Juoksijan kompromissielämää

Itselle loma kuin loma tarkoittaa aikaa liikkumiselle. Aina lomakumppaneille loma ei kuitenkaan tarkoita samaa. Milloin joku haluaa viettää aikaa altaalla, milloin sohvan nurkassa, kun itse mieluiten painelisin pitkin lavedoja tai lumisia metsäpolkuja hiki otsalla.

Välillä – tai oikeastaan päivittäin teen kompromisseja. Aamupuuroa lusikoidessa suunnittelen viilettäväni kolmetuntisen päivälenkin Kuusamon pienellä karhunkierroksella, mutta loppupeleissä huomaan, että syystä tai toisesta ajattelemani lenkki kutistuu tunnin kävelyyn räntäsateessa.

Milloin kuvittelen kanssaihmisten intoutuvan läskipyöräretkestä, sivakoinnista tai islanninhevosratsastuksesta – ja huomaan olevani yksin ajatusteni kanssa.

Voisin toki toteuttaa itseäni piirulleen suunnitelmien mukaan. Juosta kuin kaistapäinen. Mutta ei. Minut on kasvatettu aina tulemaan puolitiehen vastaan. Tekemään kompromisseja. Hakemaan ratkaisuja. Niinpä sopeutan ja sopeudun.

Mutta välillä yllätyn. Kun olen valmiina luovuttamaan, kanssaihmiset yllättävät. He ovat oppineet, että joskus on hyvä siirtyä omalta mukavuusalueelta toisen mukavuusalueelle. Ja niinpä taaperramme kohta yhdessä pitkin hankista metsää. Se ei ehkä tuo samaa nautintoa kaikille, mutta se tuo yhteistä hyvää oloa. Tasapuolisuutta ja kompromisseja. Puolin ja toisin.