”Siis juokseeko kaikki suomalaiset?”

Twitterissä kävivät epätieteellistä, anekdootteihin ja vahvoihin mielipiteisiin perustuvaa keskustelua siitä, miksi eurooppalaiset vaikuttavat olevan hoikempia ja ehkä myös terveempiä kuin amerikkalaiset. Siinä missä yksi keskustelija arveli syyksi ruoan perimmäistä laatua ja laadunvalvontaa, toinen puhui ”eurooppalaisen elämäntavan” vaikutuksesta.

Perheeni sai Suomen-lomallamme havainnoida tätä eurooppalaista elämäntapaa. ”Siis juokseeko ja pyöräileekö ihan kaikki suomalaiset?” kyselivät perheen teinit minulta hämmästyneinä. Minä puolestani kyselin siskoiltani, että liikkuuko ihmiset nykyään jotenkin enemmän kuin ennen. ”Ei kai”, siskot arvelivat hämmentyneinä.

Ero Texasiin oli kuitenkin niin silmiinpistävä, että tutkailin asiaa vähän netistäkin. Toden totta, sekä Polarin että Garminin käyttäjäkunta näyttää korona-aikana lisänneen liikuntamääriään. Toki kun urheilukellon käyttäjistä puhutaan, kyseinen väestönosa lienee ollut aktiivinen alunpitäenkin.

Lomakodin vieressä oli upeita lenkkimaastoja.

Suomessa ulkoillessamme ulkoilureitit ja kävelytiet tuntuivat paikoitellen suorastaan ruuhkaisilta. Kolme metriä lomakodin ovelta ehdittyämme vastaan tuli jo niin kävelijöitä, juoksijoita kuin pyöräilijöitäkin. Ensimmäisenä loma-aamuna olin muutamassa minuutissa nähnyt ulkoilevia ja asioitaan hoitavia kansalaisia enemmän kuin kotikadullani Texasissa näen koko kesänä! Ihmiset menivät kauppaan kävellen ja töihin pyörällä. Töiden jälkeen he näyttivät taas rentoutuvan hiekka- ja metsäreiteillä kävellen, juosten tai pyöräillen. Siellä piti ihan pysytellä oikeanpuoleisessa liikenteessä, ettei tupeksinut toisten tielle!

Jo vuonna 2017 yhdysvaltalaiset tutkijat selvittivät kännykkädataan pohjautuen, kuinka paljon ihmiset eri maissa keskimäärin kävelevät. Suomalaiset kävelivät globaalisti katsoen keskimääräistä enemmän. Lomalla huomasimmekin, että suomalaiset ystävämme hahmottivat etäisyyksiä jotenkin erikoisesti. Heidän puheissaan esiintynyt ”lyhyt kävelymatka” oli useammankin kerran meidän teinien käsityksen mukaan ”puolen päivän haikki”. Meillä Texasissahan mennään koko ajan autolla ovelta ovelle, eikä hyötyliikuntaa kerry kuin se, mikä kauppakeskuksessa kävellään.

Meidän perheen keskusteluihin vilahti nopeasti käsite ”walkable city”, eli kaupunki jossa voi liikkua kävellen paikasta toiseen. Ne kännykkädataa tutkineet yhdysvaltalaistutkijatkin olivat todenneet, että loogista kyllä, ihmiset kävelevät enemmän, mikäli siitä on tehty mahdollista. Helsingissä kävelytiet eivät esimerkiksi yhtäkkiä vain lopu kesken matkan – toisin kuin meillä Texasissa.

Helsingissä on helppo kävellä.

Toisaalta kyse on myös siitä, miten kaupungit ja taajamat on rakennettu. Helsingin Herttoniemessä sijainneesta lomakodistamme pääsi kävellen sekä kauppaan, kouluun, kirkkoon että kirjastoon eivätkä julkisen liikenteen yhteydetkään olleet kaukana. Mahtavat ulkoilureitit odottivat käytännöllisesti katsoen takapihalla. Texasin-kodistamme voi kävellä ainoastaan alakoululle ja apteekkiin. Jälkimmäinen edellyttää tosin jo hurjaa tienylitystä. Metsään päästäkseen on ensin ajettava autoa.

Päiväsaikaan ulkona liikkuessamme mikään katu tai kulma ei Helsingissä tuntunut myöskään epämääräiseltä tai pelottavalta – tai no, ehkä Itä-Helsingissä yksi metropysäkki vähän erottui joukosta. Emme kuitenkaan nähneet ainuttakaan selvästi vaarallista tai edes koditonta ihmistä. Koimme, että ulos oli siis turvallista mennä ja kävellen kulkeminen melkein mihin vuorokaudenaikaan tahansa hahmottui käytännöllisenä.

Tässä kävellään järvelle uimaan!

Lopulta, Texasin ja Helsingin välillä on toki myös huikea ilmastollinen ero. Kesällä suomalaiset tuttavamme eivät tuntuneet löytävän oikein mitään tekosyytä sisälle jäämiseen. Viileään tai sateiseen säähän vain pukeuduttiin järkevästi, lämpimänä kesäpäivänä oli suorastaan synti jäädä sisälle. Texasilaiset puolestaan hakeutuvat kesäksi ilmastoituihin sisätiloihin. Tänä kesänä lämpötilat ovat kesäkuun alusta saakka aivan tauotta pyörineet neljänkymmenen celsiuksen molemmin puolin. Sellaisessa kelissä ei kukaan mielellään ulkoile. Ehkä Helsingissäkin on talvisin hiljaisempaa?

Eurooppalaisittain elellessämme kymmenen tuhatta askelta kilahti kellotauluun päivä toisensa jälkeen aivan sen kummemmin yrittämättä, ja joskus kertyi reippaasti enemmänkin. Olimme loman alussa sopineet, että Suomi-lomalla kukin saa syödä mitä haluaa milloin haluaa. Jos tekee mieli lakritsajäätelöä aamupala-aikaan, niin siitä vaan. Puolivälissä lomaa puoliso huokaisi, että hän kun luuli, että tämä sääntö oli sellaista lomaluksusta. Sitten hänelle valkeni, että kysehän olikin ihan vain hengissä selviytymisestä, kun Suomessa kerran koko ajan liikuttiin niin tolkuttoman paljon!

Loma-bootcamp

Tyttäreni on hyvin päättäväinen. Joskus se ärsyttää, mutta joskus hänen päättäväisyyttään voi vain kiitellä – kuten kävi eräänä heinäkuisena iltana jylhällä Jussarön saarella. Upean purjehduspäivän päätteeksi nimittäin huomasin jumppaavani hiit-treeniä mitä mahtavimmissa puitteissa – keskellä vierasvenesatamaa ja venekuntien vilkuillessa puuhiamme. 

Jussarön saarelle päädyimme perinteisellä naisistomme kesäpurjehduksella. Tai ei sitä perinteeksi  voi väittää, sillä kokemus oli ensimmäinen laatuaan – mutta perinteeksi päätimme sen ottaa. Kolmen naisen, kahden koiran ja yhden kissan kombomme oli kerrassaan lyömätön. 

Tuntikausien viettämistä veneessä voisi luulla puuduttavaksi, mutta sitä sen ei tarvitse olla. Purjehtiessa on koko ajan pientä puuhaa – vinssin veivaaminen käy hyvinkin salitreenistä.  

Liikkuvaisia kun olemme, meidän aamumme alkoivat reippailla saarikierroksilla. Aamuspurttailujen jälkeen aamiainen veneen kannella maistui. 

Kun kuumuus veneessä alkoi korventaa liikaa,  kaivoimme suppilaudat esiin. Laudalla saa uskomattoman tehokkaat treenit, kun oikein pistää vauhdilla menemään. Laudalta myös putoaa herkästi – mutta paahtavassa kelissä sekin vain virkistää.

Ihanne-elämässä veneilypäivän olisi kruunannut kehoa huoltava venyttely. Sellaisissa olemme melkoisen saamattomia – valitettavan usein jäävät siis tekemättä. Iltaisin rauhoituimme ulappaa katsellen, laineiden liplatellessa. Stressi tuntui olevan jossain varsin kaukana. Olo oli levollinen ja rento.

Mutta se laiturijumppa.  

Helsingin keskustassa asuvalle tyttärelleni puistojumppa on arkikauraa. Viheralueet, kuppilat ja muut julkiset puitteet ovat hänelle luonteva olohuoneen jatke. Itse en ole omakotitaloasujana tullut hyödyntäneeksi edes omaa takapihaa jumppailuun – saatikka, että olisin lähtenyt hyppelemään laitureille. Mutta laiturilta itseni löysin, ja hyvä niin.

Kun saunavuoroamme odotellessamme kiertelimme Jussarön saaren polkuja, tytär äkkäsi tyhjillään olevan vanhan laiturin. Mitä mahtavin treenipaikka, hän intoili. Yritin keksiä syitä, miksi idea oli kelvoton – olin vakuuttunut siitä, että jokainen vierasvenesataman silmäpari liimautuisi meihin. Niin liimautuikin – osa vaivihkaa vilkuillen, osa suoraan pällistellen. Mutta emme välittäneet, sillä treenipaikka oli totta tosiaan mahtavin. Ilta-auringon laskiessa, harvinaisen lämpimän kesätuulen puhallellessa tempaisimme huikeimmat hiitit ikinä. 

Kesälenkillä – eli kuinka juosta kuumalla

Suomessa kuulemma helteet ovat tältä erää pian helpottamassa, mutta ehtiihän sieltä vielä tulla lämpimiä jaksoja tälle kesälle. On siis hyvinkin aikaa oppia ja kerrata, kuinka kuumalla urheillaan.

Ihmiskeho on sikäli ihmeellinen, että se sopeutuu niihin lämpötiloihin, joissa sitä pidetään. Texasissa on kesällä tuon tuosta +40 C, ja silti juoksijat juoksevat. Se ei kuitenkaan tarkoita, että jokaisen pitäisi näin tehdä, eikä varsinkaan tuosta vain. Kuumaan — tai kylmään — sopeutumisessa kestää nyrkkisäännön mukaan noin kaksi viikkoa.

Jos lämpötilat nousevat hiljalleen, kehokin sopeutuu hiljalleen. Mutta jos päälle yhtäkkiä pamahtavat oikein hikiset seksihelteet tai lentokone kuljettaa juoksijan Torremolinokseen, siihen kroppa on täysin valmistautumaton. Sopeutumisjakson aikana keho mm. opettelee tehokkaampaa hikoilua: hikoileminen alkaa aiemmin, hikeä tuotetaan enemmän ja se on laimeampaa, jotta elektrolyyttitasapaino pysyy paremmin hallinnassa. Muutoksia tapahtuu myös verenkiertoelimistössä ja keho pyrkii esimerkiksi lisäämään verenkiertoa pintaverisuonistossa.

Tältä nämä ennusteet näyttävät meidän kulmillamme pitkin kesää. Tuo päivän alin lämpötila on tyypillisesti tarjolla aamukuuden aikaan.

Fysiologiset muutokset ovat jossain määrin yksilöllisiä, eivätkä kaikki sopeudu kuumaan yhtä hyvin kuin toiset. Perusterve, hyväkuntoinen, normaalipainoinen ja nuorehko henkilö sopeutuu kuumaan paremmin kuin lapsi, iäkäs, ylipainoinen tai perussairauden vaivaama ihminen. Myös lääkitys saattaa vaikuttaa siihen, miten hyvin keho pystyy sopeutumaan lämpötilan muutoksiin.

Melkein yhtä olennaisia kuin kehossa tapahtuvat fysiologiset muutokset ovat mielessä tapahtuvat psykologiset muutokset, jotka mahdollistavat turvallisen ulkoilun ja urheilun kuumissa oloissa. Psykologisiin muutoksiin voi onneksi itse vaikuttaa. On hyvä tiedostaa, että sensuuntaiset mietteet kuin ”sisulla vaan” ovat vaarallisia ajatuksia. Kuuman kanssa on oltava nöyrä.

Kesäkuumalla urheillaan aikaisin aamulla tai, mikäli lämpötilat laskevat yötä kohden, auringon jo laskettua. Esimerkiksi Texasissa tiedän olevani myöhässä, jos lähden juoksulenkille vasta aamukahdeksalta. Ellei aamu-urheilu syystä tai toisesta onnistu, on mietittävä vaihtoehtoja. Voiko liikkua sisällä ilmastoidussa tilassa? Voiko juoksun vaihtaa uintiin tai kevyeen pyöräilyyn? Minulle uinnista on muodostunut kesäkuukausien päälaji.

Muutama päivä sitten maastopyöräillessä sanoin puolisolle, että nuo pilvet näyttävät sykkivän. Se oli erinomainen varoitus siitä, että oli aika hakeutua varjoon, levätä ja juoda urkkajuomaa. Lämpöä ulkona oli +35 C.

Lenkille otetaan mukaan riittävästi juomaa, myös elektrolyyttejä sisältävää urheilujuomaa. Juoksulle ei lähdetä valmiiksi nestehukkaisena. Jos on tarkoitus kisata kuumassa kelissä, oikeasta ja riittävästä nesteytyksestä huolehtiminen aloitetaan 2-3 päivää etukäteen. Pilviverhoisenakin päivänä laitetaan aurinkorasvaa, sillä kyllähän se aurinko sieltä aina esiin putkahtaa, kun on päässyt kipittämään riittävän kauas kotoa. Reitti mietitään varjoisaksi — hellepäivä ei ole se päivä, jona tehdään kovia vetoja avoimella, varjottomalla radalla. Pää suojataan lippalakilla tai bandanalla, tarvittaessa kastellaan vaatteet.

Psykologisiin muutoksiin kuuluu sen ymmärtäminen ja hyväksyminen, että kuumalla kelillä juoksuvauhti hidastuu ja sen on annettava hidastua. Tämä ei tarkoita, että juoksijan kunto olisi yhtäkkiä romahtanut. Kuumuus ja etenkin kostea kuumuus (joka estää tehokkaan jäähdyttämisen, kun hiki ei haihdu iholta), lisäävät fyysistä stressiä, jonka juoksu keholle aiheuttaa. Kun kroppa koettaa kiivaasti jäähdyttää itseään suojellakseen soluja ja sisäelimiä, sykkeet nousevat. Pelkkä lämmin ja kostea sää nostaa sykettä helposti 20 bpm normaaliin verrattuna. Jos silti koettaa väkisin pitää yllä tavallista vauhtiaan tai jopa hiukan revitellä, päätyy tekemään erittäin rasittavan lenkin.

Hyvä puoli kuumassa on se, että kun lämpötilat sitten taas laskevat, sitä huomaakin, että juoksu kulkee paljon kevyemmin kuin helteiden aikana, ja vauhtikin saattaa nousta ihan yrittämättä. Hitaat hellepäivät eivät siis vie harjoittelua taaksepäin, päinvastoin!

Kuumuuden aiheuttamalla oireistolla on monta tasoa, ja viisas urheilija reagoi heti ensimmäisiin varoitusmerkkeihin. Niitä ovat esimerkiksi lihaskrampit ja poikkeuksellisen runsas hikoilu. Näistä edetään tilaan, jossa olo alkaa tuntua vähän pöpperöiseltä ja näkö hiukan kummalliselta. Iho on yhtäkkiä kylmä tai nihkeä, huimaa hiukan, ehkä päätä alkaa särkeä. Tässä kohdassa olen itse kaikista varotoimista huolimatta muutaman kerran ollut ja onneksi tajunnut, että nyt on muuten kiire viheltää peli poikki, hakeutua varjoon istumaan ja huuhdella päätä viileällä vedellä.

Tällä rannalla Kaliforniassa juoksin itseni kerran aika pökerryksiin. Vaikka meri ja tuuli viilensivät, ei juoksureitti tarjonnut varjon varjoa ja aurinko porotti armotta.

Ellei rasitusta ymmärrä lopettaa, seurauksena on lämpöhalvaus. Hikoilu loppuu, henkilö on sekava ja voi menettää tajuntansa. Ruumiinlämpö on noussut liian korkeaksi ja sisäelimet alkavat vaurioitua — herkimpiä ovat aivot ja maksa. Tässä vaiheessa tarvitaan ambulanssi ja välitöntä sairaalahoitoa. Lämpöhalvaus voi pahimmillaan johtaa kuolemaan, ja siksi kuuman kanssa ei leikitä.

Juhannukseksi kepeä kesäjuttu

Siskot lähettivät minulle sanoja kepeän kesäjutun aineksiksi.

Ulkosuomalaisuus tarkoittaa sitä, että aina vähän kaipaa jonnekin tai jotakuta, eikä lopulta kuulu täysin minnekään. Toisaalta elämän elää vähän eri vinkkelistä kuin muut, kokee ja näkee kaikenlaista, ja on täysin vapaa olemaan tismalleen oma itsensä.

Ilmasto on yksi ulkosuomalaisuuteni syistä. Kaliforniassa paistoi aina aurinko, Keski-Texasissa on vähän vuodenaikojakin. Lyhyt talvi on kirpakka, kesäkausi hyvinkin kuuma ja ilmankosteus heittää oman rikkansa soppaan. Välillä tuolla ulkona tuntuu kuin juoksisi kylpylän suihkutiloissa kuumien vesihöyryjen keskellä.

”Älä liiku, sun päässä on joku outo ötökkä. Mä otan siitä kuvan!”

Ötökät viihtyvät Texasin ilmastossa varsin hyvin. Paikalliset itikat ovat pahuksen salakavalia pistosninjoja: näkymättömiä ja äänettömiä. Kesäisin ulkona kaikuu kaskaiden taukoamaton soitto, pihapensaiden alla vilahtelee tulikärpäsiä ja kissa alkaa kantaa sisälle heinäsirkkojen lisäksi myös muita ötököitä, joille emme edes tiedä nimeä.

Välineurheilu on tietysti sekä ilmaston että ötököiden syytä. Kun ulkona ei ole aina kivaa tai turvallistakaan liikkua, olohuoneesta on alkanut löytyä kaikenlaisia kuntoiluvimpaimia. Toki niitä varusteita kertyy muutenkin. Esimerkiksi polkupyöriä koin parhaimmillaan tarvitsevani neljä, kunnes puoliso alkoi pohtia, pitäisikö autotalliin saada mahtumaan myös vaikkapa auto.

Puoliso on itsekin innostunut maastopyöräilystä, mutta tuntuu kummasti pärjäävän yhdellä pyörällä! Viikonloppuaamuisin ennen kuuman tuloa lähdemme usein yhdessä metsään pyöräilemään tai haikkaamaan. Aivan keskellä kesää ulkoilumme johtaa uima-altaalle.

Kesällä ulkona on oltava kuuden tai seitsemän aikaan aamulla, jos meinaa ulkoilla alle +30 asteen lämpötiloissa.

Hyvinvointi on tietysti onnellisen elämän perusta. Minulle hyvinvointi tarkoittaa rakkautta, lepoa, liikuntaa, hyvää ravintoa ja sopivassa suhteessa jotakin hauskaa. Nyt kesälomalla ollessa on ollut aikaa huolehtia näistä kaikista!

Mättöruoka. Jaahas, nyt piti kysäistä siskoilta, että mitä tämä edes tarkoittaa. Amerikkalaisessa kulttuurissa vastaava käsite olisi ehkä comfort food, jolla viitataan vaikkapa herkulliseen jäätelöön tai mac and cheese -sotkuun. Täällä etelävaltioissa ruokakulttuuri ottaa vaikutteensa Etelä-Amerikasta: paljon papuja, maissia, lihaa ja tulisia mausteita. Kaikkea nautitaan tietysti kohtuudella, siitähän Texas tunnetaan?

Jos minulla olisi supervoima… Kohtaan töissä lapsia, jotka moninaisista syistä johtuen eivät oikein jaksa keskittyä koulunkäyntiin. Jos voisin valita supervoiman, haluaisin jollakin maagisella tavalla saada tällaisen lapsen kokemaan itsensä täysin eheäksi, turvalliseksi ja rakastetuksi.

Pikkulisko pelastautui yrttipurkkiin.

Ilo/onni tulee elämään pienistä hyvistä asioista. Juuri nyt yksi päivittäinen ilon lähde on pieni kesäpuutarhani. Vastikään yksi yrttilaatikoista toimi hengenpelastajana, kun kissan sisälle raahaama pikkulisko onnistui piiloutumaan salaattien sekaan. Sieltä se sitten säikähdyksekseni hyppäsi, kun kastelin yrttipurkkia.

Siskot. Sanovat, että siskot ovat kuin parhaita ystäviä, joista ei voi päästä eroon. Kun asuu maailmojen päässä läheisistään, jotkut ystävyyssuhteet kuihtuvat vuosien saatossa. Siskosten kesken pidämme kuitenkin yhteyttä tiiviisti ja luontevasti. Herätessäni puhelimessa saattaa odottaa kymmenien viestien mittainen keskustelu vaikkapa urheilusta, blogista, veneenpoijuista, lapsista tai maailmasta. Säilyäkseen läheisyys tarvitseekin juuri sitä, että jutellaan arkisista, pienistä asioista.

Loma juoksuja ja ex tempore hieman muutakin

Tiedän, että joskus olen aika spontaani. Joskus jopa liiankin. Voin aamukahvia hörppiessä todeta päivän ohjelman näyttävän tyhjältä, ja etsiä netistä jotain vaihtelevaa tekemistä. Hieman tämänkaltaisesti kävi nytkin!

Alunperin minulla oli mahdollisuus lähteä viikonlopuksi Suomenmestaruuskisaturistiksi Kotkaan. Kun koin olevani rennon viikonlopun tarpeessa, päätin jäädä kotiin. Ajattelin hoitavani hieman rästiin jääneitä asioita, nukkua ja lukea kirjaa. Ottavani viikonlopun kerrankin ihan rennosti. Tuskin näkisin edes ystäviäni.

Lauantai aamuna pyörittelin hetken koiran lenkityksen jälkeen peukaloitani. Kotiarjen pyöritys ja passiivinen rentoutuminen ei sittenkään houkutellut. Kun yksi ystävistäni ei ehtinyt puutarhapuuhiltaan kävelylle, toinen viiletti lomamatkalla jossain päin Suomea ja kolmas suuntasi askeleita perhetuttunsa kanssa Linnanmäelle, ”en voi koko päivää vain lojua lukemassa kirjaa hysteria” alkoi jo hieman itää.

Hoidin kuitenkin askareitani. Kävin kaupassa ja täytin kaappeihin talouspaperia ja astianpesukoneainetta. Viikkasin pyykkejä ja kokkasin. Ruokailun jälkeen heittäydyin hetkeksi sohvalle ja seurasin puolella silmällä loppuosaa jostain jo aiemmin näkemästäni, sinänsä mutkattomasta elokuvasta, kuuntelin äänikirjaa ja roikuin netissä. Aloin totaalisesti turhautua olooni.

Olin jo aamuvarhain selaillut sekä juoksu- että polkujuoksutapahtumakalenterit läpi. Yksi mielenkiintoinen juoksu olisi Hämeenlinnassa ja Twilight Run juoksu Helsingissä.

Iltahan sujuisi mukavasti, jos juoksisinkin Twilight Runissa kympin! Samalla juoksulenkki tulisi tehtyä ja heinäkuun aktiivisuuskilometrit karttuisivat (yhtenä kuluvan vuoden tavoitteenani kun on liikkua joka kuukausi hieman edellisvuoden vastaavaa kuukautta enemmän). Hinta kuitenkin mietitytti. Tapahtuma oli entuudestaan tuttu ja kun olin saanut edellisen kerran juoksutapahtuman ilmaiseksi, ajattelin nyt (hieman naivisti) asian kompensoivan tilannetta.

Kun tytär kyseli koiran päivälenkityksen jälkeen, mitä tekisin juoksun suhteen, päätin lähteä. Ehtisin vielä ilmoittautumaan ja mukaan kisaan. Jälki-ilmoittautuessa muutin kuitenkin mieleni. Koska hinta-ero kympin ja puolikkaan välillä oli pieni, tuntui järkevämmältä pulittaa kympin sijaan maksu puolikkaasta ja juosta se, vaikka järjen ääni yritti hieman toppuutella. En ollut suunnitellut juoksevani puolikasta. En ollut miettinyt varusteitanikaan sitä silmällä pitäen. Viikolla juostu lenkki oli mennyt jostain käsittämättömästä syystä totaalisesti pieleen ja kolmen kilometrin jälkeen olin joutunut vaihtamaan kävelyyn. Myös aamulla otetun rautatabletin ja vatsan reagoiminen mietitytti.

• 

Kisassa.

Kisan ensimmäinen kymppi meni hyvin. Mieli rallatti ja askel kulki. Kun alun ruuhkista oli selvitty, juoksin mukavasti letkan mukana. Koska reittinä juostaan lähes identtiset kierrokset kahteen kertaan, odotin näkeväni mukaan lähtenyttä jälkikasvuani maalialueen läheisyydessä. Olin arvioinut heille minuutilleen oikein ensimmäisen kierroksen ohitusaikani. Mutta vaikka pälyilin ympärilleni, kisakatsomon edustajat olivat poissa.

Loppumatkan juoksin melko yksin. Letkassa olleet nuoret karkasivat menojaan juomapisteen kohdalla. Vain joku mies juoksi sitkeästi perässäni. Seitsemän kilometrin jälkeen päästin hänet ohi. Mutta kun hetkeä myöhemmin huomasin vauhtimme näin hidastuvan, ohitin hänet jälleen. 20 kilometrin kohdalla hänen askeleensa äänet katosivat. Itselläkin energiat olivat viimeisillä kilometreillä vähissä. Yritin vain säilyttää vauhtini. Reitin punaiset nauhat alkoivat erottumaan heikommin illan pimetessä ja muutamia kertoja jouduin kysymään suuntaa juoksijoita ohjaajilta vapaaehtoisilta, jotka paikoin syventyivät enemmän kännyköihinsä kun meihin juoksijoihin.

Twilight Run on luonteeltaan hieman kotikutoinen ja rento tapahtuma. Reitti on melko tasainen ja kaunis. Lähtö tapahtuu yhteislähtönä, eikä yksilöllisiä juoksuaikoja seurata chipin avulla, vaan aika lähtee kulkemaan, vaikkei lähtömerkkiä ole ylittänytkään.

Vaikka lopputulos ei ollut parhaitani, olin kuitenkin kohtuu tyytyväinen 6,41 km keski-aikaani. Ja mitä muuta voi odottaa, jos päättää juosta puolikkaan valmistautumatta – tunnin varoajalla!

• 

  Kopparnäsin poluilla.

• 

  Sallan polkukisassa

• 

  Joogaa poron seurassa.

• 

  Aamulenkki Yyterissä.

Mikä parasta, nämä toisinaan suunnitellut ja välillä nopeallakin temmolla esiin tulevat tekemiset kerryttävät mielen sopukoihin mukavia valopilkkuja. On ihana muistella vaikkapa pojan kanssa polkupyörällä kirjastoon tehtyä kirjanhakumatkaa (25 km), polkujuoksua siskon kanssa eksymisineen, samoilua saaressa ja eväsleipien jakoa rannalla miesystävän kanssa tai jonkun uuden asian kokeilua ja opettelua (myös niitä kertoja, kun mikään ei suju ja tekee mieli hyppiä tasajalkaa ja marssia tiehensä). Sillä nämä hetket muodostavat yhdessä tämänkin kesän ja elämän.