Arkiliikunta, Hyvinvointi, ikä ja juokseminen, Terveys

Selkärankaliikuntaa

Niin, oliko sinulla vielä kysymyksiä?” Kerroin muistiinpanojaan kirjoittavalle lääkärille, että remissio-vuosien aikana liikuin aktiivisesti, ja erityisesti juoksin. Varovasti kyselin, voisikohan juokseminen jatkossakin olla ok – sitten kun keho sen sallii. ”Polviahan se kyllä kuluttaa, mutta juokse vain. Et sinä sairauttasi voi liikunnalla pahentaa”, lupasi lääkäri. Vastaus teki minut onnelliseksi. Myöhemmin näin hänen jopa kirjanneen potilaskertomukseen, että juoksu on potilaalle tärkeä harrastus.

Lääkärin määräämä lääkitys tuntuu onneksi sopivan minulle, toimintakyky alkoi palautua saman tien. Jo seuraavana päivänä esittelin perheelle uusia taitojani ylpeänä kuin taapero: katsokaa, pystyn kääntymään kyljeltä toiselle!

Viime viikkojen aikana olen saanut miettiä, miltä liikunta ja liikkuvuusharjoittelu nyt sitten näyttävät. Selkärankareuma on krooninen ja tulehduksellinen vaiva, eikä siihen lepo (onneksi) auta, päinvastoin. Lääkärini tavoitteena on löytää juuri minun tilanteeseeni sopiva lääkitys, joka ajaa tulehdusta alas. Minun tehtäväkseni jää vaikuttaa hyvinvointiini liikunnan, levon ja ravitsemuksen keinoin. Myönnän, että välillä se tehtävä tuntuu haastavalta: arjen kiireet ne eivät nimittäin yhtään ymmärrä hellittää!

Sohvan nurkkaan ei parane jäädä istuskelemaan. Siitä on nimittäin ihan kirjaimellisesti aina vain vaikeampi päästä ylös.

Netissä nivelystävällisten liikuntamuotojen listat mainitsevat yhä uudelleen pyöräilyn, uinnin ja kuntosaliharjoittelun. Juoksusta varoitellaan toistuvasti. Mietin, että onneksi sain suuni auki ja kävin omasta tilanteestani selkeän keskustelun! Varovasti juoksu-kävelen juoksumatolla ja pää tykkää. Kehon palautuminen osoittautuu kuitenkin hitaaksi ja arvaamattomaksi. Juoksukävely tuntuu kropassa kolme päivää ja maastopyöräilyn jälkeen saatan yöllä herätä vaikkapa siihen, että ranteita särkee.

Niin tylsältä kuin se kestävyysjuoksijan psyykestä tuntuukin, liikuntani perusrunko pötköttää nyt joogamaton päällä. Harjoituksia, joissa ranka ja rintakehä liikkuvat, kiertyvät ja taipuvat, pitäisi tehdä päivittäin. Terveyskylä-sivustolta löydän hyvät videot, jotka näyttävät muodostavan helpon, noin kymmenen minuutin mittaisen liikkuvuusharjoituksen. Myös Reumaliiton sivuilla oleva liikuntaopas tarjoaa kuvalliset, konkreettiset ohjeet mukavaan kotijumppaan. Englanninkielinen Everyday Health -sivusto vinkkaa, kuinka harjoittelu saadaan osaksi kiireistä päivää: venyttelythän voi tehdä telkkaria katsellessaan, kävelylle mennä työpuheluita hoitaessaan.

Viitisen kilometriä maastossa tuntuu tässä kohtaa ihan riittävältä. Viime vuosien aikana rakennettu lihaskunto ja kestävyys kannattelevat, mutta silti keho väsyy nopeammin ja palautuu hitaammin.

Hurskaista aikeista huolimatta harjoitteita ei todellisuudessa tule tehtyä ihan päivittäin. Joinakin iltoina töiden jälkeen liikkuvuusharjoitteluni näyttää enemmän joogamatolla nukkumiselta. Teinit naureskelevat ohikävellessään, että voi äiti, kylläpä tuo sinun treenisi näyttää rankalta. Mutta jos lepo on se, mitä keho kaipaa…

Tätä tämä nyt toistaiseksi on. Haaveilen kyllä päivästä, jona saan sanoa lääkärille, että nyt minä taas ihan oikeasti juoksenkin, enkä vain minuuttia silloin ja toista tällöin.

juoksu, maraton, Tapahtumat, Vantaan maraton

Tavoitteena Vantaan maraton

Ihan alkuun todettakoon, että me juoksusiskot olemme hyvin tavallisia taapertajia. Liikumme kukin todella paljon ja omien intohimojemme innoittamina. Emme kuvittele olevamme Juoksijoita isolla jiillä; pikku-jiikin välillä arveluttaa, vaikka itselläkin maratoneja on plakkarissa pian kolmisenkymmentä ja muita juoksenteluja päälle. Juoksemme ja liikumme siis silkasta nautinnosta ja elämänhalusta.

Toisekseen todettakoon, että blogimme kertoo meistä liikunnan harrastajina, ihmisinä ja siskoksina. Rahoitamme harrastuksemme ihan itse, ja lähtökohtaisesti teksteissämme vilahtelevat tuotteet ovat itse hankkimiamme. Kaupallista yhteistyötä teemme harvakseltaan, mutta silloin kun sellaista teemme, meistä on reilua kertoa se blogissamme kiemurtelematta.

Kiemurtelemiseen ei yleensä ole kyllä aihettakaan, eikä tälläkään kertaa. Yhteistyömahdollisuus Vantaan maratonin kanssa on sen verran kiva, että siitä kyllä kertookin ihan mielellään! Arvostamme suuresti kaikkia niitä vapaaehtoisia, jotka pistävät itsensä likoon juoksutapahtumien järjestämiseksi. Siksi on tosi mukavaa, että voimme omalla panoksellamme hieman promota tällaista toimintaa. Vastineeksi saamme lokakuussa juoksunumerot rinnuksiimme – tervetuloa siis seuraamaan treenimatkaamme!

Oma treenimatkani Vantaan maratonille ei ole aivan uusi – vanhasta muistivihkostani löytyy nimittäin merkintä vuodelta 2006. Mielikuvissani näen itseni raahustamassa läpimärkänä loputonta ylämäkeä. Muistikuva on kuitenkin väärä, sillä ylämäkiähän Vantaalta ei löydy etsimälläkään. Reitti on todella tasainen ja nopsajalkaisille varmasti otollinen ennätystehtailuun. Märkyys sen sijaan oli totisinta totta; taivas repesi samaan aikaan kuin starttipyssy paukahti, ja vettä tuli vaakatasossa. Mutta juoksevalle kicksit tulevat ihmeellisistä asioista, ja ukkosmyrskystä huolimatta vihkoni on täynnä hymynaamoja ja huutomerkkejä.

Huutomerkkejä on nyt myös tämän vuoden kalenterissani. Ne ovat merkkeinä etapeista ja treenien rytmittämisestä. Vaikka juoksuvuoteni eteneekin yleensä aika intuitiivisella otteella, teen kuitenkin jonkinmoisen vuosikellon.

Vuosikelloni tässä vaiheessa juoksulenkkini ovat rentoja ja maltillisia. Pöppyräkeleillä hyppään mieluusti juoksumatolleni ja hölkyttelen fiiliksen mukaan. Keväämmällä tahti kiihtyy ja treenit muuttuvat laadukkaimiksi ja tavoitteellisemmiksi. Kilometrejä tulee lisää ja toivottavasti vauhtiakin.

Tästä lähdetään! Toivottavasti treenimatkamme saa muitakin mukaan. Nähdäänkö Vantaalla?

The HossBoss: Do It!

Uncategorized

Uusi vuosi, uusi säkenöivän upea minä!

Joitakin vuosia sitten tuttavani päätti vuoden vaihtuessa toteuttaa mittavan elämäntaparemontin. Tuolloisessa elämäntilanteessaan hän oli pienten lasten äiti. Perhe piti tärkeänä ulkoilla yhdessä, mutta muutoin aikaa liikunnalle ei ollut, eikä intoa terveellisen ruoan laittamiseen. Tuttava harmitteli painonsa nousseen ja energiansa vähentyneen.

Muistan, kuinka elämäntaparemontista keskustellessamme ehdotin, että hän aloittaisi pienestä ja keskittyisi yhteen asiaan kerrallaan. Juuri ennen vuoden vaihtumista luimme sitten somekanavalta mittavan ohjelman, jossa tuttava julisti kerralla mullistavansa ruokavalionsa ja lisäävänsä liikuntaa arjen jokaiseen rakoon. Ruudun takana voihkaisin hiljaa. Niin kuin amerikaksi sanotaan, tuttavani set herself up for failure.

Joululomalla olen kuunnellut suomenkielisiä äänikirjoja, ja yksi niistä on kertonut urheilulääkäri Aki Hintsan viimeisestä vuodesta (Tänään olen elossa). Teoksessa Hintsan hyvinvointimallia sivutaan vain ohuesti, mutta siitä on kirjoitettu lukuisia nettiartikkeleita sekä oma teoksensakin, Voittamisen anatomia. Hintsan filosofiasta ja sen käytännönläheisestä otteesta saattaa olla iloa, jos on aikonut vuodenvaihteessa muuttua uudeksi, paremmaksi ihmiseksi.

Yksi Hintsan perusohjeista on se, ettei yksityiskohtien optimoinnista ole hyötyä, elleivät perusasiat ole kunnossa. Perusasioita on kuusi: yleinen terveys, palautuminen ja uni, ravinto, fyysinen aktiivisuus, tuki- ja liikuntelimistön kunto sekä henkinen energia. Nämä keskittyvät ihmisen ytimen, eli oman identiteetin, tavoitteiden ja elämänhallinnan ympärille.

Mallin nyrkkisääntö on, että muutetaan korkeintaan kolmea asiaa kerrallaan kolmen kuukauden ajan. Jos muutoksen kanssa on tosissaan, ne pienetkin uudet asiat kannattaa suunnitella huolella. Projektijohtamishommissa käytin suunnittelun apuna usein SMART-mallia, joka ohjaa tekemään tavoitteesta kyllin tarkkarajaisen, mitattavissa olevan, mahdollisen saavuttaa, olennaisen ja aikaan sidotun (specific, measurable, achievable, relevant and time-bound).

Mallien ajatuksia yhdistellen uudenvuodenlupausten sijaan olisikin siis järkevämpää asettaa itselleen selkeitä tavoitteita. Tavoitetta asetettaessa tulisi ensin arvioida, mikä on relevanttia, eli mikä omista perustarvealueista vaatii remonttia. Sen sijaan, että päättää pyhästi vain ”liikkua enemmän” tai ”tiputtaa painoa”, asetetaankin konkreettinen ja realistinen tavoite kolmen kuukauden päähän. Konkreettinen tavoite olisi esimerkiksi, että ”maaliskuun viimeisenä lauantaina juoksen viisi kilometriä yhtäjaksoisesti” tai ”maaliskuun loppuun mennessä painoa on tippunut kuusi kiloa.”

Kun tavoite on selvillä, kirjataan ylös tarkka ja realistinen suunnitelma siitä, mitä on tehtävä kunkin kuukauden, viikon ja päivän aikana, jotta tavoitteeseen päästään. Joskus se tekeminen on tietysti lepoa ja palautumista! Maltti on valttia, sillä liikaa riuhtomalla koko projektiin väsähtää tai sen onnistumismahdollisuudet torpedoi itse. Iloa tekemiseen tuo se, että suunnitelman toteutusta tietysti seurataan – mitä julkisemmin, sen parempi (ainakin jos yleisö osaa kannustaa).

On olennaista, että tavoite ja sen toteutuksen tavat tulevat toimeen elämän muiden peruspalikoiden kanssa. Minä en esimerkiksi juuri nyt voi asettaa itselleni huipputavoitetta fyysisen aktiivisuuden saralle, koska tuki- ja liikuntaelimistön kunto vaatii isosti huomiota. Etukäteen oli myös ennustettavissa, ettei tuttavani kovin monta kertaa tekisi varpaillenousuja taaperon pottahetkien aikana. Se pohjelihastavoite nimittäin alunperinkin keskittyi yksityiskohdan hiomiseen samaan aikaan, kun unen ja levon perustarve ontui ankarasti.

Onhan se toki tylsää, ettei minusta vuosiluvun vaihtuessa taianaomaisesti säkenöidy uutta upeampaa ihmistä. Totuus kuitenkin on, että reilusti yli puolet uudenvuodenlupauksista ja -tavoitteista on jo tammikuun loppuun mennessä kuopattu ja unohdettu. Jos ensi vuonna tähän aikaan tahtoo asioiden olevan toisin, on kysyttävä itseltään ihan vakavissaan: aionko minä olla poikkeus? Aionko minä menestyä? Onnistumiseen kun ei ole oikoteitä, eivätkä puolivillaiset unelmoinnit johda mihinkään.