Juoksijan kesäloma

Hetihän se lähti lapasesta. Ensimmäinen lomapäivä, ja jo tuli höntyiltyä. Malttamattomana juoksin nimittäin kaksi juoksulenkkiä. Mutta sehän juuri lomassa on parasta; voi tehdä mitä huvittaa. Joten antaa mennä vaan!

Tähän aikaan vuodesta lehtien lööpit huutelevat ohjeita, miten välttää lomakilot ja miten motivoida itseään liikkumaan myös lomalla. Minulle loma tarkoittaa sitä, että on aikaa liikkua juuri niin paljon kuin sielu sietää. Tänään sielu huuteli sekä aamu- että iltalenkille.

Kun arki on kiireistä, välillä joutuu ihan oikeasti näkemään vaivaa, että löytää aikaa liikkumiselle. Varsinkin, jos liikkumisen yrittää pitää tavoitteellisella tasolla. Lomalla se on enemmänkin kiinni viitseliäisyydestä.

Aamulenkin huitaisin lähipolulla metsässä heti herättyäni. Oli kuuma, mittari näytti +25 astetta ja aurinko porotteli pilvettömältä taivaalta. Hölkyttelin rauhallisesti seitsemisen kilometriä. En ole pitkään aikaan juossut tyhjällä vatsalla, joten energiat loppuivat kättelyssä ja meno tuntui tahmealta. Porskuttelin rauhallisella 6:20 keskivauhdilla ja manailin, etten tullut ottaneeksi vettä mukaan. Inhoan vyötäröllä roikkuvia juomapulloja, enkä yleensä ota juomaa mukaan lenkille, ellei se ole yli tunnin mittainen.

Kun ilta viileni, mieli paloi taas juoksemaan. Koiratkin olivat liikunnan tarpeessa, joten niinhän me sitten kävimme kirmaamassa vielä yhdessä. Aamun lenkille en koiria ottanut, keli oli niille liian kuuma. Kipaisimme viitisen kilometriä 5:58 vauhdilla. Jännä sinällään, miten paljon keli vaikuttaa sykkeisiin; aamulenkin keskisyke oli korkeampi kuin iltalenkin, vaikka vauhdit menivät päinvastoin! Toki maastokin oli erilainen; aamulla juoksin polulla, illalla asfaltilla.

Veneily kuuluu olennaisena osana meidän kesäämme. Veneessä tulee helposti ihan huomaamattaan istuneeksi paljon, vaikka purjehtiessa onkin koko ajan puuhaa. Jos päivän on vain nököttänyt peppunsa päällä, sen kyllä huomaa viimeistään nukkumaan mennessä. Koko ranka huutaa jäykkyyttään ja olo on kuin rautakangella.

Heti veneilykauden alussa pakkasin veneen kaappiin juoksuvarusteet. Kenkäpareja on kertynyt useita, joten yhdet voivat huoletta olla veneessä koko kesän. On virkistävää käydä hölkyttelemässä uusissa paikoissa. Vierasvenesatamissa on yleensä hyvät suihkumahdollisuudet, joten puhtauspuolikin hoituu yleensä ilman ihmettelyä.

Juoksuvermeiden lisäksi olen sullonut veneen uumeniin jumppakuminauhan. Se on ihan uskomattoman näppärä. Vastuksen määrää säätelemällä tuo pieni kuminen riekale toimii mainiona minikuntosalina. Saavat niskajumit kyytiä! Joskus olen raahannut mukaan jopa kahvakuulan, mutta venevarusteena se ei ole ihan kaikkein optimaalisin…

Tavoitteellisen liikunnan lisäksi kesälomalla kertyy mittariin myös aimo annos hyötyliikuntaa. Eilen illalla raivasimme puolisoni kanssa kaislikkoa monta tuntia; siinä totisesti tuli salitreeniä kerrakseen. Seuraavaksi on suunnitelmissa pihasaunan ympäristön trimmaamista; siellä kasvaa jotain bambun tapaista, mikä saa lähteä. Nurmikon leikkaaminen on viikko-ohjelmassa vakiona, ja vajan nurkalla odottaa jättimäinen puupinokin halkomista ja pinoamista.

Tekemistä riittää, mutta ei ohjelmoidusti eikä tiukalla aikataululla. On aika nauttia kesästä, rentoutua ja ladata akkuja. Juosta, meloa, soudella ja veneillä. Loma!

Kun juoksemattomuus ei ole oma valinta

Niksautin kolmisen viikkoa sitten ristiselkäni pahasti. Perheessämme puuhattiin kovalla tohinalla perhejuhlaa, ja touhukkaana menin nostamaan raskasta kukkaruukkua. Tietenkään en nostanut oikeaoppisesti jalkavoimilla, vaan selällä. Siinäpä se sitten.

Kun selkäkipu saa näkemään tähtiä ja jalat valahtavat alta, silloin ei ole asiaa juoksupoluille. Onneksi tätä ei tapahdu minulle kovin usein, viimeisimmästä kerrasta on jo monta vuotta. Selässäni on diagnoisoidusti alimman nikaman alenema ja kaikenlaista muutakin häikkää, mikä pitäisi muistaa ottaa huomioon. En kuitenkaan muista. Silloin kun selkä tuntuu hyvältä, porhallan sata lasissa. Vasta pysäyttävä kipu on riittävä muistutus asiasta.

Kolmatta viikkoa jatkunut pakkotauko juoksemisesta on ottanut päähän. Monelle selkävaivojen kanssa kipuilevalle juokseminen on myrkyistä pahinta. Koska oma kipuni ei ole juoksemisen aiheuttamaa, lenkkeily itse asiassa tekee selälleni hyvää. Normaalitilanteessa selkäni nimittäin alkaa huomautella kiputuntemuksin, jos olen juoksematta muutaman päivän perätysten. Tiedän, että monella muulla tilanne on paljon hankalampi – ymmärrän olevani onnekas, kun pystyn juoksemaan ja tekemään ihan tavallisia asioita. Paitsi etten saisi nostella painavia kukkaruukkuja…

Sain siskoltani (Katjatherunner) lainaksi Tarja Virolaisen kirjan Juoksijan sielu. Selkääni leputellessani lueskelin muutaman ensimmäisen sivun, ja sen jälkeen kirja jäi hyllyn päälle. Ei siksi, että se ei olisi kiehtova ja hyvä – varmasti on. En vain pystynyt lukemaan toisen juoksuilosta ja nautinnosta. Kateellisuuden huipentuma!

juoksutauko

Loukkaantumisia tulee juoksijalle vääjäämättä. Minullekin niitä on tullut enemmän ja vähemmän. Vasen polveni on kertaalleen operoitu, toinen olkapääni leikattu ja kerran jouduin parin kuukauden liikuntakieltoon sydämen rytmihäiriöiden vuoksi. Pakolliset tauot opettavat kiitollisuutta terveistä päivistä ja kantavista jaloista. Liikuntatauon jälkeen nautinto on sanoin kuvaamaton, kun kroppa tuntuu taas vahvalta.

Pari päivää sitten uskaltauduin juoksulenkille ensimmäistä kertaa lähes kolmeen viikkoon. Juoksuaskel oli varovainen ja etenin matalilla askelilla. Varoin äkkinäisiä liikkeitä ja hilputtelin hitaasti. Tuntui mukavalta olla taas jalkojen vietävänä! Tänään porhalsin jo vähän uskaliaammin. Pari kivaa juoksutapahtumaa livahtaa nyt selkäkipuilun vuoksi sivu suun, mutta onneksi on paljon myös niitä, joihin pääsen mukaan. Eiköhän tästä vielä kiva kesä koittane!

Ja se Virolaisen kirja… se on nyt melkein ahmittu kannesta kanteen. Kun sain ravisteltua pois enimmät itsesäälin ja kateellisuuden ryöpsähdykset, kirja suorastaan imaisi mukaansa!

Espoon Trail Run käynnisti vuoden polkujuoksutapahtumani

Lauantaina 24.3.2018 nautittiin Espoon Akilliksen suunnistajien järjestämästä Espoon Trail Run -polkujuoksutapahtumasta kauniissa talvisäässä. Tapahtuma houkutteli paikalle 130 polkujuoksun ystävää.

Espoo Trail Run juostaan Espoon keskuspuiston vaihtelevissa maastoissa. Matkaksi voi valita miesten ja naisten 7 ja 14 km kilpa- tai kuntosarjan tai alle 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien 3 km matkan. Tapahtumaa markkinoidaan koko perheen polkujuoksutapahtumana ja se on tarkoitettu kaiken tasoisille ja -ikäisille osallistujille. Espoon Trail Run koostuu kevät, kesä, syksy ja talvi kilpailuista, mikä mahdollistaa osallistumisen niin yksittäiseen tapahtumaan kun oman kuntotason seuraamisen samalla reitillä eri vuodenaikoina.

Itselleni tämä tapahtuma oli kevään ensimmäinen lappujuoksu. Idea osallistumisesta syntyi vain muutamaa päivää ennen. Olin viikolla kärsinyt vatsataudista, ja surffaillut ahkerasti kevään juoksutapahtuma sivuilla (kuten Juoksija-lehden Juoksukalenteri ja Kilpailukalenteri 2018/Trailrunning.fi). Voinnin parannuttua päätin ilmoittautua kuntoilutason seitsemän kilometrin matkaan.

Kisassa ajanotto tapahtui suunnistajille tutuilla EMIT-korteilla. Vuokrasin kortin ilmoittautumisen yhteydessä. Kisapäivänä hain kortin ja juoksunumeroni tapahtumainfosta. Olin etukäteen hermoillut EMIT-kortin nollaamista, mutta se tapahtui näppärästi kisavirkailijoiden avustuksella.

Kisafiilis tapahtumapaikalla oli huikea. Aurinko paistoi, taustalla soi musiikki ja juontaja kuulutteli kisa-ohjeita. Akilleksen majaan saattoi pujahtaa lämmittelemään tai kahvittelemaan hetkeksi ennen lähtöä. Juoksut käynnistyivät 14 km kisalla ja sitten matkaan lähtivät seitsemän ja lopuksi kolmen kilometrin menijät.

lähtö
Kuva: Lähtö. Kisapäivän jännitys katoaa, kun lähtölaukas kuuluu. (Kuva: Katja Louhio)

Reittinä Espoo Trail Run oli miellyttävä ja se oli erittäin hyvin merkitty sekä keltapunaisin nauhoin että hankeen värjätyin nuolin. Lisäksi muutamassa risteyskohdassa oli järjestäjä ohjaamassa reittisuuntaa. Alkumatkasta joutui matkaa taittamaan letkassa, eikä ohittelumahdollisuuksia ollut. Kilometrin jälkeen sai kuitenkin mennä omaa tahtiaan.

Tällä reitillä tasaista maastoa ei juurikaan ole, vaan omaa juoksurytmiä vaihdetaan lennossa ja kumpuileva maasto saa pulssin nousemaan. Itselleni vaikeinta olivat etenkin alamäet, joissa jouduin varovaisuuttani tiputtamaan vauhtia melkoisesti. Lisähaasteensa tähän kisaan toi luminen polku. Alkumatkasta maa pysyi kivikovana, ja nastat purivat hyvin jäisen kallion pintaan. Sään lauhduttua polku tallaantui kuitenkin upottavaksi ja askelta painavaksi sohjolumeksi, jolloin maastojuoksukengät olisivat olleet reitille nappivalinta.

Kaiken kaikkiaan voi todeta, että Espoo Trail Run oli erittäin hyvin järjestetty tapahtuma, jota voi lämpimästi suositella kaikille polkujuoksua harrastaville. Tunnelma tapahtumassa oli erittäin hyvä. Terävin kärki juoksi tapahtuman läpi todella lujaa, mutta myös meille hitaammille kuntosarjalaisille löytyi polulta hyvin tilaa.

maali
Kuva: Maalissa kunto 7 Km:n ensimmäisenä, vaikka sähläsin maalissa tovin EMIT-kortin kanssa.

Harjoittelu kohti kesän juoksutapahtumia

Tähän aikaan keväästä vitamiini ja energiavarastot alkavat olla tyhjillään. Mielessä painaa kesän odotus. Juokseminen liukkaalla jäällä ja lumella alkaa välillä puuduttamaan. Säännöllinen treenaaminen on kuitenkin kaiken A ja O.

Juoksen läpi talven. Virtaa ja motivaatiota lumessa tarpomiseen täytyy välillä hakea. Sohva ja viltti kutsuisi luokseen, mutta sitkeästi vedän päälleni juoksutrikoot ja nastalenkkarit, vaikka juoksemiseen lähtö silloin, kun taivaalta vihmoo jäisiä pisaroita niskaan ja pakkasmittari kirkuu punaisena, on vaikeaa. Mutta riittää, kun ottaa sen askeleen – pois sohvalta. Tossuja jalkaan kiskoessa mieli siirtyy jo lenkkireitin pohdintaan. Oven sulkeuduttua annan vain jalkojen viedä ja ajatusten vaeltaa mieleen omaa vauhtiaan. Juostessa myös se kurja sää unohtuu. Tuskin sitä edes huomaa. Mutta kun kevät aurinko pilkistää taivaalta, jää hiljalleen sulaa ja maa alkaa tuoksumaan voi alkaa jo haaveilemaan kesästä sen tuomine tapahtumineen.

 

KEvät

Kuva: Töölönranta 18.3.2018 Kuvaaja: Katja Louhio