Mikä kevät! Tällaista emme ole tainneet kokea ja ehkä emme tule koskaan enää kokemaankaan. Kaikkialle ihmisiä juoksemassa siellä täällä. Yksin, kaksin tai yhdessä.
Tavallisena keväänä ulkona saa juosta välillä aika yksin. Nyt etätyöskentely, tauko harrastusrumbasta ja ryhmäliikuntatuntien peruuntuminen on tarjonnut lisätunteja monen päivään. Kävely, pyöräily, juoksu ja ulkona samoilu ovat kasvaneet räjähdysmäisesti.
Viimeisimmällä lenkilläni yksi pari, tai oikeastaan heistä vain se toinen juokseva puolisko jäi mieleeni. Se mies. Mies, sinisissä shortseissaan.
Parin askel kulki samaan harmoniseen tahtiin. Käsien asento oli hyvä. Mutta joku pieni vivahde näennäisestä keveydessä paljasti, että yhteiset lenkit olivat vasta alkaneet. Että menossa oli ehkä kevään kolmas yhteislenkki. Ja että tämä juoksusuhde oli jotenkin tuore.
Miehen vierellä juoksevaa naista en rekisteröinyt oikeastaan lainkaan. Silti tiesin, että hän on heistä se, joka houkutteli miehen lenkille. Se, joka oli juossut jo paljon aiemmin. Se, joka halusi nyt jakaa nuo lenkit toisen kanssa. Että siinä haluttiin edetä yhdessä ilman revittelyä tai pätemistä. Saada juoksusta molemmille jotain yhteistä ja hyvää.
Ehkä tarvittiin tämä omituinen kevät. Kevät, joka tarjosi aikaa itselle ja toiselle. Joka pakotti meidät luomaan uusia toimintatapoja ja joka sai massat liikkumaan.
Ehkä tarvittiin tämä kevät havahduttamaan, miten rajallisesti jaamme arkemme lähteistemme kanssa. Miten vähän asioita yhdessä teemme.
Ehkä tarvittiin tämä kevät sytyttämään yhdessä liikkumisen tapaa. Juoksubuumia, joka sai parinkin löytämään yhteiset askeleet ja joka saa liikkumisen ehkä myös jatkumaan.
Juoksusiskot® - The Running Trio 