Lähes yhdessä yössä ultralle – virheet joita tein

Olin ilmoittautunut KK Nutsin 55 kilometrin polkujuoksutapahtumaan vuosia sitten. Olin aiemmin juossut tapahtuman lyhyemmän, 34 kilometrin matkan. Vuodet kuitenkin vierivät. Olin aina siirtänyt osallistumistani, ja niin olin tehdä nytkin.

Sähköposti tiesi kuitenkin kertoa, että osallistumista ei voinut enää siirtää.

Tiistaina luin osallistujavahvistusta. Soitin ultramatkoja juosseelle sisarelleni, joka työkavereidensa säestämänä kannusti minua osallistumaan viikonlopun juoksuun vaikken polkujuoksua ollut treenennutkaan. Mäetkin oli tunkkaamatta.

Varasin kuljetukset ja etsin pölyttymään päässeen juoksuliivin. Testasin, että vanhat polkujuoksukengät istui jalkaan. Toinen juoksuliivin juomapullo falskasi. Missä olikaan avaruuslakana ja elastinen side. Entä merkinantopilli, otsalamppu ja muki.

Varusteet kasaan.

Juoksua ennen olin päivät töissä. En ehtinyt juurikaan rauhoittamaan mieltä tulevaan juoksuun. Nukuin kisaa edeltävällä viikolla huonosti. Edellisen illan unet jäivät neljään tuntiin. Kisailtana puin kuitenkin varusteet päälleni ja tutkin säätä. Luvassa olisi aluksi sadetta ja pohjoistuulta. Yöllä lämpötila painuisi lähelle nollaa. Pakkasin juoksureppuun varavaatetta ja energiaa. Juomaksi otin hiilihapottomaksi väljähdyttämääni Coca Colaa.

Olin varannut kuljetuksen kisapaikkaan. Bussikuskilla meni lienee pidempien matkojen ja meidän lähtöpaikat sekaisin. Niinpä hän posotteli iloisesti pitkälle kohti Sallaa, kunnes hoksasi kuljettavansa meitä väärään paikkaan. Alkuperäisestä lähdöstä myöhästyttiin rutkasti. Kun bussi lopulta kaarsi lähtöpaikalle, hoputteli juontaja meitä juoksijoita viipymättä lähtölinjalle. Etsiskelin kuitenkin jalkaan gaitersit, vein Rukalle palautettavat tavarat (vaihtovaatteet ja -kengät, takin, avaimet ja pankkikortin) toimitsijalle. Kiinnittelin juoksunumeron reiteen ja kävin bajamajassa. Jättäydyin suosiolla seuraavaan lähtöön.

Lähtotunnelmia.

Alkumatkan ensimmäinen kymppi oli hyvin juostavaa neulaspolkua. Sitten reitti muuttui haastavammaksi. Ensin riitti juurakkoa, sitten mentiin auringonlaskun aikaan joen pengertä pitkin, kirmailtiin kohti riippusiltaa, jatkettiin kohti Basecampiä. Konttaiselle noususta eteenpäin reitti oli teknisesti haastavaa, kunnes saavuttiin Rukalle. Kerran onnistuin juoksemaan yhden miehen kanssa reitiltä harhaan.

Tunnelma tapahtumassa oli hyvä. Vaikka olin liikkeellä yksin, en ollut yksinäinen. Bussissa vaihdoin ajatuksia vierustoverin kanssa. Juoksureitillä kannustimme toisiamme. Joku kysyi miten menee. Kilometrien aikana samat kasvot pyörivät reitin varrella. Välillä yksi otti kiveä tossusta tai teippasi rakkuloita, toinen söi eväitä ja kolmas etsi vessahuoltoon kelpaavaa paikkaa. Joku kertoi krampeista ja etsi taskustaan suolaa. Yksi kertoi matkan olevan hänen elämänsä pisin. Ehkä koskettavinta oli kuitenkin se, kun Konttaisen jälkeen pystysuorassa nousussa, missä ilmeeni alkoi hyytyä, rinteessä seisova mies tsemppasi ja taputti lohdullisesti olkapäille ja huikkasi, että tätä on sitten kiva muistella jälkikäteen. Toisista välittäminen oli suurta.

Siellä se on. Valtavaaran mökki.

Valtavaaran tienoilla matkaa tekevä isä ja poika lyöttäytyivät seuraan. Vaikka matkaa oli jo paljon takana, oli ihana miten huumori kukki vielä viimeisillä kilometreillä. Miehillä oli matkalle lähdössä tehty periaate. Tiettyä tuntimäärää ei ylitetä. Nyt saavutus riippui viimeisistä nousuista ja laskuista. Kannustin miehiä menemään ohi, ja antamaan kaikkensa. En toki haluaisi olla heidän saavutuksensa esteenä. Väistin vasemmalle ja toinen miehistä lähti ohittamaan minua. Toinen asettui kuitenkin taakseni ja sanoi ”ohittaisin vasemmalta”. Hieman hämilläni tein hänelle tilaa siirtymällä oikealle. Mies nauroi. Hänestä kun oli ilo päästä sanomaan jollekin sanat, mitä oli kuullut pitkin matkaa.

Lopulta viimeiset 800 metriä rallateltiin alamäkeä ja oltiin maalissa. Keitto maistui. Hikiset ja märät vaatteet saivat vauhdittamaan mökkiin lähtöä. Lämmitin saunan ja otin muutaman tunnin unet. Ultra oli nyt vihdoin takana.

Mitä tein väärin:                                                    Tein osallistumispäätöksen liian myöhään. En ollut treenannut polkujuoksua, tunkkausta ja etenkään tehnyt alamäkitreeniä. En ollut ravinnon kannalta varautunut juoksuun (olin ollut vhh ruokavaliolla/ketoosissa). En varmistellut sitä, että juoksureppu istuisi samalla tavalla kun vuosia sitten. En varmistellut juoksuvälineiden, kuten juoksupullon kuntoa. En pakannut riittävästi erilaisia juoksuvaatteita mukaan.

Unohdin juoksukellon laturin kotiin ja lopulta unohdin koko kellon mökille. En ehtinyt laskemaan paljonko tarvitsisin lisäenergiaa, enkä osannut valikoida itselle sopivaa energianlähdettä optimaalisimmalla tavalla. En tutustunut karttaan, enkä pistänyt tarkasti mieleen monenko kilometrin jälkeen huollot tulevat.

Pakkasin juoksuun mukaan vääriä asioita, kuten tarpeettomiksi osoittautuneet juoksulampun ja mukin. En myöskään tarvinnut lisävaatteita. Myös leipä, minkä olin pakannut mukaan oli tarpeeton. Tein sen virheen, etten ollut valmistautunut. Onneksi olen kuitenkin juossut paljon ja peruskuntoni on hyvä. Hieman ennen Nutsia juoksin puolimaratonin. Ihan kylmiltään en siis matkaan lähtenyt, eikä kenenkään kannata lähteä. Reitti on varsin vaativa ja edellyttää polkujuoksu kokemusta.

Kivoja juoksutapahtumia

Juoksukalentereita on jos jonkinmoisia, ja silti on joskus vaikea löytää tapahtumatietoja. Harmittaa kauheasti, kun jälkeenpäin kuulee, että jossain on ollut joku kiva juoksu, eikä itsellä ole ollut siitä mitään hajua! Siitäpä se ajatus sitten lähti: kootaan tähän postaukseen ainakin ne oman juoksuelämän aikana eteen tulleet kivat tapahtumat, joista voi olla iloa muillekin. Matkan pituudella ei ole tässä jutussa nyt väliä: tosi hyviä hyrinöitä on tullut niin viiden kilometrin kuin viidenkymmenen kilometrin juoksutapahtumasta.

Tukholman maraton: Postaus löytyy vaikkapa täältä. Takuuvarmasti kiva tapahtuma, hyvin järjestetty ja helppo osallistua. Miinus on se, että osuu yleensä koulujen päättäjäisviikonlopulle. Aina on lähipiirissä tai sen liepeillä joku, jolla on ylppärit tai muut valmistujaiset. Selittele siinä sitten, että juokset mieluummin. Mutta kannattaa mennä, Tukholmassa on aina hyvä fiilis. Ehkä toinen miinus on se järjetön Västerbron silta, joka kiivetään kahteen kertaan. Uusitulla reitillä nousua on vieläkin enemmän kuin aiempina vuosina. Mutta voihan siinä ottaa muutaman kävelyaskeleenkin, ja sitten taas kiristää vauhtia, kun alamäki alkaa. Maalialueella on hyvät jälkitarjoilut. Jos reissuun lähtee laivalla, sielläkin on yleensä mukavat säpinät juoksun jälkeen.

Vantaan maraton: tasainen reitti, mäkiä saa etsimällä etsiä. Miinuksena ajankohta: aina sataa, tai jos ei sada, sateen uhka on päällä. Ja osuu tyypilliseen flunssakauteen. Mikään ei kismitä enempää kuin se, että olet ilmoittautunut etkä starttaa. Siinä joutuu aina koettelemaan itseään – lähteäkö toipilaana/flunssan ensioireita potevana, vaiko ei. Tietenkin vastaus on ei, mutta aina se päätös on yhtä vaikea. Postauksia luettavissa täältä, tuolta ja sieltä.

HRD (Helsinki Running Day: puolikas ja kokonainen): täällä on tullut juostua monet kerrat. Ilmoittautumisen ajankohtana odotukset ovat yleensä suuret, mutta päivän koittaessa realismi iskee. Ei tullut taaskaan treenattua riittävästi, kevät yllätti juoksijan. Miinusta siis, että niin aikaisin keväällä. Vielä ei ole ennättänyt orientoitua kesän juoksukauteen. Mutta yksi Suomen tunnetuimmista tapahtumista, ihme ettei ole suurempaa suosiota sitten kuitenkaan saanut. Yleensä hyvät järjestelyt, hyvä reitti, hyvät reittitarjoilut. Jos tykkää isoista tapahtumasta, kyllä tämä kannattaa kokea. Tunnelmia voi lukaista täältä ja tuolta.

Espoon rantamaraton/puolikas: Ennen niin mäkinen ja kamala. Uusittuna tasainen ja merellisen ihana. Maratonilla lähes sama reitti kipsutellaan tuplana. Ajoittuu syyskuulle, jolloin ilma on vielä suhteellisen lämmin. Saman tapahtuman ympärillä on myös rantakymppi ja Aalto10. Rantamaratonille toivoisi enemmän osallistujia – ihmiset kun luovat sen tunnelman. Viimeisimmästä puolikkaasta fiilistelyä täältä.

Salon maraton (Andy)/puolikas: Takavuosina tuli juostua täällä monena vuonna. Sitten se jotenkin jäi. Harmi, että jäi, sillä pieneksi tapahtumaksi tämä on oikein kiva. Andy on järjestelyjen henki ja sydän; tämä on niitä tapahtumia, jotka pitkälti nojaavat yhden aktiivin innostuksen varaan. Salossa on kiva juosta, sinne on helppo mennä ja sieltä pääsee myös yöksi kotiin. Suhteellisen tasainen reitti. Miinusta on se, että reittiä suhataan tosi monta kertaa. Rapsaa ei tästä blogista löydy, sillä viimeisin Salon maraton tuli juostua aikana ennen blogia. Sieltä Anulle napsahti pariin kertaan jopa sijoituspokaali – hyvät muistot siis!

Helsinki Twilight Run: Välillä heinäkuun loppuun ja toisinaan elokuun puolelle asettuva kesäillan puolikas. Tapahtuma on mutkaton. Reitti on mukava ja maisemat merellisen kauniit. Välillä juostaan asfaltilla ja toisinaan pieniä pätkiä hiekkapohjalla. Tästä enemmän sieltä ja täältä tai tuolta!

Porvoon mitalla: täältä löytyy juttua Porvoon juoksuun valmistautumisesta, ja tuolta sitten itse juoksusta. Porvoo itsessään on viehättävä pikkukaupunki. Vanha Porvoo on idyllinen, ja juostessa saa fiilistellä menneiden aikakausien havinaa. Pieni tapahtuma, vähän juoksijoita. Jos tykkää pikkujuoksuista, tämä kannattaa käydä kokeilemassa. Nopeimmat saavat palkkioksi Porvoon mitalla -mittamukit. Me hitaammat hankimme sellaiset itse. 🙂

Sohvaboikotin uudenvuoden juoksu: Uusi vuosi lupailee parempaa ja ehompaa elämää. Siksipä aattojuoksu sopii kuin nenä päähän. Kun nyt juoksen, varmasti tuleva vuosi tuo tullessaan pelkkää hyvää. Vaurautta, juoksukuntoa, treenatun kropan. No, ei ole tuonut, mutta hyvä tapahtuma silti. Juoksun jälkeen on tarjolla glögiä ja pari piparkakkuakin. Sen jälkeen voi sitten hyvällä omallatunnolla siirtyä juhlistamaan vuoden vaihtumista. Miinusta on se, että ikinä ei tiedä, pitääkö valita nastalenkkarit vaiko tavalliset. Järjestäjän syyhän se ei ole mitenkään, että luontoäiti on niin ailahtelevainen. Ratkaisuehdotus: irtoremmit, jotka voi laittaa lenkkareihin tarvittaessa. Ovat sen verran edulliset, että ei haittaa, jos toinen tai molemmat häviävät sinne poluille. Kiva tapahtuma, kannattaa mennä! Postaus täältä.

Kaarinan rataultra: Jos ultrajuoksu on ihan must, ja jos kuulut niin outoihin, jotka saavat kiksejä urheiluradan kiertämisestä, tämä on juuri Sinun juttusi. Ja tokihan suuntaa vaihdetaan kolmen tunnin välein, joten ei se niin puuduttavaa ole, kuin voisi kuvitella. Tässä on sitä jotain, mitä on vähän vaikea selittää. Luepa tästä!

Salla Midnight Trail Run: Keskikesän yöttömässä kesäillassa ja mahtavissa Lapin maisemissa juostava, pieni, mutta kovatasoinen polkujuoksutapahtuma, minne on kiva mennä, jos kesälomareissulla pyörii niillä seuduilla. Järjestelyt toimivat mutkattomasti. Reitti on vaihteleva ja melko haastava, ja matkaksi voi valita lyhyemmän tai pidemmän 24 kilometrin matkan. Fiiliksiä voi lukea täältä.

Kopparnäs Coast Trail: Reitti on kyllä yksi kauneimmista, joita on tullut rämmittyä. Nimenomaan rämmittyä, sillä tämä on polkujuoksu, jossa polkuja ei ole. On kallioita, risukoita ja kaikenlaista alustaa. Pitempi matka on 18 kilometriä: siitä postaus täällä. Mahtavat kiksit saa lyhyemmältäkin taipaleelta, sillä maisemat ovat vertaansa vailla. Rapsa löytyy täältä.

Kuva: Poppis Suomela. Zoomattu alkuperäisestä kuvasta; alkuperäinen on tarkempi ja laadukkaampi, koska ammattikuvaaja….

Nuuksio Bodom trail: Erittäin hyvin järjestetty polkujuoksutapahtuma, missä matkojen pituudet vaihtelevat. Tapahtuma kerää paljon osallistujia, eikä polulla juosta ainakaan yksin. Lisää voit fiilistellä blogista.

Espoo Trail Run: Useita kertoja vuodessa järjestettävän polkujuoksutapahtuman taustalla häärivät Espoon Akilleksen suunnistajat. Tapahtuma sopii niin aktiivijuoksijoille kuin harrastelijoillekin. Koko perhe voi tulla mukaan, ja tuotto käytetään lasten ja nuorten harjoitustoiminnan kehittämiseen. Matkojen pituudet ovat 3, 7 ja 14 kilometriä. Tunnelmia täältä.

Paukunharjun polkujuoksu: Kylätunnelmainen, Hyvinkään Hiihtoseuran ja Hyvinkään Juoksijoiden järjestämä polkujuoksutapahtuma Hyvinkään Hiihtoseuran majalta. Matkat vaihtelevat 8,5 km:stä puolikkaaseen. Kotiintuomisiksi saa mukavan palkintokassin. Omat luokkansa kisailijoille ja harrastajille. Mukava metsäinen juoksu.

KK Nuts: Ehkäpä suomen paras ja kaunein polkujuoksutapahtuma, mille osallistumisen kipinä kyti pitkään. Matkat vaihtelevat 14 km:sta 160:een. Ehdottomasti kisa, jossa kannattaa käydä. Kokemuksista voit lukea täältä.

Länsiväyläjuoksu: Alkukevääseen ajoittuva, mukava tapahtuma. Tähän aikaan vuodesta on hyvä mitata omaa juoksukuntoaan tai juosta muuten vaan alkukesän ensimmäisiä pitkiä lenkkejä. Matkoja on lyhyestä kävelystä 17 kilometriin. Reitti on kaunis ja vaihteleva ja tapahtuma vetää osallistujia. Täältä on jokaisella kerralla jäänyt takataskuun varsin mukavat fiilikset.

Jyväskylä Finlandia: Jos klassinen musiikki saa aikaan värinöitä, tässä tapahtumassa värinät ovat pelkkää plussaa. Kaunis järvireitti, matkan varrella kajahtelee Sibelius aidon orkesterin soittamana. Ehdottomasti juoksu, joka pitää kokea. Rapsaa ei valitettavasti ole tästäkään, sillä edellisestä juoksusta on jo vierähtänyt aikaa. Mutta ehkäpä tulevaisuudessa…

Forssan puolimaraton/maraton (Suvi-ilta): Kiva kesäkuinen tapahtuma, jossa väkeä riittää. Lajeja riittää kaikille; on pitkää ja lyhyttä matkaa, ja rullaluistimillakin voi sutkutella. Monet paikalliset kokoontuvat reitin varrelle kannustamaan. Postausta ei ole, sillä viimeksi tuli juostua tässä tapahtumassa vuosia sitten, kauan ennen kuin aloitimme bloggaamisen. Hmmm, ehkä Forssaankin kannattaisi mennä uudelleen.

Joulujuoksu: Pelastakaa lapset ry:n juoksutapahtuma, missä hölkätään, juostaan tai kävellään viiden kilometrin mittainen lenkki Töölönlahdella ja tuetaan osallistumismaksulla hyvää asiaa. Osallistujille on jaettu mitalin sijaan samanväriset pipot. Tapahtuma, jossa voi juosta ystävien kanssa pikkujouluhengessä. Kaupan päälle saa vielä iloisen mielen. Postausta ei löydy tästäkään, mutta pistetäänpä tämäkin tulevien juoksujen suunnitelmalistalle.

Helsinki Midnight Run: Tapahtuma, joka lupaa tunnelmaa – ja pitää lupauksensa. Matkoina 5 tai 10 kilometriä pimenevässä Helsingin illassa. Sateettomana syysiltana aivan paras juoksu Helsingin keskustassa. Juoksutunnelma säilyy alusta loppuun huikeana. Hehkutusta löytyy enemmän täältä.

Kuumaakin kuumempi Karu-Liru

Kun töissä kerroin kesälomani ensimmäisen päivän suunnitelmista, työkaverit pyörittivät silmiään. Siis mitä, kuusi tuntia kierrät jonkun urheilukentän rataa? Siis ympyrää? Itsellekin tuli tunne, että tätä voi olla vähän haasteellisempaa perustella!

Lähiapteekin apteekkarin ilme oli näkemisen arvoinen, kun juoksua edeltävänä päivänä porhalsin hakemaan suolataletteja. Ahaa, ultrajuoksu. Näillä keleillä… sehän on, öh, jännä ajatus.

Sen jännän ajatuksen seurauksena siellä täällä (aika monessa paikassa) on nyt hirveät hiertymät. Ja selkä on palanut – sitä aurinkorasvaa ei sitten tainnut tulla laitettua sitten kuitenkaan riittävästi.

Tukijoukoissa ja hengessä mukana ollut puoliso taivasteli, että kirjan lukemisesta ei tullut mitään. Oli niin kuuma, ja varjossakin meinasi läkähtyä. Niinpä meinasi juostessakin!

Kyselin järjestäjiltä, mitä mittari mahtaa näyttää. Aamupäivällä oli kuulemma ollut +29 astetta varjossa. Radalla arvatenkin enemmän. Taivaalla ei nimittäin näkynyt pilven hahtuvaistakaan, eikä varjon varjoa ollut missään. Kaarteissa leyhähti kuuma ilmavirtaus vastaan, sellainen saunamainen.

Kuumuus oli kyllä tehdä tepposet. Vesi maistui pahalle, eivätkä muutkaan nesteet tuntuneet vatsassa kivalta. Napsin juoksun aikana pari suolatablettia, mutta geelit unohdin. Käsittämätöntä, että ne voi mitenkään unohtaa. Olin jotenkin ihan ulalla neste- ja energiahuoltoni kanssa. Kolmenkympin tietämissä yhtäkkiä tiedostin, etten ollut vielä kaivanut energiageelejä edes esille.

Kun maratoneja ja kisajuoksuja on plakkarissa kymmenittäin, voisi luulla, että opit on jo opittu kantapään kautta. Ja kuitenkin tein juoma- ja energiahuoltoni takkuilun lisäksi alkeellisimman mahdollisen virheen: juoksin valmistelevan kolmenkympin lenkin aivan kisan kynnyksellä. Jalat eivät ennättäneet palautua, ja ratajuoksun ensi metreiltä alkaen kipu oli viiltävä. Treenijuoksuni tulin kuorruttaneeksi vielä tolkuttomalla autoilulla. Työviikkooni ilmestyi kuin Murphyn lain riivaamana ajelua vaatineita tapahtumia. Ajoin viikossa enemmän kuin viimeisen vuoden aikana yhteensä.

On ihanaa, kun kesällä on lämmintä. Ultrajuoksupäivänä tosin olisi vähäisempikin riittänyt. Juoksu oli todella raskas ja uuvuttava – etenkin näillä köpelöillä valmistautumisilla. Ihailuni niille hurjapäille, jotka jatkoivat vielä toisen kuusituntisen! Hatunnostoni erityisesti Piialle ja Maijalle, joiden askel kantoi kevyesti loppumetreille saakka. Saatikka Mariannelle, joka tässä helteessä tempaisi kuuden tunnin juoksusta Suomen ennätyksen!

Kisajärjestelyt olivat todella hyvät. Kärsivällinen kisajärjestäjä suihkutteli kuumissaan ravanneita juoksijoita vesiletkulla. Juomahuolto oli kattava – onnistuminen oli siis vain itsestä kiinni.

Miten treenasin? Huonosti. Takana oli yksi puolikas ja yksi kolmekymppinen – se, jonka kipittelin aivan liian lähellä h-hetkeä.

Miten valmistauduin? Vielä huonommin. Työkiire oli liian tolkuton, enkä ennättänyt latautua tapahtumaan. Puolet tavaroistani unohtui kotiin, ja nekin mukana olevat olivat vähän mitä sattuu. Eivät ainakaan niitä, mitä hellejuoksussa tarvittaisiin. Kateellisena katselin siellä täällä näkyneitä aurinkosuojahattuja. Olipa jollakulla ommeltu jopa pussukka juoksupaitaan jääpaloja varten. Joillakin oli siis mukana myös jääpaloja.

Tässä vaiheessa kuuluisi sanoa, että ei ikinä enää. Tai se hetki oli oikeastaan muutama tunti sitten. Nyt olen jo siinä vaiheessa, että seuraavaa ilmoittautumista puskee pian sisään. Kyllähän te tiedätte.