juoksu, juoksukello, mittaaminen, Teksas/ulkosuomalainen, Varusteet

Kellonhuoltosotku

Suunto-kello (Peak 5) sai hermoromahduksen elokuussa erään allasuintireissun päätteeksi. Ensin se alkoi vähän surahdella omia aikojaan, sitten surina hirtti päälle. Arvelin, että vesitiiviiksi luvattu kello olisi ehkä kostunut. Heitin sen riisipussiin muutamaksi päiväksi kuivattelemaan.

Riisipussihoidon jälkeen käynnistin kellon uudelleen. Se surisi edelleen. Tehtiin päivitykset sekä pehmeät ja kovat resetoinnit, eivät auttaneet. Aloin jutella huollon kanssa Suunto-sovelluksen välityksellä. Päädyttiin siihen, että kello pitää toimittaa heille katsottavaksi.

Lähin – olisiko ollut peräti ainoa – huoltopiste Texasissa sijaitsee College Stationilla. Meiltä on sinne matkaa noin 150 kilometriä. Kello laitettiin siis postipakettiin, ja sillä tiellään se on edelleen. Kun kyselin perään, sanoivat, että hoidetaan kunhan keretään. Nettipalvelusta näkyvän statuksen mukaan näin lokakuun alkaessa kiirettä on pitänyt sen verran, että vielä ei ole edes sitä pakettia avattu.

Vielä kesällä Peak 5 ui kanssani Meksikonlahdella.

Amerikkalaisittain Suunnon asiakaspalvelu on huoltoprosessin aikana ollut luvattoman huonoa. Kenellekään ei voi soittaa – täällä täytyy aina saada puhua ihmisen kanssa. Chatti ei vastaa viikonloppuisin – oletus olisi 24/7. Mitään luotettavia arvioita kestosta tai hinnoista ei ole annettu, eikä prosessia voi mitenkään kiirehtiä. Ja mikäli kello päätetään korjata, minulle saatetaan kuulemma jopa lähettää siitä lasku – pöyristyttävää.

Amerikkalainen kuluttaja on tottunut olemaan kuningas. Kuninkaalle kellofirma olisi lähettänyt saman tien upouuden laitteen ja liittänyt oheen vilpittömät pahoittelut tämän kokemasta vaivasta ja mielipahasta. Sen jälkeen kuluttaja olisi hykerrellyt tyytyväisyyttään ja kertonut kavereilleenkin siitä, kuinka näpsäkästi kaikki hoitui.

Kellofirma puolestaan olisi korjannut alkuperäisen laitteen ja myynyt sen uudestaan vain hiukan halvemmalla hinnalla. Miksi? Koska he olisivat pitäneet yhden uskollisen asiakkaan ja saaneet toisen uuden. Pitkällä tähtäimellä tämä olisi maksanut itsensä moninkertaisesti takaisin – ja näinhän täällä yleensä toimitaan.

Tässä ollaan jännän äärellä: uuden kumppanuuden alkutaipaleella.

Lähetettyäni Peak 5:n huoltoon ostin välikelloksi maailman halvimman räpsyn. Se osoittautui juuri niin huonoksi kuin saattoi odottaa. Puoliälyisestä räpsystä ei ole ollut urheilukelloksi alun alkaenkaan, mutta eihän sen ollut tarkoituskaan palvella kuin viikko tai kaksi. Kahden kuukauden nurkamilla räpsy alkoikin jo tulla elinkaarensa päähän.

Vaikka mainio Suunto-sovellus uskollisesti mittasi kännykän kautta puolimaratonharjoittelua koko tämän ajan, altaaseen siitä ei ollut kaveriksi. Aloin menettää uskoni siihen, että Suunto-kello enää edes palaakaan kotiin. Odottavan aika kerta kaikkiaan kävi siis liian pitkäksi, ja oli aika ottaa uusi askel.

Lähdin tutkimustyöhön tietäen, että tarvitsen monilajeihin soveltuvan perusjuhdan, jota kehtaa pitää kädessään myös töissä. Ammatinvalinnasta johtuen kellon hinnallekin piti asettaa ankara katto. Päätin heittäytyä aivan uusille suunnille ja kokeilla, millainen urheilukumppani olisi Coros Pace 2. Alkuhuuma tuntuu ihanalta. Sen hiukan laannuttua kertoilen tuonnempana lisää siitä, kuinka tulemme uuden kaverin kanssa juttuun.

juoksu

Liikunta ja jet lag: pitäisikö urheilla, vaikka väsyttää?

Aikaerorasitus on ärsyttävä juttu. Kun matkustaa aikavyöhykkeiden yli, keho ei pysy hommassa mukana ollenkaan. Se on kuin äreä vanha valas, joka haluaisi vain nukkua, syödä ja liikkua kuten aina ennenkin. Fyysinen suorituskyky tuntuu tilapäisesti heikkenevän, urheilu ei huvita ja kehon perustoiminnot takkuavat. Uni ei tule, tai se tulee väkisin; on yölläkin nälkä tai ei ole nälkä lainkaan; päätä särkee ja kaikki harmittaa.

Kun tulemme Texasista Suomeen, matkaamme itään, ajassa kahdeksan tuntia eteenpäin. Tähän suuntaan jet lag tapaa olla pahempi. Tänä kesänä osoittautui, että monipolvinen ja oikein ajoitettu matkanteko saattaisi kuitenkin olla jonkinlainen ratkaisu. Yli 20 tunnin matkanteon jälkeen olimme perillä rättiväsyneinä alkuyöstä ja pääsimme siten yllättävän helposti jutun juonesta kiinni: meitä väsyttää, nyt on yö ja aika mennä nukkumaan. Ei se jet lag toki vielä sillä ohi mennyt.

Yleensä Suomeen päin matkatessa kropan kanssa keskustellaan vuorokaudenajoista noin kello kolmelta aamuyöllä. Minusta silloin on liian varhaista lähteä juoksemaan, joten nappaan melatoniinia ja koetan nukahtaa uudelleen. Päivän aikana kuitenkin lähdetään liikkeelle, ollaan ulkona, tavataan ihmisiä ja juodaan kahvia – sillä eihän me Suomeen nukkumaan tulla. Siitä se rytmi sitten päivien mittaan tasoittuu. Noin viikon päästä voi hyvin jo vaikka lappujuosta.

Tänä kesänä lappujuostiin Kopparnäsin kauniilla rantakallioilla.

Tutkimusten mukaan aikaerorasituksella ei ole varsinaisesti fysiologisia vaikutuksia suorituskykyyn. Mittaukset väittävät, että matkan päässä kisat ja maratonit sujuvat suunnilleen samaan tapaan kuin omalla aikavyöhykkeellä tai vain himpan verran hitaammin. Urheilu saattaa silti tuntua raskaammalta, ja oletettavasti siinä on kyse juurikin mielialan, huonon unen, lentokoneessa koetun ilmapainevaihtelun, muuttuneen ravinnon ja mahdollisesti matkustuksen aikana hankitun nestehukan yhtälöstä.

Menneisyyteen, eli länteen, matkustaminen on jostain syystä helpompaa – mutta kyllä me takaisin tullessakin olemme muutaman päivän vähän pökerryksissä. Tänä kesänä kotiinpaluun ja töihinmenon väliin jäi vain muutama päivä. Nuo päivät menivät yhdessä sumussa! Liikunta ei tuntunut yhtään niin houkuttelevalta ajatukselta kuin Netflix. Mutta olisiko kannattanut patistaa itsensä urheilemaan? Olisi.

Joku on ilmeisesti tutkinut liikunnan ja aikaerorasituksen välistä yhteyttä varsin huolellisesti. Terveyskirjasto tietää nimittäin kertoa, että tunnin mittainen kuntoliikunta auttaisi ajastamaan sisäistä kelloa. Osataan myös ohjeistaa, että liikunnan pitäisi tapahtua joko klo 7 paikallista aikaa tai klo 13-16 välisenä aikana. Juoksumattourheilukin käy – ulkoiluhan ei aina ole mahdollista tai turvallista.

Järkevä ravitsemus auttaa kehoa pääsemään jutun juonesta kiinni myös jet lagin aikana.

Nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että aikaerorasituksesta toipuessa keskeistä on antaa keholle oikeita signaaleja: valoa ja menoa silloin, kun paikallisilla on päivä. Rauhaa ja hämärää tarjoillaan, kun paikallisen näkemyksen mukaan olisi aika levätä. Ulkosuomalaista houkuttavat aamuöiset ruisleipäretket keittiöön kannattaisi siis jättää ihan kokonaan sikseen, sillä ruoka viestii keholle päiväsajasta.

Jos siis matkustaa vaikkapa juoksukisaa varten, olisi ihanteellista olla oikealla aikavyöhykkeellä vähintäänkin useampi vuorokausi ennen suoritusta. Jos sen sijaan aikaa koko reissulle on vaikkapa vain pitkä viikonloppu, mitään oikeaa sopeutumista ei ehdi tapahtua eikä itseltään kannata odottaa huippusuoritusta. Kaikki todennäköisesti tuntuu aavistuksen psykedeeliseltä sirkusmarssilta, mutta ainoaksi mahdollisuudeksi jää rämpiä koko sekamelskan läpi. Siitä toivutaan sitten, kun on päästy takaisin kotiin.

Arkiliikunta, Hyvinvointi, kesä, Teksas/ulkosuomalainen

”Siis juokseeko kaikki suomalaiset?”

Twitterissä kävivät epätieteellistä, anekdootteihin ja vahvoihin mielipiteisiin perustuvaa keskustelua siitä, miksi eurooppalaiset vaikuttavat olevan hoikempia ja ehkä myös terveempiä kuin amerikkalaiset. Siinä missä yksi keskustelija arveli syyksi ruoan perimmäistä laatua ja laadunvalvontaa, toinen puhui ”eurooppalaisen elämäntavan” vaikutuksesta.

Perheeni sai Suomen-lomallamme havainnoida tätä eurooppalaista elämäntapaa. ”Siis juokseeko ja pyöräileekö ihan kaikki suomalaiset?” kyselivät perheen teinit minulta hämmästyneinä. Minä puolestani kyselin siskoiltani, että liikkuuko ihmiset nykyään jotenkin enemmän kuin ennen. ”Ei kai”, siskot arvelivat hämmentyneinä.

Ero Texasiin oli kuitenkin niin silmiinpistävä, että tutkailin asiaa vähän netistäkin. Toden totta, sekä Polarin että Garminin käyttäjäkunta näyttää korona-aikana lisänneen liikuntamääriään. Toki kun urheilukellon käyttäjistä puhutaan, kyseinen väestönosa lienee ollut aktiivinen alunpitäenkin.

Lomakodin vieressä oli upeita lenkkimaastoja.

Suomessa ulkoillessamme ulkoilureitit ja kävelytiet tuntuivat paikoitellen suorastaan ruuhkaisilta. Kolme metriä lomakodin ovelta ehdittyämme vastaan tuli jo niin kävelijöitä, juoksijoita kuin pyöräilijöitäkin. Ensimmäisenä loma-aamuna olin muutamassa minuutissa nähnyt ulkoilevia ja asioitaan hoitavia kansalaisia enemmän kuin kotikadullani Texasissa näen koko kesänä! Ihmiset menivät kauppaan kävellen ja töihin pyörällä. Töiden jälkeen he näyttivät taas rentoutuvan hiekka- ja metsäreiteillä kävellen, juosten tai pyöräillen. Siellä piti ihan pysytellä oikeanpuoleisessa liikenteessä, ettei tupeksinut toisten tielle!

Jo vuonna 2017 yhdysvaltalaiset tutkijat selvittivät kännykkädataan pohjautuen, kuinka paljon ihmiset eri maissa keskimäärin kävelevät. Suomalaiset kävelivät globaalisti katsoen keskimääräistä enemmän. Lomalla huomasimmekin, että suomalaiset ystävämme hahmottivat etäisyyksiä jotenkin erikoisesti. Heidän puheissaan esiintynyt ”lyhyt kävelymatka” oli useammankin kerran meidän teinien käsityksen mukaan ”puolen päivän haikki”. Meillä Texasissahan mennään koko ajan autolla ovelta ovelle, eikä hyötyliikuntaa kerry kuin se, mikä kauppakeskuksessa kävellään.

Meidän perheen keskusteluihin vilahti nopeasti käsite ”walkable city”, eli kaupunki jossa voi liikkua kävellen paikasta toiseen. Ne kännykkädataa tutkineet yhdysvaltalaistutkijatkin olivat todenneet, että loogista kyllä, ihmiset kävelevät enemmän, mikäli siitä on tehty mahdollista. Helsingissä kävelytiet eivät esimerkiksi yhtäkkiä vain lopu kesken matkan – toisin kuin meillä Texasissa.

Helsingissä on helppo kävellä.

Toisaalta kyse on myös siitä, miten kaupungit ja taajamat on rakennettu. Helsingin Herttoniemessä sijainneesta lomakodistamme pääsi kävellen sekä kauppaan, kouluun, kirkkoon että kirjastoon eivätkä julkisen liikenteen yhteydetkään olleet kaukana. Mahtavat ulkoilureitit odottivat käytännöllisesti katsoen takapihalla. Texasin-kodistamme voi kävellä ainoastaan alakoululle ja apteekkiin. Jälkimmäinen edellyttää tosin jo hurjaa tienylitystä. Metsään päästäkseen on ensin ajettava autoa.

Päiväsaikaan ulkona liikkuessamme mikään katu tai kulma ei Helsingissä tuntunut myöskään epämääräiseltä tai pelottavalta – tai no, ehkä Itä-Helsingissä yksi metropysäkki vähän erottui joukosta. Emme kuitenkaan nähneet ainuttakaan selvästi vaarallista tai edes koditonta ihmistä. Koimme, että ulos oli siis turvallista mennä ja kävellen kulkeminen melkein mihin vuorokaudenaikaan tahansa hahmottui käytännöllisenä.

Tässä kävellään järvelle uimaan!

Lopulta, Texasin ja Helsingin välillä on toki myös huikea ilmastollinen ero. Kesällä suomalaiset tuttavamme eivät tuntuneet löytävän oikein mitään tekosyytä sisälle jäämiseen. Viileään tai sateiseen säähän vain pukeuduttiin järkevästi, lämpimänä kesäpäivänä oli suorastaan synti jäädä sisälle. Texasilaiset puolestaan hakeutuvat kesäksi ilmastoituihin sisätiloihin. Tänä kesänä lämpötilat ovat kesäkuun alusta saakka aivan tauotta pyörineet neljänkymmenen celsiuksen molemmin puolin. Sellaisessa kelissä ei kukaan mielellään ulkoile. Ehkä Helsingissäkin on talvisin hiljaisempaa?

Eurooppalaisittain elellessämme kymmenen tuhatta askelta kilahti kellotauluun päivä toisensa jälkeen aivan sen kummemmin yrittämättä, ja joskus kertyi reippaasti enemmänkin. Olimme loman alussa sopineet, että Suomi-lomalla kukin saa syödä mitä haluaa milloin haluaa. Jos tekee mieli lakritsajäätelöä aamupala-aikaan, niin siitä vaan. Puolivälissä lomaa puoliso huokaisi, että hän kun luuli, että tämä sääntö oli sellaista lomaluksusta. Sitten hänelle valkeni, että kysehän olikin ihan vain hengissä selviytymisestä, kun Suomessa kerran koko ajan liikuttiin niin tolkuttoman paljon!

juoksu, kesä, Teksas/ulkosuomalainen, Terveys, Valmentajan kynästä

Kesälenkillä – eli kuinka juosta kuumalla

Suomessa kuulemma helteet ovat tältä erää pian helpottamassa, mutta ehtiihän sieltä vielä tulla lämpimiä jaksoja tälle kesälle. On siis hyvinkin aikaa oppia ja kerrata, kuinka kuumalla urheillaan.

Ihmiskeho on sikäli ihmeellinen, että se sopeutuu niihin lämpötiloihin, joissa sitä pidetään. Texasissa on kesällä tuon tuosta +40 C, ja silti juoksijat juoksevat. Se ei kuitenkaan tarkoita, että jokaisen pitäisi näin tehdä, eikä varsinkaan tuosta vain. Kuumaan — tai kylmään — sopeutumisessa kestää nyrkkisäännön mukaan noin kaksi viikkoa.

Jos lämpötilat nousevat hiljalleen, kehokin sopeutuu hiljalleen. Mutta jos päälle yhtäkkiä pamahtavat oikein hikiset seksihelteet tai lentokone kuljettaa juoksijan Torremolinokseen, siihen kroppa on täysin valmistautumaton. Sopeutumisjakson aikana keho mm. opettelee tehokkaampaa hikoilua: hikoileminen alkaa aiemmin, hikeä tuotetaan enemmän ja se on laimeampaa, jotta elektrolyyttitasapaino pysyy paremmin hallinnassa. Muutoksia tapahtuu myös verenkiertoelimistössä ja keho pyrkii esimerkiksi lisäämään verenkiertoa pintaverisuonistossa.

Tältä nämä ennusteet näyttävät meidän kulmillamme pitkin kesää. Tuo päivän alin lämpötila on tyypillisesti tarjolla aamukuuden aikaan.

Fysiologiset muutokset ovat jossain määrin yksilöllisiä, eivätkä kaikki sopeudu kuumaan yhtä hyvin kuin toiset. Perusterve, hyväkuntoinen, normaalipainoinen ja nuorehko henkilö sopeutuu kuumaan paremmin kuin lapsi, iäkäs, ylipainoinen tai perussairauden vaivaama ihminen. Myös lääkitys saattaa vaikuttaa siihen, miten hyvin keho pystyy sopeutumaan lämpötilan muutoksiin.

Melkein yhtä olennaisia kuin kehossa tapahtuvat fysiologiset muutokset ovat mielessä tapahtuvat psykologiset muutokset, jotka mahdollistavat turvallisen ulkoilun ja urheilun kuumissa oloissa. Psykologisiin muutoksiin voi onneksi itse vaikuttaa. On hyvä tiedostaa, että sensuuntaiset mietteet kuin ”sisulla vaan” ovat vaarallisia ajatuksia. Kuuman kanssa on oltava nöyrä.

Kesäkuumalla urheillaan aikaisin aamulla tai, mikäli lämpötilat laskevat yötä kohden, auringon jo laskettua. Esimerkiksi Texasissa tiedän olevani myöhässä, jos lähden juoksulenkille vasta aamukahdeksalta. Ellei aamu-urheilu syystä tai toisesta onnistu, on mietittävä vaihtoehtoja. Voiko liikkua sisällä ilmastoidussa tilassa? Voiko juoksun vaihtaa uintiin tai kevyeen pyöräilyyn? Minulle uinnista on muodostunut kesäkuukausien päälaji.

Muutama päivä sitten maastopyöräillessä sanoin puolisolle, että nuo pilvet näyttävät sykkivän. Se oli erinomainen varoitus siitä, että oli aika hakeutua varjoon, levätä ja juoda urkkajuomaa. Lämpöä ulkona oli +35 C.

Lenkille otetaan mukaan riittävästi juomaa, myös elektrolyyttejä sisältävää urheilujuomaa. Juoksulle ei lähdetä valmiiksi nestehukkaisena. Jos on tarkoitus kisata kuumassa kelissä, oikeasta ja riittävästä nesteytyksestä huolehtiminen aloitetaan 2-3 päivää etukäteen. Pilviverhoisenakin päivänä laitetaan aurinkorasvaa, sillä kyllähän se aurinko sieltä aina esiin putkahtaa, kun on päässyt kipittämään riittävän kauas kotoa. Reitti mietitään varjoisaksi — hellepäivä ei ole se päivä, jona tehdään kovia vetoja avoimella, varjottomalla radalla. Pää suojataan lippalakilla tai bandanalla, tarvittaessa kastellaan vaatteet.

Psykologisiin muutoksiin kuuluu sen ymmärtäminen ja hyväksyminen, että kuumalla kelillä juoksuvauhti hidastuu ja sen on annettava hidastua. Tämä ei tarkoita, että juoksijan kunto olisi yhtäkkiä romahtanut. Kuumuus ja etenkin kostea kuumuus (joka estää tehokkaan jäähdyttämisen, kun hiki ei haihdu iholta), lisäävät fyysistä stressiä, jonka juoksu keholle aiheuttaa. Kun kroppa koettaa kiivaasti jäähdyttää itseään suojellakseen soluja ja sisäelimiä, sykkeet nousevat. Pelkkä lämmin ja kostea sää nostaa sykettä helposti 20 bpm normaaliin verrattuna. Jos silti koettaa väkisin pitää yllä tavallista vauhtiaan tai jopa hiukan revitellä, päätyy tekemään erittäin rasittavan lenkin.

Hyvä puoli kuumassa on se, että kun lämpötilat sitten taas laskevat, sitä huomaakin, että juoksu kulkee paljon kevyemmin kuin helteiden aikana, ja vauhtikin saattaa nousta ihan yrittämättä. Hitaat hellepäivät eivät siis vie harjoittelua taaksepäin, päinvastoin!

Kuumuuden aiheuttamalla oireistolla on monta tasoa, ja viisas urheilija reagoi heti ensimmäisiin varoitusmerkkeihin. Niitä ovat esimerkiksi lihaskrampit ja poikkeuksellisen runsas hikoilu. Näistä edetään tilaan, jossa olo alkaa tuntua vähän pöpperöiseltä ja näkö hiukan kummalliselta. Iho on yhtäkkiä kylmä tai nihkeä, huimaa hiukan, ehkä päätä alkaa särkeä. Tässä kohdassa olen itse kaikista varotoimista huolimatta muutaman kerran ollut ja onneksi tajunnut, että nyt on muuten kiire viheltää peli poikki, hakeutua varjoon istumaan ja huuhdella päätä viileällä vedellä.

Tällä rannalla Kaliforniassa juoksin itseni kerran aika pökerryksiin. Vaikka meri ja tuuli viilensivät, ei juoksureitti tarjonnut varjon varjoa ja aurinko porotti armotta.

Ellei rasitusta ymmärrä lopettaa, seurauksena on lämpöhalvaus. Hikoilu loppuu, henkilö on sekava ja voi menettää tajuntansa. Ruumiinlämpö on noussut liian korkeaksi ja sisäelimet alkavat vaurioitua — herkimpiä ovat aivot ja maksa. Tässä vaiheessa tarvitaan ambulanssi ja välitöntä sairaalahoitoa. Lämpöhalvaus voi pahimmillaan johtaa kuolemaan, ja siksi kuuman kanssa ei leikitä.

Hullutteluja, Hyvinvointi, kesä, lomalla, Muu elämä, Teksas/ulkosuomalainen

Juhannukseksi kepeä kesäjuttu

Siskot lähettivät minulle sanoja kepeän kesäjutun aineksiksi.

Ulkosuomalaisuus tarkoittaa sitä, että aina vähän kaipaa jonnekin tai jotakuta, eikä lopulta kuulu täysin minnekään. Toisaalta elämän elää vähän eri vinkkelistä kuin muut, kokee ja näkee kaikenlaista, ja on täysin vapaa olemaan tismalleen oma itsensä.

Ilmasto on yksi ulkosuomalaisuuteni syistä. Kaliforniassa paistoi aina aurinko, Keski-Texasissa on vähän vuodenaikojakin. Lyhyt talvi on kirpakka, kesäkausi hyvinkin kuuma ja ilmankosteus heittää oman rikkansa soppaan. Välillä tuolla ulkona tuntuu kuin juoksisi kylpylän suihkutiloissa kuumien vesihöyryjen keskellä.

”Älä liiku, sun päässä on joku outo ötökkä. Mä otan siitä kuvan!”

Ötökät viihtyvät Texasin ilmastossa varsin hyvin. Paikalliset itikat ovat pahuksen salakavalia pistosninjoja: näkymättömiä ja äänettömiä. Kesäisin ulkona kaikuu kaskaiden taukoamaton soitto, pihapensaiden alla vilahtelee tulikärpäsiä ja kissa alkaa kantaa sisälle heinäsirkkojen lisäksi myös muita ötököitä, joille emme edes tiedä nimeä.

Välineurheilu on tietysti sekä ilmaston että ötököiden syytä. Kun ulkona ei ole aina kivaa tai turvallistakaan liikkua, olohuoneesta on alkanut löytyä kaikenlaisia kuntoiluvimpaimia. Toki niitä varusteita kertyy muutenkin. Esimerkiksi polkupyöriä koin parhaimmillaan tarvitsevani neljä, kunnes puoliso alkoi pohtia, pitäisikö autotalliin saada mahtumaan myös vaikkapa auto.

Puoliso on itsekin innostunut maastopyöräilystä, mutta tuntuu kummasti pärjäävän yhdellä pyörällä! Viikonloppuaamuisin ennen kuuman tuloa lähdemme usein yhdessä metsään pyöräilemään tai haikkaamaan. Aivan keskellä kesää ulkoilumme johtaa uima-altaalle.

Kesällä ulkona on oltava kuuden tai seitsemän aikaan aamulla, jos meinaa ulkoilla alle +30 asteen lämpötiloissa.

Hyvinvointi on tietysti onnellisen elämän perusta. Minulle hyvinvointi tarkoittaa rakkautta, lepoa, liikuntaa, hyvää ravintoa ja sopivassa suhteessa jotakin hauskaa. Nyt kesälomalla ollessa on ollut aikaa huolehtia näistä kaikista!

Mättöruoka. Jaahas, nyt piti kysäistä siskoilta, että mitä tämä edes tarkoittaa. Amerikkalaisessa kulttuurissa vastaava käsite olisi ehkä comfort food, jolla viitataan vaikkapa herkulliseen jäätelöön tai mac and cheese -sotkuun. Täällä etelävaltioissa ruokakulttuuri ottaa vaikutteensa Etelä-Amerikasta: paljon papuja, maissia, lihaa ja tulisia mausteita. Kaikkea nautitaan tietysti kohtuudella, siitähän Texas tunnetaan?

Jos minulla olisi supervoima… Kohtaan töissä lapsia, jotka moninaisista syistä johtuen eivät oikein jaksa keskittyä koulunkäyntiin. Jos voisin valita supervoiman, haluaisin jollakin maagisella tavalla saada tällaisen lapsen kokemaan itsensä täysin eheäksi, turvalliseksi ja rakastetuksi.

Pikkulisko pelastautui yrttipurkkiin.

Ilo/onni tulee elämään pienistä hyvistä asioista. Juuri nyt yksi päivittäinen ilon lähde on pieni kesäpuutarhani. Vastikään yksi yrttilaatikoista toimi hengenpelastajana, kun kissan sisälle raahaama pikkulisko onnistui piiloutumaan salaattien sekaan. Sieltä se sitten säikähdyksekseni hyppäsi, kun kastelin yrttipurkkia.

Siskot. Sanovat, että siskot ovat kuin parhaita ystäviä, joista ei voi päästä eroon. Kun asuu maailmojen päässä läheisistään, jotkut ystävyyssuhteet kuihtuvat vuosien saatossa. Siskosten kesken pidämme kuitenkin yhteyttä tiiviisti ja luontevasti. Herätessäni puhelimessa saattaa odottaa kymmenien viestien mittainen keskustelu vaikkapa urheilusta, blogista, veneenpoijuista, lapsista tai maailmasta. Säilyäkseen läheisyys tarvitseekin juuri sitä, että jutellaan arkisista, pienistä asioista.