juoksu, Teksas/ulkosuomalainen, Varusteet, Vinkkejä (eli kantapään kautta opittua)

Juoksumatto-ostoksilla

Niin kuin on monesti tullut mainittua, loppukesästä Texasissa paras juoksuaika on aikaisin aamulla. Silloin lämpötila on tyypillisesti himpan alle kolmekymmentä celsiusta, kadut rauhallisia ja aurinko hiljalleen nousemassa. Yleensä ainoa riesa on yli 80 % ilmankosteus. Hiki ei haihdu iholta, vaan alkaa valua norona kyynerpäistä.

Uusi työ heitti muutama viikko sitten elämäni aikataulut uusiksi, ja nyt lähden jo ajamaan työmatkaani parhaaseen juoksuaikaani aamukuudelta. Punnitsimme puolison kanssa vaihtoehtoja. Suostuisiko hän heräämään herätyskellooni kello neljältä muutaman kerran viikossa? Juoksisinko illalla ulkona kuumuudesta ja turvallisuushuolista piittaamatta? Tai olisiko aika laittaa koko harrastus tauolle? Mikään vaihtoehdoista ei kuulostanut hyvältä. Oivalsimme, että on aika taipua hankkimaan juoksumatto.

Aamujuoksulla auringon noustessa.

Anu-sisko on juossut matoilla ainakin vuosikymmenen ja varoitteli, että räpsyä ei pidä hankkia. Nappasin viestittelystämme kriteerikseni sanan ”kuntosalitasoinen” ja lähdin niillä eväillä sosiaalisen median markkinapaikoille. Todella paljon oli tarjolla juurikin niitä räpsyjä.

Opin nopeasti, että pitää tarkistaa moottorin tehot. Joku nettiartikkeli neuvoi, että numeron pitää siinä kohdassa kuvausta olla vähintään kolme (hevosjotain?), jotta kone jaksaa pyörittää juoksuvauhtia – muuten laite on tarkoitettu kävelyyn. Kuntosalien ja hotellien matoilla juosseena tiesin jo, että kokoontaittuvat juoksumatot ovat tyypillisesti huteria ja heiluvat ärsyttävästi, kun niillä juoksee. Kriteerini olivat siis: kuntosalitasoinen, moottori kolmejotain, ei saa heilua, alle viisisataa dollaria.

Onni potkaisi. Naapurikaupungissa leidi oli myynyt kotinsa ja muuttamassa pienempään asuntoon. Hänellä oli ollut talossaan kokonainen kuntosali moninaisine laitteineen, ja nyt siitä piti hankkiutua eroon. NordicTrackin juoksumatto oli useamman vuoden vanha, mutta edelleen täysin ehjä ja alkujaan varsin tyyris peli. Nyt siitä piti päästä eroon heti, joten hän myi laitteen budjettiini sopivalla hinnalla.

Matkalla sovittuun noutoon tulin pohtineeksi ääneen, että kuinkahan iso se matto oikein on. Mitat oli tietysti ilmoitettu myynti-ilmoituksessa, mutta tuumina ja incheinä. Nehän eivät sano minulle yhtään mitään. Vähän huolestuneena vilkaisin taakseni tarkistellakseni meidän hybridi-henkilöauton kuljetustilavuutta. On siinä joskus kuljetettu kolme patjaa ja muutama lapsi samanaikaisesti. Lapsista lähti silloin paljon häiriöääntä mutta kaikki mahtui. Toki jos se juoksumatto ei siis ollut kokoontaittuva…

Perillä meiltä kummaltakin pääsi pieni ohhoh. Laite on massiivinen. Korkeuttakin sillä on varmaan kaksi metriä.

Auton takaosa tupaten täynnä.

Vietimme työteliään ja hikisen iltapäivän. Myyjäleidiltä onneksi löytyi jotain työkaluja, joilla juoksumattoa lähdettiin pilkkomaan paloihin. Sieltä löytyi sisältä sähköjohtoa, mutta fiksua kyllä, ne voi vain nykiä irti. Suurin osa matonpalasista oli kevyitä kiikutella auton viereen, mutta itse se matto-osa olikin haastava. Se pohja ensinnäkin painoi sen verran, että kantamaan olisi tarvittu neljä rotevaa miestä. Toisekseen myyjäleidin vasta myydyssä kodissa oli kauniisti laitettu ja vahattu lattia, jota pyydettiin varjelemaan.

Matkaa ulko-ovelle ei ollut kuin puolentoista huoneen halki, mutta sen taittamiseen meni varmaan tunti. Heittelimme alle kuntosalin pohjana olleen vaahtomuovimaton palasia ja tuuppasimme painavaa pohjaa eteenpäin niiden päällä, kymmenen senttiä kerrallaan. Ihme kyllä rotisko lopulta sekä saatiin että mahtui autoon, joskin auton takaluukkua piti vähän suostutella sulkeutumaan. Joka puolelle kaareva kahva- ja näyttöosa ei sitten enää mahtunutkaan samaan kyytiin, joten lopulta ajelimme naapurikaupunkiin kaksi reissua.

Kotona juoksumatto löysi paikan tosi läheltä ulko-ovea, telkkarin edestä. Hilasimme sen sisälle pahvin päällä tietäen, että meidän olohuoneen lattia menee jossain vaiheessa joka tapauksessa uusiksi, eikä sitä tarvitse niin varjella.

Strateginen sijainti.

Pirpanat ovat käyttäneet juoksumattoa kävelyyn ja itse olen ehtinyt juosta siinä työpäivien jälkeen. Heikosta etukäteisharkinnasta huolimatta hankinta osoittautui hyväksi. Mäet nousevat ja jopa laskevat, ja vaikka pituudet ja vauhdit eivät mielestäni mittaudu oikein (eivät millään matolla ikinä), nyt voin juosta iltaisin kotona turvallisesti – viileässä ja valoisassa. Se lattiaremppa tosin alkoi vähän yllättäen jo saman tien, joten kohta maton on ehkä väistettävä autotalliin pois tieltä. Tällä kerralla en aio rakkineeseen koskea pitkällä tikullakaan, sen saa kantaa joku muu!

juoksu, Kilpailuhenkisyys, polkujuoksu, Tapahtumat, Varusteet, Vinkkejä (eli kantapään kautta opittua)

Peruskestävyyspohjalla ja järkevillä valmisteluilla jälleen kohti KK NUTSia

Valmistaudun tulevaan KK NUTS juoksuun sekavin tuntein. Olin 2019 syksyllä ilmoittautunut 55 km matkalle. Koronan peruuttaessa vuoden 2020 kisat, usko isompien juoksutapahtumien järjestämiseen myös tämän vuoden toukokuussa alkoi tuntumaan epätodennäköiseltä. Mutta kuinkas ollakaan, AVIn viikko sitten tekemät päätökset mahdollistavat kisan toteuttamisen 50 hengen ryhmissä ja alkuperäisiä kelloaikoja muuttaen.

Pohdin omaa osallistumistani viimeiseen asti. Tavoitteena ollut 55:n houkutteli. Juoksu oli kuitenkin siirretty starttaamaan perjantai-iltaan. Mietin, millainen elämys olisi juosta Kuusamossa toukokuisena yönä. Vastassa voisi olla mitä vaan. Kuun alussa maahan satanut lumi kyllä sulaisi, mutta pahimmassa tapauksessa maa voisi olla vielä hyvinkin liukas ja mutainen. Yön kosteudessa tai sateisen kelin sattuessa, poluilla olevat puun juuret ja märkä kallio loisivat oman elementtinsä. Kun takaraivossa on sekä jalan- että kädenmurtuma, eikä näkökykyni ole hämärässä paras mahdollinen, tajusin, että joutuisin etenemään yöllä todennäköisesti hitaasti. Siis todella hitaasti. Taivaltaisin toki Basecampille ennen pimeää. Sitten – ehkä reitin tylsin osuus ennen Konttaista menisi aika pimeässä – ja melko yksin.

Kun olen vielä luonnoltani (lapset saatuani) melkoinen aamuvirkku, voin vain kuvitella, miten vuorokauden valvoneena etenisin reitillä. Ja vaikka en halunnut, annoin järjen lopulta voittaa. Siirsin osallistumisen lyhyempään 34 km:n matkaan. Ja koska jahkailin päätöksessä pitkään, starttaan tässäkin letkan viimeisissä lähdöissä – joten käveleviä matkaajia ja yksinäisyyttä tälläkin lähdöllä riittää.

Valmistaudun siis lähenevään tapahtumaan hieman ristiriitaisin ja ilottomin fiiliksin. Toisaalta tiedän, että tämäkin matka on kenelle tahansa haastava, ja tulee vaatimaan kuntoa. Onneksi olen käden murtuman jälkeen vaalinut koko talven peruskestävyyttäni ja ottanut treeniohjelmaan Waldnielin peruskestävyyttä kasvattavan harjoitteen. Olen myös juoksun lisäksi liikkunut monipuolisesti sekä tehnyt joitakin mäki- ja porrastreenejä sekä hyppinyt hyppynarulla!

Viimeiset viikot juoksen enää maltillisesti. Ja eiköhän kisan lähestyessä pettymys matkan siirrosta katoa ja into juoksutapahtumaan osallistumisesta nouse. Alan jo mielessäni suunnittelemaan juoksueväitä. Hiilihapoton Coca Cola ja suolatapletit lähtevät ainakin matkaan mukaan. Avaruuspeitettä, sideharsoa, muutama pala talouspaperia, merkinantopilli ja vara-energiaa sekä kevyt kuoritakki sujahtavat hyvin reppuun ja jos vain muistan, säädän etutaskuun jonkun tyhjän minigrip-pussin, mihin on helppo sulloa kahdella taukopaikalla mahdollisesti saatavilla olevaa lisä-energiaa. Konttaiselta lähtevissä nousuissa kun on turha kuvitella juoksevansa. Parhaiten aika ja matka taittuvat, kun voi välillä ainakin mielikuvituksessaan ajatella lisäävänsä elimistöönsä energiaa jotain pientä syömällä tai juomalla.

Kuusamon poluilla nähdään!

Esimerkki Waldnielin peruskestävyysharjoitteesta: lenkin alussa lämmitellään kävelemällä reippaasti viiden minuutin ajan. Sen jälkeen vauhtia nostetaan joko hölkkäämällä tai kiihdyttämällä kävelyä minuutin ajaksi, jonka jälkeen vauhtia hidastetaan kävelyyn tai hitaampitempoiseen hölkkään kahden minuutin ajaksi. Tämä toistetaan viisi kertaa. Lopuksi kävellään viisi minuuttia. Yksi treeni kestää siten 25 minuuttia (5+(1+2)*5+5) ja on nopeasti ohi. Askelväli pidetään treenissä lyhyenä. Vaikka tämä treeni vaikuttaa tehottomalta ja kevyeltä – tämä toimii hyvänä lisänä muun juoksemisen ohessa. Peruskestävyys kun rakentuu maltilla.

juoksu, juoksukengät, lenkkikengät, Varusteet, Vinkkejä (eli kantapään kautta opittua)

Testissä Asics NovaBlast (Modern Tokyo)

Omalla tyhmyydellä oli varmasti osuutta asiaan. Polvi kuitenkin kipuili viikkokaupalla, joten varoituksen sana lienee paikallaan. Asics NovaBlast on maksikenkä, eikä ainakaan loukkaantumiseen taipuvaisen pidä sellaisilla mennä harkitsemattomasti juoksentelemaan.

Ensikosketus

Onneksi on juoksevat siskot. Olin pakkaamassa lautasia muuttolaatikoihin, kun Katja-sisko laittoi viestin: ”Asics tarjoaa meille kenkiä testiin, mitkä näistä haluat?” En siinä hetkessä ehtinyt ryhtyä tutkimustyöhön. Siskojen kysymyspatteristo sinkosi kuin ikänsä juoksukaupassa työskennelleiltä. Kun olimme selvitelleet dropit, askellukset, supinaatiot ja tyypillisen juoksumatkan pituuden, sain lopulta postitse kengät, joita innokkaasti halusin kokeilla, mutta joita en itse olisi tohtinut ostaa.

Olen varsin konservatiivinen kenkieni suhteen, ja Asics NovaBlast (Modern Tokyo) -juoksulenkkarit ovat hauskalla tavalla erikoisimmat juoksukengät, joita olen koskaan kokeillut. Ensijuoksun jälkeen olin hyvin hämmentyneissä tunnelmissa. Voisinko enää koskaan juosta millään muilla kengillä? Uskaltaisinko toisenkin kerran juosta näillä?

No millainen kenkä?

NovaBlast kuuluu muotoilultaan ja idealtaan samaan koulukuntaan kuin vaikkapa viime vuosien ultramodernit Niket ja Hoka One Onet. Kyseessä on paksupohjainen, runsaasti topattu neutraali kenkä, jossa on korkea 10 mm droppi, kapea lesti ja ilmavanviileä päällinen.

Kenkä istuu jalkaan kuin hansikas, pysyy napakasti paikallaan ja antaa kuitenkin varpaille mukavasti tilaa. Pituussuunnassa tuntuu, että kenkää riittää ehkä vähän pidemmälle kuin omankokoisissa lenkkareissa yleensä (mikä saattaisi pitkillä matkoilla säästää varpaiden päitä ja kynsiä). NovaBlastin merkittävin omintakeisuus piilee kuitenkin siinä, että kengässä on kantapään alla trampoliini. Valmistaja kutsuu tätä FLYTEFOAM Blast -teknologiaksi.

Flytefoamin ideana on keventää ja nostattaa askelta eteenpäin. Ekalla testilenkillä tuntui, että näissä kengissähän on jousitus! Laskeuduttuaan kantapää heti aivan vaivatta singahtaa takaisin ilmaan. Oli helppoa saavuttaa juoksuun tasainen rytmi, vauhtikin kohosi lenkillä aivan huomaamatta.

Itse askellan aika lailla tasajalalla, päkiällä juoksevalle siskolleni kengän teknologiasta tuskin olisi paljonkaan iloa. Tarkoituksella leikitellen kokeilin muutaman askeleen verran myös teennäisen pitkää kanta-astuntaa. Kenkä tuntui tällöin sivuttaissuunnassa suorastaan hiukan epävakaalta. Loppuverkkana kävelin hetken, ja vaihdoin pian kävelyn takaisin hitaaseen hölkkään. NovaBlastit tuntuvat huomattavasti paremmilta juostessa kuin kävellessä, ellei sitten tykkää kävellä melkein kuin muljuvilla hyppykengillä.

Nopea, kevyt, mukava – ja kaunis: olin esittänyt väritoiveeksi ärtsyn pinkkiä, mutta paketista kuoriutuivat upean tyylikkäät, kultakoristeiset, mustavalkoiset lenkkarit. Tokyo-malliston kuviointi kunnioittaa olympialaisia, joista emme vuonna 2020 päässeet nauttimaan. Kukapa näistä voisi olla haltioitumatta?

Mutta…

Jo muutaman ensimmäisen testimailin aikana tulin väkisinkin pohtineeksi, mitä näin suuriluonteinen kenkä tekee askellukselle ja juoksudynamiikalle? Lyhyen lenkinkin jälkeen pohkeet, sääret ja ulkoreidet kertoivat, että jotain oli tehty toisin. Huomasin, että Ameriikassa on jo tutkittu, kuinka maksikengät vaikuttavat askellukseen. Tutkimuksessa pääteltiin, että itse asiassa juoksija ei muuta eikä mukauta omaa juoksutyyliään. Samaan aikaan maksitopatun kengän muotoilu siirtää iskutuksen kovempana juoksijan jalkaan kuin kenkään.

Ja sitten pari päivää myöhemmin tein ison virheen: lähdin viikonlopun puolipitkikselle uusissa kengissä. Yhdeksän kilometrin ajan meno tuntui hyvältä ja vauhtia oli helppo pitää yllä. Toisen kengän nauhoitus oli hiukan kireällä ja jalkaan hiertyi pieni rakko. Varsinainen vamma syntyi kuitenkin vasempaan polveen, jonka alaosa oli seuraavaan aamuun mennessä niin kipeä, ettei jalalla oikein tohtinut edes kävellä. Viikkoon en juossut askeltakaan, kahta viikkoa myöhemmin kinesioteippasin polvea edelleen.

Loppupäätelmänä

NovaBlast on kertakaikkisen jännittävä tuttavuus. Se on moderni kenkä, joka omalla tyylillään kuvastaa viime vuosikymmenien juoksukenkäajattelun heilahtelua äärilaidasta toiseen: minimaalisesta paljasjalkajuoksusta mentiin muutamassa vuodessa maksimaalisen topattuihin avaruuslenkkareihin.

Paljasjalkakengillä juoksijat saivat (pohje)vammoja (joskin toiset juoksevat Vibramin Fivefingerseillä edelleen aivan onnellisina). Loogisesti ajatellen aivan päinvastaisen suunnan piti olla oikea: topataan niin maan perusteellisesti, ettei kukaan loukkaannu. Mutta vaikuttaa siltä, ettei mikään ääripää ole (ainakaan kaikille juoksijoille) lopullinen totuus – vammoja tulee edelleen, vain toisenlaisia. Jos siis siirryt NovaBlastin kaltaiseen maksimaalisesti topattuun vieterijuoksukenkään, siirry rauhassa ja maltilla totutellen.

NovaBlastia ei ole suunniteltu huippusuorituskengäksi. Itse ajattelen nyt, että juuri minun juoksutyylilläni sen liike-energiaa palauttavat ominaisuudet ovat silti ehkä parhaimmillaan lyhyissä retkissä ja ratapäivissä – silloin kun tavoitteena on vauhti. Jokapäiväisiksi juoksukavereiksi ja hitaille pitkiksille valitsen jatkossa toiset kengät.

Aloittelija, juoksu, Valmentajan kynästä, Vinkkejä (eli kantapään kautta opittua)

Apuja juoksun alkutaipaleelle

Kuka on aloitteleva juoksija? Juoksukirjallisuudessa on monia määritelmiä. Esimerkiksi sellainen, joka kuluttaa tossuja vuoden aikana vähemmän kuin 300 mailia eli likipitäen 500 km, saattaa olla aloittelija. Tai että kun viikossa jatkuvasti hujahtaa yli 15 mailia / 25 km, ei enää ole aloittelija. Mutta toisaalta moni huvikseen harrasteleva saattaa pysytellä vuosikausia tällaisissa lukemissa, vaikka ei enää ollenkaan olisi vieras näky kylän kuntopoluilla.

Aloittelija on myös sellainen, joka kaipaa kipeästi perustietoja lajista ja hyötyy suuresti kokeneempien ohjauksesta. Esimerkiksi kuluneen kesän aikana olen useammista nettikeskusteluista bongannut eri sanoin muotoiltuja, mutta hyvin samansävyisiä innokkaiden noviisijuoksijoiden kysymyksiä. Ne menevät suunnilleen näin: ”Ryhdyin pari viikkoa sitten juoksemaan, ja pystyn nyt juoksemaan kerralla kilometrin / X kilometriä. Kuinka jatkan tästä eteenpäin? Juoksenko nyt saman matkan joka päivä ja yritän joka kerta juosta nopeammin?”

Yksi keskeisistä asioista, joita aloittelijan on opittava, on maltti. Monella into on alussa liiankin kova. Kehon täytyy tottua uuteen rasitukseen ja juoksussa tyypilliseen iskutukseen. Jos matkaa, nopeutta tai pahimmassa tapauksessa molempia ahnehtii liian hätäisesti, rasitusvamma ja innon lopahtaminen vaanivat jo kulman takana. Joskus vasta kantapään kautta oppii, mitä tarkoittaa epämukava tuntemus ja mikä taas on kehon varoitusmerkki. Oppirahoilta säästytään, jos jo varhain hyväksyy, että myös lepo on harjoitus.

Juuri juoksemaan innostunut ei useinkaan tule ajatelleeksi, että juoksuvalmentajat voisivat olla häntä varten, mutta itse asiassa kaikenlaisilla juoksukouluilla, juoksuporukoilla, mentoreilla ja valmentajilla olisi uusille juoksijoille paljonkin annettavaa. Lajikulttuurin, ryhmäharjoitusten, uusien ystävien ja mukavien kokemusten lisäksi vertaistuki tai valmentaja voi auttaa ymmärtämään, millaiset harjoitukset vievät kehitystä eteenpäin ja mitkä taas saavat junnaamaan paikallaan.

Kun rakennetaan peruskuntopohjaa, esimerkiksi juoksu-kävely-harjoitteet ovat loistavia. Moni kokeneempikin niistä hyötyisi, sillä suurin osahan meistä juoksee pk-harjoitteensa järjestelmällisesti liian kovaa. Jutustelunopeuden – eli sen, jossa voi juoruilla kaverin kanssa suhteellisen vaivatta – etsiminen on verrattoman tärkeää.

Jutustelunopeuden lisäksi keskeinen kulmakivi pitkänmatkanjuoksua harjoiteltaessa on – pitkä juoksu. Aloittelevalle juoksijalle pitkä juoksu tarkoittaa 30-45 minuutin yhtäjaksoista harjoitusta, joko hidasta juoksua tai juoksu-kävelyä. Vauhtiharjoitteiden kanssa ei alkuun ole niin väliksi, mutta kun ne otetaan mukaan ohjelmaan, ne saavat aluksi olla hilpeän strukturoimattomia. Tavallisen lenkin sekaan voi yksinkertaisesti heittää muutamia kovemmilta tuntuvia vetoja.

Keskustelupalstan noviiseille haluaisin sanoa, että älä ihmeessä juokse yhtä, kolmea tai viittä kilometriä joka ikinen päivä! Jos olet vielä rakentelemassa peruskuntoasi, katsele ennemmin kelloa kuin matkaa. Hae hiljalleen viikkoon erilaisia harjoitteita ja kehitä juoksutaitojasi monipuolisesti. Ota ylimääräinen lepopäivä aina, kun keho kertoo tarvitsevansa sitä. Kun etenet maltilla, olet hienon elinikäisen harrastuksen alkutaipaleella!

Alla yksi ehdotus siitä, miltä harjoitusviikko voisi näyttää:

MA: LEPO.

TI: 20-30 min. kevyt lyhyt juoksu. Joko koko matka juoksua tai esim. 2 minuuttia kevyttä juoksua, yksi minuuttia kävelyä (tai jopa 1:1). Juoksutahdin täytyy pysyä sellaisena, että samalla pystyy puhumaan kokonaisia lauseita. Armottoman hidas juoksee kovempaa kuin se, joka jäi sohvalle köllöttelemään, ja saattaapa aikanaan juosta myös kovempaa kuin se, joka ei malta rakennella jutusteluvauhtiaan rauhassa.

KE: LEPO. Lepopäivä on tärkeä! Levossa lihakset palautuvat, korjaavat harjoituksen aikana syntyneitä vaurioita ja vahvistuvat. Treenin jälkeen lepo on treeniä. Palautumista voi tukea sillä, että syödään laadukkaasti ja juodaan riittävästi vettä – kun keho saa laadukkaita rakennusmateriaaleja, korjaustyössä saadaan aikaan laadukkaampaa jälkeä.

TO: 20-30 min. kevyt lenkki samaan tapaan kuin tiistaina. Kuuntele kehoa ja omia fiiliksiä. Joskus se, ettei huvita, on kehon ja mielen yritys viestiä kevyemmän treenin tai jopa levon tarpeesta.

PE: (Kevyt) voimatreeni. Vahva keskivartalo, hyvät reisilihakset ja voimakas peppu auttavat juoksutaipaleella pitkälle, sillä voima auttaa välttämään rasitusvammoja. Kun kehitys tuntuu junnaavan paikallaan, monesti kyse on yksinkertaisesti siitä, että voimaa puuttuu. Kuntosalijäsenyys ei kuitenkaan ole tarpeen eikä kotia tarvitse täyttää painoilla ja monimutkaisilla vempeleillä. Netistä löytyy pilvin pimein ilmaisia jumppa- ja joogavideoita, joiden turvin voi kotona aloitella noin puolen tunnin viikottaista kotitreeniä. Ja voimatreenipäiväähän voi siirrellä, jos tässä kohtaa palautuminen edellisistä treeneistä on kesken.

LA: LEPO Sunnuntain ja lauantain voi myös omien aikataulujen mukaan vaihtaa päittäin. Jos voimatreeni lipsahti rankan puolelle, on kuitenkin parempi ottaa lepopäivä ennen pitkää juoksua. Molemmat kun on ovat rasittavia harjoituksia, eikä sellaisten ole tarpeen olla viikossa peräkkäin.

SU: 30-45 min. pitkä hidas lenkki. Pitkä juoksu on vauhdiltaan hidas, taas täytyy pystyä juttelemaan juoksukaverille samalla kaikki viikon asiat. Aivan mainiosti voi myös tehdä juoksu-kävely-intervallia (1:1 juoksu:kävely tai 2-3 min : 1 min. Eikä ole mikään häpeä heittää näitä suhteita vaikka päinvastoin, mikäli se tuntuu paremmalta). Oman fiiliksen mukaan pitkää lenkkiä voi hiljalleen pidentää 60 minuuttiin asti, mutta jos seuraavalla viikolla ei sitten taas kevyt juoksu kulje, se on selvä merkki siitä, että viikonloppuna tuli tehtyä liikaa. Peruskuntoa rakennellessa harjoittelun pitää pysyä niissä puitteissa, joista pystyy palautumaan. Ellei palaudu, ei myöskään kehity ja taas ne rasitusvammat vaanivat.

Tällaisella suunnitelmalla voi edetä esimerkiksi kolmisen viikkoa. Neljäs viikko kevennellään ja annetaan keholle kunnolla aikaa palautua. Keventelyviikon jälkeen seuraavaan jaksoon voi lisätä jotakin uutta: esimerkiksi lyhentää kävelyitä juoksupätkien välissä, pidentää pitkää juoksua kymmenisen prosenttia tai ottaa mukaan kevyitä nopeusharjoitteita. Matkan ja nopeuden välillä kannattaa tehdä valinta eikä pyrkiä parantamaan molempia samassa blokissa.

Kun on aika harjoitella nopeutta, esimerkiksi keskiviikkoon lisätty harjoitus voisi näyttää tältä: 0-30 min. vauhtileikittely: Pääosin kevyttä hölkkää (jutusteluvauhdilla). Sekaan 8 – 10 kovempaa vetoa. Kovempi veto tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että tuntee juoksevansa lujempaa, mitään tiettyä vauhtia ei tarvitse saavuttaa. Nopean pätkän pituus voi olla vaikka 80 – 100 m, lyhtypylväältä toiselle tai tästä naapuritalolle. Jos treenaa radalla, voi esimerkiksi juosta joillakin suorilla vauhdikkaammin ja hiljennellä kaarteissa. Kävelläkin saa palautumisten aikana.

Jos sinä kaipaisit vinkkejä omalle juoksutaipaleellesi, laita ihmeessä viestiä Juoksusiskojen Facesivun tai Instan kautta. Vastavalmistuneena juoksuvalmentajana käytän uusia taitojani mielelläni siihen, että autan sinut elinikäisen harrastuksen alkuun!

juoksu, mieli, Vinkkejä (eli kantapään kautta opittua)

Iloa (juoksu)kirjoista!

Kun ensimmäisenä kesälomapäivänä heittää voltin Kuusamon Julma-Ölkyssä, saavat liikunnalliset aktiviteetit hieman odottaa. Käsi kipsattuna ehtii kuitenkin rikastuttaa päiviään lukemalla ja kuuntelemalla kirjoja.

Äänikirjojen kuuntelua jouduin opettelemaan. Aluksi ajatus herpaantui ja tarinat toisensa jälkeen olivat täynnä hiiren mentäviä aukkoja. Sitten keksin, että kuuntelu sujuu parhaiten silloin, kun teen samalla jotain. Vaihtaessani keväällä kylpyhuoneen lattiarajan silikoneja, taittui pari kirjaa lähes itsestään (kylppärini ei ole iso, tekniikkani vain hidas!).

Nyt sairauslomalla ensimmäiseksi kirjaksi valikoitui Minna Kaupin suunta/vaisto.

Kirjassa kuvataan miten Minnan periksiantamattomuus nosti hänet vaikeuksien ja oikeiden ihmiskontaktien myötä yhdeksänkertaiseksi maailmanmestariksi. Vaikka Minnan itsepäisen ja jokseenkin impulsiivisen luonteen korostaminen välillä tuli yli äyräiden, kirja vei nopeasti mukanaan, ollen suunnistustakin tuntemattomalle oivallista luettavaa.

Toinen kirja oli puolestaan tyttäreni minulle kirjastosta lainaama seikkailujuoksija Jukka Viljasen teos Asennetta peliin.

Jukka, jota olen joskus kuullut laivalla matkalla Tukholman maratonille, on toteuttanut unelmiaan yhden valokuvan inspiroimana – juosten Saharassa, Kalaharin autiomaassa sekä Grönlannissa.

Vaikka kirja on isoine fontteineen ja kirkuvine iskulauseineen hienoista ”Amerikan hapatusta”, antaa se nopealukuisuudessaan ajatuksia. Tekstin joukossa vilisevät lyhyet henkilötarinat värittävät teemoja mukavasti.

Viljasen mukaan ”elämässä tapahtuu mielenkiintoisia asioita, jos annamme niiden tapahtua.” voimme valita, elämmekö tutuissa ja muuttumattomissa ympyröissä ”häkki-elämää”, vai ulkoisesti hyvältä näyttävää, mutta sisäisesti väritöntä ”mukavaa elämää” vai uskallammeko murtaa lukot kohti ”rikasta elämää.”

Parhaillaan jonotan kirjastosta ultrajuoksija Scott Jurekin kirjaa Norrut: att springa Appalacherleden och finna sig själv. Toivon, että kirjan kahlattuani saan maistaa palan ulrajuoksija Jurekin maailmaa, ja kuvitella, mitä pikkusiskoni mielessä liikkui hänet tavatessaan.

Kirjat, jotka ovat sattuneet käteeni sairauslomalla, ovat tukeneet optimistista ajattelua. Olipa päämäärä tai tavoite mikä tahansa, on sen saavuttaminen mahdollista!