Juoksijan kompromissielämää

Itselle loma kuin loma tarkoittaa aikaa liikkumiselle. Aina lomakumppaneille loma ei kuitenkaan tarkoita samaa. Milloin joku haluaa viettää aikaa altaalla, milloin sohvan nurkassa, kun itse mieluiten painelisin pitkin lavedoja tai lumisia metsäpolkuja hiki otsalla.

Välillä – tai oikeastaan päivittäin teen kompromisseja. Aamupuuroa lusikoidessa suunnittelen viilettäväni kolmetuntisen päivälenkin Kuusamon pienellä karhunkierroksella, mutta loppupeleissä huomaan, että syystä tai toisesta ajattelemani lenkki kutistuu tunnin kävelyyn räntäsateessa.

Milloin kuvittelen kanssaihmisten intoutuvan läskipyöräretkestä, sivakoinnista tai islanninhevosratsastuksesta – ja huomaan olevani yksin ajatusteni kanssa.

Voisin toki toteuttaa itseäni piirulleen suunnitelmien mukaan. Juosta kuin kaistapäinen. Mutta ei. Minut on kasvatettu aina tulemaan puolitiehen vastaan. Tekemään kompromisseja. Hakemaan ratkaisuja. Niinpä sopeutan ja sopeudun.

Mutta välillä yllätyn. Kun olen valmiina luovuttamaan, kanssaihmiset yllättävät. He ovat oppineet, että joskus on hyvä siirtyä omalta mukavuusalueelta toisen mukavuusalueelle. Ja niinpä taaperramme kohta yhdessä pitkin hankista metsää. Se ei ehkä tuo samaa nautintoa kaikille, mutta se tuo yhteistä hyvää oloa. Tasapuolisuutta ja kompromisseja. Puolin ja toisin.

Kannattaisiko juoksukoitoksissa edetä Run-Walk-Run menetelmällä?

Testasin Run-Walk-Run yhdistelmää alkukeväällä. Tein tuolloin yksittäisen pitkän lenkin kävelyä ja juoksua vuorotellen. Tuloksista innostuneena uumoilin testaavani asiaa lisää ja kokeilevani juoksun ja kävelyn rytmittämistä myös lappujuoksussa.

Run-Walk-Run menetelmän testaaminen juoksutapahtumassa on vielä jäänyt. Mieleni ei usko, että juoksun ja kävelyn yhdistäminen kisassa todella toimisi! Kokeilin kuitenkin metodia uudelleen. Juoksin ja sitten juoksu-kävely-juoksin saman reitin seuraavana päivinä. Olosuhteet olivat lämpötilan ja sään suhteen hyvin samanlaiset eikä muissakaan fysiologisissa asioissa ollut juurikaan eroa.

Ensimmäinen lenkki meni kokonaan juosten. En ollut sunnitellut juoksu-kävely-juoksevani samaa lenkkiä seuraavana päivänä, joten tuleva toinen testaus ei vaikuttanut ensimmäisen päivän lenkkiin ja sen nopeuteen.

Kun tossut sitten lähtivät jälkimmäisellä lenkillä kiertämään sattumalta samaa, edellisen päivän lenkkimatkaa, idea testauksesta syntyi ja tein toisen reitiltään identisen lenkin juoksua ja kävelyä yhdistelemällä.

Ajallisesti eroa lenkkien väliin jäi 16 tuntia. Matka oli viiden kilometrin mittainen. Kävelin puoli minuuttia jokaisen kilometrin aikana.

Yllätyksekseni juoksu-kävely-juoksuyhdistelmällä keskimääräinen kilometriaika oli jälleen pelkkää juoksua nopeampi, vaikka ilman juoksukellon antamia lukemia olisin arvioinut kokonaisvauhtini olleen pelkkää juosten tehtyä lenkkiä hitaamman. Eroa kertyi keskimäärin 47 sekuntia kilometriä kohden.

Vaikka tulokset ovat kahdella testauskerralla sekä pidemmällä (yli 20 kilometrin lenkillä) että lyhyemmällä lenkillä olleet Run-Walk-Run metodilla pelkkää juoksua nopeammat, on edelleen mahdotonta saada itsensä uskomaan, että yhdistelmä todella antaa pelkkää juoksua paremmat kilometriajat.

Vielä vaikeampaa on perustella itselleen, miksi kesken lenkin vaihtaisin juoksijana menoa kävelyyn. Eihän tavoitteenani ole juoksu-kävely-juosta maratonia tai ultramtkaa, vaikka toisaalta polkujuoksussa pahimmat ylämäet mennäänkin välillä tietoisesti kävellen.

Mikä siten selittäisi Run-Walk-Run yhdistelmällä saavutettavaa nopeutta?

On varmaa, että vauhdin hidastaminen hetkellisesti juoksusta kävelyyn alentaa sykettä ja lenkki toimii intervallitreeninä.

Yhdistelmässä kävelyosuudet jäävät niin lyhyiksi, ettei niillä ole juurikaan kokonaisnopeutta heikentävää vaikutusta. Juoksu on puolestaan kävelyjaksojen välillä nopeampaa kuin koko matkaa juostessa. Itsellä tasaista juoksua puksuttaessa vauhti ehkä joskus huomaamatta notkahtaa, vaikka kokonaisvauhti on juostessa vuosien varrella tullutkin hyvin tasaiseksi.

Uudenkin testauksen jälkeen en voi kun suositella juoksu-kävely-juoksun kokeilua ja lenkkivauhdeilla leikittelyä osana harjoittelua.

Ehkäpä joskus todella rohkenen testaamaan asiaa myös se lappu rinnassa – vaikka melkoista mielenlujuutta se silloinkin vaatisi varsinkin tilanteissa, joissa katsojat kannustavat meitä syystä tai toisesta kävelyyn hetkeksi vaihtavia todella juoksemaan!

Elämän uusia pärskeitä!

Tuntuu, että aikaa juoksemiseen on välillä vähän. Silti tätäkin tekstiä kirjoittaessa vilkuilen kelloa varmistellen, että ennättäisin lenkille ennen seuraavaa rientoa!

Kesä – ja oikeastaan koko vuosi on ollut varsinaista vuoristorataa! Siihen mahtuu ikimuistoisia ja onnistuneita juoksutapahtumia, pettymyksiä, osallistumisten siirtoja sekä totaalista, juoksuharrastuksen merkityksen pohtimista. Laajaa elämänkirjoa, eroja, uusia aktiivisia harrastuksia ja paljon hyvää!

Olen päässyt kokeilemaan valtavan määrän uusia asioita ja tuntenut meren pärskeet kasvoillani. Olen harjoitellut melontaa yksin, kaksin sekä nelin istuttavassa kajakissa ja osallistunut täysin noviisina pariin kilpailuun.

Kesään on kuulunut melonnan opettelua!
Kesään on kuulunut melonnan opettelua!

Olen myös uuden edessä asettanut itseni välillä epämukavuusalueelle, mutta huomannut hetken päästä nauttivani itseni voittamisesta roikkuessani tornadon trapetsilla, hengaillessani viklan laidalla tai keikkuessani korkeanpaikankammoisena veneen mastossa.

Pärskeitä!
Pärskeitä!

Toisinaan meri on kastellut minut läpimäräksi ja olen palellut vilusta. Välillä tottumattomuuttani olen ollut fyysisesti aivan poikki, kun onnettomat käsi- ja vatsalihakseni ovat joutuneet töihin. Mutta samalla olen päässyt nauttimaan merestä ja samoilemaan saariin ja paikkoihin, joista olen aiemmin voinut vain uneksia.

Stora Brändö
Stora Brändö

Olen myös pyöräillyt. Kesän kohokohtana toteutui kauan haaveenani ollut purjehtiminen Tallinnaan ja viilettäminen kilometrikaupalla veneeseen pakatulla tandemilla pitkin vanhan kaupungin mukulakiviä.

Meri, tandem ja aurinko!
Meri, tandem ja aurinko!

Vaikka juoksu on siis ollut epäsuunnitelmallista ja satunnaista, en voi kuin olla kiitollinen, että elämässäni on ihmisiä, jotka rikastuttavat kokemusmaailmaani, pitävät elämänrytmini ja aktiivisuustasoni korkealla ja kestävät sen, ettei uuden oppiminen tapahdu yhtä joutuisasti kuin teinivuosina.

Osaan välillä myös rentoutua!
Osaan välillä myös rentoutua!

Enkä sätkyile, vaikka juoksuja on siirtynyt. Ensi keväälle on luvassa ultrajuoksuja radalla ja poluilla ja eiköhän kalenteriin ilmesty joku ex tempore tapahtuma myös syksyyn, kunhan juoksulta aikaa vieneet uudet harrasteet taas sen sallivat!