Elämä ei ole pelkkää juoksemista – se on näköjään myös hermopinnettä ja jalkojen tikuttelua…

Ärsyttävää pistelyä ja kummallisia haamutuntemuksia pohkeessa – mitä ihmettä? Kesken keittiöpuuhien on pakko tarkistaa, valuuko säärtäni pitkin jotain. Tuntuu kuin jääkylmä vesinoro kutkuttelisi, mutta mitään ei näy.

Seuraavana aamuna köpöttelen jäykin jaloin – akillesjänteet ovat kireät kuin viulun kielet. Untani tarkkaillut app kertoo, että leposykekin on ollut varsin korkealla. Hmm, mitäs tämä nyt.

Lepoa, lepoa, huutelevat aivot. Lenkille, lenkille, huutelevat jalat. Venyttelyä ja kehonhuoltoa, huutelevat siskot whatsappissa.

Koska seuraava ultrajuoksu on aivan kohtsillään, päädyn lenkille. Juostessani päätän, että teen myös jonkinmoisen lihaskuntotreenin – olen varmaankin taas istunut liikaa, sitähän tämä.

Seuraavien päivien aikana kipu äityy viheliäiseksi. Nukkumisen sijaan haahuilen pitkin taloa ja kiemurtelen kivuissani. Selkää juilii, sääriä jomottaa, polven ulkosyrjätkin ovat kummalliset. Hätäpäissäni arvelen vaihdevuosien iskeneen ja googlaan, mitä niistä kerrotaan. Oireita piisaa niissäkin, mutta ei tämmöisiä.

En vieläkään malta levätä, vaan päädyn jonkinlaiseen kompromissin tapaiseen – hölkyttelen kevyesti juoksumatolla, pengon muistini syövereistä venyttelyohjeita ja löhöilen treenisession jälkeen tyynykasan keskellä lihasvasaralla pohkeitani paukutellen. Jalkapohjatkin ovat kipeät, joten paukuttelen niitäkin.

Tutuiksi tulleiden kipujen lisäksi varpaatkin alkavat säkenöimään kesken työmatkan. Kipu on niin sietämätön, että teen sen, mitä autoillessa ei tokikaan saisi: riisun saappaani kesken ajon. Jalkaterät ovat vuoroin tunnottomat ja varsin tuntevaiset.

Kotona tursuttelen kehoni täyteen kipuvoiteita ja hamuilen kipulääkepurkkia. Pillereistä ei tunnu olevan apua, eikä niitä muutenkaan tee mieli popsia. Muistan, että kaapin perällä on joskus hankkimani TENS-laite; tuikkaan lätkät kipukohtien molemmin puolin ja otan sähköhoitoa.

Tähän ei sisälly mitään markkinointiyhteistyötä – ihan omilla rahoilla hankittu 🙂

Kitisen kipujani myös työkavereilleni. Työtiimini fysioterapeutti kertoo, että venyttely ei olekaan hyväksi, vaan ehkä jopa pahaksi. Pitkät venytykset saattavat ärsyttää hermoa entisestään. Saan käytännön vinkkejä liukuviin liikesarjoihin ja varoittelut yltiöpäisyydestä – niitäkään ei saa tehdä liikaa.

Parin viikon päästä pahin hellittää, mutta vieläkään olo ei ole entisellään. Leposyke on edelleen koholla, akillesjänteet muistuttelevat olemassaolostaan ja liiallinen istuminen pistää hermot pinkeiksi.

Ystävä hyvä, jos kamppailet hermopinteen kanssa, älä tee kuten minä. Voimakas hieronta ja lihasvasarointi saattavat tehdä vain hallaa. TENS-laitteet sen sijaan voivat pelastaa päiväsi – nämä sähköimpulssit eivät nostata tukkaasi säkkärälle, vaan lempeästi supistelevat ja rentouttavat lihaksia. Ennen kaikkea kuitenkin kannustan etsiytymään fysioterapeutin pakeille. He ovat taikuuksia tekeviä ammattilaisia, joilla tuntuu olevan jippo jos toinenkin kaikenmoiseen vaivaan.