juoksu, juoksukilpailu, maraton, polkujuoksu, Puolimaraton, Tapahtumat, ultrajuoksu

Kivoja juoksutapahtumia

Juoksukalentereita on jos jonkinmoisia, ja silti on joskus vaikea löytää tapahtumatietoja. Harmittaa kauheasti, kun jälkeenpäin kuulee, että jossain on ollut joku kiva juoksu, eikä itsellä ole ollut siitä mitään hajua! Siitäpä se ajatus sitten lähti: kootaan tähän postaukseen ainakin ne oman juoksuelämän aikana eteen tulleet kivat tapahtumat, joista voi olla iloa muillekin. Matkan pituudella ei ole tässä jutussa nyt väliä: tosi hyviä hyrinöitä on tullut niin viiden kilometrin kuin viidenkymmenen kilometrin juoksutapahtumasta.

Tukholman maraton: Postaus löytyy vaikkapa täältä. Takuuvarmasti kiva tapahtuma, hyvin järjestetty ja helppo osallistua. Miinus on se, että osuu yleensä koulujen päättäjäisviikonlopulle. Aina on lähipiirissä tai sen liepeillä joku, jolla on ylppärit tai muut valmistujaiset. Selittele siinä sitten, että juokset mieluummin. Mutta kannattaa mennä, Tukholmassa on aina hyvä fiilis. Ehkä toinen miinus on se järjetön Västerbron silta, joka kiivetään kahteen kertaan. Uusitulla reitillä nousua on vieläkin enemmän kuin aiempina vuosina. Mutta voihan siinä ottaa muutaman kävelyaskeleenkin, ja sitten taas kiristää vauhtia, kun alamäki alkaa. Maalialueella on hyvät jälkitarjoilut. Jos reissuun lähtee laivalla, sielläkin on yleensä mukavat säpinät juoksun jälkeen.

Vantaan maraton: tasainen reitti, mäkiä saa etsimällä etsiä. Miinuksena ajankohta: aina sataa, tai jos ei sada, sateen uhka on päällä. Ja osuu tyypilliseen flunssakauteen. Mikään ei kismitä enempää kuin se, että olet ilmoittautunut etkä starttaa. Siinä joutuu aina koettelemaan itseään – lähteäkö toipilaana/flunssan ensioireita potevana, vaiko ei. Tietenkin vastaus on ei, mutta aina se päätös on yhtä vaikea. Postauksia luettavissa täältä, tuolta ja sieltä.

HRD (Helsinki Running Day: puolikas ja kokonainen): täällä on tullut juostua monet kerrat. Ilmoittautumisen ajankohtana odotukset ovat yleensä suuret, mutta päivän koittaessa realismi iskee. Ei tullut taaskaan treenattua riittävästi, kevät yllätti juoksijan. Miinusta siis, että niin aikaisin keväällä. Vielä ei ole ennättänyt orientoitua kesän juoksukauteen. Mutta yksi Suomen tunnetuimmista tapahtumista, ihme ettei ole suurempaa suosiota sitten kuitenkaan saanut. Yleensä hyvät järjestelyt, hyvä reitti, hyvät reittitarjoilut. Jos tykkää isoista tapahtumasta, kyllä tämä kannattaa kokea. Tunnelmia voi lukaista täältä ja tuolta.

Espoon rantamaraton/puolikas: Ennen niin mäkinen ja kamala. Uusittuna tasainen ja merellisen ihana. Maratonilla lähes sama reitti kipsutellaan tuplana. Ajoittuu syyskuulle, jolloin ilma on vielä suhteellisen lämmin. Saman tapahtuman ympärillä on myös rantakymppi ja Aalto10. Rantamaratonille toivoisi enemmän osallistujia – ihmiset kun luovat sen tunnelman. Viimeisimmästä puolikkaasta fiilistelyä täältä.

Salon maraton (Andy)/puolikas: Takavuosina tuli juostua täällä monena vuonna. Sitten se jotenkin jäi. Harmi, että jäi, sillä pieneksi tapahtumaksi tämä on oikein kiva. Andy on järjestelyjen henki ja sydän; tämä on niitä tapahtumia, jotka pitkälti nojaavat yhden aktiivin innostuksen varaan. Salossa on kiva juosta, sinne on helppo mennä ja sieltä pääsee myös yöksi kotiin. Suhteellisen tasainen reitti. Miinusta on se, että reittiä suhataan tosi monta kertaa. Rapsaa ei tästä blogista löydy, sillä viimeisin Salon maraton tuli juostua aikana ennen blogia. Sieltä Anulle napsahti pariin kertaan jopa sijoituspokaali – hyvät muistot siis!

Helsinki Twilight Run: Välillä heinäkuun loppuun ja toisinaan elokuun puolelle asettuva kesäillan puolikas. Tapahtuma on mutkaton. Reitti on mukava ja maisemat merellisen kauniit. Välillä juostaan asfaltilla ja toisinaan pieniä pätkiä hiekkapohjalla. Tästä enemmän sieltä ja täältä tai tuolta!

Porvoon mitalla: täältä löytyy juttua Porvoon juoksuun valmistautumisesta, ja tuolta sitten itse juoksusta. Porvoo itsessään on viehättävä pikkukaupunki. Vanha Porvoo on idyllinen, ja juostessa saa fiilistellä menneiden aikakausien havinaa. Pieni tapahtuma, vähän juoksijoita. Jos tykkää pikkujuoksuista, tämä kannattaa käydä kokeilemassa. Nopeimmat saavat palkkioksi Porvoon mitalla -mittamukit. Me hitaammat hankimme sellaiset itse. 🙂

Sohvaboikotin uudenvuoden juoksu: Uusi vuosi lupailee parempaa ja ehompaa elämää. Siksipä aattojuoksu sopii kuin nenä päähän. Kun nyt juoksen, varmasti tuleva vuosi tuo tullessaan pelkkää hyvää. Vaurautta, juoksukuntoa, treenatun kropan. No, ei ole tuonut, mutta hyvä tapahtuma silti. Juoksun jälkeen on tarjolla glögiä ja pari piparkakkuakin. Sen jälkeen voi sitten hyvällä omallatunnolla siirtyä juhlistamaan vuoden vaihtumista. Miinusta on se, että ikinä ei tiedä, pitääkö valita nastalenkkarit vaiko tavalliset. Järjestäjän syyhän se ei ole mitenkään, että luontoäiti on niin ailahtelevainen. Ratkaisuehdotus: irtoremmit, jotka voi laittaa lenkkareihin tarvittaessa. Ovat sen verran edulliset, että ei haittaa, jos toinen tai molemmat häviävät sinne poluille. Kiva tapahtuma, kannattaa mennä! Postaus täältä.

Kaarinan rataultra: Jos ultrajuoksu on ihan must, ja jos kuulut niin outoihin, jotka saavat kiksejä urheiluradan kiertämisestä, tämä on juuri Sinun juttusi. Ja tokihan suuntaa vaihdetaan kolmen tunnin välein, joten ei se niin puuduttavaa ole, kuin voisi kuvitella. Tässä on sitä jotain, mitä on vähän vaikea selittää. Luepa tästä!

Salla Midnight Trail Run: Keskikesän yöttömässä kesäillassa ja mahtavissa Lapin maisemissa juostava, pieni, mutta kovatasoinen polkujuoksutapahtuma, minne on kiva mennä, jos kesälomareissulla pyörii niillä seuduilla. Järjestelyt toimivat mutkattomasti. Reitti on vaihteleva ja melko haastava, ja matkaksi voi valita lyhyemmän tai pidemmän 24 kilometrin matkan. Fiiliksiä voi lukea täältä.

Kopparnäs Coast Trail: Reitti on kyllä yksi kauneimmista, joita on tullut rämmittyä. Nimenomaan rämmittyä, sillä tämä on polkujuoksu, jossa polkuja ei ole. On kallioita, risukoita ja kaikenlaista alustaa. Pitempi matka on 18 kilometriä: siitä postaus täällä. Mahtavat kiksit saa lyhyemmältäkin taipaleelta, sillä maisemat ovat vertaansa vailla. Rapsa löytyy täältä.

Nuuksio Bodom trail: Erittäin hyvin järjestetty polkujuoksutapahtuma, missä matkojen pituudet vaihtelevat. Tapahtuma kerää paljon osallistujia, eikä polulla juosta ainakaan yksin. Lisää voit fiilistellä blogista.

Espoo Trail Run: Useita kertoja vuodessa järjestettävän polkujuoksutapahtuman taustalla häärivät Espoon Akilleksen suunnistajat. Tapahtuma sopii niin aktiivijuoksijoille kuin harrastelijoillekin. Koko perhe voi tulla mukaan, ja tuotto käytetään lasten ja nuorten harjoitustoiminnan kehittämiseen. Matkojen pituudet ovat 3, 7 ja 14 kilometriä. Tunnelmia täältä.

Paukunharjun polkujuoksu: Kylätunnelmainen, Hyvinkään Hiihtoseuran ja Hyvinkään Juoksijoiden järjestämä polkujuoksutapahtuma Hyvinkään Hiihtoseuran majalta. Matkat vaihtelevat 8,5 km:stä puolikkaaseen. Kotiintuomisiksi saa mukavan palkintokassin. Omat luokkansa kisailijoille ja harrastajille. Mukava metsäinen juoksu.

KK Nuts: Ehkäpä suomen paras ja kaunein polkujuoksutapahtuma, mille osallistumisen kipinä kyti pitkään. Matkat vaihtelevat 14 km:sta 160:een. Ehdottomasti kisa, jossa kannattaa käydä. Kokemuksista voit lukea täältä.

Länsiväyläjuoksu: Alkukevääseen ajoittuva, mukava tapahtuma. Tähän aikaan vuodesta on hyvä mitata omaa juoksukuntoaan tai juosta muuten vaan alkukesän ensimmäisiä pitkiä lenkkejä. Matkoja on lyhyestä kävelystä 17 kilometriin. Reitti on kaunis ja vaihteleva ja tapahtuma vetää osallistujia. Täältä on jokaisella kerralla jäänyt takataskuun varsin mukavat fiilikset.

Jyväskylä Finlandia: Jos klassinen musiikki saa aikaan värinöitä, tässä tapahtumassa värinät ovat pelkkää plussaa. Kaunis järvireitti, matkan varrella kajahtelee Sibelius aidon orkesterin soittamana. Ehdottomasti juoksu, joka pitää kokea. Rapsaa ei valitettavasti ole tästäkään, sillä edellisestä juoksusta on jo vierähtänyt aikaa. Mutta ehkäpä tulevaisuudessa…

Forssan puolimaraton/maraton (Suvi-ilta): Kiva kesäkuinen tapahtuma, jossa väkeä riittää. Lajeja riittää kaikille; on pitkää ja lyhyttä matkaa, ja rullaluistimillakin voi sutkutella. Monet paikalliset kokoontuvat reitin varrelle kannustamaan. Postausta ei ole, sillä viimeksi tuli juostua tässä tapahtumassa vuosia sitten, kauan ennen kuin aloitimme bloggaamisen. Hmmm, ehkä Forssaankin kannattaisi mennä uudelleen.

Joulujuoksu: Pelastakaa lapset ry:n juoksutapahtuma, missä hölkätään, juostaan tai kävellään viiden kilometrin mittainen lenkki Töölönlahdella ja tuetaan osallistumismaksulla hyvää asiaa. Osallistujille on jaettu mitalin sijaan samanväriset pipot. Tapahtuma, jossa voi juosta ystävien kanssa pikkujouluhengessä. Kaupan päälle saa vielä iloisen mielen. Postausta ei löydy tästäkään, mutta pistetäänpä tämäkin tulevien juoksujen suunnitelmalistalle.

Helsinki Midnight Run: Tapahtuma, joka lupaa tunnelmaa – ja pitää lupauksensa. Matkoina 5 tai 10 kilometriä pimenevässä Helsingin illassa. Sateettomana syysiltana aivan paras juoksu Helsingin keskustassa. Juoksutunnelma säilyy alusta loppuun huikeana. Hehkutusta löytyy enemmän täältä.

maraton, polkujuoksu, Puolimaraton, Teksas/ulkosuomalainen, Treenit, Triathlon, Tukholman maraton, Ultra-ajatuksia

Virtaa menneistä ja tulevista haasteista

Me juoksusiskokset olemme ihan oikeassakin elämässä sisaruksia. Juoksemisen olemme löytäneet kukin omaan tahtiimme. Pikkuhiljaa siitä on kehkeytynyt meille jokaiselle oman näköinen juttu: yksi kipittelee poluilla, toinen pitkää matkaa maanteillä ja kolmas on ottanut omakseen duathlon-triathlon -maailman.

Meistä nuorin, Sirpatherunner, asuu (miltei) ikuisessa kesässä Texasissa. Siellä juoksukelit ovat suuren osan vuodesta lämpöiset – välillä ehkä liiankin, näin suomalaisesta näkökulmasta. Me kaksi muuta, Katjatherunner ja Anutherunner, olemme tottuneet siihen, että kesä kestää vain hetken. Suurin osa juoksuvuotta on kaikkea muuta kuin shortsikeliä. Nyt kun rapakelit ovat taas alkaneet, on ehkä aika vilkaista mennyttä juoksukautta ja miettiä, kuinka monta ilmoittautumista on jo tullut tehtyä ensi vuodelle…

Sirpatherunner:

Juoksin tänä vuonna kaksi puolimaratonia. San Diegon oli tarkoitus olla eka puolikas ikinä jo vuonna 2018, mutta kun kotona tapahtui laaja vesi- ja homevahinko, suunnitelmat muuttuivat ja SD Half siirtyi vuodella. San Diego on ihana kaupunki ja vähän riskillä flunssatoipilaana juostussa matkasta jäi hyvä mieli.

San Diegon jälkeen juoksin samoilla treeneillä suunnittelemattoman puolikkaan Wacossa, kun työkaveri yllytti hullua ja houkutteli mukaansa. Wacon juoksu oli kolmesta puolikkaastani ehjin, ja paransinkin siellä PR:ää noin kymmenellä minuutilla.

Kisakauden kohokohta oli kuitenkin kesäkuinen duathlon San Marcosissa. Kahden lajin taktiikka tuntui sopivan mun psyykelle loistavasti (miksi olla surkea vain yhdessä lajissa kerrallaan?!) ja monipuolisuus piti treenin kiinnostavana. Tutustuin pyörän selässä uuteen asuinalueeseemme ja hyödynsin taloyhtiön kuntosalipalveluja ahkerasti: juoksin paljon matolla ja kävin spinning- ja joogatunneilla.

Duathlonin kaksi kiivastahtista 5K:ta teksasilaiseen tapaan lämpimänä kesäpäivänä (n. +30 C) saivat minut kuitenkin lupaamaan itselleni, että ennen seuraavaa moniottelua opettelen uimaan. Ainakin pääsen aloittamaan kahakan vaatteet märkinä! Jos vain olisin tiennyt, kuinka ison urakan siinä otin itselleni…

Seuraava tavoite on siis ehkä sprintti-triathlon joskus kevään korvilla. Ensin tarvitaan kuitenkin vielä monta uintitekniikkatuntia, ja jostakin hermostunut hamstring-aluekin pitää saada fysioterapeutin avulla hyvään hallintaan.

Ikäryhmäpalkittu ensikertalainen duathlonisti

Katjatherunner:

Kulunut juoksuvuoteni on näin jälkeenpäinkin katsottuna varsin onneton! Juoksin keväällä yhden puolimaratonin suunnittelematta ja kipsuttelin sisareni Anutherunnerin kanssa Länsiväyläjuoksun.

Vaikka juoksut kulkivat, stressaava elämäntilanne ja sahaavat syketasot hillitsivät menoa ja veivät fiiliksen pidempien matkojen juoksemiselta. Päätavoitteena olleet Karu ja KK Nuts 55 siirtyivät ensi vuoteen.

Muuten vuoteen on mahtunut hiihdon harjoittelua ja laskettelua, suunnistusta, purjehdusta sekä melontaa. Lisäksi kesällä kävelin ja ajelin työpaikan kilometrikisan innoittamana pidempiä pyörälenkkejä tandemilla ja juoksin hitaita pk-lenkkejä. Yksi kesän kohokohtia oli ehdottomasti pyörällä viilettäminen pitkin Tallinnaa!

Kun fb-uutisvirtaan pamahti tieto Karun ensi kevään ajankohdasta, tuli olo, että pitäisi jälleen systemaattisemmin alkaa treenata – vaikkei tuo Karua itselle ehkä se sopivin juttu olekaan. Mieluiten tarvon ajatuksineni metsässä ja hipsuttelen eteenpäin pitkospuilla tai rämmin Pohjois-Suomen poluilla.

Jossain ihan metsässä.
Jossain niin metsässä.

Tärkeintä itselle juoksemisessa ei ole enää ne ajat ja elämää suuremmat saavutukset, vaan kunnosta ja itsestä huolehtiminen, ulkona liikkuminen sekä onnellisuus, minkä kuljetut lenkit ja sen myötä nousevat endorfiinihuiput antavat.

Anutherunner:

Taakse jäävän juoksukauden ehdottomin huippu oli osallistuminen ultrajuoksuun. En tiennyt siitä mitään, kunhan lähdin. Vuosien varrella on tullut juostua lähes 30 kokopitkää maratonia, joten kuvittelin, että siinä se menee samoilla treeneillä. Olin kuitenkin kuin Liisa Ihmemaassa; silmäkulmista vilkuilin kanssajuoksijoiden maneereita ja tajusin, että kyse on ihan eri lajista. Mutta tietenkin ensi vuonna uudestaan, ilman muuta…!

Tukholman maraton jäi myös mieleen, sillä se oli kokemuksena erityisen hankala ja työläs. Olin satuttanut jalkani kevään muissa juoksuissa, ja se toi omat haasteensa. Vaan tulipa tehtyä sekin.

Lappujuoksujen lisäksi ja jalkahankaluuksien kompensaatioksi kesään mahtui onneksi myös leppoisia kokemuksia. Vietimme ison osan kesästä veneillen, ja kolusimme ihania Saaristomeren saarikohteita. Niissä oli kiva viipotella pitkin polkuja ja pikkuteitä ilman mitään päämäärää.

Jotenkin olen vähän kyllästynyt isoiksi paisuneisiin juoksutapahtumiin, joihin on tullut osallistuttua vuosien varrella. Luulen, että katselen ”sillä silmällä” ensi kaudelle pienempiä ja kotikutoisempia. On hienoa, että löytyy uutteria vapaaehtoisia, jotka organisoivat tapahtumia hartiavoimin. Pienissä juoksutapahtumissa tunnelma on ihan erilainen. Niissä sananmukaisesti toteutuu takavuosina jossain juoksupaidassani ollut slogan: from runners to runners.

Juoksulenkin jälkeen

 

Juoksuhaaste, Tapahtumat, Treenit, Ultra-ajatuksia

Kohti Tukholmaa, osa 2: ensin ultra, sitten mara…??

Ei pitänyt lähteä ensinkään, mutta lähdinpä sittenkin. Vielä eiliseen saakka pisin ikinä juoksemani matka oli maraton. Ja sitten tulinkin juosseeksi kuuden tunnin ultran.

Juoksu osui ihan vaiheessa olevaan maratontreenikauteen. Suunnitelmana oli, että ensin puolikas ja sitten Tukholmaan.

Ensikertalaiselle ultrajuoksu oli huikea kokemus. Olin etukäteen ajatellut, että eihän se nyt ole kuin maraton ja hilppeet päälle. En olisi voinut olla enemmän väärässä.

Kuuden tunnin ultraajat, ne konkarit, vetivät koko kuusituntisen kovaa. Reitillä ei näkynyt yhtään sellaista puolikuntoista laahustajaa, joita maratoneilla on aina.

Itse lähdin matkaan sillä ajatuksella, että lompsuttelen maratonin ja kaikki sen päälle kertyvä on plussaa. Havittelin mielessäni 50 kilometrin rajapyykkiä. Sen saavuttaminen onnistui melkein: oma mittarini näytti saldoksi 52 kilometriä, virallinen mittaus hilkkua vaille 50.

Foreca oli ennustellut jo pitemmän aikaa, että juoksupäivänä paistateltaisiin miltei kesäisissä tunnelmissa. Vaan eipä paistateltukaan. Vaatetukseni oli Forecan ennusteen mukainen: caprit ja ohut paita. Onneksi treenikassin pohjalle oli jäänyt yksi hanskapari ja vanha kulahtanut juoksutakki. Vetäisin ne ylleni – aamu oli nimittäin kolea ja tihkusateinen. Capreilleni en voinut mitään, niillä oli pärjättävä. En ollut hoksannut pakata mukaan edes mitään lämmittävää linimenttiä. Jo alkukilometreillä tunsin, että kylmä otti pahasti pohkeisiin. Riesaksihan se äityi. Jalat olivat jo 15 kilometrin kohdalla kipeämmät kuin ikinä, ja juoksu oli silkkaa taistelua. Juoksin 25 kilometriin saakka, sen jälkeen oli pakko pysähtyä huoltamaan jalkoja. Onneksi treenirepussa oli ikivanha icepower-tuubi. Sain edes pientä helpotusta järkyttäviin kipuihin.

Pari kertaa pysähdyin mutustelemaan eväitäni; paria karjalanpiirakkaa ja kokista. Olin aamulla tuonut oman eväsnyssykkäni huoltopaikalle sen ylimitoitusta nolostellen. Ällistyin, kun huomasin, miten valtavat määrät evästä ja oheistarpeita pöydille kertyi. Muilla näytti olevan myös huoltojoukkoja omasta takaa; tarkkojen suunnitelmien mukaisesti nämä jakelivat omille juoksijoilleen suolatabletteja ja nesteitä. Tunsin olevani liisaihmemaassa.

Hieman ennen kuuden tunnin täyttymistä juoksijoille tuikattiin käteen puupalikat, joissa oli oma juoksunumero. Se oli tarkoitus pudottaa maahan, kun pudotuskäsky huudettiin. ”Huoltojoukokseni” puoli tuntia ennen kisan päättymistä saapunut tyttäreni kertoi, että osa pudotti ja osa jatkoi hölkyttelyään vielä hetken.

Juoksun päätyttyä ihmettelin, tapahtuuko jotain ja jos, niin missä. Muistin lukeneeni, että kaikki saavat osallistujamitalin. Kyselin asiaa kolmelta ystävälliseltä toimitsijalta, joista kukaan ei tiennyt asiasta mitään. Pitsaa sen sijaan tarjosivat kaikki, mikä oli toki mukavaa sekin. Päättelin, että mitskuja ei ole, ja painelin huoltorakennukseen suihkuun. Oli erikoinen, mutta mukava yllätys, että joku oli hetken päästä löytänyt mitalit, ja minä sain omani pukuhuoneessa.

Miten treenasin:

– ultra osui keskelle vaiheessa olevaa maratontreeniä: kaksi kovempaa viikkoa (noin 50 – 60 km/vko), kolmas viikko löysemmin (n. 25 – 30 km/vko).

– ennen ultraa olin juossut neljä pitkää lenkkiä: kolme puolimaratonin mittaista ja yhden kolmen tunnin pituisen lenkin.

Mitä opin:

Ultraajat ovat huikean kovia juoksijoita. Kokemus oli mahtava, ja samalla raju. Lyhyinkään ultra ei ole verrattavissa maratoniin.