Yhteisjuttu: kiloja ja kilsoja

Varsinkin näin vuodenvaihteen jälkilöylyissä moni miettii, miten aloittaa uusi terveellinen elämä. Useimmiten motivaattorina ovat lanteille kertyneet jenkkakahvat – äkkiä eroon!

Kaikki me siskokset liikumme paljon, ja peruselämäntapamme ovat terveelliset. Ei övereitä millään syöminkien tai juominkien osa-alueella, mutta kukaan meistä ei toisaalta myöskään noudata mitään ehdotonta ruokailumaailman ismiä. Vaikka olemme ihan oikeassakin elämässä siskoksia ja samassa lapsuuden perheessä kasvaneita, meillä jokaisella on oma tapamme syödä ja ruokarytmimme ovat yksilölliset.

Katjatherunner: Minulla on ollut lievää ongelmaa painonhallinnan ja minäkuvani kanssa. Nuorena olin pienen kouluyhteisön pyöreäposki ja olen pitänyt itseäni helposti lihavana. Lasten saannin jälkeen kokeilin kaikki mahdolliset dieetit, ennen kuin löysin kultaisen keskitien painoni kanssa.

Edelleen pienikin ulkopuolinen kritiikki painostani tai vartalostani aiheuttaa mielipahaa. Lyhyenä ihmisenä muutokset ravinnossa tai liikkumisessa (ja stressissä ja lyhyissä yöunissa) näkyvät vartalossani. Syön säännöllisesti mutta osittain väärin, vaikka terveysalan ammattilaisena ei tietoa puutukaan.

Meistä siskoksista mätän eniten punaista lihaa sisuksiini ja ruokavaliooni kuuluu vahvasti myös kala ja kana. En ehdi tai jaksa ituhippeillä, mutta pyrin syömään kasviksia aina, kun niitä on saatavilla. En aina jaksa pyöräyttää salaattia tai raasteita ruuan lisukkeeksi, ja kiehuttelen ihan liikaa pastaa (vaikkakin valitsen niistä sitä terveellisempää) ja juon tolkuttomasti vahvaa kahvia. Laktoosi-intolerantikkona käytän myös maitotuotteita liian vähän. Muuten pyrin valikoimaan puhdasta perusruokaa ja välttelemään kaikkea keinotekoista. En siis suosi mitään light-, diet- tai vähärasvaisia kevyttuotteita tai makeutusaineita.

Syön säännöllisesti. Aamu käynnistyy kaurapuurolla, mihin pilkon mukaan kiivin tai nakkaan päälle pakastemarjoja. Jos aivan hurjaksi heittäydyn, saatan kaataa sekaan jogurttia. Päivällä töissä syön valtavan lounaan ja syntisen hyvän vaalean leipäpalan. Iltapäivällä pureskelen jälkiruuaksi valitsemani hedelmän (ja kittaan kahvia).

Toisinaan syön toisen lämpimän aterian lasteni kanssa. Joskus taas tyydyn hedelmiin tai korvaan ruoan leivällä. Illalla pureskelen usein muutaman pähkinän ja juon lämmintä vettä. Perjantai-iltaisin kokkailemme lasteni kanssa jotain tavallisuudesta poikkeavaa ja linnottaudumme sohvalle yömyöhään katsomaan jotain sarjaa tai elokuvaa.

Lomalla syön mitä mieleen juolahtaa ja otan elämän kokonaisvaltaisen rennosti. Liikun, kun siltä tuntuu.

En kieltäydy herkuista, mutta pyrin kohtuuteen. Luin jostain sattumalta 20/80 säännön. Että, jos 80 prosenttia ravinnosta on kunnossa, ei maailma kaadu pieniin herkutteluihin. Syönkin toisinaan jäätelöä ja salmiakki on paheeni.

Joulun aikaan ja lomilla herkuttelun suhdeluku repsahtaa. Näin tammikuussa huomaan viimeisimmän loman jälkimainingit. Soitan siskolle, ja kuulen, että on vain otettava heti itseä niskasta kiinni, vähennettävä tietoisesti herkkuja ja lisättävä liikuntaa.

Sirpatherunner:

2015 Grand Canyonilla

Ruokavalioni on gluteeniton ja maidoton (maitoproteiiniton), mikä onnekseni rajaa sopivan herkkuvalikoimani pieneen. Välttääksemme ylimääräisiä hormoneita ja torjunta-aineita pyrimme koko perhe syömään kasvispainotteisesti luomuruokaa, lisäksi yksi tyttäristä on kalaa toisinaan syövä vegetaristi. Olemme Teksasissa paikallisittain hiukan kummallisia, kun pakkaamme lapsillekin kouluun oikeita hedelmiä (hedelmäpohjaisten välipalatuotteiden sijaan) ja juomapulloihin laitetaan vettä (eikä limpparia).

Kuulostaa siis tavallaan siltä, että ruokailuhommat voisivat olla ihan lapasessa, mutta toisinaan meillä lipsahtaa. Viikonloppuaamuihin kuuluu useinkin vohvelinpaisto ja jos kumpikin vanhemmista tekee töitä myöhään eikä kukaan ehdi laittaa ruokaa, päivällispöydästä löytyy burgereita tai pitsaa. En tiedä, tekeekö asiaa paljonkaan paremmaksi se, että suurin osa meistä valitsee täytteeseen feikkilihan oikean sijasta.

Nuorempana olin hyvinkin hoikka; lapsien, nivelsairauksien ja Yhdysvaltoihin muuton jälkeen en niinkään. Farkkukoot ovat vuosien aikana heitelleet useampaan kertaan ja nykyään ymmärrän jo, että naisen keho nyt vain muuttuu kaiken aikaa. Keski-ikäiselle minulle on tärkeintä olla vahva ja terve – se miltä kehoni näyttää tai ei näytä, on vain elämäntapani sivutuote.

2019 paitaostoksilla

Anutherunner: Parikymppisenä minäkuva oli vielä hakusessa, ja pidin itseäni tosi lihavana. Lasten synnyttyä olin jonkin aikaa niin hukassa painoni kanssa, etten voinut lähteä perheen kanssa uimahalliinkaan. Olin mielestäni valtava valas. Jälkikäteen harmittaa moinen tyhmyys. Valokuvienkaan perusteella en ollut lihava, en edes ylipainoinen.

Tätä nykyä olen sinut kroppani kanssa. Ei se silti tarkoita sitä, että voisin antaa asian vain olla – tarkkailen kyllä painoani ja reagoin, jos en enää mahdu farkkuihini. Tähän ikään mennessä olen oppinut tunnistamaan, mitkä tekijät saavat painon nousemaan. Tiedän myös, miten palaudun taas omaksi itsekseni. Ja oma itseni olen silloin, kun tuntuu hyvältä. En ole koskaan ollut mikään laiheliini, eikä minusta sellaista tulekaan.

Mieheni elimistö voi hyvin, kun hän malttaa noudattaa ns. FODMAP-ruokailutapaa. En ole keittiössä mikään velho, mutta yritän tasapainoilla kotilieden äärellä siten, että tuo tarve tulee huomioiduksi. Oma kroppani tykkää, kun höttöhiilarit pysyvät kaukana. En ole koskaan ollut makean perään, joten on helppoa olla syömättä mitään pullamössöä. En oikeastaan ikinä syö vaaleata leipää tai sokeria. Oma hiilaritietoinen syömistapani ja mieheni FODMAP sopivat itse asiassa aika hyvin yhteen. Syömme paljon kalaa ja kasviksia, salaatteja sekä keittoja. Innolla olen tutustunut kauppojen uusiin lihakorvikkeisiin ja syömme niitä useammin kuin varsinaista lihaa.

Arjen aamupuuroni ohje:

1. Pue lenkkivaatteet

2. Erottele yksi munanvalkuainen

3. Lisää siihen 1 rkl chiansiemeniä, 1 rkl seesaminsiemeniä ja 1 rkl kookoshiuteleita, 1 dl kaurakermaa/kookosjuomaa/mantelimaitoa/kermaa ja 0,5 dl vettä. Sekoita ja jätä turpoamaan

4. Juokse 20-30 min, käy suihkussa 😉

5. Lämmitä kattilassa tippa öljyä tai vähän voita (20 g riittää!). Sekoita öljyyn/voihin kaikki ainekset

6. Sekoita koko ajan miedossa lämmössä (pari minuuttia), kunnes puuro on paksua. Älä päästä puuroa kiehumaan. Lisää ripaus suolaa, jos haluat.

Noin 600 kcal, jos käytät kermaa ja voita. Hiilareita mitättömät 3 g. Ilman rasvaakin tämä onnistuu, jolloin kalorimääräkin tietenkin tippuu. Nam!!

Kuin vettä kantaisi kaivoon…

Liikunta luonnollisesti lisää energiatarvetta. Mitä tavoitteellisempaa juokseminen on, sitä suurempi merkitys on sillä, mitä syömme ja juomme.

Muutama päivä sitten erehdyin valitsemaan työpäivän lounaaksi keiton. Jo sopan lusikoimisen jälkeen aivoni huutelivat toivottomasti lisää ruokaa. Aamupalapuuro oli jäänyt väliin ja olin napannut vain muutaman pähkinän kahvin kyytipojaksi. Ja miten sitten iltatreenien kanssa kävikään?

Kun lopulta tulin kotiin, verensokerini oli romahtanut. Kädet täristen tungin pari realia suuhuni. Kokkasin samalla ruokaa. Energiavaje vain jatkui. Päivälläkin oli kahvia hörppiessä omituisesti heikottanut.

Kesken ruuanlaiton muistin tunkeneeni venemessuilla kipparinpiippulakun laukkuuni. Hätäpäissäni pureskelin sen ruuan valmistumista odotellessa. Edelleen heikotti. Lopulta sain ruokaa eteeni. Yritin syödä maltilla. Edessä olisi kuitenkin treeni-ilta. Olin edellisinä päivinä juossut ja nyt olisi energiaa vaativan hiihtolenkin vuoro.

Lautanen hupeni. Olo ei kuitenkaan korjaantunut. Vaadittiin vielä puoli lasia appelsiinimehua ja puolen tunnin loikoilu, että olo hieman koheni. Pakottauduin vaihtamaan treenikamat päälleni ja lähdin ladulle.

Sää oli mitä mainioin. Nautin, kun vihdoinkin luisteluhiihto tuntui sujuvan, kunnes tunnin jälkeen voimat jälleen hiipuivat. Sama loiva ylämäki, jonka olin äsken mennyt ylös leikiten, tuntui tahmealta. Vauhti vain katosi.

Kotiin päästyä aivot huusivat jälleen lisää energiaa ja vaikka kuinka tankkasin, heräsin seuraavana aamuyönä kiljuvaan nälkään.

Pakko tunnustaa: mitä enemmän harjoittelee, sitä säännöllisemmin on syötävä. Jos ateria jää väliin, kevytkin treeni voi muuttua kuluttavaksi. Kevyt aamulenkki onnistuu kyllä tyhjälläkin vatsalla, mutta iltalenkkiin kannattaa valmistautua syömällä kunnon lounas ja välipala.

Energiavajeisena on ihan turha kuvitella jaksavansa. Mokata voi niin treenin kuin kisan kuten sisareni anutherunner, jonka mehupaaston seuraukset olivat järkyttävät; Sitä on helppo ylitankata tai alisyödä. Juoksu tai muu treeni ei kulje kummassakaan.

Vahingosta viisastuneena aloitin uuden päivän rakastamallani kaurapuurolla. Jo sitä lusikoidessa tiesin, että tästä tulisi hyvä päivä. Ja illalla lenkille; tiedän, että askel kulkee!