Reippailua KK Nuts hengessä – tai ainakin melkein!

Jostain syystä tuntuu, että odotan yhä kesää. En tunnu ymmärtävän, että se on jo. Tässä ja nyt.

Yhtenä syynä alkaneen kesän sisäistämättömyyteen lienee kahdeksanviikkoisessa sairastelussa. Kokemus keväästä leskenlehtineen piirtyi aivokuoreen lähinnä puhelimen välityksellä. Liikkuminen rajoittui koiran kanssa tehtyihin lyhkäisiin kävelyihin ja viikot kuluivat sohvalla.

Myös kevään juoksutapahtumien peruuntumiset vaikuttavat. Ei ollut perinteistä kauden kunnosta kertovaa Länsiväyläjuoksua, iloista HCR.ää ja KK Nutsia. Kaikki tuntuu olevan vasta “sitten joskus”. Nyt ei tunnu tapahtuvan mitään.

Toki innokkaimmat kirmaavat kisareittejä itsekseen. Nytkin viikonloppuna kymmenen omatoimiultraajaa juoksee KK Nutsin reitillä. Sateessa. Kantaen itse kaikki energiatarpeet ja juomansa. Itse en siihen pystyisi. Voisin korkeintaan olla hengessä mukana ja kivuta reitinvarrelle kannustamaan.

Kesäkuu!

Toisaalta omalle – ja toisinaan hyvinkin kärsimättömälle luonteelleni on ollut raastavaa hyväksyä miten pohjalukemiin kunto voi laskea. On ollut aloitettava lähes alusta.

Olen kävellyt rauhallisia lenkkejä. Muutaman kerran olen tehnyt kävelyn ja juoksun yhdistelyä ja ylämäissä olen suosiolla hidastanut. Liikuttua kilometrejä on kertynyt vähän (140 kuukaudessa).

Eilen KK Nuts reitillä jokainen nousu ja lasku tuntuivat kamalilta. Jalat olivat tönköt. Hengästyin. Jouduin pysähtelemään. Elimistö huusi tarvitsevansa lisää energiaa. Mieleni vinkui, ettei jaksa, että olisi parempi kääntyä takaisin. Luovuttaa. KK Nutsin viimeisen 7 km:n reitti, jota olen pitänyt lähinnä hauskana tuntuikin nyt lähes ylivoimaiselta.

Ei pitäisi vaatia itseltä vielä samaa kuin ennen. Eikä pitäisi sätkyillä vaikka lihakset jomotelevat vähästä, kuin huonosti valmistauduttun maratonin jälkeen ja hengitys on raskasta. Pitää vain malttaa. Antaa elimistölle ja sykkeille aikaa palautua. Tehdä rennompaa treenejä ja levätä.

On myös jotenkin lohduttavaa, kun tieto koronan jälkioireista lisääntyy. Seuraamassani infossa HUSin infektiotautien ylilääkäri kertoi toipumisen vievän toisilta kuukausia, jopa puolikin vuotta. Vaurioiden ja tulehdusten lopullinen korjautuminen keuhkoissa ja verisuonissa vie aikansa. Outoja oireita tai jälkimaininkeja voi siis riittää. Liian vaativa liikkuminen liian aikaisin voi olla jopa haitaksi, kuten siskonikin omaa toipumistaan pohtiessa kirjoitti.

Jos KK Nuts olisi tänä vuonna pidetty, olisin lähtenyt matkaan. En olisi suostunut luovuttamaan tai siirtämään osallistumista seuraavaan vuoteen. Älyni ei olisi riittänyt nujertamaan tahtovaa mieltä – vaikka tajuan, että puolikuntoisena ja liian lyhyellä toipumisella olisin tehnyt itselleni vain hallaa.

Miksi kiirehtiä ja pilata kuntoaan? Polut kuitenkin pysyvät. Odottaen “sitten kun” aikaa. Siihen asti minun on parasta nauttia KK Nuts reitistä vain paloina ja antaa mielessäni tukea niille kunnon puolesta voimissaan oleville sisseille, jotka omaa juoksua nyt sitkeästi KK Nuts tapahtuman hengessä taivaltavat.

Trail Running -festivaali

Olen monena vuonna nähnyt mainoksia Trail Running -festivaalista ja ajatellut, että joskus ehkä osallistunkin. Lipun ostaneet ovat kokoontuneet festivaalialueelle usein perjantai-iltana, saaneet ehkä lippua vastaan virvokkeita, ostaneet t-paitoja ja istuneet omille retkijakkaroilleen 2-3 tunniksi katselemaan polkujuoksuaiheisia lyhytfilmejä. Sitten festivaali on jatkanut matkaansa seuraavaan kaupunkiin kuin juoksuväen ikioma sirkus konsanaan.

Nämä ovat vaikeita aikoja tällaisille innovatiivisille pienyrityksille, joiden koko konsepti perustuu ihmisten kokoontumiseen. Trail running -festivaali pelasti itsensä siirtymällä virtuaaliseksi. Ja juoksukansa riemuitsi, sillä tämän helpommaksi ei osallistumista olisi voinut enää tehdä: festivaali kotisohvalla!

Virtuaalinen luontokokemus on parempi kuin ei mitään!

YMCAn tri-ryhmän Facesivuilla joku tiesi edellisviikolla kertoa, että liput olisivat perjantai-illaksi saatavilla. Lippu maksoi vaivaisen kympin, joskin paikallisen tavan mukaan kylkeen oli heitetty myös melkein vapaaehtoinen lahjoitusmaksu. Se meni tällä kerralla tukemaan YWCAn toimintaa. Maksua vastaan sai perjantaina sähköpostitse linkin, jonka takaa löytyi livestriimi, hulvaton chat-yhteisö, etäbingon peluumahdollisuus ja juoksutarvikearpajaiset. Tässä kohdassa luotettiin sitten tietysti yhteisön moraaliin, ettei kukaan jakaisi linkkiä eteenpäin kavereilleen.

Tein perjantai-iltana töitä vähän myöhään ja liityin festivaaliin mukaan vasta puolivaiheilla. Kesken livestriimin ei ollut mahdollista keikauttaa hommaa alkuun, vaan katselin loppupään filkkoja samassa tahdissa kuin muutkin. Ruudussa keikkui tuttuja nimiä: Mirna Valerio, Magda Boulet… katseltiin pätkä ikonisesta Western State -kisasta, kiepaistiin Lake Tahoen maisemissa Pohjois-Kaliforniassa, kierrettiin ympäri Washingtonin osavaltiota tutustumassa polkujuoksijoiden koirakavereihin. Yksi filmi keskittyi naisten oikeuksiin, toisessa kerrottiin kaverista, joka päätti syödä oman painonsa verran papuja – ja vain papuja – ja juoksi sitten papujen voimalla 50K-kisan.

Kaiken aikaa vieressä pyöri chat, jonka hyväntahtoinen tunnelma lämmitti mieltä. Esimerkiksi Mirna Valerio on hahmo, joka jakaa mielipiteitä voimakkaasti, mutta kukaan ei chatissa ryhtynyt trollaamaan eikä mollaamaan. Useampi huudahti kyllä, että “I love her! She is an inspiration!” Toisinajattelijat pysyttelivät kiltisti hiljaa.

Tuohon juurakkoon kun saisi iskeä varpaansa!

Filmifestivaalin väki teki virtuaalista hommaa ekaa kertaa, ja toki se näkyi. Alkuun linkki ei toiminut ja siinä vaiheessa kun lopulta kirjauduin sisään, kolmas saamistani ohjeista oli oikein. Livejuontaja istuskeli jossakin vuoristomajan näköisessä paikassa ja kertoili, että välillä netti pätkii. Videoiden välillä hän toisinaan unohti laittaa mikin takaisin päälle, jolloin chatti tietysti villiintyi ja väki koetti kapitaalikirjaimilla saada juontajan huomaamaan, etteivät tuhannet kuuntelijat kuule mitään. (Osallistujamäärä pyöri 2,5 – 3 tuhannen välillä.) Kukaan ei hermostunut, harmistunut tai valittanut, sen sijaan ihmiset lähettelivät sydämiä, kiitoksia ja kehuja.

Illan päätteeksi, kun omalla aikavyöhykkeelläni oli jo melkein puoliyö, juontaja ja tämän suloinen tyttöystävä lauloivat vielä kaikille itse säveltämänsä laulun, jonka aiheena tietysti oli polkujuoksu. En tainnut kuulla kappaleesta paljoakaan, kun keskityin siihen, kuinka paljon se ihmisten sydämiä chatin perusteella lämmitti.

Juoksijat kaikkialla maailmassa tapaavat olla ihanaa porukkaa. Tämä yhteisö tukee ja kannustaa toisiaan. Virtuaalisenakin filmifestivaali oli tästä vahva osoitus. Näinä aikoina metsäpolut eivät ole kaikkien saavutettavissa, eikä massiivisia tapahtumia vuorilla ja poluilla järjestetä. Me saatamme olla erillämme – mutta emme ole yksin.

Jonain päivänä kirmataan taas huolettomina pitkin metsiä!

Virtuaalinen filmifestivaali menettää tietysti lukuisia esiintymismahdollisuuksia ja paljon tuloja, joten yhteisö suunnittelee palaavansa takaisin uuden sisällön kera jo kesäkuussa. Virtuaalinen versio on nähtävillä kaikkialla maailmassa. Jos livestriimiin ei omalta aikavyöhykkeeltä ole järkevää osallistua, sisältö on linkin kautta nauhoituksena nähtävissä jonkusen päivän ajan alkuperäisen esityksen jälkeenkin (chatista jää tosin tällöin paitsi). Kiinnostuneet löytävät lisätietoja täältä.

Juostaankohan kevään KK Nuts “munahangessa”?

Vierailen Kuusamossa ja Rukan maisemissa säännöllisesti. Olen tehnyt sitä 1990-luvulta alkaen. Vietän alueella keskimäärin viitisen viikkoa vuodessa. Ikinä en ole nähnyt mitään tällaista; lunta on kaikkialla ja sitä on paljon.

Vaikka Rukalla on lasketeltu useampana vuonna jo syyslomalla, on se tapahtunut säilölumen avulla. Nyt pysyvä lumi satoi maahan aikaisin ja lenkit nautittiin varsin talvisissa maisemissa.

Valtavaaran poluilla syyslomalla.

Jouluna lunta näytti olevan Kuusamossa kyseiseen ajankohtaan nähden vähän. Arvio lumen määrästä oli kuitenkin väärä. Lunta riitti edelleen, mutta nyt se olikin pakkautunut lämpötiloiltaan vaihtelevan talven johdosta tavanomaista tiiviimmäksi. Laskut laskettiin melko jäisillä rinteillä.

Keskipäivän valonpilkahdus joulukuussa.

Kun helmikuussa Etelä-Suomessa lenkit heitettiin nurmikon viheriöidessä, pajujen ja pähkinäpensaiden kukkiessa, Rukalla hukuttiin lumeen.

Kissankellot helmikuussa Etelä-Suomessa

Lumen tulolle ei ole näkynyt loppua! Jos lämpötilat pysyttelevät miinuspuolella, kevääseen yleensäkin ajoittuvat sateet tuovat alueelle lisää lunta.

Lunta!

Mikäli talvi jatkuu pakkasen puolella, vahva veikkaukseni on, että tämän vuoden KK Nuts juostaan, jos nyt ei lumessa, niin ainakin hyvin märässä maastossa.

Koska lumimassan pohja on tiukkaa ja tiivistä ja vain päällinen “normaalilunta”, voinee metsässä riittää paikoitellen sulamatonta jäätä ja rinteissä lunta pitkälle kevääseen.

KK Nutsin reittiä voivat uhata myös melkoiset Oulankajoen tulvat, jos kaikki lumimäärä sulaa lähes samanaikaisesti – ellei sitten kevään lämpöaalto tänä muutenkin hyvin erikoisena talvena ala normaalia aiemmin.

Mutta lunta tai ei, Kuusamo ja KK Nuts tarjoavat jälleen jokaiselle matkaan lähtevälle unohtumattoman ja aidon elämyksen!

Virtaa menneistä ja tulevista haasteista

Me juoksusiskokset olemme ihan oikeassakin elämässä sisaruksia. Juoksemisen olemme löytäneet kukin omaan tahtiimme. Pikkuhiljaa siitä on kehkeytynyt meille jokaiselle oman näköinen juttu: yksi kipittelee poluilla, toinen pitkää matkaa maanteillä ja kolmas on ottanut omakseen duathlon-triathlon -maailman.

Meistä nuorin, Sirpatherunner, asuu (miltei) ikuisessa kesässä Texasissa. Siellä juoksukelit ovat suuren osan vuodesta lämpöiset – välillä ehkä liiankin, näin suomalaisesta näkökulmasta. Me kaksi muuta, Katjatherunner ja Anutherunner, olemme tottuneet siihen, että kesä kestää vain hetken. Suurin osa juoksuvuotta on kaikkea muuta kuin shortsikeliä. Nyt kun rapakelit ovat taas alkaneet, on ehkä aika vilkaista mennyttä juoksukautta ja miettiä, kuinka monta ilmoittautumista on jo tullut tehtyä ensi vuodelle…

Sirpatherunner:

Juoksin tänä vuonna kaksi puolimaratonia. San Diegon oli tarkoitus olla eka puolikas ikinä jo vuonna 2018, mutta kun kotona tapahtui laaja vesi- ja homevahinko, suunnitelmat muuttuivat ja SD Half siirtyi vuodella. San Diego on ihana kaupunki ja vähän riskillä flunssatoipilaana juostussa matkasta jäi hyvä mieli.

San Diegon jälkeen juoksin samoilla treeneillä suunnittelemattoman puolikkaan Wacossa, kun työkaveri yllytti hullua ja houkutteli mukaansa. Wacon juoksu oli kolmesta puolikkaastani ehjin, ja paransinkin siellä PR:ää noin kymmenellä minuutilla.

Kisakauden kohokohta oli kuitenkin kesäkuinen duathlon San Marcosissa. Kahden lajin taktiikka tuntui sopivan mun psyykelle loistavasti (miksi olla surkea vain yhdessä lajissa kerrallaan?!) ja monipuolisuus piti treenin kiinnostavana. Tutustuin pyörän selässä uuteen asuinalueeseemme ja hyödynsin taloyhtiön kuntosalipalveluja ahkerasti: juoksin paljon matolla ja kävin spinning- ja joogatunneilla.

Duathlonin kaksi kiivastahtista 5K:ta teksasilaiseen tapaan lämpimänä kesäpäivänä (n. +30 C) saivat minut kuitenkin lupaamaan itselleni, että ennen seuraavaa moniottelua opettelen uimaan. Ainakin pääsen aloittamaan kahakan vaatteet märkinä! Jos vain olisin tiennyt, kuinka ison urakan siinä otin itselleni…

Seuraava tavoite on siis ehkä sprintti-triathlon joskus kevään korvilla. Ensin tarvitaan kuitenkin vielä monta uintitekniikkatuntia, ja jostakin hermostunut hamstring-aluekin pitää saada fysioterapeutin avulla hyvään hallintaan.

Ikäryhmäpalkittu ensikertalainen duathlonisti

Katjatherunner:

Kulunut juoksuvuoteni on näin jälkeenpäinkin katsottuna varsin onneton! Juoksin keväällä yhden puolimaratonin suunnittelematta ja kipsuttelin sisareni Anutherunnerin kanssa Länsiväyläjuoksun.

Vaikka juoksut kulkivat, stressaava elämäntilanne ja sahaavat syketasot hillitsivät menoa ja veivät fiiliksen pidempien matkojen juoksemiselta. Päätavoitteena olleet Karu ja KK Nuts 55 siirtyivät ensi vuoteen.

Muuten vuoteen on mahtunut hiihdon harjoittelua ja laskettelua, suunnistusta, purjehdusta sekä melontaa. Lisäksi kesällä kävelin ja ajelin työpaikan kilometrikisan innoittamana pidempiä pyörälenkkejä tandemilla ja juoksin hitaita pk-lenkkejä. Yksi kesän kohokohtia oli ehdottomasti pyörällä viilettäminen pitkin Tallinnaa!

Kun fb-uutisvirtaan pamahti tieto Karun ensi kevään ajankohdasta, tuli olo, että pitäisi jälleen systemaattisemmin alkaa treenata – vaikkei tuo Karua itselle ehkä se sopivin juttu olekaan. Mieluiten tarvon ajatuksineni metsässä ja hipsuttelen eteenpäin pitkospuilla tai rämmin Pohjois-Suomen poluilla.

Jossain ihan metsässä.
Jossain niin metsässä.

Tärkeintä itselle juoksemisessa ei ole enää ne ajat ja elämää suuremmat saavutukset, vaan kunnosta ja itsestä huolehtiminen, ulkona liikkuminen sekä onnellisuus, minkä kuljetut lenkit ja sen myötä nousevat endorfiinihuiput antavat.

Anutherunner:

Taakse jäävän juoksukauden ehdottomin huippu oli osallistuminen ultrajuoksuun. En tiennyt siitä mitään, kunhan lähdin. Vuosien varrella on tullut juostua lähes 30 kokopitkää maratonia, joten kuvittelin, että siinä se menee samoilla treeneillä. Olin kuitenkin kuin Liisa Ihmemaassa; silmäkulmista vilkuilin kanssajuoksijoiden maneereita ja tajusin, että kyse on ihan eri lajista. Mutta tietenkin ensi vuonna uudestaan, ilman muuta…!

Tukholman maraton jäi myös mieleen, sillä se oli kokemuksena erityisen hankala ja työläs. Olin satuttanut jalkani kevään muissa juoksuissa, ja se toi omat haasteensa. Vaan tulipa tehtyä sekin.

Lappujuoksujen lisäksi ja jalkahankaluuksien kompensaatioksi kesään mahtui onneksi myös leppoisia kokemuksia. Vietimme ison osan kesästä veneillen, ja kolusimme ihania Saaristomeren saarikohteita. Niissä oli kiva viipotella pitkin polkuja ja pikkuteitä ilman mitään päämäärää.

Jotenkin olen vähän kyllästynyt isoiksi paisuneisiin juoksutapahtumiin, joihin on tullut osallistuttua vuosien varrella. Luulen, että katselen “sillä silmällä” ensi kaudelle pienempiä ja kotikutoisempia. On hienoa, että löytyy uutteria vapaaehtoisia, jotka organisoivat tapahtumia hartiavoimin. Pienissä juoksutapahtumissa tunnelma on ihan erilainen. Niissä sananmukaisesti toteutuu takavuosina jossain juoksupaidassani ollut slogan: from runners to runners.

Juoksulenkin jälkeen

 

Miten valmistauduin KK Nutsiin, joka haastaa, mutta myös antaa

Vuosi sitten etsin tietoja lähestyvästä KK Nuts 31 juoksusta. Kelailin järjestäjän tapahtumasivuja, pohdin varusteita ja yritin löytää kuvauksia reitin vaativuudesta. Silti tuntui haastavalta hahmottaa kokonaiskuvaa siitä, mitä edessä oli.

Olin siirtynyt polkujuoksuun lähes pakon sanelemana. KK Nuts oli kuitenkin ollut toiveenani pitkään ja Kuusamon maisemat ja Pieni karhunkierros olivat tutut. Silti se, millainen KK Nuts oli, oli itselle vaativuudeltaan täysi yllätys.

Olin ennen KK Nutsia juossut polkujuoksutapahtumissa. Tarponut juhannuksena yöttömän yön juoksun Iivaaralla, rämpinyt Bodomin mudissa sekä juossut Espoon Akilleksen polkujuoksuja keskuspuistossa. Lisäksi takana oli kasa puolimaratoneja ja maratoneja sekä polkujuoksukoulu.

Ennen tapahtumaa harjoittelin pitkien lenkkien tekemistä juoksuliivi päällä. Tein paljon hitaita, vaihtelevamaastoisia lenkkejä. Kipusin mäkiä ja portaita sekä juoksin rinteitä ristiin rastiin. Tein myös 20 kilometrin kävelyjä. Pienen Karhunkierroksen kiersin talven aikana kolmesti. Ennen tapahtumaa takana oli 1000 juoksukilometriä ja 500 km kävelyä. Olin lisäksi uinut, hiihtänyt ja patikoinut.

Mäkitreenit tein kipuamalla edestakaisin Malminkartanon mäkeä ja Kirkkonummen portaita. Lisäksi kiipesin Rukatunturille, Konttaiselle sekä Pikku-Pyhävaaralle (Pyhä Jyssäys) muutamia kertoja. Hiihdin viidesti Valtavaaran taakse ja tunkkasin monoilla rinnettä ylös. Polkujuoksua tein mäkisissä maastoissa Espoon keskuspuistossa tai tasaisemmilla poluilla Paloheinässä. Osallistuin myös erilaisiin yhteisjuoksuihin Helsingin keskustassa sekä Pirkkolassa, jotta sain treeneihin temmollista vaihtelevuutta.

Juostavaa maastoa
Juostavaa maastoa

Enempää treeniä en pystynyt tekemään, koska lenkkimäärä oli jalan murtuman jälkeen pidettävä maltillisena. Ensimmäisen kympin olin pystynyt toipumiseltani juoksemaan vasta vuodenvaihteessa.

Ennen kisaa tunsin itseni täysin noviisiksi. Tilasin juoksuliivin, juomamukin ja pillin. Hankin avaruuslakanan ja sidetarpeita. Ostin sekä nastalenkkarit että poluille sopivat kengät.

Itse kisaan pakkasin lisäenergiaa järjestäjän vaatiman määrän. Tungin liivin taskuihin suolatabletteja, pähkinöitä, rusinoita ja ylimääräisen, coca-colalla täytetyn juomapullon, josta olin edellisenä iltana antanut hiilihapon haihtua. Itseni olin tankannut pasta-aamiaisella. Ennen h-hetkeä mutustelin banaanin.

Lähdön jälkeen on ruuhkaa.
Lähdön jälkeen on ruuhkaa.

En stressannut ajasta. Olin laskenut, että tasaisella etenemisellä ehtisin kyllä reitin kahdesta huoltopisteestä läpi sallitussa ajassa. Arvioin myös ehtiväni maaliin aikataulun puitteissa. Ellen teloisi itseäni. Ellen kaatuisi juurakossa. Ellen mitottaisi voimavarojani väärin. Ellei vesi loppuisi. Ellen jäisi auttamaan jotakuta reitillä loukkaantunutta.

Vaikka kuvittelin tietäväni, mitä on luvassa, kisa yllätti. KK Nuts oli juoksutapahtumana elämäni rankin. Vaikka himmasin alkumatkasta ja säästelin energioita viimeisen seitsemän kilometrin osuudelle, olin maalissa aivan loppu.

Maasto on ensikertalaiselle vaihtelevaa ja saatoin vain kuvitella, millainen reitti olisi mahtanut olla sateisena ja runsaslumisena vuonna. Nyt pitkospuut olivat hyvin juostavissa, reittiä oli paljon kunnostettu ja kuivaa maa-ainesta lisätty. Portaita oli paranneltu. Silti reittiin mahtui liukasta juurakkoa, mutaa sekä irtosoraista kalliota. Jatkuvaa, armotonta kipuamista ylös ja alas niin kalliota kuin askelmia pitkin.

Joulukuussa Kuusamon polut olivat harvinaisen vähälumiset.
Joulukuussa Kuusamon polut olivat harvinaisen vähälumiset.

KK Nuts on vaativuudestaan huolimatta – tai ehkä juuri siksi – yksi parhaimpia kisoja, joihin olen osallistunut. Kisa onnistui tunnelman luomisessa ja järjestelyt toimivat.

Tähtäimessäni on tulevaisuudessa juosta KK Nuts 55. Muistan konkareiden kertoneen, että sille matkalle on asiaa, kun juoksukilometrejä kertyy vähintään 250 kuukaudessa. Ilman huolellista treenausta, ajatuksella, että reitistä kyllä selviää vaikka kävellen, en KK Nuts -kisan millekään matkalle lähtisi. Matkoista selviää kyllä – eri asia vain missä kunnossa!