juoksu, kesä, Tapahtumat, ultrajuoksu

Kuumaakin kuumempi Karu-Liru

Kun töissä kerroin kesälomani ensimmäisen päivän suunnitelmista, työkaverit pyörittivät silmiään. Siis mitä, kuusi tuntia kierrät jonkun urheilukentän rataa? Siis ympyrää? Itsellekin tuli tunne, että tätä voi olla vähän haasteellisempaa perustella!

Lähiapteekin apteekkarin ilme oli näkemisen arvoinen, kun juoksua edeltävänä päivänä porhalsin hakemaan suolataletteja. Ahaa, ultrajuoksu. Näillä keleillä… sehän on, öh, jännä ajatus.

Sen jännän ajatuksen seurauksena siellä täällä (aika monessa paikassa) on nyt hirveät hiertymät. Ja selkä on palanut – sitä aurinkorasvaa ei sitten tainnut tulla laitettua sitten kuitenkaan riittävästi.

Tukijoukoissa ja hengessä mukana ollut puoliso taivasteli, että kirjan lukemisesta ei tullut mitään. Oli niin kuuma, ja varjossakin meinasi läkähtyä. Niinpä meinasi juostessakin!

Kyselin järjestäjiltä, mitä mittari mahtaa näyttää. Aamupäivällä oli kuulemma ollut +29 astetta varjossa. Radalla arvatenkin enemmän. Taivaalla ei nimittäin näkynyt pilven hahtuvaistakaan, eikä varjon varjoa ollut missään. Kaarteissa leyhähti kuuma ilmavirtaus vastaan, sellainen saunamainen.

Kuumuus oli kyllä tehdä tepposet. Vesi maistui pahalle, eivätkä muutkaan nesteet tuntuneet vatsassa kivalta. Napsin juoksun aikana pari suolatablettia, mutta geelit unohdin. Käsittämätöntä, että ne voi mitenkään unohtaa. Olin jotenkin ihan ulalla neste- ja energiahuoltoni kanssa. Kolmenkympin tietämissä yhtäkkiä tiedostin, etten ollut vielä kaivanut energiageelejä edes esille.

Kun maratoneja ja kisajuoksuja on plakkarissa kymmenittäin, voisi luulla, että opit on jo opittu kantapään kautta. Ja kuitenkin tein juoma- ja energiahuoltoni takkuilun lisäksi alkeellisimman mahdollisen virheen: juoksin valmistelevan kolmenkympin lenkin aivan kisan kynnyksellä. Jalat eivät ennättäneet palautua, ja ratajuoksun ensi metreiltä alkaen kipu oli viiltävä. Treenijuoksuni tulin kuorruttaneeksi vielä tolkuttomalla autoilulla. Työviikkooni ilmestyi kuin Murphyn lain riivaamana ajelua vaatineita tapahtumia. Ajoin viikossa enemmän kuin viimeisen vuoden aikana yhteensä.

On ihanaa, kun kesällä on lämmintä. Ultrajuoksupäivänä tosin olisi vähäisempikin riittänyt. Juoksu oli todella raskas ja uuvuttava – etenkin näillä köpelöillä valmistautumisilla. Ihailuni niille hurjapäille, jotka jatkoivat vielä toisen kuusituntisen! Hatunnostoni erityisesti Piialle ja Maijalle, joiden askel kantoi kevyesti loppumetreille saakka. Saatikka Mariannelle, joka tässä helteessä tempaisi kuuden tunnin juoksusta Suomen ennätyksen!

Kisajärjestelyt olivat todella hyvät. Kärsivällinen kisajärjestäjä suihkutteli kuumissaan ravanneita juoksijoita vesiletkulla. Juomahuolto oli kattava – onnistuminen oli siis vain itsestä kiinni.

Miten treenasin? Huonosti. Takana oli yksi puolikas ja yksi kolmekymppinen – se, jonka kipittelin aivan liian lähellä h-hetkeä.

Miten valmistauduin? Vielä huonommin. Työkiire oli liian tolkuton, enkä ennättänyt latautua tapahtumaan. Puolet tavaroistani unohtui kotiin, ja nekin mukana olevat olivat vähän mitä sattuu. Eivät ainakaan niitä, mitä hellejuoksussa tarvittaisiin. Kateellisena katselin siellä täällä näkyneitä aurinkosuojahattuja. Olipa jollakulla ommeltu jopa pussukka juoksupaitaan jääpaloja varten. Joillakin oli siis mukana myös jääpaloja.

Tässä vaiheessa kuuluisi sanoa, että ei ikinä enää. Tai se hetki oli oikeastaan muutama tunti sitten. Nyt olen jo siinä vaiheessa, että seuraavaa ilmoittautumista puskee pian sisään. Kyllähän te tiedätte.