Olemme kolme aktiivisesti ja monipuolisesti liikkuvaa siskosta kahdelta mantereelta: Suomesta ja USA:sta. Tervetuloa tutustumaan elämäämme! Aktiiviliikunta on yhteinen intohimomme, elämäntapamme ja energianlähteemme.
Puolisolla oli yksi ehto. Hän toivoi, etten valitsisi ”vain kerran elämässä” -tyyppistä kisaa, jota ei voisi tarpeen tullen siirtää tai jättää väliin. ”Ei mitään New York City Marathonia siis”, sovimme. Minullakin oli yksi ehto: treeniaikaa mahdollisimman paljon. Kun siis mietin, missä tapahtumassa juoksen ensimmäisen maratonini, jo helmikuussa vastaan tuleva Austin Marathon tippui heti vaihtoehdoista.
Texasissa suurin osa kokopitkistä maratoneista järjestetään loka- ja helmikuun välisenä aikana, koska silloin on riittävän viileää. Viimeiset asvalttimaratonit järjestetään huhtikuussa. Sen jälkeen on ennen myöhäissyksyä tarjolla lähinnä polkumaratoneja, joista monet juostaan yöllä. Ymmärrettävästi kisojen järjestäjät eivät halua kärrätä sairaalaan kuorma-autoittain ylikuumentuneita juoksijoita.
Tutuksi tullut mäki monien viikonloppupitkisten reitin varrelta.
Ensin treenipolun varteen valikoitui puolimaraton. Georgetown Half Marathon järjestetään tänä vuonna vasta toisen kerran. Pohdin sitä jo viime vuonna: Georgetown on meiltä katsoen se viereinen pikkukaupunki ja paikallinen kisa kiehtoi.
No, Georgetownin puolikas juostaan ensi viikonloppuna, ja jo toisen kerran ilman minua. Vaikka ilmoittauduin ja treenasinkin, osallistuminen kaatui taas siihen koronaan. Kipeänä ei ole lähtöviivalle asiaa, joten näin sitä ollaan ollaan hyvän matkaa suunnitelman B puolella jo ennen varsinaisen maraton-harjoittelun alkamista.
Täälläkin sataa, tuulee ja miltei pakastaa. Talviharjoittelu voittaa silti mennen tullen kesätreenit +40 asteessa.
Puolikkaan valittuani aloin silmäillä maalis- ja huhtikuun tapahtumia. Huhtikuun puolella kisakandidaatteja oli järkevän matkan päässä tarjolla kolme. Yksi Dallasin esikaupunkialueilla juostava karsiutui heti kättelyssä, sillä aiempien vuosien juoksijat olivat antaneet järjestäjille pyyhkeitä kuka mistäkin. Ihmiset olivat eksyneet reitiltä, juomat loppuneet huoltopisteiltä ja niin edelleen. Tämä ei siis kuulostanut sellaiselta kisalta, jonka ehdoin tahdoin haluaisi kokea.
Pitkään odottelin tietoa Silo District Marathonista Wacon pikkukaupungissa. Juoksin tässä kisassa puolikkaan vuonna 2019. Tapahtuma jäi mieleen hyvin järjestettynä ja reitti kauniina, joten olisin todella mielelläni mennyt Wacoon uudestaan. Kevään kisapäivää ei vain vieläkään ole julkistettu, joten alkaa olla varmaa, ettei maratonia ensi vuonna järjestetä. Paljon hyviä juoksutapahtumia on näinä pandemiavuosina kadonnut kokonaan.
Tapahtumanjärjestäjätkin toisinaan intoutuvat mukaan kiitospäivän jälkeisiin alennusmyynteihin. Sellaisen tuoksinassa laitoin nyt sitten ilmon sisään Waxahachiessa järjestettävään pieneen ultrakisaan. 50 mailin kylkeen tarjotaan myös lyhyempiä matkoja, mm. kokonainen maraton. Ultraajien vuoksi reitti pysyy auki 12 tuntia, joten maratonin juoksijoilla ei ole minkään valtakunnan aikapaineita.
Hachie50 on aiempina vuosina saanut kovasti kehuja hyvistä järjestelyistä, ystävällisistä vapaaehtoisista ja toimivasta reitistä. Maratonilla juostaan pääosin kevyen liikenteen väylää puistoisten (ja siten toivottavasti myös varjoisien) alueiden halki. Reitti on luuppi, jonka maratonin juoksijat taittavat kolmesti.
Luuppireitti on katsojille mukava: paikaltaan hievahtamattakin perhe näkee minut kolmesti. Juoksua on ehkä myös helppo suunnitella, kun reitti on jo ensimmäisen kolmanneksen jälkeen tuttu. Toisaalta toki mietityttää, että se kolmas kierros saattaa tuntua mahdottoman tylsältä.
Suunnitelmat ovat siis selvät, mutta kaikkea voi sattua ja joustomielellä täällä ollaan. Jos Hachie ei jostain syystä toteudu, suunnitelma B on kesämaraton. Sitä varten olisi sitten vain matkustettava johonkin toiseen osavaltioon hiukan viileämmän kelin perässä. Sekään ei ole hullumman kuuloinen vaihtoehto: suuressa maassa riittää kyllä vaihtoehtoja.
Yhdysvallat on suuri paikka ja juoksutapahtumissa riittää paljon tarjontaa. Mitä tänne kannattaisi tulla juoksemaan?
On kisoja, joiden vuoksi kannattaa matkustaa tuhansia kilometrejä ja kisoja, jotka kannattaa katsastaa, mikäli sattuu olemaan kulmilla. Molemmat voivat olla huikeita kokemuksia, joista jää elämänmittaisia muistoja.
1. Marathon Majors
New York City Marathon, Boston ja Chicago – kolme maailman suurista sijaitsee Yhdysvalloissa. Näihin kisoihin päästäkseen on joko alitettava osallistumiseen oikeuttava tiukka aikaraja jossakin sertifioidussa kisassa, juostava hyväntekeväisyysjärjestön nimissä ja sitouduttava tiettyyn varainkeruuminimiin (jonka maksaa tarvittaessa itse), voitettava osallistumisoikeus arvonnassa tai osallistuttava kansainvälisen matkanjärjestäjän kiintiössä. Sanovat, että Chicagoon olisi näistä kolmesta helpointa päästä, mutta ”helppo” ei siinäkään kohtaa liene oikea kuvaus.
San Diegon puolimaratonilla maali sijaitsi stadionilla. Helppo paikka perheelle ja kannustajille!
2. Muut isot kisat, joita varten kannattaa matkustaa
Tähän kategoriaan voi kuulua monenmoista, riippuen siitä mitä itse hakee. Jos haluaa juosta eksoottisessa ja trooppisessa kohteessa, USAn neljänneksi suurin, Havaijilla juostava Honolulu Marathon olisi varma valinta. Big Sur International Marathonin reittiä Kaliforniassa taas pidetään yhtenä kauneimmista, ja samaan hengenvetoon aina sanotaan, ettei reitin ylämäkiä kannata aliarvioida. Jos mäkisistä reiteistä kuitenkin sattuu tykkäämään, on ilman muuta juostava San Francisco Marathon. Itseään maan nopeimmaksi reitiksi mainostavalla Utah Valley Marathonilla juostaan sen sijaan koko matka alamäkeen.
Walt Disney World Marathon (Florida) juostaan tietysti Disneyn huvipuistossa, ja se on kisana aivan omanlaisensa. Juoksijat tapaavat pukeutua naamiaisasuihin, ja kesken reitin voi pysähdellä ottamaan selfieitä Disney-hahmojen kanssa. Selfietä saattaa tosin joutua jonottamaan pitkäänkin. Tapahtuma onkin ehkä enemmänkin jonkinlainen juoksujuhla kuin varsinainen kisa – nopeusennätystä tänne ei kannata lähteä tekemään.
Silo District Marathon (Waco, TX) vetää paljon matkalaisia, koska sen järjestäjät ovat TV:stä tuttuja.
3. Sarjakisat
USAssa on monia suuria ja pieniä juoksukisayrityksiä, jotka järjestävät juoksukisasarjoja tietyn teeman ympärille. Yksi tunnetuimmista on Rock’n’Roll Races, joka järjestää kisoja kaupungeissa eri puolilla maata. Rock’n’Roll-kisoissa on tarjolla elävää musiikkia pitkin matkaa, hassuissa asuissa juoksevia ihmisiä, kannustusta ja juhlahumumeininkiä.
Vacation Races puolestaan järjestää puoli- ja ultramaratoneja (jostain syystä ei kokomaratonia) USAn huikeimmissa maisemissa kansallispuistojen tuntumassa. Lainsäädäntö kieltää järjestämästä kaupallisia tapahtumia puistojen sisällä, joten reitit kulkevat kauniissa maisemissa aivan niiden liepeillä.
Monissa kaupungeissa toimii myös pienempiä paikallisia yrityksiä, jotka järjestävät juoksusarjoja erilaisilla teemoilla. Esimerkiksi Kaliforniassa California Brewery Running Series -yrityksen juoksut alkavat ja päättyvät paikallisten pikkupanimoiden liepeille, ja juoksijat saavat suorituksestaan tuopillisen palkkioksi.
Polkujuoksukisat ovat tavallaan oma maailmansa. Tunnetuimpia ovat tietysti sellaiset ultrapolkujen mammutit kuin vaikkapa Leadville, Western States tai Badwater – sekä omalaatuisuudessaan täysin omassa sarjassaan seikkaileva Barkley Marathons.
Täkäläisillä poluilla riittää kuitenkin tarjontaa hiukan maanläheisemmissäkin tunnelmissa. Suosikkilistoilla mainitaan usein mm. USAn vanhimpana jatkuvasti järjestettynä kisana mainostettu Pikes Peak (Colorado) sekä Kalifornian ensimmäiseksi polkujuoksukisaksi mainittu Catalina Island Marathon. Jay Peak Trail Races (Vermont) on puolestaan suosittu kaksipäiväinen juoksujuhla, joka tarjoaa juoksijoille erimittaisia matkoja aina 5K:stä lähtien. Erimittaisia matkoja on tarjolla myös joka vuosi loppuun myydyssä Silver Falls Marathon -tapahtumassa (Oregon), joka juoksuttaa kisaajat kanjonin halki ja useamman vesiputouksen alta.
Polkupuolella sarjajärjestäjien jättiläinen on luonnollisesti XTERRA, joka järjestää urheilukisatapahtumia kansainvälisesti muuallakin kuin USAssa. XTERRA tarjoaa erimittaisten polkujuoksukisojen lisäksi myös mm. multisport-, uinti-, melonta- ja mtb-tapahtumia. Hyvin suosittu Destination Trail puolestaan tarjoaa järjestään nopeasti loppuun myytyjä seikkailuhenkisiä polku- ja ultrapolkujuoksuja huikeissa maisemissa länsirannikolla (Kalifornia, Washington).
Monissa osavaltioissa toimii myös pienempiä, paikallisia juoksusarjayrityksiä. Yksi omista suosikeistani Tejas Trails, joka hyödyntää kisapaikkoina Texasin osavaltion luonnonpuistoja ja järjestää erimittaisia polkujuoksukisoja aina 5K-juoksuista ultramatkoihin. Toinen huikeita tapahtumia pystyttävä on Ultra Expeditions. Nimestä huolimatta tarjonnasta löytyy lyhyempiä ja pidempiä matkoja, sekä poluilla että kaupungeissa. Ultra Expeditions vie juoksijat Texasissa niin vuorille, metsiin kuin Meksikonlahden rantahietikoille.
Matkalla Grand Canyonille juoksimme paikallisen kisan Sedonan (AZ) huikeissa maisemissa.
6. Relays
Relay- eli viestijuoksuista tunnetuimpia lienevät Ragnar Relay -kisat. Nämä toimivat kahdella tavalla. Kaupunkiversiossa 12 hengen joukkueet taittavat noin 200 mailin matkan (~ 322 km) siten, että kukin tiimin jäsen juoksee kolme osuutta. Silloin kun ei juosta, matkataan asunto- tai pakettiautossa seuraavalle tapaamispisteelle. Polkuversion pituus on puolestaan noin 120 mailia (~ 193 km), ja kahdeksanhenkisten joukkueiden juoksijat kiertävät kolmea luuppia, jotka kaikki päättyvät takaisin leiripaikalle. Ragnar kannustaa juoksijoita kokoamaan joukkueet itse, mutta juoksijat myös huhuilevat toisiaan tarkoitukseen varatulla Facebook-sivustolla.
Monet – yllä mainituistakin – suuremmista juoksutapahtumista tarjoavat varsinaisen kisan yhteydessä viestimahdollisuuden. Esimerkiksi California International Marathonin, Anchorage Mayor’s Marathonin (Alaska) tai Dallasin maratonin (Texas) voi juosta joukkueena. Usein järjestäjä päättää sen, minkä kokoisia joukkueiden on oltava. Joskus joukkueeksi riittää kaksi henkeä, jolloin kumpikin osanottaja juoksee noin puolimaratonin mittaisen matkan. Välillä vaaditaan 4-5 juoksijaa.
Joukkuejuoksuista kiinnostuneiden kannattaa googletella sellaisilla hakusanoilla kuin ”running event” tai ”running festival” – tarjontaa kyllä riittää.
Redondo Beachilla Los Angelesin tuntumassa juostaan kauniilla rantareitillä 5K itsenäisyyspäivän aamuna.
6. Jos satut olemaan maisemissa
Jos nyt et varta vasten matkustanut Yhdysvaltoihin juoksemaan, mutta olet maisemissa esimerkiksi työn tai perheloman puitteissa, kannattaa juoksijan aina tarkistaa mitä lähistöllä sattuisi olemaan tarjolla. On nimittäin melko varmaa, että jotain löytyy. Missä tahansa kaupungissa tuppaa aina olemaan jokin varainkeruu- tai muu hyväntekeväisyysjuoksu (usein 5K tai 10K), johon voi vallan mainiosti hypätä sekaan sen kummemmin treenaamatta.
Kaikenlaisissa kyläjuoksuissa näkyy yleensä aina sekä kävelijöitä että juoksijoita, joten omasta vauhdistakaan ei tarvitse olla huolissaan. Olenpa kerran väistellyt jotakin rollaattoriakin osallistuttuani Color Run -tapahtumaan. Niissä juoksijat saavat valkoisen t-paidan, jonka on tarkoitus juoksun aikana värjäytyä kirjavaksi, kun juoksija ohittaa värijauhepisteitä. Hauska koko perheen liikuntatapahtuma, mutta ei siis oikeastaan juoksu.
Pikkujuoksuja järjestetään myös kaikenlaisten juhlapäivien kunniaksi. Isoimpia näistä tapaavat olla kiitospäivän ympärillä järjestetyt Turkey Trot 5K:t. Nämä kuuluvat monien sellaistenkin juhlanviettoon, jotka eivät tarkoituksella yleensä juokse. Juoksemalla voi juhlia myös mm. veteraanien päivää, joulua tai itsenäisyyspäivää. Alueen ilmastosta vähän riippuu, mikä missäkin on suosittua. Esimerkiksi Texasissa itsenäisyyspäivän juoksut eivät ole kova juttu, koska tyypillisesti täällä on silloin 100 fahrenheittia (+ 38 C) lämmintä ja tuskaisan kosteaa.
Myös ihan vain pienelle turistikierrokselle saattaa eri kaupungeissa päästä juosten. Go Running Tours -niminen yritys järjestää yksityiskierroksia useissa eri maissa. Esimerkiksi Austinissa maisemankatselujuoksuissa on jopa valinnanvaraa. Ja voihan sitä toki juosta ihan vain itsekseenkin, muuten vain. Silloin on vain turistina oltava ehkä vähän enemmän hereillä kuin omilla kotonurkilla ja katsottava hiukan, minne ja mihin aikaan vuorokaudesta tossujaan ulkoiluttaa.
Hyviä sivustoja, joilta juoksuja voi hakea, on useita, eikä sellaista tunnu olevankaan, jolta löytyisivät aivan kaikki tapahtumat. Itse käytän säännöllisesti mm. Running in the USA -hakemistoa sekä Ahotu-, Lets Do This– sekä Active-sivustoja. Aivan mahtava tietolähde on Race Raves, jossa voi tutustua koko maan juoksutapahtumatarjontaan, lukea juoksijoiden arviointeja – ja etsiä kipinöitä huikeita tulevia unelmia varten.
Juoksukalentereita on jos jonkinmoisia, ja silti on joskus vaikea löytää tapahtumatietoja. Harmittaa kauheasti, kun jälkeenpäin kuulee, että jossain on ollut joku kiva juoksu, eikä itsellä ole ollut siitä mitään hajua! Siitäpä se ajatus sitten lähti: kootaan tähän postaukseen ainakin ne oman juoksuelämän aikana eteen tulleet kivat tapahtumat, joista voi olla iloa muillekin. Matkan pituudella ei ole tässä jutussa nyt väliä: tosi hyviä hyrinöitä on tullut niin viiden kilometrin kuin viidenkymmenen kilometrin juoksutapahtumasta.
Tukholman maraton: Postaus löytyy vaikkapa täältä. Takuuvarmasti kiva tapahtuma, hyvin järjestetty ja helppo osallistua. Miinus on se, että osuu yleensä koulujen päättäjäisviikonlopulle. Aina on lähipiirissä tai sen liepeillä joku, jolla on ylppärit tai muut valmistujaiset. Selittele siinä sitten, että juokset mieluummin. Mutta kannattaa mennä, Tukholmassa on aina hyvä fiilis. Ehkä toinen miinus on se järjetön Västerbron silta, joka kiivetään kahteen kertaan. Uusitulla reitillä nousua on vieläkin enemmän kuin aiempina vuosina. Mutta voihan siinä ottaa muutaman kävelyaskeleenkin, ja sitten taas kiristää vauhtia, kun alamäki alkaa. Maalialueella on hyvät jälkitarjoilut. Jos reissuun lähtee laivalla, sielläkin on yleensä mukavat säpinät juoksun jälkeen.
Vantaan maraton: tasainen reitti, mäkiä saa etsimällä etsiä. Miinuksena ajankohta: aina sataa, tai jos ei sada, sateen uhka on päällä. Ja osuu tyypilliseen flunssakauteen. Mikään ei kismitä enempää kuin se, että olet ilmoittautunut etkä starttaa. Siinä joutuu aina koettelemaan itseään – lähteäkö toipilaana/flunssan ensioireita potevana, vaiko ei. Tietenkin vastaus on ei, mutta aina se päätös on yhtä vaikea. Postauksia luettavissa täältä, tuolta ja sieltä.
HRD (Helsinki Running Day: puolikas ja kokonainen): täällä on tullut juostua monet kerrat. Ilmoittautumisen ajankohtana odotukset ovat yleensä suuret, mutta päivän koittaessa realismi iskee. Ei tullut taaskaan treenattua riittävästi, kevät yllätti juoksijan. Miinusta siis, että niin aikaisin keväällä. Vielä ei ole ennättänyt orientoitua kesän juoksukauteen. Mutta yksi Suomen tunnetuimmista tapahtumista, ihme ettei ole suurempaa suosiota sitten kuitenkaan saanut. Yleensä hyvät järjestelyt, hyvä reitti, hyvät reittitarjoilut. Jos tykkää isoista tapahtumasta, kyllä tämä kannattaa kokea. Tunnelmia voi lukaista täältä ja tuolta.
Espoon rantamaraton/puolikas: Ennen niin mäkinen ja kamala. Uusittuna tasainen ja merellisen ihana. Maratonilla lähes sama reitti kipsutellaan tuplana. Ajoittuu syyskuulle, jolloin ilma on vielä suhteellisen lämmin. Saman tapahtuman ympärillä on myös rantakymppi ja Aalto10. Rantamaratonille toivoisi enemmän osallistujia – ihmiset kun luovat sen tunnelman. Viimeisimmästä puolikkaasta fiilistelyä täältä.
Salon maraton (Andy)/puolikas: Takavuosina tuli juostua täällä monena vuonna. Sitten se jotenkin jäi. Harmi, että jäi, sillä pieneksi tapahtumaksi tämä on oikein kiva. Andy on järjestelyjen henki ja sydän; tämä on niitä tapahtumia, jotka pitkälti nojaavat yhden aktiivin innostuksen varaan. Salossa on kiva juosta, sinne on helppo mennä ja sieltä pääsee myös yöksi kotiin. Suhteellisen tasainen reitti. Miinusta on se, että reittiä suhataan tosi monta kertaa. Rapsaa ei tästä blogista löydy, sillä viimeisin Salon maraton tuli juostua aikana ennen blogia. Sieltä Anulle napsahti pariin kertaan jopa sijoituspokaali – hyvät muistot siis!
Helsinki Twilight Run: Välillä heinäkuun loppuun ja toisinaan elokuun puolelle asettuva kesäillan puolikas. Tapahtuma on mutkaton. Reitti on mukava ja maisemat merellisen kauniit. Välillä juostaan asfaltilla ja toisinaan pieniä pätkiä hiekkapohjalla. Tästä enemmän sieltä ja täältä tai tuolta!
Porvoon mitalla: täältä löytyy juttua Porvoon juoksuun valmistautumisesta, ja tuolta sitten itse juoksusta. Porvoo itsessään on viehättävä pikkukaupunki. Vanha Porvoo on idyllinen, ja juostessa saa fiilistellä menneiden aikakausien havinaa. Pieni tapahtuma, vähän juoksijoita. Jos tykkää pikkujuoksuista, tämä kannattaa käydä kokeilemassa. Nopeimmat saavat palkkioksi Porvoon mitalla -mittamukit. Me hitaammat hankimme sellaiset itse. 🙂
Sohvaboikotin uudenvuoden juoksu: Uusi vuosi lupailee parempaa ja ehompaa elämää. Siksipä aattojuoksu sopii kuin nenä päähän. Kun nyt juoksen, varmasti tuleva vuosi tuo tullessaan pelkkää hyvää. Vaurautta, juoksukuntoa, treenatun kropan. No, ei ole tuonut, mutta hyvä tapahtuma silti. Juoksun jälkeen on tarjolla glögiä ja pari piparkakkuakin. Sen jälkeen voi sitten hyvällä omallatunnolla siirtyä juhlistamaan vuoden vaihtumista. Miinusta on se, että ikinä ei tiedä, pitääkö valita nastalenkkarit vaiko tavalliset. Järjestäjän syyhän se ei ole mitenkään, että luontoäiti on niin ailahtelevainen. Ratkaisuehdotus: irtoremmit, jotka voi laittaa lenkkareihin tarvittaessa. Ovat sen verran edulliset, että ei haittaa, jos toinen tai molemmat häviävät sinne poluille. Kiva tapahtuma, kannattaa mennä! Postaus täältä.
Kaarinan rataultra: Jos ultrajuoksu on ihan must, ja jos kuulut niin outoihin, jotka saavat kiksejä urheiluradan kiertämisestä, tämä on juuri Sinun juttusi. Ja tokihan suuntaa vaihdetaan kolmen tunnin välein, joten ei se niin puuduttavaa ole, kuin voisi kuvitella. Tässä on sitä jotain, mitä on vähän vaikea selittää. Luepa tästä!
Salla Midnight Trail Run: Keskikesän yöttömässä kesäillassa ja mahtavissa Lapin maisemissa juostava, pieni, mutta kovatasoinen polkujuoksutapahtuma, minne on kiva mennä, jos kesälomareissulla pyörii niillä seuduilla. Järjestelyt toimivat mutkattomasti. Reitti on vaihteleva ja melko haastava, ja matkaksi voi valita lyhyemmän tai pidemmän 24 kilometrin matkan. Fiiliksiä voi lukea täältä.
Kopparnäs Coast Trail: Reitti on kyllä yksi kauneimmista, joita on tullut rämmittyä. Nimenomaan rämmittyä, sillä tämä on polkujuoksu, jossa polkuja ei ole. On kallioita, risukoita ja kaikenlaista alustaa. Pitempi matka on 18 kilometriä: siitä postaus täällä. Mahtavat kiksit saa lyhyemmältäkin taipaleelta, sillä maisemat ovat vertaansa vailla. Rapsa löytyy täältä.
Kuva: Poppis Suomela. Zoomattu alkuperäisestä kuvasta; alkuperäinen on tarkempi ja laadukkaampi, koska ammattikuvaaja….
Nuuksio Bodom trail: Erittäin hyvin järjestetty polkujuoksutapahtuma, missä matkojen pituudet vaihtelevat. Tapahtuma kerää paljon osallistujia, eikä polulla juosta ainakaan yksin. Lisää voit fiilistellä blogista.
Espoo Trail Run: Useita kertoja vuodessa järjestettävän polkujuoksutapahtuman taustalla häärivät Espoon Akilleksen suunnistajat. Tapahtuma sopii niin aktiivijuoksijoille kuin harrastelijoillekin. Koko perhe voi tulla mukaan, ja tuotto käytetään lasten ja nuorten harjoitustoiminnan kehittämiseen. Matkojen pituudet ovat 3, 7 ja 14 kilometriä. Tunnelmia täältä.
Paukunharjun polkujuoksu: Kylätunnelmainen, Hyvinkään Hiihtoseuran ja Hyvinkään Juoksijoiden järjestämä polkujuoksutapahtuma Hyvinkään Hiihtoseuran majalta. Matkat vaihtelevat 8,5 km:stä puolikkaaseen. Kotiintuomisiksi saa mukavan palkintokassin. Omat luokkansa kisailijoille ja harrastajille. Mukava metsäinen juoksu.
KK Nuts: Ehkäpä suomen paras ja kaunein polkujuoksutapahtuma, mille osallistumisen kipinä kyti pitkään. Matkat vaihtelevat 14 km:sta 160:een. Ehdottomasti kisa, jossa kannattaa käydä. Kokemuksista voit lukea täältä.
Länsiväyläjuoksu: Alkukevääseen ajoittuva, mukava tapahtuma. Tähän aikaan vuodesta on hyvä mitata omaa juoksukuntoaan tai juosta muuten vaan alkukesän ensimmäisiä pitkiä lenkkejä. Matkoja on lyhyestä kävelystä 17 kilometriin. Reitti on kaunis ja vaihteleva ja tapahtuma vetää osallistujia. Täältä on jokaisella kerralla jäänyt takataskuun varsin mukavat fiilikset.
Jyväskylä Finlandia: Jos klassinen musiikki saa aikaan värinöitä, tässä tapahtumassa värinät ovat pelkkää plussaa. Kaunis järvireitti, matkan varrella kajahtelee Sibelius aidon orkesterin soittamana. Ehdottomasti juoksu, joka pitää kokea. Rapsaa ei valitettavasti ole tästäkään, sillä edellisestä juoksusta on jo vierähtänyt aikaa. Mutta ehkäpä tulevaisuudessa…
Forssan puolimaraton/maraton (Suvi-ilta): Kiva kesäkuinen tapahtuma, jossa väkeä riittää. Lajeja riittää kaikille; on pitkää ja lyhyttä matkaa, ja rullaluistimillakin voi sutkutella. Monet paikalliset kokoontuvat reitin varrelle kannustamaan. Postausta ei ole, sillä viimeksi tuli juostua tässä tapahtumassa vuosia sitten, kauan ennen kuin aloitimme bloggaamisen. Hmmm, ehkä Forssaankin kannattaisi mennä uudelleen.
Joulujuoksu: Pelastakaa lapset ry:n juoksutapahtuma, missä hölkätään, juostaan tai kävellään viiden kilometrin mittainen lenkki Töölönlahdella ja tuetaan osallistumismaksulla hyvää asiaa. Osallistujille on jaettu mitalin sijaan samanväriset pipot. Tapahtuma, jossa voi juosta ystävien kanssa pikkujouluhengessä. Kaupan päälle saa vielä iloisen mielen. Postausta ei löydy tästäkään, mutta pistetäänpä tämäkin tulevien juoksujen suunnitelmalistalle.
Helsinki Midnight Run: Tapahtuma, joka lupaa tunnelmaa – ja pitää lupauksensa. Matkoina 5 tai 10 kilometriä pimenevässä Helsingin illassa. Sateettomana syysiltana aivan paras juoksu Helsingin keskustassa. Juoksutunnelma säilyy alusta loppuun huikeana. Hehkutusta löytyy enemmän täältä.
+10 astetta ja pimeää! Oli ennakkoajatus Helsinki Midnight Runista viikkoa ennen kisaa, kun päähänpistosta ilmoitin itseni ja jälkikasvuni mukaan tapahtumaan. Olin totaalisen väärässä!
Kisa oli yhtä iloa ja väriloistoa! Pimeydestä ei ollut tietoakaan. Lähtö oli jokaisen juoksuryhmän kohdalla yhtä näyttävää. Soihdut suhahtelivat ja lähtölaskenta huusi viimeiset sekuntinsa ennen lähtölaukauksen kajahdusta.
Lähtö
Ihmisiä oli kannustamassa kaikkialla. Kadunvarsilla, parvekkeilla, ikkunoissa. Soittamassa musiikkia, taputtamassa, huutamassa tsemppiviestejä. Aina, kun vähänkin oli vaipumassa juoksutapahtumissa usein iskevään yksitoikkoiseen juoksukoomaan, jostain nurkantakaa alkoi kuulumaan seuraavat rumpujen pärinät ja fanfaarit. Valoa ja elämää oli kaikkialla.
Olin neuvonut poikaa himmailemaan ensimmäisen kilometrin nousut, mutta niin hän vain porhalsi hyvää vauhtia ja päätin roikkua mukana. Reittiä ei tarvinnut miettiä. Kisassa pakollisena oleva keltaisten paitojen vana velloi koko matkan edessä ja takana.
Jotkut muistivat lähdössä juoksijoille oikean käden nostolla vannotetun säännön juosta oikealla ja päästää nopeammin juoksevat ohi vasemmalta. Silti moni, etenkin loppumatkan kulkija oli arvioinut vauhtinsa väärin ja leveinä kulkevia, käveleviä menijöitä sai kierrellä ja väistää.
Kisakatsomot sekä saaresta, että Teksasista kertoivat minun alittaneen maalissa tunnin ajan, mutta ajanoton jatkuneen virtuaaliseurannassa pitkään, vaikka olin pysähtynyt. Minulla ja pojalla juoksu kulki ja viimeiset kolme kilometriä sujuivat kuin siivillä. Lopussa oli energiaa kiristää vauhtia entisestään.
Vaikka kisa-aika jää ehkä mysteeriksi, oli Helsinki Midnight Run kokemuksena ehkä yksi parhaista. Tapahtuman järjestelyt toimivat. Kisa muistutti tunnelmaltaan Tukholman maratonia ja monet infopisteen henkilöistä puhuivatkin ruotsia.
Koin myös plussana Craftin valmistaman kisapaidan käytön. Rintamuksiin ei tarvinnut näprätä juokunumeroita ja riitti, että sutaisi ranteeseen ice-tiedot ja ajanottoshipin kenkäänsä. Hieman tosin huolestuimme kotona, kun kenkään ja käteen kiinnitettävät numerot eivät täsmänneet keskenään tai netin lähtijälistan kanssa. Kun myös tytär oli noutanut molempien juoksunumerot ja juoksupaidat Stadiumista Helsingistä, ei meillä ollut samaan pussiin sullotuista lipuista mitään käsitystä, kumpi oli minun, kumpi poikani.
Bajamajoja riitti, eikä jonoja juurikaan syntynyt.
Juoksulippuja tapahtuman infopisteellä selvittäessämme emme ehtineet nauttimaan kisakuulutuksista ja tapahtumakojuista, kiiruhdimme vain Bajamaja käynnin jälkeen omaan lähtöryhmään, mikä oli merkitty mainospahvilla. Koska koko 4A lähtömme tuntui keräävän suuren määrän juoksijoista, sulloutuminen maalisuoralle ja maaliviivan ylitys vei luonnollisesti hetken aikaa.
Ennakkoon mielessäni yksitoikkoiseksi ajattelemani reitti yllätti positiivisuudellaan. Reitti oli vaihteleva mukulakivineen, muutamine hiekkatiepätkineen sekä asfaltteineen. Mukaan mahtui kaaria ja loivia nousuja sekä laskuja.
Yhdessä juoksijat
Mielenkiintoiseksi ja erityiseksi tapahtuman teki se, että se oli minun ja poikani ensimmäinen yhdessä juostu kisa. Kiva huomata, että jokin pieni siemen on lähtenyt itämään, kun autossa kotimatkalla pohdittiin milloin seuraava, pidempi matka olisi mahdollinen!
Taitaa olla kolmas kerta, kun juoksin Helsinki Twilight Run & Walk -tapahtumassa puolikkaan. Ensimmäiselle puolikkaalle saimme ystäväni kanssa osallistumisoikeuden arvonnan kautta. Toisella kertaa viipotin matkan ex tempore -hengellä, yksin. Tällä kertaa yritin houkutella kesälomaansa lopettelevaa siskoani seurakseni mukaan – turhaan. Niinpä starttasin maaliviivalta jälleen yksin.
Olin kuitenkin saanut kisakatsomoon uskollisesti lähteneistä teineistä seuraa. Mukana ollut nelijalkainen ystävämme satutti kuitenkin yllättäen tassunsa, joten verta vuotava raaja kiikutettiin pestäväksi ja paikattavaksi tapahtumapaikan ensiapuun juuri ennen starttia.
Tärkeimmät hoidetaan ensin.
Hämmästyksekseni lähtöpaikalle kertyi suhteellisen vähän juoksijoita. Suurin osa samaan aikaan startanneista tuntui valinneen matkakseen kympin. Ensimmäinen kierros meni mukavassa juoksijoiden tasaisessa letkassa. Jälkimmäiselle kierrokselle jatkoin yksikseni, kympin matkalaisten suunnatessa maaliin.
Toiselle kierrokselle lähdettäessä juomapisteellä tarjoiltiin myös geelejä. Päätin kuitenkin jättää geelin väliin ja pitäytyä vedessä ja urheilujuomassa. Geelin nappaaminen olisi ehkä kuitenkin kannattanut. Seuraavalle juomapisteelle oli matkaa ja yksin taivaltaessa motivaatio oli hukkua. Yritin vilkuilla usein kelloani, ettei vauhti omiin ajatuksiin uppoutuneena laskisi. Olinkin kiitollinen, kun Ruoholahtea lähestyessä aloin saavuttamaan edellä juoksevien selkiä.
Helsinki Twilight juoksun startti.
Tiesin entuudestaan, että Helsinki Twilight on tapahtumana pienehkö. Tänä vuonna se tuntui kuitenkin vieläkin pienemmältä. Ja vieläkin vaatimattomammalta. Huivi, joka osallistujille annettiin, oli sama edellisvuotisen kanssa eikä mitaleja jaeltu. Reitiltä puuttui myös puolimatkan ajanoton mittaaminen ja maalissa yhteistyökumppaneiden tarjoamiset kalpenivat monien, pienten tapahtumienkin rinnalla.
Kannustustakaan ei matkalla juuri herunut. Kerran vapaaehtoisena ollut tyttö huusi perään tsempit ja matkan varrelle sattunut, neljän teinin nelikko teki kohdallani mieltä ilahduttavia aaltoja. Myös yksi kanssajuoksija, kympin matkalainen, jaksoi kannustaa vastaantulevia innolla.
Huivi ja maalissa veden ja urheilujuoman lisäksi tarjotut eväät.
Vaikka järjestäjä oli kovasti satsannut reitillä oleviin ohjaajiin, istui osa heistä risteyksissä räpläämässä kännykkäänsä. Toiset taas heiluttivat käsiään niin, ettei reitin suunnasta saanut kysymättä selvää. Harva myöskään sanoi mitään. Illan pimetessä myös aiempien vuosien ongelma toistui. Punaiset reittinauhat eivät yksinkertaisesti erottuneet puiden oksilta ja juoksusuuntaa sai todella hakea.
Helsinki Twilight on sijaintinsa puolesta helposti saavutettavissa ja reittinä kaunis. Tapahtumana se sopii erityisesti kaveriporukan tai ystävien kesken juostavaksi, hyvänmielen lenkiksi. Ehkä sen avulla saatettaisiin myös innostaa uusia kävelijöitä ja juoksijoita tapahtumaan mukaan, jos sen tarjoamalle viiden kilometrin lenkille saataisiin vielä lisättyä ajanotto.
The Running Trio - Juoksusiskot 