Arkiliikunta, juoksu, Juoksuhaaste

Juoksutavoitteita vai sunnuntaihölkkää?

Olen viime viikot hieman kateellisena seurannut some-hehkutuksia juoksutapahtumista. Joku on tehnyt PB:n puolikkaalla, toinen pinkonut ensimmäisen vitosen alle puoleentuntiin, kolmas on pyyhältänyt puolikkaan ja kokonaisen maratonin putkeen ja voih, vanha työkaveri on taas kiitänyt Vaaroilla. Tietenkin!

Toisaalta toisten saavutusten näkeminen antaa buustia. Tulee fiilis, että sitä haluaa ensi kerralla olla itsekin mukana. Ja vaikkei sosiaalisen median kautta seuraamaa ihmistä aina varsinaisesti tunne, tulee moni vuosien varrella päivitystensä kautta hyvinkin tutuksi. Sieltä huomaa toisten saavutukset ja treenimetodit tai havaitsee ne, jotka ovat osallistuneet juoksutapahtumaan lähinnä päähänpiston ja treenaamattomuuden kautta.

Itse olen ollut tänä vuonna lähinnä jonkinlaisessa ”koronakoomassa” ja vältellyt kisasiirtämisten pelossa tapahtumiin ilmoittautumisia. Niinpä vuosia perinteenä olleet tapahtumat, mitkä ovat rytmittäneet treenaamista, ovat jääneet pois ja vuoteen on osunut vain kaksi, täysin suunnittelematonta lappujuoksua.

Toisaalta osin spontaanina, ja toisaalta taas hyvinkin suunnitelmallisena ihmisenä sopeudun suhteellisen hyvin maailmaan, missä juoksen ilman ohjelmaa ja silloin kun huvittaa. Kuitenkin välillä huomaan rimpuilevani nykyisen, menneen ja tulevaisuuden välillä. Haaveilen juoksemisesta ties missä aavikolla, muistelen parhaita juoksuvuosia ja ihmettelen, minne suuntaan pitäisi seuraavaksi mennä, vai pitäisikö minnekään.

Niinpä, jos siskoiltani tulee viestiä, että juostaisiinko seuraavaksi yhdessä siellä tai täällä, nostaa spontaani minä innoissaan päätään. Samoin jaksan intoutua kaikista jutuista, missä kerrotaan, kuinka joku on yksin taapertanut viikon kanjonissa tai juossut Suomen halki. Tai entäpä se nainen, joka päähänpistosta lähti pyörällä Espanjaan.

Toisaalta intoni ajaa usein myös järkeni ohi ja kuvittelen, että kykenen mihin tahansa, vaikka todellisuudessa tiedän, ettei höntsäilytreeneillä kannata lähteä pidemmille matkoille itseään rikkomaan. Siinä missä toinen siskoni on ultrajuoksija ja toinen duatlonisti, olen itse ehkä enemmänkin sellainen fiilispohjainen sunnuntaijuoksija. Nytkin lumentupruttaessa taivaalta en lähde liukastelemaan juoksulenkille, vaan suuntaan suosiolla vain hiihtämään.

Arkiliikunta, Hyvinvointi, juoksu, Muu elämä, Teksas/ulkosuomalainen, Uncategorized

Kun tavoitteet heittävät häränpyllyä

Kesällä luulin tietäväni, miltä juoksu- ja urheilutavoitteeni tälle syksylle, ehkä jopa vuodelle, näyttävät. Marraskuussa naapurikaupungissa järjestetään kaupungin ensimmäinen puolimaraton. Sinne aioin. Marraskuusta maaliskuuhun olisi tarjonnut sopivan treenipätkän Austinin maratontapahtumaan, jossa arvelin juoksevani varmaan toisen puolikkaan – rehellisesti sanoen pyörittelin myös ajatusta kokomaratonista. Keväällä aioin juosta Tejas Trailin 30K -tapahtumassa yöpoluilla.

Sitten alkoivat uudet työt ja kaikki tavoitteet heittivät häränpyllyä.

Pitkästä aikaa aamujuoksulla!

Olin Suomessa opettajana vuosikausia, mutta USAssa en ennen tätä vuotta ole luokkahuoneeseen astunut kuin vanhemman roolissa. Nyt palasin koulumaailmaan, takaisin kutsumusammattiini. Ja huh sentään, kuinka ottaakin tiukille. Päivät ovat pitkiä, oppilaiden haasteet moninaisia, itsellä paljon opittavaa ja onhan tässä tämä maailmanlaajuinen pandemiakin heittämässä kapuloita rattaisiin.

Onneksi ostimme sen juoksumaton. Tänä aamuna kävin ulkona juoksemassa ensimmäistä kertaa kuuteen viikkoon. Ilman mattoa ei juoksuista olisi tällä välin tullut mitään, ja vähiin ne ovat nytkin jääneet. Viikonloppuaamuisin olemme puolison kanssa pyrähtäneet kuumaan metsään maastopyöräilemään ja viime viikolla raahasimme lapsetkin haikille, kun lämpötila ei enää ylittänyt kolmeakymmentä. Oli siis paikallisittain ihan viileää!

Työkaveri, liikunnanopettaja, kertoili treenaavansa puolikkaalle. Ihastelin, että kylläpä hän jaksaa ja ehtii. No liikunnanopettaja kuulemma asuu lähempänä koulua kuin minä, ja kun hän siis herää aamulla viideltä juoksemaan, hän ehtii koululle seitsemäksi kuten pitääkin. Minun pitäisi nousta juoksulle neljältä, ja se jää kyllä tekemättä.

Haaveilimme kuitenkin, että jospa kevätlukukauden puolella meillä olisi homma paremmin hanskassa ja sitten ehtisimme vaikka koulun jälkeen treenata joskus yhdessä.

Perheen kanssa patikoimassa.

Tällä hetkellä syksyn suurimmaksi tavoitteeksi näyttää muodostuvan koulussa alkavan tyttöjen juoksukerhon valmentaminen. Aloittelemme noin kuukauden päästä, harjoittelemme kahdesti viikossa ja joulun nurkilla tyttöjen olisi tarkoitus olla 5K-kelpoisia. Odotan tätä innolla! Ehkäpä siinä lasten treenatessa pääsee itsekin vähän juoksentelemaan pitkin kenttää.

Omat juoksukisat saavat nyt hetkeksi kuitenkin jäädä. Toistaiseksi täytyy riittää, että pääsen tavalla tai toisella liikkumaan ainakin sen pari kolme kertaa viikossa. Kun elämä heittää kierrepalloa, ei auta kuin kieriä mukana.

kesä, mieli, Terveys, Treenit

Kun allergia vie taas hetkeksi voiton

On keväitä, jolloin lähestyvän kesän puhkeaminen kasvillisuusloistoon ei juurikaan häiritse. Korkeintaan paju ja pähkinä hieman kiusaa. Sitten on näitä toisia keväitä ja kesän alkuja, jotka saavat todella hiljentämään juoksutahtia.

Tämä vuosi on meille allergikoille erityisen vaikea. Kevään nopea lämpö-aalto sai useammat kasvit puhkeamaan esiin samaan aikaan ja männyn joka viides vuosi esiintyvä huippujakso osuu sopivasti samaan vuoteen.

Oireita riittää. Kurkku tuntuu siltä, kun siellä olisi tikkuja, silmät vetistävät ja luomet turpoavat. On vaikeampi hengittää. Siitepölyä on kaikkialla.

Itsellä sisäkorva tukkeutui ja tulehtui. Kuulo on hetken heikompi. Kun viikkoa ennen allergiaoireita juoksin kevyen 20 kilometrin lenkin, en seuraavalla viikolla halunnut juosta viittä kilometriä pidempää matkaa.

Juoksut vaihtuvatkin itsellä hetkeksi kävelyyn tai pyöräilyyn. Liikkuminen virkistää, vaikka ulkona oireet pahenevat. Oloa helpottaa, jos välillä sataa tai pääsee oleskelemaan merelle. Veneen kannella keikkuessa silmät valuvat vettä korkeintaan ilosta.

Mutta onneksi tämäkin menee pian ohi, ja siihen asti on vain käytettävä apuna hieman troppeja.

#korona, juoksu, Tapahtumat, Treenit

Mistä motivaatiota juoksuun

Päivällä puhelimeeni tipahti viesti Aalto 10 juoksun peruuntumisesta. En ollut koronatilanteen takia ilmoittautunut syksyn isompiin juoksutapahtumiin ja sinänsä lyhyt, kympinkin juoksu oli odotettu.

Vaikka juoksutapahtuman peruuntuminen ei tullut totaalisena yllätyksenä, harmitti asia kuitenkin. Olin päässyt uudelleen pidempien lenkkien makuun ja lappujuoksu oli motivoinut juoksemaan.

Hetken pohdin, olenko ilman tulevia tapahtumia hukassa, jumitan sohvalle ja teen vain koiran kanssa lenkkejä. No en tietenkään! Epävarmuudesta huolimatta lähden valmistamaan itseäni ensi keväälle siirrettyihin tapahtumiin.

Polkujuoksu Hyvinkäällä.

Haen motivaatiota mahdollisesti toteutettavista pienistä juoksu- tai polkujuoksutapahtumista. Valitsen viikottain eri lenkkeilypaikkoja ja teen sisällöltään vaihtelevia lenkkejä. Lisäksi sovin erilaisia lenkkeily- ja kuntoiluaktiviteettejä ystävien kanssa.

Ystävän kanssa portailla.

Hiljattain tein sekä yksin että yhdessä ystäväni kanssa treenin samoilla portailla. Yksin viiletin monotonisesti portaita ylös ja alas ja hain treeniin vähäistä vaihtelua laskeutumalla alas portaiden vieressä kulkevan metsäpolun kautta. Ystävän kanssa portaita mentiin eri temmoilla ja tavoilla kikkaillen. Välillä askellettiin kantapää edellä, toisinaan vispattiin portaita ylös ja alas sivuttain tai loikittiin portaita ponnistavaa jalkaa vaihtelemalla. Myös käsien mukaan ottamista huomioitiin ja venyttelyt ja kuulumisen vaihdot toteutui tekemisen lomassa.

Uskon, että jatkamalla säännöllistä ja monipuolista sekä leikittelevää liikkumista pidän yllä motivaatiotani. Kun lähtee päivän jälkeen ulos nauttimaan luonnosta, nollautuvat päivän paineet ja mieli. Keho tuulettuu.

juoksu, mieli, Vinkkejä (eli kantapään kautta opittua)

Iloa (juoksu)kirjoista!

Kun ensimmäisenä kesälomapäivänä heittää voltin Kuusamon Julma-Ölkyssä, saavat liikunnalliset aktiviteetit hieman odottaa. Käsi kipsattuna ehtii kuitenkin rikastuttaa päiviään lukemalla ja kuuntelemalla kirjoja.

Äänikirjojen kuuntelua jouduin opettelemaan. Aluksi ajatus herpaantui ja tarinat toisensa jälkeen olivat täynnä hiiren mentäviä aukkoja. Sitten keksin, että kuuntelu sujuu parhaiten silloin, kun teen samalla jotain. Vaihtaessani keväällä kylpyhuoneen lattiarajan silikoneja, taittui pari kirjaa lähes itsestään (kylppärini ei ole iso, tekniikkani vain hidas!).

Nyt sairauslomalla ensimmäiseksi kirjaksi valikoitui Minna Kaupin suunta/vaisto.

Kirjassa kuvataan miten Minnan periksiantamattomuus nosti hänet vaikeuksien ja oikeiden ihmiskontaktien myötä yhdeksänkertaiseksi maailmanmestariksi. Vaikka Minnan itsepäisen ja jokseenkin impulsiivisen luonteen korostaminen välillä tuli yli äyräiden, kirja vei nopeasti mukanaan, ollen suunnistustakin tuntemattomalle oivallista luettavaa.

Toinen kirja oli puolestaan tyttäreni minulle kirjastosta lainaama seikkailujuoksija Jukka Viljasen teos Asennetta peliin.

Jukka, jota olen joskus kuullut laivalla matkalla Tukholman maratonille, on toteuttanut unelmiaan yhden valokuvan inspiroimana – juosten Saharassa, Kalaharin autiomaassa sekä Grönlannissa.

Vaikka kirja on isoine fontteineen ja kirkuvine iskulauseineen hienoista ”Amerikan hapatusta”, antaa se nopealukuisuudessaan ajatuksia. Tekstin joukossa vilisevät lyhyet henkilötarinat värittävät teemoja mukavasti.

Viljasen mukaan ”elämässä tapahtuu mielenkiintoisia asioita, jos annamme niiden tapahtua.” voimme valita, elämmekö tutuissa ja muuttumattomissa ympyröissä ”häkki-elämää”, vai ulkoisesti hyvältä näyttävää, mutta sisäisesti väritöntä ”mukavaa elämää” vai uskallammeko murtaa lukot kohti ”rikasta elämää.”

Parhaillaan jonotan kirjastosta ultrajuoksija Scott Jurekin kirjaa Norrut: att springa Appalacherleden och finna sig själv. Toivon, että kirjan kahlattuani saan maistaa palan ulrajuoksija Jurekin maailmaa, ja kuvitella, mitä pikkusiskoni mielessä liikkui hänet tavatessaan.

Kirjat, jotka ovat sattuneet käteeni sairauslomalla, ovat tukeneet optimistista ajattelua. Olipa päämäärä tai tavoite mikä tahansa, on sen saavuttaminen mahdollista!