Hullutteluja, Muu elämä, Treenit

Mehupaastosta vauhtia (?) uuteen vuoteen

Tiedän monia juoksunharrastajia, joille pätkäpaastoilu on elämäntapa. Sen sijaan montaa sellaista en tunne, jotka säännöllisesti toteuttaisivat ihan oikeaa paastoa. Niitä onkin näköjään monenmoisia, kertoo google: on riisipaastoa, vesipaastoa ja smoothiepaastoa. Näistä en tiennyt mitään, ennen kuin…

Puolisoni on jonkin aikaa pohtinut, miten rauhoittaa ajoittain temppuileva vatsa. Pitäisikö jättää pois sokerit ja maito, ja ehkä myös valkoinen jauho? Mutta mitä sitten, jos toinen mussuttaa jotain hyvää? Entäs jos molemmat kokeiltaisiin muutaman päivän mehupaastoa??

Olin juuri lukenut, että alituinen pupeltaminen kuormittaa haimaa, ja että elimistössä on päällä jatkuva tulehdusreaktio, jos ei välillä muista pitää taukoa syömisestä.

Niinpä tuo puolisoni puolivillaisesti heittämä ehdotus osuikin otolliseen maaperään. Monen päivän herkutteluputken jälkeen, vatsa kylläisenä, oli helppoa tarttua haasteeseen.

Oikeaoppisesti paastoon laskeudutaan hissunkissun, vähitellen keventäen. Me emme tietenkään tehneet niin. Päätimme aloittaa heti, suoraan lihapatojen ääreltä. Mieheni on tehnyt tätä ennenkin, ja hän tiesi, että on olemassa valmiita mehupaastopaketteja. Sellaisia hakemaan siis. Lukuisten puheluiden ja turhien myymäläkäyntien jälkeen löytyi lopultakin vain yksi luontaistuotekauppa, jossa paketteja oli myytävänä. Tämä joulun ja uudenvuoden tienoo kun ei ole ihan sitä kaikkein kiivainta paastopakettien myyntiaikaa, kertoi myyjä.

img-20181109-wa00033694362657413188565.jpg

Tavanomaisen vapaapäivän aamiainen olisi näyttänyt muhkealta: tuhti munakas, paljon raikkaita hedelmiä ja marjoja, turkkilaista jugurttia ja mysliä. Ensimmäinen paastopäivä alkoi kulauksella granaattiomenamehua. Vähän jännitti; mitähän tästä tulee? Lukemani mukaan useimmat ihmiset tarvitsevat polttoainetta koneeseen säännöllisellä rytmillä. Tiesin olevani yksi näistä useimmista. Nälkäisenä olen varsin haasteellinen seuralainen.

Ensimmäinen paastopäivä meni uutuuden ihmettelyssä. Nälkä iski vasta illalla. Sitä ei helpottanut se, että pojan perhe tuli nälkäisenä käymään. Paistoin heille lohifileitä ja siemailin itse kasvislientä. Tuntui pöljältä. Vakuutin itselleni, että tämä on oikein; mehupaasto-ohjeissakin lukee, että tämä on elämäsi upein kokemus, ja kehosi kiittää, kun homma on hoidettu.

Toisena päivänä iski uupumus. Mitään ei jaksanut tehdä. Onneksi oli vapaapäivä. Pakottauduimme pitkälle, kahden tunnin leppoisalle kävelylle. Se teki hyvää. Päivällä surautin viinirypäleet mehuiksi; alun perin ne oli tarkoitus nauttia kynttilän valossa juustolautasen kera, mutta menihän tämä näinkin. Illalla nälkä oli karmea. Menimme aikaisin nukkumaan, jotta päivä olisi nopeasti ohi.

Kolmas aamu, aina vain nälkä. Mieheni oli vakuutellut, että siinä kohtaa jo helpottaa. Useimmille kuulemma toinen päivä on se vaikein, kolmantena nälkä häviää. No ei hävinnyt minulta. Äkäisyyskin meinasi puskea pintaan. Kiukuissani fuskasin hieman, ja lorautin yrttiteeni sekaan hunajaa. Energiataso vaihteli pitkin päivää; aamulla kävimme jopa pienellä juoksulenkillä. Puoli tuntia hissun kissun, kauemmas ja kovempaa ei olisi jaksanutkaan. Iltapäivä meni lötkötellessä.

Tätä kirjoittaessani paastoamisen loppu häämöttää. Oikeaoppisesti – ja tällä kertaa oppeja noudattaen – lopetus täytyy tehdä hitaasti, vaiheittain. Muuten elimistö säikähtää. Heti ei siis voi sännätä tyhjentämään jääkaappia. Hieman mietityttää, miten tämä projekti vaikuttaa juoksuun; olen tässä nälkää potiessani tullut ilmoittaneeksi meidät juoksutapahtumaan, johon on vain pari päivää.

Nälkäisenä kärvistely on silmiä avaavaa. Itsekuri on ollut koetuksella, ja ilman keskinäistä tsemppaamistamme ainakin minä olisin ollut lähellä repsahtaa. Näin sydäntalvella, juoksuvuoden alkumetrejä odotellessa, kokeilusta ei liene haittaakaan. Odottelen, että se hyvän olon flow tulee neljäntenä paastopäivänä, ja että energiaa riittää sen jälkeen vaikka muille jakaa. Mehupaastoilu on ainakin herättänyt huomaamaan oman arkisyömisen vahvuudet ja heikkoudet, ja makuaisti on herkistynyt. Granaattiomenamehu maistuu taivaalliselta, samoin se salaa nuolaistu hunajapisara.

3 vastausta artikkeliin “Mehupaastosta vauhtia (?) uuteen vuoteen”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s