juoksu, juoksukilpailu

Tasainen Espoon rantapuolikas

Espoolaisena on helppo hyvin lyhyelläkin varoitusajalla singahtaa melkeinpä mihin tahansa pääkaupunkiseudulla ja lähikunnissa järjestettävään juoksutapahtumaan. Niinpä nytkin hörppiessäni aamukahvia naputtelin ilmoittautumisen sisään Espoon rantamaratonin puolikkaalle ja lähdin hakemaan juoksunumeroa.

Edellisestä Espoon rantapuolikkaasta on vierähtänyt melkoinen tovi. Mielikuvissa muistan liukastelleeni rantakallioilla, ihmetelleeni Matinkylän Foreverin kohdalla reitillä oikaisseita neitokaisia ja kivunneeni mäkiä. Lisäksi muistan Kokoomuksen rantaraitin varrelle asetteleman, kahvia meille juoksijoille tarjoilleen vaaliteltan. Taisi olla peräti Alexander Stubb ojentamassa höyryävää pahvimukia eteeni.

Tällä kertaa reitti kulki Otaniemestä Länsiväylän reunaa myötäillen Niittykummun kautta Koukkuniemeen ja sieltä Haukilahden rantaa pitkin Westendiin ja Karhusaareen sekä takaisin Otaniemeen. Maratoonarit, jotka olivat aloittaneet urakkansa jo aiemmin, juoksivat puolikkaan kahteen kertaan ja tekivät lisäksi pienen lisäkiemuran Matinkylän kohdilla. Myös vitosen ja kympin juoksijoille oli omat lähtönsä, joten kilometrikylttiviidakko oli melkoinen.

Itsellä juoksu kulki suunnitellusti. Päivän tavoitteena oli tehdä matkasta tasainen, pitkä lenkki. Vauhti säilyikin identtisenä koko matkan. Kisatunnelma oli kuitenkin hyvin toisenlainen kuin viikon takaisessa, karnevaalihenkisessä Helsinki Midnight Runissa. Nyt enin osa kisapaikan ajasta kului naistenhuoneen jonossa, paikan kuulutus katosi osittain taustalla pauhanneen musiikin alle ja tavarasäilytyksessä puolikkaalle tulevia huudettiin jättämään laukut kasaan. Maalialueella järjestysmies ärjyi yrittäessä paimentaa meitä juoksijoita lähtöviivan taakse ja maaliinkin sai tulla sen suurempia ilakoimatta. 

Reitti oli kaunis ja melko vaihteleva. Vaikka puolikas juostiin pääosin asfaltilla, mahtui mukaan hiekkatietä ja hieman jotain luontopolkumaisen tuntuistakin osuutta. Mäkiäkin oli, muttei niin kuin ennen ja väliin mahtui myös rullaavia alamäkiä. Koska Espoon Rantamaratonin rantapuolikas juostaan hyvin suositulla Espoon Rantaraitilla, oli reitillä kauniin sään innoittamia pyöräileviä perheitä, vauvanvaunujen työntäjiä ja koiran ulkoiluttajia iloisena vilinänä juoksijoiden lomassa.

Myös juoksijoita kannustavia ihmisiä seisoi matkan varrella siellä täällä katsomassa juoksua tai odottelemassa mykkänä juuri sen oman läheisensä ohi juoksua. Muutamat heijasivat tai taputtivat. Yksittäinen ihminen soitti musiikkia jostain äänentoistolaitteestaan ja joku juomapisteen vapaaehtoinen kannusti jaksamaan. Haukilahden kohdilla joku kommentoi: ”Nyt näköjään tulee enää vain näitä keskitason juoksijoita, joita ei kannata jäädä katsomaan.”

Mitalli

Tapahtuma jäi itselle mieleen lähinnä pitkänä, tasaisesti juostuna lenkkinä. Vaikka kaikki toimi ja reitti oli kaunis, ei tapahtuma tällä kertaa enempää sykähdyttänyt.

juoksu, juoksukilpailu, Tapahtumat

Helsinki Midnight Run – kokemuksena omaa luokkaansa

+10 astetta ja pimeää! Oli ennakkoajatus Helsinki Midnight Runista viikkoa ennen kisaa, kun päähänpistosta ilmoitin itseni ja jälkikasvuni mukaan tapahtumaan. Olin totaalisen väärässä!

Kisa oli yhtä iloa ja väriloistoa! Pimeydestä ei ollut tietoakaan. Lähtö oli jokaisen juoksuryhmän kohdalla yhtä näyttävää. Soihdut suhahtelivat ja lähtölaskenta huusi viimeiset sekuntinsa ennen lähtölaukauksen kajahdusta.

Ihmisiä oli kannustamassa kaikkialla. Kadunvarsilla, parvekkeilla, ikkunoissa. Soittamassa musiikkia, taputtamassa, huutamassa tsemppiviestejä. Aina, kun vähänkin oli vaipumassa juoksutapahtumissa usein iskevään yksitoikkoiseen juoksukoomaan, jostain nurkantakaa alkoi kuulumaan seuraavat rumpujen pärinät ja fanfaarit. Valoa ja elämää oli kaikkialla.

Olin neuvonut poikaa himmailemaan ensimmäisen kilometrin nousut, mutta niin hän vain porhalsi hyvää vauhtia ja päätin roikkua mukana. Reittiä ei tarvinnut miettiä. Kisassa pakollisena oleva keltaisten paitojen vana velloi koko matkan edessä ja takana.

Jotkut muistivat lähdössä juoksijoille oikean käden nostolla vannotetun säännön juosta oikealla ja päästää nopeammin juoksevat ohi vasemmalta. Silti moni, etenkin loppumatkan kulkija oli arvioinut vauhtinsa väärin ja leveinä kulkevia, käveleviä menijöitä sai kierrellä ja väistää.

Kisakatsomot sekä saaresta, että Teksasista kertoivat minun alittaneen maalissa tunnin ajan, mutta ajanoton jatkuneen virtuaaliseurannassa pitkään, vaikka olin pysähtynyt. Minulla ja pojalla juoksu kulki ja viimeiset kolme kilometriä sujuivat kuin siivillä. Lopussa oli energiaa kiristää vauhtia entisestään.

Vaikka kisa-aika jää ehkä mysteeriksi, oli Helsinki Midnight Run kokemuksena ehkä yksi parhaista. Tapahtuman järjestelyt toimivat. Kisa muistutti tunnelmaltaan Tukholman maratonia ja monet infopisteen henkilöistä puhuivatkin ruotsia.

Koin myös plussana Craftin valmistaman kisapaidan käytön. Rintamuksiin ei tarvinnut näprätä juokunumeroita ja riitti, että sutaisi ranteeseen ice-tiedot ja ajanottoshipin kenkäänsä. Hieman tosin huolestuimme kotona, kun kenkään ja käteen kiinnitettävät numerot eivät täsmänneet keskenään tai netin lähtijälistan kanssa. Kun myös tytär oli noutanut molempien juoksunumerot ja juoksupaidat Stadiumista Helsingistä, ei meillä ollut samaan pussiin sullotuista lipuista mitään käsitystä, kumpi oli minun, kumpi poikani.

Bajamajoja riitti, eikä jonoja juurikaan syntynyt.

Juoksulippuja tapahtuman infopisteellä selvittäessämme emme ehtineet nauttimaan kisakuulutuksista ja tapahtumakojuista, kiiruhdimme vain Bajamaja käynnin jälkeen omaan lähtöryhmään, mikä oli merkitty mainospahvilla. Koska koko 4A lähtömme tuntui keräävän suuren määrän juoksijoista, sulloutuminen maalisuoralle ja maaliviivan ylitys vei luonnollisesti hetken aikaa.

Ennakkoon mielessäni yksitoikkoiseksi ajattelemani reitti yllätti positiivisuudellaan. Reitti oli vaihteleva mukulakivineen, muutamine hiekkatiepätkineen sekä asfaltteineen. Mukaan mahtui kaaria ja loivia nousuja sekä laskuja.

Yhdessä juoksijat

Mielenkiintoiseksi ja erityiseksi tapahtuman teki se, että se oli minun ja poikani ensimmäinen yhdessä juostu kisa. Kiva huomata, että jokin pieni siemen on lähtenyt itämään, kun autossa kotimatkalla pohdittiin milloin seuraava, pidempi matka olisi mahdollinen!

juoksu, perhe

Isältä tyttärelle, äidiltä pojalle

Tänään yksin lenkkeillessä hymyilytti. Summailin mielessäni viikon juoksukilometrejä ja vaikka viikkoon vielä mahtuu ainakin yksi pidempi lenkki, tuntuivat alkuviikon juoksut jo yksistäänkin mukavilta. Ja ei suinkaan itseni, vaan poikani takia.

Olen varmaan koko vanhempana oloni ajan yrittänyt kannustaa lapsiani liikkumaan: raahannut heitä aina vauvauinnista taaperojumpan kautta pelikenttien laidalle. Kuitenkaan todellista intoa liikkua teini-iässä ei ole oikein syntynyt – ennen kuin nyt.

Omat nuoret ovat tottuneet siihen, että heitä viedään milloin hiihtämään, milloin purjehtimaan tai vaikka suppailemaan.

Tänä kesänä minulta on useasti kysytty, milloin lähden seuraavalle lenkille ja juostaisiinko se yhdessä. Näin kävi tälläkin viikolla. Sain alkuviikolla työpäivän päätteeksi juosta ihan kunnolla, että pysyin poikani perässä! Niin ne lenkkikenkien esiinkaivamisen kipinät vain lopulta siirtyvät äidiltä pojalle. Ja miksi ei tyttärellekin.

Yhdessä juokseminen tuo omiin lenkkeihin vaihtelua. Reitit muuttuvat, kun yhdessä puntaroidaan, millainen matka ja vauhti olisi kummallekin hyväksi. Muutos on tuntunut hyvältä. Vaikka pääosin juoksen yksin, on ollut ihan superhienoa saada jälkikasvu innostumaan juoksemisesta.

Meille urheilu on perhejuttu!

Samalla muistuu mieleen omien vanhempien aktiivisuus. Tänään alamäkeä pitkin askelin pinkoessani muistin isäni ohjeen siitä, että alamäetkin pitää juosta energiatehokkaasti ja tasaisesti. Päätin, etten tänään kuuntele ohjetta. Rallattelin menemään ihan omaan tahtiin. Ehkäpä nekin ohjeet, joita itsekin mutisen teinille juoksun lomassa, jäävät hänelle vuosikymmeniksi mieleen. Kenties ne eivät aina ole edes oikeaoppisia ohjeita, vaan enemmänkin itselle päähän pinttyneitä tapoja. Siinähän sitä juostessa niitä helposti jakaa.

Esimerkillämme ja viesteillämme on tosiaan merkityksensä. Itsekin koin esimerkin voiman, kun aamukuudelta tuijotellessani kännykän viestejä näin isosiskon tuskailevan, miten kuuma oli ollut edellisenä päivänä juosta. Hän ihmetteli, kuinka pikkusiskomme jaksaa ikinä juosta Texasin kuumuudessa. ”Pitää lähteä aamukuudelta!” raikui iloinen vastaus. Otin onkeeni. Aamukahvin juomisen sijaan vilautin tossut jalkaan ja lähdin baanalle!

juoksu, juoksukilpailu, Puolimaraton, Tapahtumat

Helsinki Twilight Run & Walk ja sen 21,1 kilometriä

Taitaa olla kolmas kerta, kun juoksin Helsinki Twilight Run & Walk -tapahtumassa puolikkaan. Ensimmäiselle puolikkaalle saimme ystäväni kanssa osallistumisoikeuden arvonnan kautta. Toisella kertaa viipotin matkan ex tempore -hengellä, yksin. Tällä kertaa yritin houkutella kesälomaansa lopettelevaa siskoani seurakseni mukaan – turhaan. Niinpä starttasin maaliviivalta jälleen yksin.

Olin kuitenkin saanut kisakatsomoon uskollisesti lähteneistä teineistä seuraa. Mukana ollut nelijalkainen ystävämme satutti kuitenkin yllättäen tassunsa, joten verta vuotava raaja kiikutettiin pestäväksi ja paikattavaksi tapahtumapaikan ensiapuun juuri ennen starttia.

Hämmästyksekseni lähtöpaikalle kertyi suhteellisen vähän juoksijoita. Suurin osa samaan aikaan startanneista tuntui valinneen matkakseen kympin. Ensimmäinen kierros meni mukavassa juoksijoiden tasaisessa letkassa. Jälkimmäiselle kierrokselle jatkoin yksikseni, kympin matkalaisten suunnatessa maaliin.

Toiselle kierrokselle lähdettäessä juomapisteellä tarjoiltiin myös geelejä. Päätin kuitenkin jättää geelin väliin ja pitäytyä vedessä ja urheilujuomassa. Geelin nappaaminen olisi ehkä kuitenkin kannattanut. Seuraavalle juomapisteelle oli matkaa ja yksin taivaltaessa motivaatio oli hukkua. Yritin vilkuilla usein kelloani, ettei vauhti omiin ajatuksiin uppoutuneena laskisi. Olinkin kiitollinen, kun Ruoholahtea lähestyessä aloin saavuttamaan edellä juoksevien selkiä.

Tiesin entuudestaan, että Helsinki Twilight on tapahtumana pienehkö. Tänä vuonna se tuntui kuitenkin vieläkin pienemmältä. Ja vieläkin vaatimattomammalta. Huivi, joka osallistujille annettiin, oli sama edellisvuotisen kanssa eikä mitaleja jaeltu. Reitiltä puuttui myös puolimatkan ajanoton mittaaminen ja maalissa yhteistyökumppaneiden tarjoamiset kalpenivat monien, pienten tapahtumienkin rinnalla.

Kannustustakaan ei matkalla juuri herunut. Kerran vapaaehtoisena ollut tyttö huusi perään tsempit ja matkan varrelle sattunut, neljän teinin nelikko teki kohdallani mieltä ilahduttavia aaltoja. Myös yksi kanssajuoksija, kympin matkalainen, jaksoi kannustaa vastaantulevia innolla.

Vaikka järjestäjä oli kovasti satsannut reitillä oleviin ohjaajiin, istui osa heistä risteyksissä räpläämässä kännykkäänsä. Toiset taas heiluttivat käsiään niin, ettei reitin suunnasta saanut kysymättä selvää. Harva myöskään sanoi mitään. Illan pimetessä myös aiempien vuosien ongelma toistui. Punaiset reittinauhat eivät yksinkertaisesti erottuneet puiden oksilta ja juoksusuuntaa sai todella hakea.

Helsinki Twilight on sijaintinsa puolesta helposti saavutettavissa ja reittinä kaunis. Tapahtumana se sopii erityisesti kaveriporukan tai ystävien kesken juostavaksi, hyvänmielen lenkiksi. Ehkä sen avulla saatettaisiin myös innostaa uusia kävelijöitä ja juoksijoita tapahtumaan mukaan, jos sen tarjoamalle viiden kilometrin lenkille saataisiin vielä lisättyä ajanotto.

juoksu, juoksukilpailu, polkujuoksu, Tapahtumat, Teksas/ulkosuomalainen

Kokemuksena Kopparnäs Coast Trail

Kun pikkusiskon vierailu Teksasista Suomeen vahvistui, aloimme heti tutkimaan sattuisiko samalle ajanjaksolle jokin meille kaikille siskoille sopiva juoksu. Lomakauden muut suunnitelmat estivät Anun osallistumisen, mutta me kaksi muuta sisarusta sovittelimme kalenteriin Inkoossa juostavan, polkujuoksutapahtuman Kopparnäs Coast Trailin, mitä Anu omasta aiemmasta kokemuksestaan suositti.

Katjan ajatukset: Olin kalenteroinut Kopparnäsin juoksun yhdeksi viikon treeneistäni. Edellisenä iltana olin kotiutunut melko väsyneenä ilta-purjehdukselta ja jättänyt kisavarusteiden valmistelut aamuun. Herätessä sisko viesti tapahtumajärjestäjän kertovan, että sadesään takia polkujuoksukengät olisivat reitillä ehdottomat. Kun vielä siskoni ilmoitti saapuvansa tapaamispaikkaan sovittua aiemmin, keräilin kiireessä varusteet autoon.

Kisapaikka oli helppo löytää, vaikkei auton navigaattori osoitetta tunnistanutkaan. Auto parkkiin pellolle ja reipas parin kilometrin kävely kisapaikalle.

Kun kisa pienen odottelun jälkeen käynnistyi, kommentoin siskolleni, että minulla on kyllä täysin epärealistinen olo. En oikein ymmärtänyt olevani kisassa, saati juoksemassa sisaren kanssa. Olimme sopineet, että kisa juostaan rauhallisesti yhdessä, nautitaan reitistä ja maisemista.

Sää oli reitille puolipilvisyydessään mitä parhain. Reitti oli mukavan vaihteleva ja kaunis. Välillä viileteltiin kallioilla, välillä metsän poluilla. Kisasta jäi kokonaisuudessaan hyvä fiilis ja voisin hyvin kuvitella osallistuvani siihen uudestaan.

Sirpan ajatukset: Juoksu Kopparnäsissä oli minulle yksi Suomen-loman odotetuista kohokohdista. On mahtavaa luksusta päästä juoksemaan yhdessä siskojen kanssa, ja nyt juostiin vielä tosi kauniissa maisemissa.

Kopparnäsin kisa oli himpan verran amerikkalaistuneelle monin tavoin eksoottinen. Reitillä oivalsin, että enhän minä tällaista maastoa ole juossut ikinä, vaeltanut vain. 8 km reitti oli valtavan hauska ja vaihteleva. Välillä juostiin pienen pientä metsäpolkua ja välillä loikittiin kallioilla kuin vuorikauriit, vaikkakaan ei välttämättä aivan yhtä sirosti.

Pitkämatkalaisia saapumassa väliaikamittaukseen.

Järjestelythän tässä kisassa olivat kerrassaan mainiot ja reitti merkitty huolellisesti. Kyllä me silti yhdessä kohdassa luultiin eksyneemme. Välillä kasin ja kahdenkympin juoksijoiden reitit menivät eri suuntiin ja välillä taas juostiin samaa matkaa. Kun ei oltu pitkään aikaan nähty kasin kylttejä, mutta vastaan tuli pidemmän matkan plakaatti, rupesimme kyselemään kanssajuoksijoilta, ollaanko me oikealla reitillä. No hehän sattuivat kaikki olemaan pitkämatkalaisia, joten kyllä siinä pieni hämmennys hiipi mieleen.

Järjestäjät hoi – laittakaapa ensi kerralla aina kummankin matkan taulu samaan kuusenoksaan, vaikka se toinen näyttäisikin tasalukua ja toinen ei.

Me siis jatkoimme oletetusta eksymisestä huolimatta eteenpäin ja kyllähän se pian selvisi, että oikeassa paikassa oltiin oltu ehkä jopa ihan koko ajan. Mitä nyt muutama minuutti tuhraantui siihen reitin pohtimiseen.

Olin jo etukäteen varoitellut Katjaa, että minulla menee reitillä reilu tunti ja niinhän siihen meni. Katjalta olisi tainnut vauhtia irrota enemmänkin tällä kerralla, mutta hän malttoi juosta kanssani ja maaliviiva ylitettiin käsi kädessä.

Täytyy vielä lopuksi kiitellä sitä sinipaitaista, puheenparresta päätellen lounaissuomalaista herrasmiestä, joka jutusteli meidän kanssamme suunnilleen siinä kohdassa, kun hänellä oli matkaa taitettuna 16 km. Ei tullut katsottua edes juoksunumeroa, mutta olimme siskon kanssa kumpikin samaa mieltä siitä, että olipa kiva kun hän sattui siihen. Mukavia puhellessa se matkakin taittuu aina joutuisammin!