Muu elämä, Treenit

Joskus on hyvä pysähtyä – vaikka kesken lenkin

Juoksu on ollut pitkään elämääni ympäröinyt asia. Asia, joka on muodostanut pohjan identiteetilleni.

Nuorena lisäksi toki hiihdin ja pyöräilin. Maalla asuessa ne olivat nopeimmat keinot siirtyä paikasta toiseen ja nähdä ystäviä. Julkisesta liikenteestä ei ollut tietoakaan! Lisäksi osallistuin yleisurheilukilpailuihin ja juoksin lyhyitä matkoja (isäni ajatuksesta – yritin kyllä monesti vihjata, etteivät töppöjalkani ole spintterin!).

Teinivuosina juoksin satunnaisesti lenkkejä sisareni (anutherunner) seurassa ja nautin, kun sen varjolla olin lukiossa Cooper-testissä ylivoimainen.

Sitten juoksu hetkeksi jäi. Opiskeluelämä nielaisi mennessään. Tuli aikuiselämän riennot. Kävin kuntosalilla ja jumppasin.

Lasten syntymän jälkeen aika oli kortilla. Vaikka kuinka pinnistelin, oli vaikea ehtiä ajoissa ohjatuille tunneille tai järjestellä lapsia hoitavia käsipareja avuksi. Niinpä juoksin iltaisin. Juoksin työmatkoilla. Lomilla.

Juoksu tarjosi vaihtelua, matkoja, onnistumisentunteita, positiivisia sosiaalisia tilanteita, yhteenkuuluvuutta, terveyttä ja hyvinvointia.

Juoksemassa Suomea maailmankartalle Napa Valleyssa.

Lasten kasvettua teineiksi olisin voinut harrastaa muutakin. Juoksin, koska olin tottunut siihen. Juoksusta oli muodostunut rutiini, mikä määritti elämääni ja sääteli arkeani. Kun edellinen lappujuoksu oli tavoitettu, suunnittelin heti seuraavaa.

Vaikka olin aluksi juossut jaksaakseni ja saadakseni asioita juoksemisesta, olin matkalla hukannut juoksun syvimmän tarkoituksen.

Elokuun postauksessani kerroin himmaavani lenkkejä ja olevani itselleni armollinen. Huomasin kuitenkin hetken päästä taas juoksevani entiseen tapaan. Lopulta tämä kääntyi itseäni vastaan. Lenkit kuormittivat elimistöäni, enkä stressaantuneena enää kokenut juoksua palauttavana. Sykkeet olivat pilvissä! Kuntoni romahti! Jatkoin silti. Kunnes lopulta pysähdyin kesken treenilenkin ja itkin.

Suhtautumiseni liikkumiseen on onneksi muuttunut. Elämäni ei mene sekaisin, vaikka juoksulenkki jäisi mittaroimatta tai se poikkeaisi jääkaapin oveen kiinnittämästäni juoksuohjelmasta. Liikun monipuolisemmin. Olen lisännyt juoksun rinnalle kuntosaliohjelmaa ja perusjumppaa. Lisäksi kävelen ja patikoin. Saatan myös heittäytyä kokeilemaan itselle ihan uusia lajeja, jotka vahvistavat tasapainoa, voimaa ja kestävyyttä ja teen se ilman, että tuntisin pistoa omatunnossa.

Hiihto
Hiihtoa välillä!

Kuuntelen jaksamistani ja pidän välipäiviä. Luotan, että keskittymällä hyvän pohjakunnon palauttamiseen ja ylläpitoon selviän edessä siintävistä tavoitteista ja haaveista.

Juoksen nyt, koska rakastan ulkona liikkumista. Juoksen, koska haluan pysyä terveenä. Juoksen edelleen kokeakseni uusia asioita ja nähdäkseni uusia paikkoja. Mutta ennenkaikkea juoksen itseni – en suorittamisen, yksinäisyyden tai sisällä velloneen tyhjyyden takia. Juoksen, koska se jälleen tekee minulle hyvää.

Vaikka juoksusta tulisikin merkittävä osa identiteettiä, ei juoksuharjoittelu saa olla elämän tärkein asia. (Valasti. Naisen juoksukirja. Helsinki: Otava. 2009, 118)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s