Kivoja juoksutapahtumia

Juoksukalentereita on jos jonkinmoisia, ja silti on joskus vaikea löytää tapahtumatietoja. Harmittaa kauheasti, kun jälkeenpäin kuulee, että jossain on ollut joku kiva juoksu, eikä itsellä ole ollut siitä mitään hajua! Siitäpä se ajatus sitten lähti: kootaan tähän postaukseen ainakin ne oman juoksuelämän aikana eteen tulleet kivat tapahtumat, joista voi olla iloa muillekin. Matkan pituudella ei ole tässä jutussa nyt väliä: tosi hyviä hyrinöitä on tullut niin viiden kilometrin kuin viidenkymmenen kilometrin juoksutapahtumasta.

Tukholman maraton: Postaus löytyy vaikkapa täältä. Takuuvarmasti kiva tapahtuma, hyvin järjestetty ja helppo osallistua. Miinus on se, että osuu yleensä koulujen päättäjäisviikonlopulle. Aina on lähipiirissä tai sen liepeillä joku, jolla on ylppärit tai muut valmistujaiset. Selittele siinä sitten, että juokset mieluummin. Mutta kannattaa mennä, Tukholmassa on aina hyvä fiilis. Ehkä toinen miinus on se järjetön Västerbron silta, joka kiivetään kahteen kertaan. Uusitulla reitillä nousua on vieläkin enemmän kuin aiempina vuosina. Mutta voihan siinä ottaa muutaman kävelyaskeleenkin, ja sitten taas kiristää vauhtia, kun alamäki alkaa. Maalialueella on hyvät jälkitarjoilut. Jos reissuun lähtee laivalla, sielläkin on yleensä mukavat säpinät juoksun jälkeen.

Vantaan maraton: tasainen reitti, mäkiä saa etsimällä etsiä. Miinuksena ajankohta: aina sataa, tai jos ei sada, sateen uhka on päällä. Ja osuu tyypilliseen flunssakauteen. Mikään ei kismitä enempää kuin se, että olet ilmoittautunut etkä starttaa. Siinä joutuu aina koettelemaan itseään – lähteäkö toipilaana/flunssan ensioireita potevana, vaiko ei. Tietenkin vastaus on ei, mutta aina se päätös on yhtä vaikea. Postauksia luettavissa täältä, tuolta ja sieltä.

HRD (Helsinki Running Day: puolikas ja kokonainen): täällä on tullut juostua monet kerrat. Ilmoittautumisen ajankohtana odotukset ovat yleensä suuret, mutta päivän koittaessa realismi iskee. Ei tullut taaskaan treenattua riittävästi, kevät yllätti juoksijan. Miinusta siis, että niin aikaisin keväällä. Vielä ei ole ennättänyt orientoitua kesän juoksukauteen. Mutta yksi Suomen tunnetuimmista tapahtumista, ihme ettei ole suurempaa suosiota sitten kuitenkaan saanut. Yleensä hyvät järjestelyt, hyvä reitti, hyvät reittitarjoilut. Jos tykkää isoista tapahtumasta, kyllä tämä kannattaa kokea. Tunnelmia voi lukaista täältä ja tuolta.

Espoon rantamaraton/puolikas: Ennen niin mäkinen ja kamala. Uusittuna tasainen ja merellisen ihana. Maratonilla lähes sama reitti kipsutellaan tuplana. Ajoittuu syyskuulle, jolloin ilma on vielä suhteellisen lämmin. Saman tapahtuman ympärillä on myös rantakymppi ja Aalto10. Rantamaratonille toivoisi enemmän osallistujia – ihmiset kun luovat sen tunnelman. Viimeisimmästä puolikkaasta fiilistelyä täältä.

Salon maraton (Andy)/puolikas: Takavuosina tuli juostua täällä monena vuonna. Sitten se jotenkin jäi. Harmi, että jäi, sillä pieneksi tapahtumaksi tämä on oikein kiva. Andy on järjestelyjen henki ja sydän; tämä on niitä tapahtumia, jotka pitkälti nojaavat yhden aktiivin innostuksen varaan. Salossa on kiva juosta, sinne on helppo mennä ja sieltä pääsee myös yöksi kotiin. Suhteellisen tasainen reitti. Miinusta on se, että reittiä suhataan tosi monta kertaa. Rapsaa ei tästä blogista löydy, sillä viimeisin Salon maraton tuli juostua aikana ennen blogia. Sieltä Anulle napsahti pariin kertaan jopa sijoituspokaali – hyvät muistot siis!

Helsinki Twilight Run: Välillä heinäkuun loppuun ja toisinaan elokuun puolelle asettuva kesäillan puolikas. Tapahtuma on mutkaton. Reitti on mukava ja maisemat merellisen kauniit. Välillä juostaan asfaltilla ja toisinaan pieniä pätkiä hiekkapohjalla. Tästä enemmän sieltä ja täältä tai tuolta!

Porvoon mitalla: täältä löytyy juttua Porvoon juoksuun valmistautumisesta, ja tuolta sitten itse juoksusta. Porvoo itsessään on viehättävä pikkukaupunki. Vanha Porvoo on idyllinen, ja juostessa saa fiilistellä menneiden aikakausien havinaa. Pieni tapahtuma, vähän juoksijoita. Jos tykkää pikkujuoksuista, tämä kannattaa käydä kokeilemassa. Nopeimmat saavat palkkioksi Porvoon mitalla -mittamukit. Me hitaammat hankimme sellaiset itse. 🙂

Sohvaboikotin uudenvuoden juoksu: Uusi vuosi lupailee parempaa ja ehompaa elämää. Siksipä aattojuoksu sopii kuin nenä päähän. Kun nyt juoksen, varmasti tuleva vuosi tuo tullessaan pelkkää hyvää. Vaurautta, juoksukuntoa, treenatun kropan. No, ei ole tuonut, mutta hyvä tapahtuma silti. Juoksun jälkeen on tarjolla glögiä ja pari piparkakkuakin. Sen jälkeen voi sitten hyvällä omallatunnolla siirtyä juhlistamaan vuoden vaihtumista. Miinusta on se, että ikinä ei tiedä, pitääkö valita nastalenkkarit vaiko tavalliset. Järjestäjän syyhän se ei ole mitenkään, että luontoäiti on niin ailahtelevainen. Ratkaisuehdotus: irtoremmit, jotka voi laittaa lenkkareihin tarvittaessa. Ovat sen verran edulliset, että ei haittaa, jos toinen tai molemmat häviävät sinne poluille. Kiva tapahtuma, kannattaa mennä! Postaus täältä.

Kaarinan rataultra: Jos ultrajuoksu on ihan must, ja jos kuulut niin outoihin, jotka saavat kiksejä urheiluradan kiertämisestä, tämä on juuri Sinun juttusi. Ja tokihan suuntaa vaihdetaan kolmen tunnin välein, joten ei se niin puuduttavaa ole, kuin voisi kuvitella. Tässä on sitä jotain, mitä on vähän vaikea selittää. Luepa tästä!

Salla Midnight Trail Run: Keskikesän yöttömässä kesäillassa ja mahtavissa Lapin maisemissa juostava, pieni, mutta kovatasoinen polkujuoksutapahtuma, minne on kiva mennä, jos kesälomareissulla pyörii niillä seuduilla. Järjestelyt toimivat mutkattomasti. Reitti on vaihteleva ja melko haastava, ja matkaksi voi valita lyhyemmän tai pidemmän 24 kilometrin matkan. Fiiliksiä voi lukea täältä.

Kopparnäs Coast Trail: Reitti on kyllä yksi kauneimmista, joita on tullut rämmittyä. Nimenomaan rämmittyä, sillä tämä on polkujuoksu, jossa polkuja ei ole. On kallioita, risukoita ja kaikenlaista alustaa. Pitempi matka on 18 kilometriä: siitä postaus täällä. Mahtavat kiksit saa lyhyemmältäkin taipaleelta, sillä maisemat ovat vertaansa vailla. Rapsa löytyy täältä.

Kuva: Poppis Suomela. Zoomattu alkuperäisestä kuvasta; alkuperäinen on tarkempi ja laadukkaampi, koska ammattikuvaaja….

Nuuksio Bodom trail: Erittäin hyvin järjestetty polkujuoksutapahtuma, missä matkojen pituudet vaihtelevat. Tapahtuma kerää paljon osallistujia, eikä polulla juosta ainakaan yksin. Lisää voit fiilistellä blogista.

Espoo Trail Run: Useita kertoja vuodessa järjestettävän polkujuoksutapahtuman taustalla häärivät Espoon Akilleksen suunnistajat. Tapahtuma sopii niin aktiivijuoksijoille kuin harrastelijoillekin. Koko perhe voi tulla mukaan, ja tuotto käytetään lasten ja nuorten harjoitustoiminnan kehittämiseen. Matkojen pituudet ovat 3, 7 ja 14 kilometriä. Tunnelmia täältä.

Paukunharjun polkujuoksu: Kylätunnelmainen, Hyvinkään Hiihtoseuran ja Hyvinkään Juoksijoiden järjestämä polkujuoksutapahtuma Hyvinkään Hiihtoseuran majalta. Matkat vaihtelevat 8,5 km:stä puolikkaaseen. Kotiintuomisiksi saa mukavan palkintokassin. Omat luokkansa kisailijoille ja harrastajille. Mukava metsäinen juoksu.

KK Nuts: Ehkäpä suomen paras ja kaunein polkujuoksutapahtuma, mille osallistumisen kipinä kyti pitkään. Matkat vaihtelevat 14 km:sta 160:een. Ehdottomasti kisa, jossa kannattaa käydä. Kokemuksista voit lukea täältä.

Länsiväyläjuoksu: Alkukevääseen ajoittuva, mukava tapahtuma. Tähän aikaan vuodesta on hyvä mitata omaa juoksukuntoaan tai juosta muuten vaan alkukesän ensimmäisiä pitkiä lenkkejä. Matkoja on lyhyestä kävelystä 17 kilometriin. Reitti on kaunis ja vaihteleva ja tapahtuma vetää osallistujia. Täältä on jokaisella kerralla jäänyt takataskuun varsin mukavat fiilikset.

Jyväskylä Finlandia: Jos klassinen musiikki saa aikaan värinöitä, tässä tapahtumassa värinät ovat pelkkää plussaa. Kaunis järvireitti, matkan varrella kajahtelee Sibelius aidon orkesterin soittamana. Ehdottomasti juoksu, joka pitää kokea. Rapsaa ei valitettavasti ole tästäkään, sillä edellisestä juoksusta on jo vierähtänyt aikaa. Mutta ehkäpä tulevaisuudessa…

Forssan puolimaraton/maraton (Suvi-ilta): Kiva kesäkuinen tapahtuma, jossa väkeä riittää. Lajeja riittää kaikille; on pitkää ja lyhyttä matkaa, ja rullaluistimillakin voi sutkutella. Monet paikalliset kokoontuvat reitin varrelle kannustamaan. Postausta ei ole, sillä viimeksi tuli juostua tässä tapahtumassa vuosia sitten, kauan ennen kuin aloitimme bloggaamisen. Hmmm, ehkä Forssaankin kannattaisi mennä uudelleen.

Joulujuoksu: Pelastakaa lapset ry:n juoksutapahtuma, missä hölkätään, juostaan tai kävellään viiden kilometrin mittainen lenkki Töölönlahdella ja tuetaan osallistumismaksulla hyvää asiaa. Osallistujille on jaettu mitalin sijaan samanväriset pipot. Tapahtuma, jossa voi juosta ystävien kanssa pikkujouluhengessä. Kaupan päälle saa vielä iloisen mielen. Postausta ei löydy tästäkään, mutta pistetäänpä tämäkin tulevien juoksujen suunnitelmalistalle.

Helsinki Midnight Run: Tapahtuma, joka lupaa tunnelmaa – ja pitää lupauksensa. Matkoina 5 tai 10 kilometriä pimenevässä Helsingin illassa. Sateettomana syysiltana aivan paras juoksu Helsingin keskustassa. Juoksutunnelma säilyy alusta loppuun huikeana. Hehkutusta löytyy enemmän täältä.

Kokemuksena Kopparnäs Coast Trail

Kun pikkusiskon vierailu Teksasista Suomeen vahvistui, aloimme heti tutkimaan sattuisiko samalle ajanjaksolle jokin meille kaikille siskoille sopiva juoksu. Lomakauden muut suunnitelmat estivät Anun osallistumisen, mutta me kaksi muuta sisarusta sovittelimme kalenteriin Inkoossa juostavan, polkujuoksutapahtuman Kopparnäs Coast Trailin, mitä Anu omasta aiemmasta kokemuksestaan suositti.

Katjan ajatukset: Olin kalenteroinut Kopparnäsin juoksun yhdeksi viikon treeneistäni. Edellisenä iltana olin kotiutunut melko väsyneenä ilta-purjehdukselta ja jättänyt kisavarusteiden valmistelut aamuun. Herätessä sisko viesti tapahtumajärjestäjän kertovan, että sadesään takia polkujuoksukengät olisivat reitillä ehdottomat. Kun vielä siskoni ilmoitti saapuvansa tapaamispaikkaan sovittua aiemmin, keräilin kiireessä varusteet autoon.

Kisapaikka oli helppo löytää, vaikkei auton navigaattori osoitetta tunnistanutkaan. Auto parkkiin pellolle ja reipas parin kilometrin kävely kisapaikalle.

Kun kisa pienen odottelun jälkeen käynnistyi, kommentoin siskolleni, että minulla on kyllä täysin epärealistinen olo. En oikein ymmärtänyt olevani kisassa, saati juoksemassa sisaren kanssa. Olimme sopineet, että kisa juostaan rauhallisesti yhdessä, nautitaan reitistä ja maisemista.

Sää oli reitille puolipilvisyydessään mitä parhain. Reitti oli mukavan vaihteleva ja kaunis. Välillä viileteltiin kallioilla, välillä metsän poluilla. Kisasta jäi kokonaisuudessaan hyvä fiilis ja voisin hyvin kuvitella osallistuvani siihen uudestaan.

Sirpan ajatukset: Juoksu Kopparnäsissä oli minulle yksi Suomen-loman odotetuista kohokohdista. On mahtavaa luksusta päästä juoksemaan yhdessä siskojen kanssa, ja nyt juostiin vielä tosi kauniissa maisemissa.

Kopparnäsin kisa oli himpan verran amerikkalaistuneelle monin tavoin eksoottinen. Reitillä oivalsin, että enhän minä tällaista maastoa ole juossut ikinä, vaeltanut vain. 8 km reitti oli valtavan hauska ja vaihteleva. Välillä juostiin pienen pientä metsäpolkua ja välillä loikittiin kallioilla kuin vuorikauriit, vaikkakaan ei välttämättä aivan yhtä sirosti.

Pitkämatkalaisia saapumassa väliaikamittaukseen.

Järjestelythän tässä kisassa olivat kerrassaan mainiot ja reitti merkitty huolellisesti. Kyllä me silti yhdessä kohdassa luultiin eksyneemme. Välillä kasin ja kahdenkympin juoksijoiden reitit menivät eri suuntiin ja välillä taas juostiin samaa matkaa. Kun ei oltu pitkään aikaan nähty kasin kylttejä, mutta vastaan tuli pidemmän matkan plakaatti, rupesimme kyselemään kanssajuoksijoilta, ollaanko me oikealla reitillä. No hehän sattuivat kaikki olemaan pitkämatkalaisia, joten kyllä siinä pieni hämmennys hiipi mieleen.

Järjestäjät hoi – laittakaapa ensi kerralla aina kummankin matkan taulu samaan kuusenoksaan, vaikka se toinen näyttäisikin tasalukua ja toinen ei.

Me siis jatkoimme oletetusta eksymisestä huolimatta eteenpäin ja kyllähän se pian selvisi, että oikeassa paikassa oltiin oltu ehkä jopa ihan koko ajan. Mitä nyt muutama minuutti tuhraantui siihen reitin pohtimiseen.

Olin jo etukäteen varoitellut Katjaa, että minulla menee reitillä reilu tunti ja niinhän siihen meni. Katjalta olisi tainnut vauhtia irrota enemmänkin tällä kerralla, mutta hän malttoi juosta kanssani ja maaliviiva ylitettiin käsi kädessä.

Täytyy vielä lopuksi kiitellä sitä sinipaitaista, puheenparresta päätellen lounaissuomalaista herrasmiestä, joka jutusteli meidän kanssamme suunnilleen siinä kohdassa, kun hänellä oli matkaa taitettuna 16 km. Ei tullut katsottua edes juoksunumeroa, mutta olimme siskon kanssa kumpikin samaa mieltä siitä, että olipa kiva kun hän sattui siihen. Mukavia puhellessa se matkakin taittuu aina joutuisammin!

Lunta KK Nutsilla?

Luulin maaliskuussa, että talven hiihdot ovat siinä, mutta sitten tulikin lisää lunta ja pitkät yöpakkaset. Sitten kuvittelin, ettei huhtikuun loppupuolelle asettuvan pääsiäisen aikaan enää hiihdettäisi pohjoisessakaan.

Olin väärässä. Siinä, kun pikkusiskoni viesti istuttelevansa nektariinipuita ja basilikantaimia ja ihailevansa ruukuissa kukoistavia orvokkeja, minä hiihdin.  Samalla tajusin, etten ole koskaan hiihtänyt lokakuun puolivälistä huhtikuun loppuun.

Tämä talvi on todella suosinut hiihtäjiä. Ja tänään hiihtäessä ensin Valtavaaralle ja sieltä Rukalle, sääkin suosi. Olin, lyhyistä yöunista huolimatta, herännyt varhain. Pimennysverhojen tai ylipäätään verhojen puuttuessa auringon säteet tunkeutuivat tajuntaani jo ennen aamukuutta ja lapseni epäilivät vielä olevan yön, kun huikkasin heille lähteväni hiihtämään. Enkä olisi tohtinut koko päivänä lopettaa.

Tiet, jotka olivat edellisenä yönä olleet jäiset ja liukkaat, olivat sulaneet. Piha, jossa yöllä lumeen piirtyi auton renkaan jäljet, olikin iltapäivästä lumesta paljas. Terassi, jota olin lapioinut lumesta esiin myöhään illalla, oli kuiva. Ja joka puolella solisi. Lumi hupeni silmissä.

Kaikille sopiva Vuosselijärvenlatu.

Yleensä olen juossut läpi vuoden. Nyt olen tuudittautunut ajatukseen, ettei siitä ole haittaa, että hiihdän välillä ja, että hiihdän sen ajan, kun latuja riittää. Että ehtiihän sitä sitten taas juosta, kun tiet on sulat. Niinpä kesän juoksutapahtumista voi tulla mielenkiintoiset, kun juoksutreenit suhteellisen pian edessä olevaa kesää kohden ovat olleet vähäisiä.

Hiihtäessä myös pohdin, mahtaisiko lunta riittää vielä toukokuun KK Nuts polkujuoksuille. Ihailin lyhyen, 13 km:n reitin lumisia maisemia, ja pohdin, ehtisinkö vielä hiihtämään edes osan 55:n kilometrin erämaareitistä Juumalta Virkkulan kautta Rukalle. Samalla näkisin lumitilannetta tarkemmin.

Nutsin reitin lumitilannetta (15.4.2022)

Äkkiseltään arvioisin kevään olevan tänä vuonna pari viikkoa myöhässä. Toisaalta, kun kaivoin esiin viime vuoden kevään lumitilanteen, näytti se olleen niin juoksun kun lumen suhteen hyvin samanlainen.

Veikkaan, että tämän vuoden kisasta tulee sellainen, että reissuun kannattaa pakata mukaan kunnon polkujuoksukengät. Kalliot ja juurakot ovat kosteina liukkaat ja mikäli lumi sulaa hitaasti, mutaa ja märkää maatakin riittää. Ehkäpä luntakin on varjopaikoissa siellä täällä. Yöpakkaset kun kuitenkin hidastavat lumen sulamista ja näyttävät jatkuvan toukokuun puolelle.

Tasamaan tallaajan polkurapsa: Kopparnäs Coast Trail

Kun kerroin työkavereille kesäkuisesta rataultrastani, kuulijakunnalta ei herunut ymmärrystä. Selitin, että sitä vaan juosta lompsuttaa omien ajatusten ja mielen syövereihin sulautuen. Omissa ajatuksissaan, niitä näitä miettien. Kun tänään heittäydyin Kopparnäs Coast Traililla hetkeksi omaan sisäiseen maailmaani, tuiskahdin heti nenälleni. Juoksulla ja juoksulla on todellakin eroa!

Polkujuoksu on tekniikkalaji, totesivat siskot, kun kerroin kaatuiluistani. Monikossa, sillä tuiskahdin nenälleni vielä toistamiseenkin. Olin juuri kapuamassa upeimmistakin upeimpia Kopparnäsin punaisia rantakallioita, kun takanani juokseva nainen huudahti, että varo niitä irtokiviä. Käännähdin kiittäkseni, ja sinne humpsahdin. Poluilla ei tosiaankaan voi hellittää otetta hetkeksikään.

Korona-ajan juoksu-look

Etukäteen jännitin, että eksynkö. Olen niitä ihmisiä, jotka eksyvät tavaratalon parkkihallissakin. Siksipä jallitin pari viikkoa sitten Katjan juoksukaverikseni Kopparnäsiin. Printtasimme Coast Trailin reittikartan ja sovimme, että kipsuttelemme siitä sen osan, mikä on merkitty kahdeksan kilometrin lenkiksi. Muu osa kahdenkympin lenkistä oli jotakuinkin tuttua aiemmilta omatoimihölkyttelyiltä. Katjankaan suuntavaistoon ei olisi kannattanut luottaa, sillä kahdeksan kilometriä muuttui meidän käsittelyssämme neljäksitoista. Ja tänään oikean reitin juostuani voin todeta, että emme ihan osuneet oikeille poluillekaan.

Mutta eksymistä ei olisi tarvinnut tosiaankaan hermoilla. Reitti oli ällistyttävän hyvin merkitty. Pahimmissa kurveissa merkkikeppejä oli jopa metrin tai kahden välein. Ei tarvinnut katsetta nostaa polusta, kun seuraava merkki jo häälyi näkökentän laitamilla. Harmi sinällään tuon katseen nostamisen kannalta, sillä nähtävää olisi kyllä piisannut. Reitti kiertelee huikeilla näköalapaikoilla pitkin merenrantaa. Maisemat ovat niin mahtavat, että niitä olisi voinut jäädä katselemaan pitemmäksikin aikaa. Muutaman kerran oli ihan pakko pysähtyä ja vain hengitellä. Avomerinäkymä on aina yhtä lumoava.

Ennen kisapaikalle lähtöä vetäydyin korvanapit korvissa tsemppibiisieni äärelle. Olin tavattoman jännittynyt. Tiesin, että jaksan juosta 20 kilometriä – ja tiesin varsin hyvin, että polkujuoksu ei ole minun juttuni. En osaa sitä, katkaisen ehkä nilkkani. Miehenikin muistutteli moneen kertaan, että älä sitten kompastele. No, kompastelin kuitenkin, kuten tuli jo todettua. Olin tuumailevalla tuulella, joten maltoin pysähtyä miettimään, miksi niin hirveästi hermoilin. Kun ilmoittautuu juoksukisaan, antautuu samalla epämukavuusalueelle. Kisapaikkakunta saattaa olla ihan vieras, reiteistä puhumattakaan. Löydänkö perille, saanko parkkipaikan, mihin jätän vaihtovaatteet, missähän siellä voi käydä vessassa. Jokaisen lappujuoksun kanssa on sama juttu. Hermoilen itseni tärviölle, ja jälkikäteen ihmettelen, että miksi ihmeessä. Kun oman epämukavuusalueensa ylittää, olo kuin maailman valloittajalla!

Mutta kuten ennenkin, löysin tänäänkin oikeaan osoitteeseen ja sain parkkipaikankin. Vaihtovaatteille oli järjestetty merkitty alue, ja vessakin löytyi – jos sitä vessaksi haluaa sanoa, muutama pisupaikka vihreiden kevytpeitteiden takana. Mutta ajoi asiansa, joten peukut sille.

Reitti oli varsin vaativa, ainakin kaltaiselleni tasamaan juoksentelijalle. Nousuja oli kiitettävästi, ja pelkästään kalliojuoksuakin kahdeksisen kilometriä. Olen kolunnut Kopparnäsin polkuja itsekseni ties kuinka usein, mutta juuri näille poluille en ollut aiemmin kulkeutunut. Ehkä siksi, etteivät ne mitään polkuja kaikilta osin olleetkaan; risukkoa, kivikkoa, juurakkoa, hietikkoa ja kallioita. Pieniä pätkiä toki ihan polkujakin, ja hiekkatietäkin. Rankkuudestaan huolimatta, tai ehkä juuri sen vuoksi, juoksusta jäi kuitenkin ihan huikea olo. Kuulostaa ehkä kummalliselta, mutta yhdentoista kilometrin rajapyykillä tunsin jopa surua siitä, että kohta tämä on juostu. Vastaavasti sitten tosin kahdeksantoista kohdalla epäilin, ettei matka lopu koskaan. Mutta loppuihan se, ja tuntui hienolta taapertaa reitin päätteeksi maaliin hiekkarannalla. Hiekkaa kengissä, mutta mitäpä siitä. Jes, epämukavuusalue – taas selätin sinut!

Trooppisilla yöpoluilla – Capt’n Karl’s Pedernales Falls

Kovimmat kaverit jäivät vielä pitkäksi toviksi pimeään, kuumaan metsään juoksemaan, kun me puolison kanssa jo suuntasimme kotiin. Pysähdyimme puiston sisällä leväkkeelle ihastelemaan majesteettista tähtitaivasta. Kaukana kaupungin valoista Texasin tähtien täplittämä taivas levittyi mahtavana ja mustana yllemme. 60K-kisan juoksijoiden otsalamput välähtelivät polulla puiden lomassa. Monet näyttivät olevan 30K-mittaisen kiepin toisella kierroksella, ja olivat saaneet mukaansa vauhdittajan. ”Good job you guys”, hihkaisin metsään otsalampuille.

Valmista tuli!

Oli i-ha-naa olla live-kisassa, yhdessä muiden ihmisten kanssa. Kaikilla taisi olla aika sama tunnelma, ja ihmiset olivat hurjan ystävällisiä. Pidempien matkojen juoksijat tulivat osan matkasta myötäpäivään samaa reittiä, jota me 10K / 20K -juoksijat kiersimme vastapäivään. ”Good job”, ”looking good, runners” ja ”go get it” olivat tavallisia tervehdyksiä. Kun valoa vielä riitti, joku myös kehui raidallisia kompressiosukkiani. Polkujuoksijat ovat mahtavaa sakkia!

Oikeastaan vasta siellä polulla hoksasin, että olin sekä yö- että polkujuoksukisassa ensi kertaa. Treenasin muutama vuosi sitten öiselle maastopuolikkaalle, mutta sain viime tipassa ankaran influenssan. Tähän kisaan en sen kummemmin edes harjoitellut, ilmoittauduin vain innoissani mukaan, kun mahdollisuus tuli. ”Kunhan juoksentelen”, suunnittelin. Juoksentelen onnellisena siitä, että saan täysin rokotettuna juosta oikeassa kisassa. Mutta toki kisatunnelma sitten vei mukanaan, enkä kuluttanut matkaan ollenkaan niin paljon aikaa, kuin olin luullut.

Kohta mennään! Tässä kohtaa vähän jännitti. Vyölaukussa pömpöttävät kännykkä ja otsalamppu, nesteytykseen riitti käsipullo.

Pedernalesin kisa oli myyty nopeasti loppuun, joten polut olivat täynnä väkeä. Tejas Trails -yrityksen järjestämät Capt’n Karl’s -kisat ovat sarja yöjuoksuja, jotka järjestetään kesäkuukausien aikana Keski-Texasin luonnonpuistoissa. Se, että juostaan nimenomaan yöllä, on sekä hauskaa että käytännöllistä. Etenkin loppukesän kuumimpina päivinä poluilta kannettaisiin väkeä paareilla aivan urakalla, jos 60K-juoksijat päästettäisiin metsään päiväsaikaan.

Tänä vuonna Covid-varotoimena vältettiin massalähtöä. Juoksijat valitsivat itselleen lähtöikkunan ja kävivät noukkimassa kisapakettinsa vain hetkeä ennen. Matkaan sai lähteä jo neljältä. Osa kilpailijoista halusi juosta valoisalla, mutta kisarapsojen perusteella moni on myöhemmin katunut valintaansa. Pimeä on sittenkin pienempi vastus kuin kuuma.

Itse valitsin taktisesti kello kahdeksan lähdön: näin sain juosta osan matkasta ilman otsalamppua, mutta puolimatkan jälkeen aurinko laski ja ilma alkoi viilentyä. Lähtiessä mittari näytti +31 C, maaliin palatessa elohopea ylsi enää hädintuskin +29 C:hen. Viimeinen maili oli lämmön puolesta jo melkein mukava, mikä toki saattoi johtua myös siitä, että neljän mailin (6,5 km) kohdalla olleella huoltopisteellä suloinen pieni tyttö roiski säiliöstä päähäni ihanaa, jäisen kylmää vettä.

Helppokulkuinen osuus pitkin puiston aidanreunaa, kuvan etualalla Keski-Texasille tyypillistä huokoista kalkkikiveä.

Alkumatkasta 10K-reitti kulki yhtä matkaa 5K-juoksijoiden kanssa. Ohittelin kävelijät – jotka ehkä kuntoilivat pidempää matkaa juoksevaa ystävää tai puolisoa odotellessaan. Sitten seurailin erään nuoren naisjuoksijan selkää. Menimme aika lailla samaa tahtia ja oletin, että juoksemme molemmat kymppiä. Hämmästyin, kun hän kääntyikin vitosen reitille kohdassa, jossa polut erkanivat. Pian eteen tuli mäki, joka talvisemmissa olosuhteissa olisi kelvannut laskettelumäeksi. Mäkeä kävellessäni ehdin aloitella geelipaketin, jonka lopettelin muutamaa mailia myöhemmin – tämä osoittautui täydelliseksi tankkausstrategiaksi.

Mäen laella ohitin toisen juoksijan ja vaihdoimme muutaman sanan. ”Well, that was a hill!” minä päivittelin, ja hän oli samaa mieltä, raaka nousu. Tämän juoksijan kanssa leikimmekin sitten hippaa lähes koko loppumatkan, toinen toistamme ohitellen. Pimeän tultua oli tavallaan kiva tietää, että lähellä on joku. Maalissa yritin vielä etsiä häntä kiittääkseni juoksuseurasta, mutta pimeässä en enää tätä juoksijaa löytänyt – tai ehkä hän olikin 20K-juoksija ja lähti saman tien toiselle kierrokselle.

Puoliso kävi odotellessaan vesiputouksilla katsomassa auringonlaskua.

Maasto oli suurimmaksi osaksi joko ankaran teknistä kivikkoa tai sitten heinikkoon tallattua syvää polku-uraa. Piti valita: sitä saattoi juosta joko kapean uran pohjalla tai montakymmentä senttiä korkeammalla, uran kapealla reunalla. Kun aurinko pian huoltopisteen jälkeen laski, aloin paikoitellen pelätä nilkkojeni puolesta sekä urissa että kivikoissa. Pitkämatkalaisia tuli vastaan ja hypin välillä heinikkoon antaakseni heille tietä. Onneksi vasta jälkikäteen joku tuli puhuneeksi siitä, että tämä maasto vilisee kalkkarokäärmeitä – itse olin tullut ajatelleeksi vain punkkeja. Onneksi olin viime hetkellä vaihtanut jalkaan pitkät juoksusukat.

Kaiken kaikkiaan Tejas Trails pisti pystyyn aivan mahtavan kisan. Reitti oli merkitty huolellisesti ja kaikki vapaaehtoiset olivat superystävällisiä. Juostuani hengasin vielä maalialueella täyden palvelun huoltopisteellä, napsin sipsejä ja harkitsin suolakurkkuja. Puoliso oli käynyt katsomassa auringonlaskua vesiputouksella ja meillä kesti tovi löytää toisemme. Ei kyllä ollut mikään kiire, kuuntelin trubaduuria, kannustin viimeiselle kierrokselle lähteviä ja nautin tunnelmasta. ”Kuule, ehkä se 30K voisi olla mun matka ensi vuonna”, puhelin puolisolle, kun ajelimme kohti kotia halki öisen Texasin.

Maalialueella