Arkiliikunta, juoksu, juoksumatto, Treenit

Ahkerimmin käyttämäni kodinkone – juoksumatto!

Matolla juoksemiseen löytyy kaikenlaisia selityksiä – kuten vaikkapa ulkojuoksua kateellisesti kaihoava lemmikki. Järkeenkäyvempi selitys on kuitenkin mattojuoksun helppous; kengät jalkaan ja hops, lenkki voi alkaa.

Heti alkuun todettakoon, että ulkona juokseminen on mielestäni ihan parasta. Happihyppelyn jälkeen kroppa on täynnä energiaa ja mieli kirkas. Nautin erityisesti siitä, kun räntäsade piiskaa kasvoja. Oikein odotan, että illat hämärtyvät ja syyssateet saapuvat. Mutta matto on hyvä kakkonen – ja erityisen hyvä kaveri silloin, kun aika on kortilla.

Pitkän koronaetäilyn rutiineihini kuului aamulenkki. Kun työmatka kesti parikymmentä sekuntia kahvinkeittimeltä kirjoituspöydän ääreen, juoksullekin jäi hyvin aikaa. Nyt kun työt ovat alkaneet yhä enemmän siirtyä ihmisten ilmoille, ulkopyrähdykselle ei enää ehdi. Juoksumatolle sen sijaan kylläkin – jo muutama mattokilometri saa unihiekat karisemaan ja veren kiertämään.

Mattojuoksija olen ollut iät ja ajat. Joskus taisin kertoakin siitä, että ensimmäinen mattoni syttyi tuleen! Kannustan olemaan tarkkana sähköjohtojen kanssa. Opin kerrasta, että töpseli on parasta irrottaa aina käytön jälkeen. Minulla se jäi seinään ja matto alkoi huristelemaan omia aikojaan. Kun se oli aikansa kuumunut, alkoi kipinöitä sinkoilla.

Ajoittain olen tuntenut vähän huonoa omaatuntoa siitä, että juoksen niin paljon matolla. Tai häpeilyä enemmänkin. Onko se edes oikeaa juoksemista? Helpotti kovasti, kun osuin viime talvena radion ääreen hetkellä, jolloin ultrajuoksija Satu Lipiäinen kipitteli juoksumatolla Suomen ja taisi olla pohjoismaisenkin ennätyksen. 12 tuntia matolla! Kuuntelin lähetystä innoissani ja hölkyttelin myötäjuoksien. En kylläkään kahtatoista tuntia, mutta kuitenkin.

Sen palaneen maton jälkeen kokeilin jotakin halpisräpsyä. En suosittele. Jos juoksua harrastaa vähänkään enempää, maton täytyy olla kunnollinen. Nykyinen Tunturini palvelee uskollisesti, eikä kitise eikä natise. Se on kuntosalitasoinen, leveä, jämäkkä ja äärettömän painava. Niin painava, että se sai asettautua niille sijoilleen, mihin jaksoimme sen kantaa. Arvostan myös sen monipuolisia ominaisuuksia. Kaltevuutta täytyy voida säätää riittävästi, ja nopeutta on oltava tarpeeksi. Plussaa on sekin, että maton ohjelmistossa on erilaisia valmiita treenejä, kuten ylämäkijuoksua tai intervalleja.

Jos jonkun miinuksen matostani kaivaisin, se olisi kännykkätelineen puute. Tai tablettitelineen. Olisi kiva, jos juostessa voisi katsella vaikka elokuvaa. Nytkin se onnistuu, mutta viritelmät ovat vähän kyseenalaiset ja useimmiten siitä seuraa enemmän ärsytystä kuin iloa. Siksipä juoksenkin usein napit korvilla ja annan musiikin viedä.