Tapahtumat, Teksas/ulkosuomalainen

Virtuaalinen Helsinki10 – Texasissa

Siskot olivat houkutelleet juoksemaan virtuaalisen kympin. Olimme ajatelleet, että juoksemme sen samana päivänä, suunnilleen samaan aikaan, otamme kuvia, ehkä soitamme WhatsApp-puhelun. Sitten yhdelle jos toiselle tuli esteitä. Pientä flunssaa, arjen kiireitä. Päädyimme juoksemaan Helsinki10-juoksumme omine aikoinemme.

Itse en vielä juoksulle lähtiessäni oikeastaan tiennyt, että nyt sen tekisin. USAn presidentinvaalit oli juuri käyty, ääniä laskettiin kolmatta päivää. Hermot olivat pinnassa vähän jokaisella ja töissä hiljaista – epäilemättä kaikki muutkin seurasivat tuloslaskentaa, eikä kokouksia juuri pidetty. Lounastunnilla lähdin juoksulle ihan sillä ajatuksella, että liikemeditaatio auttaa hetkeksi irtautumaan. ”Ehkä juoksen koko tunnin”, ajattelin.

Edellisellä viikolla olin tyttären kanssa löytänyt uudelta asuinalueeltamme reitin läheiseen puistoon. Kesällä siellä on julkinen uima-allas, jonka lasten puolelle on rakennettu hulppeita vesiliukumäkiä. Vieressä on suuri koirapuisto, koirilla on puistossa oma pieni lampikin. Lammen ja uima-altaan välissä komeilee veteraanien kunniaksi pystytetty patsas ja kasvien reunustama sankarikuja. USAn ja Texasin liput liehuivat tuulessa.

Tyttären kanssa puistossa käydessäni olin huomannut, että patsasrakennelman takaa lähtee hiekkatie. ”Minnehän tuo menee?” olin pohtinut ääneen. Tutkailin kartasta myöhemmin, mutta hiekkatie ei näkynyt siinä. Tällä kerralla juoksin hiekkatielle ja lähdin reippaasti seuraamaan sitä, tietämättä minne päätyisin. Muutamaa mailia myöhemmin kävi selväksi, että uusi naapurustomme on täynnä tällaisia ”salaisia” ulkoilureittejä. Juoksin niitä ristiin rastiin, seuraten päähänpiston omaisesti milloin mitäkin.

Kolmen mailin (5 km) tietämillä oivalsin, että kotiin oli nyt sen verran matkaa, että tästä lenkistä tulisi helposti se kymppi kasaan. Ainoa ongelmani oli se, että päivä oli yllättävän lämmin. Mittari huiteli jossakin +25 C:n nurkamilla – enkä ollut lainkaan varannut vettä mukaan. Aina puiston nähdessäni kiertelin ja kaartelin katselemassa, olisiko siellä juoma-automaatti, sillä usein julkisissa puistoissa on. No meidän kulmilla puistot ovat näköjään pääasiassa yksityisiä: ne kuuluvat asukastoimikunnille ja niitä saa periaatteessa käyttää vain, jos asuu juuri tietyllä alueella. Koska puisto näin ollen on oletettavasti aivan kodin vieressä, ei niissä ollut vettäkään tarjolla.

Viiden mailin (n. 8 km) kohdalla olin aika lähellä kotia. Päätin pitää juomatauon omassa keittiössä. Sammutin kellon, join vettä, vastustin kiusausta tarkistaa puhelin ja painelin vielä uudestaan ulos kiertelemään lähikortteleita, kunnes kello 6,2 mailin kohdalla antoi luvan pysähtyä. Loppuverkkana kävelin kotiin venyttelemään ja pääsin vastailemaan hämmästyneen perheen kysymyksiin: ”Minne sä oikein yhtäkkiä hävisit?” Kymppiin oli hujahtanut aikaa ihan liian kanssa. Olin juossut kaikessa rauhassa, pysähdellyt katsomaan karttaa, tutkimaan puistoja ja ottamaan kuvia. Ei tosiaan mikään kisasuoritus tämä.

Jossakin matkan varrella mietin kiitävän hetken Helsinkiä. Siellä reittini olisi kulkenut pitkin kaunista merenrantaa, pitkin tuttuja katuja, kaartanut Töölönlahdelle – samoille teille, joita Suomessa viimeksi käydessämme tytärten kanssa kuljin. Olisiko päivä ollut lämmin, vai olisiko pieni tihkusade siivittänyt juoksijoiden matkaa? Olisimmekohan me siskojen kanssa juosseet samaa matkaa, höpötelleet kympin verran niitä näitä? Olisivatko ystävät ja tutut tulleet meitä kannustamaan?

Jonain päivänä tapahtumiin taas pääsee paikan päälle. Sitä odotellessa virtuaaliset vaihtoehdot ovat vallan mainio korvike. Odottelen mitaliani saapuvaksi postista ja katselen puolella silmällä uusia virtuaalijuoksuvaihtoehtoja. Yksi firma näköjään järjestää virtuaalijuoksuja halki USAn, karttasovelluksineen. Toinen kierrättää ympäri Islannin. Kuka järjestäisi virtuaalijuoksun Suomen päästä päähän?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s