Asioita joista ei kerrota, juoksukilpailu, Muu elämä, Tapahtumat

Palopuheita – Miksi juoksen?

Poikani valmisteli äidinkielen tunnille, kymmenminuuttista, vaikuttavaa puhetta. Sellaisena hieman konservatiivisena naisten oikeuksien kannattajana aloin heti heittelemään ilmaan ajatuksia hyvistä aiheista. Mitäs jos paasaisit Texasin uudesta aborttilaista. Tai tasa-arvoisesta maailmasta? Siitä, miten edelleen miehet tuntuvat hallitsevan maailmaa, vaikka meidän kuuluisi jo olla tasaveroisia.

Poikani nosti katseensa koneen ruudusta hieman innottomana. Taas tuo mutsi vauhkoo. Eikä se edes tajua, että aihe piti valita opettajalla jo varmaan vuosia käytössä olleesta, hieman yleismaailmallisesta ja ei niin intoilevasta listasta. Ei siis mitään ajankohtaista. Ei mitään omaa.

En siis hänenä voisi paasata naisten oikeudesta liikkua vapaasti. Oikeudesta juosta. Tai terveydestä. Siitä miten kaikkien lasten olisi hyvä liikkua päivittäin. Tai siitä, miten staattisen vanhainkotien sijaan meillä voisikin tulevaisuudessa olla ikäihmisten mobilisointikeskuksia. Haluanko minä vanhana makaamaan viimeisiksi vuosiksi kiinni sairaalasänkyyn lääkittynä, vai haluanko mieluummin liikkua. Ulkoilla. Nauttia. Elää. Tehdä päivälenkin, vaikka sitten lyhyenkin, edes juoksumatolla?

Tahdon. Koska tahdon liikkua. Kuten tänäänkin oli tarkoitus.

Päivän ohjelmana piti olla Oittaa Trail Day. Kisa, missä olisi vaihtoehtoja maastojuoksusta duatlonin kautta triatloniin.

Olin ajatellut kokeilla maastotriatlonisprinttiä lähes kylmiltään. Vaikka en ole treenannut uintia pikkusiskoni lailla, olen pulikoinut kesällä enemmän meressä kuin koskaan. Lähinnä olen tosin tippunut mereen purjelaudalta, mutta olen myös tehnyt joitakin lyhyitä uintimatkoja. Ja sprintti ei olisi ollut niin vakavamielinen. Joten olisin niin mielelläni uinut vaikka kisan viimeisenä märkäpuvussani, kiiruhtanut vaihtamaan päälle pyöräilyasua ja viilettänyt loppukisan juosten metsäpolulla. Tapahtuma on kuitenkin peruttu.

En siis selvästikään pääse testaamaan melko onnetonta avovesi uimataitoani ja purkamaan kisaliikkumiseen energiaani. Intoani papattaa ajankohtaisten aiheiden palopuheita ei myöskään selvästikään sytytä kotona ketään. Puen lenkki vaatteet päälle ja lähden koiran kanssa metsään.

Juoksen, koska haluan. Juoksen, koska se tekee minulle hyvää. Juoksen, koska voin.

juoksu, juoksukilpailu, kesä, lomalla, mieli, Puolimaraton

Loma juoksuja ja ex tempore hieman muutakin

Tiedän, että joskus olen aika spontaani. Joskus jopa liiankin. Voin aamukahvia hörppiessä todeta päivän ohjelman näyttävän tyhjältä, ja etsiä netistä jotain vaihtelevaa tekemistä. Hieman tämänkaltaisesti kävi nytkin!

Alunperin minulla oli mahdollisuus lähteä viikonlopuksi Suomenmestaruuskisaturistiksi Kotkaan. Kun koin olevani rennon viikonlopun tarpeessa, päätin jäädä kotiin. Ajattelin hoitavani hieman rästiin jääneitä asioita, nukkua ja lukea kirjaa. Ottavani viikonlopun kerrankin ihan rennosti. Tuskin näkisin edes ystäviäni.

Lauantai aamuna pyörittelin hetken koiran lenkityksen jälkeen peukaloitani. Kotiarjen pyöritys ja passiivinen rentoutuminen ei sittenkään houkutellut. Kun yksi ystävistäni ei ehtinyt puutarhapuuhiltaan kävelylle, toinen viiletti lomamatkalla jossain päin Suomea ja kolmas suuntasi askeleita perhetuttunsa kanssa Linnanmäelle, ”en voi koko päivää vain lojua lukemassa kirjaa hysteria” alkoi jo hieman itää.

Hoidin kuitenkin askareitani. Kävin kaupassa ja täytin kaappeihin talouspaperia ja astianpesukoneainetta. Viikkasin pyykkejä ja kokkasin. Ruokailun jälkeen heittäydyin hetkeksi sohvalle ja seurasin puolella silmällä loppuosaa jostain jo aiemmin näkemästäni, sinänsä mutkattomasta elokuvasta, kuuntelin äänikirjaa ja roikuin netissä. Aloin totaalisesti turhautua olooni.

Olin jo aamuvarhain selaillut sekä juoksu- että polkujuoksutapahtumakalenterit läpi. Yksi mielenkiintoinen juoksu olisi Hämeenlinnassa ja Twilight Run juoksu Helsingissä.

Iltahan sujuisi mukavasti, jos juoksisinkin Twilight Runissa kympin! Samalla juoksulenkki tulisi tehtyä ja heinäkuun aktiivisuuskilometrit karttuisivat (yhtenä kuluvan vuoden tavoitteenani kun on liikkua joka kuukausi hieman edellisvuoden vastaavaa kuukautta enemmän). Hinta kuitenkin mietitytti. Tapahtuma oli entuudestaan tuttu ja kun olin saanut edellisen kerran juoksutapahtuman ilmaiseksi, ajattelin nyt (hieman naivisti) asian kompensoivan tilannetta.

Kun tytär kyseli koiran päivälenkityksen jälkeen, mitä tekisin juoksun suhteen, päätin lähteä. Ehtisin vielä ilmoittautumaan ja mukaan kisaan. Jälki-ilmoittautuessa muutin kuitenkin mieleni. Koska hinta-ero kympin ja puolikkaan välillä oli pieni, tuntui järkevämmältä pulittaa kympin sijaan maksu puolikkaasta ja juosta se, vaikka järjen ääni yritti hieman toppuutella. En ollut suunnitellut juoksevani puolikasta. En ollut miettinyt varusteitanikaan sitä silmällä pitäen. Viikolla juostu lenkki oli mennyt jostain käsittämättömästä syystä totaalisesti pieleen ja kolmen kilometrin jälkeen olin joutunut vaihtamaan kävelyyn. Myös aamulla otetun rautatabletin ja vatsan reagoiminen mietitytti.

Kisan ensimmäinen kymppi meni hyvin. Mieli rallatti ja askel kulki. Kun alun ruuhkista oli selvitty, juoksin mukavasti letkan mukana. Koska reittinä juostaan lähes identtiset kierrokset kahteen kertaan, odotin näkeväni mukaan lähtenyttä jälkikasvuani maalialueen läheisyydessä. Olin arvioinut heille minuutilleen oikein ensimmäisen kierroksen ohitusaikani. Mutta vaikka pälyilin ympärilleni, kisakatsomon edustajat olivat poissa.

Loppumatkan juoksin melko yksin. Letkassa olleet nuoret karkasivat menojaan juomapisteen kohdalla. Vain joku mies juoksi sitkeästi perässäni. Seitsemän kilometrin jälkeen päästin hänet ohi. Mutta kun hetkeä myöhemmin huomasin vauhtimme näin hidastuvan, ohitin hänet jälleen. 20 kilometrin kohdalla hänen askeleensa äänet katosivat. Itselläkin energiat olivat viimeisillä kilometreillä vähissä. Yritin vain säilyttää vauhtini. Reitin punaiset nauhat alkoivat erottumaan heikommin illan pimetessä ja muutamia kertoja jouduin kysymään suuntaa juoksijoita ohjaajilta vapaaehtoisilta, jotka paikoin syventyivät enemmän kännyköihinsä kun meihin juoksijoihin.

Twilight Run on luonteeltaan hieman kotikutoinen ja rento tapahtuma. Reitti on melko tasainen ja kaunis. Lähtö tapahtuu yhteislähtönä, eikä yksilöllisiä juoksuaikoja seurata chipin avulla, vaan aika lähtee kulkemaan, vaikkei lähtömerkkiä ole ylittänytkään.

Vaikka lopputulos ei ollut parhaitani, olin kuitenkin kohtuu tyytyväinen 6,41 km keski-aikaani. Ja mitä muuta voi odottaa, jos päättää juosta puolikkaan valmistautumatta – tunnin varoajalla!

Mikä parasta, nämä toisinaan suunnitellut ja välillä nopeallakin temmolla esiin tulevat tekemiset kerryttävät mielen sopukoihin mukavia valopilkkuja. On ihana muistella vaikkapa pojan kanssa polkupyörällä kirjastoon tehtyä kirjanhakumatkaa (25 km), polkujuoksua siskon kanssa eksymisineen, samoilua saaressa ja eväsleipien jakoa rannalla miesystävän kanssa tai jonkun uuden asian kokeilua ja opettelua (myös niitä kertoja, kun mikään ei suju ja tekee mieli hyppiä tasajalkaa ja marssia tiehensä). Sillä nämä hetket muodostavat yhdessä tämänkin kesän ja elämän.

juoksu, juoksukilpailu, polkujuoksu

Yöttömän yön kisassa – kokemuksena Salla Midnight Trail Run

Kun siitepölykausikurimusta oli kotona jatkunut viikkoja korvatulehduksineen, ja herääminen astmakohtaukseen alkoi olemaan arkea, tuntui helpottavalta ajatukselta singahtaa hetkeksi pohjoiseen. Koivun kukinta Kuusamon ja Sallan korkeuksilla oli ohi, eikä heinän kukinta ollut vielä ehtinyt alkaa. Kun tytär vielä ehdotti osallistumaan keskiyön auringon alla juostavaan polkukisaan, olin myyty.

Kisaa edeltävänä päivänä satoi. Tuntui absurdilta, että Etelä-Suomeen oli iskenyt 30 asteen helleaalto, kun pohjoisessa lenkkeillessä kaipasi sormikkaita.

Kuitenkin kisa-aamuna heräsin viideltä silmäluomien läpi tunkeutuvaan ja jo reippaasti lämmittävään auringonpaisteeseen. Kun lisäksi olin mennyt yön valoisuuden sekoittamana nukkumaan myöhään, jäi uni muutamaan tuntiin.

Ajattelin nukkua päiväunet, mutta isosiskon aamupäivään sijoittunut ultrajuoksu piti adrenaliinitasoni korkeana. Niinpä nukkumisen sijaan siivosin ja maalasin puupintoja, kunnes oli aika vaihtaa kisavaatetusta päälle ja ajella lähtöpaikalle.

Kisapaikka löytyi helposti Sallatunturin juurelta ja juoksunumeronhaku kisamuodollisuuksineen oli nopeasti hoidettu. Kisakuulutukset antoivat ohjeita ja muistuttivat juoksijoille juoksun jälkeen vapaasti käytössä olevien lempeiden saunalöylyjen jo lämpenevän.

Kun reitille lähdettiin, en tiennyt mitä odottaa. En asettunut lähtijöiden kärkeen, vaan ajattelin ottaa juoksun lähinnä mukavana ja leppoisan kokemuksena ilman aikatavoitetta. Olin alunperinkin lähtenyt kisaan vähän ex tempore ja osallistumisen vahvistin netissä vasta kisapäivänä.

Lähtölistan mukaan moni juoksijoista oli taustaltaan suunnistaja ja se tuntui luonnolliselta, sillä olihan kisa Sallan Karhujen järjestämä. Suurimmalla osalla oli varusteina polkujuoksukengät ja selässä juoksuliivit juomapulloineen.

Itsellä oli olo, kun joskus koulun kokeeseen mennessä, kun olit paikalla, mutta kaikki oli hukassa kumista ja kynästä lähtien. Juoksutakki tuntui lämpimässä ilmassa huonolta vaihtoehdolta ja mökkitossut heikolta valinnalta. Pojalta viimehetkellä lainattu lippis ja mökkilenkeille tarkoitetut kirjavat lenkkihousut ja juoksupaita saivat viimehetkellä off-käsittelyn ympärillä parveilevien sääskien johdosta.

Lähdöt, joita oli kaksi, käynnistyivät vartin välein aikataulussaan. Alkumatka juostiin polulla ja mukavan leveäksi rakennetuilla pitkospuilla. Matkalla polku vaihteli helposta tekniseen ja osaksi jopa haastavaan. Välillä mentiin pitkin luonnonkaunista – ja juuri ja juuri juostavaa polkua (mätäspolkua), sekä ylitettiin virtaavia puroja. Osa reitistä oli selvästi hiihtoladun pohjaa. Loppuun osui mutaisempia pätkiä, kuluneita pitkospuita ja nousua ja laskua.

Koska omat polkujuoksutossuni lojuivat kotona, sain tavalliset lenkkarini mudassa ja kosteikossa nopeasti kastumaan. Kerran liukastuin juurakkoon niin, että lennähdin polvilleni ja kädessä matkan ajan kulkenut kännykkä putosi maahan.

Reitti oli hyvin merkitty, ja vain muutamaan kertaan pohdin, mahdanko varmasti vielä juosta oikealla polulla. Puolivälissä matkaa oli mehu- ja vesipiste sipseineen ja suklaineen.

Tunnelma kisassa ja kisapaikalla oli leppeä. Pienessä, vajaan 3500 tuhannen asukkaan kunnassa tapahtuma oli noteerattu myös ei juoksijoiden piirissä ja paikalla oli katsojina niin kyläläisiä kun vanhempia suunnistajia. Monet juoksijoista tunsivat toisensa ja iloisia kuulumisia opiskelu- ja työpaikoista ja eri juoksutapahtumista vaihdettiin. Osallistujia oli selvästi myös samasta perhepiiristä. Maalisuoralla ohitseni pinkoi ensin poika ja sitten pojan isä.

Kaikkinensa osallistujia Salla Midnight trail run kisatapahtumissa oli hieman yli sata. En ehkä lähtisi tähän kisaan erikseen Etelä-Suomesta asti, mutta voisin hyvin juosta tapahtumassa uudelleen, jos se sattuisi sellaiseen ajankohtaan, jolloin muutenkin matkustaisin seuduille samoilemaan.

Yöttömän yönä pidetyssä tapahtumassa on oma viehätyksensä ja omaleimaisuutensa. Ainoa miinus tällaisissa pienemmissä tapahtumissa on se, ettei kisasta jää juoksijalle osallistumismitallia tai muuta konkreettista esinettä kotiin vietäväksi. Pieni puinen kaulaan pujotettava Salla -mitalli olisi siten ehdotonta plussaa, vaikka jäähän näistä tapahtumista aina mieleen muistoja.

Salla Midnight trail run tapahtuma järjestettiin Sallassa 19-20.6.2021. Kisamatkoina oli lasten tapahtuman lisäksi 10 ja 24 km:n polkujuoksut ja 10 km:n joukkuekisa. Nousu- ja laskumetrejä Ruuhitunturin ja Pirttivaaran ylityksestä kertyy 460 metriä. Kisa sopii hyvin monenlaiselle kisaajalle, kun aikarajaa ei ole ja kaikki odotellaan maaliin.