Olen tänään istunut koko päivän. Istuin myös eilisen. Tuntuu, että edellisestä, alkuviikon lenkistä on jo niin kauan, ettei sitä tahdo muistaa. Ei auta, että kävelin lyhyesti koiran kanssa aamulla ja illalla. Tuntuu, että se varsinainen liikkuminen puuttuu.
Olen tehnyt pari viikkoa sitten juoksuohjelman itselleni kevääksi. En sillä, että tavoittelisin mitään sen suurempaa, mutta ainahan se on miellyttävämpää juosta puolikas jos toinenkin, kun on tullut säännöllisesti juostua. Tänä vuonna leuto talvi on myös ollut ihanteellinen juoksemiseen, joten en voi syyttää olosuhteita, kun olen jo ohjelman ensimmäisellä viikolla lipsunut. Pitkälenkki puuttui.
Yhden viikon kömmähdys ei kuitenkaan kaada ohjelmaa, sillä olen vanhetessa ymmärtänyt mitoittaa treeniohjelmaan joustoviikkoja. Silti treeniviikon pieleen meno jo alkumetreillä harmitti niin, että kyseenalaistin koko ohjelman. Niinpä kevensin sitä ja päätin, että seuraavalla viikolla jatkaisin vähemmän aikaa vaativalla ohjelmalla ja puolikas hoituisi edelleen ongelmitta.
Toisen viikon lopussa olin kuitenkin jälleen lipsunut. Tempolenkki puuttui, pitkälenkki oli tekemättä ja se kolmas…en viitsi edes ajatella. En myöskään ollut pitänyt kiinni viikottaisesta joogaamisesta. Uinnistakaan ei ollut tullut mitään. Kiireessä koko ajatus lenkistä oli unohtunut.
Ja vaikka voisin hakea syitä muualta, voin vain katsoa peiliin. Olen antanut työ- ja elämänrytmin vaikuttaa. Näin ystävää ja kävin teatterissa. Olin myös priorisoinut työni ja tehnyt luvattoman pitkiä päiviä, joiden jälkeen lenkki ei ollut enää irronnut. Väsyneenä oli tuntunut muutenkin siltä, että flunssakin taitaa yllättää. Olin jättänyt lenkit väliin ja laiminlyönyt itseäni, vaikka tiedän kyllä, ettei pitäisi. Pitkässä juoksussa kun ei ole kenenkään etu, että annan muiden asioiden ohittaa liikkumiseni.
Korviini oli jäänyt myös soimaan ystävältäni kuultu lause siitä, miten hänen tuttavansa saa käyttää työaikaa liikkumiseen. Ja miten kyseinen yritys oli ostanut kaikille työntekijöilleen aktiivisuutta mittaavat rannekkeet ja määrännyt, että työpäivän aikana, ja etenkin etäpäivinä askeleita tulee kertyä ainakin 6 000. Työnantaja oli ymmärtänyt, että liikkumattomuus maksaa. Niinpä kyseinen työnantaja kannusti kaikkia päivän aikaan ulos. Liikkumaan. Työajalla!
Monessa työpaikassa ajatellaan kuitenkin vielä toisin. Ylipitkiä kokouksia sijoitellaan kalentereihin niin, ettei niiden takia ehdi askeleita kerryttämään. Päiviä venytetään helposti aamusta ja illasta. Koneen ääressä istumista ja työntekoa seurataan monin tavoin, toivoen ruudun ääressä vietetyn ajan lisäävän työn tuottavuutta.
Liikkumattomuudella on hintansa. Passiivisuudesta on haittaa meille työntekijöille ja koko yhteiskunnalle. Meitä työntekijöitä kun tarvitaan ja työelämässä pitäisi kaikkien jaksaa entistä pidempään. Tuottava voi olla myös muualla, kuin ruudun ääressä. Kokouksia voisi hyvin lyhentää, osan asioista hoitaa puhelimitse. Työtä voisi jakaa uudella tavalla. Aivot toimisivat paremmin ja tuottavuus voisi olla korkeampaa, jos työpäivän voisi aidosti katkaista. Ehkei välimeren siesta myös Pohjolassa olisi sittenkään hullumpi ajatus.
Työpaikassa, missä askeleiden keräily nähdään positivisena ja missä työtä voi rytmittää niin, ettei nivelet ja mieli kitise illalla pelkästä istumisesta, työntekijät voivat hyvin. Itsekin arvostaisin suuresti, jos ohjelmaan merkityn lenkin saisi kirmata jo työpäivän lomassa!
Juoksusiskot® - The Running Trio 