Loma-bootcamp

Tyttäreni on hyvin päättäväinen. Joskus se ärsyttää, mutta joskus hänen päättäväisyyttään voi vain kiitellä – kuten kävi eräänä heinäkuisena iltana jylhällä Jussarön saarella. Upean purjehduspäivän päätteeksi nimittäin huomasin jumppaavani hiit-treeniä mitä mahtavimmissa puitteissa – keskellä vierasvenesatamaa ja venekuntien vilkuillessa puuhiamme. 

Jussarön saarelle päädyimme perinteisellä naisistomme kesäpurjehduksella. Tai ei sitä perinteeksi  voi väittää, sillä kokemus oli ensimmäinen laatuaan – mutta perinteeksi päätimme sen ottaa. Kolmen naisen, kahden koiran ja yhden kissan kombomme oli kerrassaan lyömätön. 

Tuntikausien viettämistä veneessä voisi luulla puuduttavaksi, mutta sitä sen ei tarvitse olla. Purjehtiessa on koko ajan pientä puuhaa – vinssin veivaaminen käy hyvinkin salitreenistä.  

Liikkuvaisia kun olemme, meidän aamumme alkoivat reippailla saarikierroksilla. Aamuspurttailujen jälkeen aamiainen veneen kannella maistui. 

Kun kuumuus veneessä alkoi korventaa liikaa,  kaivoimme suppilaudat esiin. Laudalla saa uskomattoman tehokkaat treenit, kun oikein pistää vauhdilla menemään. Laudalta myös putoaa herkästi – mutta paahtavassa kelissä sekin vain virkistää.

Ihanne-elämässä veneilypäivän olisi kruunannut kehoa huoltava venyttely. Sellaisissa olemme melkoisen saamattomia – valitettavan usein jäävät siis tekemättä. Iltaisin rauhoituimme ulappaa katsellen, laineiden liplatellessa. Stressi tuntui olevan jossain varsin kaukana. Olo oli levollinen ja rento.

Mutta se laiturijumppa.  

Helsingin keskustassa asuvalle tyttärelleni puistojumppa on arkikauraa. Viheralueet, kuppilat ja muut julkiset puitteet ovat hänelle luonteva olohuoneen jatke. Itse en ole omakotitaloasujana tullut hyödyntäneeksi edes omaa takapihaa jumppailuun – saatikka, että olisin lähtenyt hyppelemään laitureille. Mutta laiturilta itseni löysin, ja hyvä niin.

Kun saunavuoroamme odotellessamme kiertelimme Jussarön saaren polkuja, tytär äkkäsi tyhjillään olevan vanhan laiturin. Mitä mahtavin treenipaikka, hän intoili. Yritin keksiä syitä, miksi idea oli kelvoton – olin vakuuttunut siitä, että jokainen vierasvenesataman silmäpari liimautuisi meihin. Niin liimautuikin – osa vaivihkaa vilkuillen, osa suoraan pällistellen. Mutta emme välittäneet, sillä treenipaikka oli totta tosiaan mahtavin. Ilta-auringon laskiessa, harvinaisen lämpimän kesätuulen puhallellessa tempaisimme huikeimmat hiitit ikinä.