Voihan Omikron

Juoksuja tulee ja menee, lohdutti äiti, kun lähetin valokuvan koronatestin tuloksesta. Mutta kun kauan odotettu kisapäivä tulee ja menee ilman että itse on mukana, kismittäähän tuo. Vaikka totuuden nimissä on todettava, että maailmassa taitaa olla suurempiakin murheita.

Kaksi vuotta onnistuin tautia välttelemään, nyt se otti ja iski.

Testituloksen varmistuttua päätin selättää pöpön nopeasti. Ryhdyin vastatoimiin. Narskuttelin kourallisen raakoja valkosipulinkynsiä ja keittelin inkiväärijuomaa. Kyytipojaksi imeskelin sinkkitabletteja. Korona ei siitä ollut moksiskaan, vatsani kylläkin. 

Kuumehuuruissani selailin juoksu-aiheisia nettisivuja ja mietiskelin, mistä löytäisin kivan juoksutapahtuman menetystäni korvaamaan. Olin treenannut kuuden tunnin ultrajuoksuun huolella; viimeisen pitkän lenkkini olin juossut paria viikkoa aiemmin. Sen jälkeenkin olin vielä hölkytellyt palauttavan kympin. Oli tunne, että nyt lähtee – askel oli kevyt ja mielikuvissani tuulettelin jo villisti maaliviivalla. Kunnes korona otti otteeseensa.  

Kolmen rokoteannoksenkin jälkeen tauti on vienyt juoksukunnon tehokkaasti. Kun pelkkä kahvinkeittimelle kävelykin hengästyttää, on hyväksyttävä, että lenkkipoluille palaaminen tulee tapahtumaan maltilla. Vaikka mieli olisi valmis, keholla taitaa olla asiaan oma sanasensa sanottavanaan.  

Koronan ensimmäinen sairastelupäivä – nukuin noin viidet päiväunet.
Muutaman minuutin neulontahetki rekisteröityi urheilusuoritukseksi!

Tavoitteelliseen treenaamiseeni oli kuulunut 40 – 80 juoksukilometriä viikossa. Nyt en tiedä yhtään, mistä aloitan ja mitä teen, kun henki taas alkaa kulkea. www.terveurheilija.fi -sivun COVID-kaavio on realistisuudessaan pysäyttävä: varttikin voi olla liikaa. 

Yritän tietoisesti kääntää koronan runnomaa mielialaani positiiviseen suuntaan ja lietsoa mielikuvia kesäkelien lennokkaista juoksulenkeistä. Loppukesän tavoitteisiin on ainakin ruhtinaallisesti vielä aikaa. Edessä on varmasti vielä monia hyviä harjoittelulenkkejä, ja kivoja tapahtumiakin. Ja kuten todettua, maailman mittakaavassa tämä ei taida olla kuitenkaan niitä suurimpia murheita. Kesää kohti mennään, parempaa odotellessa.

Lunta KK Nutsilla?

Luulin maaliskuussa, että talven hiihdot ovat siinä, mutta sitten tulikin lisää lunta ja pitkät yöpakkaset. Sitten kuvittelin, ettei huhtikuun loppupuolelle asettuvan pääsiäisen aikaan enää hiihdettäisi pohjoisessakaan.

Olin väärässä. Siinä, kun pikkusiskoni viesti istuttelevansa nektariinipuita ja basilikantaimia ja ihailevansa ruukuissa kukoistavia orvokkeja, minä hiihdin.  Samalla tajusin, etten ole koskaan hiihtänyt lokakuun puolivälistä huhtikuun loppuun.

Tämä talvi on todella suosinut hiihtäjiä. Ja tänään hiihtäessä ensin Valtavaaralle ja sieltä Rukalle, sääkin suosi. Olin, lyhyistä yöunista huolimatta, herännyt varhain. Pimennysverhojen tai ylipäätään verhojen puuttuessa auringon säteet tunkeutuivat tajuntaani jo ennen aamukuutta ja lapseni epäilivät vielä olevan yön, kun huikkasin heille lähteväni hiihtämään. Enkä olisi tohtinut koko päivänä lopettaa.

Tiet, jotka olivat edellisenä yönä olleet jäiset ja liukkaat, olivat sulaneet. Piha, jossa yöllä lumeen piirtyi auton renkaan jäljet, olikin iltapäivästä lumesta paljas. Terassi, jota olin lapioinut lumesta esiin myöhään illalla, oli kuiva. Ja joka puolella solisi. Lumi hupeni silmissä.

Kaikille sopiva Vuosselijärvenlatu.

Yleensä olen juossut läpi vuoden. Nyt olen tuudittautunut ajatukseen, ettei siitä ole haittaa, että hiihdän välillä ja, että hiihdän sen ajan, kun latuja riittää. Että ehtiihän sitä sitten taas juosta, kun tiet on sulat. Niinpä kesän juoksutapahtumista voi tulla mielenkiintoiset, kun juoksutreenit suhteellisen pian edessä olevaa kesää kohden ovat olleet vähäisiä.

Hiihtäessä myös pohdin, mahtaisiko lunta riittää vielä toukokuun KK Nuts polkujuoksuille. Ihailin lyhyen, 13 km:n reitin lumisia maisemia, ja pohdin, ehtisinkö vielä hiihtämään edes osan 55:n kilometrin erämaareitistä Juumalta Virkkulan kautta Rukalle. Samalla näkisin lumitilannetta tarkemmin.

Nutsin reitin lumitilannetta (15.4.2022)

Äkkiseltään arvioisin kevään olevan tänä vuonna pari viikkoa myöhässä. Toisaalta, kun kaivoin esiin viime vuoden kevään lumitilanteen, näytti se olleen niin juoksun kun lumen suhteen hyvin samanlainen.

Veikkaan, että tämän vuoden kisasta tulee sellainen, että reissuun kannattaa pakata mukaan kunnon polkujuoksukengät. Kalliot ja juurakot ovat kosteina liukkaat ja mikäli lumi sulaa hitaasti, mutaa ja märkää maatakin riittää. Ehkäpä luntakin on varjopaikoissa siellä täällä. Yöpakkaset kun kuitenkin hidastavat lumen sulamista ja näyttävät jatkuvan toukokuun puolelle.

5 x 5 – 2: Uusiksi meni

Vaikka mielestämme olimme kovin varovaisia, toimme New Orleansista kotiin tuliaisina Covidin. Tälle viikonlopulle ohjelmassa ollut 5K-kisa saa nyt siirtyä eteenpäin, sillä vielä en ole juoksu- enkä oikeastaan edes kävelykunnossa.

Kun viimeksi varmuudella sairastimme koronaa keväällä 2020, ei ollut vielä saatavilla tietoa tai suosituksia siitä, kuinka urheilun pariin pitäisi taudin jälkeen palata. Yrityksen ja erehdyksen kautta huomasin, että vielä pitkän aikaa akuutin vaiheen jälkeen urheilu aina vain uudelleen pahensi oloa. Kun kävin juoksemassa, sain illalla päänsäryn tai heräsin keskellä yötä tukkoisiin hengitysteihin.

New Orleansista tuotiin tuliaisina muutakin kuin vain hyviä muistoja.

Tätä nykyä tilanne on jo toinen. Sekä yksittäiset lääkärit että lääkäriliitot ovat laatineet tutkimuksia ja suosituksia myös kuntourheilijoille. Esimerkiksi UCLAn kyselypalstalla nettilääkäri neuvoo terveelle ja hyväkuntoiselle kyselijälle, että sairauden jälkeen levätään kaksi viikkoa ja sittenkin liikunnan pariin palataan vähitellen, omaa vointia kuulostellen. Lääkäri kertoo monen aktiivisen liikkujan havainneen, että paluu treenien pariin tuntuu hyvinkin haasteelliselta. Itsekin muistan, että juoksut olivat raskaita kuukausikaupalla ja askel hidas.

Washington Postissa haastateltu new yorkilainen urheilulääkäri kertoo nähneensä saman vastaanotollaan. Covidin sairastaneet urheilijat kertovat hänelle yksi toisensa jälkeen, että heidän suorituskykynsä on sairastamisen jälkeen huonontunut ja palautuminen hidastunut. On hyvin turhauttavaa, kun ajat huonontuvat ja matkat lyhenevät pitkäksi aikaa – mutta väkisin puskemalla tilannetta ei saa kuin huonommaksi.

Kevät on Austinissa jo pitkällä ja juoksukelit parhaimmillaan. Kevyet puutarhahommat saavat kuitenkin toistaiseksi korvata liikuntasuoritukset.

Paikallinen sydäntautilääkärien liitto (American College of Cardiology) menee niin pitkälle, että suosittaa pientä taukoa urheilusta jopa heille, jotka sairastavat Covidin täysin oireettomana. Lievän taudin sairastaneita opastetaan noudattamaan 50/30/20/10-ohjetta.

Tämän mallin mukaan liikunta aloitetaan korkeintaan tasolla, joka vastaa puolta aiemmasta. Seuraavalla viikolla määrä on 30 % vähemmän kuin ennen sairautta – jos keho tuntuu sen hyväksyvän, ja niin edelleen. Jos kroppa pistää vastaan, otetaan edelleen hitaammin ja kevyemmin. Mikäli ilmenee huolestuttavia oireita, kuten hengenahdistusta, rintakipuja, huimausta tai sykkeet ovat poikkeuksellisen korkeita, pitäisi urheilusta uudelleen ottaa taukoa, kunnes on saanut juteltua lääkärin kanssa.

5K-kisan skippaaminen harmitti ja tuskastutti. Podin kotona kaksi viikkoa, mutta oltuani nyt jo viikon takaisin töissä tuntui jo siltä, että kyllähän tässä jo pitäisi. Viisaampien ohjeita lueskeltuani olen taas rauhallisella mielellä. Vielä eilen kahden porrasvälin kipuaminen puhallutti niin, että eiköhän ole ihan hyvä mennä vielä se toinenkin viikko ihan hissukseen. Voihan tässä odotellessaan vaikka vähän venytellä.

Onpas mukavaa!

Maailman melskeitä seuratessa tuntuu melkein syntiseltä tuntea iloa. Ja iloittavaa on kuitenkin niin paljon! 

Tänään iloitsin eritysesti siitä, että huonotuulisesti alkanut päivä kääntyi melko pian hyväntuuliseksi. Aamupuuro onnistui erityisen hyvin, kahvi maistui maukkaalle ja illansuussa tuli nautittua vielä pieni nokare kaurajäätelöä. Eipä hullumpaa! 

Hullumpaa ei ollut sekään, että puoliso sai päähänsä lastata koko retkueen autoon ja viedä päiväkävelylle naapurikaupunkiin. Ajatuksenakin vähän pähkähullu, mutta osoittautui kuitenkin mitä mainioimmaksi. Koti-ikkunan takana meri on vielä umpijäässä, mutta naapurissa näkyi jo kesän odotus. Joutsenet, nokikanat ja merimetsot uiskentelivat avovedessä. Lokit kirkuivat, kuulosti kesältä. Ensimmäiset innokkaat laskivat jo veneitään vesille. 

Aurinko paistoi lämpimästi, vaikkei mittarin mukaan plussaa paljon ollutkaan. Kiertelimme rantakatuja ja nautiskelimme olostamme. Kilometrejä kertyi mojova määrä aivan huomaamatta. Mikä päivä!

Päivä jatkui kotonakin mukavasti. Juoksulenkkikin houkutti, joten mikäpäs siinä. Nuorin koiristamme on aina valmiina juoksuseuralaiseksi, joten houkutteluksi riitti tälläkin kertaa pelkkä vilkaisu lenkkitossujen suuntaan. Joo, mennään!

Varsin mukavaa oli huomata, että nastattomilla lenkkitossuilla pärjää jo mainiosti iman, että tarvitsee varoa askeleitaan.  

Ja erityisen  mukavaa oli huomata, että pipokausi on pian jäämässä taakse. Kevyesti topatun juoksutakkini siirsin jo talvivarastoon, ja pian saavat lähteä myös fllece-vuoratut juoksutrikoot. 

Mukavaa on sekin, että kuntoportaat ovat sulaneet. Vähemmän mukavaa on tosin se, että portaat ovat edelleen suljetut – suuri kyltti kettinkeineen kertoo, ettei niille ole vielä mitään asiaa. Mukavasti siellä kuitenkin jo vipelteli porukkaa – kettingin yli on helppo hypähtää. En tohdi ottaa kantaa siihen, onko sääntöjen rikkominen mukavaa vai ei – arvelisin kuitenkin, että maailmassa tapahtuu pahempiakin rikkeitä. Portaissa tuli vastaan ilosta hykerteleviä kuntoilijoita – kovin suuria synnintuskia ei tästä rikkeestä tuntunut koituvan.  

Supermukavaa on se, että kevätauringon myötä koloistaan kuoriutuu iloisesti rupatteleva ihmisjoukko. Katukahviloissa nautitaan auringon lämmöstä ja tuntemattomienkin kanssa jutustellaan. Lienevätkö korona ja kaikenmoinen maailmantuska, jotka ovat saaneet meidät nauttimaan myös sosiaalisuudesta!