Juoksin kesälomalla ensimmäistä kertaa urheilurintsikoissa. Jo vuosia sitten Kaliforniassa haaveilin jonain päivänä juoksevani hellesäässä ilman paitaa – mutta ajattelin aina, että ensin vatsan täytyy näyttää timmimmältä.
Nyt olimme Texasin rannikolla Galvestonissa. Seitsemän jälkeen aamulla ulkona oli +29 C ja ilmankosteus jotakuinkin ziljoona prosenttia. Suoraan sanoen aivan kaikki vaatteet olivat liikaa. Halusin silti rannalle juoksemaan.
Kuuntelen aina välillä Another Mother Runner -podcastia. Vastikään podcastin aiheena oli, kuka saa ja uskaltaa juosta pelkissä urheilurintsikoissa. Täytyykö näyttää tietynlaiselta? Pitääkö olla hoikka tai lihaksikas? Täytyykö olla six pack? Entä jos ei ole enää nuori? Entäs jos on keski-ikäinen useamman lapsen äiti, täytyykö silloin juostessakin huolellisesti verhota itsensä?
Podcastin vieraat edustivat laajaa kehojen kirjoa. Joku oli saanut kommentteja siitä, että on liian laiha. Toinen taas arveli olevansa löysälihainen. Yksi oli useamman lapsen äiti, toinen raskaana ja kolmas reippaasti yli viisikymppinen. Kaikki olivat jossain vaiheessa oivaltaneet, että heidän kehossaan tärkeintä on sen voima ja kyky liikkua. Jos epätäydellisen kehon tai liiallisen ihon näkyminen loukkasi jotakuta toista, vika oli varmaankin katsojassa eikä kohteessa.
Ehkä podcastin sanoma rohkaisi minua oivaltamaan, että vaikka tällaisen äiti-ihmisen vatsanseutu ei vieläkään näytä sixpackiltä, kosteankuumalla rannalla paidattomuus oli yksinkertaisesti järkevää. Kun ilma on niin kosteaa, että se kietoo kulkijan hetkessä tukahduttavaan vaippaansa, keho ei viilennä kuten sen pitäisi. Haihtumisen sijaan hiki jää iholle ja puolivälissä lenkkiä kyynärpäistä alkaa valua noro. Kaikki suoraan iholle osuva ilmavirta auttaa viilentämisessä.
Nautin rantajuoksusta kaikilla aisteillani. Rannan hiekka oli tiukkaan pakkautunutta ja askel kulki kevyesti. Moikkailin muita juoksijoita. Yksi pariskunta huikkasi kysymyksen: montako mailia juokset tänään? Sanoin meneväni vain kaksi, mutta olosuhteista innostuneena juoksinkin lopulta neljä (~ 6,4 km). Muistelin hiekkarantajuoksujani Kaliforniassa, katselin lokkiparvia jotka lähtivät edestä lentoon. Meri tuoksui ja maistui. Kaukana ulapalla kalastusalukset täplittivät horisonttia.
Ja katsoiko siis kukaan kolmen lapsen kantamisesta kurttuuntunutta vatsaani? Ei aavistustakaan. Minulla oli aivan täysi tekeminen siinä, kun itse katselin aaltoja, lokkeja, laivoja, hiekkaa ja kalastajia.
Myöhemmin päivällä jatkoimme matkaamme seuraavaan kaupunkiin. Kun perheet ja ystävykset virtasivat juoksurannalleni uimaan, rentoutumaan ja kylpemään auringossa, seassa epäilemättä oli sekä nuoria että vanhoja vartaloita; hoikkia, pyöreitä, kiinteitä ja löysiä kehoja. Eikä missään kulkenut bikinipoliisia kertomassa kenellekään, että paita pitäisi laittaa päälle.
Jokainen rantaelämästä nauttiva sai näyttää juuri sellaiselta kuin näytti, ja niin saa myös urheillessaan. Harva meistä on täydellinen, ja sehän on täysin ookoo.
Juoksusiskot® - The Running Trio 