juoksu, mieli, Treenit, Vantaan maraton, yksinhuoltaja

Joskus on kiva juosta yksin!

Aiemmassa elämässäni tein kaikki juoksulenkit yksin. Rutiini oli yleensä sama; kun työpäivän työt oli tehty sekä arjen kiireet hoidettu ja puoliso saapunut kotiin, lähdin lenkille. Puoliso sai huokaista hetken ja minä sain aikaa itselle.

Sitten elämä kuljetti ja jäin elämään itsekseni lasten kanssa. Juoksu jatkui kuten ennenkin. Juoksin yksin, mutta toisinaan hain pidemmille lenkeille seuraa yhteislenkeistä. Myös ystävien kanssa tapaamiset olivat usein yhdessä tehtyjä lenkkejä tai mukavia porrastreenejä. Pääosin kuitenkin juoksin vuosikaudet yksin.

Nyt olen viimeiset vuodet juossut ja liikkunut pääosin toisten seurassa. Omia yksin tehtyjä lenkkejä toki matkaan mahtuu, mutta kun en ole koronakurimuksissa tähdännyt juurikaan mihinkään tapahtumiin, on treenaaminenkin muuttanut muotoaan. Liikkumisesta on tullut yhteistä kivaa.

Eilen illalla kuitenkin juoksin yksin. Muistelin edellistä pidempää 17 kilometrin juoksulenkkiäni, pyörittelin kännykkää kädessäni ja pohdin käynnistäisinkö äänikirjan. Päätin kuitenkin olla hetken ihan yksin. Ilman ulkopuolisia ärsykkeitä, ilman ääniä. Kuuntelin vain tuulen suhinaa, aistin lähestyvän kesän tuloa ja annoin ajatuksien vain olla.

Koska tavoitteena on jälleen säännönmukaistaa omaa juoksua syksyn maratonia varten, tulee kesästä omien juoksujen ja yhdessä liikuttujen kilometrien sekamelskaa. Kiva kuitenkin huomata, että yksinkin juoksemisesta nauttii. Silloin vauhti on oma ja voi rauhassa uppoutua ajatuksiinsa ja antaa jalkojen viedä sinne, minne ne sillä hetkellä haluavat.

Mukavia juoksulenkkejä – yksin – ja yhdessä!

juoksu, Juoksuhaaste, maraton, Vantaan maraton

Matkalla Vantaan maratonille

Tavoitteellisuus on juoksuharrastuksen suola ja sokeri – sen lisäksi, että haasteet luonnollisestikin motivoivat liikkumaan, ne pitävät mielenkin kivassa vireessä. Nyt tavoitelistallamme on lokakuussa juostava Vantaan maraton.

Itsellä edellisestä maratonistani (Tukholmassa) on koronavuosien takia vierähtänyt tovi. Olen viimevuosina hölkännyt lähinnä ex tempore puolikkaita sekä osallistunut lyhyisiin polkujuoksutapahtumiin.

Lokakuusta huhtikuuhun olen hiihtänyt sekä kävellyt lenkkejä koiran kanssa. Säännöllisempää hölkkäämistä lisäsin viikkoihin vasta maaliskuussa teiden sulettua ja huhtikuun puolivälistä mukaan on tullut mukavasti vaihtelua tuova suunnistus.

Koska olen kuitenkin enimmäkseen hiihtänyt, huomaan juoksemisen tuntuvan lihaksissani. Kasvatankin viikottaista juoksukilometrimäärää maltilla ja lisään treeneihin myös pyöräilyä. Tandemilla polkiessa syke pysyy suhteellisen matalana ja kanssapyöräilijän kanssa on helppo jutella. Lisäksi ohjelmaan tulee myöhemmin mukaan intervalleja ja tempo-juoksuja.

Treeniohjelmani on melko kevyt. Jäljellä olevat viikot 1-6 jatkan kolmen juoksulenkin tahtia pitäen yllä peruskuntopohjaani. Viikoilla 7-9 pidennän lenkkejä ja viikolla 10-20 otan ohjelmaan mukaan vauhtileikittelyä, intervalleja, tempojuoksua sekä mäkitreeniä. Viimeisen pitkän juoksun teen kolme viikkoa ennen maratonia.

Moni treenaa minua kovemmin ja se näkyy varmasti myös loppuajoissa. Tavoitteenani ei ole juosta kovaa, vaan selvitä tästäkin koetoksesta läpi hyvillä mielin ja ehjänä. Enää ei kannata kuitenkaan tuudittautua ajatukseen, että aikaa on. Edessä oleva puoli vuotta menee äkkiä, joten matka kohti Vantaan maratonia on hyvä aloittaa nyt!

Valmistautumistamme Vantaan maratonille voi seurata Juoksusiskot blogissa sekä Instagramissa että Facebookissa. Nyt vuoden alusta liikuttuja kilometrejä on itselläni takana 859.

Tervetuloa seuraamaan minun ja sisareni treenimatkaa kohti Vantaata!

#korona, Hyvinvointi, juoksu, Koronakevät, mieli

Voihan Omikron

Juoksuja tulee ja menee, lohdutti äiti, kun lähetin valokuvan koronatestin tuloksesta. Mutta kun kauan odotettu kisapäivä tulee ja menee ilman että itse on mukana, kismittäähän tuo. Vaikka totuuden nimissä on todettava, että maailmassa taitaa olla suurempiakin murheita.

Kaksi vuotta onnistuin tautia välttelemään, nyt se otti ja iski.

Testituloksen varmistuttua päätin selättää pöpön nopeasti. Ryhdyin vastatoimiin. Narskuttelin kourallisen raakoja valkosipulinkynsiä ja keittelin inkiväärijuomaa. Kyytipojaksi imeskelin sinkkitabletteja. Korona ei siitä ollut moksiskaan, vatsani kylläkin. 

Kuumehuuruissani selailin juoksu-aiheisia nettisivuja ja mietiskelin, mistä löytäisin kivan juoksutapahtuman menetystäni korvaamaan. Olin treenannut kuuden tunnin ultrajuoksuun huolella; viimeisen pitkän lenkkini olin juossut paria viikkoa aiemmin. Sen jälkeenkin olin vielä hölkytellyt palauttavan kympin. Oli tunne, että nyt lähtee – askel oli kevyt ja mielikuvissani tuulettelin jo villisti maaliviivalla. Kunnes korona otti otteeseensa.  

Kolmen rokoteannoksenkin jälkeen tauti on vienyt juoksukunnon tehokkaasti. Kun pelkkä kahvinkeittimelle kävelykin hengästyttää, on hyväksyttävä, että lenkkipoluille palaaminen tulee tapahtumaan maltilla. Vaikka mieli olisi valmis, keholla taitaa olla asiaan oma sanasensa sanottavanaan.  

Koronan ensimmäinen sairastelupäivä – nukuin noin viidet päiväunet.
Muutaman minuutin neulontahetki rekisteröityi urheilusuoritukseksi!

Tavoitteelliseen treenaamiseeni oli kuulunut 40 – 80 juoksukilometriä viikossa. Nyt en tiedä yhtään, mistä aloitan ja mitä teen, kun henki taas alkaa kulkea. www.terveurheilija.fi -sivun COVID-kaavio on realistisuudessaan pysäyttävä: varttikin voi olla liikaa. 

Yritän tietoisesti kääntää koronan runnomaa mielialaani positiiviseen suuntaan ja lietsoa mielikuvia kesäkelien lennokkaista juoksulenkeistä. Loppukesän tavoitteisiin on ainakin ruhtinaallisesti vielä aikaa. Edessä on varmasti vielä monia hyviä harjoittelulenkkejä, ja kivoja tapahtumiakin. Ja kuten todettua, maailman mittakaavassa tämä ei taida olla kuitenkaan niitä suurimpia murheita. Kesää kohti mennään, parempaa odotellessa.

juoksu, juoksukilpailu, lomalla, Teksas/ulkosuomalainen

5 x 5 – 1: New Orleans

Keksin motivaation kohokkeeksi itselleni uuden projektin: 5 x 5. Tämä tarkoittaa, että juoksen viiden kuukauden aikana viisi 5K-kisaa, virtuaalisesti tai livenä.

Ensimmäinen juoksu osui kevätlomaan, jota olimme lähteneet perheen kanssa viettämään New Orleansiin, Louisianaan. Alueelta ei löytynyt juoksukisaa näihin päiviin, joten osallistuin St. Patrickin päivän kunniaksi järjestettyyn virtuaalijuoksuun. Ajattelin, että saisinpahan ainakin itse päättää, missä ja milloin juoksen.

Olimme viettäneet ensimmäisen kokonaisen matkapäivän French Quarter -alueella ja risteillen Mississippi-joella. French Quarter on alue, jonka rakennuksista suurin osa ajoittuu aikaan ennen Louisiana Purchase -nimellä kulkevia maakauppoja (1803). New Orleans kuului siis ensin Ranskalle, sitten Espanjalle ja lyhyen aikaa uudelleen Ranskalle, ennen kuin se myytiin Yhdysvalloille.

French Quarter -aluetta, kulkee myös ranskalaisella nimellään Vieux Carré.

Tätä nykyä French Quarter on turistirysä. Siellä tarjoillaan alueen omintakeista ruokaa monissa ravintoloissa, mutta myös tanssitaan ja lauletaan kaduilla sekä biletetään aamunkoittoon. Lapsiperheen on parasta tutustua alueeseen päivänvalolla ja silti vastaan tulee epämääräistä väkeä. Päivän kuljeskelun jälkeen nuorin teineistäni summasi osuvasti kokemuksiaan alueen rapistuneesta loistosta: ”Tämä kaupunki haisee pilveltä ja pissalta.

Hotellissamme on kuntosali, ja kuntosalilla kaksi juoksumattoa. Pohdinkin pitkään, olisiko turvallisinta vain juosta siellä. Tutkailin netistä muiden juoksijoiden arvioita ja löysin vahvistusta epäilyilleni: tässä kaupungissa juoksukulttuuri ei ole vahva, joten autoilijat eivät ole tottuneet juoksijoihin – ja on alueita, joissa yksinäisen naisen ei tosiaankaan kannata juoksennella. Juttelin vakavasti puolisonkin kanssa, mutta lopulta päädyimme siihen, että osaanhan minä katsoa ympärilleni ja ottaa tarvittaessa jalat alleni. Sitä paitsi tiesin jo suunnilleen, minne ei ainakaan kannattanut suunnata.

Vanhat, viehättävät raitiovaunut (street cars) kuljettavat ihmisiä uutterasti edelleen.

Juoksuni oli lopulta aika rauhallinen. Väistin muutamaa koditonta ja yhtä puhelimeensa reuhaavaa kaveria. Aamuyhdeksältä kauppiaat availivat kauppojaan, ihmiset kulkivat töihin ja turistit ostivat kahvia. Mississippin varteen ehdittyäni näin vihdoin muitakin juoksijoita. Hämmästelin liikennevaloja, joissa ei jalankulkijoille omaa valoa olekaan ja pysähdyin tuon tuosta napsimaan kuvia.

Vieraassa kaupungissa eksyin tietysti hiukan ja löysin itseni työmaa-alueen laitamilta – hurrikaanien vuoksi New Orleansia rakennetaan koko ajan uudestaan. Juoksu oli hidas turistikierros, ei tosiaankaan kisareissu. Hotellille palattuani olin kuitenkin hyvin tyytyväinen siitä, että uskaltauduin ulos: juoksu on niin mahtava tapa nähdä kaupunkia, uuttakin.

Hyvinvointi, juoksu, mieli, Teksas/ulkosuomalainen

Kun ei sitten yhtään nappaa

Ulkona on kylmä. Tähän aikaan vuodesta säät saattavat Texasissa heittelehtiä rajusti, ja heittelehtineet ne ovat. Tiistaina meillä oli lämmintä kolmisenkymmentä astetta ja torstai-aamuna raaputettiin jäätä auton tuulilasista.

Ilma ei siis houkuttele ulos. Kylmyys tuo epävakaaseen kehoonikin kaikenlaisia kolotuksia ja jomotuksia. Töitäkin riittää, eikä aikaa, energiaa tai oikeita olosuhteita näin ollen tunnu löytyvän sille, että urheilisi. Hetkittäin tämä maailmakin tuntuu niin hullulta, että treenien ajattelemistakin voi pitää suorastaan hupakkomaisena. Helposti sitä jää sohvan nurkkaan rullaamaan somesta tuomiopäivän uutisia.

Joskus urheilutaival tuntuu kivikkoiselta!

Kuinka kadonneen juoksu- ja urheiluinnon siis saisi takaisin? Tätä olen nyt pohtinut ainakin viikon päivät. Onneksi en selvästikään ole pulman kanssa yksin, netti on pullollaan vinkkejä ja mietteitä. Eihän tässä tarvitse kuin poimia niistä parhaat. Tällaisia löysin pikaisella etsimisellä:

  1. Juokse jonkun toisen kanssa tai liity juoksuklubiin. Varmasti toimiva ajatus ja innostaa uudelleen lajin pariin. Työaikojen takia ei toimi mulle.
  2. Juokse uudessa, kiinnostavassa paikassa tai ainakin eri reittiä kuin yleensä. Ooh, tämähän on hyvä idea. Mielikuvitus alkaa heti lentää. Kaikki ne polutkin, joita en ole vielä kokeillut… Toki sitten olisi hankalampi toteuttaa, jos asuisi jossain, josta on vain yksi tie mökkiin ja takaisin. Pitäisikö autoilla ensin jonnekin?
  3. Keksi itsellesi uusi tavoite, ehkä erilainen kuin ennen. Matkan pituutta voisi vaihtaa, nopeuden sijaan keskittyä matkaan tai päinvastoin, tai jospa etsisi jonkun jännittävän kisan vaikka jostain kauempaa. Pelkästä juoksusta voisi hypätä monilajien maailmaan! Realistisesti ottaen omat tavoitteeni pyörivät tällä hetkellä 5K-matkoissa, mutta onhan niitäkin monenlaisia ja monissa paikoissa.
  4. Ohjaa ajatukset tietoisesti omaan lajiin. Kun lukee juoksublogeja (kuten tätä!), kuuntelee podcasteja, katselee meemejä tai selailee somesta juoksijoiden julkaisuja, saattaa huomaamattaan innostua lähtemään lenkille. Samalla tulee otettua terveellinen tauko siitä uutisenluvusta tai työnteosta.
  5. Noudata viiden minuutin sääntöä. Tämän säännön ideana on, että treenipäivänä ryhdytään treenaamaan, olipa fiilis mikä hyvänsä. Jos viiden minuutin kohdalla keho ja mieli edelleen huutavat, että ei tätä, niin sitten saa hyvillä mielin lopettaa. Ei ne nimittäin joka päivä huuda – tai jos huutaa, sitten pitääkin kuunnella sitä viestiä vähän tarkemmin.
  6. Tiedosta liikkumisen tärkeys. Tosiasia on, että tämä nykymaailma tarjoaa ihan roppakaupalla mahdollisuuksia kiireeseen ja ahdistukseenkin. Toisin kuin muinoin, on myös täysin mahdollista elää sellaista arkea, jossa liikkumista kertyy vain nimeksi. Omasta fyysisestä ja henkisestä terveydestä on tietoisesti pidettävä huolta. Meitä ei ole tarkoitettu paikoillaan jököttäviksi olennoiksi, emmekä sellaisina voi hyvin!
Maailmassa on niin paljon huikeita paikkoja, joissa juosta! Mihinkähän sitä menisi seuraavaksi?

Vinkit luettuani ulkona on edelleen kylmä, töitä pöydällä vino pino ja uutisetkin ovat varmaan ehtineet päivittyä. Päätän, että oma seuraava askeleeni on kuitenkin puolituntinen juoksumatolla. Minun hyvinvointini on tärkeää – ja niin on muuten sinunkin.