polkujuoksu, Treenit

Lunta KK Nutsilla?

Luulin maaliskuussa, että talven hiihdot ovat siinä, mutta sitten tulikin lisää lunta ja pitkät yöpakkaset. Sitten kuvittelin, ettei huhtikuun loppupuolelle asettuvan pääsiäisen aikaan enää hiihdettäisi pohjoisessakaan.

Olin väärässä. Siinä, kun pikkusiskoni viesti istuttelevansa nektariinipuita ja basilikantaimia ja ihailevansa ruukuissa kukoistavia orvokkeja, minä hiihdin.  Samalla tajusin, etten ole koskaan hiihtänyt lokakuun puolivälistä huhtikuun loppuun.

Tämä talvi on todella suosinut hiihtäjiä. Ja tänään hiihtäessä ensin Valtavaaralle ja sieltä Rukalle, sääkin suosi. Olin, lyhyistä yöunista huolimatta, herännyt varhain. Pimennysverhojen tai ylipäätään verhojen puuttuessa auringon säteet tunkeutuivat tajuntaani jo ennen aamukuutta ja lapseni epäilivät vielä olevan yön, kun huikkasin heille lähteväni hiihtämään. Enkä olisi tohtinut koko päivänä lopettaa.

Tiet, jotka olivat edellisenä yönä olleet jäiset ja liukkaat, olivat sulaneet. Piha, jossa yöllä lumeen piirtyi auton renkaan jäljet, olikin iltapäivästä lumesta paljas. Terassi, jota olin lapioinut lumesta esiin myöhään illalla, oli kuiva. Ja joka puolella solisi. Lumi hupeni silmissä.

Kaikille sopiva Vuosselijärvenlatu.

Yleensä olen juossut läpi vuoden. Nyt olen tuudittautunut ajatukseen, ettei siitä ole haittaa, että hiihdän välillä ja, että hiihdän sen ajan, kun latuja riittää. Että ehtiihän sitä sitten taas juosta, kun tiet on sulat. Niinpä kesän juoksutapahtumista voi tulla mielenkiintoiset, kun juoksutreenit suhteellisen pian edessä olevaa kesää kohden ovat olleet vähäisiä.

Hiihtäessä myös pohdin, mahtaisiko lunta riittää vielä toukokuun KK Nuts polkujuoksuille. Ihailin lyhyen, 13 km:n reitin lumisia maisemia, ja pohdin, ehtisinkö vielä hiihtämään edes osan 55:n kilometrin erämaareitistä Juumalta Virkkulan kautta Rukalle. Samalla näkisin lumitilannetta tarkemmin.

Nutsin reitin lumitilannetta (15.4.2022)

Äkkiseltään arvioisin kevään olevan tänä vuonna pari viikkoa myöhässä. Toisaalta, kun kaivoin esiin viime vuoden kevään lumitilanteen, näytti se olleen niin juoksun kun lumen suhteen hyvin samanlainen.

Veikkaan, että tämän vuoden kisasta tulee sellainen, että reissuun kannattaa pakata mukaan kunnon polkujuoksukengät. Kalliot ja juurakot ovat kosteina liukkaat ja mikäli lumi sulaa hitaasti, mutaa ja märkää maatakin riittää. Ehkäpä luntakin on varjopaikoissa siellä täällä. Yöpakkaset kun kuitenkin hidastavat lumen sulamista ja näyttävät jatkuvan toukokuun puolelle.

#korona, Hyvinvointi, Teksas/ulkosuomalainen, Terveys

5 x 5 – 2: Uusiksi meni

Vaikka mielestämme olimme kovin varovaisia, toimme New Orleansista kotiin tuliaisina Covidin. Tälle viikonlopulle ohjelmassa ollut 5K-kisa saa nyt siirtyä eteenpäin, sillä vielä en ole juoksu- enkä oikeastaan edes kävelykunnossa.

Kun viimeksi varmuudella sairastimme koronaa keväällä 2020, ei ollut vielä saatavilla tietoa tai suosituksia siitä, kuinka urheilun pariin pitäisi taudin jälkeen palata. Yrityksen ja erehdyksen kautta huomasin, että vielä pitkän aikaa akuutin vaiheen jälkeen urheilu aina vain uudelleen pahensi oloa. Kun kävin juoksemassa, sain illalla päänsäryn tai heräsin keskellä yötä tukkoisiin hengitysteihin.

New Orleansista tuotiin tuliaisina muutakin kuin vain hyviä muistoja.

Tätä nykyä tilanne on jo toinen. Sekä yksittäiset lääkärit että lääkäriliitot ovat laatineet tutkimuksia ja suosituksia myös kuntourheilijoille. Esimerkiksi UCLAn kyselypalstalla nettilääkäri neuvoo terveelle ja hyväkuntoiselle kyselijälle, että sairauden jälkeen levätään kaksi viikkoa ja sittenkin liikunnan pariin palataan vähitellen, omaa vointia kuulostellen. Lääkäri kertoo monen aktiivisen liikkujan havainneen, että paluu treenien pariin tuntuu hyvinkin haasteelliselta. Itsekin muistan, että juoksut olivat raskaita kuukausikaupalla ja askel hidas.

Washington Postissa haastateltu new yorkilainen urheilulääkäri kertoo nähneensä saman vastaanotollaan. Covidin sairastaneet urheilijat kertovat hänelle yksi toisensa jälkeen, että heidän suorituskykynsä on sairastamisen jälkeen huonontunut ja palautuminen hidastunut. On hyvin turhauttavaa, kun ajat huonontuvat ja matkat lyhenevät pitkäksi aikaa – mutta väkisin puskemalla tilannetta ei saa kuin huonommaksi.

Kevät on Austinissa jo pitkällä ja juoksukelit parhaimmillaan. Kevyet puutarhahommat saavat kuitenkin toistaiseksi korvata liikuntasuoritukset.

Paikallinen sydäntautilääkärien liitto (American College of Cardiology) menee niin pitkälle, että suosittaa pientä taukoa urheilusta jopa heille, jotka sairastavat Covidin täysin oireettomana. Lievän taudin sairastaneita opastetaan noudattamaan 50/30/20/10-ohjetta.

Tämän mallin mukaan liikunta aloitetaan korkeintaan tasolla, joka vastaa puolta aiemmasta. Seuraavalla viikolla määrä on 30 % vähemmän kuin ennen sairautta – jos keho tuntuu sen hyväksyvän, ja niin edelleen. Jos kroppa pistää vastaan, otetaan edelleen hitaammin ja kevyemmin. Mikäli ilmenee huolestuttavia oireita, kuten hengenahdistusta, rintakipuja, huimausta tai sykkeet ovat poikkeuksellisen korkeita, pitäisi urheilusta uudelleen ottaa taukoa, kunnes on saanut juteltua lääkärin kanssa.

5K-kisan skippaaminen harmitti ja tuskastutti. Podin kotona kaksi viikkoa, mutta oltuani nyt jo viikon takaisin töissä tuntui jo siltä, että kyllähän tässä jo pitäisi. Viisaampien ohjeita lueskeltuani olen taas rauhallisella mielellä. Vielä eilen kahden porrasvälin kipuaminen puhallutti niin, että eiköhän ole ihan hyvä mennä vielä se toinenkin viikko ihan hissukseen. Voihan tässä odotellessaan vaikka vähän venytellä.

juoksu, maraton, Tapahtumat, Vantaan maraton

Tavoitteena Vantaan maraton

Ihan alkuun todettakoon, että me juoksusiskot olemme hyvin tavallisia taapertajia. Liikumme kukin todella paljon ja omien intohimojemme innoittamina. Emme kuvittele olevamme Juoksijoita isolla jiillä; pikku-jiikin välillä arveluttaa, vaikka itselläkin maratoneja on plakkarissa pian kolmisenkymmentä ja muita juoksenteluja päälle. Juoksemme ja liikumme siis silkasta nautinnosta ja elämänhalusta.

Toisekseen todettakoon, että blogimme kertoo meistä liikunnan harrastajina, ihmisinä ja siskoksina. Rahoitamme harrastuksemme ihan itse, ja lähtökohtaisesti teksteissämme vilahtelevat tuotteet ovat itse hankkimiamme. Kaupallista yhteistyötä teemme harvakseltaan, mutta silloin kun sellaista teemme, meistä on reilua kertoa se blogissamme kiemurtelematta.

Kiemurtelemiseen ei yleensä ole kyllä aihettakaan, eikä tälläkään kertaa. Yhteistyömahdollisuus Vantaan maratonin kanssa on sen verran kiva, että siitä kyllä kertookin ihan mielellään! Arvostamme suuresti kaikkia niitä vapaaehtoisia, jotka pistävät itsensä likoon juoksutapahtumien järjestämiseksi. Siksi on tosi mukavaa, että voimme omalla panoksellamme hieman promota tällaista toimintaa. Vastineeksi saamme lokakuussa juoksunumerot rinnuksiimme – tervetuloa siis seuraamaan treenimatkaamme!

Oma treenimatkani Vantaan maratonille ei ole aivan uusi – vanhasta muistivihkostani löytyy nimittäin merkintä vuodelta 2006. Mielikuvissani näen itseni raahustamassa läpimärkänä loputonta ylämäkeä. Muistikuva on kuitenkin väärä, sillä ylämäkiähän Vantaalta ei löydy etsimälläkään. Reitti on todella tasainen ja nopsajalkaisille varmasti otollinen ennätystehtailuun. Märkyys sen sijaan oli totisinta totta; taivas repesi samaan aikaan kuin starttipyssy paukahti, ja vettä tuli vaakatasossa. Mutta juoksevalle kicksit tulevat ihmeellisistä asioista, ja ukkosmyrskystä huolimatta vihkoni on täynnä hymynaamoja ja huutomerkkejä.

Huutomerkkejä on nyt myös tämän vuoden kalenterissani. Ne ovat merkkeinä etapeista ja treenien rytmittämisestä. Vaikka juoksuvuoteni eteneekin yleensä aika intuitiivisella otteella, teen kuitenkin jonkinmoisen vuosikellon.

Vuosikelloni tässä vaiheessa juoksulenkkini ovat rentoja ja maltillisia. Pöppyräkeleillä hyppään mieluusti juoksumatolleni ja hölkyttelen fiiliksen mukaan. Keväämmällä tahti kiihtyy ja treenit muuttuvat laadukkaimiksi ja tavoitteellisemmiksi. Kilometrejä tulee lisää ja toivottavasti vauhtiakin.

Tästä lähdetään! Toivottavasti treenimatkamme saa muitakin mukaan. Nähdäänkö Vantaalla?

The HossBoss: Do It!

#ravinto, painonhallinta

Miten sairaaladieettini kanssa kävi

En ole kamalan ylipainoinen, mutta kun olo omassa kehossa alkaa ahdistamaan ja vaatteet kinnaamaan, on muutettava rutiineja ja kokeiltava ruokavaliossa jotain uutta. Niinpä sattuman ja pakon edessä tartuin sairaaladieettiin. Samalla yritin ymmärtää, mikä ruokailutottumuksissani on pielessä.

Lähtöpainoni oli 62,9. Vastaavat numerot olin nähnyt vaa’assa lähes kaksikymmentä vuotta sitten ollessani viimeisilläni raskaana. Vaikka luku ei tunnu huimalta, on tilanne konkreettisempi, kun määrän suhteuttaa 156 senttiseen runkooni. Toki Texasissa asuva pikkusiskoni lohdutteli; voihan ne kilot olla lihaksiakin. Mutta ei ne ollut.

Aloitin siis elämäni ensimmäisen varsinaisen dieetin, minkä myös lopetin hyvin nopeasti. Toisena päivänä heikotti niin, että tuntui, että pyörryn siihen paikkaan. Elimistöni heitti täysin kuperkeikkaa. Palelin ja päähän sattui. En kerta kaikkiaan kyennyt jatkamaan.

Kiukkusin siskolle. Tai varmaan kaikille. Mutta sitten aloitin dieetin uudelleen. Tein ensimmäisellä yrityskerralla ratkaisevan virheen. Jätin listassa aamukahviin laitettavan sokerin pois. Toisella yrityksellä seurasin listaa kuulijaisesti. Söin ohjeen mukaan, mutta jaottelin tällä kertaa ruokia niin, että jos päivälliseksi mainittiin omena ja kananmunat, söin vaikkapa listalla mainitun omenan väli- tai iltapalaksi. Näin syömistä tuntui riittävän hieman enemmän, eikä ajat aterioiden välillä tuntuneet enää liian pitkiltä.

Lisäksi, jos jonain päivänä tuntui aivan ylivoimaiselta pysyä kuurissa, lisäsin hieman listassa sinä päivänä olevan ruuan määrää. Saatoin siten syödä kolme kananmunaa kahden sijaan tai rouskia kaksi omenaa. Oli vain aivan pakko, tai muuten olisin repsahtanut enemmän.

Olin ennen dieettiä aloittanut päivät aina kaurapuurolla ja kahvilla, syönyt jonkun kotiruokalounaan tai jos se jäi väliin, haukannut päivällä jotain välipalaa ja nauttinut lämpimän ruuan päivällisellä. Söin siis vain joko lounaan tai päivällisen. Illalla söin salaattia, maustamatonta jugurttia tai pari palaa leipää. Perjantaisin olin saattanut syödä palan patonkia tai karkkia. Mitä milloinkin.

Liikun kohtuullisesti. Kävelen aamuisin lyhyen, noin puolituntia kestävän lenkin koirani kanssa. Iltaisin kävelen, hölkkään, fillaroin tai hiihdän. Vuodessa kilometrejä kertyy noin 2500. Askeleita kertyy päivässä 15 000:a.

Hyvin tyypillistä koiran lenkitysmaastoa otsalampun valossa.

Kuuri oli aluksi rankka. Elimistöstä poistui parin ensimmäisen päivän aikana paljon nestettä. Sen jälkeen alkoi lähes jatkuva palelu, mitä kesti viikon. Dieetissä päivisin nautittava energiamäärä on pieni ja koska elän melko aktiivista ja liikkuvaista elämää, tunsin, ettei energiavarat millään riitä juoksemiseen. Pihatöitäkin tehdessä olo oli kuin puolityhjällä ilmapallolla. Näiden kahden viikon aikana oli tyydyttävä lähinnä rauhalliseen kävelyyn.

Puolivälissä dieettiä, perjantai-iltana sallin itseni kuitenkin syödä hieman poikkeavasti, sillä juhlistimme tyttäreni paluuta Saksasta kotiin. Raclettepannulla tuli sulatettua muutama juusto lihan, kurkun ja porkkanan päällä. En ottanut tästä stressiä, koska halusinkin buustata elimistöä, ettei se kävisi totaaliselle säästöliekille ja sainkin lauantai-aamun juoksulenkkiin melkoisesti lisäenergiaa.

Toisella viikolla nestettä ei enää poistunut edellisen viikon tahtiin. En varmaankaan muistanut juoda riittävästi ja päätä särki ajoittain. Ensimmäisien päivien valtava näläntunne oli poissa ja dieettiä oli helppo toteuttaa muutenkin, kun mielitekoja suuntaan tai toiseen ei ollut. Makeanhimo oli tipotiessään.

Viimeisenä päivänä olin jo unohtanut koko dietin. En muistanut heti aamulla punnita painoani saati murehtinut mitä söisin. Aamupala oli rutinoitunut ja muuttunut kaurapuurosta paahtoleipäviipaleeseen, minkä söin tyynesti kahvikupposeen ohella. Pureskeltavaa dieetissä myös riitti, mikä varmasti helpotti ruokavalion noudattamista.

Opin, että vaikka repsahdin jonain päivänä (raclette), ei minun pitänyt palata epäonnistuneena vanhaan, vaan tuli jatkaa ruokavalion noudattamista eteenpäin seuraavasta ruokailutilanteesta alkaen.

Ymmärsin myös, ettei oikotietä onneen ole. Mikäli haluan, että painoa ei ole enempää, on minun jatkossakin vain tarkkailtava enemmän sitä, mitä syön. Iän myötä painoa tuntuu tulevan herkemmin ja vaikka koen, etten syö paljoa, voi huomaamatta pienetkin väärät ruokailutottumukset tuoda vuosien saatossa ensin grammoja ja sitten kiloja vyötärölle.

Uskon, että dieetti opetti minulle sen, ettei minun ole pakko syödä niin paljoa pastaa, perunaa ja muita hiilareita, mitä suuhuni arjessa pistän.

Painoa putosi kaikkinensa 4,5 kiloa. Vaikka pudotetut kilot voi tuntua pieneltä ja osa siitä olla nestettä, sujahtavat farkut jo helpommin jalkaan ja pöhötys on tiessään. Eilen lenkillä askel tuntui ihanan kevyeltä ja kasvot kiinteämmiltä.

Jatkan varmaankin uusia asioita oppineena eteenpäin. Tavoitepainoon on vielä 3,5 kiloa. Välttelen edelleen joitakin ruoka-aineita, mutta syön jo enemmän. Aamupalaksi pureskelen tosin ohjeen mukaisesti leipää (ilman mitään täytteitä), lounaaksi lämmittelen keiton (esim. Pinaatti) ja päivällisellä pyrin syömään lihaa, kalaa tai kanaa sekä kasviksia. Illalla herkuttelen sillä, että laitan kulhoon maustamatonta jugurttia ja hedelmiä tai marjoja tai pyöräytän tutun salaatin. Juon vettä. Ehkäpä näin saan tavoitteen kasaan.

Suositan sairaaladieettiä. Se sopii tilanteisiin, joissa haluaa päästä painonpudotuksessa alkuun. Dieetti on kuitenkin rankka, joten en suosita sitä kenellekään, jolla on terveyden kanssa ongelmia tai elämäntilanteessa muita haasteita. Dieetti ei myöskään sovi tilanteisiin, missä haluaa liikkua paljon.

Dieetti toimi hyvänä herätteenä pysyvimpiin muutoksiin. Ja kun tuloksia saa tämän detin avulla nopeasti, on helppoa motivoida itseään jatkamaan paremmalla tiellä, kun on oivaltanut, mikä omassa ruokailussa on mahdollisesti pielessä.

juoksukengät, Varusteet

Nastoille käyttöä

Eilen työkaverini kysäisi minulta, millaiset maastonastakengät mahtaisivatkaan istua hänen neutraalisti askeltavaan ja kapealestiseen jalkaan ja mitkä toimisivat niin maantiellä kuin poluilla näin jäisten juoksukelien taas ilmaannuttua. Ilahduin kysymyksestä niin, että kaivoin erilaisia tossujani esiin ja nappasin kuvia hänelle.

Talvijuoksukenkien valinta riippuu täysin omasta käyttötarkoituksesta ja jalasta. Jos ajatuksena olisi pitkien kävelyretkien tekeminen koirien kanssa, vetäisin jalkoihin jotkut hyvin traktoripohjaiset talvilenkkarit tai jopa hieman mummomaisen maineen saaneet Icebuckit. Talviseen reippailuun kun sopii sellainen jämäkämpi kenkämalli, jossa on nilkkaa tukeva varsi ja Gore-Tex -kalvo, jonka turvin jalat pysyvät kuivina.

Mutta juoksulenkille valitsisin toisin.  Edullinen ratkaisu on ostaa irtonastat ja sutaista ne omien juoksulenkkareiden päälle. Irtonastojen kanssa voi hyvin juosta, mutta askelluksesta ei tule sataprosenttisen luotettavaa, kun saa pelätä remmien irtoavan. Juoksu myös rasittaa irtonastoilla mentäessä lihaksia, kun tuppaan jännittämään askellusta niin, ettei juoksusta tule kovinkaan rentoa.

Itsellä irtonastaremmien ahkeran käytön seurauksena lempi juoksutossut ovat kaartuneet kärjistään talvikauden loppuun mentäessä ja kengät ovat olleet entiset. Tavalliset lenkkarit ovat nastakenkiä kylmemmät, joten paksu juoksusukka saattaa lopulta venyttää kenkää niin, että kevät auringon taas paistaessa on syytä uusia lenkkarit. Valoisana puolena irtonastoissa on se, että ne saa tarvittaessa helposti pois kengistä. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun olen juossut nastat taskussa.

Talvijuoksuun sopivat kengät kannattaa kuitenkin mahdollisuuksiensa mukaan hankkia. Jos ei juokse viimeisimpien trendien perässä, saa edellisten kausien värisävyt tilattua edullisemmin netistä. Ja, jos juoksumäärät ovat kohtuulliset, pärjää talvikeleihin tarkoitetuilla lenkkareilla muutaman talven vallan hyvin, jos juoksukilometrit ovat kohtuullisia. Käyttökausi on loppujen lopuksi lyhyt.

Viimeisimmät talviseen juoksuun sopivat kengät ostin XXL:n alelaarista. Silloin käteen lähtivät Asicsin Gel – merkkiset popot. Niiden hyvä puoli on ehdottoman tiukka suunvarsi. Kenkä pujotetaan jalkaan kuin sukka. Poluilla ja metsässä juostessa kivet ja roskat eivät näin löydä tietään kenkien sisään. Kengän pinta pitää hyvin vettä, mutta kenkä on silti hengittävä ja joustava. Nastojen avulla pito liukkaalla on hyvä. Painoa kengillä ei ole nimeksikään.

Toiset poponi ovat taas jo muutaman kauden polkuja nähneet Salomonin Speedcross 4 – lenkkarit. Niiden ulkoinen rakenne vaikuttaa Asicsiin verrattuna tuhdimmalta, mutta ne ovat oivat kengät niin liukkaalle kalliopinnalle kun mutaiselle ja juurakkoiselle metsäpolulle. Painoa niistä löytyy 260 g. Jos en väärin muista, on KK Nuts ja Budom trail tullut juostua näillä.

Ja yhdet lempi suosikki kenkkäni ovat tietysti Sarvat! Niitähän Juha Jumiskokin kehuu. Niiden kovapäiset tähtinastat pureutuvat jäähän, antaen kunnolla pitoa ja ne valitsen lenkille silloin, kun kotipiha muistuttaa luistinrataa. Pohjassa olevat nastat huomaa aluksi, mutta pian ne unohtaa ja juoksu on nautinnollista jopa liukkaalla kalliolla kipittäessä.

Mutta samoin kun muidenkin juoksukenkien kohdalla, myös maasto- ja nastakenkiä ostaessa ei kannata kuunnella sokeasti muiden suosituksia. Kenkää kun kenkää kannattaa sovittaa ja kaupan asiantuntijaa jututtaa. Mitä aktiivisemmin juokset, sitä suuremmalla todennäköisyydellä hankit myös useammat kengät!