Kuinka minusta tuli juoksija – Sirpan tarina

Silloinen esimies tuli työpaikalle aamuyhdeksältä intoa puhkuen. Hän oli jo käynyt rannalla! Lapset olivat pyöräilleet mukana, esimies juossut aamulenkkinsä. ”I need my exercise”, hän kuittasi iloisesti, kun laveasti hämmästelin moista aikaansaavuutta.

Se oli viimeinen pisara. Olin vuosikaudet – oikeastaan vuosikymmenet – seurannut isosiskojen juoksuja. Maratoneja siellä, maratoneja täällä. Vähän kateellisena hampaita kiristellen lähettänyt puolivillaisia tsemppiviestejä.

Karvakaveri ja yhteisille kävelyille ostetut ärtsypinkit lenkkarit – 2014.

Teini-ikäisestä asti olen potenut ajoittaisia nivelkipuja. Kolmenkympin jälkeen ne riehaantuivat vallan, ja sain diagnooseja ja kipulääkkeitä. Luokanopettajan sijaisena annoin liikuntatunnit toiselle opettajalle.

Kun perheeni vuonna 2014 muutti tuolloin historiallisessa kuivuudessa kärvistelevään Kaliforniaan, krooniseksi kirjoitettu tarinani alkoi muuttua.

Meille tuli pieni koira, jonka kanssa yllättäen pystyinkin lämpiminä iltapäivinä kävelemään. Aloin harrastella iltaisin kevyesti joogaa, YouTube-videoiden varassa ja aivan omassa tahdissa. Lounastunnilla käveleskelin pitkin radanvartta, jonka laitamilla kasvoi keltaisia Kalifornian unikoita.

Olin juossut lapsena. Yleisurheiluseurassa harjoiteltiin monenlaisia juttuja, mutta minun lempparini oli se ”tyttöjen pitkä juoksu”, 800 metriä. Tulin maaliin aina vikana tai tokavikana, mutta silti se oli aina yhtä kivaa.

Esimiehen aamulenkkiä seuranneella viikolla otin koiran mukaan ja lähdin mukamas reippaalle kävelylle – mutta aina kun mahdoton nuuhku alituisten pysähdystensä välissä malttoi, juoksin.

Ensilenkistä on pari vuotta. Edelleen olen aivan aloittelija. Edelleen kylmä ja kosteus voivat heittää minut kipukaruselliin. Vieläkään en ole maratoonari – eikä minusta ehkä koskaan tulekaan. Mutta tunne on joka lenkillä sama, kuin silloin pienenä tyttönä kahdeksansadan metrin rataa kiertäessä: juokseminen on hauskaa! Jokainen maili itsessään on palkinto.

Eka 5K-kisa, Hermosa Beach – 2016