juoksu, Muu elämä

Yhteisjuttu: Iloista joulua!

Uusi vuosi sarastaa, ja uudet haasteet häämöttävät. Mutta mitä jäi käteen vuodesta 2021? Itse on helppo tarinoida sitä mitä mieli tekee, mutta vastauksista tulee jännempiä, kun kysymyksiin ei voi itse vaikuttaa..!

Kuusi Texasissa. Enemmän on enemmän!

Anu kysyy Sirpalta:  

Joulu Texasissa – mitä teillä puuhaillaan jouluaattona?  

Vietämme joulua joustavasti joskus aattona ja joskus joulupäivänä, riippuen siitä miten vapaat paikallisittain osuvat. Tänä vuonna perjantai on puolisollakin vapaapäivä, joten luultavasti joulumme on silloin. Olemme kotona perheen kesken ja edellisvuosien tapaan kukin perheenjäsen saa nimetä ruoan, jonka haluavat tarjolle. Arvailen, että joulupöydästämme löytyy tällä kertaa ainakin pehmeitä tacoja ja sushia.

Mikä ja missä oli vuoden mieleenpainuvin liikuntahetkesi?

Pedernales Falls -luonnonpuiston poluilla juoksemani 10K oli ensimmäinen live-kisani sitten pandemian alun. Kisa nostatti paikallisissa juoksupiireissä valtavan innostuksen, myytiin nopeasti loppuun ja osoittautui huikean kivaksi kokemukseksi! Toisaalta myös se naisten maastopyöräilykurssi kilpailee tässä kategoriassa kärkisijoista.

Mitä olisi kannattanut jättää tekemättä?

Olisi kannattanut olla ilmoittautumatta valmentajaksi Girls on the Run -joukkueelle koulussa. Sain esimieheltä luvan valmentaa vain kerran viikossa. Sekin tuntui välillä liialta, kun työtä muutenkin riitti. Toisaalta oli hienoa seurata nuorten iloa ja kehitystä. Monelle heistä yhdessä liikkumisella oli valtavan suuri merkitys: kunnon kohotessa myös yhteistoimintataidot ja itsevarmuus lisääntyivät.

Mitä aiot tehdä tulevana vuonna – ja mitä et todellakaan?

Tjaa. Pitkät juoksumatkat ja -kisat jäävät mitä todennäköisimmin pois ohjelmasta toistaiseksi. Maastopyöräilyä jatkan sikäli kuin keho sen sallii, ja jos saisin ponnistauduttua takaisin uima-altaaseen, se olisi varmasti mitä mainioin laji juuri tähän kohtaan.

Joulutorttuja saa onneksi maailmallakin, hillon vain joutuu keittelemään itse.

Sirpa kysyy Katjalta: 

Mitkä olivat luottovarusteitasi lenkeillä tänä vuonna (kengät, vaatteet tms.)?                                   

Tänä vuonna tärkeimmäksi – tai käytetyimmäksi varusteeksi muodostuivat kaikeksi yllätykseksi Asicsin lenkkarit! Saimme niitä testikäyttöön ja kirjoittelimme siskojeni kanssa useammankin parin käyttökokemuksista. Yllättäin ne, joiden epäilin olevan sopimattomimmat osoittautuivat lempikengiksini!

Mikä oli jännin / erikoisin / eksoottisin paikka, jossa ulkoilit tai urheilit tänä vuonna?                                                               

Tänä vuonna tuli seikkailtua vain kotimaassa. Mieleenpainuvin ja ekoottisin kokemus oli paahtaa perustandemilla maastossa. Takana istuvana en näe edessä olevia mutkia ja juurakoita, mutta polun vieriltä havaitsee sivuilla olevan jyrkänteen. Piti vain luottaa toiseen. Se saikin pohtimaan, mahtaako maailmassa olla maastotandemeita?

Mieleenpainuvin juttu, joka ei liity juoksuun?                                                                     

Jaa-a. Tämä kysymys on ehdottomasti vaikein. Olisin mieluusti kertonut Sallan polkujuoksusta tai siskon kanssa yhdessä lenkkeilystä Kopparnäsissä. Mutta ehkä yksi mieleenpainvin tapahtuma oli purjelautailuviikonloppu Yyterissä. Tuli yövyttyä teltassa ensi kertaa sitten yli 40 vuoteen ja samaan reissuun mahtuu myös neljän vuorokauden purjehdus Turun saaristossa. Rakastan veneessä nukkumista ja nautin, jos pääsen päiväkausiksi merelle.

Mitä joulupöydästäsi on löydyttävä, tai muuten ei joulu tule?                                                

En ole joulun suhteen niin ehdoton kuin ennen. Aiemmassa elämässä jouluvalot sytytettiin ensimmäisenä adventtina, joulukuusi koristeltiin aattona ja lahjoja annettiin överiksi asti. Nykyisin riittää, kun saa vetää villasukat jalkaan ja kaivaitua läheisten viereen sohvalle. Kynttilät, muutama pala suklaata, lämpimät karjalanpiirakat ja siivu pari kinkkua tuovat joulun – etenkin se ensimmäinen, puolisalaa maisteltu siivu on paras!

Mitä juoksuhaaveita sinulla on ensi vuodelle?   

Tulevat juoksuhaaveet ovat vielä auki. Ehkä tässäkin, kuten koko elämässä, pakko ja suorittaminen ovat tiessään. En haaveile isoista saavutuksista, vaan riittää, että saan olla ulkona ja nauttia siitä, mitä kulloinkin teen. On kiva käydä juoksemassa uusia polkuja ja nähdä ja kokea uusia asioita – ehkäpä siskot houkuttelevat minut mukaan tapahtumaan, johon muutoin en lähtisi.

Katja kysyy Anulta:

Oletko tyytyväinen vuoden treeneihin vai olisitko halunnut tehdä jotain toisin?

Olen tosi tyytyväinen! En sairastellut lainkaan, eikä mitään vammojakaan tullut. Ehyt vuosi kaiken kaikkiaan.

Millä mielin lähdet seuraavaan vuoteen? Jatkatko tuttuja maraton- ja ultrajuoksuja vai kokeiletko jotain ihan uutta?

Tutuilla jutuilla mennään. Ensi vuodelle on suunnitteilla ainakin yksi ultrajuoksu. Toivottavasti syksyllä juostaan taas Hangossakin Itämeren puolesta – koronatilanteen vuoksi se peruttiin tänä vuonna, ja harmitti kovasti. Polkujuoksujakin olen alkanut katselemaan ”sillä silmällä”. Vaikken aiemmin ole niistä erityisesti intoillut, viime kesän Kopparnäs Coast Trail jäi jotenkin kivana kipinänä polttelemaan.

Jos vasta nyt pohtisit juoksun aloittamista uuden vuoden kynnyksellä, minkä neuvon antaisit itsellesi treeneihin?

Hyvät kengät ovat kaiken aa ja oo. Niiden pitää olla omaan askellukseen ja jalkaan sopivat. Itse juoksin aloittelevana maratoonarina jalkani hajalle väärillä popoilla. Ja ehkä opastaisin myös armollisuuteen itseään kohtaan – kehittyäkseen pitää edetä maltilla. Ekat juoksulenkit eivät ole välttämättä suuria nautintoja, jos kunto ei ole ihan parhaimmillaan. Mutta kehittymistä tapahtuu todella nopeasti, ja se jos mikä palkitsee.

Millä mielin laskeudut jouluun?

Joulu tuli taas tänäkin vuonna yllättäen. Lahjat ostamatta ja herkut leipomatta. Joka vuosi päätän, että seuraavaan jouluun valmistaudun ajoissa. Ja tässä sitä taas ollaan. Mutta tulee se joulu näinkin. Jos koronatilanne sallii, jouluun laskeudutaan joulukirkon kautta. Sitten vain ollaan leppoisasti kotosalla, hetkeksi pysähtyen ja hengähtäen.

Ei ehkä kaikkein tuuhein ja muhkein…
#ravinto, painonhallinta

Miten sairaaladieettini kanssa kävi

En ole kamalan ylipainoinen, mutta kun olo omassa kehossa alkaa ahdistamaan ja vaatteet kinnaamaan, on muutettava rutiineja ja kokeiltava ruokavaliossa jotain uutta. Niinpä sattuman ja pakon edessä tartuin sairaaladieettiin. Samalla yritin ymmärtää, mikä ruokailutottumuksissani on pielessä.

Lähtöpainoni oli 62,9. Vastaavat numerot olin nähnyt vaa’assa lähes kaksikymmentä vuotta sitten ollessani viimeisilläni raskaana. Vaikka luku ei tunnu huimalta, on tilanne konkreettisempi, kun määrän suhteuttaa 156 senttiseen runkooni. Toki Texasissa asuva pikkusiskoni lohdutteli; voihan ne kilot olla lihaksiakin. Mutta ei ne ollut.

Aloitin siis elämäni ensimmäisen varsinaisen dieetin, minkä myös lopetin hyvin nopeasti. Toisena päivänä heikotti niin, että tuntui, että pyörryn siihen paikkaan. Elimistöni heitti täysin kuperkeikkaa. Palelin ja päähän sattui. En kerta kaikkiaan kyennyt jatkamaan.

Kiukkusin siskolle. Tai varmaan kaikille. Mutta sitten aloitin dieetin uudelleen. Tein ensimmäisellä yrityskerralla ratkaisevan virheen. Jätin listassa aamukahviin laitettavan sokerin pois. Toisella yrityksellä seurasin listaa kuulijaisesti. Söin ohjeen mukaan, mutta jaottelin tällä kertaa ruokia niin, että jos päivälliseksi mainittiin omena ja kananmunat, söin vaikkapa listalla mainitun omenan väli- tai iltapalaksi. Näin syömistä tuntui riittävän hieman enemmän, eikä ajat aterioiden välillä tuntuneet enää liian pitkiltä.

Lisäksi, jos jonain päivänä tuntui aivan ylivoimaiselta pysyä kuurissa, lisäsin hieman listassa sinä päivänä olevan ruuan määrää. Saatoin siten syödä kolme kananmunaa kahden sijaan tai rouskia kaksi omenaa. Oli vain aivan pakko, tai muuten olisin repsahtanut enemmän.

Olin ennen dieettiä aloittanut päivät aina kaurapuurolla ja kahvilla, syönyt jonkun kotiruokalounaan tai jos se jäi väliin, haukannut päivällä jotain välipalaa ja nauttinut lämpimän ruuan päivällisellä. Söin siis vain joko lounaan tai päivällisen. Illalla söin salaattia, maustamatonta jugurttia tai pari palaa leipää. Perjantaisin olin saattanut syödä palan patonkia tai karkkia. Mitä milloinkin.

Liikun kohtuullisesti. Kävelen aamuisin lyhyen, noin puolituntia kestävän lenkin koirani kanssa. Iltaisin kävelen, hölkkään, fillaroin tai hiihdän. Vuodessa kilometrejä kertyy noin 2500. Askeleita kertyy päivässä 15 000:a.

Hyvin tyypillistä koiran lenkitysmaastoa otsalampun valossa.

Kuuri oli aluksi rankka. Elimistöstä poistui parin ensimmäisen päivän aikana paljon nestettä. Sen jälkeen alkoi lähes jatkuva palelu, mitä kesti viikon. Dieetissä päivisin nautittava energiamäärä on pieni ja koska elän melko aktiivista ja liikkuvaista elämää, tunsin, ettei energiavarat millään riitä juoksemiseen. Pihatöitäkin tehdessä olo oli kuin puolityhjällä ilmapallolla. Näiden kahden viikon aikana oli tyydyttävä lähinnä rauhalliseen kävelyyn.

Puolivälissä dieettiä, perjantai-iltana sallin itseni kuitenkin syödä hieman poikkeavasti, sillä juhlistimme tyttäreni paluuta Saksasta kotiin. Raclettepannulla tuli sulatettua muutama juusto lihan, kurkun ja porkkanan päällä. En ottanut tästä stressiä, koska halusinkin buustata elimistöä, ettei se kävisi totaaliselle säästöliekille ja sainkin lauantai-aamun juoksulenkkiin melkoisesti lisäenergiaa.

Toisella viikolla nestettä ei enää poistunut edellisen viikon tahtiin. En varmaankaan muistanut juoda riittävästi ja päätä särki ajoittain. Ensimmäisien päivien valtava näläntunne oli poissa ja dieettiä oli helppo toteuttaa muutenkin, kun mielitekoja suuntaan tai toiseen ei ollut. Makeanhimo oli tipotiessään.

Viimeisenä päivänä olin jo unohtanut koko dietin. En muistanut heti aamulla punnita painoani saati murehtinut mitä söisin. Aamupala oli rutinoitunut ja muuttunut kaurapuurosta paahtoleipäviipaleeseen, minkä söin tyynesti kahvikupposeen ohella. Pureskeltavaa dieetissä myös riitti, mikä varmasti helpotti ruokavalion noudattamista.

Opin, että vaikka repsahdin jonain päivänä (raclette), ei minun pitänyt palata epäonnistuneena vanhaan, vaan tuli jatkaa ruokavalion noudattamista eteenpäin seuraavasta ruokailutilanteesta alkaen.

Ymmärsin myös, ettei oikotietä onneen ole. Mikäli haluan, että painoa ei ole enempää, on minun jatkossakin vain tarkkailtava enemmän sitä, mitä syön. Iän myötä painoa tuntuu tulevan herkemmin ja vaikka koen, etten syö paljoa, voi huomaamatta pienetkin väärät ruokailutottumukset tuoda vuosien saatossa ensin grammoja ja sitten kiloja vyötärölle.

Uskon, että dieetti opetti minulle sen, ettei minun ole pakko syödä niin paljoa pastaa, perunaa ja muita hiilareita, mitä suuhuni arjessa pistän.

Painoa putosi kaikkinensa 4,5 kiloa. Vaikka pudotetut kilot voi tuntua pieneltä ja osa siitä olla nestettä, sujahtavat farkut jo helpommin jalkaan ja pöhötys on tiessään. Eilen lenkillä askel tuntui ihanan kevyeltä ja kasvot kiinteämmiltä.

Jatkan varmaankin uusia asioita oppineena eteenpäin. Tavoitepainoon on vielä 3,5 kiloa. Välttelen edelleen joitakin ruoka-aineita, mutta syön jo enemmän. Aamupalaksi pureskelen tosin ohjeen mukaisesti leipää (ilman mitään täytteitä), lounaaksi lämmittelen keiton (esim. Pinaatti) ja päivällisellä pyrin syömään lihaa, kalaa tai kanaa sekä kasviksia. Illalla herkuttelen sillä, että laitan kulhoon maustamatonta jugurttia ja hedelmiä tai marjoja tai pyöräytän tutun salaatin. Juon vettä. Ehkäpä näin saan tavoitteen kasaan.

Suositan sairaaladieettiä. Se sopii tilanteisiin, joissa haluaa päästä painonpudotuksessa alkuun. Dieetti on kuitenkin rankka, joten en suosita sitä kenellekään, jolla on terveyden kanssa ongelmia tai elämäntilanteessa muita haasteita. Dieetti ei myöskään sovi tilanteisiin, missä haluaa liikkua paljon.

Dieetti toimi hyvänä herätteenä pysyvimpiin muutoksiin. Ja kun tuloksia saa tämän detin avulla nopeasti, on helppoa motivoida itseään jatkamaan paremmalla tiellä, kun on oivaltanut, mikä omassa ruokailussa on mahdollisesti pielessä.

Tapahtumat, Teksas/ulkosuomalainen, Telakalla

Mosaic Trail Race – 5K

“All of us are like pieces of a mosaic. We’re all different sizes, shapes, colors, styles, ages…But when we join together for a common goal, we create a beautiful picture together, a mosaic of fun if you will!”

Kisakutsu painotti, että kaikki ovat tervetulleita – iästä, etnisyydestä ja taustasta riippumatta. Kun kisapaikka, aito texasilainen ranch sattui vielä sijaitsemaan alle puolen tunnin matkan päässä kotoa, tähän kisaan täytyi ilman muuta ilmoittautua.

Kun selkä sitten petti, alkuperäinen ajatus 10K:n juoksemisesta vaihtui 5K:n kävelyksi. Ilahduin, kun puoliso lupautui lähtemään mukaan – osin seuran vuoksi, osin auttakseen pitämään kävelyn kävelynä.

Niinpä siis lauantai-aamuna nousimme seitsemän maissa valmistautumaan lähtöön. Tapahtumassa käytettiin avointa lähtöporttia, eli kisailijat itse ilmoittivat milloin meinasivat aloittaa ja kävelivät vain piipparista läpi sitten, kun tahtoivat ajanoton alkavan. Tämä on näitä pandemia-ajan innovaatioita. Meidän lähtöaikamme oli yhdeksältä.

Naapuriosavaltioissa oli kuulemma pyörinyt yön aikana tornadoja, ja me taisimme saada Keski-Texasiin näiden myrskyjen liepeet. Lämpötila oli aamulla kymmenen asteen tietämillä ja tuuli kävi pohjoisesta melkein myrskylukemissa (7-8 m/s). Vapaaehtoiset hytisivät kisapaikalla huppareissaan (!). Niillä juoksijoilla, jotka olivat lähteneet matkaan pikkushortseissa ja topissa, näytti olevan ihan työtä siinä, että saivat pidettyä lihakset lämpiminä.

Reitillä riitti vilskettä. Meidän ohitsemme meni kaikenikäistä väkeä, arviolta noin viisivuotiaasta reippaasta tytöstä jo varsin varttuneeseen teräsvaariin. Osa meni hitaasti, osa kisasi tosissaan. Me jutustelimme puolison kanssa koko matkan suomeksi niitä näitä – kukaan ei siihen sen kummemmin tarttunut, mutta toimme kuitenkin mosaiikkiin oman palasemme.

Kävely toi pikkuhiljaa lämpöä kehoon. Polku oli suurimmaksi osaksi varsin tasaista, mitä nyt yhden rotkon kiipesimme alas ja ylös. Jäljistä päätellen polkua käytettiin normipäivänä ratsastusreittinä. Oli ihan hyvä, ettei jalassa ollut ne parhaat juoksukengät!

Kauniin San Gabriel -joen töyräällä pysähdyimme ottamaan kuvia ja iloitsin siitä, ettei minun tarvinnut juosta kauniista maisemasta kiireellä ohitse. Menimme välillä reippaasti ja välillä rauhallisesti, ja näin viiden kilometrin kävelemiseen hujahti reilu tunti.

Patikoinnin aikana mielessäni pyöri vuosia sitten tutuksi tullut teksti: ”Do what you love, any adaptation of it…” Tältä periksiantamattomuus näytti tänään. Mieli kyllä kaihosti juoksijoiden matkaan, mutta silti oli huikean mukavaa aloittaa viikonloppuaamu näinkin, metsässä ulkoillen!

musiikki, Varusteet

Luurit lenkille (vai mieluummin ilman?)

Musiikin tai ylipäätään muiden kuin luonnonäänien kuuntelu lenkillä tuntuu jakavan mielipiteitä. Yksi tykkää tuulen huminasta ja toiselle ajatus juoksemisesta ilman musabuustia on ihan mahdoton.

Tuulen humina on itsellenikin tärkeää, ja ylipäätäänkin luonnossa ja ulkona samoileminen. Meren äärellä en kaipaa mitään muita ääniä. Mutta juoksumatolla touhu käy puuduttavaksi nanosekunnissa, jos ei ole mitään muita virikkeitä. Olen laatinut Spotifyihin muutaman tömäkän listan, joista löytyy aina fiilikseen sopivaa vauhdittajaa.

”Kuuntele hiljaisuutta – se on universumin laulua”

Kesän pitkillä lenkeillä kokeilin kerran äänikirjan kuuntelemista. Itsellenikin oli yllätys, että jäin heti koukkuun. Ihan mahtava ajatus, että voi yhdistää ”lukemisen” ja juoksemisen. Paitsi, että en voi sietää, jos lukijan ääni tai lukutyyli ärsyttää. Silloin hyväkin kirja jää kuuntelematta. Taitolaji tuokin siis! Samoihin aikoihin löysin myös podcastit. Niitäkin on kiva kuunnella samalla kun askel lompsuttaa meditatiivisesti tasaista tahtia.

Korvani ovat pienet, ja kuulokkeiden kanssa on välillä ollut tuskatuttavaa. Olen kokeillut kaikki mahdolliset merkit ja mallit. Ei riitä, että korvaan työnnettävä pikkuosa on pikkuruinen; myös korvanlehti on pieni, joten kovin isoa mötikkää ei sinne saa tungettua. Luulen, että nykyisetkään langattomat kuulokkeeni eivät ole ihan täydelliset, sillä pidemmän päälle korvanlehteen alkaa sattua. Varmaankin se joutuu vähän venymään, että kuuloke pysyy korvassa. Lankaversioita en halua käyttää, sillä pitkillä lenkillä kaikki ylimääräinen heiluva ja roikkuva häiritsee. Sangallisetkin arveluttavat – etenkin talvella. Miten sellaiset saa edes tungettua juoksupipon alle?

Vauhtibiisien top 4:

  • The BossHoss: Whatever
  • The BossHoss: Do It
  • Bon Jovi: We Got It Going On
  • Bon Jovi: Saturday Night Gave Me Sunday Morning

Kirja, jonka myötä jäin koukkuun äänikirjoihin: Björn Natthiko Lindeblad: Saatan olla väärässä.

Käytössäni olevat ”luurit”: JoyActorin TinyMate. Kotimaiset, pienet ja pakkauskin kaunis kuin karamelli!