#ravinto, painonhallinta

Miten sairaaladieettini kanssa kävi

En ole kamalan ylipainoinen, mutta kun olo omassa kehossa alkaa ahdistamaan ja vaatteet kinnaamaan, on muutettava rutiineja ja kokeiltava ruokavaliossa jotain uutta. Niinpä sattuman ja pakon edessä tartuin sairaaladieettiin. Samalla yritin ymmärtää, mikä ruokailutottumuksissani on pielessä.

Lähtöpainoni oli 62,9. Vastaavat numerot olin nähnyt vaa’assa lähes kaksikymmentä vuotta sitten ollessani viimeisilläni raskaana. Vaikka luku ei tunnu huimalta, on tilanne konkreettisempi, kun määrän suhteuttaa 156 senttiseen runkooni. Toki Texasissa asuva pikkusiskoni lohdutteli; voihan ne kilot olla lihaksiakin. Mutta ei ne ollut.

Aloitin siis elämäni ensimmäisen varsinaisen dieetin, minkä myös lopetin hyvin nopeasti. Toisena päivänä heikotti niin, että tuntui, että pyörryn siihen paikkaan. Elimistöni heitti täysin kuperkeikkaa. Palelin ja päähän sattui. En kerta kaikkiaan kyennyt jatkamaan.

Kiukkusin siskolle. Tai varmaan kaikille. Mutta sitten aloitin dieetin uudelleen. Tein ensimmäisellä yrityskerralla ratkaisevan virheen. Jätin listassa aamukahviin laitettavan sokerin pois. Toisella yrityksellä seurasin listaa kuulijaisesti. Söin ohjeen mukaan, mutta jaottelin tällä kertaa ruokia niin, että jos päivälliseksi mainittiin omena ja kananmunat, söin vaikkapa listalla mainitun omenan väli- tai iltapalaksi. Näin syömistä tuntui riittävän hieman enemmän, eikä ajat aterioiden välillä tuntuneet enää liian pitkiltä.

Lisäksi, jos jonain päivänä tuntui aivan ylivoimaiselta pysyä kuurissa, lisäsin hieman listassa sinä päivänä olevan ruuan määrää. Saatoin siten syödä kolme kananmunaa kahden sijaan tai rouskia kaksi omenaa. Oli vain aivan pakko, tai muuten olisin repsahtanut enemmän.

Olin ennen dieettiä aloittanut päivät aina kaurapuurolla ja kahvilla, syönyt jonkun kotiruokalounaan tai jos se jäi väliin, haukannut päivällä jotain välipalaa ja nauttinut lämpimän ruuan päivällisellä. Söin siis vain joko lounaan tai päivällisen. Illalla söin salaattia, maustamatonta jugurttia tai pari palaa leipää. Perjantaisin olin saattanut syödä palan patonkia tai karkkia. Mitä milloinkin.

Liikun kohtuullisesti. Kävelen aamuisin lyhyen, noin puolituntia kestävän lenkin koirani kanssa. Iltaisin kävelen, hölkkään, fillaroin tai hiihdän. Vuodessa kilometrejä kertyy noin 2500. Askeleita kertyy päivässä 15 000:a.

Hyvin tyypillistä koiran lenkitysmaastoa otsalampun valossa.

Kuuri oli aluksi rankka. Elimistöstä poistui parin ensimmäisen päivän aikana paljon nestettä. Sen jälkeen alkoi lähes jatkuva palelu, mitä kesti viikon. Dieetissä päivisin nautittava energiamäärä on pieni ja koska elän melko aktiivista ja liikkuvaista elämää, tunsin, ettei energiavarat millään riitä juoksemiseen. Pihatöitäkin tehdessä olo oli kuin puolityhjällä ilmapallolla. Näiden kahden viikon aikana oli tyydyttävä lähinnä rauhalliseen kävelyyn.

Puolivälissä dieettiä, perjantai-iltana sallin itseni kuitenkin syödä hieman poikkeavasti, sillä juhlistimme tyttäreni paluuta Saksasta kotiin. Raclettepannulla tuli sulatettua muutama juusto lihan, kurkun ja porkkanan päällä. En ottanut tästä stressiä, koska halusinkin buustata elimistöä, ettei se kävisi totaaliselle säästöliekille ja sainkin lauantai-aamun juoksulenkkiin melkoisesti lisäenergiaa.

Toisella viikolla nestettä ei enää poistunut edellisen viikon tahtiin. En varmaankaan muistanut juoda riittävästi ja päätä särki ajoittain. Ensimmäisien päivien valtava näläntunne oli poissa ja dieettiä oli helppo toteuttaa muutenkin, kun mielitekoja suuntaan tai toiseen ei ollut. Makeanhimo oli tipotiessään.

Viimeisenä päivänä olin jo unohtanut koko dietin. En muistanut heti aamulla punnita painoani saati murehtinut mitä söisin. Aamupala oli rutinoitunut ja muuttunut kaurapuurosta paahtoleipäviipaleeseen, minkä söin tyynesti kahvikupposeen ohella. Pureskeltavaa dieetissä myös riitti, mikä varmasti helpotti ruokavalion noudattamista.

Opin, että vaikka repsahdin jonain päivänä (raclette), ei minun pitänyt palata epäonnistuneena vanhaan, vaan tuli jatkaa ruokavalion noudattamista eteenpäin seuraavasta ruokailutilanteesta alkaen.

Ymmärsin myös, ettei oikotietä onneen ole. Mikäli haluan, että painoa ei ole enempää, on minun jatkossakin vain tarkkailtava enemmän sitä, mitä syön. Iän myötä painoa tuntuu tulevan herkemmin ja vaikka koen, etten syö paljoa, voi huomaamatta pienetkin väärät ruokailutottumukset tuoda vuosien saatossa ensin grammoja ja sitten kiloja vyötärölle.

Uskon, että dieetti opetti minulle sen, ettei minun ole pakko syödä niin paljoa pastaa, perunaa ja muita hiilareita, mitä suuhuni arjessa pistän.

Painoa putosi kaikkinensa 4,5 kiloa. Vaikka pudotetut kilot voi tuntua pieneltä ja osa siitä olla nestettä, sujahtavat farkut jo helpommin jalkaan ja pöhötys on tiessään. Eilen lenkillä askel tuntui ihanan kevyeltä ja kasvot kiinteämmiltä.

Jatkan varmaankin uusia asioita oppineena eteenpäin. Tavoitepainoon on vielä 3,5 kiloa. Välttelen edelleen joitakin ruoka-aineita, mutta syön jo enemmän. Aamupalaksi pureskelen tosin ohjeen mukaisesti leipää (ilman mitään täytteitä), lounaaksi lämmittelen keiton (esim. Pinaatti) ja päivällisellä pyrin syömään lihaa, kalaa tai kanaa sekä kasviksia. Illalla herkuttelen sillä, että laitan kulhoon maustamatonta jugurttia ja hedelmiä tai marjoja tai pyöräytän tutun salaatin. Juon vettä. Ehkäpä näin saan tavoitteen kasaan.

Suositan sairaaladieettiä. Se sopii tilanteisiin, joissa haluaa päästä painonpudotuksessa alkuun. Dieetti on kuitenkin rankka, joten en suosita sitä kenellekään, jolla on terveyden kanssa ongelmia tai elämäntilanteessa muita haasteita. Dieetti ei myöskään sovi tilanteisiin, missä haluaa liikkua paljon.

Dieetti toimi hyvänä herätteenä pysyvimpiin muutoksiin. Ja kun tuloksia saa tämän detin avulla nopeasti, on helppoa motivoida itseään jatkamaan paremmalla tiellä, kun on oivaltanut, mikä omassa ruokailussa on mahdollisesti pielessä.

#ravinto, painonhallinta, Terveys, Uncategorized

Yhteisjuttu: kiloja ja kilsoja

Varsinkin näin vuodenvaihteen jälkilöylyissä moni miettii, miten aloittaa uusi terveellinen elämä. Useimmiten motivaattorina ovat lanteille kertyneet jenkkakahvat – äkkiä eroon!

Kaikki me siskokset liikumme paljon, ja peruselämäntapamme ovat terveelliset. Ei övereitä millään syöminkien tai juominkien osa-alueella, mutta kukaan meistä ei toisaalta myöskään noudata mitään ehdotonta ruokailumaailman ismiä. Vaikka olemme ihan oikeassakin elämässä siskoksia ja samassa lapsuuden perheessä kasvaneita, meillä jokaisella on oma tapamme syödä ja ruokarytmimme ovat yksilölliset.

Katjatherunner: Minulla on ollut lievää ongelmaa painonhallinnan ja minäkuvani kanssa. Nuorena olin pienen kouluyhteisön pyöreäposki ja olen pitänyt itseäni helposti lihavana. Lasten saannin jälkeen kokeilin kaikki mahdolliset dieetit, ennen kuin löysin kultaisen keskitien painoni kanssa.

Edelleen pienikin ulkopuolinen kritiikki painostani tai vartalostani aiheuttaa mielipahaa. Lyhyenä ihmisenä muutokset ravinnossa tai liikkumisessa (ja stressissä ja lyhyissä yöunissa) näkyvät vartalossani. Syön säännöllisesti mutta osittain väärin, vaikka terveysalan ammattilaisena ei tietoa puutukaan.

Meistä siskoksista mätän eniten punaista lihaa sisuksiini ja ruokavaliooni kuuluu vahvasti myös kala ja kana. En ehdi tai jaksa ituhippeillä, mutta pyrin syömään kasviksia aina, kun niitä on saatavilla. En aina jaksa pyöräyttää salaattia tai raasteita ruuan lisukkeeksi, ja kiehuttelen ihan liikaa pastaa (vaikkakin valitsen niistä sitä terveellisempää) ja juon tolkuttomasti vahvaa kahvia. Laktoosi-intolerantikkona käytän myös maitotuotteita liian vähän. Muuten pyrin valikoimaan puhdasta perusruokaa ja välttelemään kaikkea keinotekoista. En siis suosi mitään light-, diet- tai vähärasvaisia kevyttuotteita tai makeutusaineita.

Syön säännöllisesti. Aamu käynnistyy kaurapuurolla, mihin pilkon mukaan kiivin tai nakkaan päälle pakastemarjoja. Jos aivan hurjaksi heittäydyn, saatan kaataa sekaan jogurttia. Päivällä töissä syön valtavan lounaan ja syntisen hyvän vaalean leipäpalan. Iltapäivällä pureskelen jälkiruuaksi valitsemani hedelmän (ja kittaan kahvia).

Toisinaan syön toisen lämpimän aterian lasteni kanssa. Joskus taas tyydyn hedelmiin tai korvaan ruoan leivällä. Illalla pureskelen usein muutaman pähkinän ja juon lämmintä vettä. Perjantai-iltaisin kokkailemme lasteni kanssa jotain tavallisuudesta poikkeavaa ja linnottaudumme sohvalle yömyöhään katsomaan jotain sarjaa tai elokuvaa.

Lomalla syön mitä mieleen juolahtaa ja otan elämän kokonaisvaltaisen rennosti. Liikun, kun siltä tuntuu.

En kieltäydy herkuista, mutta pyrin kohtuuteen. Luin jostain sattumalta 20/80 säännön. Että, jos 80 prosenttia ravinnosta on kunnossa, ei maailma kaadu pieniin herkutteluihin. Syönkin toisinaan jäätelöä ja salmiakki on paheeni.

Joulun aikaan ja lomilla herkuttelun suhdeluku repsahtaa. Näin tammikuussa huomaan viimeisimmän loman jälkimainingit. Soitan siskolle, ja kuulen, että on vain otettava heti itseä niskasta kiinni, vähennettävä tietoisesti herkkuja ja lisättävä liikuntaa.

Sirpatherunner:

2015 Grand Canyonilla

Ruokavalioni on gluteeniton ja maidoton (maitoproteiiniton), mikä onnekseni rajaa sopivan herkkuvalikoimani pieneen. Välttääksemme ylimääräisiä hormoneita ja torjunta-aineita pyrimme koko perhe syömään kasvispainotteisesti luomuruokaa, lisäksi yksi tyttäristä on kalaa toisinaan syövä vegetaristi. Olemme Teksasissa paikallisittain hiukan kummallisia, kun pakkaamme lapsillekin kouluun oikeita hedelmiä (hedelmäpohjaisten välipalatuotteiden sijaan) ja juomapulloihin laitetaan vettä (eikä limpparia).

Kuulostaa siis tavallaan siltä, että ruokailuhommat voisivat olla ihan lapasessa, mutta toisinaan meillä lipsahtaa. Viikonloppuaamuihin kuuluu useinkin vohvelinpaisto ja jos kumpikin vanhemmista tekee töitä myöhään eikä kukaan ehdi laittaa ruokaa, päivällispöydästä löytyy burgereita tai pitsaa. En tiedä, tekeekö asiaa paljonkaan paremmaksi se, että suurin osa meistä valitsee täytteeseen feikkilihan oikean sijasta.

Nuorempana olin hyvinkin hoikka; lapsien, nivelsairauksien ja Yhdysvaltoihin muuton jälkeen en niinkään. Farkkukoot ovat vuosien aikana heitelleet useampaan kertaan ja nykyään ymmärrän jo, että naisen keho nyt vain muuttuu kaiken aikaa. Keski-ikäiselle minulle on tärkeintä olla vahva ja terve – se miltä kehoni näyttää tai ei näytä, on vain elämäntapani sivutuote.

2019 paitaostoksilla

Anutherunner: Parikymppisenä minäkuva oli vielä hakusessa, ja pidin itseäni tosi lihavana. Lasten synnyttyä olin jonkin aikaa niin hukassa painoni kanssa, etten voinut lähteä perheen kanssa uimahalliinkaan. Olin mielestäni valtava valas. Jälkikäteen harmittaa moinen tyhmyys. Valokuvienkaan perusteella en ollut lihava, en edes ylipainoinen.

Tätä nykyä olen sinut kroppani kanssa. Ei se silti tarkoita sitä, että voisin antaa asian vain olla – tarkkailen kyllä painoani ja reagoin, jos en enää mahdu farkkuihini. Tähän ikään mennessä olen oppinut tunnistamaan, mitkä tekijät saavat painon nousemaan. Tiedän myös, miten palaudun taas omaksi itsekseni. Ja oma itseni olen silloin, kun tuntuu hyvältä. En ole koskaan ollut mikään laiheliini, eikä minusta sellaista tulekaan.

Mieheni elimistö voi hyvin, kun hän malttaa noudattaa ns. FODMAP-ruokailutapaa. En ole keittiössä mikään velho, mutta yritän tasapainoilla kotilieden äärellä siten, että tuo tarve tulee huomioiduksi. Oma kroppani tykkää, kun höttöhiilarit pysyvät kaukana. En ole koskaan ollut makean perään, joten on helppoa olla syömättä mitään pullamössöä. En oikeastaan ikinä syö vaaleata leipää tai sokeria. Oma hiilaritietoinen syömistapani ja mieheni FODMAP sopivat itse asiassa aika hyvin yhteen. Syömme paljon kalaa ja kasviksia, salaatteja sekä keittoja. Innolla olen tutustunut kauppojen uusiin lihakorvikkeisiin ja syömme niitä useammin kuin varsinaista lihaa.

Arjen aamupuuroni ohje:

1. Pue lenkkivaatteet

2. Erottele yksi munanvalkuainen

3. Lisää siihen 1 rkl chiansiemeniä, 1 rkl seesaminsiemeniä ja 1 rkl kookoshiuteleita, 1 dl kaurakermaa/kookosjuomaa/mantelimaitoa/kermaa ja 0,5 dl vettä. Sekoita ja jätä turpoamaan

4. Juokse 20-30 min, käy suihkussa 😉

5. Lämmitä kattilassa tippa öljyä tai vähän voita (20 g riittää!). Sekoita öljyyn/voihin kaikki ainekset

6. Sekoita koko ajan miedossa lämmössä (pari minuuttia), kunnes puuro on paksua. Älä päästä puuroa kiehumaan. Lisää ripaus suolaa, jos haluat.

Noin 600 kcal, jos käytät kermaa ja voita. Hiilareita mitättömät 3 g. Ilman rasvaakin tämä onnistuu, jolloin kalorimääräkin tietenkin tippuu. Nam!!