juoksukengät, Varusteet

Nastoille käyttöä

Eilen työkaverini kysäisi minulta, millaiset maastonastakengät mahtaisivatkaan istua hänen neutraalisti askeltavaan ja kapealestiseen jalkaan ja mitkä toimisivat niin maantiellä kuin poluilla näin jäisten juoksukelien taas ilmaannuttua. Ilahduin kysymyksestä niin, että kaivoin erilaisia tossujani esiin ja nappasin kuvia hänelle.

Talvijuoksukenkien valinta riippuu täysin omasta käyttötarkoituksesta ja jalasta. Jos ajatuksena olisi pitkien kävelyretkien tekeminen koirien kanssa, vetäisin jalkoihin jotkut hyvin traktoripohjaiset talvilenkkarit tai jopa hieman mummomaisen maineen saaneet Icebuckit. Talviseen reippailuun kun sopii sellainen jämäkämpi kenkämalli, jossa on nilkkaa tukeva varsi ja Gore-Tex -kalvo, jonka turvin jalat pysyvät kuivina.

Mutta juoksulenkille valitsisin toisin.  Edullinen ratkaisu on ostaa irtonastat ja sutaista ne omien juoksulenkkareiden päälle. Irtonastojen kanssa voi hyvin juosta, mutta askelluksesta ei tule sataprosenttisen luotettavaa, kun saa pelätä remmien irtoavan. Juoksu myös rasittaa irtonastoilla mentäessä lihaksia, kun tuppaan jännittämään askellusta niin, ettei juoksusta tule kovinkaan rentoa.

Itsellä irtonastaremmien ahkeran käytön seurauksena lempi juoksutossut ovat kaartuneet kärjistään talvikauden loppuun mentäessä ja kengät ovat olleet entiset. Tavalliset lenkkarit ovat nastakenkiä kylmemmät, joten paksu juoksusukka saattaa lopulta venyttää kenkää niin, että kevät auringon taas paistaessa on syytä uusia lenkkarit. Valoisana puolena irtonastoissa on se, että ne saa tarvittaessa helposti pois kengistä. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun olen juossut nastat taskussa.

Talvijuoksuun sopivat kengät kannattaa kuitenkin mahdollisuuksiensa mukaan hankkia. Jos ei juokse viimeisimpien trendien perässä, saa edellisten kausien värisävyt tilattua edullisemmin netistä. Ja, jos juoksumäärät ovat kohtuulliset, pärjää talvikeleihin tarkoitetuilla lenkkareilla muutaman talven vallan hyvin, jos juoksukilometrit ovat kohtuullisia. Käyttökausi on loppujen lopuksi lyhyt.

Viimeisimmät talviseen juoksuun sopivat kengät ostin XXL:n alelaarista. Silloin käteen lähtivät Asicsin Gel – merkkiset popot. Niiden hyvä puoli on ehdottoman tiukka suunvarsi. Kenkä pujotetaan jalkaan kuin sukka. Poluilla ja metsässä juostessa kivet ja roskat eivät näin löydä tietään kenkien sisään. Kengän pinta pitää hyvin vettä, mutta kenkä on silti hengittävä ja joustava. Nastojen avulla pito liukkaalla on hyvä. Painoa kengillä ei ole nimeksikään.

Toiset poponi ovat taas jo muutaman kauden polkuja nähneet Salomonin Speedcross 4 – lenkkarit. Niiden ulkoinen rakenne vaikuttaa Asicsiin verrattuna tuhdimmalta, mutta ne ovat oivat kengät niin liukkaalle kalliopinnalle kun mutaiselle ja juurakkoiselle metsäpolulle. Painoa niistä löytyy 260 g. Jos en väärin muista, on KK Nuts ja Budom trail tullut juostua näillä.

Ja yhdet lempi suosikki kenkkäni ovat tietysti Sarvat! Niitähän Juha Jumiskokin kehuu. Niiden kovapäiset tähtinastat pureutuvat jäähän, antaen kunnolla pitoa ja ne valitsen lenkille silloin, kun kotipiha muistuttaa luistinrataa. Pohjassa olevat nastat huomaa aluksi, mutta pian ne unohtaa ja juoksu on nautinnollista jopa liukkaalla kalliolla kipittäessä.

Mutta samoin kun muidenkin juoksukenkien kohdalla, myös maasto- ja nastakenkiä ostaessa ei kannata kuunnella sokeasti muiden suosituksia. Kenkää kun kenkää kannattaa sovittaa ja kaupan asiantuntijaa jututtaa. Mitä aktiivisemmin juokset, sitä suuremmalla todennäköisyydellä hankit myös useammat kengät!

#ravinto, Arkiliikunta, Muu elämä, Terveys

Kilotko kuriin juoksemalla vai syömällä?

Olen sellainen pieni ja pyöreä. Toki joku sanoisi, että ihan normaalivartaloinen. En siis omaa gasellin koipia, vaan mennä töpsötän eteenpäin puolitoistametriä lyhyellä varrellani, jossa muutamankin kilon painonheilahdukset suuntaan jos toiseen näkyvät.

Vaikka elämäntapani ovat terveelliset ja ruokailutottumukset säännölliset, olen nähtävästi perinyt sellaiset geenit, että kaikki nauttimani ravinto varastoituu etenkin näin syksyllä vartalooni. Inhoankin sitä, kun housun nappi alkaa puristamaan ja olo on kaikin puolin epämukava.

Luen paljon painonhallintaan liittyviä kirjoituksia ja seuraan somessa aihepiiriin kuuluvia ryhmiä. Yleisin ohje, mikä kirjoitteluissa on, on että liiku enemmän ja syö vähemmän. Olenkin tänä vuonna päättänyt liikkua kaikkina kuukausina enemmän, kun edellisvuoden vastaavina kuukausina olen tehnyt. Silti paino uhkaa nousta.

Toki ymmärrän, että keski-ikäisenä aineenvaihduntani hidastuu ja en kuluta enää kaloreita siinä määrin kun nuorempana. Silti ärsyttää, ettei suhteellisen mukavallakaan liikuntamäärällä paino tahdo pysyä kurissa.

Siskokseni tietävät, että aiheen käsittely on itsellä lähes arkipäivää. Toinen siskoni pitää linjansa kurissa reippaalla juoksemisella ja pätkäpaastoilulla ja toinen puolestaan noudattaa hiilarittoman ruokavalion ja pätkäpaaston yhdistelmää. Itse taas syön normaalisti. Yrittäen toki vältellä hieman leipää.

Koska kuitenkin liikun, en sopeudu helposti ihmedietteihin ja kiukustun, jos verensokerini heilahtelee. Kun kuitenkin oma olemus ärsyttää, on pakko yrittää jotain. FB ryhmän innoittamana päätin testata kahden viikon sairaaladiettiä. Koska en etukäteen tiedä, miten sen läpivieminen onnistuu, kirjoittelen kokemuksistani näissä postauksissa seuraavan kahden viikon ajan. Aloitan dietin huomenna. Katsotaan kuinka minun käy!

Arkiliikunta, juoksu, Juoksuhaaste

Juoksutavoitteita vai sunnuntaihölkkää?

Olen viime viikot hieman kateellisena seurannut some-hehkutuksia juoksutapahtumista. Joku on tehnyt PB:n puolikkaalla, toinen pinkonut ensimmäisen vitosen alle puoleentuntiin, kolmas on pyyhältänyt puolikkaan ja kokonaisen maratonin putkeen ja voih, vanha työkaveri on taas kiitänyt Vaaroilla. Tietenkin!

Toisaalta toisten saavutusten näkeminen antaa buustia. Tulee fiilis, että sitä haluaa ensi kerralla olla itsekin mukana. Ja vaikkei sosiaalisen median kautta seuraamaa ihmistä aina varsinaisesti tunne, tulee moni vuosien varrella päivitystensä kautta hyvinkin tutuksi. Sieltä huomaa toisten saavutukset ja treenimetodit tai havaitsee ne, jotka ovat osallistuneet juoksutapahtumaan lähinnä päähänpiston ja treenaamattomuuden kautta.

Itse olen ollut tänä vuonna lähinnä jonkinlaisessa ”koronakoomassa” ja vältellyt kisasiirtämisten pelossa tapahtumiin ilmoittautumisia. Niinpä vuosia perinteenä olleet tapahtumat, mitkä ovat rytmittäneet treenaamista, ovat jääneet pois ja vuoteen on osunut vain kaksi, täysin suunnittelematonta lappujuoksua.

Toisaalta osin spontaanina, ja toisaalta taas hyvinkin suunnitelmallisena ihmisenä sopeudun suhteellisen hyvin maailmaan, missä juoksen ilman ohjelmaa ja silloin kun huvittaa. Kuitenkin välillä huomaan rimpuilevani nykyisen, menneen ja tulevaisuuden välillä. Haaveilen juoksemisesta ties missä aavikolla, muistelen parhaita juoksuvuosia ja ihmettelen, minne suuntaan pitäisi seuraavaksi mennä, vai pitäisikö minnekään.

Niinpä, jos siskoiltani tulee viestiä, että juostaisiinko seuraavaksi yhdessä siellä tai täällä, nostaa spontaani minä innoissaan päätään. Samoin jaksan intoutua kaikista jutuista, missä kerrotaan, kuinka joku on yksin taapertanut viikon kanjonissa tai juossut Suomen halki. Tai entäpä se nainen, joka päähänpistosta lähti pyörällä Espanjaan.

Toisaalta intoni ajaa usein myös järkeni ohi ja kuvittelen, että kykenen mihin tahansa, vaikka todellisuudessa tiedän, ettei höntsäilytreeneillä kannata lähteä pidemmille matkoille itseään rikkomaan. Siinä missä toinen siskoni on ultrajuoksija ja toinen duatlonisti, olen itse ehkä enemmänkin sellainen fiilispohjainen sunnuntaijuoksija. Nytkin lumentupruttaessa taivaalta en lähde liukastelemaan juoksulenkille, vaan suuntaan suosiolla vain hiihtämään.

Arkiliikunta, mittaaminen, Treenit

CTL, ATL, TSB, TSS…mitä harjoitustiedot kertovatkaan?

Ranteessani on Suunnon jo muutaman vuoden takainen Spartan Trainer Wrist HR ja kännykässä Suunnon appi. Silti se, mitä yhteenvedossa raportoitavat ATL, CTL, TSB ja TSS todella ovat, on itselle hieman mysteeri. Ihmettelen vain, kun tietojen mukaan vireyteni on välillä totaalisen miinuksella.

Kun sitten kerrankin oli aikaa, lähdin selvittelemään näitä kirjainyhdisteitä. CTL kuvaa kunnon kehittymistä pitkällä aikavälillä. ATL puolestaan kertoo lyhytaikaisen rasituksen antamaa väsymistä. Jos harjoittelen paljon, väsymys lisääntyy kuntoa nopeammin.

TSB taas vertailee pitkäaikaista ja lyhytaikaista harjoittelua ja viestii siitä, miten olen sopeutunut harjoittelun rasitukseen. TSS puolestaan liittyy kuntoilun intensiteettiin ja kestoon ja kertoo, kuinka rankka yksittäinen urheilusuoritus oli.

Tarkempi tutkailu paljastaa, että CTL on itseasiassa viimeisen 42 päivän painotettu, TSS:n päiväkohtaisista luvuista laskettu keskiarvo. Painotettu luku tarkoittaa sitä, että viimeiset treenit vaikuttavat lukemaan aiempia enemmän. ATL on puolestaan viikon painotettu keskiarvo ja TSB näiden kahden (CTL-ATL) erotus.

Kaikki nämä luvut perustuvat yksittäisten treenien intensiteettiin ja kestoon. Treeniin, kuten juoksulenkin TSS.n vaikuttaa puolestaan sydämen syke. Siinä missä tunnin kova juoksutreeni antaa 100 TSS pistettä, samaan lukuun saattaa päätyä kolmen tunnin pyörälenkillä.

Tutkailenpa hieman omia lukemia. pyöräillessä korkeimpaan TSS lukuun (97) pääsin, kun matkaa kertyi hieman yli 61 kilometriä. Silloin viimeisessä ylämäessä tiesi jo hetken polkeneensa. Tunnin 20 kilometrin pyöräilyn TSS jää 28:n ja samaan lukuun pääsen lyhyellä puolen tunnin juoksulenkillä. Juoksumatkan ja ajan pidentyessä TSS kasvaa. Hidas koiran kanssa tehty (päivittäinen) kävely sen sijaan antaa vain 8 pistettä.

Uskon, että tapani mitata tekemisiäni vaikuttanee melkoisesti lukuihin. Kävelen, juoksen tai fillaroin näin syksyisin lähes päivittäin. En kuitenkaan sporttaile juurikaan mäkitreenejä tai tee muitakaan intervalli- tai tempojuoksija. Ne tulevat ohjelmaan vasta, jos olen osallistumassa johonkin kisaan, jolloin myös yksittäiset lenkit pitenevät.

Tänä vuonna mitattuja suorituksia on tähän mennessä 508 ja liikuttuja kilometrejä on vain hieman yli 1800. En ole koronan takia tähdännyt mihinkään tiettyyn juoksuun, eikä treenaamiseni ole ollut mitenkään tavoitteellista. Olen vain keskittynyt kunnon ylläpitämiseen, ja se näkyy luvuista. Treeni on kevyttä ja intensiteettiä tulisi kasvattaa, jos edessä olisi jokin kisa.

Uskon, että kelloni seuraa erilaisia aktiviteettejani hyvin ja kertoo kuntoni suunnan. Otaksun kuitenkin, että numerot olisivat erilaiset, jos en mittaisia kaikkea, kuten koiran kanssa tekemääni tallustelua. Myöskin lukemien lähtökohtana oleva, sydämen sykkeeseen perustuva mittaus ei ole aina kaikkein luotettavin, koska olen tyytynyt ranteesta tapahtuvaan mittaamiseen. Ja sykkeeni, mistä olen aiemminkin kirjoittanut, on jo omalukunsa.

Apin antamia lukuja on hyvä kuitenkin oppia seuraamaan. Jos luvut ovat samat viikosta toiseen, ei kehity. Toisaalta taas luvuista näkee, jos harjoittelu on kuntotasoon nähden liian haastavaa.

Luvut auttavat myös valmistautuessa tulevaan juoksutapahtumaan. Niinpä tulevan kevään päätapahtumassa CTL:n tulisi olla mahdollisimman korkea ja ennen tapahtumaa tapahtuvan viimeisten viikkojen kevennyksen tulisi näkyä ATL:n ja CTL:n tippumisena ja suoritusvalmiuden (TSB) muuttumisena positiiviseksi.

Aina lukuja ei kuitenkaan tarvitse tuijottaa. Välillä on hyvä luottaa omaan fiilikseen ja juosta ja liikkua sillä tahdilla, mikä tukee kulloista tilannetta. Näin ylimenokaudella voin siten tehdä erilaisia kuntoa ylläpitäviä treenejä kuten ennenkin – huolestumatta siitä, jos luvut välillä pomppivat suuntaan jos toiseen.

juoksu, juoksukengät, lenkkikengät, Varusteet

Mitä kuuluu Asicseillemme

Saimme vajaa vuosi sitten testattavaksemme useammat Asicsin lenkkarit. Kirjoittelimme silloin juttuja uudenkarheista lenkkareista, mutta onko kokemuksemme pysynyt samana?

Anu: testissä olivat Asics GlideRide -kengät, jotka päätyivät loppujen lopuksi siskontyttärelle. Tykkäsin kyllä kovasti niistä, tavallaan. Mutta joku juttu kuitenkin ärsytti. Ehkä se, että kengät tuntuivat yllättävän painavilta, vaikkei painoa sitten kuitenkaan ole enempää kuin 285 g. Nuo testikengät olivat GlideRide ykköset, ja uudempaan malliin Asics onkin saanut painoa tiputettua reippaasti. Naisten versio painaa uudistetussa mallissa vain 235 g.

Juoksen tällä hetkellä enimmäkseen Hoka OneOne Cliftoneilla, joilla on painoa jokseenkin saman verran kuin Asicsin uusilla. Hokat rullaavat kivasti ja sujahtavat muutenkin jalkoihin mukavasti. Kenkiä on kyllä käytössä aikamoinen määrä; juoksumatolla sutkuttelen enimmäkseen Saucony Kinvara kympeillä, metsässä kipittelen Merrelleillä ja nopeahkoille asfalttipyrähdyksille valintani on Saucony Kinvara 12. Hokat ovat kuitenkin tämän hetken bestikseni. Glideriden sisarkenkä Evoride päätyi puolivahingossa kenkärepertuaariini, ja niitäkin käytän juoksumattokenkinä. Mukavan kevyet ja hengittävät.

Miksi GlideRidet sitten lopulta päätyivät sukulaistytölle – ja vieläpä lähes käyttämättöminä? Ehkä siksi, että jalkani eivät jotenkin ikinä tottuneet siihen erikoiseen pehmustepötkylään, joka kulkee pitkittäin kengänpohjassa. Se tekee toki askelluksesta uneliaan pehmeän, mutta samalla se sai minut tuntemaan, että tasapainoaistini on tippunut kyydistä. Ja arvelisin, että ne ovat paremmat sellaiselle juoksijalle, joka ei tassuttele näin vahvasti päkiällä kuin minä.

Ei enää niin valkoiset GlideRidet

Sirpa

ASICS Gel-Lyte Modern Tokyo oli villi kenkävalinta alunperinkin. Kun maksutta sai, päätin tietoisesti testata jotain, mitä en itse kaupasta ostaisi.

Asics sinänsä on minulle tuttu merkki. Tykkään heidän urheiluvaatteistaan ja ekat polkujuoksukenkäni olivat myös Asicset. Mutta Modern Tokyo oli niin kumma kenkä, että kolmen kokeilun jälkeen pari jäi hyllylle pölyttymään.

Juoksin näillä vain yhden pidemmän lenkin, minkä jälkeen parantelin kipeytynyttä polvea monta viikkoa. Se oli sitten siinä.

Tällä hetkellä odottelen, että postimies toisi kotiin vasta tilaamani päivityksen ykköskenkiin. Nuukana naisena hankin uudet Brooksin Ghostit edellisvuoden mallia. Väriä ei enää voi valita, mutta malli on edelleen vanha tuttu – minulle sopiva.

Katja

Minulle kengät tupsahtivat kotiin viimeisenä – pari kuukautta sisarten jälkeen, mutta testikenkiä tulikin sitten kaksin kappalein. Sain kokeiltavakseni sekä Gel Cumulus 22:set että NovaBlastit.

Vaikka värikkäämmät NovaBlastit ilahduttivat aluksi mustia Gel Cumuluksia enemmän, muodostui niihin erikoisempi viha-rakkaussuhde.

Aluksi jalkani kipeytyivät NovaBlasteilla lyhyilläkin lenkeillä. Hain juoksuasentoa ja ihmettelin askellusta, mutta vaikka kengät tuntuivat itselle sopimattomilta, jatkoin kuitenkin niiden käyttöä. Lopulta, joidenkin satojen kilometrien jälkeen kengistä tulikin yllättäin lempi juoksukenkäni! Olin vain harmikseni ollut näiden kenkien kohdalla ”sekakäyttäjä” eli sekä juossut että kävellyt niillä. Tämä on luonnollisesti pilannut pohjaa.

Jos nyt hankkisin uudet NovaBlastit, ottaisin ne ehdottomasti vain juoksulenkkikäyttöön ja käyttäisin niitä niin lyhyillä kun puolimaratonin mittaisilla matkoilla.

Ainoa matkan aikana ilmennyt miinus on kenkien nauhoitus. Nauhat tulee tuplasolmia, tai ne aukeavat varmasti. Myös kengän suu on hieman löystynyt ja jos kenkää ei sido hyvin, jää kengän yläosa avonaiseksi ja askeltaessa epätasaisella pinnalla kengän tuki nilkkaan on heikko. Muuten kenkä on varsin passeli ja tukee päkijäjuoksua hyvin.

Gel Cumulukset, joista odotin suosikkiani, ovat puolestaan jääneet vähemmälle kulutukselle. Kuten ajattelin aiemmin, ne ovat hyvin perinteiset perus lenkkarit.

Vaikken ole juossut Gel Cumuluksilla paljoakaan, toimivat ne moitteetta loppukesän puolikkaalla. Kengät muistuttavatkin yksinkertaisuudessaan aiempien vuosien Asicsin pitkän matkan kenkiä. Mitään ihmejippoja niistä ei löydy, mutta niillä matkaa mutkattomasti maratonin jos toisenkin.