Aloitan nyt sillä, että liikunta ei ole vain hikipisaroita ja ponnistelua – se on myös hymyä ja hyvää oloa. Monelle liikunta on eliksiiri, jota ilman olisi vaikea elää.
Ja ainakaan tavoitteellisempaa liikuntaa ei voisi olla ilman riittävää energiaa.
Ja sitten tuleekin se hämmennys – mitä energiaa ja mistä?
Somepostausten perusteella energiaa ei ainakaan kannata lähteä hakemaan hiilihydraateista – pahiksista pahimmista. Ja pahus, minä kun niin tykkään niistä. Tai ainakin niiden terveellisimmistä versioista: on mukavaa rouskutella sellerinvarsia, mussutella hedelmiä ja kokkailla lounaita pavuista sekä linsseistä.
Moni ruoka-asiantuntija painottaa, että hiilihydraatit ovat kuin energiapankki, josta keho nostaa kulloinkin tarvitsemansa virtamäärän. Ja vähintäänkin yhtä moni vannoo vhh:n tai keton nimiin. Löytyisikö jostain joku iloinen symbioosi?
Itsekin olen kokeillut elämää hiilareilla ja ilman. Kun olin ilman, tuntui kuin joku olisi sytyttänyt valot aivoihin. Olin energinen, tarmokas ja nukuin yöt kuin tukki. Mutta treeni takkusi, ja jalat olivat juoksulenkeillä kuin lyijyä. Palasin ensin sykliselle ketolle, eli nappasin annoksen hiilareita ennen ja jälkeen treenin. Sitten hiippailin takaisin vhh:lle, jota olen muutoinkin noudattanut lähes koko aikuisikäni. En siksi, että erityisesti välttelisin hiilareita, vaan siksi, että se on minulle luontaista. Ne sellerinvarret ihan oikeasti houkuttavat enemmän kuin suklaat ja kakkuviipaleet.
Olisiko niin, että paras liikunnan ja ruokavalion yhdistelmä perustuu tasapainoon – ja ehkä nautintoonkin?
Tiedän, että on niitäkin aktiiviliikkujia, joille ketoosi tuntuu sopivan kuin nenä päähän. Moni on ottanut sen elämäntavakseen. Mutta eittämättä silloin, kun combona on tosi runsas liikunta ja tiukka vhh tai ketoosi, vaarana on, että metsään mennään. Toteutus vaatii huolellista perehtyneisyyttä. Melkein itku tulee, kun somepalstalla joku postailee, että tässä sitä nyt mennään ketoosilla ja ajattelin vetäistä perunat majoneesilla, mutta kertokaa nyt kaiffarit, että mikä tämä dieetti oikeastaan on.
Joillekin tosi, tosi kovaa liikkuneille ketodieetti tai sen rajamaille vedetty vhh on johtanut ylirasitustilaan. Somepalstalla joku kertoi vastikään, että kokeilusta toipuminen vei liikkumisen pitkäksi aikaa. Surullisimpia ovat kommentit: en olisi kokeillut, jos olisin tajunnut, mihin se johtaa.
Ja sitten on niitä, jotka vetävät ketoosissa vuosikaudet ja sporttituloksiakin pukkaa.
VHH ja ketodieetit ovat nousseet suosioon erityisesti painonhallintaa tavoittelevien piireissä. Ketodieetti voi olla tehokas tapa saavuttaa nopeita tuloksia, mutta sen soveltuvuus riippuu yksilön tarpeista, tavoitteista ja terveydentilasta. Ja ennen kaikkea aiheeseen perehtyneisyydestä, josta jo edellä totesinkin. Tätä ei voi liikaa korostaa!
Kaikenlaista kokeilleet haikailevat keskitietä – ja ehkä sellainen onkin. Välimeren ruokavaliota hehkutetaan, eikä suotta: se on tunnettu ravinnerikkaudestaan. Onpa joku todennut niinkin, että ruokavalio on kuin kesäpäivä lautasella. Höttöhiilarit ovat minimissään, lisättyä sokeria ja vehnää ei juurikaan. Keho saa potkua täysjyväviljoista ja kasviksista. Lisukkeeksi vihanneksia, hedelmiä, oliiviöljyä, kalaa ja pähkinöitä. Moni asiantuntija peukuttaa.
Tasapainon avain vaatii yksilöllistä harkintaa. Vaikka hiilihydraatit mitä ilmeisimmin ovat tärkeä osa liikkujan ruokavaliota, niiden laatu ja määrä voivat ihan mainiosti vaihdella yksilöiden välillä. Olennaista on kuunnella oman kehon viestejä, ei naapurin. Kun malttaa pysähtyä pohtimaan, se itselle sopiva ruokavalio löytyy kyllä. Sellainen, joka tukee kokonaisvaltaista hyvinvointia pitkällä tähtäimellä – ja saa aikaan hyvää oloa.
Juoksusiskot® - The Running Trio 