Katja-siskon kanssa ollaan vuoden sisään sivuttu keskusteluissamme monta kertaa sitä, ettei unelmiaan pidä lykätä. Jos on seikkailu, jonka haluaa seikkailla, niin ei kalenteriin varmaan koskaan tule sellaista kohtaa, johon irtiotto selkeästi sopisi. ”Joskus sitteniä” voi jäädä odottelemaan, mutta eihän sitä välttämättä tule. Katja on kannustanut uskomaan siihen, että unelmiin on uskallettava heittäytyä – vaikka se sitten tarkoittaisi vapaapäivien ottamista huonoon kohtaan, ylimääräistä rahanmenoa ja monenmoista säätämistä.
Olen jo vuosia haaveillut, että juoksisin maratonin Big Surissa, Kaliforniassa. Haaveilin siitä, ennen kuin tiesin pystyväni maratonin mittaiseen juoksuun. Haaveilin siitä sittenkin, kun emme enää asuneet Kaliforniassa ja jo pelkkä etäisyys osavaltioiden välillä tuntui mahdottoman pitkältä. Ja onhan se. Vaikka periaatteessa ollaan samassa maassa, on Big Sur lentomatkojen ja etäisyyksien puolesta Austinista jokseenkin yhtä kaukana kuin vaikkapa Pariisi Helsingistä.
Kuva: 2019 Big Sur International Marathon Photo Gallery
Big Sur International Maratonin reittiä pidetään yhtenä maailman kauneimmista ja ennen kuin osallistujat alettiin arpoa, kisa myytiin vuosittain loppuun muutamissa minuuteissa. Juoksu sulkee Kalifornian rannikkoa myötäilevän valtatie 1:n, siksi reitillä on paitsi tiukka aikaraja (6 tuntia) että rajoitus osallistujien määrään (4500 juoksijaa). Tätä nykyä maratonille pääsee voittamalla arvonnassa tai maksamalla pitkän pennin – eli hyväntekeväisyys- tai VIP-juoksijana. Tällaisella amerikkalaisella opettajalla ei niitä pitkiä pennejä olekaan, venytettyjä vain, joten tänä vuonna heitin jossittelun ja joskus sittenit romukoppaan sekä lipukkeeni mukaan arvontaan.
Tuloksia odotellessani olin toista viikkoa kuin kissa pistoksissa. Toisinaan toivoin, että pääsisin maratonille mukaan ja toisinaan rukoilin, että en. Perheen kanssa keskustelin varasuunnitelmastani ilmoittautua 21 mailille – hassunmittainen matka, mutta nopeasormiset pääsevät mukaan arvonnoitta. Myös viidestä kilometristä alkavat lyhyemmät matkat myydään loppuun joka vuosi, usein parissa tunnissa. Varasuunnitelmaan ei kuitenkaan tarvinnut turvautua, sillä vihdoin keskiviikko-aamuna tuli sähköposti, joka alkoi onnitteluilla.
Kuva: 2017 Big Sur International Marathon Photo Gallery
Onneksi olin jo ehtinyt lähettää arvontalipukkeen ja arpajaisonnesta seuraavan sitovan ilmoittautumisen, ennen kuin näin artikkelin, jossa Big Sur laskettiin maailman kymmenen haastavimman maratonin joukkoon. Reitti tarjoaa monenlaisia haasteita, joista ensimmäinen on aikainen aamuherätys. Maratonjuoksijat lähtevät matkaan varttia vaille seitsemän aamulla, mutta sitä ennen heidät on kyyditty keskellä valtatietä sijaitsevalle lähtöviivalle läheisistä kaupungeista. Bussikuljetukset alkavat rullata aamuyöstä puoli neljän aikaan.
Kuuden tunnin aikaraja, päivästä ja säästä riippumaton kova vastatuuli sekä mäkinen maasto pitävät huolen siitä, että huikaisevista punapuumetsistä ja mahtavista merimaisemista huolimatta juoksijat tietävät matkaan lähdettyäänkin työskentelevänsä. Reitin korkeimmalle kohdalle, Hurricane Pointille, kuljetaan pitkin ylämäkeä, jota riittää yhtäjaksoisesti kahden mailin (n. 3,2 km) verran. Sen jälkeenkin on vielä tarjolla kumpuilevaa maastoa. Amerikkalaiset sanovat ”rolling hills”, mutta harvoinpa ne tuntuvat ihan itsestään rullaavan.
Matkan varrelle on perinteisesti tarjottu monenlaista viihdykettä. Juoksijat kertovat Taiko Drummers -rummuttajaryhmästä, joka kannustaa juoksijoita juuri Hurricane Pointin nousuun lähdettäessä. Puolimaratonin kohdalla reitillä kohtaa Grand Piano Manin, flyygelinsoittajan. 17 vuoden ajan tuo soittaja oli Jonathon Lee, ja hänen jälkeensä traditiota on kantanut eteenpäin Michael Martinez. Viimeisten mailien varrella juoksijat raportoivat saaneensa vapaaehtoisilta mansikoita, joiden suomin uusin voimin ovat jaksaneet maaliin.
Ymmärrän, että Big Sur Maratonin reitillä juoksukunnon on oltava kovempi kuin viime keväänä Waxahachiessä – muuten on riskinä päätyä raatobussiin. Loppuajalla ei sinänsä ole merkitystä: tämä ei missään nimessä ole enkkareitti, vaan sellainen, jonka varrella nautiskellaan ja napsitaan kuvia. Mäkien ja vastatuulen asettamiin haasteiisin on kuitenkin syytä valmistautua. On upeaa, että tämän talven yli kantaa iso haave, jonka toteutumista voi odottaa ja johon saa valmistautua!
Tätä kirjoittaessani amerikkalaiset juoksijat pääsevät ensi vuoden maratonille enää VIP-paketin kautta, mutta kansainvälisillä juoksijoilla näyttää edelleen olevan mahdollisuus päästä mukaan. Edullisempi kolmen yön matkapaketti on jo myyty loppuun, mutta neljän yön VIP-kokemuksessa näyttää vielä olevan tilaa. Ehkä me nähdään punapuumetsässä?
Juoksusiskot® - The Running Trio 