Olemme kolme aktiivisesti ja monipuolisesti liikkuvaa siskosta kahdelta mantereelta: Suomesta ja USA:sta. Tervetuloa tutustumaan elämäämme! Aktiiviliikunta on yhteinen intohimomme, elämäntapamme ja energianlähteemme.
Lasteni isän kuoltua joitakin vuosia takaperin, dynamiikka perheessämme luonnollisesti muuttui. Aiemmin hyvinkin konservatiivisesta ilmapiiristä, missä kaikki oma oli pyhää on liu’uttu tilanteeseen, missä kaikki oma tai toisen sosialisoidaankin kaikkien kesken lähes kysymättä. Ja tämä ilmiö näkyy lähes yhtenään – myös juoksemisessa!
Olen tavattoman iloinen siitä, että perheen molemmat teinit juoksevat. Tuntuu siltä, että he käyvät lenkeillä nykyisin jopa minua enemmän. Juoksuajat eivät mene useinkaan yksiin, kun yksi on koiravahtina ja joku toinen ei sitten muuten vain ole samaan aikaan kotona. Tai sitten vain toisen lenkki ajoittuu siihen, kun itse on jo yöpuvussa sohvalla tai ei ole vielä herännyt.
Mutta olemme erittäin tietoisia toistemme lenkeistä. Useimmiten toteutuneet juoksulenkit huomaa pyykkikoneen eteen ilmaantuvasta vaatekasasta, tai siitä, että pitkähihainen lenkkipaita, mitä lenkille lähtiessä itselle etsii, löytyykin hikisenä tai haisevana jostakin lattialta. On siten lähdettäväkin juoksemaan lenkki valkoisessa, eikä siinä sinisessä paidassa, missä on ne kivat peukalokolot hihoissa.
Ja sama jatkuu. On turha kysyä puuttuuko toisilta paitoja tai napista, ettei toisen omaa saa viedä. Ja joskus toki on itsellekin käynyt niin, ettei jostain vaatekappaleesta enää tiedä kenen se alunperin oli. Ai, se vaaleanpunainen takki olikin ostettu tytölle. Samankuosiset juoksutrikoot erottaa toisistaan vain niin kauan, kun koko näkyy lapusta.
Toki itse lähden siitä, että kunkin urheiluvaatteet ovat omia. On kiva laittaa lenkille itselle hankitut vaatteet ja nappasta jalkaan tietenkin vain ne omaan jalkaan istuvat kengät. Olen myös valmis satsaamaan siihen, että kaikilla meillä on omat varusteet juoksemiseen säässä kuin säässä.
Kun kyselen nuorisolta, onko tarvetta lenkkareille tai juoksutakille, vastaus useimmiten on, ettei mitään tarvita. Syynä voi olla se, ettei puutetta tiedosteta tai ettei juuri silloin huvita sovitella vaatteita. Tai, että äidin kanssa shoppailu ei vain ole niin pop. Tai sitten vain kieltäydytään uudesta, kun halutaan säästää yksinhuoltaja mamman varoja. Syitä lienee monia.
Toisinaan yritän myös kiikuttaa teineille uusia vaatteita kaupasta. Nappailen mitä milloinkin käteen sattuu. Useimmiten ostoksistani saan vain nurinaa. Tuote on väärän värinen tai tarpeeton. Mutta sama lainaaminen toiselta jatkuu. Takki, minkä sain lahjaksi, katoaa ennen kuin ehdin sitä kertaakaan käyttää. Tuubihuivi, minkä vedän kaulaan haisee partaveden ja hien sekoitukselle.
Ja kun nuoren lähtiessä lenkille huikkaan, että tiet ovat muuten liukkaat, saan vastaukseksi, että ei haittaa, sillä otin jalkaan nää sun nastakengät! – Voin vain huokaista. Sinne meni lempinastakengät. Siis ne, mihin jalkani on jo muovannut jälkensä ja jotka kuuluvat vain minulle.
Ostan itselleni siis vähin äänin uudet lenkkarit tai sitten etsin kaapin uumenista irtonastat. Nastoille kun on käyttöä! Tosin, toisinaan kun ajattelen lähteväni urheilukauppaan, huomaankin, että joko auto tai ainakin sen avaimet ovat poissa ja Whatsapissa on viesti: ”Sori, auton avaimet on sen takin taskussa, minkä vein aamulla.”
Yhdysvallat on suuri paikka ja juoksutapahtumissa riittää paljon tarjontaa. Mitä tänne kannattaisi tulla juoksemaan?
On kisoja, joiden vuoksi kannattaa matkustaa tuhansia kilometrejä ja kisoja, jotka kannattaa katsastaa, mikäli sattuu olemaan kulmilla. Molemmat voivat olla huikeita kokemuksia, joista jää elämänmittaisia muistoja.
1. Marathon Majors
New York City Marathon, Boston ja Chicago – kolme maailman suurista sijaitsee Yhdysvalloissa. Näihin kisoihin päästäkseen on joko alitettava osallistumiseen oikeuttava tiukka aikaraja jossakin sertifioidussa kisassa, juostava hyväntekeväisyysjärjestön nimissä ja sitouduttava tiettyyn varainkeruuminimiin (jonka maksaa tarvittaessa itse), voitettava osallistumisoikeus arvonnassa tai osallistuttava kansainvälisen matkanjärjestäjän kiintiössä. Sanovat, että Chicagoon olisi näistä kolmesta helpointa päästä, mutta ”helppo” ei siinäkään kohtaa liene oikea kuvaus.
San Diegon puolimaratonilla maali sijaitsi stadionilla. Helppo paikka perheelle ja kannustajille!
2. Muut isot kisat, joita varten kannattaa matkustaa
Tähän kategoriaan voi kuulua monenmoista, riippuen siitä mitä itse hakee. Jos haluaa juosta eksoottisessa ja trooppisessa kohteessa, USAn neljänneksi suurin, Havaijilla juostava Honolulu Marathon olisi varma valinta. Big Sur International Marathonin reittiä Kaliforniassa taas pidetään yhtenä kauneimmista, ja samaan hengenvetoon aina sanotaan, ettei reitin ylämäkiä kannata aliarvioida. Jos mäkisistä reiteistä kuitenkin sattuu tykkäämään, on ilman muuta juostava San Francisco Marathon. Itseään maan nopeimmaksi reitiksi mainostavalla Utah Valley Marathonilla juostaan sen sijaan koko matka alamäkeen.
Walt Disney World Marathon (Florida) juostaan tietysti Disneyn huvipuistossa, ja se on kisana aivan omanlaisensa. Juoksijat tapaavat pukeutua naamiaisasuihin, ja kesken reitin voi pysähdellä ottamaan selfieitä Disney-hahmojen kanssa. Selfietä saattaa tosin joutua jonottamaan pitkäänkin. Tapahtuma onkin ehkä enemmänkin jonkinlainen juoksujuhla kuin varsinainen kisa – nopeusennätystä tänne ei kannata lähteä tekemään.
Silo District Marathon (Waco, TX) vetää paljon matkalaisia, koska sen järjestäjät ovat TV:stä tuttuja.
3. Sarjakisat
USAssa on monia suuria ja pieniä juoksukisayrityksiä, jotka järjestävät juoksukisasarjoja tietyn teeman ympärille. Yksi tunnetuimmista on Rock’n’Roll Races, joka järjestää kisoja kaupungeissa eri puolilla maata. Rock’n’Roll-kisoissa on tarjolla elävää musiikkia pitkin matkaa, hassuissa asuissa juoksevia ihmisiä, kannustusta ja juhlahumumeininkiä.
Vacation Races puolestaan järjestää puoli- ja ultramaratoneja (jostain syystä ei kokomaratonia) USAn huikeimmissa maisemissa kansallispuistojen tuntumassa. Lainsäädäntö kieltää järjestämästä kaupallisia tapahtumia puistojen sisällä, joten reitit kulkevat kauniissa maisemissa aivan niiden liepeillä.
Monissa kaupungeissa toimii myös pienempiä paikallisia yrityksiä, jotka järjestävät juoksusarjoja erilaisilla teemoilla. Esimerkiksi Kaliforniassa California Brewery Running Series -yrityksen juoksut alkavat ja päättyvät paikallisten pikkupanimoiden liepeille, ja juoksijat saavat suorituksestaan tuopillisen palkkioksi.
Polkujuoksukisat ovat tavallaan oma maailmansa. Tunnetuimpia ovat tietysti sellaiset ultrapolkujen mammutit kuin vaikkapa Leadville, Western States tai Badwater – sekä omalaatuisuudessaan täysin omassa sarjassaan seikkaileva Barkley Marathons.
Täkäläisillä poluilla riittää kuitenkin tarjontaa hiukan maanläheisemmissäkin tunnelmissa. Suosikkilistoilla mainitaan usein mm. USAn vanhimpana jatkuvasti järjestettynä kisana mainostettu Pikes Peak (Colorado) sekä Kalifornian ensimmäiseksi polkujuoksukisaksi mainittu Catalina Island Marathon. Jay Peak Trail Races (Vermont) on puolestaan suosittu kaksipäiväinen juoksujuhla, joka tarjoaa juoksijoille erimittaisia matkoja aina 5K:stä lähtien. Erimittaisia matkoja on tarjolla myös joka vuosi loppuun myydyssä Silver Falls Marathon -tapahtumassa (Oregon), joka juoksuttaa kisaajat kanjonin halki ja useamman vesiputouksen alta.
Polkupuolella sarjajärjestäjien jättiläinen on luonnollisesti XTERRA, joka järjestää urheilukisatapahtumia kansainvälisesti muuallakin kuin USAssa. XTERRA tarjoaa erimittaisten polkujuoksukisojen lisäksi myös mm. multisport-, uinti-, melonta- ja mtb-tapahtumia. Hyvin suosittu Destination Trail puolestaan tarjoaa järjestään nopeasti loppuun myytyjä seikkailuhenkisiä polku- ja ultrapolkujuoksuja huikeissa maisemissa länsirannikolla (Kalifornia, Washington).
Monissa osavaltioissa toimii myös pienempiä, paikallisia juoksusarjayrityksiä. Yksi omista suosikeistani Tejas Trails, joka hyödyntää kisapaikkoina Texasin osavaltion luonnonpuistoja ja järjestää erimittaisia polkujuoksukisoja aina 5K-juoksuista ultramatkoihin. Toinen huikeita tapahtumia pystyttävä on Ultra Expeditions. Nimestä huolimatta tarjonnasta löytyy lyhyempiä ja pidempiä matkoja, sekä poluilla että kaupungeissa. Ultra Expeditions vie juoksijat Texasissa niin vuorille, metsiin kuin Meksikonlahden rantahietikoille.
Matkalla Grand Canyonille juoksimme paikallisen kisan Sedonan (AZ) huikeissa maisemissa.
6. Relays
Relay- eli viestijuoksuista tunnetuimpia lienevät Ragnar Relay -kisat. Nämä toimivat kahdella tavalla. Kaupunkiversiossa 12 hengen joukkueet taittavat noin 200 mailin matkan (~ 322 km) siten, että kukin tiimin jäsen juoksee kolme osuutta. Silloin kun ei juosta, matkataan asunto- tai pakettiautossa seuraavalle tapaamispisteelle. Polkuversion pituus on puolestaan noin 120 mailia (~ 193 km), ja kahdeksanhenkisten joukkueiden juoksijat kiertävät kolmea luuppia, jotka kaikki päättyvät takaisin leiripaikalle. Ragnar kannustaa juoksijoita kokoamaan joukkueet itse, mutta juoksijat myös huhuilevat toisiaan tarkoitukseen varatulla Facebook-sivustolla.
Monet – yllä mainituistakin – suuremmista juoksutapahtumista tarjoavat varsinaisen kisan yhteydessä viestimahdollisuuden. Esimerkiksi California International Marathonin, Anchorage Mayor’s Marathonin (Alaska) tai Dallasin maratonin (Texas) voi juosta joukkueena. Usein järjestäjä päättää sen, minkä kokoisia joukkueiden on oltava. Joskus joukkueeksi riittää kaksi henkeä, jolloin kumpikin osanottaja juoksee noin puolimaratonin mittaisen matkan. Välillä vaaditaan 4-5 juoksijaa.
Joukkuejuoksuista kiinnostuneiden kannattaa googletella sellaisilla hakusanoilla kuin ”running event” tai ”running festival” – tarjontaa kyllä riittää.
Redondo Beachilla Los Angelesin tuntumassa juostaan kauniilla rantareitillä 5K itsenäisyyspäivän aamuna.
6. Jos satut olemaan maisemissa
Jos nyt et varta vasten matkustanut Yhdysvaltoihin juoksemaan, mutta olet maisemissa esimerkiksi työn tai perheloman puitteissa, kannattaa juoksijan aina tarkistaa mitä lähistöllä sattuisi olemaan tarjolla. On nimittäin melko varmaa, että jotain löytyy. Missä tahansa kaupungissa tuppaa aina olemaan jokin varainkeruu- tai muu hyväntekeväisyysjuoksu (usein 5K tai 10K), johon voi vallan mainiosti hypätä sekaan sen kummemmin treenaamatta.
Kaikenlaisissa kyläjuoksuissa näkyy yleensä aina sekä kävelijöitä että juoksijoita, joten omasta vauhdistakaan ei tarvitse olla huolissaan. Olenpa kerran väistellyt jotakin rollaattoriakin osallistuttuani Color Run -tapahtumaan. Niissä juoksijat saavat valkoisen t-paidan, jonka on tarkoitus juoksun aikana värjäytyä kirjavaksi, kun juoksija ohittaa värijauhepisteitä. Hauska koko perheen liikuntatapahtuma, mutta ei siis oikeastaan juoksu.
Pikkujuoksuja järjestetään myös kaikenlaisten juhlapäivien kunniaksi. Isoimpia näistä tapaavat olla kiitospäivän ympärillä järjestetyt Turkey Trot 5K:t. Nämä kuuluvat monien sellaistenkin juhlanviettoon, jotka eivät tarkoituksella yleensä juokse. Juoksemalla voi juhlia myös mm. veteraanien päivää, joulua tai itsenäisyyspäivää. Alueen ilmastosta vähän riippuu, mikä missäkin on suosittua. Esimerkiksi Texasissa itsenäisyyspäivän juoksut eivät ole kova juttu, koska tyypillisesti täällä on silloin 100 fahrenheittia (+ 38 C) lämmintä ja tuskaisan kosteaa.
Myös ihan vain pienelle turistikierrokselle saattaa eri kaupungeissa päästä juosten. Go Running Tours -niminen yritys järjestää yksityiskierroksia useissa eri maissa. Esimerkiksi Austinissa maisemankatselujuoksuissa on jopa valinnanvaraa. Ja voihan sitä toki juosta ihan vain itsekseenkin, muuten vain. Silloin on vain turistina oltava ehkä vähän enemmän hereillä kuin omilla kotonurkilla ja katsottava hiukan, minne ja mihin aikaan vuorokaudesta tossujaan ulkoiluttaa.
Hyviä sivustoja, joilta juoksuja voi hakea, on useita, eikä sellaista tunnu olevankaan, jolta löytyisivät aivan kaikki tapahtumat. Itse käytän säännöllisesti mm. Running in the USA -hakemistoa sekä Ahotu-, Lets Do This– sekä Active-sivustoja. Aivan mahtava tietolähde on Race Raves, jossa voi tutustua koko maan juoksutapahtumatarjontaan, lukea juoksijoiden arviointeja – ja etsiä kipinöitä huikeita tulevia unelmia varten.
Juoksukalentereita on jos jonkinmoisia, ja silti on joskus vaikea löytää tapahtumatietoja. Harmittaa kauheasti, kun jälkeenpäin kuulee, että jossain on ollut joku kiva juoksu, eikä itsellä ole ollut siitä mitään hajua! Siitäpä se ajatus sitten lähti: kootaan tähän postaukseen ainakin ne oman juoksuelämän aikana eteen tulleet kivat tapahtumat, joista voi olla iloa muillekin. Matkan pituudella ei ole tässä jutussa nyt väliä: tosi hyviä hyrinöitä on tullut niin viiden kilometrin kuin viidenkymmenen kilometrin juoksutapahtumasta.
Tukholman maraton: Postaus löytyy vaikkapa täältä. Takuuvarmasti kiva tapahtuma, hyvin järjestetty ja helppo osallistua. Miinus on se, että osuu yleensä koulujen päättäjäisviikonlopulle. Aina on lähipiirissä tai sen liepeillä joku, jolla on ylppärit tai muut valmistujaiset. Selittele siinä sitten, että juokset mieluummin. Mutta kannattaa mennä, Tukholmassa on aina hyvä fiilis. Ehkä toinen miinus on se järjetön Västerbron silta, joka kiivetään kahteen kertaan. Uusitulla reitillä nousua on vieläkin enemmän kuin aiempina vuosina. Mutta voihan siinä ottaa muutaman kävelyaskeleenkin, ja sitten taas kiristää vauhtia, kun alamäki alkaa. Maalialueella on hyvät jälkitarjoilut. Jos reissuun lähtee laivalla, sielläkin on yleensä mukavat säpinät juoksun jälkeen.
Vantaan maraton: tasainen reitti, mäkiä saa etsimällä etsiä. Miinuksena ajankohta: aina sataa, tai jos ei sada, sateen uhka on päällä. Ja osuu tyypilliseen flunssakauteen. Mikään ei kismitä enempää kuin se, että olet ilmoittautunut etkä starttaa. Siinä joutuu aina koettelemaan itseään – lähteäkö toipilaana/flunssan ensioireita potevana, vaiko ei. Tietenkin vastaus on ei, mutta aina se päätös on yhtä vaikea. Postauksia luettavissa täältä, tuolta ja sieltä.
HRD (Helsinki Running Day: puolikas ja kokonainen): täällä on tullut juostua monet kerrat. Ilmoittautumisen ajankohtana odotukset ovat yleensä suuret, mutta päivän koittaessa realismi iskee. Ei tullut taaskaan treenattua riittävästi, kevät yllätti juoksijan. Miinusta siis, että niin aikaisin keväällä. Vielä ei ole ennättänyt orientoitua kesän juoksukauteen. Mutta yksi Suomen tunnetuimmista tapahtumista, ihme ettei ole suurempaa suosiota sitten kuitenkaan saanut. Yleensä hyvät järjestelyt, hyvä reitti, hyvät reittitarjoilut. Jos tykkää isoista tapahtumasta, kyllä tämä kannattaa kokea. Tunnelmia voi lukaista täältä ja tuolta.
Espoon rantamaraton/puolikas: Ennen niin mäkinen ja kamala. Uusittuna tasainen ja merellisen ihana. Maratonilla lähes sama reitti kipsutellaan tuplana. Ajoittuu syyskuulle, jolloin ilma on vielä suhteellisen lämmin. Saman tapahtuman ympärillä on myös rantakymppi ja Aalto10. Rantamaratonille toivoisi enemmän osallistujia – ihmiset kun luovat sen tunnelman. Viimeisimmästä puolikkaasta fiilistelyä täältä.
Salon maraton (Andy)/puolikas: Takavuosina tuli juostua täällä monena vuonna. Sitten se jotenkin jäi. Harmi, että jäi, sillä pieneksi tapahtumaksi tämä on oikein kiva. Andy on järjestelyjen henki ja sydän; tämä on niitä tapahtumia, jotka pitkälti nojaavat yhden aktiivin innostuksen varaan. Salossa on kiva juosta, sinne on helppo mennä ja sieltä pääsee myös yöksi kotiin. Suhteellisen tasainen reitti. Miinusta on se, että reittiä suhataan tosi monta kertaa. Rapsaa ei tästä blogista löydy, sillä viimeisin Salon maraton tuli juostua aikana ennen blogia. Sieltä Anulle napsahti pariin kertaan jopa sijoituspokaali – hyvät muistot siis!
Helsinki Twilight Run: Välillä heinäkuun loppuun ja toisinaan elokuun puolelle asettuva kesäillan puolikas. Tapahtuma on mutkaton. Reitti on mukava ja maisemat merellisen kauniit. Välillä juostaan asfaltilla ja toisinaan pieniä pätkiä hiekkapohjalla. Tästä enemmän sieltä ja täältä tai tuolta!
Porvoon mitalla: täältä löytyy juttua Porvoon juoksuun valmistautumisesta, ja tuolta sitten itse juoksusta. Porvoo itsessään on viehättävä pikkukaupunki. Vanha Porvoo on idyllinen, ja juostessa saa fiilistellä menneiden aikakausien havinaa. Pieni tapahtuma, vähän juoksijoita. Jos tykkää pikkujuoksuista, tämä kannattaa käydä kokeilemassa. Nopeimmat saavat palkkioksi Porvoon mitalla -mittamukit. Me hitaammat hankimme sellaiset itse. 🙂
Sohvaboikotin uudenvuoden juoksu: Uusi vuosi lupailee parempaa ja ehompaa elämää. Siksipä aattojuoksu sopii kuin nenä päähän. Kun nyt juoksen, varmasti tuleva vuosi tuo tullessaan pelkkää hyvää. Vaurautta, juoksukuntoa, treenatun kropan. No, ei ole tuonut, mutta hyvä tapahtuma silti. Juoksun jälkeen on tarjolla glögiä ja pari piparkakkuakin. Sen jälkeen voi sitten hyvällä omallatunnolla siirtyä juhlistamaan vuoden vaihtumista. Miinusta on se, että ikinä ei tiedä, pitääkö valita nastalenkkarit vaiko tavalliset. Järjestäjän syyhän se ei ole mitenkään, että luontoäiti on niin ailahtelevainen. Ratkaisuehdotus: irtoremmit, jotka voi laittaa lenkkareihin tarvittaessa. Ovat sen verran edulliset, että ei haittaa, jos toinen tai molemmat häviävät sinne poluille. Kiva tapahtuma, kannattaa mennä! Postaus täältä.
Kaarinan rataultra: Jos ultrajuoksu on ihan must, ja jos kuulut niin outoihin, jotka saavat kiksejä urheiluradan kiertämisestä, tämä on juuri Sinun juttusi. Ja tokihan suuntaa vaihdetaan kolmen tunnin välein, joten ei se niin puuduttavaa ole, kuin voisi kuvitella. Tässä on sitä jotain, mitä on vähän vaikea selittää. Luepa tästä!
Salla Midnight Trail Run: Keskikesän yöttömässä kesäillassa ja mahtavissa Lapin maisemissa juostava, pieni, mutta kovatasoinen polkujuoksutapahtuma, minne on kiva mennä, jos kesälomareissulla pyörii niillä seuduilla. Järjestelyt toimivat mutkattomasti. Reitti on vaihteleva ja melko haastava, ja matkaksi voi valita lyhyemmän tai pidemmän 24 kilometrin matkan. Fiiliksiä voi lukea täältä.
Kopparnäs Coast Trail: Reitti on kyllä yksi kauneimmista, joita on tullut rämmittyä. Nimenomaan rämmittyä, sillä tämä on polkujuoksu, jossa polkuja ei ole. On kallioita, risukoita ja kaikenlaista alustaa. Pitempi matka on 18 kilometriä: siitä postaus täällä. Mahtavat kiksit saa lyhyemmältäkin taipaleelta, sillä maisemat ovat vertaansa vailla. Rapsa löytyy täältä.
Kuva: Poppis Suomela. Zoomattu alkuperäisestä kuvasta; alkuperäinen on tarkempi ja laadukkaampi, koska ammattikuvaaja….
Nuuksio Bodom trail: Erittäin hyvin järjestetty polkujuoksutapahtuma, missä matkojen pituudet vaihtelevat. Tapahtuma kerää paljon osallistujia, eikä polulla juosta ainakaan yksin. Lisää voit fiilistellä blogista.
Espoo Trail Run: Useita kertoja vuodessa järjestettävän polkujuoksutapahtuman taustalla häärivät Espoon Akilleksen suunnistajat. Tapahtuma sopii niin aktiivijuoksijoille kuin harrastelijoillekin. Koko perhe voi tulla mukaan, ja tuotto käytetään lasten ja nuorten harjoitustoiminnan kehittämiseen. Matkojen pituudet ovat 3, 7 ja 14 kilometriä. Tunnelmia täältä.
Paukunharjun polkujuoksu: Kylätunnelmainen, Hyvinkään Hiihtoseuran ja Hyvinkään Juoksijoiden järjestämä polkujuoksutapahtuma Hyvinkään Hiihtoseuran majalta. Matkat vaihtelevat 8,5 km:stä puolikkaaseen. Kotiintuomisiksi saa mukavan palkintokassin. Omat luokkansa kisailijoille ja harrastajille. Mukava metsäinen juoksu.
KK Nuts: Ehkäpä suomen paras ja kaunein polkujuoksutapahtuma, mille osallistumisen kipinä kyti pitkään. Matkat vaihtelevat 14 km:sta 160:een. Ehdottomasti kisa, jossa kannattaa käydä. Kokemuksista voit lukea täältä.
Länsiväyläjuoksu: Alkukevääseen ajoittuva, mukava tapahtuma. Tähän aikaan vuodesta on hyvä mitata omaa juoksukuntoaan tai juosta muuten vaan alkukesän ensimmäisiä pitkiä lenkkejä. Matkoja on lyhyestä kävelystä 17 kilometriin. Reitti on kaunis ja vaihteleva ja tapahtuma vetää osallistujia. Täältä on jokaisella kerralla jäänyt takataskuun varsin mukavat fiilikset.
Jyväskylä Finlandia: Jos klassinen musiikki saa aikaan värinöitä, tässä tapahtumassa värinät ovat pelkkää plussaa. Kaunis järvireitti, matkan varrella kajahtelee Sibelius aidon orkesterin soittamana. Ehdottomasti juoksu, joka pitää kokea. Rapsaa ei valitettavasti ole tästäkään, sillä edellisestä juoksusta on jo vierähtänyt aikaa. Mutta ehkäpä tulevaisuudessa…
Forssan puolimaraton/maraton (Suvi-ilta): Kiva kesäkuinen tapahtuma, jossa väkeä riittää. Lajeja riittää kaikille; on pitkää ja lyhyttä matkaa, ja rullaluistimillakin voi sutkutella. Monet paikalliset kokoontuvat reitin varrelle kannustamaan. Postausta ei ole, sillä viimeksi tuli juostua tässä tapahtumassa vuosia sitten, kauan ennen kuin aloitimme bloggaamisen. Hmmm, ehkä Forssaankin kannattaisi mennä uudelleen.
Joulujuoksu: Pelastakaa lapset ry:n juoksutapahtuma, missä hölkätään, juostaan tai kävellään viiden kilometrin mittainen lenkki Töölönlahdella ja tuetaan osallistumismaksulla hyvää asiaa. Osallistujille on jaettu mitalin sijaan samanväriset pipot. Tapahtuma, jossa voi juosta ystävien kanssa pikkujouluhengessä. Kaupan päälle saa vielä iloisen mielen. Postausta ei löydy tästäkään, mutta pistetäänpä tämäkin tulevien juoksujen suunnitelmalistalle.
Helsinki Midnight Run: Tapahtuma, joka lupaa tunnelmaa – ja pitää lupauksensa. Matkoina 5 tai 10 kilometriä pimenevässä Helsingin illassa. Sateettomana syysiltana aivan paras juoksu Helsingin keskustassa. Juoksutunnelma säilyy alusta loppuun huikeana. Hehkutusta löytyy enemmän täältä.
Kuuntelin työmatkalla podcastia, jossa haastateltiin urheilulääketieteen ammattilaista, tohtori Stacy Simsiä. Aiheena oli urheilevien naisten suorituskyvyn ylläpitäminen ja parantaminen (!) vaihdevuosien aikana. Höristelin korviani. Asia käynee polttavan ajankohtaiseksi tuota pikaa, olenhan yli nelikymppinen – ja jotkut pienistä oppilaistani uskovat jo, kun leikilläni väitän olevani ainakin kolmesataa vuotta vanha.
Vaihdevuosilla tarkoitetaan siis sitä ajanjaksoa, jonka aikana naisen munasarjojen toiminta heikkenee ja viimein loppuu kokonaan. Koko ajanjakso voi erilaisin ja eritasoisin oirein kestää kuulemma kymmenenkin vuotta. Dr. Stacy Simsin mukaan useimmilla naisilla lähtölaukaus vaihdevuosiin kajahtaa neljännenkymmenen syntymäpäivän kieppeillä, ja naiset huomaavat tämän jälkeen kehonsa toimivan enenevässä määrin eri tavoin kuin ennen. Kun hormonien toiminta alkaa heittelehtiä, naiset saattavat kokea muutoksia mm. kuukautiskierrossa, mielialassa, unen laadussa ja määrässä sekä painonhallinnassa jo kauan ennen kuin tulee mitään sellaista klassista oireilua kuin kuumia aaltoja.
Voimatreeniä vähintään kahdesti viikossa, sanovat. Jos nyt edes sen kerran tekisin…
Dr. Sims totesi podcastissa, että suurin osa liikuntalääketieteen tutkimuksista on perinteisesti tehty niin, että testipopulaatioksi on valittu miehiä. Miesten ikääntyminen on lineaarista eivätkä ikävän ailahtelevat hormonihommelit samalla tavalla jyllää heidän elimistössään. Niinpä menopausaalisten naisten suorituskyvystä, sen ylläpitämisestä ja parantamisesta on viime vuosiin saakka ollut minimaalisen vähän tietoa – mikä tuntuu oikeasti tosi uskomattomalta. Yleiset ohjeet toki pätevät kaikille: liikunta on hyväksi, kaikki tarvitsevat voimatreeniä – mutta tarkemmin ottaen miten tämä kaikki optimaalisesti toimii?
Kuuntelin tarkkaan, kun Dr. Sims kuvaili 80 %:n vyöhykettä, jolla suuri osa meistä tyypillisesti liikkuu. Siis vähän liian kovaa tehtyjä kestävyyskuntoharjoituksia, jotka toistuvat samanlaisina päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen. Hän kannustaakin naisia monipuolistamaan liikuntaansa ja hakemaan ääripäitä: sekä todella kovia että aivan äärimmäisen kevyitä treenejä sekä lisää voimaharjoittelua. Tyytyväisenä koin sitten itseni aivan mallioppilaaksi, kun kovien ratavetojen jälkeen seuraavana päivänä liikuntani olikin vain ylettömän kevyttä kävelyä metsässä koiran ja puolison kanssa.
Lounasta ei kannata skipata!
Voimaharjoittelun suhteen en sitten olekaan aivan yhtä mallikas. Joitakin vuosia sitten tein voimatreenini uskollisesti, mutta kun työ alkoi viedä arjessa enemmän aikaa, vähät treeniajat jaettiin prioriteettilajeille. Dr. Simsin mukaan olen tehnyt pöhkön päätöksen. Naisten lihasmassa alkaa pienentyä neljänkymmenen ikävuoden jälkeen, ja alunperinkin naisen kehossa on vähemmän sen voimasortin lihassoluja kuin miehillä. Jos ei tilanteelle tee mitään, kahdeksankymppisiä juhlittaessa päivänsankarilla saattaa olla jopa puolet vähemmän lihasmassaa kuin neljäkymmentä vuotta aiemmin! Oma tavoitteeni on olla sellainen mummeli, joka vielä kahdeksankymppisenäkin osallistuu kulmakunnan juoksutapahtumiin: nyt on siis kaivettava painot esiin tyttären sängyn alta.
Sitten tietysti on se kysymys painosta. Mitä kummaa sille oikein tapahtuu? Podcastin juontaja kertoi omasta kokemuksestaan, joka meille monille naisille on valitettavankin tuttu: hän söi ja urheili kuten ennenkin, mutta kuin taikaiskusta painoa alkoi silti kertyä, eikä se tuntunut lähtevän pois millään poppakonstilla. Siis vaikka aina urheili eikä ikinä syönyt mitään.
Vika ilmeisesti olikin juuri siinä. Naisen ja etenkin urheilevan, oman tasonsa huipputuloksiin pyrkivän naisen keho toimii parhaiten, kun sille antaa polttoainetta, sanoo Dr. Sims. Hän kuvaili podcastissa tilannetta, joka minusta tuntui kovinkin omakohtaiselta. Aamulla on kiire, ei tule syötyä. Lounaalla on kiire, tulee syötyä niukasti. Töiden jälkeen pitäisi urheilla, mutta kehopa ei tunnu antavan parastaan – no ei tietenkään, kun eihän sitä ole ruokittu! Näin keho sitten oppii, että siltä vaaditaan suorituksia tilanteessa, jossa ravintoa ei ole tullut ja päättelee, että selviytymisen näkökulma vaatii nyt säästämään vähän varastoon. Tämän kierteen välttämiseksi naisten tulisi Dr. Simsin mukaan tarjota keholle polttoainetta sekä harjoitusta varten, harjoituksen aikana että siitä palautumiseksi.
Viimeksi rataa varjosti hiukan uhkaava taivas. Ehdin kotiin juuri ennen ukonilmaa.
Podcast oli kaikkinensa varsin tiukka tietopaketti ja jätti tärkeitä ajatuksen siemeniä. Nyt kun harjoittelen puolimaratonille, olen tarkoituksella pyhittänyt yhden päivän (edes sen yhden!) voimatreenille ja hakenut harjoitteluun polarisaatiota. Lisäsin viikkoon yhden juoksupäivän, jolloin harjoittelen Maffetone-metodilla ja toisen, jona painelen radalle vauhtileikittelemään tai juoksentelemaan esimerkiksi Yasso 800 -harjoituksia. Yritän muistaa, että kun ikää tulee lisää, keho ei enää anna tyhmyyksiä anteeksi samalla tavalla kuin nuorempana.
Olen ihan hirveän huono haasteketjuiluissa – niissä kiertävissä fb-jutuissa, joita somessa jaetaan. Kun pikkusiskot alkoivat postailemaan ”10 kuvaa hyvästä elämästä” -julkaisujaan, odotin kauhulla, milloin vuoro napsahtaa omalle kohdalle. En ärsyynny siitä, että minut haastetaan – saan näppylöitä ennemminkin siitä, että minunkin pitäisi haastaa joku muu. Tuntuu, kuin haasteineni tunkeutuisin toisen yksityisalueelle.
Kun tuo haaste sitten napsahti, yllätyin itsekin siitä, että se sai minut todella hyvälle tuulelle. Sotimisten, ilkeyksien ja loputtomien kriisien keskellä tuntui yhtäkkiä erityisen mahtavalta kiinnittää ajatukset elämän hyviin hetkiin.
Ja varsin mukavaa oli miettiä, kuka kavereistani voisi olla sellainen, joka niin ikään ilahtuisi hyvän elämän postauksista.
Hyvä mieli kumpuaa pienistä asioista. Tai toki isoistakin, mutta useimmiten pienikin riittää. Kuten vaikkapa juuri oikealla tavalla tehty aamukahvi; sopivan vahvaa ja vaahdotettua kauramaitoa kyytipoikana. Tai kirkas tähtitaivas loppusyksyn ensimmäisinä pakkasöinä.
Työpäivää lopetellessani sain puhelun työystävältäni. Puhelu oli lämminhenkinen ja siitä jäi hyvä mieli. Puhelun aikana ystävä kertoi kurvailevansa juuri mökille. Ennakkoajatus hetken päästä lämpenevästä saunasta ja takkatulesta saivat ystäväni äänen kuplimaan iloa. Ja mikä huikeinta, hän tahtoi jakaa tätä hyvää mieltään muillekin – sanoi lähettävänsä kuvia, kun on saanut paikan kauniiksi ja kynttilät viriteltyä.
Yksi rakkaimpia rentoutumisen keinojani on neulominen. Käsillä tekeminen rauhoittaa ja on melkeinpä meditatiivista. Sain juuri valmiiksi kauniin villatakin, jossa oli monta vaikeaa työvaihetta. Lopputulos miellytti, ja laitoin valmiin villatakin kaappiin. Siellä se voisi odottaa sopivaa käyttöhetkeä. Kaapin ovea sulkiessani tajusin, että se sopiva hetki on juuri nyt. Miksi en käyttäisi kaunista takkiani ihan vain omaksi ilokseni, miksi sulkisin sen kaappiin. Jos takki kerran tuottaa iloa, tuottakoot sitä sitten vaikka joka päivä.
Lähikaupassa käväistessäni panin merkille, että tuttu kassarouva oli erityisen kaunis. Ajattelin, että hänen täytyy olla rakastunut. Niin rohkea en ollut, että olisin kertonut hänelle mietteistäni – eikö se olisi ollut vähän liian iholle menemistä. Nyt vähän kaduttaa – ehkä hän olisi siitä ilahtunut. Mutta voi olla, että rohkaistun ja kerron – ehkäpä se tuntuisi hänestä yhtä mukavalta kuin ne kauniit mökkikuvat, jotka välittivät hyvää mieltä monelle.
The Running Trio - Juoksusiskot 