Kevään kirmailuja

Vähitellen alkaa vahvistua usko siihen, että kevät on vihdoin täällä. Mustarastaat sirkuttavat sydämensä kyllyydestä ja jokunen kukkanenkin on uskaltautunut kurkistelemaan lumiläikkien välistä. Tähän aikaan vuodesta keväisten juoksulenkkien energia suorastaa tursuaa!

Tai tursuaisi, ellen olisi pyllähtänyt pyllylleni taannoisella iltakävelyllä. Irtosora pyörähti kengän alla ja tein muutaman näyttävän kiepsahduksen jyrkässä alamäessä. On yllättävää, miten moninaisiin asentoihin vanhat jäsenet venyvät – parit spagaatitkin onnistuin kuperkeikkojen ohella tekaisemaan.

Könkkäsin kotiin itkua tuhertaen, ja viimeiset pari viikkoa on mennyt tuntoja kuulostellessa. Kovimmilla on oma pää – kun kevään juoksuhaaveet heittävät häränpyllyä, on ihan hirveän vaikeaa pysyä järkevänä.

Kaarinan rataultra oli pakko jättää juoksematta. Kun ei kävelykään luonnistunut, olihan siinä taivuttava.

Tänä aamuna puin juoksuvarusteet päälleni ja soittelin pikkusiskolle vähän väliä. Siskolla on tutkinto jos toinenkin, ja yksi niistä sairaanhoitajan. Kuvailin jalkani tuntemuksia ja tivasin, voinko juosta puolimaratonin. Tuusulanjärven maratontapahtuma välkkyi houkuttelevana mielessä. Puhelun aikana kyykistelin ja noukin lattialle pudonneita pikkuroskia. Manailin, kun vasen pohje ei taipunut – ja jos pääsinkin kyykkyyn, en voinut ponnistaa enää takaisin ylös.

No, tietenkään ei mitään asiaa puolimaratonille tuommoisella jalalla. Vaihdoin juoksuvermeet kotivaatteisiin.

Sitten pohdin, että jospa kompressiosukilla pärjäisi. Vedin taas juoksuvermeet ylleni ja soitin siskolle. Mitäs jos teippaisin jalan, elastistako siihen pitäisi vai jotain muuta? Sisko selitti kahdeksikon tekemisestä, mutta ei ollut vakuuttunut touhuni järkevyydestä. Puhelun jälkeen viestitteli, että onhan niitä tapahtumia myöhemminkin, kevät vasta alkamassa ja kesän kalenterit juoksuja tulvillaan.

Alistuneena riisuin taas juoksuvarusteeni ja samalla pohdin, että olisihan sitä voinut vaikka parit buranat napsia. Sitten muistin artikkelin, jossa varoiteltiin särkylääkkeiden ja urheilun yhdistämisestä. Sydän ei tykkää, ja taisi siinä olla jotain kammottavista äkkikuolemistakin.

Ensimmäiset krookukset

Talven kaamoksessa kärvistellyt mieli ei enää malttaisi. Juoksutapahtumat ovat tämmöiselle harrastelija-hölkyttelijällekin suola ja sokeri, ja niistä saa valtavasti virtaa. On ihanaa kirmaista keväiseen auringonpaisteeseen, pukea kevyemmät juoksuvaatteet ja nauttia lämpiävästä säästä. Keho suorastaan kihelmöi.

Aamun tuuliviiri-touhujani sivusta seurannut puolisoni nyökkäili hyväksyvästi, kun viimein ilmoitin, että en lähde puolikkaalle. Jo aiemminkin hän oli yrittänyt tarjoilla oivallusta siitä, että ehjällä jalalla on kivempi juosta, ja hajonneella jalalla juoksuja ei tule koko kesänä. Ohitin moiset mutinat, kunnes lopulta järki voitti.

Puolimaratonin sijaan lähdin koirien kanssa pitkälle, leppeälle kävelylenkille. Kävimme kurkistelemassa, joko läheinen metsäpolku piakkoin alkaisi olla juoksukunnossa. Vielä on paikoin mutaista ja inhaa – mutta ehkä se sitten kantaa, kun jalkanikin taas kestää. Jos hyvin käy, edessä häämöttävään kesääni mahtuu monia kivoja juoksutapahtumia.

Parin viikon päästä puhkeavat lehdet puihin. Luonto herää nyt vauhdilla, ja ulkona on ihanaa olla. Nauttikaahan kevään kihelmöivästä energiasta ja liikunnan riemuista! Let´s run towards the sun!