juoksu, juoksukengät, lenkkikengät, Varusteet

Testissä Asics GlideRide -kengät: unenomaista askellusta

Ensimmäinen reaktioni oli hämmästys. Ei pelkästään siksi, että mustiksi ilmoitetut testikengät olivatkin vitivalkoiset, vaan myös siksi, että kengät olivat kertakaikkisen kauniit.

Kengät ovat niin kauniit, että niitä hädin tuskin raskii käyttää!

Juoksukenkien valinta on kammottavan vaikeaa. Kengät ovat myös jokseenkin hintavia, joten harhaostokset kismittävät pitkään. Pelkkä kengän kauneus ei kauaksi kanna, vaan muitakin ominaisuuksia on tarpeen tutkiskella. Aloittelevana juoksijana vuosia sitten en tiennyt kengistä mitään. Ostin ne summamutikassa ja lähinnä sillä perusteella, että olin nähnyt jollakulla samanlaiset. Ensimmäisen puolimaratonini juoksin tietämättäni maastolenkkareilla – eipä ihme, että jalkani olivat jatkuvasti kipeät. Ostelin kenkiä milloin mistäkin – pitkään juoksin pronaatiotuetuillakin. Vasta paljon myöhemmin opin, että askellukseni on neutraali. Ominaisuuksia kannattaa todellakin tutkia ja pohtia, mikä sopii juuri omaan jalkaan.

Tätä nykyä droppi on ensimmäinen tieto, jonka kaivan esiin. Juoksen täysin päkiällä, joten dropin on oltava pieni. Ihmettelen, miksi droppia ei juurikaan mainita, kun kenkien ominaisuuksia esitellään. Jos tietoa ei löydy, kengät saavat jäädä suosiolla kauppaan.

Luonnollisesti siis tutkailin myös testikenkieni droppitiedon. Valmistajan ilmoituksen mukaan se on 5 mm, joten päättelin, että kyllä ne kaltaiselleni päkiäaskeltajalle sopivat. Hämmästykseni oli suuri, kun netistä tulvi vastaan sekä kanta-askeltajien että päkiäjuoksijoiden ylistäviä kommentteja kengistä. Voiko olla, että sama kenkä sopii kaikenlaisille kulkijoille?

Droppi on 5 mm. Kenkä kaartuu kohti taivasta enemmän kuin mikään muu käytössäni ollut.

Ensituntuma kenkiin oli pumpulinen. Uusiin kenkiin totuttelu vie yleensä aikaa, ja aina on jossain joku kohta, joka hiertää ja hankaa. Pumpulisissa kengissä mikään ei hinkannut eikä painanut. Kengät tuntuivat taivaallisen pehmeiltä.

Paksu pohja tuntui aluksi hassulta. Kävely oli ankkamaista vaappumista. Mutta jalat nauttivat pehmeydestä!

Pohjassa on pitkittäin jonkinlainen pehmeä pötkylä, joka pakottaa keskikropan tekemään töitä tasapainon kanssa. Hyvä sinällään, sillä tuo kohta tahtoo jäädä treeneissä vähemmälle huomiolle. Ensimmäiset kävelyaskeleet tuntuivat omituisilta. Vaapuin ja hain asentoa, pelkäsin humpsahtavani nurin. Mutta eihän tässä kävelemään ole tarkoituskaan mennä, vaan juoksemaan.

Matikainen tutkii pöydälle ilmestynyttä laatikkoa uteliaana.
Matikaisen mielestä kengät ovat yliarvostettu juttu – laatikko sen sijaan on ihana!

Testin alkuhetket osuivat syyssateisiin, enkä voinut kuvitellakaan vieväni näin kauniita kenkiä rapaisille teille. Siksipä siis ensimmäinen kokeileva tutustuminen tapahtui juoksumatolla. Vaikka askel tuntui pehmeältä, tasapainon hakemiseen meni aikaa. Huojuin ja horjahtelin. Kymmenen minuutin jälkeen aloin luottaa siihen, että pysyn pystyssä. Viiden kilometrin kohdalla tuntui, että voisin juosta ikuisesti. Askel oli uneliaan utuinen; melkein olisi voinut unohtaa juoksevansa. Kokeilin askeltaa kantapäällä, mikä on itselleni epäluonteva tapa juosta. Ymmärsin nopeasti kanta-askeltajien hehkutukset: rullaus on äärettömän pehmeä ja sujuva. Vaikka päkiäjuoksijallekin kenkä on nautinto, kanta-askeltajille se on sitä vieläkin enemmän.

Valmistaja mainostaa Gliderideä ”kenkänä, jolla väsyminen on vaikeaa”. Pitänee paikkansa, sillä ensijuoksun jälkeen tuntui siltä, kuin ei olisi käynyt juoksemassa laisinkaan. Pidemmälläkin lenkillä huomasin vaipuvani jonnekin utuisen pehmeyden uumeniin.

Testaaja: maratoneja ja ultrajuoksuja harrastava naishenkilö. Testikengän koko 4 1/2. Askellus neutraali, ei pronaatiotuen tarvetta.

Vuosikausia lähes vaimentamattomilla ja luonnonmukaisemmilla kengillä hölkytelleelle Glideridet ovat hämmentävä tuttavuus. Pehmeys on ihan omaa luokkaansa. Kesästä saakka kipullut hermopinnekin unohtui näillä hölkytellessä. Luonnehtisin kenkiä pitkän matkan treenikengiksi. Nopeiksi en niitä omalla kokemuksella väittäisi, sillä ainakin omat vauhtini laskivat näillä kengillä juostessani. Pumpulinen pehmeys korvaa kuitenkin nopeuden, ja etunsa on silläkin, että pitkän juoksulenkin jälkeen jalat tuntuvat energisiltä ja kivuttomilta.

Sattumoisin juoksukenkäkaapistani löytyvät myös näiden kenkien ”sisarkengät”, Asicsin Evoridet. Ne ovat selvästi testikenkiäni kevyemmät ja vauhdikkaammat. Myös Evorideissä on FlyteFoam -vaahto ja kovasti hehkutetut Guidesole-teknologiset ominaisuudet. Välipohjan rakenne on niissäkin suunniteltu siten, että jalkojen kuormitus olisi vähäinen.

Asicsin Glideride-kenkien jälkeen Evoridet tuntuivat selvästi vauhdikkaammilta – mutta myös kovemmilta ja ohuemmilta. Arvelisin, että optimaalisinta olisi käyttää kenkäsisaruksia vuorotellen; Evoridet ovat omimmillaan vauhdikkailla lenkeillä, ja Glideridet näyttävät parhaat puolensa palauttavilla ja pitkillä harjoittelulenkeillä.

juoksu, juoksukengät, lenkkikengät, Varusteet

Ne parhaat lenkkarini

Facebookissa pyörivä matkakuvahaaste sai minut selailemaan valokuvia menneiltä vuosilta. Lähes jokaiselta matkalta nousi mieleen joku juuri siellä juostu lenkki.

Se aamuauringon kuumuus iholla Kreikassa. Mäkinen maasto keski-Euroopassa. Vanhaan kuivuneeseen jokeen rakennettu juoksubaana Espanjassa. Tai se varovainen lenkki siskon kanssa Kroatiassa (missä poluilta harhautuvia varoiteltiin yhä jalkamiinoista).

Ja sitten ne maratonreissut! Muistan vieläkin millä tossuilla juoksin ensimmäistä kertaa Tukholmassa. Miten myyjä oli niitä minulle nopeudella sekä keveydellä kaupitellut ja miten ylpeä olin niiden räikeän kirjavasta kuosista. Ja miten kammottavan kovat pohjat niissä olikaan! Mutta millä juoksin pitkään – kalliitkin kun olivat!

Lenkkeilyä ja Tour de Francen seurailua.

Muistan hyvin muutkin hutiostokset! Neutraaliin jalkaan alelaarista napatut pronaatiotuetut popot. Tai ne väärän droppiset. Tai ne kooltaan numeroa liian isot. Tai ne painavat. Tai ne, jotka hankasivat jalkaa ensimmäisistä kilometreistä alkaen.

Ja vaikka voin kipsutella lenkkiä mökkitiellä kimmoisuutensa jo menettäneillä lenkkareillani tai hätäpäissäni juosta vain kävelyyn tarkoitetuilla kengillä, vakiolenkeille tai tapahtumiin valitsen ne omat suosikit. Ne, mitkä tuntuvat kun jalkaan valituilta. Ne, joiden kanssa olen jo seikkaillut jonkin matkaa.

Metsäpoluille on kiva laittaa polkujuoksuun soveltuvat kengät, liukkaalle jäälle nastat. Puolikkaalla tai pidemmällä jalkaan sujahtaa kevyempää kenkää ja lyhyillä matkoilla kuluvat vuorotellen vanhimmat lenkkarit.

Mutta mistä voi tunnistaa ne omaan jalkaan parhaiten sopivat popot? Ja uskaltaako niitä toiselle suosittaa?

Ne, mitkä sopivat minulle voivat olla piinaa toiselle. Juoksukenkien valinta on yksilöllistä. Juoksemme ehkä erilaisia matkoja ja alustoja. Siinä missä toinen astuu kantapäällä, toinen vipeltää päkiöillä. Jalan rakenne, leveys ja tuen tarve vaihtelee. En siis uskaltaisi huudella, että Sauconyt ovat ehdottomasti parhaat, tai että Hoka One Oneja en kenellekään suosittelisi. Ne itselle parhaat löytyvät vain kokeilemalla – niiden lukemattomien väärien valintojen ja onnistuneiden löydösten kautta.

Jouluvalolenkki Lontoossa.

Parhaimmat kenkäni olen ostanut silloin, kun olen malttanut testata niitä riittävästi kaupassa. Myös ensituntuma on ollut tärkeä. Jos toisen hehkuttamat tossut ovat tuntuneet haastavilta heti jalkaan laitettaessa, ne ovat useimmiten olleet itselle väärät. En myöskään tee ratkaisuja pelkän hintalapun perusteella. Kallis kun ei aina tarkoita hyvää.

Mutta kun onnistun löytämään itselle toimivan parin, yritän ostaa heti perään toiset samanlaiset. Mikään ei ole ikävämpää, kuin lopulta eteentuleva lempitossujen hyvästeleminen. Silloin on etsittävä tilalle nopeasti uudet, eikä ole pahitteeksi, jos kaapista löytyy jo ne toiset!

(Tätä kirjoittaessa lempitossujen kangas irvistelee rikkinäisenä tossuista. Uudet, täysin kokeilumielessä kotiin matkaavat testikengät ovat vielä Lontoossa! Toivottavasti niistä tulee seuraavat lempitossut, jotka kuljettavat mukavasti kilometreistä toiseen.)