#korona, Arkiliikunta, juoksu, Muu elämä

Yhteisjuttu: Mennyttä ja tulevaa

Anu:

Takana on ehyin juoksuvuosi pitkään aikaan. Ja siltikin lähes kaikki juoksutavoitteet jäivät toteutumatta – tiedättehän, korona. Mutta kuitenkin päällimmäisenä on ihan hyvä mieli.

Monet ovat valitelleet, että korona vei sen vähäisenkin arkiliikunnan. Itselleni kävi päinvastoin. Olen liikkunut todella paljon ja aiempaa monipuolisemmin. Etätyöt ovat mahdollistaneet senkin, että pitkiä kokousrupeamia on voinut käydä juoksumatolla kävellen. Kävely onkin itse asiassa tullut aiempaa vahvemmin arkeeni.

Tammikuussa havahduin huomaamaan, että lempivaatteet kiristivät. Päätin karistaa muutamat ylimääräiset kilot. Googlatessani törmäsin Leslie Sansonen walk-metodiin. Päällehän se jäi; nyt askellan koko ajan kahvia keitellessäni tai hampaita harjatessani. Tilastoni kertovat, että kävelyaskeleita tulee keskimäärin 13 000 per päivä – ja ne lempivaatteetkin sujahtavat taas ylle mukavasti. En tiedä, miten ikinä enää voin sopeutua entiseen normaaliin – on kauhea ajatus, että iltakokouksissa pitäisi istua tuntikausia ihan vain paikoillaan!

Kesällä oikeaan jalkaan jämähtänyt hermopinne muistutti konkreettisesti kropan huoltamisen tärkeydestä. Ei riitä, että vaan juoksentelee ja hikiliikkuu. Fyssarini opasti lempeästi googlaamaan myös hakusanalla ”bodybalance”. Löysin ihan uuden maailman; sen jälkeen olenkin ahkerasti tasapainoillut yhdellä jalalla.

Rentoutta ja kiireettömyyttä on tuonut myös käsityöharrastuksen elvyttäminen. Olen aina ollut kova neulomaan, ja koronavuoden myötä into on vain kasvanut. Vuoden mittaan on syntynyt kolme villamekkoa, kuusi islantilaispuseroa, kaksi villatakkia ja lukematon määrä villasukkia sekä lapasia. On tutkittu juttu, että neuloessa verenpaine laskee, syke tasaantuu ja mieli lepää. Bonuksena saa koko lähipiiri lämmintä ylleen!

Vaikka juoksutapahtumat jäivätkin olemattomiin, juoksukilometrejä kertyi kivasti. Kun koronakevään alkumetreillä mediassa läksytettiin juoksijoita pöpöpisaroiden levittelemisestä kanssakulkijoihin, ärsyynnyin ja aloin juoksemaan entistä enemmän juoksumatolla. Takaisin ulos siirryin siinä vaiheessa, kun Garminin app onnitteli sadannesta juoksumattojuoksusta. Herranen aika! Ulkoilmahan on ihan parasta – on hullua jämähtää hölkyttämään sisätiloihin.

Vuodelle 2021 mielessä siintää toive ainakin parista puoli- ja kokomaratonista sekä yhdestä ultrajuoksusta. Jospa niitä päästään taas kokemaan ihan livenä. Siihen saakka lohtua tuovat virtuaalikisat – hauskaa, että sellaisiakin järjestetään!

Sirpa:

Kuka muistaa Australian maastopalot? Niinpä. Tammikuun 19. päivä 2020 osallistuin virtuaaliseen Relief Run -tapahtumaan, jolla kerättiin varoja paloissa kaiken menettäneille. ”Tämä saattaa hyvinkin olla vuoden tärkein juoksu”, kirjoitin Instagramiin.

Virtuaaliset juoksut tulivat sittemmin tutuiksi: maaliskuun jälkeen tapahtumia ei suurimmassa osassa USAta enää järjestetty. Juoksin Helsinki10 -juoksun ja paikallisen kalkkunajuoksun (Turkey Trot) etänä. Kesällä palauttelin koronan runtelemaa peruskuntoani osallistumalla Runner’s World -lehden 41 päivän juoksuputkeen.

Syksyllä juoksu-kävelin nuoremman teinin kanssa. Hänen etäkoulun liikuntatuntinsa olivat lipsahtaneet matikkaharjoitusten puolelle: opettajan kontrollikysymyksiä varten hän siis nerokkaasti laski, kauanko punnerrusten tekemiseen olisi mennyt, jos olisi oikeasti punnertanut.

Vuoden päätapahtuma, ensimmäinen triathlonini, tietysti peruuntui. Ehdin kuitenkin maaliskuun alussa osallistua YMCAn minitriathloniin, jossa sisätiloissa uitiin, sisäpyöräiltiin ja juostiin tunnin maksimisuoritus. Pian sen jälkeen kaupungin kaikki altaat suljettiin ja uimisesta tuli muutamaksi kuukaudeksi lähes mahdotonta.

Ajatus maastopyöräilystä syttyi tässä hetkessä.

Uuttakin sai taas oppia. Keväällä suoritin onnistuneesti RRCAn juoksuvalmentajakoulutuksen, ja syksyllä hairahduin puolivahingossa kokeilemaan maastopyöräilyä. Siitä tuli saman tien puolison ja minun kiva yhteinen juttu. Onneksi asumme paikassa, jossa maastopyöräilyreittejä on runsaasti tarjolla!

Tulevaan katson mietteliäänä. Ainakaan isot kisat eivät aivan heti palaa, joten vähintäänkin tulevan vuoden alkupuoli mennee näillä tahdeilla: urheilen omaksi ilokseni, keksin milloin mitäkin kannustimeksi.

Katja:

Itselläni treenivuosi oli kaikkea muuta kuin ehyt. Alkutalvi alkoi treenaamisella sittemmin peruuntunutta KK Nutsia varten, mutta kevättä ja kesää väritti loputon sairasteluputki ja sen perään patikoidessa sattunut käden murtuma.

Patikoimassa KK Nuts reitillä Valtavaaralla. Edessä Konttainen.

Vuosi meni peruskunnon ylläpitämiseen. Kävelin yksin ja ystävien kanssa, hölkkäsin maanteillä ja poluilla, ajelin tandemilla sekä yritin opetella suppailua, melomista, purjehtimista ja sekä perinteistä että luisteluhiihtoa. Lisäksi patikoin niin Rukalla kun Sveitsin jylhissä maisemissa.

Liikuttuja kilometrejä kertyi katkonaisesta vuodesta johtuen vain hieman yli 1600, eikä koronavuosi kannustanut suurempiin tavoitteisiin. Hauskoina valopilkkuina olivat ex tempore -osallistuminen polkujuoksukisaan sekä virtuaali-10 siskosten kanssa.

Se, mitä uusi vuosi tuo tullessaan, on auki. Kisakalenterissa odottaa muutama aiemmin siirtynyt tapahtuma, mutta toteutuvatko ne vai jotkut muut – jää nähtäväksi.

Jatkamme kuitenkin liikunnallista elämäämme ja kirjoittelujamme. Kiitos, kun kuljet mukana!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s