juoksukello, Varusteet

Miten helppoa on ottaa Suunto Peak 5 käyttöön?

En ole mikään tekniikan ihmelapsi. Kun uusi Suunto Peak 5 saapui, availin varsin kauniisti brandatyn ja viimeistellyn pakkauksen, ja katselin kelloa. Ranteessa oleva, kolmen vuoden takainen Suunto Spartan Trainer Wrist tuntui tutulta ja turvalliselta ja jo etukäteen ajatuskin uuden kellon virittämisestä ärsytti.

Illalla syyttelin työkiireitä ja välttelin uutta kelloa. En tarttunut siihen, vaikka poika kiikutti sen paketista viereeni latauskaapelia roikottaen. Aloitus tuntui vaikealta, eikä auttanut, että pikkusiskon ensitunnelmat kellosta ja sen käynnistelyn helppoudesta oli luettu.

Aamukahvilla avasin lopulta kellon mukana tulleet käyttöohjeet. Näyttääpä helpolta ja yksinkertaiselta! Selkeät kuvat ohjaavat vaihe vaiheelta eteenpäin – eikä vaadittuja vaiheita ole edes montaa. Käynnistys, kielen valinta, oman profiilin lisäys, painikkeiden ohjaus, uni ja älähäiritse asetukset. Mukautuva harjoittelunohjaus, mikä onkin itselle ihan uusi.

Ainoa hieman tenkapoo tuli siinä, ettei uusi ohje oleta minulla jo olevan entuudestaan Suunnon laitetta. Haen Suunto apin kautta yhteyttä uuteen kelloon, mutta mitään ei tietenkään tapahdu. Niinpä klikkailen bluetooth yhteyttä ja haen uutta kelloa sitä kautta. Suunto appia uudelleen avatessa laite kysyy, vaihdetaanko yhteys Suunto Peak 5:n ja kappas, kello ja yhteys appiin on valmis.

Vaikka kellon idea on hyvin sama, kun vanhassa, eroakin hieman löytyy. Kelloon on lisätty käyttöönottoa helpottavia, kellon käynnistysohjelmaan liitettyjä ohjeita. Käyn ne nopeasti läpi ja pian uusi kello tuntuu jo omalta ja tutulta.

Kellon käyttöönotto sujuu helposti ja nopeasti. Myös ensimmäiset treenit näyttävät tallettuvan ongelmitta. Tästä tutustumiseni Suunto Peak 5 ominaisuuksiin alkaa!

Koska kyseinen Suunto Peak 5 on saatu, en ole rannekkeen väriä lukuunottamatta voinut vaikuttaa kellon valintaan. Valinnan on tehnyt Suunnon tiimi, joka pohti minulle ja pikkusiskolleni parhaiten sopivaa kelloa aktiivisuustasomme ja liikkumislajimme huomioiden.

juoksu, Kilpailuhenkisyys, polkujuoksu, Tapahtumat, Varusteet, Vinkkejä (eli kantapään kautta opittua)

Peruskestävyyspohjalla ja järkevillä valmisteluilla jälleen kohti KK NUTSia

Valmistaudun tulevaan KK NUTS juoksuun sekavin tuntein. Olin 2019 syksyllä ilmoittautunut 55 km matkalle. Koronan peruuttaessa vuoden 2020 kisat, usko isompien juoksutapahtumien järjestämiseen myös tämän vuoden toukokuussa alkoi tuntumaan epätodennäköiseltä. Mutta kuinkas ollakaan, AVIn viikko sitten tekemät päätökset mahdollistavat kisan toteuttamisen 50 hengen ryhmissä ja alkuperäisiä kelloaikoja muuttaen.

Pohdin omaa osallistumistani viimeiseen asti. Tavoitteena ollut 55:n houkutteli. Juoksu oli kuitenkin siirretty starttaamaan perjantai-iltaan. Mietin, millainen elämys olisi juosta Kuusamossa toukokuisena yönä. Vastassa voisi olla mitä vaan. Kuun alussa maahan satanut lumi kyllä sulaisi, mutta pahimmassa tapauksessa maa voisi olla vielä hyvinkin liukas ja mutainen. Yön kosteudessa tai sateisen kelin sattuessa, poluilla olevat puun juuret ja märkä kallio loisivat oman elementtinsä. Kun takaraivossa on sekä jalan- että kädenmurtuma, eikä näkökykyni ole hämärässä paras mahdollinen, tajusin, että joutuisin etenemään yöllä todennäköisesti hitaasti. Siis todella hitaasti. Taivaltaisin toki Basecampille ennen pimeää. Sitten – ehkä reitin tylsin osuus ennen Konttaista menisi aika pimeässä – ja melko yksin.

Kun olen vielä luonnoltani (lapset saatuani) melkoinen aamuvirkku, voin vain kuvitella, miten vuorokauden valvoneena etenisin reitillä. Ja vaikka en halunnut, annoin järjen lopulta voittaa. Siirsin osallistumisen lyhyempään 34 km:n matkaan. Ja koska jahkailin päätöksessä pitkään, starttaan tässäkin letkan viimeisissä lähdöissä – joten käveleviä matkaajia ja yksinäisyyttä tälläkin lähdöllä riittää.

Valmistaudun siis lähenevään tapahtumaan hieman ristiriitaisin ja ilottomin fiiliksin. Toisaalta tiedän, että tämäkin matka on kenelle tahansa haastava, ja tulee vaatimaan kuntoa. Onneksi olen käden murtuman jälkeen vaalinut koko talven peruskestävyyttäni ja ottanut treeniohjelmaan Waldnielin peruskestävyyttä kasvattavan harjoitteen. Olen myös juoksun lisäksi liikkunut monipuolisesti sekä tehnyt joitakin mäki- ja porrastreenejä sekä hyppinyt hyppynarulla!

Viimeiset viikot juoksen enää maltillisesti. Ja eiköhän kisan lähestyessä pettymys matkan siirrosta katoa ja into juoksutapahtumaan osallistumisesta nouse. Alan jo mielessäni suunnittelemaan juoksueväitä. Hiilihapoton Coca Cola ja suolatapletit lähtevät ainakin matkaan mukaan. Avaruuspeitettä, sideharsoa, muutama pala talouspaperia, merkinantopilli ja vara-energiaa sekä kevyt kuoritakki sujahtavat hyvin reppuun ja jos vain muistan, säädän etutaskuun jonkun tyhjän minigrip-pussin, mihin on helppo sulloa kahdella taukopaikalla mahdollisesti saatavilla olevaa lisä-energiaa. Konttaiselta lähtevissä nousuissa kun on turha kuvitella juoksevansa. Parhaiten aika ja matka taittuvat, kun voi välillä ainakin mielikuvituksessaan ajatella lisäävänsä elimistöönsä energiaa jotain pientä syömällä tai juomalla.

Kuusamon poluilla nähdään!

Esimerkki Waldnielin peruskestävyysharjoitteesta: lenkin alussa lämmitellään kävelemällä reippaasti viiden minuutin ajan. Sen jälkeen vauhtia nostetaan joko hölkkäämällä tai kiihdyttämällä kävelyä minuutin ajaksi, jonka jälkeen vauhtia hidastetaan kävelyyn tai hitaampitempoiseen hölkkään kahden minuutin ajaksi. Tämä toistetaan viisi kertaa. Lopuksi kävellään viisi minuuttia. Yksi treeni kestää siten 25 minuuttia (5+(1+2)*5+5) ja on nopeasti ohi. Askelväli pidetään treenissä lyhyenä. Vaikka tämä treeni vaikuttaa tehottomalta ja kevyeltä – tämä toimii hyvänä lisänä muun juoksemisen ohessa. Peruskestävyys kun rakentuu maltilla.

Treenit, Varusteet

Varusteongelmia ja ongelmavarusteita

Yleensä en ota juomapulloja mukaan lenkille, jollei lenkki kestä tuntia pitempään. Tämä kesä on yllättänyt lämmöllään, joten juoma-asiaakin on joutunut miettimään uudelleen. Inhoan kantaa juostessa mukana mitään ylimääräistä, ja etenkin juoksu- ja juomapullovyöt tuntuvat jotenkin ahdistavilta. Kesähelteiden juoksulenkeillä vesihuolto on kuitenkin jotenkin hoidettava, ja hätäpäissäni ostin ohikulkiessani sporttikaupasta kädessä pidettävän juoksupullon. Vaihtoehtoja oli onnettoman vähän, joten päädyin tällaiseen:

Jo ensimmäisellä lenkillä meni hermot. Jos pulloa pitää kämmenen sisäpuolella, se hölskyy ja heiluu. Jos sen ripustaa kämmenen päälle, se painaa luita ja tuntuu omituiselta. Ei hyvä.

Talviaikaan ja tavallisilla suomalaisen suven sadekeleillä pukeutumisen kanssa ei ole mitään ihmettelemistä. Trikoot jalkaan ja sillä selvä. Hellekeleillä joutuu asiaa pähkäilemään ihan tosissaan. Shortsit? Ostin jokin aika sitten sellaiset siniset, missä on alla tiukemmat sisälahkeet. Näyttivät tosi kivoilta kaupan hyllyllä. Jalassa ovat sitten kuitenkin ihan onnettomat. Sisälahkeet hilautuvat koko ajan ylös, ja niitä joutuu nyhtämään paikoilleen koko ajan. Näyttää varmaan oudolta ja herättää kanssakulkijoissa ihmetystä, että mitä tuo oikein touhuaa. Keskustelupalstoilla moni tuntuu tuskailevan saman ongelman kanssa; kaupoista löytyy kummallisia pakarat paljastavia versioita, mutta ei sellaisia, jotka oikeasti sopisivat tavallisille aikuisille juokseville naisille.

Juoksuhame on hyvä ratkaisu – ehkä. Niitäkin olen ostanut muutamat harhakappaleet. Yllättäen löysin parhaimman Lidlistä! Sisälahkeet pysyvät paikoillaan ja hameen helma on oikean mittainen. Huono puoli on se, ettei ole minkäänlaisia taskuja missään. Ei paikkaa avaimille eikä kännykälle. No, avaimet voi sitaista kengännauhoihin, mutta kännykän kanssa on vähän hankalampaa. Käsivarressa pidettävät kotelot eivät ainakaan minun kyydissäni pysy, ja taas tullaan siihen vyötärölle sidottavaan juoksuvyöhön… Niitäkin on kaapissa useita – kaikki väärän kokoisia aina vain suurenevia kännyköitä ajatellen. Toki voi kysyä, että mihin sitä kännykkää nyt lenkillä edes tarvitsee. Mutta kyllä tarvitsee. Kerran kompastuin metsäpolulla lojuneeseen rautalankakieppiin ja mätkähdin nurin sen verran reippaasti, että oli pakko soittaa kotiväki hätiin. Toisella kerralla koirakaveri satutti tassunsa pahasti, ja eläinlääkäri täytyi tavoittaa nopeasti. Aika usein näkee, että juoksija painelee lenkillä kännykkää kädessä puristaen. Aika tylsän tuntuinen ratkaisu sekin. Mutta ehkä maailmalla syntyy oivallisia innovaatioita tähänkin tarpeeseen – juuri osui silmiini eräs yritelmä, kun joku oli keksinyt, että juoksijanaiset voivat sujauttaa kännykän näppärästi juoksurintaliivien selkäpuolelle lapaluiden kohdalle. Sieltähän se on sitten helposti kaiveltavissa kesken spurtin, ei tarvita kuin muutama akrobaattinen kiemurtelu..!

Suurimman tuskan tuo kuitenkin jatkuvasti hajoileva juoksukellon ranneke! Tykkään tosi paljon TomTomin logiikasta ja kello on aivan passeli minun tarpeisiini. Yksi nappi, josta kaikki toiminnot tapahtuvat – helppoa ja näppärää. Mutta ranneke on todella ärsyttävä. Tilaan niitä netistä aina kaksin kappalein, sillä tiedän jo kokemuksesta, että ne eivät kauaa kestä. Kummallista tuotekehittelyä tuokin.

Tänään on tarkoitus juosta 12 kilometrin lenkki. Mukaan tarvitaan siis vettä ja kännykkä. Päivä on helteinen ja taivas pilvetön, joten pähkäilyksi menee. Mahtavaa kuitenkin, että lämmin sää hellii. Onhan tätä saanut koko pitkän talven odotella! Rospuuttokeleillä kaiken mukana kannettavan roinan saa sitten taas tungettua juoksutakin taskuihin, joten syksyn sateita odotellessa…