Niksautin kolmisen viikkoa sitten ristiselkäni pahasti. Perheessämme puuhattiin kovalla tohinalla perhejuhlaa, ja touhukkaana menin nostamaan raskasta kukkaruukkua. Tietenkään en nostanut oikeaoppisesti jalkavoimilla, vaan selällä. Siinäpä se sitten.
Kun selkäkipu saa näkemään tähtiä ja jalat valahtavat alta, silloin ei ole asiaa juoksupoluille. Onneksi tätä ei tapahdu minulle kovin usein, viimeisimmästä kerrasta on jo monta vuotta. Selässäni on diagnoisoidusti alimman nikaman alenema ja kaikenlaista muutakin häikkää, mikä pitäisi muistaa ottaa huomioon. En kuitenkaan muista. Silloin kun selkä tuntuu hyvältä, porhallan sata lasissa. Vasta pysäyttävä kipu on riittävä muistutus asiasta.
Kolmatta viikkoa jatkunut pakkotauko juoksemisesta on ottanut päähän. Monelle selkävaivojen kanssa kipuilevalle juokseminen on myrkyistä pahinta. Koska oma kipuni ei ole juoksemisen aiheuttamaa, lenkkeily itse asiassa tekee selälleni hyvää. Normaalitilanteessa selkäni nimittäin alkaa huomautella kiputuntemuksin, jos olen juoksematta muutaman päivän perätysten. Tiedän, että monella muulla tilanne on paljon hankalampi – ymmärrän olevani onnekas, kun pystyn juoksemaan ja tekemään ihan tavallisia asioita. Paitsi etten saisi nostella painavia kukkaruukkuja…
Sain siskoltani (Katjatherunner) lainaksi Tarja Virolaisen kirjan Juoksijan sielu. Selkääni leputellessani lueskelin muutaman ensimmäisen sivun, ja sen jälkeen kirja jäi hyllyn päälle. Ei siksi, että se ei olisi kiehtova ja hyvä – varmasti on. En vain pystynyt lukemaan toisen juoksuilosta ja nautinnosta. Kateellisuuden huipentuma!
Loukkaantumisia tulee juoksijalle vääjäämättä. Minullekin niitä on tullut enemmän ja vähemmän. Vasen polveni on kertaalleen operoitu, toinen olkapääni leikattu ja kerran jouduin parin kuukauden liikuntakieltoon sydämen rytmihäiriöiden vuoksi. Pakolliset tauot opettavat kiitollisuutta terveistä päivistä ja kantavista jaloista. Liikuntatauon jälkeen nautinto on sanoin kuvaamaton, kun kroppa tuntuu taas vahvalta.
Pari päivää sitten uskaltauduin juoksulenkille ensimmäistä kertaa lähes kolmeen viikkoon. Juoksuaskel oli varovainen ja etenin matalilla askelilla. Varoin äkkinäisiä liikkeitä ja hilputtelin hitaasti. Tuntui mukavalta olla taas jalkojen vietävänä! Tänään porhalsin jo vähän uskaliaammin. Pari kivaa juoksutapahtumaa livahtaa nyt selkäkipuilun vuoksi sivu suun, mutta onneksi on paljon myös niitä, joihin pääsen mukaan. Eiköhän tästä vielä kiva kesä koittane!
Ja se Virolaisen kirja… se on nyt melkein ahmittu kannesta kanteen. Kun sain ravisteltua pois enimmät itsesäälin ja kateellisuuden ryöpsähdykset, kirja suorastaan imaisi mukaansa!
Juoksusiskot® - The Running Trio 