juoksu, Kilpailuhenkisyys, polkujuoksu, Tapahtumat, Varusteet, Vinkkejä (eli kantapään kautta opittua)

Peruskestävyyspohjalla ja järkevillä valmisteluilla jälleen kohti KK NUTSia

Valmistaudun tulevaan KK NUTS juoksuun sekavin tuntein. Olin 2019 syksyllä ilmoittautunut 55 km matkalle. Koronan peruuttaessa vuoden 2020 kisat, usko isompien juoksutapahtumien järjestämiseen myös tämän vuoden toukokuussa alkoi tuntumaan epätodennäköiseltä. Mutta kuinkas ollakaan, AVIn viikko sitten tekemät päätökset mahdollistavat kisan toteuttamisen 50 hengen ryhmissä ja alkuperäisiä kelloaikoja muuttaen.

Pohdin omaa osallistumistani viimeiseen asti. Tavoitteena ollut 55:n houkutteli. Juoksu oli kuitenkin siirretty starttaamaan perjantai-iltaan. Mietin, millainen elämys olisi juosta Kuusamossa toukokuisena yönä. Vastassa voisi olla mitä vaan. Kuun alussa maahan satanut lumi kyllä sulaisi, mutta pahimmassa tapauksessa maa voisi olla vielä hyvinkin liukas ja mutainen. Yön kosteudessa tai sateisen kelin sattuessa, poluilla olevat puun juuret ja märkä kallio loisivat oman elementtinsä. Kun takaraivossa on sekä jalan- että kädenmurtuma, eikä näkökykyni ole hämärässä paras mahdollinen, tajusin, että joutuisin etenemään yöllä todennäköisesti hitaasti. Siis todella hitaasti. Taivaltaisin toki Basecampille ennen pimeää. Sitten – ehkä reitin tylsin osuus ennen Konttaista menisi aika pimeässä – ja melko yksin.

Kun olen vielä luonnoltani (lapset saatuani) melkoinen aamuvirkku, voin vain kuvitella, miten vuorokauden valvoneena etenisin reitillä. Ja vaikka en halunnut, annoin järjen lopulta voittaa. Siirsin osallistumisen lyhyempään 34 km:n matkaan. Ja koska jahkailin päätöksessä pitkään, starttaan tässäkin letkan viimeisissä lähdöissä – joten käveleviä matkaajia ja yksinäisyyttä tälläkin lähdöllä riittää.

Valmistaudun siis lähenevään tapahtumaan hieman ristiriitaisin ja ilottomin fiiliksin. Toisaalta tiedän, että tämäkin matka on kenelle tahansa haastava, ja tulee vaatimaan kuntoa. Onneksi olen käden murtuman jälkeen vaalinut koko talven peruskestävyyttäni ja ottanut treeniohjelmaan Waldnielin peruskestävyyttä kasvattavan harjoitteen. Olen myös juoksun lisäksi liikkunut monipuolisesti sekä tehnyt joitakin mäki- ja porrastreenejä sekä hyppinyt hyppynarulla!

Viimeiset viikot juoksen enää maltillisesti. Ja eiköhän kisan lähestyessä pettymys matkan siirrosta katoa ja into juoksutapahtumaan osallistumisesta nouse. Alan jo mielessäni suunnittelemaan juoksueväitä. Hiilihapoton Coca Cola ja suolatapletit lähtevät ainakin matkaan mukaan. Avaruuspeitettä, sideharsoa, muutama pala talouspaperia, merkinantopilli ja vara-energiaa sekä kevyt kuoritakki sujahtavat hyvin reppuun ja jos vain muistan, säädän etutaskuun jonkun tyhjän minigrip-pussin, mihin on helppo sulloa kahdella taukopaikalla mahdollisesti saatavilla olevaa lisä-energiaa. Konttaiselta lähtevissä nousuissa kun on turha kuvitella juoksevansa. Parhaiten aika ja matka taittuvat, kun voi välillä ainakin mielikuvituksessaan ajatella lisäävänsä elimistöönsä energiaa jotain pientä syömällä tai juomalla.

Kuusamon poluilla nähdään!

Esimerkki Waldnielin peruskestävyysharjoitteesta: lenkin alussa lämmitellään kävelemällä reippaasti viiden minuutin ajan. Sen jälkeen vauhtia nostetaan joko hölkkäämällä tai kiihdyttämällä kävelyä minuutin ajaksi, jonka jälkeen vauhtia hidastetaan kävelyyn tai hitaampitempoiseen hölkkään kahden minuutin ajaksi. Tämä toistetaan viisi kertaa. Lopuksi kävellään viisi minuuttia. Yksi treeni kestää siten 25 minuuttia (5+(1+2)*5+5) ja on nopeasti ohi. Askelväli pidetään treenissä lyhyenä. Vaikka tämä treeni vaikuttaa tehottomalta ja kevyeltä – tämä toimii hyvänä lisänä muun juoksemisen ohessa. Peruskestävyys kun rakentuu maltilla.

juoksu, polkujuoksu, Tapahtumat

KK Nuts 34 vai 55?

Vatsanpohjaa kutkuttaa. Tämän kuun aikana on luvattu kertoa, mitä kevään KK Nutsille käy! Viime keväänä tapahtuman siirtäminen ensin kesäkuulle ja sitten vuodella eteenpäin oli selvää. Nyt tilanne on ehkä toinen.

Olen kuitenkin koko alkukevään elänyt kuvitelmassa, ettei KK Nutsia tänäkään vuonna juosta. En ole tahkonnut pitkiä juoksulenkkejä tai tehnyt mäkitreenejä. Olen lähinnä hiihtänyt! Nyt mieleen on hiipinyt pelko siitä, riittääkö treenimääräni sittenkään 55:n suorittamiseen. Juostuja kilometrejä on 1000 vähemmän, kuin millä valmistauduin KK Nutsin 34.lle.

Muistan hyvin ensimmäisen KK Nuts juoksuni. Olin silloin kevään aikana kivunnut Rukan huipulle, valloittanut Valtavaaran ja Konttaisen sekä luonnollisesti kiertänyt Pienen karhunkierroksen useaan kertaan. Lisäksi olin hakenut polkujuoksufiilistä Bodom Trail -kisasta. Silti, tutuista osuuksista ja vahvasta polkutreenistä huolimatta kisa oli melkoinen koettelemus. Moni asia oli itselle myös uutta. Sähläsin vesipisteillä ja jälkeenpäin ajateltuna kuppasin huoltopisteillä luvattoman kauan. En myöskään osannut ajoittaa tankkausta, vaan popsin suolaista tai sokerista energiaa aivan liian myöhään.

Olen nytkin pohtinut reitin profiilia ja lukenut aiempia blogikuvauksia. Vaikka polkuja on Konttaisen kohdalta hieman aiempaan reittiin verrattuna muutettu, eroaa profiili vain hieman aiemmasta. Näyttäisi siltä, että 55:lla alku olisi lähinnä loivaa nousua. Ainoastaan ensimmäiselle vesipisteelle on reippaasti matkaa. Moni uskaltautuukin täyttämään juomapullojaan kosken kuohuista. Loppumatka on identtinen lyhyemmän matkan kanssa, kun 55:n matkaajat puikahtavat osalle Pientä karhunkierrosta. Vain muutama kaunis riippusilta ja jyrkät portaat jäävät kokematta. Lopun nousut ovat kaikille samat.

Olen myös yrittänyt houkutella siskoani (anutherunner) tuloksetta tapahtumaan mukaan. Maisemat kun ovat upeat, järjestelyt toimivat ja kisa on raastavuudessaan sellainen, että sen voi ymmärtää vasta sen juostuaan. Siskoni tähtäilee kuitenkin tämän vuoden kesäkuulle siirtyneeseen Karuan ultraan, joten saan lähteä matkaan yksin.

Koronatilanteesta huolimatta uskon, että KK Nuts juostaan pian. Jos ei ihan toukokuussa, niin ainakin kesällä. Moni myös tuntuu nettikeskustelujen perusteella viilettävän reitin omatoimisesti, jos yhteistä kisaa ei tule.

Ja mitä kevään ennusmerkkeihin on uskominen, juostaan matka tällä kertaa täysin lumettomilla poluilla! Lumitilanne kun on aivan toinen kuin vuosi sitten. Silloin pulkkamäkeä laskettiin Rukalla vielä juhannuksenakin.

#korona, Arkiliikunta, juoksu, mieli, Muu elämä, polkujuoksu, Teksas/ulkosuomalainen

Olosuhdeurheilua ja hitaita oivalluksia

Metsä ei ole vähääkään minun juttuni.

Jo muutaman vuoden olen hämmästellen seuraillut pikkusiskojeni intoilua. Toinen pyöräilee pitkin Texasin juurakkopolkuja, ja toinen rämpii tuntureilla. Olen tuumaillut, että antaapa tyttöjen remuta. Itse olen tyytyväisenä lompsutellut asfaltilla.

Sirpa jossain päin Austinia

Leikin päin olen joskus miettinyt, että suunnistaminen voisi olla kivaa. Mutta vain leikin päin. Tosielämässä on nimittäin niin, että metsässä suuntavaistoni viimeisetkin rippeet katoavat. Enpä taitaisi olla kovinkaan kummoinen suunnistaja. Tämä lienee geeniperimässä, sillä kaikki me siskokset eksymme parkkihalleissa ja hapuilemme, kun kehotetaan kääntymään koilliseen. Tuttu juoksureittikin näyttää eksoottiselta ja jännittävältä, kun sen kipittää toisesta suunnasta. Vähänkään vieraammille seuduille ei arvaa lähteä ilman navigaattoria.

Ja navigaattorinkin kanssa voi joskus käydä hullusti. Joitakin vuosia sitten piipahdimme Katjan kanssa Sirpaa ja hänen perhettään moikkaamassa jenkeissä. Vuokrasimme (ihanan punaisen!) sporttiauton ja huristelimme pitkin Kalifornian rannikkoa. Auton karttaohjelma kävi vähän hitaalla, ja varmuuden vuoksi olimme sopineet, että Katja antaa ajo-ohjeita. Kahdeksankaistaisella moottoritiellä kyselin, että ajelenko tosiaan aina vaan suoraan – eikö ikinä pidä kääntyä minnekään? Sisko pyöritteli karttaa vimmatusti ja totesi lopulta, että ajele ihan minne ikinä huvittaa. Mutta niinpä vain lopulta päädyimme Sirpan kotitalon pihaan – reittimme tosin oli varsin outo.

Tämä selittänee sen, että hinkuni metsäpoluille on ollut olematon. Ihan taatusti eksyisin.

Poluilla olen melkoisen noviisi. Kun Leppävaaran e-cross vielä oli voimissaan, se kuului vuosittaiseen repertuaariini. Jyrkät ylä- ja alamäet riipivät reisiä, mutta sitähän juoksu on. Hyvä ja paha olo kulkevat käsikynkkää. Pari kertaa olen osallistunut oman kotikunnan metsäjuoksukympille, ihan paikallisseuran kannatuksen vuoksi.

Katja kalliohyppelyllä

Kun Katja joku aika sitten alkoi heittelemään täkyjä tulevan kesän polkutapahtumista, suljin korvat. Ilmoitin tomerasti, että ei kiinnosta. Siksipä itseänikin kummastuttaa, että viime aikoina kotiin on alkanut ilmestymään polkujuoksulehden irtonumeroita. Tiedän jo, millaisen juoksurepun aion hankkia. Ja juoksukenkätestin luin erityisen huolella. Taitaa vähän kuumottaa..!

Ja kuten viisaus kuuluu, koskaan ei pitäisi sanoa ’ei koskaan’. Ilmoittautumisia on jo sisällä sinne sun tänne. Nyt kun vielä koronasta päästäisiin! Vaikka tapahtumien lykkääntyminen harmittaakin, täytyy muistaa, että terveys edellä mennään.

Koronan kurittamassa Texasissa lock down on ollut ihan eri luokkaa kuin täällä Suomessa. Sisko perheineen on viettänyt varsinaista kotoilua jo reilun vuoden. Työpaikoille ei ole ollut mitään asiaa, eivätkä lapsetkaan ole tavanneet kavereitaan livenä kai lainkaan. Ja yltiötiukkojen rajoitusten keskellä Sirpa on treenannut itsensä elämänsä kuntoon; juoksu kulkee ja uimavedot ovat vahvoja.

Texasissa juoksulenkeilläkin täytyy olla maski kasvoilla ja huivi kaulalla – sen voi äkkiä vetäistä lisäsuojaksi, jos joku tulee vastaan.

Kotitreenit ovatkin nousseet arvoon arvaamattomaan. Omatkin arkiaamuni ovat jo pitkään alkaneet juoksumatolta. Kun selkäjumi havahdutti venyttelemään, kaivelin laatikoista jumppakuminauhat. Niillä saa hämmästyttävän tehokkaat ’salitreenit’, ihan vain kotiolohuoneessa.

Olohuoneessa syntyi myös oivallus siitä, ettei kotikonttorillakaan tarvitse koko ajan istua. Kaikkihan sen tietävät, että istuminen on jotakuinkin pahinta, mitä itselleen voi tehdä. Työpaikan työterveyslääkäri kertoi, että näinä aikoina turhan monelta ovat arkiliikunnat jääneet. Ja että tosi moni tarvitsisi fysioterapeutin vinkkejä. Kotona kun tulee kuulemma nökötettyä epäergonomisesti ties missä sohvan nurkassa. Kuulemma.

Siirsin lopultakin, lähes vuoden verran kärvisteltyäni, läppärini työhuoneen kirjoituspöydän ääreen ja perustin oikean työpisteen. Aikani haikailin työpaikan seisomapöydän perään, kunnes keksin, että läppärille voi näppärästi rakentaa korokkeen. Jostain muistan lukeneeni väittämän, että vaihtamalla kahden tunnin päivittäisen istumisen seisomiseen energiankulutus kasvaa kuuden täysmaratonin verran vuodessa!

Maratoneja odotellessa!

polkujuoksu, Tapahtumat

Juostaankohan kevään KK Nuts ”munahangessa”?

Vierailen Kuusamossa ja Rukan maisemissa säännöllisesti. Olen tehnyt sitä 1990-luvulta alkaen. Vietän alueella keskimäärin viitisen viikkoa vuodessa. Ikinä en ole nähnyt mitään tällaista; lunta on kaikkialla ja sitä on paljon.

Vaikka Rukalla on lasketeltu useampana vuonna jo syyslomalla, on se tapahtunut säilölumen avulla. Nyt pysyvä lumi satoi maahan aikaisin ja lenkit nautittiin varsin talvisissa maisemissa.

Valtavaaran poluilla syyslomalla.

Jouluna lunta näytti olevan Kuusamossa kyseiseen ajankohtaan nähden vähän. Arvio lumen määrästä oli kuitenkin väärä. Lunta riitti edelleen, mutta nyt se olikin pakkautunut lämpötiloiltaan vaihtelevan talven johdosta tavanomaista tiiviimmäksi. Laskut laskettiin melko jäisillä rinteillä.

Keskipäivän valonpilkahdus joulukuussa.

Kun helmikuussa Etelä-Suomessa lenkit heitettiin nurmikon viheriöidessä, pajujen ja pähkinäpensaiden kukkiessa, Rukalla hukuttiin lumeen.

Kissankellot helmikuussa Etelä-Suomessa

Lumen tulolle ei ole näkynyt loppua! Jos lämpötilat pysyttelevät miinuspuolella, kevääseen yleensäkin ajoittuvat sateet tuovat alueelle lisää lunta.

Lunta!

Mikäli talvi jatkuu pakkasen puolella, vahva veikkaukseni on, että tämän vuoden KK Nuts juostaan, jos nyt ei lumessa, niin ainakin hyvin märässä maastossa.

Koska lumimassan pohja on tiukkaa ja tiivistä ja vain päällinen ”normaalilunta”, voinee metsässä riittää paikoitellen sulamatonta jäätä ja rinteissä lunta pitkälle kevääseen.

KK Nutsin reittiä voivat uhata myös melkoiset Oulankajoen tulvat, jos kaikki lumimäärä sulaa lähes samanaikaisesti – ellei sitten kevään lämpöaalto tänä muutenkin hyvin erikoisena talvena ala normaalia aiemmin.

Mutta lunta tai ei, Kuusamo ja KK Nuts tarjoavat jälleen jokaiselle matkaan lähtevälle unohtumattoman ja aidon elämyksen!

Juoksuhaaste, Tapahtumat

Sysäys kohti kevään KK Nutsia

Vaikka liikkuminen ja juoksu ovat itselle kaikki kaikessa, on systemaattinen ja tavoitteeseen tähtäävä juoksumotivaatio ollut kateissa ja kevään kisakalenteri on henkisellä tasolla ammottanut tyhjyyttään.

Viime vuodelta tähän vuoteen sykevaihteluiden takia siirtyneet Karua ja KK Nuts eivät ole herättäneet intoa ja olen pitkin talvea kehittänyt itselleni mitä huvittavimpia selityksiä, miksi noihin kisoihin ei kannattaisi mennä;

  • Enää ei ehtisi treenata.
  • Yh-äitinä matkat vaatisivat organisointia.
  • En varmaan pääsisi maaliin tavoiteajassa.
  • En selviäisi.
  • Olen vanha.
  • En ole treenannut…

Kun olen jo ollut heittämässä pyyhettä kehään, puuttuva sysäys kisaosallistumispäätökseen löytyykin yllättävän läheltä.

Olemme pitkään suunnitelleet ystävieni kanssa reissua pohjoiseen. Kun aivan sattumalta matkamme näyttää ajoittuvan Kuusamoon juuri silloin, kun siellä kisataan, mitä teen?

Joskus on hyvä ottaa härkää — tai vaikka poroa sarvista.

Ei mennyt kuin hetki, kun olin saanut ravistettua usvaiset ajatukset pois mielestäni. Totta kai juoksisin Rukalla, jos sinne kerta mentäisiin! Ja eiköhän muitakin hengenheimolaisia matkaseurueestamme löytyisi! Kannustusjoukot olisivat ainakin kohdillaan!

Kiitos ystäväni! Vaikka päätös vaikuttaa hieman hullulta – täältä tullaan KK Nuts 55!