juoksu, juoksukello, mittaaminen, Teksas/ulkosuomalainen, Varusteet

Kellonhuoltosotku

Suunto-kello (Peak 5) sai hermoromahduksen elokuussa erään allasuintireissun päätteeksi. Ensin se alkoi vähän surahdella omia aikojaan, sitten surina hirtti päälle. Arvelin, että vesitiiviiksi luvattu kello olisi ehkä kostunut. Heitin sen riisipussiin muutamaksi päiväksi kuivattelemaan.

Riisipussihoidon jälkeen käynnistin kellon uudelleen. Se surisi edelleen. Tehtiin päivitykset sekä pehmeät ja kovat resetoinnit, eivät auttaneet. Aloin jutella huollon kanssa Suunto-sovelluksen välityksellä. Päädyttiin siihen, että kello pitää toimittaa heille katsottavaksi.

Lähin – olisiko ollut peräti ainoa – huoltopiste Texasissa sijaitsee College Stationilla. Meiltä on sinne matkaa noin 150 kilometriä. Kello laitettiin siis postipakettiin, ja sillä tiellään se on edelleen. Kun kyselin perään, sanoivat, että hoidetaan kunhan keretään. Nettipalvelusta näkyvän statuksen mukaan näin lokakuun alkaessa kiirettä on pitänyt sen verran, että vielä ei ole edes sitä pakettia avattu.

Vielä kesällä Peak 5 ui kanssani Meksikonlahdella.

Amerikkalaisittain Suunnon asiakaspalvelu on huoltoprosessin aikana ollut luvattoman huonoa. Kenellekään ei voi soittaa – täällä täytyy aina saada puhua ihmisen kanssa. Chatti ei vastaa viikonloppuisin – oletus olisi 24/7. Mitään luotettavia arvioita kestosta tai hinnoista ei ole annettu, eikä prosessia voi mitenkään kiirehtiä. Ja mikäli kello päätetään korjata, minulle saatetaan kuulemma jopa lähettää siitä lasku – pöyristyttävää.

Amerikkalainen kuluttaja on tottunut olemaan kuningas. Kuninkaalle kellofirma olisi lähettänyt saman tien upouuden laitteen ja liittänyt oheen vilpittömät pahoittelut tämän kokemasta vaivasta ja mielipahasta. Sen jälkeen kuluttaja olisi hykerrellyt tyytyväisyyttään ja kertonut kavereilleenkin siitä, kuinka näpsäkästi kaikki hoitui.

Kellofirma puolestaan olisi korjannut alkuperäisen laitteen ja myynyt sen uudestaan vain hiukan halvemmalla hinnalla. Miksi? Koska he olisivat pitäneet yhden uskollisen asiakkaan ja saaneet toisen uuden. Pitkällä tähtäimellä tämä olisi maksanut itsensä moninkertaisesti takaisin – ja näinhän täällä yleensä toimitaan.

Tässä ollaan jännän äärellä: uuden kumppanuuden alkutaipaleella.

Lähetettyäni Peak 5:n huoltoon ostin välikelloksi maailman halvimman räpsyn. Se osoittautui juuri niin huonoksi kuin saattoi odottaa. Puoliälyisestä räpsystä ei ole ollut urheilukelloksi alun alkaenkaan, mutta eihän sen ollut tarkoituskaan palvella kuin viikko tai kaksi. Kahden kuukauden nurkamilla räpsy alkoikin jo tulla elinkaarensa päähän.

Vaikka mainio Suunto-sovellus uskollisesti mittasi kännykän kautta puolimaratonharjoittelua koko tämän ajan, altaaseen siitä ei ollut kaveriksi. Aloin menettää uskoni siihen, että Suunto-kello enää edes palaakaan kotiin. Odottavan aika kerta kaikkiaan kävi siis liian pitkäksi, ja oli aika ottaa uusi askel.

Lähdin tutkimustyöhön tietäen, että tarvitsen monilajeihin soveltuvan perusjuhdan, jota kehtaa pitää kädessään myös töissä. Ammatinvalinnasta johtuen kellon hinnallekin piti asettaa ankara katto. Päätin heittäytyä aivan uusille suunnille ja kokeilla, millainen urheilukumppani olisi Coros Pace 2. Alkuhuuma tuntuu ihanalta. Sen hiukan laannuttua kertoilen tuonnempana lisää siitä, kuinka tulemme uuden kaverin kanssa juttuun.

juoksukello, Varusteet

Miten helppoa on ottaa Suunto Peak 5 käyttöön?

En ole mikään tekniikan ihmelapsi. Kun uusi Suunto Peak 5 saapui, availin varsin kauniisti brandatyn ja viimeistellyn pakkauksen, ja katselin kelloa. Ranteessa oleva, kolmen vuoden takainen Suunto Spartan Trainer Wrist tuntui tutulta ja turvalliselta ja jo etukäteen ajatuskin uuden kellon virittämisestä ärsytti.

Illalla syyttelin työkiireitä ja välttelin uutta kelloa. En tarttunut siihen, vaikka poika kiikutti sen paketista viereeni latauskaapelia roikottaen. Aloitus tuntui vaikealta, eikä auttanut, että pikkusiskon ensitunnelmat kellosta ja sen käynnistelyn helppoudesta oli luettu.

Aamukahvilla avasin lopulta kellon mukana tulleet käyttöohjeet. Näyttääpä helpolta ja yksinkertaiselta! Selkeät kuvat ohjaavat vaihe vaiheelta eteenpäin – eikä vaadittuja vaiheita ole edes montaa. Käynnistys, kielen valinta, oman profiilin lisäys, painikkeiden ohjaus, uni ja älähäiritse asetukset. Mukautuva harjoittelunohjaus, mikä onkin itselle ihan uusi.

Ainoa hieman tenkapoo tuli siinä, ettei uusi ohje oleta minulla jo olevan entuudestaan Suunnon laitetta. Haen Suunto apin kautta yhteyttä uuteen kelloon, mutta mitään ei tietenkään tapahdu. Niinpä klikkailen bluetooth yhteyttä ja haen uutta kelloa sitä kautta. Suunto appia uudelleen avatessa laite kysyy, vaihdetaanko yhteys Suunto Peak 5:n ja kappas, kello ja yhteys appiin on valmis.

Vaikka kellon idea on hyvin sama, kun vanhassa, eroakin hieman löytyy. Kelloon on lisätty käyttöönottoa helpottavia, kellon käynnistysohjelmaan liitettyjä ohjeita. Käyn ne nopeasti läpi ja pian uusi kello tuntuu jo omalta ja tutulta.

Kellon käyttöönotto sujuu helposti ja nopeasti. Myös ensimmäiset treenit näyttävät tallettuvan ongelmitta. Tästä tutustumiseni Suunto Peak 5 ominaisuuksiin alkaa!

Koska kyseinen Suunto Peak 5 on saatu, en ole rannekkeen väriä lukuunottamatta voinut vaikuttaa kellon valintaan. Valinnan on tehnyt Suunnon tiimi, joka pohti minulle ja pikkusiskolleni parhaiten sopivaa kelloa aktiivisuustasomme ja liikkumislajimme huomioiden.

mittaaminen, Varusteet

Suunto 5 Peak – ensikosketus kelloon

Sekä Katja-siskon että minun alkoi olla aika uusia kello. Olemme kumpikin olleet Suunto-kellokkaita, ja ilahduimmekin kovasti, kun Suunto ryhtyi kanssamme kaupalliseen yhteistyöhön. Viime viikolla posti kantoi kotiin paketin, josta kuoriutui uuden uutukainen Suunto 5 Peak.

Kesälomaa edeltänyt työviikkoni oli kiirettä pullollaan, enkä vielä ole ehtinyt viedä kelloani edes lenkille – olemme tutustuneet arkisissa tilanteissa toistemme ominaisuuksiin. Kertoilen kellosta siis myöhemmin lisää, mutta listaan nyt tässä joitakin innokkaita ensiajatuksia.

Muistan, että kun pari vuotta sitten sain edellisen kelloni, Suunto Spartan Trainerin, sitä piti ensimmäiseksi ladata tuntikaupalla. Ihan kirjaimellisesti istuin kellon vieressä odottamassa, että joko sitä pääsisi kokeilemaan. Oletin, että 5 Peak tarvitsisi saman kohtelun, mutta sepä tulikin paketista esiladattuna. Ei muuta kuin lyhyt kosketus laturin kanssa ja käteen! Esilatauksella on mentiin ongelmitta viisi päivää, ja olisi tainnut mennä vielä kuudeskin.

Siinä se nyt on! Pakettia odotettiin kihisten monta päivää, mutta loppujen lopuksi se matkasi Suomesta Texasiin todella nopeasti.

Jykevään Spartaniin verrattuna 5 Peak on höyhenenkevyt ja melkein siro kello. Jopa painikkeet ovat entistä kevyemmät käyttää. Minulle lähetetyssä kellossa on hauska, hiekkakuvioitu ranneke. ”Kellosi näyttää kiveltä’, hämmästelivät lapset. Hiekkakuviointi on todella kiva – se tekee kellosta persoonallisen, mutta samalla kuviointi on niin hillitty, että voin aivan mainiosti pitää kelloa kädessäni myös töissä asiallisten vaatteiden kanssa. Spartanissa olleiden pantojen sijasta rannekkeen pää kiinnittyy näpsäkän ja siron nastan avulla, joka pitää rannekkeen tukevasti paikallaan.

Suurimmaksi osaksi 5 Peak tuntuu Spartanin jälkeen tutulta, mutta joitakin mukavia uudistuksia olen muutaman yhteisen päivän aikana huomannut. Keskimmäinen oikea nappi tarjoaa nyt pitkän painalluksen, jonka takaa löytyy oikopolku tärkeisiin säätöihin. Esimerkiksi ajastus-toiminto löytyy hetkessä ja älä häiritse -asetuksen saa päälle muutamassa sekunnissa. Spartania käyttäneelle uutuus oli sekin, että kello välittää nyt Suunto-sovellukselle tiedon päivittäisestä aktiivisuuden, stressin ja levon määrästä. Kello osasi siis selittää sen, miksi hektisten työpäivien jälkeen koin viikonloppuna tarvitsevani päiväunet!

Ranneke kiinnittyy tukevasti paikoilleen sirolla nastalla.

Pieni kömmähdyskin meille kellon kanssa sattui. Se ilmoitti päälle kytkettäessä saavansa aika- ja päivämäärätiedot automaattisesti Suunto-sovelluksesta, joka minulle näyttää USAn keskistä aikaa. Väsyneenä en ennen nukkumaanmenoa hoksannut katsoa kellotaulua sen vertaa, että olisin varmistanut tämän. Kellopa olettikin olevansa Suomessa ja itäisen Euroopan aikavyöhykkeellä, joten vakioherätykseni 5.30 pärähteli ranteessa keskellä yötä.

Päristyksiä ja väristyksiä ihmettelin tämän jälkeen vielä muutaman päivän. Oletuksena kello pilpattaa ilmoituksensa, mutta minä halusin sen hiljaa värisevän. Meluisassa luokkahuoneessa vienoja merkkiääniä ei kuule, mutta värinän tuntee. Kävin asetukset läpi moneen kertaan ja vähän googlettelinkin, ennen kuin hoksasin, kuinka tämä saadaan aikaiseksi. Eli ensin piti asettaa notifications asentoon receive mobile notifications ja sitten settings – tones – all off ja settings – tones – vibrations – all on. Kuulostaa nyt ihan loogiselta, mutta jokin tässä ei ollut intuitiivista, ja ainakin sieltä alarmsien alta katselin moneen kertaan, että miten niin se asetus ei ole täällä.

Spartanin latauspiuha vasemmalla, Peakin oikealla. Piuhaa on merkittävästi vähemmän, mutta molemmat laturit toimivat molempiin kelloihin.

Toistaiseksi kelloni puhuu englantia, kun hätäpäissäni sen aluksi sallin, mutta aion kyllä vaihtaa takaisin suomen kieleen. Se kun on näin ulkosuomalaiselle ihan valtavan iso juttu, että kello osaa sujuvaa suomea! Toivottavasti näin on myös jatkossa, vaikka Suunnon yrityskaupoista juuri viikolla uutisoitiinkin.

musiikki, Varusteet

Luurit lenkille (vai mieluummin ilman?)

Musiikin tai ylipäätään muiden kuin luonnonäänien kuuntelu lenkillä tuntuu jakavan mielipiteitä. Yksi tykkää tuulen huminasta ja toiselle ajatus juoksemisesta ilman musabuustia on ihan mahdoton.

Tuulen humina on itsellenikin tärkeää, ja ylipäätäänkin luonnossa ja ulkona samoileminen. Meren äärellä en kaipaa mitään muita ääniä. Mutta juoksumatolla touhu käy puuduttavaksi nanosekunnissa, jos ei ole mitään muita virikkeitä. Olen laatinut Spotifyihin muutaman tömäkän listan, joista löytyy aina fiilikseen sopivaa vauhdittajaa.

”Kuuntele hiljaisuutta – se on universumin laulua”

Kesän pitkillä lenkeillä kokeilin kerran äänikirjan kuuntelemista. Itsellenikin oli yllätys, että jäin heti koukkuun. Ihan mahtava ajatus, että voi yhdistää ”lukemisen” ja juoksemisen. Paitsi, että en voi sietää, jos lukijan ääni tai lukutyyli ärsyttää. Silloin hyväkin kirja jää kuuntelematta. Taitolaji tuokin siis! Samoihin aikoihin löysin myös podcastit. Niitäkin on kiva kuunnella samalla kun askel lompsuttaa meditatiivisesti tasaista tahtia.

Korvani ovat pienet, ja kuulokkeiden kanssa on välillä ollut tuskatuttavaa. Olen kokeillut kaikki mahdolliset merkit ja mallit. Ei riitä, että korvaan työnnettävä pikkuosa on pikkuruinen; myös korvanlehti on pieni, joten kovin isoa mötikkää ei sinne saa tungettua. Luulen, että nykyisetkään langattomat kuulokkeeni eivät ole ihan täydelliset, sillä pidemmän päälle korvanlehteen alkaa sattua. Varmaankin se joutuu vähän venymään, että kuuloke pysyy korvassa. Lankaversioita en halua käyttää, sillä pitkillä lenkillä kaikki ylimääräinen heiluva ja roikkuva häiritsee. Sangallisetkin arveluttavat – etenkin talvella. Miten sellaiset saa edes tungettua juoksupipon alle?

Vauhtibiisien top 4:

  • The BossHoss: Whatever
  • The BossHoss: Do It
  • Bon Jovi: We Got It Going On
  • Bon Jovi: Saturday Night Gave Me Sunday Morning

Kirja, jonka myötä jäin koukkuun äänikirjoihin: Björn Natthiko Lindeblad: Saatan olla väärässä.

Käytössäni olevat ”luurit”: JoyActorin TinyMate. Kotimaiset, pienet ja pakkauskin kaunis kuin karamelli!

juoksukengät, Varusteet

Nastoille käyttöä

Eilen työkaverini kysäisi minulta, millaiset maastonastakengät mahtaisivatkaan istua hänen neutraalisti askeltavaan ja kapealestiseen jalkaan ja mitkä toimisivat niin maantiellä kuin poluilla näin jäisten juoksukelien taas ilmaannuttua. Ilahduin kysymyksestä niin, että kaivoin erilaisia tossujani esiin ja nappasin kuvia hänelle.

Talvijuoksukenkien valinta riippuu täysin omasta käyttötarkoituksesta ja jalasta. Jos ajatuksena olisi pitkien kävelyretkien tekeminen koirien kanssa, vetäisin jalkoihin jotkut hyvin traktoripohjaiset talvilenkkarit tai jopa hieman mummomaisen maineen saaneet Icebuckit. Talviseen reippailuun kun sopii sellainen jämäkämpi kenkämalli, jossa on nilkkaa tukeva varsi ja Gore-Tex -kalvo, jonka turvin jalat pysyvät kuivina.

Mutta juoksulenkille valitsisin toisin.  Edullinen ratkaisu on ostaa irtonastat ja sutaista ne omien juoksulenkkareiden päälle. Irtonastojen kanssa voi hyvin juosta, mutta askelluksesta ei tule sataprosenttisen luotettavaa, kun saa pelätä remmien irtoavan. Juoksu myös rasittaa irtonastoilla mentäessä lihaksia, kun tuppaan jännittämään askellusta niin, ettei juoksusta tule kovinkaan rentoa.

Itsellä irtonastaremmien ahkeran käytön seurauksena lempi juoksutossut ovat kaartuneet kärjistään talvikauden loppuun mentäessä ja kengät ovat olleet entiset. Tavalliset lenkkarit ovat nastakenkiä kylmemmät, joten paksu juoksusukka saattaa lopulta venyttää kenkää niin, että kevät auringon taas paistaessa on syytä uusia lenkkarit. Valoisana puolena irtonastoissa on se, että ne saa tarvittaessa helposti pois kengistä. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun olen juossut nastat taskussa.

Talvijuoksuun sopivat kengät kannattaa kuitenkin mahdollisuuksiensa mukaan hankkia. Jos ei juokse viimeisimpien trendien perässä, saa edellisten kausien värisävyt tilattua edullisemmin netistä. Ja, jos juoksumäärät ovat kohtuulliset, pärjää talvikeleihin tarkoitetuilla lenkkareilla muutaman talven vallan hyvin, jos juoksukilometrit ovat kohtuullisia. Käyttökausi on loppujen lopuksi lyhyt.

Viimeisimmät talviseen juoksuun sopivat kengät ostin XXL:n alelaarista. Silloin käteen lähtivät Asicsin Gel – merkkiset popot. Niiden hyvä puoli on ehdottoman tiukka suunvarsi. Kenkä pujotetaan jalkaan kuin sukka. Poluilla ja metsässä juostessa kivet ja roskat eivät näin löydä tietään kenkien sisään. Kengän pinta pitää hyvin vettä, mutta kenkä on silti hengittävä ja joustava. Nastojen avulla pito liukkaalla on hyvä. Painoa kengillä ei ole nimeksikään.

Toiset poponi ovat taas jo muutaman kauden polkuja nähneet Salomonin Speedcross 4 – lenkkarit. Niiden ulkoinen rakenne vaikuttaa Asicsiin verrattuna tuhdimmalta, mutta ne ovat oivat kengät niin liukkaalle kalliopinnalle kun mutaiselle ja juurakkoiselle metsäpolulle. Painoa niistä löytyy 260 g. Jos en väärin muista, on KK Nuts ja Budom trail tullut juostua näillä.

Ja yhdet lempi suosikki kenkkäni ovat tietysti Sarvat! Niitähän Juha Jumiskokin kehuu. Niiden kovapäiset tähtinastat pureutuvat jäähän, antaen kunnolla pitoa ja ne valitsen lenkille silloin, kun kotipiha muistuttaa luistinrataa. Pohjassa olevat nastat huomaa aluksi, mutta pian ne unohtaa ja juoksu on nautinnollista jopa liukkaalla kalliolla kipittäessä.

Mutta samoin kun muidenkin juoksukenkien kohdalla, myös maasto- ja nastakenkiä ostaessa ei kannata kuunnella sokeasti muiden suosituksia. Kenkää kun kenkää kannattaa sovittaa ja kaupan asiantuntijaa jututtaa. Mitä aktiivisemmin juokset, sitä suuremmalla todennäköisyydellä hankit myös useammat kengät!