40+ naisen hyvinvointi: vihreitä lehtiä ja raskasta rautaa

Amerikassa on tapana, että sekä yleis- että silmälääkäriä tavataan vuosittain perustarkastuksen merkeissä – ainakin jos on vakuutus, joka kattaa nämä käynnit. Viimeisimmillä käynneilläni molemmat asiantuntijat puhuivat samasta asiasta: vihreistä lehdistä. Nyt ei ollut kyse ympäristöpoliittisista julkaisuista, vaan ravinnosta. ”Olet sen ikäinen, että tarvitset näitä lautasellesi!” he vakuuttivat.

Nykyään koetan siis pilkkoa ruoan kaveriksi salaattia joka päivä, tai ainakin aina kun muistan. Lehtikaalia (kale) heitän itse ruoan sekaan, ja se sopiikin melkein ruokaan kuin ruokaan. Pinaatille yksi perheenjäsen on allerginen, joten sen korvaan pinaattikiinankaalilla (baby bok choy), jonka maku on jokseenkin samanlainen. Yhtenä päivänä kokkasin jopa collard greens – jonkinlainen lehtikaali tämäkin, mutta enpä löydä lajikkeelle nimeä suomeksi. Niitä tulee tuskin tehtyä toiste. Reseptin loppuosa meni nimittäin jotenkin näin: ”Keitä lehdet pehmeiksi, siihen menee suunnilleen kaksi tuntia.”

Kun tutkin asiaa huomasin, että vihreistä lehdistä tosiaan saa hyödyllisiä vitamiineja ja hivenaineita: rautaa, kalsiumia, folaatteja, antioksidantteja sekä C-, E- ja B-vitamiineja. Folaatit ovat tarpeen, kun keho muodostaa mielialaan vaikuttavia aineita, kuten serotoniinia ja dopamiinia. Vaihdevuosien aikana ja niiden jälkeen vihreät lehdet näyttävät myös tukevan sydän- ja verenkiertoelimistön hyvinvointia. Aika ihmeellisiä lehtiä!

Meidän nuorempi koirakin on oppinut syömään salaattia. Muun muassa. Emme vielä ole löytäneet ruokaa, jota se ei söisi…

Rautaa tulee siis ravinnosta, mutta myös rautaiset esineet ovat ikäiselleni naiselle tarpeellinen tuttavuus. Olen selkäsairasloman jälkeen palannut taas kuntosalille, ja jotta en rikkoisi itseäni enempää/uudelleen, palkkasin personal trainerin opastamaan treenejäni. Suosittelen tätä muuten lämpimästi jokaiselle salipirkkoilun aloittavalle. Rahallinen panostus toki kirpaisee, mutta väärillä tekniikoilla itselleen voi hankkia pysyvän vamman – kuten siis itsekin tein.

Ohjaajani on minua hiukan varttuneempi viisas nainen, ja hänen kanssaan olemme käyneet hyviä keskusteluja keski-ikäisten naisten liikunnasta. Olen vihdoin sisäistänyt, että jokaisen yli nelikymppisen pitäisi liikutella painavia esineitä. Viisaammat sanovat, että naisilla ikääntyminen menee jokseenkin näin: estrogeenin määrä vähenee, lihakset alkavat heikentyä. Ellei tilannetta vastaan taistele voimatreenillä, kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä lapsenlapset ovatkin yllättävän painavia, kun niitä nostaa syliin. Ymmärsin, että alkaa olla aika treenata tapahtumien sijaan elämää varten – sitä loppuelämää, jota haluan viettää. Kaikki haaveet kun vaativat toimintakykyä: matkustelu, lastenlastenhoito, pitkät vaellukset, työelämäkin.

Ohjaaja pisti minut treenaamaan treenaamista varten. Yksi treeniohjelma toteutetaan kokonaan bosu-pallon päällä.

Kun kerran olin aiheesta innostunut, kuuntelin vielä muutaman podcastin vaihdevuosi-ikäisten naisten painonpudotuksesta. Siihenkin voimatreeni on kuulemma mitä parhain keino. Kierre on siis tällainen: stressi – esimerkiksi kovan kardiotreenin aiheuttama – lisää kortisolin määrä kehossa. Estrogeeni pitäisi sen aisoissa, mutta sitä kun on siis vähemmän, kortisoli saa rellestää. Korkea kortisoliarvo tarkoittaa korkeita verensokeriarvoja, mikä sitten saa kehon tuottamaan insuliinia, ja kaiken tämän härdellin seurauksena naisen keskivartalolle kertyy rasvaa. Sepäs kiva. ”Ota iisimmin kardion kanssa”, neuvoi podcast-juontaja.

No minähän en selkähommien jälkeen vieläkään juokse, joten kardion saralla on todellakin hiljaista. Lupa kevyeen juoksun aloitteluun on, mutta varovaisten kokeilujen jälkeen keho sanoo ettei idea ole hyvä, enkä tohdi sitä uhmata. Juoksemisen sijaan suuntaan salille, ja väkisinkin mietin, että ehkä tämä on hopeareunus. Juuri nyt on painavien esineiden aika.

Takaisin telakalta: juoksuun valmistavia harjoitteita

Eilen valmistuin selkävaivoineni fysioterapiasta. Tällä kierroksella opin kehostani paljon, sillä ammattitaitoinen fyssari haastoi minua tietoisesti. Puhuimme paljon siitä, miksi mitäkin tehtiin, ja harjoitteiden kautta hän havainnollisti, mikä minussa oli vahvaa ja mikä heikkoa.

Oivalsin nyt lopultakin, että juoksijalla täytyy olla vahva keskivartalo ja vahva ylävartalo. Ilman hyvää tukilihaksistoa juoksun jatkuva iskutus on rangalle rankkaa – ja tämä vain korostuu sitten, kun juoksija on 40+ eikä keho enää anna kaikkea toheltamista anteeksi. Jos vielä jossakin on oireeton, piilevä valuvika – kuten meillä monilla on – niin pelkällä juoksulla saa itsensä aivan varmasti telakalle ennemmin tai myöhemmin.

Kun kerroin fysioterapeutille, että haluan palata juoksun pariin, hän lisäsi ohjelmaan juoksuun valmistavia harjoitteita. Nyt täytyy varoittavana sanana todeta, että nämä eivät kuuluneet ohjelmaan aivan ensimmäisinä. Olin hoidossa välilevyongelmien vuoksi, joten ennen kuin otettiin ensimmäistäkään juoksu- tai hyppyaskelta, tehtiin ainakin 5-6 viikkoa joka ikinen päivä vatsa- ja selkälihaksia vahvistavia harjoituksia. Alla kuvatut liikkeet eivät missään nimessä kuulu telakalla olevan juoksijan akuutin kivun vaiheeseen.

Ensimmäinen juoksu fysioterapian kotiläksynä: pehmeällä alustalla kävelyä 2 min., juoksua 1 min. X 3

Nopeat jalat

Aseta maahan eteesi jotakin, mikä toimii viivana. Sen tulee olla lyhyen, noin kolmasosa-askeleen päässä kohdasta, jossa seisot. Aseta ajastin viiteentoista sekuntiin. Viidentoista sekunnin ajan askella viivalle molemmin jaloin niin nopeasti, kuin mahdollista. Pienen tauon jälkeen toista harjoitus vielä kaksi kertaa. Harjoitus kehittää ketteryyttä, koordinaatiota ja nopeutta.

Video harjoitteesta täällä. Videolla kaveri vetää viivan yli, mutta toimiihan se noinkin.

Sivuhypyt

Aseta maahan kaksi merkkiä, noin 30-50 cm etäisyydelle sinusta, jos seisot merkkien keskellä. Etäisyys riippuu omasta pituudestasi, ponnistusvoimastasi jne. Siirrä merkkejä tarvittaessa. Aseta ajastin yhteen minuuttiin. Minuutin ajan hyppele merkiltä toiselle siten, että vain yksi jalka kerrallaan on maassa. Oikea jalka oikealle merkille, ponnista ja laskeudu vasemmalla jalalla vasemmalle merkille. Nopeus ei ole keskeistä. Pienen tauon jälkeen toista harjoitus vielä kaksi kertaa. Harjoitus kehittää tasapainoa ja yhden jalan ponnistusvoimaa.

Video antaa ideaa siitä, mitä ollaan tekemässä. Tässä leidi ei tosin käytä merkkejä ja kädet ovat vahvasti mukana toiminnassa.

Polvivedot kuminauhavastuksella

Kiinnitä kevyt jumppakuminauha johonkin tukevaan, joka ei lähde liikkeelle, kun vedät. Aiemmin muistan käyttäneeni suljettua ovea, jonka alta sujautin toisesta päästään isolle solmulle vedetyn jumppakumpparin. Kuminauhan toinen pää asetetaan nilkan ympärille. Vierellä on hyvä olla jotain, josta voit toisella kädellä ottaa tarvittaessa tukea (voimistelutangot ovat ideaali apuväline). Asetu seisomaan kohtaan, jossa kumppari on jännittynyt, mutta se ei vedä jalkaasi taaksepäin. Vie kuminauhallisen jalan polvi terävällä liikkeellä vartalon eteen. Samanaikaisesti tehosta liikettä vastakkaisen puolen koukistuneella kädellä: teet siis saman liikkeen kuin vauhdikkaassa juoksussa. Palauta jalka hallitusti taakse, älä anna kuminauhan määrätä. Toista 3 x 10 tai 3 x 15 kertaa kummallekin puolelle. Koeta pitää huolta siitä, ettet tuota liikettä heijaamalla vartaloa. Pidä keskivartalo tiukkana ja säilytä kuminauhassa kevyt jännite koko harjoitteen ajan.

Tällä videolla leidi tekee samaa niin, että kuminauhan toinen pää on tukijalan alla, ja tässä toisessa käytetään apuna kuntosalitaljaa.

Bird-dog alasvetolaitteella (talja)

Tämä on vaativampi muunnos bird-dog -liikkeestä. Aseta talja noin keskivartalon korkeudelle ja valitse siihen kevyt paino (esim. 2-4 kg). Tartu taljaan oikealla kädellä ja asetu seisomaan kohtaan, jossa talja on napakka. Oikea jalka tukijalkana kumarru lonkasta alkaen eteenpäin. Oikea käsi ja vasen jalka ojentuvat suoriksi, kunnes olet vaakatasossa kohti lattiaa. Nouse takaisin seisomaan edelleen oikean jalan varassa. Vedä samalla taljaa itseäsi kohti siten, että oikea käsi koukistuu kyljen viereen. Samanaikaisesti koukista vasenta jalkaa kohti keskivartaloa. Veto on rauhallinen – nopeus ei ole tärkeää. Toista 3 x 10 molemmille puolille. Tiukka keskivartalon tuki on olennaista koko liikkeen ajan!

Saman liikkeen voi toki tehdä myös ilman taljaa – harjoitus on kevyempi, mutta silti tehokas. Videolla tehdään seisova bird-dog ilman taljaa.

Bonus: uintiliike

Fysioterapiajakson loppupuolella tulin levottomaksi ja kävin itsenäisesti uimassa. Vaikka otin ensimmäiset kerrat varsin rauhallisesti enkä mitenkään treenaillut, uintiliike ärsytti selkää. Tästä kuultuaan fysioterapeutti lisäsi ohjelmaani uintiin valmistavan selkälihasharjoituksen.

Makaa mahallasi, tarkista että katse on kohti lattiaa, jottet turhaan rasita niskaa. Ojenna kädet suoraksi pään yläpuolelle. Nosta samanaikaisesti oikeaa kättä ja vasenta jalkaa suoraan kohti kattoa, sitten vasenta kättä ja oikeaa jalkaa. Noston ei tarvitse olla suuren suuri. Toista molemmille puolille 3-4 x 10.

Lyhyt havainnollistava video liikkeestä esim. täällä.

Kotiteatteri. Vanhan lattiaharjan vartta olen käyttänyt terapiassa opetettuun lantion/alaselän alueen liikkuvuussarjaan.

Vietin kuukausien aikana fysioterapiassa monta kymmentä tuntia, joten näin kymmeniä kanssakuntoutujia monenmoisine kohtaloineen. Jotkut olivat olleet onnettomuudessa, mutta toiset olivat aiheuttaneet onnettomuutensa aivan itse laiminlyömällä kehoaan vuosikymmenet. Jälkimmäinen ryhmä oli ehkä vielä surullisempi kuin ensimmäinen. Amerikkalaisessa yhteiskunnassa laiminlyönnin voi viedä äärimmäisen pitkälle, kun vain kulkee autolla aivan kaikkialle. Lopulta sitä sitten on kuusikymppinen, joka ei pysty enää edes istumaan kivuttomasti ja ryhdikkäästi. Vakuutuin tästä: ellei lihaskunnostaan pidä huolta, luvassa on kipua. Onneksi liike on kiva lääke!

Talven hiihtokohmelosta keväiseen juoksuun

Olen aiemmin vannonut, että juoksen läpi talven. Olen toki tehnytkin niin – ennen! Nyt ikääntymisen myötä lajikirjo on laajentunut. Pelkän juoksun sijaan talvisin pulahtelen jopa aikaisemman inhokkilajini pariin, ja menen uimaan. Mutta pääosin hiihdän ja kävelen. Juoksulenkkejä tulee talvella melko harvakseen.

Mutta, kun lumet sulaa, on auttamatta pakko sanoa heipat hiihdolle. Viimeinen sivakointi sujui lentäen. Kevätaurinko lämmitti kohmeloista pintaa ja lumen päälle kertynyt kosteus vei viimeisetkin kitkat suksen pohjasta. Vaikka yleensä ajattelen, että hiihto tekee hyvää myös käsivoimille, oli viimeinen hiihto niin kevyttä, ettei treeni paljoa rasittanut. Mieli kuitenkin hymyili.

Kevään viimeinen hiihto takana.

Eilen illalla kävin juoksulenkillä. Hölkkäsin hitaasti seitsemän kilometriä. Vaikka liikettä ja liikkumista on tullut lähes vuoden jokaisena päivänä, jäi kilometrivauhtini huomattavasti ominta vauhtia hitaammaksi. Lennokkuus oli menosta kaukana. Toki tienpinta oli vielä paikoin jäässä, mikä pakotti töpsyttelemään, mutta varsinainen syy oli juoksemisen puutteessa.

Mutta, lenkkien painotuksen lisääntyessä tossu kyllä kevenee ja meno tuntuu pian helpommalta. Toisin on sisarillani. Kumpikin juoksee läpi talven. Isosiskoni tekee liukkaimpien kelien lenkit juoksumatolla. Pikkusiskolle talvi tarjoaa parhaat kuukaudet maratonille valmistautumiseen ennen kuin lämpötilat nousevat Texasissa haastaviksi. Heidän on helpompi porskuttaa kohti kesää, kun juoksua on rytmittänyt säännöllisyys.

Ehkäpä nyt rauhassa juoksen totuttelevia lenkkejä viikon tai pari ja katson miten juoksukunto nousee. Sitten on aika pohtia, mihin tapahtumiin talven kunnolla on mieltä suunnata. Jälkikasvuille tosin huikkasin, että nyt olisi hyvä hetki haastaa äiti kisaamaan. Perheen nuoret kun ovat juosseet nyt läpi talven. Päihittäisivät äitinsä mennen tullen!

Liikunta, hormonit ja vaihdevuodet

Kuuntelin työmatkalla podcastia, jossa haastateltiin urheilulääketieteen ammattilaista, tohtori Stacy Simsiä. Aiheena oli urheilevien naisten suorituskyvyn ylläpitäminen ja parantaminen (!) vaihdevuosien aikana. Höristelin korviani. Asia käynee polttavan ajankohtaiseksi tuota pikaa, olenhan yli nelikymppinen – ja jotkut pienistä oppilaistani uskovat jo, kun leikilläni väitän olevani ainakin kolmesataa vuotta vanha.

Vaihdevuosilla tarkoitetaan siis sitä ajanjaksoa, jonka aikana naisen munasarjojen toiminta heikkenee ja viimein loppuu kokonaan. Koko ajanjakso voi erilaisin ja eritasoisin oirein kestää kuulemma kymmenenkin vuotta. Dr. Stacy Simsin mukaan useimmilla naisilla lähtölaukaus vaihdevuosiin kajahtaa neljännenkymmenen syntymäpäivän kieppeillä, ja naiset huomaavat tämän jälkeen kehonsa toimivan enenevässä määrin eri tavoin kuin ennen. Kun hormonien toiminta alkaa heittelehtiä, naiset saattavat kokea muutoksia mm. kuukautiskierrossa, mielialassa, unen laadussa ja määrässä sekä painonhallinnassa jo kauan ennen kuin tulee mitään sellaista klassista oireilua kuin kuumia aaltoja.

Voimatreeniä vähintään kahdesti viikossa, sanovat. Jos nyt edes sen kerran tekisin…

Dr. Sims totesi podcastissa, että suurin osa liikuntalääketieteen tutkimuksista on perinteisesti tehty niin, että testipopulaatioksi on valittu miehiä. Miesten ikääntyminen on lineaarista eivätkä ikävän ailahtelevat hormonihommelit samalla tavalla jyllää heidän elimistössään. Niinpä menopausaalisten naisten suorituskyvystä, sen ylläpitämisestä ja parantamisesta on viime vuosiin saakka ollut minimaalisen vähän tietoa – mikä tuntuu oikeasti tosi uskomattomalta. Yleiset ohjeet toki pätevät kaikille: liikunta on hyväksi, kaikki tarvitsevat voimatreeniä – mutta tarkemmin ottaen miten tämä kaikki optimaalisesti toimii?

Kuuntelin tarkkaan, kun Dr. Sims kuvaili 80 %:n vyöhykettä, jolla suuri osa meistä tyypillisesti liikkuu. Siis vähän liian kovaa tehtyjä kestävyyskuntoharjoituksia, jotka toistuvat samanlaisina päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen. Hän kannustaakin naisia monipuolistamaan liikuntaansa ja hakemaan ääripäitä: sekä todella kovia että aivan äärimmäisen kevyitä treenejä sekä lisää voimaharjoittelua. Tyytyväisenä koin sitten itseni aivan mallioppilaaksi, kun kovien ratavetojen jälkeen seuraavana päivänä liikuntani olikin vain ylettömän kevyttä kävelyä metsässä koiran ja puolison kanssa.

Lounasta ei kannata skipata!

Voimaharjoittelun suhteen en sitten olekaan aivan yhtä mallikas. Joitakin vuosia sitten tein voimatreenini uskollisesti, mutta kun työ alkoi viedä arjessa enemmän aikaa, vähät treeniajat jaettiin prioriteettilajeille. Dr. Simsin mukaan olen tehnyt pöhkön päätöksen. Naisten lihasmassa alkaa pienentyä neljänkymmenen ikävuoden jälkeen, ja alunperinkin naisen kehossa on vähemmän sen voimasortin lihassoluja kuin miehillä. Jos ei tilanteelle tee mitään, kahdeksankymppisiä juhlittaessa päivänsankarilla saattaa olla jopa puolet vähemmän lihasmassaa kuin neljäkymmentä vuotta aiemmin! Oma tavoitteeni on olla sellainen mummeli, joka vielä kahdeksankymppisenäkin osallistuu kulmakunnan juoksutapahtumiin: nyt on siis kaivettava painot esiin tyttären sängyn alta.

Sitten tietysti on se kysymys painosta. Mitä kummaa sille oikein tapahtuu? Podcastin juontaja kertoi omasta kokemuksestaan, joka meille monille naisille on valitettavankin tuttu: hän söi ja urheili kuten ennenkin, mutta kuin taikaiskusta painoa alkoi silti kertyä, eikä se tuntunut lähtevän pois millään poppakonstilla. Siis vaikka aina urheili eikä ikinä syönyt mitään.

Vika ilmeisesti olikin juuri siinä. Naisen ja etenkin urheilevan, oman tasonsa huipputuloksiin pyrkivän naisen keho toimii parhaiten, kun sille antaa polttoainetta, sanoo Dr. Sims. Hän kuvaili podcastissa tilannetta, joka minusta tuntui kovinkin omakohtaiselta. Aamulla on kiire, ei tule syötyä. Lounaalla on kiire, tulee syötyä niukasti. Töiden jälkeen pitäisi urheilla, mutta kehopa ei tunnu antavan parastaan – no ei tietenkään, kun eihän sitä ole ruokittu! Näin keho sitten oppii, että siltä vaaditaan suorituksia tilanteessa, jossa ravintoa ei ole tullut ja päättelee, että selviytymisen näkökulma vaatii nyt säästämään vähän varastoon. Tämän kierteen välttämiseksi naisten tulisi Dr. Simsin mukaan tarjota keholle polttoainetta sekä harjoitusta varten, harjoituksen aikana että siitä palautumiseksi.

Viimeksi rataa varjosti hiukan uhkaava taivas. Ehdin kotiin juuri ennen ukonilmaa.

Podcast oli kaikkinensa varsin tiukka tietopaketti ja jätti tärkeitä ajatuksen siemeniä. Nyt kun harjoittelen puolimaratonille, olen tarkoituksella pyhittänyt yhden päivän (edes sen yhden!) voimatreenille ja hakenut harjoitteluun polarisaatiota. Lisäsin viikkoon yhden juoksupäivän, jolloin harjoittelen Maffetone-metodilla ja toisen, jona painelen radalle vauhtileikittelemään tai juoksentelemaan esimerkiksi Yasso 800 -harjoituksia. Yritän muistaa, että kun ikää tulee lisää, keho ei enää anna tyhmyyksiä anteeksi samalla tavalla kuin nuorempana.

Selkärankaliikuntaa

”Niin, oliko sinulla vielä kysymyksiä?” Kerroin muistiinpanojaan kirjoittavalle lääkärille, että remissio-vuosien aikana liikuin aktiivisesti, ja erityisesti juoksin. Varovasti kyselin, voisikohan juokseminen jatkossakin olla ok – sitten kun keho sen sallii. ”Polviahan se kyllä kuluttaa, mutta juokse vain. Et sinä sairauttasi voi liikunnalla pahentaa”, lupasi lääkäri. Vastaus teki minut onnelliseksi. Myöhemmin näin hänen jopa kirjanneen potilaskertomukseen, että juoksu on potilaalle tärkeä harrastus.

Lääkärin määräämä lääkitys tuntuu onneksi sopivan minulle, toimintakyky alkoi palautua saman tien. Jo seuraavana päivänä esittelin perheelle uusia taitojani ylpeänä kuin taapero: katsokaa, pystyn kääntymään kyljeltä toiselle!

Viime viikkojen aikana olen saanut miettiä, miltä liikunta ja liikkuvuusharjoittelu nyt sitten näyttävät. Selkärankareuma on krooninen ja tulehduksellinen vaiva, eikä siihen lepo (onneksi) auta, päinvastoin. Lääkärini tavoitteena on löytää juuri minun tilanteeseeni sopiva lääkitys, joka ajaa tulehdusta alas. Minun tehtäväkseni jää vaikuttaa hyvinvointiini liikunnan, levon ja ravitsemuksen keinoin. Myönnän, että välillä se tehtävä tuntuu haastavalta: arjen kiireet ne eivät nimittäin yhtään ymmärrä hellittää!

Sohvan nurkkaan ei parane jäädä istuskelemaan. Siitä on nimittäin ihan kirjaimellisesti aina vain vaikeampi päästä ylös.

Netissä nivelystävällisten liikuntamuotojen listat mainitsevat yhä uudelleen pyöräilyn, uinnin ja kuntosaliharjoittelun. Juoksusta varoitellaan toistuvasti. Mietin, että onneksi sain suuni auki ja kävin omasta tilanteestani selkeän keskustelun! Varovasti juoksu-kävelen juoksumatolla ja pää tykkää. Kehon palautuminen osoittautuu kuitenkin hitaaksi ja arvaamattomaksi. Juoksukävely tuntuu kropassa kolme päivää ja maastopyöräilyn jälkeen saatan yöllä herätä vaikkapa siihen, että ranteita särkee.

Niin tylsältä kuin se kestävyysjuoksijan psyykestä tuntuukin, liikuntani perusrunko pötköttää nyt joogamaton päällä. Harjoituksia, joissa ranka ja rintakehä liikkuvat, kiertyvät ja taipuvat, pitäisi tehdä päivittäin. Terveyskylä-sivustolta löydän hyvät videot, jotka näyttävät muodostavan helpon, noin kymmenen minuutin mittaisen liikkuvuusharjoituksen. Myös Reumaliiton sivuilla oleva liikuntaopas tarjoaa kuvalliset, konkreettiset ohjeet mukavaan kotijumppaan. Englanninkielinen Everyday Health -sivusto vinkkaa, kuinka harjoittelu saadaan osaksi kiireistä päivää: venyttelythän voi tehdä telkkaria katsellessaan, kävelylle mennä työpuheluita hoitaessaan.

Viitisen kilometriä maastossa tuntuu tässä kohtaa ihan riittävältä. Viime vuosien aikana rakennettu lihaskunto ja kestävyys kannattelevat, mutta silti keho väsyy nopeammin ja palautuu hitaammin.

Hurskaista aikeista huolimatta harjoitteita ei todellisuudessa tule tehtyä ihan päivittäin. Joinakin iltoina töiden jälkeen liikkuvuusharjoitteluni näyttää enemmän joogamatolla nukkumiselta. Teinit naureskelevat ohikävellessään, että voi äiti, kylläpä tuo sinun treenisi näyttää rankalta. Mutta jos lepo on se, mitä keho kaipaa…

Tätä tämä nyt toistaiseksi on. Haaveilen kyllä päivästä, jona saan sanoa lääkärille, että nyt minä taas ihan oikeasti juoksenkin, enkä vain minuuttia silloin ja toista tällöin.