On siis kesä… vinkkejä kuumassa juoksemiseen

“Parin viikon päästä sitä ei sitten enää istutakaan tässä, ei ennen syksyä”, totesi työkaveri lounastunnilla, kun kaikki yhdessä lepäilimme ulkona varjon alla nauttimassa eväitämme. “Tulee liian kuuma olla ulkona, yhtään.”

Hän on asunut Teksasissa yli kymmenen vuotta – me kaikki muut olemme uuden projektin tuomia, enemmän ja vähemmän kuumuuteen tottumattomia. “No Pohjois-Kaliforniassakin oli välillä kyllä kuuma”, yritin. “Meillä saattoi olla 105 F / 41 C.” Työkaveri nauroi hyväntahtoisesti: “No sehän ei vielä ole kuuma se.”

Päälle tulee sitten vielä ilmankosteus, joka ainakin näin keväällä juuri osavaltioon saapuneesta tuntuu tyrmistyttävältä. Välillä olo on kuin kävelisi uimahallin suihkuhuoneessa, jossa kaikkien saunojen ovet on jätetty auki… “Ainakin miljoona prosenttia”, kerron puhelimessa vielä Kaliforniassa olevalle puolisolle. Hän koettaa kärsivällisesti selittää, ettei arvioni ole mahdollinen. Puhelin sanoo usein 85 % – 90 %. Se on sen verran kosteaa, että kun astelee ulos ilmastoidusta kaupasta, silmälasit saattavat huurtua.

Pahoin pelkään, että edessä on ensimmäistä kertaa ns. ylimenokausi, jolloin täytyy siirtyä sisätilaliikuntaan ja korvaaviin lajeihin. Onneksi taloyhtiöllä on oma kuntosali, jossa juoksumatot harvoin loppuvat kesken. Mutta rupesin nyt kuitenkin treenaamaan duathloniin, joka järjestetään heinäkuussa, ulkona, täällä Teksasissa…

Kaikki tapahtumat tietysti urheillaan täällä aamuvarhaisella, ja duathlonin lähtökin on aamulla seitsemältä. Jos noviisin suoritukseen kuitenkin kaikkinensa hujahtaa hyvinkin reilut pari tuntia, arvelen että aurinko on kerennyt jo kauan sitten taivaalle, ennen kuin nainen on ehtinyt maaliin.

Olen jo muutamaan kertaan kirjoittanut googleen hakusanat “San Marcos weather July” ja pohtinut, mitä nämä keskiarvolukemat minulle tarkoittavat. Historiallisesti katsoen tyypillinen kuuma päivä olisi 93 F / 34 C ja kylmin 73 F / 23 C, mutta kyllähän me tiedämme, että kaikenlaisia friikki-ilmiöitä voi näinä päivinä osua kohdalle. Otanko suosiolla DNS:n, jos päivän lukema onkin 100 F? Ainakin näin 80 F / 27 C kieppeillä paikalliset juoksijat painelevat ulkona aivan tyytyväisinä.

Totesin, että tottuakseni on siis minunkin treenattava ulkona aina kun mahdollista. Tähän asti olin ollut tosi iloinen siitä kuntosalista ja treenannut juoksumatolla enemmän kuin ikinä. Viime viikolla lähdin lopultakin reippaasti tutustumaan lähiseudun juoksumaastoihin.

Tavoitteena oli tehdä kevyt 40 min. välittämättä siitä, paljonko tuossa ajassa ehtisi. Tiesin reitinkin: ensin tuosta tuonne ja takaisin, sitten sen lammen ympäri ja kotiin. Mutta kun pääsin “tuonne”, huomasin, että kävelytie jatkuukin vielä, ja lähdin seikkailemaan.

Opin, että jalankulkuväylillä on tällä seudulla tapana alkaa ja loppua aika sattumanvaraisesti. Jossain kohtaa juoksin toimistorakennuksen parkkipaikalla ja nurmikolla, jotta pääsin turvallisesti seuraavalle jalkakäytävälle, ja sitten oli vaihtoehtona enää mennä polkupyöräkaistalla autotien reunaa (pieni tie, mutta sekin tarkoittaa 2-3 kaistaa ja 60 km/h nopeusrajoitusta).

Seikkailu ja pienet harhajuoksut venyttivät matkan kestoa, ja lopulta olin kuluttanut reissuun lähes tunnin. Opin täten aika nopeasti, että edes pikkujuoksulle ei lähdetä ilman vettä. Päivälliseksi valmistamani kanasalaatin päälle keho pyysi ropsaisemaan aika reippaasti suolaa.

Kädessä kannettava juomapullo tuli postissa tuota pikaa, ja tällä viikolla on ollut mahdollisuus testailla sitä yli 30 C:n keleissä. Laitoin pulloon suosiolla urkkajuomaa lyhyillekin retkille. Ennen duathlonia lienee tarpeen opetella myös suolatablettien käyttö.

Ja olennaisin juttuhan kuumassa on se, että itseään pitää kuunnella. Kovissa lämpötiloissa keho tekee kovemmin töitä ja vauhti hidastuu. Kesäkeleillä ei tehdäkään ennätyksiä, mutta kovaa harjoittelua kylläkin – ja juoksijan uusi vauhti paljastuu sitten, kun elohopeaa alkaa syksyn tullen väsyttää.

Vinkkejä kuumassa juoksemiseen:

Anna keholle aikaa tottua. Kun siirryt kylmästä lämpimään, keholla kestää pari viikkoa opetella uusille tavoille. Jos on tarkoitus juosta kisa tai tapahtuma selkeästi omaa asuinpaikkaa kuumemmassa sijainnissa, siirry sinne jo etukäteen, jos mahdollista, ja tee lyhyitä, hitaita harjoituslenkkejä. Tai kuumaharjoittele kotona: Pro-juoksija Magda Boulet kuulemma harjoitteli joskus saunassa, kaikki tamineet päällään.

– Kiinnitä lämpötilan lisäksi huomiota suhteelliseen ilmankosteuteen. Kuiva kuumuus on juostessakin helpompaa kestää kuin kostea kuumuus.

Huolehdi nesteytyksestä jo ennen suoritusta. Ota lenkille vesipullo mukaan – tai vielä parempi, urheilujuomaa. Juo aina kun janottaa.

– Pidemmälle lenkille mukaan geeli ja/tai suolaa.

Pukeudu kevyesti vaaleisiin vaatteisiin, suojaa iho aurinkorasvalla. Aurinko saattaa polttaa ihon myös pilvisenä päivänä, etenkin veden lähellä. Suojaa pää ilmastoidulla lippiksellä tai ohuella huivilla – ehkäisee myös hien valumista silmiin. Lisäksi vielä aurinkolasit tai lippa suojaamaan silmiä kirkkaudelta.

– Jos mahdollista, juokse aina aikaisin aamulla tai myöhään illalla. Aamut tapaavat olla yön jäljiltä viileämpiä, illalla ei aina tiedä, koska viilenee. Jos päädyt juoksemaan pimeällä, mieti turvallisuutta: liikennettä, ihmisiä ja (peto- ja yö)eläimiä. Trooppisemmassa paikassa hyttyset saattavat kiusata erityisesti pimeällä (ja ne voivat levittää kaikenlaisia ikäviä tauteja).

– Jos juokset, kun aurinko on taivaalla, valitse varjoisa reitti ja hakeudu varjoon aina, kun mahdollista.

– Anna kehon määrätä tahti. Todennäköisesti kello näyttää tuskastuttavan korkeita lukemia. Kävele tarvittaessa ja unohda tavoiteajat.

– Jos juokset pitkää matkaa, kastele hiukset / päähine huoltopisteellä. Villeimmät tyypit heittävät jäitä pöksyihin.

– Jos hikoilu loppuu, alkaa viluttaa, tulee sekava olo tai pyörryttää, hakeudu varjoon tai ilmastoituun tilaan, kastele itseäsi, juo ja lepää. Älä yritä puskea tämän olon läpi – kehosi yrittää viestiä vakavasti otettavasta vaarasta. Ellei olo parane, tarvitset apua.

HCR; kaksi erilaista kokemusta

Tänä(kin) vuonna juoksupäiväksi osui alkukesän kuumin päivä. Texasissa asuva sisko viestitteli, että heillä on tänään tavallista viileämpää, vain +25 astetta. Samat lukemat meillä, ja hikeä pukkaa!

Anutherunner:

Annoin intuition viedä, ja järjen vastaiseksihan tämä sitten kääntyi. Pääsiäisen ultrajuoksun jälkeen oikea sääreni on ollut todella kipeä. En ole kipuherkkä (kitinäkynnys tosin voi kotiväen mielestä olla vähän alhainen..), ja juoksuharrastukseen nyt vaan kuuluu, että silloin tällöin vähän jomottelee.

Pari viikkoa sitten juostun Länsiväyläjuoksun (17,4 km) jälkeen ehdin jo epäillä, että jalassani on veritulppa tai joku muu laskimotukos. Heräsin yölläkin siihen, että jalkaa särki. Ostin vinon pinon lääkesalvoja ja sivelin tiikeribalsamia. Juoksin varovasti vain juoksumatolla, ettei jalka ärsyyntyisi liikaa.

Hcr-aamuna viestittelin siskolle, että jahkailen, kannattaako juosta. Arvata saattaa, että lähdin kuitenkin, vaikka ei tietenkään olisi kannattanut.

Ensimmäiset neljä kilometriä kulki mukavasti, vaikka kuumuus koetteli. Sitten alkoi jalkakipu. Jouduin kävelemään vähän väliä, jopa alamäissä. Pikkusisko pyyhälsi kevein askelin ohitseni kympin tietämissä.

Reitti sinänsä olisi antanut mahdollisuudet vaikka miten mukavaan juoksuun. Paikoitellen juutuin ruuhkiin, mutta tällä kertaa se ei haitannut, koska juoksemiseni kanssa oli muutenkin vähän niin ja näin.

Jo startissa oli kova jano. Oma juomapullo unohtui autoon, eikä sitä sitten enää ennättänyt lähteä sieltä hakemaan. Olisi ollut hienoa, jos lähtöalueellakin olisi ollut edes yksi juomapiste.

Mitä opin: olisi pitänyt kuunnella sitä pientä järjen ääntä. Nyt jalkani on niin kipeä, että lääkärireissua ei voi enää välttää. Noinkohan tällä nyt sitten Tukholmassa pystyy juoksemaan, voi himputti.

Katjatherunner:

HCR:lle tuli ilmoittauduttua vuosi sitten. Kuitenkin jo hyvissä ajoin olin päättänyt, että tällä kertaa juoksu jää väliin. Samaan viikonloppuun ajoittuvat nuorimmaisen rippijuhlat, ja järjestelyt vaativat veronsa – ja ainakin aikansa!

Kauppasin vielä kisa-aamuna juoksulippua ja tarkistin, että juoksijan saisi lennossa vaihdettua, jos joku juoksemaan lähtisi.

Valmistelin suklaakakkua ja viestittelin siskoni kanssa. Hetken päästä hulluus vei kuitenkin voiton! Huomasin ilmoittavani, että lähden juoksemaan.

Ahdoin suuhuni edellisen päivän ruokaa ja pengoin shortseja kaapista. En ollut tutkinut reittikarttaa, enkä ollut valmistautunut mitenkään tapahtumaan. Viikolla olin tehnyt pihan siivoustöitä ja edellisenä iltana kuurannut terassia.

Sovimme juoksevamme omaan tahtiin. Aloitin alkumatkan varovaisesti, yrittäen säilyttää mahdollisimman tasaisen vauhdin. Pääosin juokseminen tapahtui sumpussa. Vesipisteille kerääntyi ruuhkaa.

Puolimatkassa tsemppasin isosiskoani, joka patisteli minua vain menemään. Juoksusta tuli hyvä fiilis, vaikkei karnevaalitunnelma tällä kertaa mukaan tarttunutkaan. Juoksu vei kuitenkin pahimman juhlanjärjestelystressin. Ja tulipahan taas juostua yksi tapahtuma yhdessä.

Polkujuoksua suunnistaen

Suuntavaistoni on umpisurkea. Olen nainen, joka onnistuu hukkaamaan autonsa parkkihalliin ja eksymään tieltä navigaattorista huolimatta. Silti olen vuosia haaveillut suunnistamisesta ja tuijotellut Jukolan viestiä kuin parastakin dekkaria.

Vaikka juoksukokemusta on poluilta, suunnistuskokeilu on saanut odottaa. Ei auttanut, että ortopedi suositti kuutioluun murtuman takia suunnistuksen aloittamista. Tarvittiin vielä kaksi vuotta ja puhdas sattuma, että löysin itseni kokeilemasta lajia.

Olin sivulauseessa maininnut ystävälleni haaveestani suunnistaa. Yhtenä iltana aloitellessamme pyörälenkkiä oli Sprintticup käynnissä. Aikaa osallistumiseen oli hetki jäljellä. Niinpä ystäväni innoittamana päädyin täysin spontaanisti tekemään sitä, mistä olin pitkään haaveillut. Olin suunnistamassa!

Mystinen viivasuunnistus
Mystinen viivasuunnistus

Vaikkei ensimmäinen suunnistuskerta ollutkaan viimeisen rastin missaamisen takia täydellinen, oli se kokemuksena loistava!

En yllättynyt, kun hetken päästä huomasin plärääväni ystäväni lähettämiä suunnistussivuja ja -tapahtumia. Pian löysimme itsemme kaikille avoimesta kuntosuunnistuksesta, jolloin sain paremman kosketuksen maastossa tapahtuvaan etenemiseen.

Pitkospuita pitkin
Pitkospuita pitkin

Ei haitannut, etten tiennyt kartanluvun periaatteita, tunnistanut kaikkia karttamerkkejä tai ollut Emit-kortin käytön mestari. Hyvällä opastuksella ja neuvoilla pääsi alkuun.

Suunnistus tuo mukavaa vaihtelua perustreeneihin ja käy polkujuoksusta. Ei ihme, että monet polkujuoksutapahtumia koluavat konkarit suunnistavat. Heittäytymällä uusien lajien pariin voi rikastuttaa elämäänsä. Onneksi olen nyt tätäkin kokemusta rikkaampi.