalinnasta johtuen kellon hinnallekin piti asettaa ankara katto. Päätin heittäytyä aivan uusille suunnille ja kokeilla, millainen urheilukumppani olisi Coros Pace 2. Alkuhuuma tuntuu ihanalta. Sen hiukan laannuttua kertoilen tuonnempana lisää siitä, kuinka tulemme uuden kaverin kanssa juttuun.

Suunto Peak 5 -multisport kello lupaa paljon

”Kevyt ja kestävä GPS-kello, jossa on rannesykemittaus ja erinomainen akku” – lupaa Suunto Peak 5:n mainoslause netissä, eikä ole väärässä.

Pitkä akun kesto! Kellon akun luvataan kestävän harjoittelutilassa GPS:n kanssa 20, 40 tai 100 tuntia riippuen akkutilasta.

Katja: Koen, että akku kestää pitkään. Edellinen Suunto-kelloni alkoi piiputtamaan viiden tunnin yhtäjaksoisen pyöräilyn kohdalla. Nyt testikäytössä akku ei ole loppunut koskaan, latausväli on päivittäisestä treenaamisesta huolimatta pitkä ja kello ilmoittaa aiempaa tarkemmin, paljonko akkua on jäljellä. Kello soveltuu mainiosti pitkiä matkoja yhtäjaksoisesti liikkuvalle.

Sirpa: Sama kokemus, kelloa tarvitsee ladata selvästi harvemmin kuin aiemmin käyttämääni mallia Suunto Spartan Traineria.

Keveys! Kelloa markkinoidaan kevyenä urheilukellona, eikä se paina kuin 39 grammaa.

Katja: Maratoonarille ja ultramatkojen juoksijalle ylimääräisten grammojen kantaminen on turhaa. Painonsa puolesta kello on kevyt kantaa. Miinusta kello saa muotoilustaan. Vaikka kello on kompakti kädessä, naisena rannekkeiden sävyt ja muotoilut eivät säväytä.

Sirpa: 5 Peak on selvästi Spartania kevyempi ja siihen verrattuna muotoilultaan siro. Tykkään kovasti persoonallisesta hiekkakuvioidusta rannekkeesta ja vielä enemmän nyt, kun opin että sen valmistuksessa käytetään toisten värien valmistuksesta yli jääneitä materiaaleja! Vain alkuun ihastelemani tappikiinnitys on alkanut arveluttaa, se kun tuntuu välillä napsahtavan auki itsestään.

Suunto-sovelluksesta näkyy unen, stressin ja palautumisen tarkkailu, treenattujen lajien tiedot, harjoittelurasitus, lepo sekä palautuminen, edistymistiedot ja harjoittelusuunnitelmat.

Katja: Appi tarjoaa hieman monipuolisempia seurantatietoja kuin aiemman Suunto-kelloni kanssa. Unen seuranta vaikuttaisi tarkemmalta ja monipuolisemmalta ja kello viestii vireys- ja stressitilasta hyvinkin luotettavan tuntuisesti. Aluksi tosin epäilin kelloa, kun se kertoi voimavarani olevan 0%. Sisarella prosentit huitelivat ihan eri luokkaa ja hän kyselikin kykenenkö nousemaan sohvalta. En kyennyt. Nukuin päikkärit.

Sirpa: Sovelluksen tarjoama tieto on mielenkiintoista, joskin ennemminkin suuntaa-antavaa kuin tieteellisen tarkkaa. Kelloa voi esimerkiksi hyvinkin juksata tulkitsemaan, että sängyssä kännykkää selaileva käyttäjä edelleen nukkuu – mutta toisaalta jos kerran herättyään nukahtaakin uudestaan, sitä kello ei havaitse.

Suunto 5 Peak maastopyöräilyllä. Kello antaa mahdollisuuden täsmentää ajeleeko polulla, alamäkeen tai enduroa.

Harjoittelu. Kello tarjoaa monipuolisen, yli 80 urheilulajin valikon ja toistuvien lajien valinta käy kellolla näppärästi.

Katja: Valikosta on löytynyt toistaiseksi kaikki tähän mennessä kokeilemani lajit (kävely, juoksu, pyöräily, melonta, purjehdus). Ainoa miinus on se, että käynnistettäessä harjoitusta ”aloita”-nappulaa saa painaa tuplana. Muutaman kerran harjoittelu on jäänyt tallentamatta, kun seuranta ei käynnistynytkään kertapainalluksella.

Sirpa: Lajit löytyvät kellosta helposti, ja ellei kattavasta listasta tosiaan löydy omaa lajia, voi lopulta valita myös ”muu laji” -vaihtoehdon. Aloita-nappulan saa tosiaan tarkistaa kahdesti, mutta nappulat itsessään eivät onneksi enää ole samanlaisia jykeviä traktorinosia kuin Spartanissa.

Mukautuva harjoittelunohjaus tarjoaa käyttäjän tavoitteiden mukaisen harjoitteluohjelman.

Katja: Koska treenaan tulevalle maratonille, voisin testata, mitä kello ohjaisi minua tekemään, että kuntoni kasvaisi. Seuraan kuitenkin omaa ohjelmaa, enkä ole vielä testannut tätä, sinänsä hauskaa ominaisuutta. Intervalliharjoitusten määrittely käy näppärästi.

Sirpa: Tälle ominaisuudelle ei minullakaan ole toistaiseksi ollut käyttöä. Sovellus toki ohjaa käyttäjäänsä myös. Kun olin eräänä kuumana päivänä käynyt sekä pitkällä kävelyllä että tehnyt tiukan uimatreenin, käyrät sovelluksessa pamahtivat punaiselle varoittaen, että nyt menee liian kovaa. Kummastelin kellon näkemystä, kunnes seuraavana aamuna heräsin nuhaisena. Jostain arvosta kai näkyi kokonaisrasitus, jota en itse ajoissa aistinut.

Intervallilenkille lähdössä.

Sykkeen mittaus tapahtuu ranteesta, mutta kello on yhdistettävissä myös Suunto Smart -sykevyöhön.

Katja: Sykkeet näyttävät mittautuvan ranteesta ongelmitta. En tiedä, johtuuko kellonvaihdosta vai stressaavammasta jaksosta, mutta vuorokauden alin syke on koko ajan 20 lyöntiä aiempaa korkeammalla.

Sirpa: Minulla harjoitussykkeet tulivat kellonvaihdon myötä alaspäin, mikä yllätti iloisesti. Edellisen Suunto-kellon kanssa olinkin aina sitä mieltä, että se heitti peliin vähän omaa lisää.

Vesitiiviys: Kello soveltuu niin allas- kuin avovesikäyttöön ja sille luvataan vesitiiviys 30 metriin saakka.

Katja: Olen onnistunut tuhoamaan yhden Garminin juoksukellon humpsahdettuani veteen. Vaikka tekstit lupaavat vesitiiviyttä ja sopivuutta avovesille, en ole ehtinyt tarkistaa Suunnolta, sopiihan kello myös meriveteen. Koska suppailen ja yritän myös oppia purjelautailua, tälle ominaisuudelle olisi käyttöä. Nyt kello on jäänyt näissä lajeissa rannalle.

Sirpa: Uintimatkan mittaaminen on tunnetusti haastavaa. Kuten ennenkin, allasuinnissa 5 Peak mittaa matkaa tunnistamalla, milloin urheilija lähtee altaan päästä. Kello menee siis mittauksissaan todella helposti sekaisin, elleivät käännökset ole selkeitä tai jokainen altaanmitta täysi. Koska omat harjoitusaltaani ovat ulkona, kokeilin muutaman kerran myös avovesimoodia. GPS-yhteys ilmeisesti katkeaa joka kerta, kun käsi menee pinnan alle. Harjoituksen jälkeen sovelluksen kartta näyttikin aivan mitä sattui: olin sujuvasti uinut halki nurmikenttien ja rakennuksien. Minun kädessäni Suunto-kellot ovat kestäneet ongelmitta niin klooriveden, suolalla puhdistetun allasveden, Keski-Texasin varsin kalkkipitoisen luonnonveden että Meksikonlahden meren pärskeet.

Avovesiuintireitti — puistoa pitkin ja poikin.

Musiikki: Musiikkiohjaimella voi säätää äänenvoimakkuutta, tauottaa toistoa tai vaihtaa kappaletta. Yhdistämällä kuulokkeet puhelimeen musiikkinautinto on valmis.

Katja: Kuuntelen pitkiä matkoja juostessa äänikirjoja kännykästä ja testasin toiston siirtoa rannekkeeseen. Koska minulla ei ole langattomia Bluetooth-kuulokkeita, äänentoisto jäi testaamatta. Ominaisuus tuntuu itselle tarpeettomalta, koska en juokse musiikin tahtiin. Kirjoja ja podcasteja kuuntelisin mieluusti.

Sirpa: Samat sanat, minäkin olen tässä suhteessa vanhan kansan naisia ja tykkään langallisista kuulokkeista.

Ohjelmapäivitykset: Kellon kanssa ei tarvitse huolehtia ohjelmistopäivityksistä —ne latautuvat kelloon Suunto-sovelluksen kautta automaattisesti.

Katja: Tämä on mukava parannus entiseen, sillä aiemmin ohjelmapäivitykset — tai se, ettei niitä tehnyt ajallaan — tilttasivat koko kellon. Säätämistä latausten kanssa on huomattavasti vähemmän!

Sirpa: Eikä tarvitse enää salaa ladata Suunto-sovellusta työpaikan koneelle! 🙂

Sirpa: Loppusanoiksi — kun aloin testata 5 Peakia, Spartan-kello siirtyi puolison ranteeseen. Huomasimme, että Texasin kuumankosteassa ilmanalassa käyttäjä saattaisi arvostaa viileämpää ranneketta. Metallista vaihtoehtoa ei Suunnon nettikaupasta löydy. Rinnakkain kuntoillessamme olemme muutaman kerran myös verranneet tietojamme. Spartanin käyttäjä näyttää säännöllisesti kulkevan hieman pidempiä matkoja kuin 5 Peakin kantaja. Jommankumman kellon matkanmittauksessa on siis pieni heitto.

Kaiken kaikkiaan kello toimii hyvin arjessa. Näyttö piippaa ja näyttää saapuvat viestit ja puhelut, mutta hiljenee yhdessä puhelimen ”älä häiritse”-tilan kanssa. Kelloa voi hyvin suosittaa kenen tahansa, pitkää akkua arvostavan perustreenaajan kelloksi.

Suunto 5 Peak – ensikosketus kelloon

Sekä Katja-siskon että minun alkoi olla aika uusia kello. Olemme kumpikin olleet Suunto-kellokkaita, ja ilahduimmekin kovasti, kun Suunto ryhtyi kanssamme kaupalliseen yhteistyöhön. Viime viikolla posti kantoi kotiin paketin, josta kuoriutui uuden uutukainen Suunto 5 Peak.

Kesälomaa edeltänyt työviikkoni oli kiirettä pullollaan, enkä vielä ole ehtinyt viedä kelloani edes lenkille – olemme tutustuneet arkisissa tilanteissa toistemme ominaisuuksiin. Kertoilen kellosta siis myöhemmin lisää, mutta listaan nyt tässä joitakin innokkaita ensiajatuksia.

Muistan, että kun pari vuotta sitten sain edellisen kelloni, Suunto Spartan Trainerin, sitä piti ensimmäiseksi ladata tuntikaupalla. Ihan kirjaimellisesti istuin kellon vieressä odottamassa, että joko sitä pääsisi kokeilemaan. Oletin, että 5 Peak tarvitsisi saman kohtelun, mutta sepä tulikin paketista esiladattuna. Ei muuta kuin lyhyt kosketus laturin kanssa ja käteen! Esilatauksella on mentiin ongelmitta viisi päivää, ja olisi tainnut mennä vielä kuudeskin.

Siinä se nyt on! Pakettia odotettiin kihisten monta päivää, mutta loppujen lopuksi se matkasi Suomesta Texasiin todella nopeasti.

Jykevään Spartaniin verrattuna 5 Peak on höyhenenkevyt ja melkein siro kello. Jopa painikkeet ovat entistä kevyemmät käyttää. Minulle lähetetyssä kellossa on hauska, hiekkakuvioitu ranneke. ”Kellosi näyttää kiveltä’, hämmästelivät lapset. Hiekkakuviointi on todella kiva – se tekee kellosta persoonallisen, mutta samalla kuviointi on niin hillitty, että voin aivan mainiosti pitää kelloa kädessäni myös töissä asiallisten vaatteiden kanssa. Spartanissa olleiden pantojen sijasta rannekkeen pää kiinnittyy näpsäkän ja siron nastan avulla, joka pitää rannekkeen tukevasti paikallaan.

Suurimmaksi osaksi 5 Peak tuntuu Spartanin jälkeen tutulta, mutta joitakin mukavia uudistuksia olen muutaman yhteisen päivän aikana huomannut. Keskimmäinen oikea nappi tarjoaa nyt pitkän painalluksen, jonka takaa löytyy oikopolku tärkeisiin säätöihin. Esimerkiksi ajastus-toiminto löytyy hetkessä ja älä häiritse -asetuksen saa päälle muutamassa sekunnissa. Spartania käyttäneelle uutuus oli sekin, että kello välittää nyt Suunto-sovellukselle tiedon päivittäisestä aktiivisuuden, stressin ja levon määrästä. Kello osasi siis selittää sen, miksi hektisten työpäivien jälkeen koin viikonloppuna tarvitsevani päiväunet!

Ranneke kiinnittyy tukevasti paikoilleen sirolla nastalla.

Pieni kömmähdyskin meille kellon kanssa sattui. Se ilmoitti päälle kytkettäessä saavansa aika- ja päivämäärätiedot automaattisesti Suunto-sovelluksesta, joka minulle näyttää USAn keskistä aikaa. Väsyneenä en ennen nukkumaanmenoa hoksannut katsoa kellotaulua sen vertaa, että olisin varmistanut tämän. Kellopa olettikin olevansa Suomessa ja itäisen Euroopan aikavyöhykkeellä, joten vakioherätykseni 5.30 pärähteli ranteessa keskellä yötä.

Päristyksiä ja väristyksiä ihmettelin tämän jälkeen vielä muutaman päivän. Oletuksena kello pilpattaa ilmoituksensa, mutta minä halusin sen hiljaa värisevän. Meluisassa luokkahuoneessa vienoja merkkiääniä ei kuule, mutta värinän tuntee. Kävin asetukset läpi moneen kertaan ja vähän googlettelinkin, ennen kuin hoksasin, kuinka tämä saadaan aikaiseksi. Eli ensin piti asettaa notifications asentoon receive mobile notifications ja sitten settings – tones – all off ja settings – tones – vibrations – all on. Kuulostaa nyt ihan loogiselta, mutta jokin tässä ei ollut intuitiivista, ja ainakin sieltä alarmsien alta katselin moneen kertaan, että miten niin se asetus ei ole täällä.

Spartanin latauspiuha vasemmalla, Peakin oikealla. Piuhaa on merkittävästi vähemmän, mutta molemmat laturit toimivat molempiin kelloihin.

Toistaiseksi kelloni puhuu englantia, kun hätäpäissäni sen aluksi sallin, mutta aion kyllä vaihtaa takaisin suomen kieleen. Se kun on näin ulkosuomalaiselle ihan valtavan iso juttu, että kello osaa sujuvaa suomea! Toivottavasti näin on myös jatkossa, vaikka Suunnon yrityskaupoista juuri viikolla uutisoitiinkin.

Eräs juoksulenkki

”Toiset saa, toiset ei saa – mut jokaiselle hetki koittaa aikanaan. Samalla viivalla, kun lähtölaukaus ammutaan, valmiina kilpaan polvillaan…” -Neljä Ruusua-

Valmiina lököilyyn

Hemmetti, eka lappujuoksu on tosiaan jo muutaman viikon päästä, oivalsin Ilkka Alangon (ihanaa) ääntä kuunnellessani. Eikä se ensimmäinen ole vähempää kuin ultra. Edelliskesän iltojen kepeydessä oli ollut helppoa heitellä lupauksia.

Lupaukset on kuitenkin ennemmin tai myöhemmin lunastettava, ja lähtöviivalla on kepeys kaukana, jos juoksupäivät ovat kääntyneet enimmäkseen ’palauttaviksi’ lököilyiksi.

Lököilyksi oli kääntyä tämäkin lauantai, sillä pihatie näytti hengenvaaralliselta. Kovaa jäätä ja litroittain vettä päällä; siihen eivät parhaatkaan nastat pureutuisi. Hyvä syy sille palauttavalle, järkeilin.

Järkeäni tarkemmin kuunneltuani päättelin, että juoksumattokin on oivallinen vaihtoehto. Ulkojuoksussa on omat ehdottomat etunsa, mutta kyllä matollakin saa mainiot treenit tempaistua. Jahkailin juoksumaton ja palautumispäivän välimaastossa, kun ohjat otti pikkusiskoni.

Pikkusiskolla on hiihtoloma alkanut, totesin miehelleni. Kaava on aina sama: ensin ihania talvikuvia pohjoisesta. Sitten ulkourheilun hehkutusta. Hiihtolenkkien jälkihekumassa vauhti kiihtyy: tuutsä keväällä Nutsille? Mä ilmoitan meidät maratonille. Hei wau, Kilimanjarossakin voi juosta ultran…

Ultra Kilimanjarossa olisi varmaan ihan wau, mutta ensin pitäisi selvitä näistä jo luvatuista. Könysin juoksumatolle ja pistin luurit korville.

Nurmilla niittyjen, uomissa jokien, katveessa pensaiden tai puun…. oho, ajatukset olivat lähteä ihan omille urilleen. Säädin maton kallistuskulmaa ja vilkaisin juoksukelloa.

Kello, pahus! Se oli jäänyt laittamatta päälle. Juoksumaton näyttö kertoi, että olin juossut neljä minuuttia. Hemmetti. Mikä juoksu se sellainen, mistä ei saa dataa talteen, puhisin.

Puhisin sen verran kipakasti, että askelta tihentämällä sain kuin sainkin juoksumattoni ajannäytön kiinni. Itsehuijaustahan tämä, mutta kolmen kilometrin kohdalla kelloni ja juoksumaton näyttö olivat ajasta ja matkasta samaa mieltä. Onnittelin itseäni – voitinpas tämän erän, juoksumatto!

Juoksumattopa olikin ovelampi kuin arvasinkaan. Matossani on merkillinen ominaisuus: vaikka kallistuskulmaa kuinka keikuttelisi, diginäyttö näyttää aina pyöreää nollaa. Todellinen kulma käväisee näytössä, mutta nollaksi se aina palaa. Kuutisen kilometriä hilputeltuani äimistelin, miten askeleeni voi olla näin raskas. Ihan kuin vetäisi loputonta ylämäkeä.

Ylämäkeen mattoni oli minut päättänyt viedä, sillä vasta puolitoistatuntisen lenkkini jälkeen oivalsin, että kallistuskulma oli jäänyt yläasentoon. Mutta tuossa vaiheessa en sitä hoksannut, vaan jumpsuttelin menemään ja kuuntelin Ilkkaa.

Ja Ilkkahan pisti parastaan; Paina kaasua ja anna palaa, tämä lauleskeli. ’Olen kaikkeen nyt valmiina, vahvempana kuin milloinkaan’. Pudistelin päätäni matolleni ja tottelin kuulemaani – lisäsin vauhtia.

Vauhdista nautiskellessani mielessäni käväisi takavuosien maraton-luento ja maraton-guru Matti Jääskeläisen tiukka toteamus: vedä vaan liian kovilla tehoilla, niin kehitys tyssää ja kohta on elimistö tukossa. Matin viisaudet unohtuivat, kun Ilkka jatkoi houkutteluaan: ’jos sä tahdot pitää hauskaa, lähde mun mukaan’. Ja minähän lähdin.

Lähdin sellaisella innolla, ettei pitkiksessäni ollut vähääkään järkeä. Jokainenhan sen tietää, että liian kovilla tehoilla pitkiksen peruskestävyysvaikutus häipyy taivaan tuuliin ja treenistä tuleekin vauhtikestävyysharjoitus. Ei siis lainkaan huoltavaa, helppoa eikä varsinkaan palauttavaa.

Palauttavasta päivästäni sukeutui siis tehopäivä. Kiitos kohkaavan siskoni ja Suomipopin, sitkeyteni ja päättäväisyyteni ainakin kehittyivät – sikäli kun uskotaan siihen kantavaan periaatteeseen, että pitkät ja kovavauhtiset harjoitukset kehittävät juuri näitä ominaisuuksia. Hyvä treeni, hyvä lauantai!

’…ei järjen häivää kukaan nähnytkään, en liiemmin sen ääntä kuullut itsekään….’ -Neljä Ruusua-

Tällä kertaa ulkoiluosuudeksi jäivät vain lumihommat.

Yhteisjuttu: hikiliikuntaa vai aktiivista arkea?

Lenkille tulee kyllä lähdettyä, ja jumpissa käytyä. Mutta kauhistus – arkiaktiivisuus saattaa siitä huolimatta jäädä aika vähäiseksi. Näin ainakin me asian havaitsimme, kun tulimme whatsappailleeksi aiheesta. Kävi ilmi, että yksi kerryttää arjen askeleensa juosten, toinen hikiliikkuu maastopyöräillen ja kolmas kipittelee hyötyaskareissa enemmän kuin kaksi ensimmäistä.

UKK-instituutti muistuttelee, että useimmiten liikunta lisää hyvinvointia, ja hyvinvoiva puolestaan liikkuu enemmän. Masentunut tai mielialaltaan alavireinen liikkuu vähemmän. Positiviinen kierre siis kannattaa ja kannattelee.

Meillä kaikilla kolmella siskoksella on ajoittain selkävaivoja. Kaikenlaista muutakin kremppaa tietysti kertyy vuosien vieriessä, mutta tässä kohtaa nyt tuo selkäkenkkuilu nousi päällimmäiseksi keskusteluun. Kaikki kolme tarvitsemme viikoittaiset liikunta-annoksemme, jotta pysymme terveinä ja toimintakykyisinä. Jos liikuntatauko venyy liikaa, kroppa kyllä muistuttelee laiminlyönnistä.

Juttelimme aiheesta, ja Katja harmitteli, ettei hän tätä nykyä liiku oikeastaan yhtään. Outo kommentti sinänsä naiselta, jonka päivittäinen askelsaldo on keskimäärin 16 352 askelta. Mutta kun se hyötyliikunta ei tunnu liikunnalta – eihän silloin ole edes jumppavermeet yllä, eikä sykemittarikaan raksuta. Onko siis terveyden edistämiseksi ja kunnon ylläpitämiseksi lähdettävä hikilenkille, vai riittääkö hyötyliikunta? Mistä niitä askeleita kertyy?

Katja:

Tuntuu, etten juurikaan liiku. Todellisuudessa liikun kuitenkin lähes päivittäin. Vuoteen mahtuu vain muutama täysin passiivinen päivä. Kuitenkin tilastot kerovat melko karua asiaa. Tänä vuonna kertyneitä kilometrejä on vain hieman yli kaksi tuhatta. Toisinaan viikon jaksoon ei mahdu riittävästi teholiikuntaa.

Hybridityöskentelyssä askeleita ei myöskään juurikaan kerry, kun siirtymävälit ovat pienet ja työpäivät ovat melkoista istumista. Vaikka valitsen portaat hissin sijaan ja teen töitä myös seisten, niin niidenkin valintojen vaikutus on suuressa kuvassa melko olematon. Kotityöt on myös hetkessä hutaistu ja kauppareissut hoituvat häpeällisesti autolla liikkuen. Vaikka haravoin ja touhuan piha-askareita ja vietän aikaa kotisohvalla hyvin vähän, ei liikkumiseni ja päivittäinen askelmääräni riitä keski-ikääntyvän naisen kuosissa pitämiseen. Lihashuolto puuttuu myös täysin.

Sirpa:

Kun aamupalaveri alkaa varttia yli seitsemän, kelloni on tyypillisesti laskenut jo tuhat askelta. Koulun käytävät ovat pitkiä, joten pelkkä lounaskassin vieminen taukotilan jääkaappiin kerryttää saldoa mukavasti!

Palaveri jutustellaan seisten, ja oppitunnitkin seison ja kävelen. Seuraavan kerran ehdin istahtaa viisi ja puoli tuntia myöhemmin lyhyelle lounaalle. Iltapäivällä opetan vielä viimeiset tunnit ja kerran viikossa autan valmentamaan tyttöjen juoksukerhoa. Tyypillisesti kello nakuttaa vähintäänkin seitsemän tai kahdeksan tuhatta askelta työpäivän aikana.

Kotona nurmikonleikkuu on pääasiallinen hyötyliikuntani. Tämä homma on Texasissa lähes ympärivuotinen riesa, ja koska puoliso menee ruohopölystä tuhannen tukkoon, perheen naisväen kesken kinaamme siitä, kuka heinät kulloinkin kaataa. Useimmiten se olen minä – ellen sitten lahjo teinejä. Epätoivon asteesta riippuen lapsoset saattavat saada reippaasti minimipalkkaa suuremman korvauksen hommastaan.

Mutta siinäpä ne minun hyötyliikuntani sitten ovatkin, mitä nyt koiran kanssa toisinaan kierrämme korttelin ympäri.

Haaveilen siitä, että minulla olisi työmatka, jonka voisi taittaa juosten tai pyöräillen. Tällä hetkellä koti on kuitenkin kolmenkymmenen kilometrin päässä koululta, eikä välillä ole reittiä, jota voisi turvallisesti kulkea – etenkään pimeässä.

Tällainen kevyen liikenteen väylä kun kulkisikin meiltä keskustaan saakka!

Anu:

Öh, mitä hyötyliikuntaa..? Häpeäkseni on tunnustettava, että vähissä on. Valitsen kyllä useimmiten portaat hissin sijaan ja muutenkin liikun omin jaloin. Silti askeleita kertyy ihan naurettavan vähän, jos ei ole juoksupäivä. Olen huomannut, että etäpäivät ovat pahimpia. Silloin tulee istuttua aamusta iltaan. Työpaikalla aherran seisomapöydän äärellä, ja teamsien aikana heilun, keikun ja hyppelen. Kannan käsilaukussani vastuskuminauhaa – sekin on näppärä vimpain pitkittyvien teams-sessioiden tiimellyksessä.

Omakotitalossa ja sen pihalla on aina jotain puuhaa. Tuntuu, että nurmikkoa saa olla leikkaamassa koko ajan täällä Suomessakin – paitsi että viime kesänä siihenkin puuhaan löytyi ahkerampi ”työntekijä”; robottileikkuri. Eli se siitäkin hyötyliikunnasta sitten.

Eli ei, en hyötyliiku. Työmatkatkin huristelen autolla. Askeleet kertyvät lähes ainoastaan hikiliikunnasta: tämän vuoden aikana askelsaldo näyttää 3 573 878. Se tarkoittaa lähes 3 000 kilometrin kokonaismatkaa, ja noin 70 000 askelta viikossa. Juoksukilometrejä on toista tuhatta. Mutta leppoisia kävelylenkkejä ei ole kertynyt: kävelyä on tilastoitunut vaivaiset 167 kilometriä koko vuonna. Siis sellaisia, että olisi mittari raksuttanut.

Naisen käsilaukku on ihmeellinen – sieltä löytyy vaikka minikokoinen kuntosali!