Mehupaastosta vauhtia (?) uuteen vuoteen

Tiedän monia juoksunharrastajia, joille pätkäpaastoilu on elämäntapa. Sen sijaan montaa sellaista en tunne, jotka säännöllisesti toteuttaisivat ihan oikeaa paastoa. Niitä onkin näköjään monenmoisia, kertoo google: on riisipaastoa, vesipaastoa ja smoothiepaastoa. Näistä en tiennyt mitään, ennen kuin…

Puolisoni on jonkin aikaa pohtinut, miten rauhoittaa ajoittain temppuileva vatsa. Pitäisikö jättää pois sokerit ja maito, ja ehkä myös valkoinen jauho? Mutta mitä sitten, jos toinen mussuttaa jotain hyvää? Entäs jos molemmat kokeiltaisiin muutaman päivän mehupaastoa??

Olin juuri lukenut, että alituinen pupeltaminen kuormittaa haimaa, ja että elimistössä on päällä jatkuva tulehdusreaktio, jos ei välillä muista pitää taukoa syömisestä.

Niinpä tuo puolisoni puolivillaisesti heittämä ehdotus osuikin otolliseen maaperään. Monen päivän herkutteluputken jälkeen, vatsa kylläisenä, oli helppoa tarttua haasteeseen.

Oikeaoppisesti paastoon laskeudutaan hissunkissun, vähitellen keventäen. Me emme tietenkään tehneet niin. Päätimme aloittaa heti, suoraan lihapatojen ääreltä. Mieheni on tehnyt tätä ennenkin, ja hän tiesi, että on olemassa valmiita mehupaastopaketteja. Sellaisia hakemaan siis. Lukuisten puheluiden ja turhien myymäläkäyntien jälkeen löytyi lopultakin vain yksi luontaistuotekauppa, jossa paketteja oli myytävänä. Tämä joulun ja uudenvuoden tienoo kun ei ole ihan sitä kaikkein kiivainta paastopakettien myyntiaikaa, kertoi myyjä.

img-20181109-wa00033694362657413188565.jpg

Tavanomaisen vapaapäivän aamiainen olisi näyttänyt muhkealta: tuhti munakas, paljon raikkaita hedelmiä ja marjoja, turkkilaista jugurttia ja mysliä. Ensimmäinen paastopäivä alkoi kulauksella granaattiomenamehua. Vähän jännitti; mitähän tästä tulee? Lukemani mukaan useimmat ihmiset tarvitsevat polttoainetta koneeseen säännöllisellä rytmillä. Tiesin olevani yksi näistä useimmista. Nälkäisenä olen varsin haasteellinen seuralainen.

Ensimmäinen paastopäivä meni uutuuden ihmettelyssä. Nälkä iski vasta illalla. Sitä ei helpottanut se, että pojan perhe tuli nälkäisenä käymään. Paistoin heille lohifileitä ja siemailin itse kasvislientä. Tuntui pöljältä. Vakuutin itselleni, että tämä on oikein; mehupaasto-ohjeissakin lukee, että tämä on elämäsi upein kokemus, ja kehosi kiittää, kun homma on hoidettu.

Toisena päivänä iski uupumus. Mitään ei jaksanut tehdä. Onneksi oli vapaapäivä. Pakottauduimme pitkälle, kahden tunnin leppoisalle kävelylle. Se teki hyvää. Päivällä surautin viinirypäleet mehuiksi; alun perin ne oli tarkoitus nauttia kynttilän valossa juustolautasen kera, mutta menihän tämä näinkin. Illalla nälkä oli karmea. Menimme aikaisin nukkumaan, jotta päivä olisi nopeasti ohi.

Kolmas aamu, aina vain nälkä. Mieheni oli vakuutellut, että siinä kohtaa jo helpottaa. Useimmille kuulemma toinen päivä on se vaikein, kolmantena nälkä häviää. No ei hävinnyt minulta. Äkäisyyskin meinasi puskea pintaan. Kiukuissani fuskasin hieman, ja lorautin yrttiteeni sekaan hunajaa. Energiataso vaihteli pitkin päivää; aamulla kävimme jopa pienellä juoksulenkillä. Puoli tuntia hissun kissun, kauemmas ja kovempaa ei olisi jaksanutkaan. Iltapäivä meni lötkötellessä.

Tätä kirjoittaessani paastoamisen loppu häämöttää. Oikeaoppisesti – ja tällä kertaa oppeja noudattaen – lopetus täytyy tehdä hitaasti, vaiheittain. Muuten elimistö säikähtää. Heti ei siis voi sännätä tyhjentämään jääkaappia. Hieman mietityttää, miten tämä projekti vaikuttaa juoksuun; olen tässä nälkää potiessani tullut ilmoittaneeksi meidät juoksutapahtumaan, johon on vain pari päivää.

Nälkäisenä kärvistely on silmiä avaavaa. Itsekuri on ollut koetuksella, ja ilman keskinäistä tsemppaamistamme ainakin minä olisin ollut lähellä repsahtaa. Näin sydäntalvella, juoksuvuoden alkumetrejä odotellessa, kokeilusta ei liene haittaakaan. Odottelen, että se hyvän olon flow tulee neljäntenä paastopäivänä, ja että energiaa riittää sen jälkeen vaikka muille jakaa. Mehupaastoilu on ainakin herättänyt huomaamaan oman arkisyömisen vahvuudet ja heikkoudet, ja makuaisti on herkistynyt. Granaattiomenamehu maistuu taivaalliselta, samoin se salaa nuolaistu hunajapisara.

Juoksijan kesäloma

Hetihän se lähti lapasesta. Ensimmäinen lomapäivä, ja jo tuli höntyiltyä. Malttamattomana juoksin nimittäin kaksi juoksulenkkiä. Mutta sehän juuri lomassa on parasta; voi tehdä mitä huvittaa. Joten antaa mennä vaan!

Tähän aikaan vuodesta lehtien lööpit huutelevat ohjeita, miten välttää lomakilot ja miten motivoida itseään liikkumaan myös lomalla. Minulle loma tarkoittaa sitä, että on aikaa liikkua juuri niin paljon kuin sielu sietää. Tänään sielu huuteli sekä aamu- että iltalenkille.

Kun arki on kiireistä, välillä joutuu ihan oikeasti näkemään vaivaa, että löytää aikaa liikkumiselle. Varsinkin, jos liikkumisen yrittää pitää tavoitteellisella tasolla. Lomalla se on enemmänkin kiinni viitseliäisyydestä.

Aamulenkin huitaisin lähipolulla metsässä heti herättyäni. Oli kuuma, mittari näytti +25 astetta ja aurinko porotteli pilvettömältä taivaalta. Hölkyttelin rauhallisesti seitsemisen kilometriä. En ole pitkään aikaan juossut tyhjällä vatsalla, joten energiat loppuivat kättelyssä ja meno tuntui tahmealta. Porskuttelin rauhallisella 6:20 keskivauhdilla ja manailin, etten tullut ottaneeksi vettä mukaan. Inhoan vyötäröllä roikkuvia juomapulloja, enkä yleensä ota juomaa mukaan lenkille, ellei se ole yli tunnin mittainen.

Kun ilta viileni, mieli paloi taas juoksemaan. Koiratkin olivat liikunnan tarpeessa, joten niinhän me sitten kävimme kirmaamassa vielä yhdessä. Aamun lenkille en koiria ottanut, keli oli niille liian kuuma. Kipaisimme viitisen kilometriä 5:58 vauhdilla. Jännä sinällään, miten paljon keli vaikuttaa sykkeisiin; aamulenkin keskisyke oli korkeampi kuin iltalenkin, vaikka vauhdit menivät päinvastoin! Toki maastokin oli erilainen; aamulla juoksin polulla, illalla asfaltilla.

Veneily kuuluu olennaisena osana meidän kesäämme. Veneessä tulee helposti ihan huomaamattaan istuneeksi paljon, vaikka purjehtiessa onkin koko ajan puuhaa. Jos päivän on vain nököttänyt peppunsa päällä, sen kyllä huomaa viimeistään nukkumaan mennessä. Koko ranka huutaa jäykkyyttään ja olo on kuin rautakangella.

Heti veneilykauden alussa pakkasin veneen kaappiin juoksuvarusteet. Kenkäpareja on kertynyt useita, joten yhdet voivat huoletta olla veneessä koko kesän. On virkistävää käydä hölkyttelemässä uusissa paikoissa. Vierasvenesatamissa on yleensä hyvät suihkumahdollisuudet, joten puhtauspuolikin hoituu yleensä ilman ihmettelyä.

Juoksuvermeiden lisäksi olen sullonut veneen uumeniin jumppakuminauhan. Se on ihan uskomattoman näppärä. Vastuksen määrää säätelemällä tuo pieni kuminen riekale toimii mainiona minikuntosalina. Saavat niskajumit kyytiä! Joskus olen raahannut mukaan jopa kahvakuulan, mutta venevarusteena se ei ole ihan kaikkein optimaalisin…

Tavoitteellisen liikunnan lisäksi kesälomalla kertyy mittariin myös aimo annos hyötyliikuntaa. Eilen illalla raivasimme puolisoni kanssa kaislikkoa monta tuntia; siinä totisesti tuli salitreeniä kerrakseen. Seuraavaksi on suunnitelmissa pihasaunan ympäristön trimmaamista; siellä kasvaa jotain bambun tapaista, mikä saa lähteä. Nurmikon leikkaaminen on viikko-ohjelmassa vakiona, ja vajan nurkalla odottaa jättimäinen puupinokin halkomista ja pinoamista.

Tekemistä riittää, mutta ei ohjelmoidusti eikä tiukalla aikataululla. On aika nauttia kesästä, rentoutua ja ladata akkuja. Juosta, meloa, soudella ja veneillä. Loma!