juoksu

Onnistumisia ja auvoisia aamuja

Siskot ovat kirmailleet kaikenlaisissa kisoissa, mutta minä olen vain oleillut. Melkein meinasi alakulo päästä yllättämään, kun omien saavutusten olemattomuus paukahti ajatuksiin.

Pyyhkäisin alakulon ensirippeet tiehensä ja palauttelin mieleen NLP:n oppeja. Onnittelin itseäni siitä, että olen tehnyt kesästäni todella onnistuneen.

Kesän alkumetreillä tyttäreni haastoi minut hiit-jumppaan. Hikoilemme tahoillamme kolmena päivänä viikossa ja raportoimme toisillemme, kun homma on hoidettu. Ensimmäisen hiitin jälkeen jalat tärisivät ja olo oli hutera. Nyt haen jo lisähaasteita kahvakuulasta ja liikesarjojen vaikeuttamisesta. Mukava bonus sekin, että alkukesästä kireälle tuntunut mekkoni liehuu nyt kivan kepeästi.

Kun koko heinäkuu vierähti purjeveneillen, hiit olisi ollut vaivatonta jättää tekemättä. Kuka sitä nyt veneessä. Mutta veneessäpä juuri! Kun en ollut ruorivuorossa, siirryin keulakannelle. Saaristomerellä oli hauska hetki, kun vastaan tulleen veneen keulagastilla oli samanlainen sivulankutus meneillään. Hetken tuijotimme toisiamme hämmentyneinä. Sitten puhkesimme hymyyn – mitäs me keulakansilankuttajat!

Kesä-hiitin myötä kolmen minuutin sivulankku onnistuu nyt ihan heittämällä. Juoksulenkeillä huomaan, että keskivartaloni pysyy topakammin kuosissaan ja juoksuasento on selvästi parempi.

Kesän tiimellyksessä opettelin suppaamaankin. Eräällä venereissullani bongasin suppailijan, joka veteli treenejä ihan tosissaan. Vauhti oli hirmuinen ja taatusti syke korkealla. Tajusin, ettei suppailun tarvitse olla pelkkää vedessä lilluttelua. Seuraavalla venereissulla minullakin oli oma lauta.

Kesäloman jälkeinen ensimmäinen arkiviikko tuntui työläältä – mistä hitsistä sitä löytäisi aikaa ja virtaa mihinkään. Live-painotteisten työpäivien ote oli musertava. Sitten keksin, että voin aloittaa aamuni ulkona myös arkena. Pikainen aamujumppa ja aamusumpit ulkoterassilla – arki alkoi tuntua ihan mukavalta.

Vaikka kisoja ja virallisia tulosstatuksia ei ole kertynytkään, olen todella tyytyväinen kesääni, tekemisiini ja ennen kaikkea itseeni. Lappujuoksuja on luvassa syksymmällä. Taaperran niitä kohti hyvillä mielin, monta uutta asiaa oppineena ja itseni vahvaksi tuntien.

Arkiliikunta, Hyvinvointi, kesä, Teksas/ulkosuomalainen

”Siis juokseeko kaikki suomalaiset?”

Twitterissä kävivät epätieteellistä, anekdootteihin ja vahvoihin mielipiteisiin perustuvaa keskustelua siitä, miksi eurooppalaiset vaikuttavat olevan hoikempia ja ehkä myös terveempiä kuin amerikkalaiset. Siinä missä yksi keskustelija arveli syyksi ruoan perimmäistä laatua ja laadunvalvontaa, toinen puhui ”eurooppalaisen elämäntavan” vaikutuksesta.

Perheeni sai Suomen-lomallamme havainnoida tätä eurooppalaista elämäntapaa. ”Siis juokseeko ja pyöräileekö ihan kaikki suomalaiset?” kyselivät perheen teinit minulta hämmästyneinä. Minä puolestani kyselin siskoiltani, että liikkuuko ihmiset nykyään jotenkin enemmän kuin ennen. ”Ei kai”, siskot arvelivat hämmentyneinä.

Ero Texasiin oli kuitenkin niin silmiinpistävä, että tutkailin asiaa vähän netistäkin. Toden totta, sekä Polarin että Garminin käyttäjäkunta näyttää korona-aikana lisänneen liikuntamääriään. Toki kun urheilukellon käyttäjistä puhutaan, kyseinen väestönosa lienee ollut aktiivinen alunpitäenkin.

Lomakodin vieressä oli upeita lenkkimaastoja.

Suomessa ulkoillessamme ulkoilureitit ja kävelytiet tuntuivat paikoitellen suorastaan ruuhkaisilta. Kolme metriä lomakodin ovelta ehdittyämme vastaan tuli jo niin kävelijöitä, juoksijoita kuin pyöräilijöitäkin. Ensimmäisenä loma-aamuna olin muutamassa minuutissa nähnyt ulkoilevia ja asioitaan hoitavia kansalaisia enemmän kuin kotikadullani Texasissa näen koko kesänä! Ihmiset menivät kauppaan kävellen ja töihin pyörällä. Töiden jälkeen he näyttivät taas rentoutuvan hiekka- ja metsäreiteillä kävellen, juosten tai pyöräillen. Siellä piti ihan pysytellä oikeanpuoleisessa liikenteessä, ettei tupeksinut toisten tielle!

Jo vuonna 2017 yhdysvaltalaiset tutkijat selvittivät kännykkädataan pohjautuen, kuinka paljon ihmiset eri maissa keskimäärin kävelevät. Suomalaiset kävelivät globaalisti katsoen keskimääräistä enemmän. Lomalla huomasimmekin, että suomalaiset ystävämme hahmottivat etäisyyksiä jotenkin erikoisesti. Heidän puheissaan esiintynyt ”lyhyt kävelymatka” oli useammankin kerran meidän teinien käsityksen mukaan ”puolen päivän haikki”. Meillä Texasissahan mennään koko ajan autolla ovelta ovelle, eikä hyötyliikuntaa kerry kuin se, mikä kauppakeskuksessa kävellään.

Meidän perheen keskusteluihin vilahti nopeasti käsite ”walkable city”, eli kaupunki jossa voi liikkua kävellen paikasta toiseen. Ne kännykkädataa tutkineet yhdysvaltalaistutkijatkin olivat todenneet, että loogista kyllä, ihmiset kävelevät enemmän, mikäli siitä on tehty mahdollista. Helsingissä kävelytiet eivät esimerkiksi yhtäkkiä vain lopu kesken matkan – toisin kuin meillä Texasissa.

Helsingissä on helppo kävellä.

Toisaalta kyse on myös siitä, miten kaupungit ja taajamat on rakennettu. Helsingin Herttoniemessä sijainneesta lomakodistamme pääsi kävellen sekä kauppaan, kouluun, kirkkoon että kirjastoon eivätkä julkisen liikenteen yhteydetkään olleet kaukana. Mahtavat ulkoilureitit odottivat käytännöllisesti katsoen takapihalla. Texasin-kodistamme voi kävellä ainoastaan alakoululle ja apteekkiin. Jälkimmäinen edellyttää tosin jo hurjaa tienylitystä. Metsään päästäkseen on ensin ajettava autoa.

Päiväsaikaan ulkona liikkuessamme mikään katu tai kulma ei Helsingissä tuntunut myöskään epämääräiseltä tai pelottavalta – tai no, ehkä Itä-Helsingissä yksi metropysäkki vähän erottui joukosta. Emme kuitenkaan nähneet ainuttakaan selvästi vaarallista tai edes koditonta ihmistä. Koimme, että ulos oli siis turvallista mennä ja kävellen kulkeminen melkein mihin vuorokaudenaikaan tahansa hahmottui käytännöllisenä.

Tässä kävellään järvelle uimaan!

Lopulta, Texasin ja Helsingin välillä on toki myös huikea ilmastollinen ero. Kesällä suomalaiset tuttavamme eivät tuntuneet löytävän oikein mitään tekosyytä sisälle jäämiseen. Viileään tai sateiseen säähän vain pukeuduttiin järkevästi, lämpimänä kesäpäivänä oli suorastaan synti jäädä sisälle. Texasilaiset puolestaan hakeutuvat kesäksi ilmastoituihin sisätiloihin. Tänä kesänä lämpötilat ovat kesäkuun alusta saakka aivan tauotta pyörineet neljänkymmenen celsiuksen molemmin puolin. Sellaisessa kelissä ei kukaan mielellään ulkoile. Ehkä Helsingissäkin on talvisin hiljaisempaa?

Eurooppalaisittain elellessämme kymmenen tuhatta askelta kilahti kellotauluun päivä toisensa jälkeen aivan sen kummemmin yrittämättä, ja joskus kertyi reippaasti enemmänkin. Olimme loman alussa sopineet, että Suomi-lomalla kukin saa syödä mitä haluaa milloin haluaa. Jos tekee mieli lakritsajäätelöä aamupala-aikaan, niin siitä vaan. Puolivälissä lomaa puoliso huokaisi, että hän kun luuli, että tämä sääntö oli sellaista lomaluksusta. Sitten hänelle valkeni, että kysehän olikin ihan vain hengissä selviytymisestä, kun Suomessa kerran koko ajan liikuttiin niin tolkuttoman paljon!

juoksu, juoksukilpailu, Puolimaraton, Tapahtumat

Helsinki Twilight Run & Walk ja sen 21,1 kilometriä

Taitaa olla kolmas kerta, kun juoksin Helsinki Twilight Run & Walk -tapahtumassa puolikkaan. Ensimmäiselle puolikkaalle saimme ystäväni kanssa osallistumisoikeuden arvonnan kautta. Toisella kertaa viipotin matkan ex tempore -hengellä, yksin. Tällä kertaa yritin houkutella kesälomaansa lopettelevaa siskoani seurakseni mukaan – turhaan. Niinpä starttasin maaliviivalta jälleen yksin.

Olin kuitenkin saanut kisakatsomoon uskollisesti lähteneistä teineistä seuraa. Mukana ollut nelijalkainen ystävämme satutti kuitenkin yllättäen tassunsa, joten verta vuotava raaja kiikutettiin pestäväksi ja paikattavaksi tapahtumapaikan ensiapuun juuri ennen starttia.

Hämmästyksekseni lähtöpaikalle kertyi suhteellisen vähän juoksijoita. Suurin osa samaan aikaan startanneista tuntui valinneen matkakseen kympin. Ensimmäinen kierros meni mukavassa juoksijoiden tasaisessa letkassa. Jälkimmäiselle kierrokselle jatkoin yksikseni, kympin matkalaisten suunnatessa maaliin.

Toiselle kierrokselle lähdettäessä juomapisteellä tarjoiltiin myös geelejä. Päätin kuitenkin jättää geelin väliin ja pitäytyä vedessä ja urheilujuomassa. Geelin nappaaminen olisi ehkä kuitenkin kannattanut. Seuraavalle juomapisteelle oli matkaa ja yksin taivaltaessa motivaatio oli hukkua. Yritin vilkuilla usein kelloani, ettei vauhti omiin ajatuksiin uppoutuneena laskisi. Olinkin kiitollinen, kun Ruoholahtea lähestyessä aloin saavuttamaan edellä juoksevien selkiä.

Tiesin entuudestaan, että Helsinki Twilight on tapahtumana pienehkö. Tänä vuonna se tuntui kuitenkin vieläkin pienemmältä. Ja vieläkin vaatimattomammalta. Huivi, joka osallistujille annettiin, oli sama edellisvuotisen kanssa eikä mitaleja jaeltu. Reitiltä puuttui myös puolimatkan ajanoton mittaaminen ja maalissa yhteistyökumppaneiden tarjoamiset kalpenivat monien, pienten tapahtumienkin rinnalla.

Kannustustakaan ei matkalla juuri herunut. Kerran vapaaehtoisena ollut tyttö huusi perään tsempit ja matkan varrelle sattunut, neljän teinin nelikko teki kohdallani mieltä ilahduttavia aaltoja. Myös yksi kanssajuoksija, kympin matkalainen, jaksoi kannustaa vastaantulevia innolla.

Vaikka järjestäjä oli kovasti satsannut reitillä oleviin ohjaajiin, istui osa heistä risteyksissä räpläämässä kännykkäänsä. Toiset taas heiluttivat käsiään niin, ettei reitin suunnasta saanut kysymättä selvää. Harva myöskään sanoi mitään. Illan pimetessä myös aiempien vuosien ongelma toistui. Punaiset reittinauhat eivät yksinkertaisesti erottuneet puiden oksilta ja juoksusuuntaa sai todella hakea.

Helsinki Twilight on sijaintinsa puolesta helposti saavutettavissa ja reittinä kaunis. Tapahtumana se sopii erityisesti kaveriporukan tai ystävien kesken juostavaksi, hyvänmielen lenkiksi. Ehkä sen avulla saatettaisiin myös innostaa uusia kävelijöitä ja juoksijoita tapahtumaan mukaan, jos sen tarjoamalle viiden kilometrin lenkille saataisiin vielä lisättyä ajanotto.

juoksu, juoksukilpailu, polkujuoksu, Tapahtumat, Teksas/ulkosuomalainen

Kokemuksena Kopparnäs Coast Trail

Kun pikkusiskon vierailu Teksasista Suomeen vahvistui, aloimme heti tutkimaan sattuisiko samalle ajanjaksolle jokin meille kaikille siskoille sopiva juoksu. Lomakauden muut suunnitelmat estivät Anun osallistumisen, mutta me kaksi muuta sisarusta sovittelimme kalenteriin Inkoossa juostavan, polkujuoksutapahtuman Kopparnäs Coast Trailin, mitä Anu omasta aiemmasta kokemuksestaan suositti.

Katjan ajatukset: Olin kalenteroinut Kopparnäsin juoksun yhdeksi viikon treeneistäni. Edellisenä iltana olin kotiutunut melko väsyneenä ilta-purjehdukselta ja jättänyt kisavarusteiden valmistelut aamuun. Herätessä sisko viesti tapahtumajärjestäjän kertovan, että sadesään takia polkujuoksukengät olisivat reitillä ehdottomat. Kun vielä siskoni ilmoitti saapuvansa tapaamispaikkaan sovittua aiemmin, keräilin kiireessä varusteet autoon.

Kisapaikka oli helppo löytää, vaikkei auton navigaattori osoitetta tunnistanutkaan. Auto parkkiin pellolle ja reipas parin kilometrin kävely kisapaikalle.

Kun kisa pienen odottelun jälkeen käynnistyi, kommentoin siskolleni, että minulla on kyllä täysin epärealistinen olo. En oikein ymmärtänyt olevani kisassa, saati juoksemassa sisaren kanssa. Olimme sopineet, että kisa juostaan rauhallisesti yhdessä, nautitaan reitistä ja maisemista.

Sää oli reitille puolipilvisyydessään mitä parhain. Reitti oli mukavan vaihteleva ja kaunis. Välillä viileteltiin kallioilla, välillä metsän poluilla. Kisasta jäi kokonaisuudessaan hyvä fiilis ja voisin hyvin kuvitella osallistuvani siihen uudestaan.

Sirpan ajatukset: Juoksu Kopparnäsissä oli minulle yksi Suomen-loman odotetuista kohokohdista. On mahtavaa luksusta päästä juoksemaan yhdessä siskojen kanssa, ja nyt juostiin vielä tosi kauniissa maisemissa.

Kopparnäsin kisa oli himpan verran amerikkalaistuneelle monin tavoin eksoottinen. Reitillä oivalsin, että enhän minä tällaista maastoa ole juossut ikinä, vaeltanut vain. 8 km reitti oli valtavan hauska ja vaihteleva. Välillä juostiin pienen pientä metsäpolkua ja välillä loikittiin kallioilla kuin vuorikauriit, vaikkakaan ei välttämättä aivan yhtä sirosti.

Pitkämatkalaisia saapumassa väliaikamittaukseen.

Järjestelythän tässä kisassa olivat kerrassaan mainiot ja reitti merkitty huolellisesti. Kyllä me silti yhdessä kohdassa luultiin eksyneemme. Välillä kasin ja kahdenkympin juoksijoiden reitit menivät eri suuntiin ja välillä taas juostiin samaa matkaa. Kun ei oltu pitkään aikaan nähty kasin kylttejä, mutta vastaan tuli pidemmän matkan plakaatti, rupesimme kyselemään kanssajuoksijoilta, ollaanko me oikealla reitillä. No hehän sattuivat kaikki olemaan pitkämatkalaisia, joten kyllä siinä pieni hämmennys hiipi mieleen.

Järjestäjät hoi – laittakaapa ensi kerralla aina kummankin matkan taulu samaan kuusenoksaan, vaikka se toinen näyttäisikin tasalukua ja toinen ei.

Me siis jatkoimme oletetusta eksymisestä huolimatta eteenpäin ja kyllähän se pian selvisi, että oikeassa paikassa oltiin oltu ehkä jopa ihan koko ajan. Mitä nyt muutama minuutti tuhraantui siihen reitin pohtimiseen.

Olin jo etukäteen varoitellut Katjaa, että minulla menee reitillä reilu tunti ja niinhän siihen meni. Katjalta olisi tainnut vauhtia irrota enemmänkin tällä kerralla, mutta hän malttoi juosta kanssani ja maaliviiva ylitettiin käsi kädessä.

Täytyy vielä lopuksi kiitellä sitä sinipaitaista, puheenparresta päätellen lounaissuomalaista herrasmiestä, joka jutusteli meidän kanssamme suunnilleen siinä kohdassa, kun hänellä oli matkaa taitettuna 16 km. Ei tullut katsottua edes juoksunumeroa, mutta olimme siskon kanssa kumpikin samaa mieltä siitä, että olipa kiva kun hän sattui siihen. Mukavia puhellessa se matkakin taittuu aina joutuisammin!

juoksuohjelma, maraton, Vantaan maraton

Vantaan maraton lähestyy!

Vantaan maraton juostaan lokakuun toisena viikonloppuna. Osallistumme tapahtumaan sisareni kanssa. Itselläni tavoitteena on hölkätä kisa rauhallisesti läpi, joten aloitin viikolla 24 yhteensä 16 viikon mittaisen harjoitteluohjelman lähestyvää maratonia varten.

Olen niitä ihmisiä, jotka tarvitsevat juoksemista varten tavoitteen ja tavoitetta varten ohjelman. Muuten tekemisestäni katoaa fokus.

Joku tarkkasilmäinen tosin äkkiä laskee, että käynnistäessäni treeniohjelmaa, viikkoja tapahtumaan oli jäljellä 17:sta. Koska pitkään harjoittelujaksoon ilmaantuu helposti treenaamista sotkevia elementtejä, jätin kalenteriin ennakkoon ns. ”flunssa-viikon”. Näin ohjelmaan saa joustoa, jos joku treeni jää syystä tai toisesta väliin.

Nyt alkamassa on harjoittelujakson kuudes viikko. Menneiden viikkojen juoksutreenit ovat koostuneet pääosin yhdestä perustreenistä, yhdestä interval- ja tempojuoksusta sekä viikonloppuihin painottuneista pitkästä, mutta hitaasta lenkistä.

Huomaan, että säännöllinen, ohjelman mukainen juoksu vähentää muuta aktiivisuuttani. Pyöräilen ja kävelen huomattavasti vähemmän. Myös muille ex tempore tekemisille, kuten uinneille, hiit-treeneille tai purjelautailulle jää vähemmän tilaa.

Koetan olla juoksuohjelman suhteen kuitenkin maltillinen. Edellisestä maratonistani on vierähtänyt tovi. Ensin murtui jalka, sitten käsi. Jossain vaiheessa silmäongelmat estivät treenit. Sitten iski korona.

Nyt, aktiivisesta elämäntyylistäni huolimatta tunnen olevani juoksemisen suhteen lähtökuopissa. Siinä missä minulle kilometrejä kertyy hieman yli parikymmentä viikossa, kertoo sisareni painelevan viidenkymmenen kilometrin treeniviikkoja. Maltillisuudellani pyrin kuitenkin pitämään harjoitusohjelman loppuun saakka ehjänä ja ymmärrän, että joku kovakuntoinen ja huippuaikaa saavutteleva treenaa siis toisin.

Koen kuitenkin hieman epävarmuutta, mihin aloittelijatasolle tarkoitetut juoksumääräni riittävät. Vaikken odota ihmeitä tai kuvittele kehittyväni samoin, kun nuorempana, toivoisin näiden treeniviikkojen riittävän siihen, että matka sujuisi ja juoksun jälkeen olisin kunnossa. Nähtäväksi siis jää, mihin treeniohjelma kantaa. Selvää on, että viikot ennen maratonia hujahtavat hetkessä!