#korona, juoksu, Puolimaraton, Tapahtumat, Teksas/ulkosuomalainen

Yhteisjuttu & kisarapsa: Austinin puolimaraton

Näinä omituisina aikoina virtuaalijuoksutkin nousevat elämän kohokohtien kastiin – siksipä mekin innostuimme oitis, kun tilaisuus osui kohdalle.

Austinin maraton Texasissa juostaan yleensä helmikuussa. Tänä vuonna korona ei sallinut juoksentelua tuolloin, ei edes ulkona. Kisajärjestäjät neuvottelivat kompromissin, jonka mukaan kisat saatiin järjestymään huhtikuussa ja vain puolikkaaksi lyhennettynä. Normijuoksun kylkeen sipaistiin virtuaalijuoksu, johon saattoi osallistua kaikkialta maailmasta. Kun yksi meistä siskoksista (Sirpa) asuu ihan oikeastikin Austinissa, hän tietenkin heitti ilmoittautumisen sisään heti kun se oli mahdollista. Virtuaalijuoksumahdollisuuden innoittamana myös Anu lähti innolla mukaan.

ANU: Kisatoimistosta otettiin yhteyttä melko pian ilmoittautumiseni jälkeen ja ihmeteltiin, mikä tämä tämmöinen katuosoite on ja missä ihmeessä. Texasista katsottuna pienen pieni Suomi on kovin kaukainen. Yhteydenotosta kävi ilmi, että järjestäjällä oli kova hinku saada lähetettyä osallistujapaita ja kisanumero virtuaalijuoksijalle ennen varsinaista juoksun h-hetkeä. Kiva ajatus! Ja postin kunniaksi on tällä kertaa todettava, että sieltähän se lähetys tuli kuin tulikin, vieläpä ajoissa.

Juoksupäivänä olin intoa täynnä. En juoksemisen riemusta, vaan elämän yleisestä mahtavuudesta; olin juuri saanut tietää tulleeni valituksi uuteen työpaikkaan, ja jokainen soluni hihkui iloa. Juoksukin kulki kuin ei mitään. Tässä vaiheessa harjoituskautta pitkät lenkit ovat vielä olleet harvassa, eikä mitään vauhtileikittelyäkään ole tullut tehtyä. Niinpä juoksuni olikin lähinnä startista maaliin lompsuttelua, tavoitteena vain yksinkertaisesti 21,1 kilometrin taivaltaminen juoksuaskelin.

Treenien keveydestä kertoo sekin, ettei kaapeista löytynyt geelin geeliä eikä muutakaan tavanomaista pitkän lenkin rekvisiittaa. Hätäpäissäni tempaisin alkupaloiksi banaanin ja hörpyn appelsiinimehua. Muuten homma hoituikin sitten ihan vain veden voimalla.

Juoksusta ei tullut vähääkään sellainen olo, että Austinin puolimaratonia tässä jumpsutellaan. Lenkki kuin lenkki, vaikka kieltämättä postitse tullut jättisuuri bling-bling -mitali lämmitti mukavasti mieltä. Ehkäpä osallistumismaksuni meni hyvään tarkoitukseen – vapaaehtoistoimijoiden voiminhan nämä kaikki tapahtumat maailmalla yleensä pyörivät, ja sellaista aktiivisuutta tukee ihan mielellään. Jonakin päivänä ehkä ihan oikeasti pääsen juoksemaan pikkusiskon kotikaduille Texasin Austiniin.

SIRPA:

Olin jo ollut valmistautumassa siihen, että olisin juossut puolikkaan varsinaisena kisapäivänä huhtikuun lopussa, kun kesken treeniputken sairastuin. Lopulta treeniaikaa oli jäljellä armottoman vähän. Laadin itselleni häthätäisen paikkaussuunnitelman ja lykkäsin juoksua niin pitkälle kuin mahdollista: virtuaalisen kisan tulokset sai nimittäin toimittaa vielä toukokuun 30. päivään mennessä.

Juoksupäiväksi valikoitui toukokuun viimeinen lauantai. Sattumalta puolison 2. rokotus osui perjantaille. Olimme vähän katselleet mahdollista reittiä ja puoliso oli suunnitellut pystyttelevänsä reitin varrelle liikkuvia huoltopisteitä. Nyt sain kuitenkin huoltaa itse itseni.

Illalla sääennuste näytti myrskyisältä.

Perjantai-iltana Austinin alueen yli liikkui vielä myrsky. Jossain vaiheessa iltaa meillä oli päällä varoitukset kovasta ukkosmyrskystä, runsaasta sateesta, kovasta tuulesta, raemyrskystä sekä mahdollisista tornadoista, ja viranomaiset suosittelivat kaikkia suojautumaan sisätiloihin. Pahimmillaan näytti siltä, että luontoemo jatkaisi mellastamistaan pitkälle aamuun.

Toisin kuitenki kävi, aamu valkeni pilvisenä mutta myrskyttömänä. Keli oli itse asiassa mitä mainioin, sillä vasta viimeisten mailien aikana alkoi tulla lämmin. Kuuntelin kuulokkeista podcastia ja Ihastelin reitin varrelle osuneita alkukesän kukkasia ja luontoa, joka viheriöi sateesta virkistyneenä.

Vielä lähtiessäni en ollut aivan varma, minne edes juoksisin, mutta näytti parhaalta tehdä jonkinlaista taajaa kieppiä kodin ympärillä. Yhdistelin treenilenkkieni luuppeja luovasti. Kahdesti käväisin kotona vesipullon täyttämisen varjolla tarkistamassa, kuinka topakasti kuumeinen puoliso pärjäsi juuri kesälomalle jääneiden pirpanoiden ja vilkkaan foster-koiramme kanssa.

Virtuaalisen kisan parhaaksi puoleksi osoittautui sen tarpeeseen tullut joustavuus. Oli mukavaa, että suorituksen saattoi tehdä missä vain ja milloin vain. Kaipasin toki toisten juoksijoiden läsnäoloa, katsojien kannustusta ja kaikenpuolista kisatunnelmaa – nehän usein auttavat siivittämään omat saavutukset päivän parasta kuntoa vastaaviksi. Ehkä sitten ensi vuonna ihan livenä?

Ensi vuonna Austinissa?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s